Viikonloppuinen keskusta oli melko autio. 29 asteen helle on karkoittanut kanta-asukkaat mökeilleen tai sisätiloihin. Kanelissa on nostalginen sisustus ei-minnekään johtavine vanhoine ovineen ja koristeiksi ripustettuine vanhalasisine ruutuikkunoineen. Ja samettia, sifonkia, pläkkiä, rottinkikalustetta, pikkupöytää, kuivakukkaa...
Tilaan tavallisen kahvin ja omenapiirakan vaniljakastikkeella, kumppani pähkinäisen. Ja taas. Sirukortit eivät toimi. Viikko aiemmin samasta syystä olimme jo kääntyä kantapäillämme Konttilasta, joka tänä trooppisena kesänä on jäänyt jostakin syystä turisteilta ja paikkakuntalaisilta paitsioon. Aistin hellekärsimättömyyden yrittäjän äänessä, kun hän kertoi, ettei ainuttakaan talkoolaista ilmaantunut seivästämään heinää lehti-ilmoituksesta huolimatta. On paljon suuria sanoja, lupauksia, jopa pyyntöjä järjestää talkoot, mutta niin vähän tekoja. Juomme ne kahvit ja saamme laskun, jonka voimme maksaa kotoa. Toivottavasti emme olleet päivän ainoat asiakkaat.
Kanelissa palvellaan myös viimeisen päälle. Koska läheinen automaatti ei suostu antamaan käteistä, omistaja kiirehtii toisesta toimipisteestään maksupääte mukanaan. Toivotaan, että se toimii. Luvataan santsikupit, vaikka maksu jäisi saamatta. Eikä valiteta sietämättömästä kuumuudesta, koska on kesän viimeinen hellepäivä. Torin poikki ei siedä kävellä kahta kertaa, vaikka saakin maistaa herkullista savolaista maissia. Työmaa pölisee ja meteli koskee korviin. Sokkarin kongin takana on katusoittaja. Oranssikaapuinen nuori mies haluaa myydä minulle kirjoja. Kosteaa kuumuutta, vieraiden kielten sorinaa.
Aina silloin tällöin minun täytyy näköjään käydä toteamassa , että tarvitsen isomman tilan ja hiljaisuutta ympärilleni.
Teillä on oikein kunnon asiakaspalvelua siellä Kanelissa! Olisipa vähän lähempänä, täältä olisi tulossa lisää asiakkaita. Ei silti, on tuo palvelun laatu paljolti asiakkaista itsestäänkin kiinni. Voisi useinkin todeta, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Mutta että toisesta toimipisteestä asti tullaan palvelemaan, on jo superia! Nyt pitää lähteä tästä luonnon helmaan katsomaan, vieläkö laiturin viereen ilmestyy sorsaäiti poikasineen, vai ovatko pyssyt paukkuneet mökkijärvellä. Ihankuin ei kaupasta saisi broileria nälkäänsä! Joku ammuskelija on kehdannut tunnustaa, ettei sorsan liha ole edes maukasta, tappamisen jännitys se on pääasia.
VastaaPoistaLaila,
VastaaPoistaNiinpä on ehtinyt jo alkaa tuo sorsastus tässä välissä. Alkuviikosta oli kuusi sorsaa tuossa rannassa. Ovatkohan enää? Tulee mieleen, miten heti koulujen alettua piti kirjoitella, kyllä rehtorin ohjeen mukaan piti, lupalappuja lukiopojille sorsastukseen. Omasta mielestäni apajille olisi ehtinyt kouluajan jäkeenkin. :)
Ihmiset ovat oppineet vaatimaankin palvelua. Toisaalta liikenneasemaketju odottaa, että asiakas tekee kaiken itse. Ei sentään tiskata tarvitse. Siksi tällä kertaa söimme lounaan paluumatkalla aivan muualla.