Arvo ja arvot

Eräs omalta kotikylältä lähtöisin oleva edesmennyt kansanedustaja tuli mieleeni kuunnellessani eilistä uutista arvoistamme tällä hetkellä.

Pirstoutunut Suomi. Oletko kettu, pystykorva, leijona vai pandakarhu?  Jotenkin minusta tuli pandakarhu, vaikka "tuoteseloste" ei vastannutkaan tuotetta. Horoskooppimerkiltäni olen sentään edelleen leijona. En tosin usko kumpaankaan.

Jaakko Juteinin Laulu Suomessa alkaa sanoilla "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa...". Ikäpolveni edustajat osaavat kyseisen laulun varmaankin ulkoa.

Nyt on sitten joulukoristeet koottu samaan pahvilaatikkoon mistä ne otettiin Tuomaan päivänä esille. Pipareita riittänee ainakin Nuutin päivään saakka, ehkä kauemminkin. Kuusia on kannettu muutamien ojien pohjille, koska ei ole edelleenkään hankea mihin ne tökkäisi.

Sään suhteen edellinen postaus on yhä ajankohtainen. Tänäänkin satoi silkkaa vettä. Kallaveden pinta alkaa kai olla korkeimmillaan, koska lähimmän laiturin kansi on jäänyt kokonaan veden alle. Kummallisiksi ovat kelit kääntyneet. En muista tällaista vuodenvaihdetta, että piti sateenvarjon alla ja tuulen suojassa sytyttää tähtisadetikut. Suurempaa taivaalle singottua rahantuhlausta katselimme vain sivusta eikä onneksi pelottanut yhtään. En muista nähneeni myöskään tähän aikaan vuodesta vadelmapensaassa uusia lehtiä. Eikä jänis ole käynyt ennen napsimassa sinivuokon lehtiä ruuakseen. Ja toisaalla on pakkasia ja lunta liiaksi asti.

Tämän päivän piristys oli rantapuussa havaittu isokokoinen käpytikka. Kuvattavaksi lintu ei kunnolla suostunut, kun on niin nopsaliikkeinen. Mutta se lintujen sirkutus ja tikkojen koputus oli kuin kevään enne, vaikka edes talvea emme ole toistaiseksi saaneet. Kai se talveksi kuitenkin kääntyy - lopulta. Eivät ole vuodet veljeksiä.

Edit. 15.43

Olin vallan unohtaa toivottaa oikein alkanutta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni! 

Eilen

Neljän maissa kävin postilaatikolla. Ei ollut lehti vielä tullut.Sääennusteen mukaan odotin sumuista aamua. Ilma kyllä tihkui kosteutta ja selvimmin kaste kimmelsi lupiinien lehdillä. Elokuista on. En ehtinyt rantaan ennen auringonnousua. Matalalta paistava aurinko suorastaan viilsi silmänpohjiani, kun yritin saada kuvaa auringonsillasta. Ei onnistunut. Usva alkoi nousta alavilla mailla vasta iltakymmenen jälkeen. Kuvaamista ajatellen liian kaukana.

Viiden kieppeillä näkyi ensimmäinen koiran ulkoiluttaja tulevan polulla vastaan. Hän oli puheliaalla tuulella. Ei ollut vielä nukkunut lainkaan, koska oli ollut rokkitapahtumassa. Tyynessä säässä veden äärellä olisi pitänyt melkein kuiskailla. Maistelimme vadelmia ja muistelimme, miten kumpikin oli aikoinaan poiminut piirakkamustikat hetkessä parin sadan metrin päästä. Nyt meitä kummastutti se, miten rantapuistoa nykyisin hoidetaan. Paikoin melkein kaikki aluskasvillisuus on niitetty ja vesottu ja vapaa vesi näkyy.  Tässä kohtaa puisto alkaa muistuttaa pöpelikköä. Hänellä olisi ollut toivomus yhden tietyn pensaan poistamisesta. Ei näy vesi enää keittiön ikkunasta, vaan pitää katsella naapuritalon autorivistön kattoja. Ei kai siitäkään mitään tulisi, että jokainen asukas kävisi oman käden oikeudella kaatamassa juuri haluamansa puun tai pensaan. Ainakin aiemmin siitä on seurannut satikutia.

Linnut ovat  vaiti, muut paitsi lokit. Pari varista käy silloin tällöin muurahaispesän kimpussa. Pikkuorava on joinakin päivinä syöksyillyt sähkökaapelia pylväältä toiselle ja sitten kadonnut hulppeasti pituutta kasvaneiden puiden oksien pimentoon. Harakkakin on ollut nykyisin harvinainen näky. Lokkeja on entistä enemmän. Jokunen tiira.  Minne ovat käpytikat kaikonneet? Matkan varrella pientareilla päivysti muutama varis ja jokin sorkkaeläimeltä näyttävä pieni otus ylitti tien. Hirvivaaramerkkejä riitti koko matkalle. Onneksi näimme vain yölaiduntavia lehmiä.

Hellepäivänä oli hyvä pysytellä sisällä suojassa auringon paahteelta ja istua, vaikka se tiukkaa tekeekin, ilmastoidussa autossa. Eilinen ilta oli aamua kauniimpi. Liekö viisaampikin.

Kesä näkyy, kuuluu ja tuoksuu

Kesä on nyt. Helleraja meni tänään rikki. Metsäkurjenpolvet, kielot, ailakit ja koiranputketkin jo osin kukkivat. Kevät kääntyi kesäksi ennätysvauhtia. Koulunsa päättävät ja ammattiin valmistuvat saavat valmistella juhliaan helteessä. Toivottavasti lauantaina olisi sopiva juhlasää, hiukan viileämpi.

Samassa paikassa seisten voin aistia norjanangervon, syreenin ja pihlajan tuoksussekoituksen. On siinä hajureseptoreilla töitä kerrakseen. Perjantai-iltana viimeistään tähän tuoksujen sinfoniaan liittyy vastaleikatun ruohon tuoksu. Jos sää jatkuu näin lämpimänä, tuomi heittää kyllä huntunsa siihen mennessä. Ja lauantaina tuoksuvat ruusut, ne pitkät. Aika moni opettajakin saattaa saada ruusuja. Molemmat, sekä oppijat ja opettajat, ovat ruusunsa ansainneet.

 

Vielä juhlista ja yleisötilaisuuksista. Vieraat toivottavasti muistavat jättää parfyymit pois ja ymmärtävät, että valokuvaaminen voi olla häiritsevää. Olin joku aika sitten parissa konsertissa ja etupenkkiläiset videoivat konserttia. Heidän takanaan istuvilla ei välttämättä ollut silloin mukavaa. Onko se nykyään sallittua, ellei sitä nimenomaan kielletä? 

Kuva- ja videomuistot ovat tietenkin myöhemmin arvokkaita. Itselleni tuli mieleen yhdet äitini syntymäpäivät ajalta filmirullat/diat. Kuvattu rulla oli muistaakseni piilotettu auton käsinelokeroon ja yksi lapsistamme löysi sen sieltä ja katsoi tietenkin, mitä se piti sisällään.

Toisessa perhejuhlassa mummi oli sanojensa mukaan kuvannut jokaisen vieraan. Myöhemmin selvisi, että kamerassa ei ollut ollut lainkaan filmiä. Nämä nykykamerat sentään ilmoittavat, milloin kuvaaminen ei onnistu joko tyhjän akun tai muistikortin puuttumisen takia.
___

PS.
Pihlajakuvat löytyvät valokuvablogin puolelta.

Flickr on muuten muuttanut muotoaan ja tarjoaa ilmaista kuvatilaa vaikka kuinka paljon.

Lankalauantaina 2013

Pääsiäinen on  melko aikaisin tänä vuonna. Siksi ei ole mikään ihme herätä lankalauantaiaamuun rapsakassa pakkassäässä. Mittari näyttää melkein kahtakymmentä astetta pakkasta. On kuitenkin luvassa aurinkoinen päivä. On ollut aurinkoa, mutta myös lyhyitä lumikuuroja. Toistuvasti. Hanget hohtavat vielä valkoisuuttaan.

Siltojen alla olevat sulat ovat jäätyneet umpeen. Onneksi jäälle on ajettu leveät latupohjat. Ne kestävät kävellä ja sopu antaa sijaa myös jalankulkijoille ja koirille. Lumikengille olisi käyttöä, koska yhtään kunnon suvikeliä ei ole ollut. Lapsuusmuistojen hankiaiskelejä sitten tullutkaan.

Ainakin joka toinen aamu oksistot ovat sädehtivän kuuran tai vastasataneen lumen peittämät. Muutaman tunnin kuluttua sokerikuorrutus on jäljellä enää vain varjopaikoissa. Kylmää, mutta niin kaunista!

Heräsin tänään jo neljältä, nousin viideltä. Aurinko oli nousemassa. Valoja ei tarvinnut. Tänä iltana on taas muistettava kääntää kellot kohti kesää. Kesää? Missä viipyy kevät? Titityyt kyllä kuuluvat, mutta muuten näkyy vain variksia ja harakoita. Jokin isompi lintu oli kokeillut vanhasta muistista tavallisesti sulana ollutta kohtaa  sillan kohdalla.  Turhaan.

Kovin käy silmiini tämä sinivalkoinen maisema. Urpujen lailla sitä kai itse kukin jo unelmoi keväästä. Viikko sitten kiersi pieniä poikia virpomassa. Pajunkissat olivat vasta idullaan. Tänään palavat paikoin pääsiäisvalkeat. Huomenna pääsemme pääsiäiseen.

Hyvää pääsiäistä!

Tälle nauroin viimeksi

Uattouamuna herätään ja sitten myö syyvvään. Sitten juuvvaan kahvit ja sitten myö männään torille ja sitten myö syyvvään lihapiirakat.

Sitten ostetaa joulukuus ja syyvvään munkkipossut. (ee myö aenakaan nuita syyvä meellä kotona...) Tai kuusta ee missää nimessä osteta, vuan haetaan metästä. Mielellään nuapurin puolelta.

Sitten myö tuuvvaan kuus sissään ja juuvvaan päeväkahvit, koristellaan kuus ja sitten myö syyvvään.
Sitten Suomen Turku julistaa jooluraahan ja sitten myö syyvvään ja otetaan joululökit ja sen piälle vähän syyvvään.

Sitten naesväki lähtöö käämään haovvoilla ja myö miehet sillä aekoo syyvvään ja kun naesväki tulloo takasin niin myö haokataan väljpalloo. Sitten myö kylypee ropsaatettaan joolusaanassa ja syyvvän makkaroo, juuvvaan saanakahvit ja syyvvän pipaarit.

Sitten myö outellaan jooluaterijjoo ja syyvvään outellessa parj kinkkuvoeleipee, sitten syyvvään jooluateria ja juuvvaan piälle torttukahvit ja sitten myö leekitään joolukuusen ympärillä ja sitten myö syyvvään.

Sitten kyttäellään joolupukkia ja napostellaan pähkinöetä. Sitten tulloo pukki ja myö vähän syyvvään pukin kansa. Sitten avataan lahjat ja sitten pittee kaevaa evakkoleka puulaatikosta ja tarjota pukille paakut ja sitten pukki talutettaan taksiin ja sitten myö syyvvään.

Sitten katellaan telekkaria ja syyvvään, sitten tirraatettaan iltakahvit ja syyvvään suklaata. Sitte otetaan vähän suolasta kun hiukoo ja sitten myö männäännii jo muata.

Mukavaa uaton ototusta ja muistakkee kansa se joolun totellinen sanoma. (Savolainen joulu)

____

Jaa, että miksi se nauratti. Olin viikon sydänkurssilla täysihoidossa, jossa opettelimme tietenkin mm. terveellistä ravitsemusta, siis jo ruokakaupassa valitsemaan ne oikeat sydänmerkillä varustetut tuotteet. Suolaa ei saa olla liikaa, rasvan pitää olla oikeansorttista, kuitua pitää saada riittävästi. Kyllähän te kaikki tiedätte vanhan ruokaympyrän, ruokakolmiosuositukset ja lautasmallit. Kauppaan pitää vain muistaa ottaa mukaan suurennuslasi.

Yksi sydänkurssin vetäjistä luki tämän meille ääneen lähtökahveilla. Onneksi kenelläkään ei kuitenkaan mennyt kakkupalan muru väärään kurkkuun. Koko viikon olimme opiskelleet niukkaslinjaa.

Sattui kuitenkin tämä Suomen 95. itsenäisyyspäivä juhla-aterioineen samalle viikolle. Juhlakattauksen ruokarunsauden äärellä tuli sellainen the biggest loser -olo. Tarjolla oli vaikka mitä ja jälkiruuaksi täytekakkua ja suklaata.

En muuten muista, milloin viimeksi olisin itsenäisyyspäivänä päässyt niin vähällä Suomen suosituimman televisio-ohjelman katsomisessa. Viikon lehdetkin on lukematta. Nyt on tarkoitus siirtyä takaisin arkeen.

Juhlapöydässä ei viitsi kameran kanssa heilua, joten ne herkut joudutte kuvittelemaan. Tuossa yläkuvassa on arkeen sopiva välipalajuoma, joka on valmistettu tehosekoittimella piimästä, banaanista, puolukoista ja makeutettu  tilkalla hunajaa. Vieressä näkyvien kahvileipien  päällä oli levitteen lisäksi tuttua lehtisalaattia, tomaattia ja vähemmän tuttuja ruisleivän päällysteitä kuten banaania, luumuja, viinirypäleita. Siinä mitään juustoja tai lihaleikkeleitä tarvita.

Viikon verbit

Perjantaina pakkasin liian paljon tavaroita pientä viikonloppupyrähdystä varten. Muistui mieleeni anoppini, jolla oli tapana matkustaa moniksi talvikuukausiksi Etelä-Eurooppaan vähin matkatavaroin. Hänellä oli sellainen periaate, että aina voi ostaa uutta paikan päällä. Itse olen toisen sorttinen ihminen.

Lauantaina laittelin itseäni edustuskuntoon. Siinä meni melkoinen tovi. Onhan se kohteliasta edes yrittää parhaansa, ettei pilaisi valokuvia, joita nykyään otetaan niin runsaasti. Huomasin muuten niistä kuvista, että hiukseni ovat selvästi alkaneet harmaantua.

Sunnuntaina suunnittelin ja näpräsin vunukoiden kanssa yhden kaulakorun, mutta kiinnityssolkea en saanut millään pysymään napakasti kiinni langan päässä. Se askartelumme jäi kesken, mutta ei meiltä tekeminen loppunut.

Maanantaina matkustin puoli päivää. Oli mielenkiintoista seurata lumitilannetta. Jossakin Orimattilan tienoilla näin vilaukselta kolme joutsenta. Lauantaina olin kuullut mustarastaan heleän laulun ja sunnuntaiaamuna sitten jo näin tämän lurittelijan.

Tiistaina totesin, että maanantai oli ollut hyvä matkustuspäivä. Täällä oli vuorostaan yön aikana satanut lunta. Ei kuitenkaan ole ollut niin lämmintä, että voisi sanoa uuden lumen olleen vanhan surma. Toisaalta sulamisvedet sitovat katu- ja tiepölyä. Maanantaina ilmanlaatu oli täällä välttävä, ellei peräti huono.

Keskiviikkona kävin kaupungilla aamupäivällä ja illalla kokouksessa. Sihteeri tekaisi pöytäkirjan kokouksen kuluessa ja pöytäkirja tarkistettiin saman tien. On se niin näppärää touhua nykyään tuo työnteko.

Tänään torstaina tallustelin kumisaappaissa katsomaan, miten paljon lunta on tähän mennessä kasattu Jalkasen patsaan kohdalle. Bongasin pari sähkömiestä latureitin varren valotolpista. Yksinäinen varis kraakkui minulle ja yksi pulupariskunta näkyi ja kuului kuhertelevan kerrostalon katolla. Taitaa sittenkin olla kevät, vaikka ei oikein siltä näytä ikkunan takaa katsoen.

 
___

PS. Idean viikon verbeistä sain Senioriopettajalehdestä. Taas Bloggerissa näkyy tapahtuneen muutoksia. Toinen kuva katosi jonnekin. No löytyihän se lopulta...

Rauhallista jouluaikaa

Toisenlainen joulu. Toisenlaiset lahjat. Toisenlaiset jouluvalot. Jokainen joulu on omanlaisensa. Jouluun tiivistyvät kaikki lapsuuteen ja perhe-elämään liittyvät odotukset ja täyttymykset - ja varsinkin ne täyttymättä jäämiset. Omat ja viereltä katsotut.

Mustaa joulua ei mielestäni ole, vaikka sitä lupaavat. Tällä hetkellä odotetaan valkoista joulua. Ehkä turhaan.

Varmaankin joulun väreistä löytyy koko väriskaala. Havun- tai sammalenvihreä ovat myös joulun värejä. Näillä säillä ikimetsässä on vihreänä suojana "kahden puolen kuusiseinä, latvat sumuun häipyneinä".

Keltaoranssiakin kynttilän hennosti lepattavassa liekissä, takkatulessa. Sinisenkin joulun olen nähnyt, tosin vasta sen jälkeen kun aloin käyttää digikameraa.

Vai onko joulu punainen? Joulukukat, ruusut ja tulppaanit, omenat, tonttulakit, lasten jännityksestä hehkuvat posket, jouluastiat, joita tiedän joillakin olevan. Puolukat ja karpalot.

Harmaatakin löytyy naavaparroista, mummojen neulomista villasukista ja suomalaisten vaateparsista, hirsimökkien ulkoseinistä, hiuksista.

Kenellä kultaa ja  hopeaa, kenellä oljenkeltaista. Himmelit. Hyasinttien lila. Tummaa harmaata vanhan saunan seinissä. Ei toivottavasti mustaa.

Toivotan  jokaiselle sellaista jouluaikaa, jota itse kukin kaipaa. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille kuluneesta vuodesta. Annetaan joulun tulla ajallaan ja tavallaan. Väreineen ja väreilyineen.

PS. Kuvat ovat viime vuodelta. Nyt vuorenkilvet ovat "elossa" ja aiemmin syksyn viimeisenä sisälle poimimani orvokki kukkii edelleen. Vuosi sitten oli lunta ja kipakka pakkanen.

Matkalla marraskuussa

Suomi on iso maa. Koska reporankani ei anna istua kerrallaan kuin tunnin, matka-aika pitenee. Siinä ehtii seurata maisemia ja piennarten jäkälät ja kukkaset. Ja tutustuu muutamaan taukopaikkaan. Lupiineja olisi ollut poimittavaksi asti. Samoin siankärsämöitä ja saunioita. Jokunen pelto oli jäänyt puimatta ja liika märkyys näytti vaatineen uusia ojituksia. Sateet ovat vaatineet veronsa.

Paikannimiä on myös mukava seurata. Tällä kertaa jäi mieleen Kumpumäki. Vaikka paikka on aika korkealla, puusto estää näkemästä kauas. Sen sijaan toissakesäiset myrskytuhoalueet ovat edelleeen avaria paikkoja. 

Lakeuksien ladot ovat huonokuntoisia ja näyttävät ajan myötä muuttuvan pyöröpaaleiksi. Niitä on joko ripoteltu pitkin peltoja päällystettynä tai päällystämättöminä tahi kauniisti helminauhoiksi aseteltuna. Näin yhden pyramidirakennelmankin. Karjaa ei enää näkynyt ulkona.

Täällä kotona on nyt viimeistään poistettava tuuletusikkunoiden hyttysverkot, koska tintit käyvät etsimässä niistä mahdollista syötävää ja samalla isontavat verkon silmät hyttysenmentäviksi. Muuten linturintamalla on hiljaista aikaa. Marraskuinen pimeys tuntuu vieneen linnut mennessään. Reissulla näin yhden fasaanin, muutaman naakan, harakoita ja variksia ja bonuksena joutsenpariskunnan. Perillä oli vallan muuta puuhaa. Mummu ei ollut mummu ennen kuin oli aamuisin "laittanut silmät päähän".

Valinnan vaikeus

Kaupungissa juhlittiin kolminkertaisesti. Jotenkin tuntui, että tämä ajallemme tyypillinen verkostoituminen menee joskus ehkä hiukan liian pitkälle ja aiheuttaa päällekkäisyyttä. Ihan hengästytti lukea, onneksi vasta torikäynnin jälkeen, koko tapahtumaohjelma. Olin kyllä radion kuuntelijana mukana jo eilen. Siksi kesälämpimänä elokuun aamuna kiinnosti lähteä katsomaan, vieläkö Mäntykankaan koulu jaksaa yön jälkeen juhlistaa 30-vuotista taivaltaan puistossa sähköisten pyörätuolien 30 tunnin viestimaratonilla. Kyllä vain. Itse puistoon tutustuminen jäikin maratonin seuraamisen jalkoihin. Onneksi sää suosi tätä tapahtumaa.

Seuraavaksi menimme torille. Oli melko aikaista ja autolle sai paikan helposti. Tori oli laajentunut kaupungintalon vierelle ja edustalle. Siinä oli parempi kävellä kuin nupukivitorin puolikkaalla. Tyttöjen talo on siis saatu jo Kuopioonkin. Sanasepot esittelivät harrastustaan, selkäyhdistys tarjosi jumppaohjeitaan. Monenlaisia tuohi-, puu-, huopa-, reilun kaupan- yms. tuotteita oli tarjolla. Eniten yleisöä veti sienineuvonta. Sen pöydän ääreen ei meikäläisellä ollut asiaa, mutta ei se haitannut, koska ei minusta ole metsään menijäksikään. Ihmettelin vain, että lampaankäävät olivat kalliimpia kuin kantarellit. Juuri eilen teimme niistä sieniperunasoselaatikkoa vanhan kouluaikaisen keittokirjani ohjeen mukaan.

Ruisleipää maistatettiin, olisi ruispuuroakin ollut tarjolla. 4 euroa! Oli mukavan nostalgista katsoa, miten ruistaikinanjuuri oli kuplinut puutiinussa ja vieressä eräs rouva pyöritti limppua nousemaan. Tuli siinä taas kerran esille leivän ja limpun ero. Idän ja lännen. Leivän hinta myös pohditutti. Tuntuu kohtuuttomalta, että leivän hinnasta kauppa ottaa yli 40 prosenttia.  Tuli mieleen mennävuotinen euroviisu: Työlki ellää mut kaupal rikastuu.

Kiersin torin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Otin kuviakin eri kulmilta pikapikaa, koska kapeilla katetuilla kaduilla ei mahtunut pysähtelemään. Hiukan tuntuivat kaduntapaiset kallistuvan kohti torimonttua.Viimeistään siinä vaiheessa mina alkoi huimata, kun menin kuvaamaan torin kaupungintalon parvekkeelta. Ovet olivat auki.

Tuoksumuistoista juhannusta

Olen sen seitsemän kertaa laskeutunut alas 210-metriseltä mäeltä aapasuolle kielojen päihdyttävässä tuoksussa ja tietenkin saanut nousta saman polun myös takaisin. Ja yhden ainoan kerran osuin ensimmäisessä suomaiseisessa hirvenjälkien peittämässä  (meillä oli niiden kanssa yhteinen polku) notkelmassa paikalle valkolehdokin kukkiessa. Se ei ollut se juhannus, jolloin lämpömittari näytti vain neljää plusastetta, eikä minulla ollut silloin vielä kameraa aina matkassani.

Tuo elävä tuoksumuisto aktivoitui tänä aamuna, kun luin Olli Seppälän artikkelin Enkelin tuoksu (Kotimaa 22.6.2011) . Olin edellisaamuna, päivän vasta alkaessa nuuhkinut juhannusaikaisia tuoksuja pihan verbenoista ja orvokeista rantapuiston koiranputkiin ja juhannusruusuihin. Suorastaan hullaantunut niistä. Ehkä tuulen tuima tuiverrus vain lisäsi aisti-iloani. Heiluvaiset ketokukat, kesäheinät ja kukissa pörräävät hyönteiset olivat vaikeita kuvauskohteita.

"Kun maailma oli luotu mallilleen, alkoivat enkelit pistäytyä katsomassa, miltä Jumalan kädenjälki näytti. Jumala sanoi enkeleille:

  - Ette ehkä ole huomanneet, mutta teidän käynnesitänne jää jälkiä.

  - Emme me mitään jälkiä jätä, liikumme näkymättöminä ja huomaamattomasti.

  - Teistä jää tuoksu, kukkien tuoksu, sanoi Jumala.

  - Mikä tuoksu muka. Emme tietääksemme tuoksu miltään, enkelit hämmästelivät.

  - Teidän vierailuistanne maan päällä jää tuoksu, jonka hyvällä hajuaistilla varustetut ihmiset pystyvät tuntemaan.

Ja Jumala näytti enkeleille kaikki maailman valkolehdokit ja sanoi, että ne ovat merkkejä siitä, missä enkeli on käynyt, kuin nuppineuloja kartalla."

Kuva on kahden vuoden takaa ja otettu vesisateessa Sysmässä. Sielläkö enkeleitä enemmän? Turvallista juhannusaikaa teille jokaiselle, missä olettekin: kaupungissa, maalla, merellä, saaressa, mökillä...

Niin kaunis on maa

Kirkonkellot soivat tänä aamuna yhdeksältä. Sen täytyy olla koululaisten kevätkirkko. On tämän kevään suvivirsi- ja gaudeamus igitur-päivä. Jo ennen kahdeksaa liehui ensimmäinen lippu.

Vain hetki sitten ojat, ranta ja metsänpohja olivat arkisen paljaat. Nyt ei tiedä, mihin jalkansa asettaisi sinisellä lemmikkimatolla. Pientareet loistavat keltaisenaan voikukkia, joita pienten kevätjuhlijoiden teki mieli poimia ja seppeleeksi sitoa. Kuollut rotta oli kadonnut ison kiven takaa. Linnut sirkuttivat. Pomppufiilis tarttui juhlasta mukaan ja ohjelmassa nähtyjä ihmispyramideja piti kokeilla jo kadulla juhlatamineissa.

Moni kevätjuhla oli aikaistettu arkipyhäviikon vuoksi. Koululaiset ovat ansainneet lomansa, eskarilaiset alkavat odottaa koulun alkamista. Onneksi on oma kotikoulu työjärjestyksineen, jossa päivään mahtuu useita koulupäiviä, välitunteja ja kotiläksyjä. Lyijykynät tylsyvät ja pyyhekumi on usein kadoksissa ja terotin, mutta se ei edistymistä haittaa. Ja Pirkko-opettaja ei edes itse ymmärrä kaikkia tehtäviä.

Miten helposti kaikki muuttuu kilpailuksi. Myös meillä aikuisilla. Ja vaikka allasjumpassakin. Mikä ihmeen kilpailuvietti meihin on rakennettu. Rantapalloon ei saa koskea käsin, vaan se on torjuttava veden alla käsiliikkeillä aiheutetuilla aalloilla ja olisi muistettava hengittääkin välillä. Ja me neljä paikalla olijaa yritämme parhaamme ja omat rajat tahtovat unohtua.

Sitä muistaa monenlaisia kevätjuhlia ja varsinkin niitä todistusten arvosanojen aiheuttamia reaktioita ja tunneryöppyjä. Ensin itse koululaisena koulussa ja sitten kotona, opiskelijana ja sitten taas koulussa siellä kateederin takana ja sitten vanhempana lastensa juhlissa ja nyt vielä isovanhempana. Ja toivoo oppineensa jotakin ja vieläkin oppivansa.

Ja sitä kirjoittaa kolmannessa persoonassa, vaikka tarkoittaa ihan vain itseään. 

H.R.H.

Kuuntelen radioaamiaista l. kotimaisen julkisen ruuanlaiton edelläkävijän Jaakko Kolmosen syntymäpäivähaastattelua. Kuvan tuliaislahjaksi saadun makeislaatikon avaan tänään, kun jossakin vaiheessa pysähdyn miljoonien kanssakatselijoiden tavoin seuraamaan satuhäitä. Ja minulle tuli mieleen, perustuuko monarkioiden pysyvyys ja suosio samaan kaavaan kuin saippuasarjojen. Nyt on kyllä jo ruuhkaista, koska vasta viime vuonna seurasin edellisiä.

Tämä päivä tulee kuulumaan sarjaan "missä olit kun...". Muistan jollakin tavoin kolmenkymmenen vuoden takaiset sulhasen vanhempien häät. Silloin oli niin paljon muuta tekemistä, etten ehtinyt seurata kuninkaallisten elämää.  Tiedän kuitenkin enemmän Englannin kuningashuoneen elämästä kuin naapurivaltio Ruotsin. Valtavat turvajärjestelyt estävät toivottavasti kaaoksen ja britit vieraineen saavat rauhassa huumaantua tänä päivänä. Ja maailma ilmeisesti myös. Ja kaikki on nähtävissä on line, jos niin haluaa.

"We are both so delighted that you are able to join us in celebrating what we hope will be one of the happiest days of our lives."  (lainaus BBC News:in sivulta)  So do I.

Suomalaisia fanejakin lähti aistimaan historiallista päivää paikan päälle.

Movember

Pyhäinpäivän aikaan on yleensä huonoimmat ajokelit. Autoa pitäisi pestä koko ajan, mutta itse asiassa se ei juuri kannata, koska teiden suolaus pitää huolen siitä, että liikennevirrassa kulkee paljon rekisterinumerottomia autoja ja rekkoja. Lasinpesunestettä kuluu ja sen nykyisen hajusteillakin peitetty pistävyys tunkeutuu silmiin ja hengityksen kautta verenkiertoon. Kemikaaleja riittää.

Kun kuljen useamman kerran samaa reittiä, minulle alkaa muodostua tietyt matkustusrutiinit. Löytyvät omaan rytmiin sopivat pysähdyspaikat, vaikka välistä ne ovat kyllä ihan tavallisia linja-autopysäkkejä tai tienhaaroja, kun selkä sanoo niin. Silloin olisi hyvä olla varustautunut termarikahveilla ja retkieväillä. Tällä kertaa emme olleet ja se varattu Juhlapöydän kohvehti-rasiakin jäi kotiin viileäkaappiin. Olisiko herra Alzheimer ollut asialla?

Huomaan vihdoin, että näkyy noita kallioleikkauksia olevan tasamaallakin jossakin Hööpakan tienoilla. Raamatun tienhaara osuu jokaisella matkalla silmään ja muistan aina sen, miten ensimmäisillä matkoilla tuntui, että Pohjanmaalla on taivasta metsä- ja suosuomalaiselle ihan liikaa. Ei tarvitse enää taivaita tähyillä. Voi ihailla tienvarren siirtokivilohkareita, ojien pajukkojen viehkoa tummaa lilaa ja hätkähtää lehtikuusten varastoitunutta valovoimaa. Ja kolmea komeaa joutsenta jollakin sänkipellolla. Ja on viisastunut sen verran, että tietää isojen kaksikerrosten talojen olevan suurelta osin tervatuloilla rakennettuja. Isotalot ja rannanjärvet.

Perille ehdimme ihan ajoissa ennen päivänsankarin heräämistä päiväunilta. Unen rippeet ja pienoinen hämmästys haihtuivat hetkessä. Mitähän pikku-Alvan päässä liikkui, kun joutui juhlamekossaan kymmenen silmäparin ja muutaman kameran etsimen kohteeksi? Ei ainakaan pelottanut. Askeleet olivat jo reippaat ja lahjojen mieluisuus mitataan joskus myöhemmin. Kortit maistuivat ja kauniin barbapapakakun kerma. Ahh! Minä sain palan Barbalalaa.

____

Tiesitkö muuten, että nyt onkin Movember? Ajattelin tuon muunnoksen nähdessäni asian liittyvän jotenkin liikkumiseen, mutta se onkin aivan muuta. Hyvällä asialla ollaan.

Kuvan poikkeavan sininen pilvi toi lumen. Tänään on jo pakkasta. Paikoilleen ei silti sovi jäädä. Ja on mentävä itse, konstilla millä hyvänsä, sillä nopeimmat junat eivät enää pysähdy täällä.

Live

Tummanpuhuvat pilvet lupasivat eilen sadetta. Samoin sääennuste. Omat aurinkolasit jäivät kotiin, kun oli olevinaan kiirekin, että ehtisimme saada siedettävät istumapaikat. Kiersimme mennessä lossitonta reittiä. Jo puolimatkassa aurinko päätti juhlistaa pyhäpäivää.

Silmiini koski. Onneksi autosta löytyi yhdet vanhat klipsit. Jo varttia vaille kirkko oli täysi. Täynnä puheensorinaa. Odotusta. Rollaattoreita. Lastenrattaita. Tummia pukuja. Valkoisia paitoja. Kansallispukuja. Hattuja. Kenkien kopinaa. Elämää. Maalla kaupungissa. Käsiä ja jalkoja kylmää. Sivuovesta vetää.

Tasan kello 13. Tervetuloa. Lauri Pohjanpään Lapsuuden maa täytti koko tilan ja minut. Käsi haki kättä ja nenäliinaa. Eino Leinon Meri kuutamolla porautui yhtä syvälle tunnemuistiin. Sitä luulee käyneensä tarinansa läpi ja päässeensä yli olleista ja menneistä, mutta sitten ykskaks sitä onkin taas takaisin niissä ikävissä ja raskaissa. Tarvitaan vain yksi sana, ele, katse. Vai onko se tuo tila? Sitä ei tiedä eikä saakaan koskaan tietää. Ja sitten sen tuntee, miten musiikki huuhtelee sielua väljällä, sopivan haalealla, mutta kuitenkin silmiä polttavalla vedellä ja antaa sen viedä ja tahtoo taas kerran unohtaa vaikka tietää iäti muistavansa. Semminkin kun ihan kohta on äidin, jo edeltä menneen, syntymästä kulunut 90 vuotta.

Minun mieleni on niin kummallinen
kuin meri kuutamolla.
En tahtois ma touhuun ihmisten
ja en tahtoisi yksin olla.

Minun mieleni on niin korkea
kuin taivahan tähtivyöhyt,
sen alle mahtuvi maailma
ja yhdessä päivä ja yöhyt.

Oi, äitini armas, kun eläisit,
nyt itkisin helmassasi!
Sinä anteheks antaen pyyhkisit
pois kyynelet poskiltani.

Oi, ihmiset, miksi on ilkeyttä
ja veljesvainoa miksi,
kun luonut on Luojamme lempeä
maan kaiken niin kaunihiksi?

Miks ihmiset astutte allapäin,
vaikk' korkea taivas on yllä?
Ylös silmänne luokaa ystäväin,
niin mielenne yhtyy kyllä!

En tahtois ma touhuun ihmisten
ja en tahtoisi yksin olla.
Minun mieleni on niin kummallinen
kuin meri kuutamolla.

Ja veri kiertää taas sormissakin ja sitä pääsee alas ne uudet kirkonportaat ja päättää, että mökkihöperöityminen ei kannata. Että tahtoo kuulla elävää musiikkia ja ainakin harkitsee kausikorttia. Elossa sentään.

Luotolla

Viikonloppuinen keskusta oli melko autio. 29 asteen helle on karkoittanut kanta-asukkaat mökeilleen tai sisätiloihin. Kanelissa on nostalginen sisustus ei-minnekään johtavine vanhoine ovineen ja koristeiksi ripustettuine vanhalasisine ruutuikkunoineen. Ja samettia, sifonkia, pläkkiä, rottinkikalustetta, pikkupöytää, kuivakukkaa...

Tilaan tavallisen kahvin ja omenapiirakan vaniljakastikkeella, kumppani pähkinäisen. Ja taas. Sirukortit eivät toimi. Viikko aiemmin samasta syystä olimme jo kääntyä kantapäillämme Konttilasta, joka tänä trooppisena kesänä on jäänyt jostakin syystä turisteilta ja paikkakuntalaisilta paitsioon. Aistin hellekärsimättömyyden yrittäjän äänessä, kun hän kertoi, ettei ainuttakaan talkoolaista ilmaantunut seivästämään heinää lehti-ilmoituksesta huolimatta. On paljon suuria sanoja, lupauksia, jopa pyyntöjä järjestää talkoot, mutta niin vähän tekoja. Juomme ne kahvit ja saamme laskun, jonka voimme maksaa kotoa. Toivottavasti emme olleet päivän ainoat asiakkaat.

Kanelissa palvellaan myös viimeisen päälle. Koska läheinen automaatti ei suostu antamaan käteistä, omistaja kiirehtii toisesta toimipisteestään maksupääte mukanaan. Toivotaan, että se toimii. Luvataan santsikupit, vaikka maksu jäisi saamatta. Eikä valiteta sietämättömästä kuumuudesta, koska on kesän viimeinen hellepäivä. Torin poikki ei siedä kävellä kahta kertaa, vaikka saakin maistaa herkullista savolaista maissia. Työmaa pölisee ja meteli koskee korviin. Sokkarin kongin takana on katusoittaja. Oranssikaapuinen nuori mies haluaa myydä minulle kirjoja. Kosteaa kuumuutta, vieraiden kielten sorinaa.

Aina silloin tällöin minun täytyy näköjään käydä toteamassa , että tarvitsen isomman tilan ja hiljaisuutta ympärilleni.

Tro(o)ppinen yö

Itse asiassa hiukan harmittaa, että jäi kokematta tämän kaupungin trooppinen yö. Sehän tarkoittaa sitä, ettei lämpötila yön aikanakaan laskenut alle kahdenkymmenen lämpöasteen. Kovin oli kyllä trooppista, ainakin semitrooppista siellä missä olin kesälomareissulla. Olin jotenkin joutunut ylivirittyneeseen tilaan. Tietäähän sen, kun tavanomaisesti paikoillaan pysyttelevä ikäiseni ihminen siirretään kumipyörien päällä parikin sataa kilometriä paikoiltaan, että jotenkin siinä biorytmit menevät sekaisin.

Tulin eilen erehtyneeksi kokeilemaan soutuveneessä istumista ties kuinka monen vuoden jälkeen. Se meni yllättävän mukavasti ja vaikka toinen airo putosikin, selvisimme kunnialla katiskantyhjennysreissultamme. Seuraavaksi tartuin terävään puukkoon ja perkasin muutaman ahvenen. Ihan olivat eläviä ja vielä osasin. Säästin kuitenkin olkapäätänäni, luistin enimmästä perkuutyöstä ja kävelin muutaman minuutin vedessä.

Päivemmälle loppukin varovaisuus ja kehonhallinta unohtui ja kiipesin näköalatorniin. Olihan huikaisevan kirkas päivä. Sieltä näkisi kauas. Vaan mitä näkyi? Metsää joka ilmansuuntaan niin kauas kuin silmä kantoi. Tunsin itseni huijatuksi. Sykähdyttävin näky oli alas tornin juurelle. Miten pieni automme olikaan. Mutta rinnassa kävi lämmin ailahdus silkasta ilosta, että olin päässyt torniin ylös ja vielä alaskin.

Illalla saunan jälkeen ranka piti huolen, etteivät päivän fyysiset ponnistelut päässeet unohtumaan.Puoli kymmenen maissa kiskoin tuulipuvun päälleni, hyttyshatun päähäni ja lähdin liikelääkelenkille lammelle. Olin jo ottanut kahtakin troppia ilman sen suurempia apuja. Ei siellä seisoskella voinut, mutta näinpä huikaisevan kauniin auringonlaskun ja totesin, että lokit olivat pitäneet huolen aamuisista kalanperkkeistä. Heinikko kahahteli askeleista, jossakin huhuili kai joku pöllö. Piha-alueella päivällä lennellyt käki oli vaiti, jäniksetkin pysyttelivät piilossa. Kolmen maissa tarkkailin maisemaa uudemman kerran. Mustarastas tallusti nurmella. Olipa huikeaa saada olla oikeasti maalla.

Juhannusiloja pesän täydeltä

Nyt sekin on sitten tehty. Kävin sunnuntaina kaupassa. Vaikka kattiloiden koko on entinen, en enää osaa hahmottaa ruuan menekkiä isommalle porukalle. Miten lie toisten mummojen laita? Säilyykö taito hyppysissä ja ajatukset kasassa? Minulle kävi niin, että aattona muistin tasan tarkkaan samalla kellonlyömällä millä kaupat sulkeutuivat ne tarvittavat mansikat. Menyiden laatimiset yleensäkään eivät ole olleet vahvinta aluettani, mutta tänä juhannuksena on tavallista enemmän sävelletty ja muokattu ja lennosta vaihdettu repeptejä. Se on kuitenkin jotakin, että olen itse asiassa laittanut ruokaa ja leiponut ihan itse. Olen monen muun lailla manipuloitunut uskoon, että koko ajan on jossakin jokin ostospaikka auki.

Moneskos pyhä minulla nyt oikeastaan onkaan menossa? Jussinpäivästä jo aloitin. Jonakin päivänä olen käynyt kaupungilla, ehkä kahtenakin. Juhannusaattona sade ehti tänne vasta ehkä varttia vaille puolenyön. Sen puoleen ennuste piti paikkansa. En sitä kyllä kuullut enkä nähnyt ennen kuin aamulla kuudelta käydessäni piisamikierroksella. Oli pilvistä ja kosteaa. Varisemo luultavasti varotti piisamia tulostani, koska kuulin pari loiskausta ja näin vain vilaukselta tämänkesäisen bongauskohteeni.

Lihapullat tekivät hyvin kauppansa, mutta uusia perunoita jäi. Jotta jälkiruuan nauttiminen jäisi mieleen, kannoin tai osin kuljetutin sen rantaan. Siis ne kaksi kääretorttua, kermavaahdon, vadelmahillon, kahvin, teen, limpparin ja mehun ja astiat tietenkin. Jotenkin saunatuvassa olikin vielä kuumempi kuin täällä mäellä. Retken päätarkoitus oli kuitenkin saunoa, uida ja onkia. Kaloja tuli vain muutama, mutta sitäkin huolellisemmin tutkittu. Lokit saivat ne viisi kalaa. Catch and release-systeemillä ne olisi pitänyt palauttaa heti veteen, mutta kun koskaan ei voi tietää saaliin suuruutta etukäteen...

Olen plarannut erinäisten aikakausilehtien kevyitä ja helppoja ja nopeita ruokaversioita, netistäkin napannut ajatuksia. Lounaan broilerisuikale-juustoruokakerma-wokki-ja-suikalevihannespedillä-vuoka onnistuikin yllättäen mainiosti. Ei ihan vetänyt versoja M:n foliossa kypsytetylle kalapaistokselle. Ai niin, nyt taas kuorimaan perunoita ja niin edelleen... Nukkumapaikat on laitettu valmiiksi tulevan yön yökyläläisille. Pikkuisin on päässyt istumaan ulkona keinussa, nappaamaan riisimuronkokoisiakin ruokamurusia suuhunsa, löytämään kellon, lampun,vaarin, mummun. Palikkatornien kaataminen on kivaa ja jalkatyynyn työntäminen pitkin matotonta lattiaa. Ja moni muu asia. Ja leikit ja pelit ovat sitten ihan oma juttunsa. Enkä ole ehtinyt aloittaa vielä sitä pyydettyä kirjaakaan.

Den blomstertid nu kommer

Tai on jo tullut. Sain minäkin tänään käteeni kauniin kimpun rantapuistikosta poimittuja kesäkukkasia, ainakin seitsemän erilaista. Oli puna-ailakki, niittyleinikki, lemmikki, koiranputki, lupiini .. On pyhäinen olo, vaikka allakka näyttää torstaita ja juhannusaattoa vasta huomiseksi. Tänään on se oikea juhannus. On ollut vilinää ja vilskettä, karjalanpaistia, perunoita, vispipuuroa, raparperijuomaa, Katariinan kardemummaista raparperipiirakkaa vaniljajäätelön kera. On katettu, on raivattu, on keitetty, on paistettu, on leikitty ja pelattu, on opittu uutta, kerrattu vanhaa, on muisteltu ja suunniteltu. Mummun pää ja kummienkin päät ja kaikkien ovat melken korkkiruuville vääntyneet, kun katsomista riittää. Kerrankin voin sanoa, että tapahtuu niin paljon etten edes sanotuksi saa.

On ollut niin monenlaisia juhannuksia. Tämä jää varmasti helmenä niiden joukkoon. Ja tämähän on vasta alkamassa.

Käväisin kaupungillakin eikä se tämän arkipäivän pyhyyden tuntua muuttanut miksikään. Kuuntelin toisella korvalla radiosta jotakin juhannustaikakeskustelua, jossa tärkeimmäksi kukaksi mainittiin siankärsämö. Ja sanottiin että pitää puolilta öin mennä istumaan omenapuun juurelle tunniksi, jos haluaa nähdä tulevan vuoden tapahtumat. Siitä tuli mieleen eilisilta. Hyttysiä oli niin paljon, ettei ulkona voinut viipyä. Kunhan juhannusruusun kuvasin. Ehkä siellä pärjäisi juosten.

Tänään tuntuu olleen tämän suven suloisin päivä. Toivottavasti ennusteet lupaavta lisää tällaisia päiviä. Hyvää juhannusta!

Korvasta ja sienestä ja muustakin

Kaikesta on kokemusta. On ollut kipeitä korvia, poimittu sieniä, korvasieniäkin joskus kauan sitten muovikassikaupalla. Ruopattu ne ties kuinka moneen kertaan, kun nykyään riittää vain kaksi kertaa. Ruokapuhetta siis. Korvasienikeitto on tehty korvasta ja sienestä. Ja muut syötävät samaan malliin. Karjalasta ja paistista. Lindströmistä ja pihvistä. Merestä ja miehestä ja pihvistä. Nämä sanaleikit eivät lopu sanavalmiilta pikkuisilta ennen kuin puheenaihe siirtyy ihan muihin.

Parin paketin avaamiseen löytyy kuusi käsiparia, auttamaan, nopeuttamaan. Varsinainen sankari mieltyy eniten korttiin ja kahvalliseen pallokassiin, kun jo kävelläkin osaa. Portaat houkuttelisivat, niin alas kuin ylös. Keittiöjakkarankin. Ja leikkimisten ja syömisten ja kymmenminuuttisten salajuhlien ja kaikkeen uudelleen tutustumisen jälkeen sitä väsyy niin, että melkein nukahtaa siihen valkoiseen vanhanmalliseen, siis vanhaan syöttötuoliin, ja lopullisesti uuvahtaa vaarin syliin.

Isommat muistavat, että onkiakin voisi. Sataa, paistaa, tuulee niin korkeita laineita nostattaen, ettei laiturille voi mennä. Ja matoja löytyy. Yhdestä koukusta mato syötiin, mutta saalista ei ruokavaraksi nyt saatu. Mutta on niitä siellä. Jos sitten kesemmällä. Lemmikkikimpun saa vaivatta. Se kaunistaa kahvipöydän. Iso salajuhlien ruusukimppu saa antaa sille tilaa.

Sitten pelataan Trophy Huntia, the game of fun and skill, vuodelta 1969. Eskarilainen laskee satoja pisteitä päässälaskuna ihan oikein ja muistaa jokaisen neljän pelaajan saldot. Eniten pisteitä saa, jos kuula osuu tiikeriin. Toinen haluaa muovailla. Kolmas etsii kenkiä ja villasukkia Pirkko-nukelle, kun nyt on leikisti talvi.

Ja sitten sitä taas kohta kuulee kellon, linnut, sateen ropinan, miten kirjan tai lehden sivu kääntyy ja oman sydämensä sykkeen. Ja tuntee haikeuden.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sininen ja valkoinen

Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,
Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.
Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien?
Tai sen kaiken rikkauden? Kunnes tiesin vastauksen.

kertosäe:
Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Juuret kasvoi maahan sen, kylmän sekä routaisen.
Lämmön tunsin kuitenkin lujuudessa graniitin.
Hiljaa kuusten kuiske soi, terveisensä tuuli toi.
Sininen ja valkoinen värit ovat vapauden.

kertosäe

säv. ja san. Jukka Kuoppamäki