K(i)erroksia

Kaksi päivää sitten tunsin ensi kertaa tämän kevään lämmön, kun kosketin peltistä postilaatikkoamme kämmenselällä. Tuli kesäinen olo. Kävelin tuossa jäällä. Mies oli pilkillä sen aikaa. Pilkkiminen ei ole minua koskaan kiehtonut. Aurinkoihottuman pelossa olin suojautunut pankkirosvoa muistuttavaksi. Oli tyyntä, vihdoin yksi päivä.

Moottoritieltä kuului jatkuva liikenteen melu. Suuntasin niemen nokkaa kohti, peräti sen taakse kuullakseni kunnolla jään ääntelyn. Jääkentän kutsun vai vaikerruksen? Raikasta ilmaa etsin.

Siellä täällä kelkkojen ja latujen ja jalanjälkien korkeammalle nousseiden alueiden välissä jään pinta on luistelijan unelma. Tai potkukelkkailijan. Sauvoista oli tukea huonosta tukirangasta kärsivälle. En tosin ollut varautunut railoihin. Jouduin punnertamaan välillä luvattomista kohdin vieraille tonteille. Selitys valmiina, tietenkin.

Tolppasaaresta löytyi ehjiä kaisloja. Rannan kaislat olivat murtuneet jään liikkeistä. Juuri muita ei tällä kohtaa enää liikkunut jäällä. Pidin itseäni oikeastaan rohkelikkona.

Tänään oli se auringonpimennys. Minulla kävi sikäli huono tuuri, että istuin TK:n odotusaulassa ja kuuntelin sen radiosta. Säästyivätpä kevätkirkkauden kipeyttänyt silmäni. Olimme toki aamulla suunnitelleet vipstaakia, millä seurata ja ehkä myös kuvata sitä. Lääkärin päivystysaikaa ei voi valita.

Kumppani sai kuvatuksi neulanreiästä heijastuksena jonkinlaisen otoksen.  Tämä päivä palautti  mieleeni edellisen vastaavan ilmiön. Vanhempani olivat käymässä meillä. Se oli se kesä, joka käänsi kertaheitolla tavallisen entisen elämäni päälaelleen. Luulin menehtyväni muutamassa kuukaudessa. Uskomatonta, että olen vielä täällä.

Edit 21.3.

Joku lukija on saattanut havaita, tämä postaus oli vasta luonnos. Se on niin tätä, siis nämä hipaisunäytöt. Ja kun minulla ei ole niitä sormenjälkiäkään. 

Talven, virusten ja kivun selätystä

Äkkiäpä tämä tammikuu meni. Koko blogi on jäänyt retuperälle. Läppäriin tunkeutui jokin virus. Tätä konetta on hoidettu melkein yhtä paljon kuin minua. Yritän nyt muistella sentään jotakin. On ollut monenlaista säätä, aurinkoakin yllättävän paljon tammikuuksi. On saanut ihailla paksun kuuran kuorruttamia puita.

Tammimarkkinoiden aikaan pakkanen pani parastaan täällä. Lunta on satanut liiaksi asti. Jopa kaupungin metsäladut jouduttiin sulkemaan, koska raskas tykkylumi katkoi havupuiden latvuksia ja oksia. Tänään oli vaihteeksi harmaampi päivä, mutta ei se estänyt ulkoilijoita. Puijon montussa oli hiihtäjiä taaperoista senioreihin.

Osuimme sinne kisojen aikaan. Oma hiihtoni on kävelynopeudella tapahtuvaa täpöttelyä paitsi alamäessä. Kiersin pesäpallostadionin lenkin. Se onnistui hyvän suksihuollon ansiosta. Nousin ylämäkeä hallitusti ns. suorilla. Silloin on voitelu kohdallaan, kun luistoa ei ole liikaa ja pito on varma. Mukava saada päivittäinen liikunta-annos muutoin kuin kävelemällä. Sekin on tosin ollut välistä hankalaa liukkauden takia. Mutta periksi ei anneta.

Kuuluttaja luetteli osin tuttuja nimiä ja harjoitushyppyjen pituudet olivat mielestäni aivan huippuja.  Yritin tietenkin ottaa kuvaa jostakin mäkikotkasta, mutta huonolla menestyksellä. Olen ennenkin todennut, että valokuvaaminen ja hiihto eivät tue toisiaan.

Pari vuotta sitten tulin ostaneeksi sellaiset monot, jotka soveltuvat sekä perinteiseen että luisteluhiihtoon. Päädyin kompromissiin, koska oikea nilkkani kaipaa tukea. Nyt kaipaan vanhoja matalia monojani. Nämä nykyiset ovat nauhoineen, vetoketjuineen ja tarrakiinnityksineen niin hankalat laittaa jalkaan, että pienelle hiihtolenkille ei tule oikein lähdetyksi. Odotan, että jäälle tulisi kovapohjainen tasainen latu.

Poikkesimme menomatkalla yhdessä urheiluliikkeessä etsimässä helpommin puettavia monoja. Siellä sitä sitten sai todeta taas kerran sen, miten aika lentää minusta ohi. Myyjä epäili, ettei siteisiini sopivia monoja enää ehkä löytyisi. Pitäisi siis vaihtaa myös siteet. Johtaako tämä siihen, että lopulta on ostettava koko paketti suksineen ja sauvoineen? Kyllähän nuo sauvat ovat jo ehtineet likaantua.

Kaikki kuvat ovat tammikuulta. Tuo alin on ehkä vaarallisimmasta tilanteesta liikenteessä. Siinähän on selvästi tukkirekka.

Syystuumauksia

 
On jo lokakuu.  Aika tuntuu laukkaavan. Uutisten seuraamiseen menee liian paljon aikaa eikä niistä tule hyvä mieli, mieluummin huoli. Postilaatikko on pari kertaa viikossa täynnä toinen toistaan suurempia mainoslehtiä. Kilpailu on armotonta. Jokohan sitä lakkaisi maksamasta paperilehdestä? Sen uutiset kun tuppaavat olemaan eilisiä. On se aika kallis biojätepusseiksi taiteltavaksi.

Aamut aukeavat pehmeään usvaan kietoutuneina. Postilaatikkoreissulla pihlajien ja syreenin alla on kuin sataisi kastepisaroiden luopuessa lehdistä. Laituri ei enää ehdi kuivua päivän aikana, vaikka usva ja pilvet karkaavat kauas. Aurinko porottaa matalalta, mutta ikkunatuntuma narraa. On jo pukeuduttava kunnon vaatteisiin. Sitten tuleekin liian kuuma aika pienestä liikkumisesta. Siitä pääsee helposti tuossa järvessä. Tänään vielä uskalsin käydä kastautumassa.

Ruska on huikaisevan kaunis. Vasta muutama puu on puoliksi lehdetön, joten syksyn siveltimen sävyjä riittää. Kirkkaimmin ne hehkuvat vasten kuusikon vihreää. Jättipalsamit kukkivat edelleen, joten pakkasta ei ole vielä ollut. Se yksittäinen lumikuuro jäi Puijon laelle ja sen eteläpuolelle ja suli melkein heti. Tässä kohden lumihiutaleet ja ruskalehdet kieppuivat kilpaa ilmassa, mutta maahan ei jäänyt mitään valkoiseen viittavaa.

Ei tuosta lankapuhelimestakaan osaa päästää irti. Ja miten tämä yhteiskunta sitten pyörii, kun palvelimet takkuavat ja sähkökatkot toistuvat? Viimeksi eilen olin yhdessä puodissa, jossa kassa ei toiminut. Olisi pitänyt olla käteistä ja tasaraha, jos halusi jotakin ostaa. Jäi ostamatta. Samoin aiemmin kesällä torin alla.

Ikävämpiä digiongelmia ovat olleet kadonneet sähköiset lähetteet. Asiakas menee puoli vuorokautta paastottuaan laboratorioon eikä sieltä löydykään tietoa, mitä kokeita pitäisi ottaa. Kello on aamuseitsemän eikä lähettävää lääkäriä tavoiteta. Kahvihammasta pakottaa. Kotiin siis.  Asiaa selvitään puhelimitse, osapuolet syyttävät toisiaan. Lopulta tunnustetaan, että jonkin päivityksen yhteydessä lähetteitä on kadonnut.  Aloitetaan sama asia alusta.

Aurinkoista syksyä!

Poikkeuksellisen normaalia

Aika näkyy hupenevan entistä rivakammin enkä tunnu saavan enää juuri mitään aikaan. Aikoinaan kirjoitin olevani "a human doing" mieluummin kuin "a human being". Nyt alkaa olo taipua jälkimmäiseen, siksi että liikkuminen sattuu joka askeleella kiireestä kantapäähän. Mitä sitä kieltämään.

Toivo liikuntakyvyn säilymisestä pakottaa aamuisin ylös ja liikkeelle, tosin kaikki sujuu kuin hidastetussa filmissä. Unissanikaan en enää juokse. Aika on tehnyt tehtävänsä. Syksyn haikeus täyttää mielen, vaikka sään suhteen  tällä erää voisi puhua melkein intiaanikesästä. On kansalaisopistoa ja kaikenlaisia mahdollisuuksia. Oman paikan löytäminen liikelääketarjonnasta on vaikeaa.

Pienimmästäkin ponnistuksesta, siis myös jokaisesta aamukävelylenkistä tulee hiki pintaan. Rantaviivalta pakenevan veden lämpötilasta minulla ei ole mitään muuta käsitystä kuin että kylmää on. Sinne astelen puunjuuria ja liukastumista varoen aina kävelyn jälkeen. Kylmä karkottaa kivun aistimuksen tyystin. Hetkeksi.

Radio pitää ajan tasalla aamuisin. Tarvitsen nykyisin jo erikoisen pontimen, joka saa minut lähtemään kameran kanssa liikkeelle. Eilisaamun usvasta siihen ei ollut. Tänä aamuna kuulin, että vuosia seuraamani siltatyömaa on päättymässä. Uuden kevyemmän liikenteen väylän varrella paljastetaan johonkin aikaantänään vanhojen läppäsiltojen muistomerkki. Kävin katsomassa vielä pressun alla olevaa taideteosta.

Monta mielenkiintoista kohtaamista liittyy tämän työmaan muutosten seuraamiseen, koska en tietenkään ole ollut ainoa kameran kanssa kulkeva.

Omat reitit

Vihdoin tänä aamuna sai herätä viikkoja kestäneen hellejakson jälkeen lempeään sateeseen. Helenanpäivän myrskyä ei kai tarvitse laskea, koska se saderyöpsäyksineen kesti vain sen avjaan viisi minuuttia. Tosin suurta tuhoa kylvi ja kaatoi, katkoi ja kieputti isojakin puita ihan vieressä.

Kuljen jaksamisen mukaan omia reittejä pitkin. Rantoja, siltoja, lampien luona ja Puijolla. Ihan jokainen niistä sai myrskystä osansa ja olen joutunut välillä palaamaan jälkiäni takaisin. koska esim. Puijon laella maisemaa avanneet myrskynkaadot odottivat pitkään metsureita. Linnut ovat jo väsähtäneet tai hukkuneet moottorisahojen äänten alle.

Olen kiinnittänyt huomiota enemmän tuoksuihin. On kuin kulkisi saunassa koko ajan. Myrsky kaatoi paljon koivuja ja niiden maahan jääneet tai jätetyt oksat lehtineen tuoksuvat käytetyltä saunavastalta. Imelä tuoksu.

Pirstoutuneiden mäntyjen ja kuusien  kohdalla muistan  lapsuuden lautataapelien tuoksun. Haapa ei tuoksu miltään.  Pihlajiakin meni ja salavia. Satoja runkoja puita, joku menetti omenapuunsa, viereisellä tontilla taas ei käynyt kuinkaan. Suurta sattumaa, joka asettaa ihmisen ihmisenkokoiselle paikalle luonnonvoimien edessä. Samalla tavalla arvotaan sairaudet elämän arpapelissä.
  

Eilen koulun pihaa putsattiin hiekasta. Luultavasti opettajien autot täyttivät parkkialueen. Tänään pihan täyttivät koululaisten äänet. Uusi lukuvuosi alkaa.  Innokkaat ekaluokkalaiset aloittavat koulupolkunsa. Arki saa rytmin. Hyvä niin.

Olen edelleen hiukan pihalla älypuhelimeni kanssa. Postauksen otsikko on erään käyttämäni sovelluksen nimi. Se kertoo miten kauan, korkealle ja millä vauhdilla (sic) kuljen vanhoja tuttuja reittejä. Se ilmoittaa myös kulutetut kalorit. Mielenkiintoisinta on mitata matkan pituus, sillä aikaahan minulla riittää.

Polkuja

Venlojen kirmailua katsellessa äsken tuli mieleen, miten valtava kasvuvoima luonnossa on. Aukkohakkuiden ja myrskykaatojen jäljet peittyvät alkukesästä melko pian sakeaan vihreään. Kaikki näyttää kauniilta, mutta valitettavasti istutuskuopat ovat ikäviä loukkuja. Olen niihin "pudonnut" useammin kuin kerran.

Kaksi kulkijaa ei vielä tee polkua. Kolmas sen jo tekee. Suunnistajat saivat hetkessä aikaan mustat polut maastoon. Kostea maa tietenkin vielä edisti asiaa. Jotta jokin vanha karttapolku säilyy, se vaatii kulkijoita. Ihmisiä ja eläimiä. Kaksikin ihmistä riittää, jos he kulkevat samaa reittiä säännöllisesti. Ikäpolveni muistaa aitta- ja navettapolut maaseudulla. Ja oikopolut naapureihin.

Huomenna on luonnonkukkien päivä. Kotoisten ja kai se saa olla tulokkaidenkin. Jostakin ne alkuperäisetkin kukat ovat aikoinaan tulleet näille leveysasteille. Ymmärrän toki, että valtaisia lupiinikasvustoja täytyy rajoittaa, etteivät kissankäpälämme ja kissankellomme vallan kuole. Sama koskee jättipalsamia.

Tämänvuotinen teemalaji on valkolehdokki. Olen vain yhden kerran elämässäni törmännyt siihen luonnossa - sen kaksin auki pidetyn polun varrella. Mitähän sille esiintymälle mahtaa kuulua?

Kuopio on kesäisin tapahtumia täynnä. Varmaankin koko Suomi tietää, että täällä tanssii ja soi. Ja juostaan Jukolassa. On viinijuhlat ja taitavat Kalevan kisatkin olla tänä vuonna täällä. Toissapäivänä kävelin tuolla mäellä. Laavulla näkyi sateisesta säästä huolimatta elämää.  Jalkasen patsaalla oli peräti kolme linja-autoa odottamassa Viherympäristöliiton päivien osanottajia laavukahveilta.  Ihan tavalliset nuotiokahvit ne eivät olleet, kuten kuvista näkyy.

Olisi minullekin maistunut, mutta minulta puuttui se osallistujarintamerkki. Pullaviipaleet oli varmaankin laskettu.

Havaintoja

Tänä aamuna aurinko pilkisti pimennysverhon reunasta ensimmäisen kerran kukonlaulun aikaan. Sitten yllättäen nousi tai laskeutui sumu. Lämpötila oli aamupäivälenkin ajan nollassa tai peräti pakkasen puolella, koska tuuli on edelleen hyytävää aukeilla paikoilla. Usva katosi, mutta taivas pysyi päättäväisesti pilvessä siihen saakka kun palasin kotiin.

 

Lunta ja räntää satoi viime viikolla muutamia senttejä. Vanhan lumen surmaksi. Kaikki uusi lumi suli pois heti, mutta onneksi se sitoi edes hetkeksi jo ongelmaksi muodostunutta katupölyä. Puijon rinteen varjoisat kävelyreitit ovat kevään nopeasta etenemisestä huolimatta edelleen täynnä vaarallisia jääpolanteita. Lähiojista on jouduttu särkemään jäitä, koska päivän sulavedet jäätyvät öisin yllättäviin paikkoihin. Rannat ovat railoja täynnä ja jää jo paikoin pettävää.

Pentti-myrsky natisutti rakenteita ja kaatoi siellä täällä joitakin puita. Sähkökatkoja oli myös. Miltei jokaisella kävelyretkellä löytyy uusia tuulenkaatoja. Taitaa maapallo pyöriä entistä vinhempaa vauhtia. Tai sitten se on tämä tandbergnauhuri-ilmiö. Elämän kelanauhan lyhetessä kelan pyörimisvauhti kiihtyy. Saattaa se katketakin. Vanhoilla tutuilla paikoilla luonnossa tuntee itsensä jotenkin pieneksi. Mikä nämä puut ja pensaat hetkessä kasvatti näin korkeiksi?

Etsisin mieluiten kauniita kevään merkkejä: sinivuokkoja, krookuksia, scilloja. Ainakin ensimmäiset oman pihan tulppaanin piipat ovat kadonneet jänöjussin suuhun. Lumeton vielä routainen maa on rujon näjöistä. Löydän mm. tyhjiä juomatölkkejä, karamellipapereita, pudonneita käsineitä, hylättyjen polkupyörien raatoja ja kokonaisen sohvan tästä aivan läheltä. Keneltä lie unohtunut?

Luvassa lunta

Tammikuu meni äkkiä. Helmikuun alussa on yleensä jo korkeat hanget ja nietokset. Toistaiseksi meillä on ollut vain kuuraiset puut ja ne paukkuvat pakkaset. Mutta nyt heti aamusta alkoi sataa lunta. Vihdoinkin. Aurauskalusto kävi tammikuussa toki pari kertaa kolaamassa pois parin sentin pumpulilumikerroksen, mikä tuntui kyllä melko turhalta työltä.

Sateisen syksyn vuoksi purot syöttävät edelleen vettä ojiin. Onneksi vaarallisia polanteita on jo murskattu kävelytieltä. Lumi kuuluu suomalaiseen talveen. Sen puute on jo aiheuttanut vahinkoa marjanviljelijöille. Ellei lunta saada sateena, sitä tehdään koneella. Lähimmät nietokset löytyvät Puijon montusta. Parkkipaikka on suljettu, koska siellä on jatkuvasti kaksi lumitykkiä käynnissä. Olen poikennut kolme kertaa tarkistamassa. Jonnekin sitä sitten siirretään, koska korkeat kasat olivat jo vajenneet. Lähirinteen puustokin saa osansa tekolumesta.

Aurinko yritti tällä viikolla jo herätellä kevättä. Luulin muuten osaavani helmikuun alun nimipäivät ulkomuistista. Riitta, Aamu, Valo. Tarkistin seinäkalenterista. Huomenna viettävät nimipäiväänsä myös Jemina ja Lumi, Aamun lisäksi. Jatkuva muutos tai hienommin sanottuna trendit näkyvät nimistössäkin. Viiden vuoden välein nimipäiväkalenteri tarkistetaan (Yliopiston almanakkatoimisto)  tiettyjen kriteerien mukaan. Seuraavan kerran uusia nimiä otetaan kalenteriin vuoden 2015 alusta.

Riitasta tulee mieleen muutama entinen kollega ja yksi lukioaikainen luokkakaveri, Jeminasta yksi koira. Lumi-, Aamu- ja Valo-nimisiä henkilöitä ei tule mieleen yhtäkään. Onnea kaikille Riitoille tänään!

Pakkaspäiviä

Joulukuinen harmaus on tipotiessään. Kannattaa pistäytyä ulkona, jos vain jotenkin jalat kantavat. Kaikki, aivan kaikki puut, pensaat ja heinänkorret ovat muutaman päivän aikana muuttuneet kimalteisen valkoisIksi. Lähiössä on ilo elää pumpulimaisessa kuuralumihattarataikamaailmassa, kun ei katso maahan. Miksikö? Maahan lunta on kertynyt vain ohut kerros. Aurinkolasit on pitänyt ottaa jo käyttöön, osin toki siksikin, että ne ovat muoviset, siis lämpöisemmät pitää näillä 20 asteen paikkeilla pysyvillä pakkasilla.

Maanantaina oli asiaa keskustaan. Sanoin kuskille, että nyt olisi sellainen sää, että voisi nähdä halon. Ensin ihmettelimme varavoimalan savupiipusta suoraan ylös tupruavaa savua tai vesihöyryä. Korkeiden piippujen päästöistä voi määrittää tuulen suunnan. Oli siis tyyntä. Heti kohta seuraavalla mäellä näkyi kuin näkyikin halo. Haloja bongatessa olisi hyvä olla aukealla paikalla. Auton ikkunasta ei pääse näkemään kuin yhden sivuhalon. Kummasti sekin ilahduttaa.

Eilen halovalo yllätti ilman, että tarvitsi lähteä edes ulos. Keittiön ikkunasta näki talvisen "sateenkaaren" pään viipyvän hetken vasten kuusikkoa. Tänäänkin sai ihailla samaa ilmiötä eilistäkin napakammassa pakkasessa. Taas auton ikkunasta. Minusta tuntuu, että keinolumen tykityksellä on jotakin tekemistä yllättävän taajaan ilmaantuvien halojen kanssa. Luomulunta on alle kymmenen senttiä eikä latuja ole vielä voitu avata.

Arvo ja arvot

Eräs omalta kotikylältä lähtöisin oleva edesmennyt kansanedustaja tuli mieleeni kuunnellessani eilistä uutista arvoistamme tällä hetkellä.

Pirstoutunut Suomi. Oletko kettu, pystykorva, leijona vai pandakarhu?  Jotenkin minusta tuli pandakarhu, vaikka "tuoteseloste" ei vastannutkaan tuotetta. Horoskooppimerkiltäni olen sentään edelleen leijona. En tosin usko kumpaankaan.

Jaakko Juteinin Laulu Suomessa alkaa sanoilla "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa...". Ikäpolveni edustajat osaavat kyseisen laulun varmaankin ulkoa.

Nyt on sitten joulukoristeet koottu samaan pahvilaatikkoon mistä ne otettiin Tuomaan päivänä esille. Pipareita riittänee ainakin Nuutin päivään saakka, ehkä kauemminkin. Kuusia on kannettu muutamien ojien pohjille, koska ei ole edelleenkään hankea mihin ne tökkäisi.

Sään suhteen edellinen postaus on yhä ajankohtainen. Tänäänkin satoi silkkaa vettä. Kallaveden pinta alkaa kai olla korkeimmillaan, koska lähimmän laiturin kansi on jäänyt kokonaan veden alle. Kummallisiksi ovat kelit kääntyneet. En muista tällaista vuodenvaihdetta, että piti sateenvarjon alla ja tuulen suojassa sytyttää tähtisadetikut. Suurempaa taivaalle singottua rahantuhlausta katselimme vain sivusta eikä onneksi pelottanut yhtään. En muista nähneeni myöskään tähän aikaan vuodesta vadelmapensaassa uusia lehtiä. Eikä jänis ole käynyt ennen napsimassa sinivuokon lehtiä ruuakseen. Ja toisaalla on pakkasia ja lunta liiaksi asti.

Tämän päivän piristys oli rantapuussa havaittu isokokoinen käpytikka. Kuvattavaksi lintu ei kunnolla suostunut, kun on niin nopsaliikkeinen. Mutta se lintujen sirkutus ja tikkojen koputus oli kuin kevään enne, vaikka edes talvea emme ole toistaiseksi saaneet. Kai se talveksi kuitenkin kääntyy - lopulta. Eivät ole vuodet veljeksiä.

Edit. 15.43

Olin vallan unohtaa toivottaa oikein alkanutta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni! 

Jäniksenkäpälä vai linnunsiipi

Sen verran on satanut lunta tännekin, etä eilen havaitsin jäniksen loikkineen etupihan poikki. Eläinten jälkien tunnistaminen on ammattilaiselle helppoa, kuten eilinen elokuva Hukkamies (YleAreena) osoitti.  Susien kielenkin opetellut hukkamies Seppo Ronkainen vain mittasi lumihangesta suden tassunjäljen mitat ja osasi oitis yhdistää jäljet pannoittamiinsa ja nimeämiinsä susiin. Dokumenttia katsellessa omat tunteet ailahtelivat eri suuntiin. Kaikkea sitä metsistämme löytyy.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kuitenkaan olla kannanotto susikeskusteluun, vaan ajatus näkyy hyppäävän asiasta suoraan kolmanteen. Jäniksen jäljistä tuli mieleeni jäniksenkäpälä. Sanovat jäniksenkäpälää, kuivattua tietenkin, käytetyn ennenvanhaan leivonta-alustan tai -pöydän tai leipälautojen puhdistamiseen jauhoista. En minä ainakaan sellaista muista. Äitini bruukasi käyttää 50-luvulla linnunsiipeä siihen tarkoitukseen. Kanansiipeä kai, koska se oli valkoinen.

Tänään on ensimmäinen ns. kunnon pakkasaamu. Mittarimme näytti aamuvarhaisella peräti kymmenen miinusastetta. Ennusteiden mukaan sää kylmenisi vasta loppuviikolla. Kuinkahan minun jääennusteeni kanssa käy? Toissa-aamuna oli tyyntä ja tämäkin ranta oli hetken riitteessä. Itse en ehtinyt sitä ihmettä edes nähdä, koska nousi tuuli ja tummat raskaat laineet puskevat koko ajan selältä kohti rantaa. Vesi on noussut huomattavasti eikä routaa vielä ole. Eino-myrskyn tuulenkaatojen korjuujäljet Puijolla eivät maisemaa kaunista. Kone on uponnut paikoin syvälle.

Oravat ovat harmaantuneet. Jänistä en ole päässyt vielä näkemään paitsi pihassa vieläkin säästyneet jälkensä.

PS.
Mitä enemmän katselee toisten ottamia kuvia, sitä vähemmän tekee mieli enää julkaista omiaan.

QWERTY

Otsikon sanalla l. tutulla  tiettyjen näppäinten asettelulla nimenomaan tähän järjestykseen on tarinansa, josta voi lukea myös täältä.  Olen oppinut käyttämään tätä näppäinjärjestelmää, mutta olisi se varmaankin voinut olla myös aivan toisenlainen. Työssäni jouduin usein vaihtamaan kyrillisiseen näppäimistöön. Siinä qwerty:n tuttuudesta oli vain haittaa.

Puijolle on tehty valmiita latupohjia ja kävelyreittejä. Niiden lisäksi vuosien mittaan näkyy ilmaantuvan aina uusia oikopolkuja. Uusilla asuinalueillakin kannattaisi ehkä odottaa jonkin aikaa ennen kuin lopulliset kävelyreitit määritetään. Luontaisesti syntyvät polut olisivat asukkaiden mielestä parhaat reitit. Katujen huoltotöiden suunnittelu vaikuttaa. Siksi työpöytien ääressä vedetyt viivat, reitit, kuitenkin yleensä voittavat.

Hyvin opittu ja hyväksi havaittu asia ei välttämättä vaadi uudistuksia.  Paperittomuuteen pyrkimisessä ei olla onnistuttu toivotullla tavalla.Tämä asia tuli mieleeni luettuani sähköisissä lääkemääräyksissä ilmenneistä ongelmista, joihin olen itsekin törmännyt. Paperittomuus ei ole suinkaan hävinnyt, koska potilaalle annetaan aanelonen muistuttamaan, mitä lääkkeitä hänelle on määrätty. Toki asialla on paljon hyviä puolia, mutta tietoverkkojen kaatuessa nykyisin kai apteekit siinä kuin kaupatkin joutuisivat sulkemaan ovensa.

Hinnoista vielä. Viime viikolla kävin ostamassa minulle määrättyjä silmätippoja. Jos olisin ostanut tuotteen e-reseptilläni, se olisi maksanut enemmän kuin suoraan hyllyltä ostettuna. Onneksi kohdalleni osui farmaseutti, joka kertoi tämän asian. Aika usein tuntuu siltä, että innovatiivisuushuumassaan maamme ryntää uusiin järjestelmiin liian nopeasti. Vanhat hyviksi koetut järjestelmät puretaan ja entiset niihin tottuneet ja niitä sujuvasti käyttävät työntekijät tuupataan koulutusputkeen. Uusi-sanasta on tullut hyvä-sanan komparatiivimuoto. Ainakin mainonnassa. Aika kuitenkin näyttää miten järjestelmät todellisuudessa toimivat.

Elämä ja kansantalouskin vaikuttavat olevan enemmän ja vähemmän sattuman kauppaa. Varsinkin ensiksi mainittu saattaa muuttua äkkinäisesti sellaiseen suuntaan, joista elämänhallinnan avainten kauppaajat ja asiantuntijat eivät juuri isoa ääntä pidä.

PS.

Kuten yleensäkin kuvani eivät liity juuri mitenkään aiheeseen. iGoogle-palvelu oli minulle yksi "qwerty". Uutisselaus on käynyt työläämmäksi kuin ennen. Ilman  Arnoya Arin blogia olisin ihan pihalla.

Kun ei sanotuksi saa

Oppilaiden hälistessä minulla oli tapana alkaa puhua hiljaisemmalla äänellä ja lopulta vaieta tyystin. Viimeistään siinä vaiheessa oppilaat hoksasivat, että opettajalla saattoi olla jotakin asiaa heille. Yleensä se toimi hyvin. Ei tosin aina. Ehkä olisin voinut lopulta vaikka poistua luokasta sanomatta sanaakaan. Ei sentään, koska valvontavastuu esti. Huutamaan minusta ei koskaan ollut eikä ole.

Hiljaisella äänellä puhuminen tarttuu ainakin pieniin lapsiin. Isommat lapset hoksaavat aika pian, ettei heidän tarvitse alkaa kuiskailla tai supattaa, jos keskustelukumppani on tilapäisesti puhekyvytön. Puhekipsissä ei saisi edes kuiskata, koska se rasittaa äänihuulia aivan yhtä paljon kuin puhuminen. Joutonomina olen jo kauan käyttänyt ääntäni hyvin vähän ja siksi olin unohtanut, että flunssaisena tulee säästää ääntään.

Ääntä tulisi hoitaa. Onhan se ihmisen ominta minuutta. Viikonloppuna ääneni nimittäin yllättäen katosi.  Toisaalta on ihan terveellistä ja hyödyllistä kokea, millaista seurustelu on ilman puhekykyä. Kynä ja paperi kädessä  pitää pitää vuorovaikutusta yllä, koska itsekeksimäni viittomat eivät oikein mene perille eikä fläppitauluakaaan ole. Jos olen luonnostaankin hiljaisen sorttinen, mykkänä tunsin seurassa kutistuvani entisestään. Ilma tuntui olevan sakeanaan sanoja ilman minuakin. 

Edellisessä postauksessa mainittu talvi on näköjään peruttu. Vain aivan vähäisiä lumilämpäreitä näkyi ojissa ja linja-autopysäkkien kohdalla niillä seuduilla, jossa lumentulo oli ollut runsainta. On tullut istutuksi auton ratissa ja pelkääjän paikalla satoja kilometrejä. Ja vastapainoksi tanssituksi villasukkasillaan innokkaiden ikiliikkujien kanssa. Lumentulo pakkasineen sai joutsenet liikkeelle. Varsinaisina joutsenbongauspäivinä en niitä nähnyt, mutta perjantaina kyllä. Kymmenien joutsenten näkeminen pellolla einehtimässä on aina sykähdyttävä näky. Ja talvea tietää myös harsokorennon ilmaantuminen sisätiloihin. Lehtipuut ovat täällä jo  miltei alastomia. Viimeisinä värivaloa talviajan hämärään tuovat lehtikuuset siellä täällä.

Joutsenbongaus BirdLife Suomi

Maailman STROKE-päivä 29.10.