Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rannat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rannat. Näytä kaikki tekstit
8. tammikuuta 2014
Arvo ja arvot
Eräs omalta kotikylältä lähtöisin oleva edesmennyt kansanedustaja tuli mieleeni kuunnellessani eilistä uutista arvoistamme tällä hetkellä.
Pirstoutunut Suomi. Oletko kettu, pystykorva, leijona vai pandakarhu? Jotenkin minusta tuli pandakarhu, vaikka "tuoteseloste" ei vastannutkaan tuotetta. Horoskooppimerkiltäni olen sentään edelleen leijona. En tosin usko kumpaankaan.
Jaakko Juteinin Laulu Suomessa alkaa sanoilla "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa...". Ikäpolveni edustajat osaavat kyseisen laulun varmaankin ulkoa.
Nyt on sitten joulukoristeet koottu samaan pahvilaatikkoon mistä ne otettiin Tuomaan päivänä esille. Pipareita riittänee ainakin Nuutin päivään saakka, ehkä kauemminkin. Kuusia on kannettu muutamien ojien pohjille, koska ei ole edelleenkään hankea mihin ne tökkäisi.
Sään suhteen edellinen postaus on yhä ajankohtainen. Tänäänkin satoi silkkaa vettä. Kallaveden pinta alkaa kai olla korkeimmillaan, koska lähimmän laiturin kansi on jäänyt kokonaan veden alle. Kummallisiksi ovat kelit kääntyneet. En muista tällaista vuodenvaihdetta, että piti sateenvarjon alla ja tuulen suojassa sytyttää tähtisadetikut. Suurempaa taivaalle singottua rahantuhlausta katselimme vain sivusta eikä onneksi pelottanut yhtään. En muista nähneeni myöskään tähän aikaan vuodesta vadelmapensaassa uusia lehtiä. Eikä jänis ole käynyt ennen napsimassa sinivuokon lehtiä ruuakseen. Ja toisaalla on pakkasia ja lunta liiaksi asti.
Tämän päivän piristys oli rantapuussa havaittu isokokoinen käpytikka. Kuvattavaksi lintu ei kunnolla suostunut, kun on niin nopsaliikkeinen. Mutta se lintujen sirkutus ja tikkojen koputus oli kuin kevään enne, vaikka edes talvea emme ole toistaiseksi saaneet. Kai se talveksi kuitenkin kääntyy - lopulta. Eivät ole vuodet veljeksiä.
Edit. 15.43
Olin vallan unohtaa toivottaa oikein alkanutta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni!
22. joulukuuta 2013
Jo joutuu ilta
Tuomaanpäivä on takana ja monen odottamaa ja toivomaa valkoista joulua ei ilmeisesti tänä vuonna tule. Viimeisen kuukauden aikana lämpötila on sahannut vuoroin pikkuisen pakkasen puolella, vuoroin lämpimän. Maa on sen verran routaantunut, että muutaman päivä vesisade ei sentään ole vielä sulattanut lumen rippeitä kokonaan pois. Joulu näyttää olevan tänä vuonna enemmän vihreä kuin valkoinen.
Raskas nuoskalumi on ehtinyt viivähtää vain hetken puitten ja pensaiden oksilla. Kattojen päällä ei ole lunta. Järvi on toki jäässä, mutta tänään jääkantta peittää pilviä kuvastava muutaman sentin vesikerros ja sen alla rannoilla on mosaiikkijäätä. Kuvat on otettu tänään valoisimpaan aikaan.
Toivotan rauhallista joulua teille kaikille! Ja kaikille teille myös!
11. lokakuuta 2013
Mitä kuuluu
Tietyömaan paalutus vaikuttaa loppuneen tai sitten keskeneräinen meluaidan pätkä toimii. Enää ei talomme ole tärähdellyt junttauskoneen iskujen tahdissa eikä vanhaa läppäsiltaa ilmeisesti enää ole, koska sillan räminä on lakannut.
Eilinen päivä meni kokonaan sisällä. Kotona kuuntelin aamusta pölynimurin ääntä. Siivoaminen ei lopu koskaan. Tänään oli pakko päästä ulos. Itse asiassa oli harvinaisen hiljaista astella haavan ja lepän lehtien täplittämää latupohjaa pitkin koulun taitse. Kirjoitan vielä noin, vaikka koulurakennus on nykyisin entisen kentän kadunpuoleisella laidalla ja entinen, vaan ei vanha, koulu on purettu ja sen tilalla on kaikki direktiivit täyttäviä erilaisia liikuntapaikkoja. Telineillä ja ilman. Oppilaat olivat tunneilla. Ei juuri mitään ääntä.
Kolme vuotta sitten surin oman vanhan kansakouluni lopettamista. Nyt ollaan jo sulkemassa yli 200 oppilaan kaupunkikouluja. Kun kävelen vanhan tupakkapaikan ohi, ajattelen, ehtivätkö oppilaat sinne asti valvovien silmien alta. Paikka näyttää melko siistiltä. Hyvä niin. Ajatukset harhailevat ja karkailevat ties minne. Luonnosta voimaa. Valo- ja värihoitoa. Yhtään tuttua ei tule vastaan. Muutama koiranulkoiluttaja on liikkeellä. Minulla on kamera kädessä. Yksi heistä huikkaa ohi mennessään, että on nätti päivä. Nätti on.
Keltaiset koivunlehdet ja punastuneet pihlajanlehdet nousivat kauniisti irti kuusien vihreää vasten. Vasta muutama koivupuu on latvasta alaston. Tuulenvire ei pidä ääntä, mutta riepottelee mukavasti lehtiä kasvoja vasten. Vaahteranlehdet ovat täplikkäitä ja paikoin jo kaikki maassa. Leppä ei vihreäänsä luovuta. Kukista sinnittelevät vielä jättipalsamit ja kamomillasauniot. Kunnon pakkasyötä ei ole vielä ollut. Ehdin kiertää lammet ja laskeutua alas sillan luo. Vesi on entistäkin matalammalla. Nyt voisi korjata vinksahtaneen laiturin, jos olisi jaksavia talkoolaisia. Eipä taida olla.
Illansuussa lehtipuhallin pörähtää käyntiin etupihalla ja jonkin ajan kuluttua moottorisaha talon takana. Huomenna ehkä vielä myös ruohonleikkuri.
Tällaista kuuluu parin viikon blogihiljaisuuden jälkeen.
4. kesäkuuta 2013
Tukalaa
Harvemmin meillä Suomessa on näitä säitä, jolloin pihakiveys polttaa jalan alla. Ohut pilvipeite ei tunnu vaikuttavan lämpötilaan juuri lainkaan. Viime yö oli trooppisen yön rajoilla, koska lämpötila ulkona ei laskenut kuin pari astetta alle kahdenkymmenen. Joillekin se sopii, minulle taas ei.
Jollakin konstilla pitäisi saada päivittäinen minimiliikunta-annos. Ja kesäaikaan mieluiten tietenkin ulkona. Koska kuumuuden ja kivun vuoksi yö jäi vajaaksi, päätin lähteä viiden maissa ulos. On nimittäin parin viime vuoden aikana opittu, kantapäänkin kautta, että riskiryhmien säävaroitukset kannattaa ottaa todesta.
En enää yrittänytkään metsän siimekseen, koska edellinen varhaisaamukävely latupohjalla päättyi lyhyeen itkoiden hyökkäyksen vuoksi. Olin kyllä pukeutunut suojaavasti, mutta olisin tarvinnut vielä hirvikärpästakin. Sen käytöstä on niin ikävät kokemukset, että olen aktiivisesti unohtanut koko vaatekappaleen.
Kävelin kuitenkin itikoita huiskien melkein sillalle asti. Päivällä sinne ei ole asiaa, koska työmaan kivipöly täyttää ilman. Aurinko oli jo korkealla, linnut liversivät. Suurin meteli kuului toisen kuvan puun pesäkoloista.Valitettavasti en tunnista äänestä, mitkä poikaset siellä melskaavat nälissään. Kaukana polulla taisi loikkia rusakko.
Koiranputket ja sireenit tuoksuivat tänä aamuna voimakkaimmin. Pihojen rodot ovat parhaimmillaan. Lupiinikin näytti avanneen kukkansa. Keltaiset kellukat olivat jo riisumassa kesämekkojaan. Juhannusruusu on melkein kukassa. Palatessa otin lehden postilaatikosta. Etusivulta luin, että ohrasato on vaarassa kuivuuden takia. Luonto huutaa jo vettä. Vettä juon minäkin. Koko ajan on vesikannu keittiön pöydällä, ettei vain pääse unohtumaan. Ja vanhanajan piimävelli on hyvää hellepäivän ruokaa.
.
7. huhtikuuta 2013
Uutta lunta odotellessa
Lupaa uutta lunta radiossa rannikolle ja keskiseen Suomeen asti. Kai se sade tulee tännekin. Siitähän sanotaan, että se olisi vain vanhan lumen surma. Kaunistaisi vain hetkeksi mustuneet pientareet. Helmikuulla puhuttiin, että tämäntalvinen höttölumi sulaisi aikaisin. Toisin kävi. Ja kylmä kausi tuntuu vain jatkuvan.
Toistaiseksi melkein kaikki huvennut lumi on haihtunut suoraan ilmaan. Vain suojaisissa, siis tuulettomissa, etelään antavissa paikoissa on ollut lätäköitä. Ne ovat sitten yöpakkasten takia muodostuneet salakavaliksi turmanloukuiksi. Parina päivänä ei ollut asiaa edes takapihalle normaalireittiä pitkin. Aurinko kun porottaa mahdolliset hiekat jään sisään.
Kaupunki on yrittänyt pitää jäälatuja kunnossa, koska hiihtäjiä on riittänyt. Pohjoiseen menee muistaakseni ainakin kuusi latua rinnakkain. Tosin vain yksi oli eilen enää sellainen, että tavallisen levyinen suksi mahtui siinä liukumaan. Omassa vauhdissani se ei haittaa. Hankikannosta ei voi puhua edelleenkään. Muutama aste nollan yläpuolella ei riitä saamaan kunnon suojasäätä aikaiseksi.
Kävelyteiltä löytyisi jo reilusti sulia reittejä, mutta liikenteen pöly vaikeuttaa hengitystä. Jos voi valita, valitsee mieluummin jäälakeuden, vaikka siellä pohjoistuuli pureekin posket punaisiksi. Tietyömaa on arkisin varsinainen pöly-ja melupesä. Sieltä kannattaa pysyä poissa.
Suosaaren Kelloselän puoleisesta päästä löytyi erään polunpäästä kaksi vanhaa siltaa. Asiaa sen paremmin tutkimatta veikkaisin, että ne ovat olleet ko. paikassa 60-luvun puolivälistä saakka. Ne vaikuttivat olevan samaa mallia kuin Riistaveden silta. Olihan se erikoinen löytö linturetkellä. Olin jo toivonut näkeväni joutsenia, mutta vanhan läppäsillan kohdalla oleva vähäinen sula oli kerännyt vain työmaalta karanneita roskia.
Kevättä tekee kuitenkin koko ajan. Pihakiveys on jo sula, lapsilla näkyy olevan jo polkupyörät käytössä. Isommilla mopot ja moottoripyörät. Mustanmerenruusut ovat jo viiden sentin korkuisia.
Ehkä olisi pitänyt otsikoida: Lämpöaaltoa odotellessa.
16. maaliskuuta 2013
Vuodenaikaan nähden
Maaliskuu on ollut toistaiseksi tavanomaista kylmempi. Sama vuoroin uuden lumen muotoilema, vuoroin auringon lämmön rei`ittämä ilmainen ulkokaihdin olohuoneen ikkunan edessä pysyy ja pysyy ja pysyy. Se on ollut siinä tammikuusta alkaen. Pitää päivisinkin sellaisia pakkaslukemia, että jääpuikot kasvavat edelleen vain pituutta. Ja tuisku tuivertaa eteisen lumikatteen toiseen reunaan uusia kerroksia kuin täytekakkuun.
Aamut ovat olleet erikoisia näytelmiä. Hetken ennen auringonnousua vastaranta saattaa näkyä. Kohta sumu täyttää koko maiseman. Hetken kuluttua sininen taivas purskahtaa esiin ylhäältä alaspäin ja ilman kosteus kiteytyy puiden ja pensaiden oksiin, koska pakkanen ei osoita merkkiäkään luovuttamisesta. Ellei valo olisi näin huikaiseva, pitäisin tätä äskettäin sataneen puhtaan lumen pehmentämää maisemaa talvena, vaikka maaliskuun idus on jo ohi. Hanget hohtavat ja kuura sävyttää havupuutkin hurmaaviksi.
Flunssa on pakottanut pysyttelemään sisällä ja nauttimaan lämpimiä juomia aina kun muistaa. Ikkunasta katsoen sää näytti eilen iltapäivällä ihanteelliselta, mutta jo postilaatikolla käynti paljasti karun totuuden. Tuulen hyydön. Miten minä en kestä enää yhtään vetoa enkä viimaa?
Vein postin sisälle ja kävelin kuitenkin laiturin luokse ja takaisin. Pakkanen piti huolen, ettei ollut liukasta. Erotin puiden latvuksista viserrystä, vaikka en lintuja nähnytkään. Moottorikelkkailijat kiisivät jäällä edestakaisin. Huviajelua? Jalankulkijoita ja hiihtäjiä ei juuri näkynyt. Joko tikka tai palokärki nakutti puuta rantapolun varressa. Kuuntelin aikani. Nokankoputtaja oli rungon väärällä puolella. Näin vain vilauksen punaista, kun nakuttaja vaihtoi maisemaa. Niin minäkin.
Sisältä katselin sitten ikkunasta variksia ja harakoita. Onhan se niskaystävällisempää sillä tavalla.
Ajankuluksi voin pelata vaikka linnuntunnistusvisaa BirdLifen sivulla.
Tänään alkaa Luonto-Liiton kevätseuranta:
Tämän vuoden Kevätseurannan teemana on maa, vesi ja ilma. Tänä vuonna havainnoidaan perinteisten vakiolajien lisäksi myös abioottista luontoa. Havaintoja toivotaan lumen sulamisesta, vesistöjen jäiden lähdöstä sekä ilman lämpötiloista. Tämän vuoden teemaan liittyvä havaintosivu löytyy täältä.
7. helmikuuta 2013
Pintapelastusta
Alkaa olla se aika, että valo voittaa ja titityyt kuuluvat korvalappujen lävitse, vaikka lumi vielä narskuu askelten alla. Pihabongauspäivänä oli niin harmaata, etten nähnyt ainuttakaan lintua. Nyt tutut harakat keikkuvat jo pihapuissa ja katoilla. Oravanpoikaset kiitävät keveinä helmikuisilla nietoksilla. Varikset miehittävät koivujen latvuksia ja tarkkailevat ympäristöä.
Läheisintä äänimaisemaa tosin hallitsee Kallansiltojen alle kaivettavan uuden laivaväylän junttaaminen. Yhtenä viimaisena päivänä kävelin uutta pyörätietä. Tarkoitus oli käydä vain ensimmäisellä sillalla, mutta uteliaisuus voitti, kun näin neljän ambulanssin, parin poliisiauton ja yhden paloauton kiitävän pohjoiseen. Jatkoin matkaa, koska aurinkokin päätti kurkistaa tummanpuhuvan pilviverhon lomasta. Onneksi ei ollut kyse mistään onnettomuudesta, vaan korkeimmalta sillalta harjoiteltiin pintapelastusta.
Toivottavasti naapurimaamme vähemmistökulttuurien pelastamisyrityksissä ei ole kyse vain pintapelastamisesta. Oma kieli on liima, joka pitää kulttuurin elävänä. Monin paikoin nuoret eivät enää osaa kantakieltä, esim. maria, mordvaa, ersää. Siis Volgan mutkan seuduilla asuvien sukulaiskansojemme kieliä.
Vielä ehdit mukaan seuraamaan Ville Haapasalon matkaa, jossa hän tutustuttaa meidät suomensukuisiin kansoihin. Ohjelmasarja on tehty viime toukokuussa. Olen seurannut sitä
Minua kiehtoo tässä sarjassa tietenkin venäjän kieli. Kaikkien venäläisten tuntema Ville Haapasalo on herkkä taitelija ja antautuu työhönsä koko sielullaan. Suomensukuisten katoamassa olevien kulttuurien esitteleminen ja mahdolliset suomalaisuutta avaavat vanhat uskomukset ja tavat ovat myös kiinnostavaa katseltavaa. Ainakin tuo mainittu varpajaisperinne on meillä muuttunut vallan muuksi.
Viimeisessä et:n numerossa Pirkko Arstila muuten kirjoittaa, että Venäjällä babushkat ovat pysyvä voima myllerrysten keskellä, ilman heitä Venäjä varmaan luhistuisi. Mummous, siis ikääntyminen on siellä arvokasta, kuten melkein kaikkialla muualla maailmassa paitsi meillä Suomessa.
Ludmila Zykina - Людмила Зыкина - Течет река Волга
9. tammikuuta 2013
Arki alkoi
Sillä kertaa tungin taskuihini liikaa tavaraa. Kännykkä on tietenkin aina mukana turvapuhelimena ja se pakollinen Dinit. Kun katselin ikkunasta kaunista pastellimaisemaa ja näin auringon kultaavan jo vastarantaa, päätin ottaa kamerankin mukaan. Posti on lukollisessa laatikossa. Siis avainkin lenkkeineen sujahti taskuun.
Olin kai alitajuisesti ennakoinut tapahtuman, koska olin vuoden lopussa tyhjentänyt muistikortin. Itse emme kameraa löytäneet, vaikka lunta ei ehtinyt sataa. Joku ystävällinen ohikulkija oli nostanut sen roikkumaan piharakennuksen seinällä olevaan naulaan. Ei sitä omia jalansijojaan tutkiessaan osannut nostaa katsettaan silmien korkeudelle.
Kannatti laittaa ilmoitus seinälle. Illalla kaksi poikaa soitti ovikelloa ja kiikutti kadonneen kameran takaisin omistajalleen. Ajattelin, että ellei kamera löydy samana päivänä, se on menetetty.
Ylempi kuva on kamerankadotusreissulta, alempi pari päivää aiempi. Tuolloin viima oli vielä navakampi.
28. elokuuta 2012
Olonkorjuumarkkinat
Ilmaislehdet ovat täynnä erilaisia kauneus/terveys/kuntopalvelujen tarjoajien mainoksia. Jokaiselle löytyy jotakin, lupaavat. Olen niitä silmäillyt ja ihmetellyt, mitähän tuon ja tuon sanan taakse kätkeytyy. On hytkettä, fressiä, ladylinea, tanssistudioita ja niiden alaotsikoissa lukemattomia ryhmiä. Löytyy tankotanssia, Bollywood tanssia, kundaliinijoogaa ja ties mitä. Näissä näkyy yleensä olevan melko isot kuukausitaksat, joilla asiakkaat sitoutetaan liikkumaan. Tarjotaan myös online-kuntoilua. Hinnastosivulle en edes viitsi vilkaista. Eläkeläisen kannattaa käyttää kaupungin tarjoamia halvempia liikuntapalveluja.
Isollakaan rahalla ei olo eikä kunto kohene, jos laji on vääränlainen.
Viime vuosi meni erinäisistä syistä ilman säännöllistä sopivan kevyttä (PPPP) liikuntaa. Vesikävelykin jäi. Myös koko kesäksi, kun laituria ei saatu kunnostetuksi ja vesi oli liian kylmää. Jaakon heitettyä kuuman kiven järveen, ilmaantui sinilevää.
Kun kerran koko kroppa on jatkuvasti juntturassa ja kipeä ja ohjattuna on mielestäni mukavampi liikkua, etsin sopivaa kehonhuoltoryhmää. Nyt tavasin kansalaisopiston esitteen tarkkaan ja valitsin sieltä itselleni asahin.
"Asahi on monitasoinen terveysliikuntajärjestelmä, jossa yhdistyvät sekä itämaisen että länsimaisen terveysliikunnan parhaat perinteet. Liikkeissä koko keho avataan systemaattisesti niskasta nilkkoihin. Liikkeet ovat pehmeitä ja ne tehdään hengityksen kannattelemana. Asahi on fysioterapian kaltainen liikuntamuoto, jossa on myös liikunnallisia elementtejä. Liikkeet on suunniteltu tarkoituksella yksinkertaisiksi, jotta jokainen voisi alkaa harjoittaa niitä heti. Asahiin ei ole osallistumiskynnystä." ( suora lainaus linkin takaa)Ensi viikolla pääsen sitten kokeilemaan, miten mummon tämänkertainen lajinvalinta onnistui. Ikääkin on jo kertynyt niin paljon, että saan alennuksen maksusta. Olisin saanut eläkeläisalennuksen jo aiemminkin, mutta olisi pitänyt lukea tarkemmin esite. Ja tiedoksi tämäkin: jos joutuu (kuten minä viime vuonna) jättämään sairauden takia koko ryhmän pois, maksuvelvoite säilyy, ellei lääkärintodistuksella todista esteellisyyttään. Olin sen verran heiveröidessä kunnossa, että en jaksanut sellaista hankkia.
22. heinäkuuta 2011
Hellettä riittää
Naistenviikko on ollut vanhojen sanontojen mukainen tänä vuonna. Vettä on satanut valtaisina ukkoskuuroina enemmän kuin koskaan minun muistini mukaan. Yleensä ukkospilvet kiertävät Puijon tai tämän vesialueen. Tällä kertaa mekin olemme saaneet sekä salamoita että vettä. Kesän kääntyminen näkyy jo punertavina pihlajanmarjoina, syysleimun valkoisina nuppuina ja kypsyvinä vadelmina. Harvoin on tällaisia kesiä, että kävelyretkellä samaan heinänkorteen voi pujottaa lakan, mustikan, mansikan ja vadelman. Tienvarsia värittävät jo pietaryrtit ja muut syyskesän keltaiset, vaikka elämme sydänsuvea.
Yö oli trooppisen rajamailla. Eilisiltainen raju ukkospuuska ei juuri raikastanut eikä viilentänyt ilmaa, mutta antoi runsaasi ilmaista kasteluvettä. Pihaan aurinkovarjoksi ripustettu kolmiovarjo keräsi hetkessä seitsemän ämpärillistä vettä. Hiukan jo arvelutti, kestääkö se taakkaansa.
Aamu-uinnin jälkeen jäin laiturille seuraamaan yhdeksän sorsanpojan seurueen aamupuuhia. Kuulin kyllä myös pienten venenikkareidenkin vasaroiden kilkettä. Uimarannan kohdalle oli syöpynyt syvät ojat, ilma tuoksui märältä puulta, noelta ja ylempänä saunavastalta. Ilma on niin kosteaa, että vanha moneen kertaan kuivunut käytetty saunavasta oli kostunut uudelleen tuoksuvaksi.
Kuva on haettu Picasa-kansiosta tällä kertaa. Ei ole tämänaamuinen, koska oikea käteni on käyttökiellossa.
Yö oli trooppisen rajamailla. Eilisiltainen raju ukkospuuska ei juuri raikastanut eikä viilentänyt ilmaa, mutta antoi runsaasi ilmaista kasteluvettä. Pihaan aurinkovarjoksi ripustettu kolmiovarjo keräsi hetkessä seitsemän ämpärillistä vettä. Hiukan jo arvelutti, kestääkö se taakkaansa.
Aamu-uinnin jälkeen jäin laiturille seuraamaan yhdeksän sorsanpojan seurueen aamupuuhia. Kuulin kyllä myös pienten venenikkareidenkin vasaroiden kilkettä. Uimarannan kohdalle oli syöpynyt syvät ojat, ilma tuoksui märältä puulta, noelta ja ylempänä saunavastalta. Ilma on niin kosteaa, että vanha moneen kertaan kuivunut käytetty saunavasta oli kostunut uudelleen tuoksuvaksi.
Kuva on haettu Picasa-kansiosta tällä kertaa. Ei ole tämänaamuinen, koska oikea käteni on käyttökiellossa.
24. marraskuuta 2010
Meditatiivista jalkahoitoa
Kävelin paljain jaloin vuoroin, pilvisäästä huolimatta, upottavassa hiekassa, vuoroin hiukan tukevammalla alustalla aivan veden tuntumassa ja peläten maininkien sieppaavan mukaansa. Melko kallis jalkahoito, mutta ikimuistoinen.
Kilometrien mittaisella vaelluksella tuli vastaan ja ohitti tuhansia ihmisiä. Tuli mieleen pyhiinvaeltajat, niin keskittynyttä taivallus näytti muillakin olevan. Ihmiskirjo vaatteissa ja vaatteitta, jokainen omassa pikkumaailmassaan toisten keskellä. Puolimatkasta löytyi aggregaatin voimalla toimiva kioski juomineen ja pikkupurtavineen. Ilmastoinnin ja tuulen karhentama kurkku ei pitänyt jääkylmästä juomasta, mutta hiekka lämmitti juoman hetkessä sopivaksi ja omat vesipullot jäivät vielä varalle.
Tällaisilla irtiotoilla on puolensa. Liisanliukkaat livahtivat huomaamatta. Samanlainen ympäristön muokkaus kuin täälläkin ihmisten ja matkustavaisten mieleiseksi oli käynnissä. Kiveä siirretään paikasta toiseen ja tilalle näkyi nousevan entistä ehompia kivisiä kolosseja viisine tähtineen. Minulle riittää vähemmänkin tähtiä ja tunnen toiseutta kävellessäni peilaavia lattioita pitkin.
Oliko tämä sitten sitä tervettä itsekkyyttä, josta maksoin matkan hintaan nähden sen pyydetyn naurettavan yhden euron päästömaksun?
Loppukevennys:
1. Naura itsellesi ennen kuin muut kerkiävät.
2. Ne tekevät jotka osaavat. Ne jotka eivät osaa arvostelevat.
3. Kompastelu saattaa estää kaatumisen.
4. Kaks syytä olla tekemättä mittää: 1) Oot yrittännä ennenkii. 2) Et oo ennenkää yrittännä sitä.
21. syyskuuta 2010
Tänä tiistaina
Mistä lapselle nimi? Luen paikallisesta seurakunnan joka kotiin jaettavasta lehdestä aina kastettujen lasten nimet. En etsi niinkään tuttuja, vaan seuraan millaisia nimiä pienokaiset nykyään saavat. Liisoja ja Matteja ei juuri nykyään näy, mutta on niitä joskus ollut paljonkin, koska kyseisen nimen saaneita on tänäisen aviisin mukaan eniten uudessa puhelinluettelossa. Sieltäkin etsitään tilastollista keskivertokansalaista. Maakunnan tyypillisin asukas on sen mukaan maanviljelijä Matti Korhonen. Tasa-aarvovaltuutelulle olisi ehkä asiaa, kun vastaavaa naispuolista ei nimetty.
Tänään oli niitä aamuja jolloin muisti illan sääennusteen lupaaman sateen ja kuitenkin näki sen aurinkokullan taivaanrannalla. Oli se liian hämärää valokuviksi asti. Kuten olivat viime viikolla liian korkealla kuvattaviksi ne äänekkäinä tankkauspelloille palaavat kurjet. Riittihän se, että näki ja kuuli ne ylilennot ja erotti ne omin silmin etäällä peltoaukealla. Tiesi että siellä niitä on ja paljon.
Vesi on niin alhaalla, että pääsee kompastelemaan kaisloihin ja rantakiviin. Näkee telkän pöntön suuaukon puolelta ja voi kurkistaa sen veneen alle, missä luuli sen piisamin pesivän. Ja löytää vain etanoita. Ja tervatun veneen päälle pudonneita syysvärisiä lehtiä, käpyjä. Veneen alla ja pitkin rantaa kukkii vielä lemmikki. Kastehelmin kirjotuin terälehdin.
Pilvet ehtivät peittää nousevan auringon ennen kuin pääsen takaisin. Oli muitakin varhaisia kulkijoita. K. ehti kertoa minulle elämänkertansa tiivistelmän ja minä kuuntelin ja harmittelin, etten muistaisi kaikkia mainitsemiaan mielenkiintoisia yksityiskohtia. Ja sitaatteja. Yksi jäi mieleeni. Eeva Kilven sanoi mökillä tulta viritellessään sanovan: Ala vetää! Olipa erikoinen ja mieleen jäävä aamukohtaaminen ventovieraan, mutta niin tutulta tuntuvan kanssa.
Tunnin verran seurasin myös tilhien pihlajientyhjennysoperaatiota. Yleensä se tapahtuu vasta lumien aikaan. Öttiäisiäkin on vielä jonkin verran liikkeellä. Ihmettelin vettyneessä jättipalsan kukassa pörräävän hailakkaa väriä.
PS. Tänään on Maailman Alzheimer-päivä.
14. elokuuta 2010
Nopan hiontaa
"Jos sään perusteella arvioi ilmastoa, tekee ajoittain oikeita, ajoittain vääriä johtopäätöksiä", luen uusimmasta Suomen Kuvalehdestä Ilmatieteen laitoksen erikoistutkijan Heikki Tuomenvirran sanoneen. Säälle on ominaista suuri luontainen vaihtelu. Sää ei muutu miksikään ilmastonmuutoksen myötä. 1) Sään ennustamista voi verrata nopan varovaisesti heittämiseen. 2) Ilmaston ennustaminen on nopan heittämistä satoja kertoja. 3) Ilmastonmuutos taas merkitsee arpakuution viilaamista.
Siinäpä se lyhyesti. Minäkin olen ajatellut hiljaa itsekseni helteiden loppua odotellessa, että maapallon akseli on varmaankin vinksahtanut uuteen asentoon. Puhukaamme siis vain edelleen ilmoista. On niitä edelleen pidellyt. Tänäänkin luvassa 27 astetta ja selkeää.
Eilisen yatsy-session aikan ja jälkeen jäi mieltä vaivaamaan, milloin vanha mökki on muuttunut täyskädeksi ja miksi. Kaapissa on nimittäin sekä vanha alga- että uusi tictac-versio. En olisi huomannut koko muutosta, ellei vanhan pelin pistelistoja olisi enää ollut tallella eikä kahta paria tositarkkoja silmiä. Nerokas ja viihdyttävä peli. Moni uudempi saa väistyä klassikon tieltä. Nopat tosin ovat herkkiä katoamaan. Joukossa saattaa olla myös väärin painotettuja noppia.
Yksittäisen heiton tulosta ei voi ennustaa, mutta voi veikata. Voi veikata, mille uimarannalle pääsemme kartatta, vanhasta muistista ja miten kauan matka kestää ja räjäyttävätkö lisää kalliota sillä aikaa. Voimme veikata, onko poimuvuoristolta näyttävä pannari varmasti hyvää ja mikä vesilinnuista kuikuilee kunakin aamuna rannassa. Tänään se oli silkkiuikku. Monena aiempana telkkä. On ollut nolla-aamujakin.
6. elokuuta 2010
Helteen haittoja
Silmä on tottunut hakemaan lintukavereita aamuisin. Yleensä ne eivät petä. Telkkä lähti tulemaan kohti vasemmalta ja silkkiuikut oikealta. Liekö heillä jotakin keskinäistä toraa, koska parin rääkäisyn jälkeen uikut nousivat siivilleen, mutta telkkä jäi.
28. heinäkuuta 2010
Läksin minä kesäyönä
Iltakymmeneltä siili nousee rivitalon takapihalle etsimään ruokaa. Oravanpentu kipittää sähköjohtoa pitkin välillä pysähdellen. Se ohittaa pylväät taitavasti. Rutikuiva hiekka ratisee iltauimareiden varvastossujen alla. Pientareet ovat kuivuneet ruskeiksi, vadelmat ja mustikat ovat pippurin kokoisia, horsmat, pujot ja nokkosetkin näyttävät kuivuvan niille sijoilleen.
Aamuneljältä on vielä sen verran pimeää, että pihavalo räpsähtää päälle, kun avaan ulko-oven. Ihmettelen, onko päivänliljakin helleseonnut, koska pari kukkaa on siihen aikaan auki. Silkkiuikkupariskunta on vaihtanut aamulenkkiaikansa. Järven pinta on aivan tyyni, jokunen kala käväisee pinnassa.
Roosaksi värjäytyvä vesi lupailee auringonnousua, jonka vuoksi tulinkin rantaan. Tai kipuilevan selän. Kävelen tunnin. Aurinko ei petä tänäkään aamuna. Vasta paluumatkalla huomaan myös kuun. Löydän rannasta edellisiltaisen hiekkalinnan koskemattomana, rantaveteen unohtuneet uimalasit, tuolin selkänojalla kostean pyyhkeen. Polku murenee jalkojen alla. Varjopaikoissa silloille päin kukkii jättipalsa, tosin matalana.
Jo toisena aamuna peräkkäin yksinäinen peloton sorsanpoika uiskenteli kanssamme. Missä lie muu perhe? Moni lomalainen haikailee jo töihin, koska kotoa puuttuu ilmastointi. Itse olen jo jollakin tavalla tottunut tähän trooppiseen säähän. Pitää vain hiljentää vauhtia.
11. heinäkuuta 2010
Näinkin voi käydä
Sitä menee lammen rantaan, kun tietää että olisi aika bongata se telkän pesue uimasillaan. Mitään ei vain näy. Kiertävät pöntön luo ja kurkistavat varovasti sisään, ettei telkkä syöksy pesästä suoraan silmille. Onpa pöntössä kumman valoisaa. Pöntöstö puuttuu katto. Tarkemmin tarkasteltuna siitä puuttuu myös pohja. Vasta sitten tajuaa katsoa maahan. Maassa olevan vaneripalasen alta löytyvät telkän munat. Ovat isoja, kananmunan kokoisia, vielä ehjiä.
Haluan käydä katsomassa paikan ennen katiskaa. Totta puhuivat. Vasta kotona huomaan kuvasta ison sittisontiaisen munien keskellä. Minkään hyöteisen tekosia tämä sattumus ei voi olla.
Alkaa arvuuttelu ja spekulointi, mitä ihmettä tässä on tapahtunut. Onko viimeinen munittu muna ollut liikaa ja keikauttanut pesän huonosti kiinni olleen vaneripohjan irti? Miten kaikki munat sitten ovat ehjiä ja hyvässä järjestyksessä? Ja miksi kattokin oli pudonnut munien päälle. Olivat siis piilossa. Kettu tuskin oli ollut asialla. Se olisi kai syönyt munat.
Olisiko tässä hyvä kysymys Luontoiltaan?
24. huhtikuuta 2010
Rönttäkelejä
Yöpakkaset kurovat rannat uudelleen kiinni. Aamulla koko maisema avutui valkoisena, nurmikotkin. Pois sulivat, mutta ilmassa on koko ajan jotakin veden olomuotoa. Mittari näyttää vain yhtä plusastetta ja tuulee navakasti. Kai tämä on normaalia huhtikuuta. Tasaharmaa taivas värittää vapaat vedet ja haurastuneen jääkannen. Puhuvat takatalvesta. Julistin minäkin termisen kevään alkaneeksi, kun lämpökausi humpsautti lumet melkein olemattomiin. Nyt luontoäiti painaa topakasti jarrua enkä usko, että tuhkapilvillä on mitään tekemistä sen kanssa.Näillä säillä on melkein pakotettava itsensä ulos. Viikolla arvuuttelivat radiossa kuuntelijoilta, minä vuonna on ollut aikaisin jäiden lähtö Kallavedestä. Monet radio-ohjelmaformaatit perustuvat nykyään kokonaan kuuntelijoiden kysymyksiin, vastauksiin, onnitteluihin, mielipiteisiin. Koko ajan kehotetaan "menemään nettiin" ja klikkaamaanan kohdasta Viesti juontajalle. Se on kuulemma etusivulla siinä saitilla. Ja uutiset tulevat YLEllä(kin) väistyvän pääjohtajan mielestä liian hitaasti. Hän suositteli Twitteriä. (Mihin ihmisillä on niin kiire?) Tai voi laittaa tietenkin tekstiviestin tai sähköpostia tai ihan vaikka kissa- tai koirapostikortin. Kaikki käy. Tempo on vain mennyt niin rivakaksi, että Itellan kautta lähetetyt musiikkitoiveet toteutetaan melkoisella viiveellä. Palkkioksi vaivannäöstä ja puhelumaksusta tarjotaan teepaitoja, lippiksiä, lippuja tapahtumiin...
Niin se vastaus oli vuonna 1921. Pari kuuntelijaa tiesi ajankohdan tarkkaan vanhempiensa kalenterimuistiinmerkintöjen perusteella. Tarkistin tietenkin luotettavasta lähteestä. Ja opin taas uutta.
Kallaveden aikaisin kirjattu jäänlähtö on vuodelta 1921, jolloin jäät lähtivät 20.4. Myöhäisin jäänlähtö on vuodelta 1867, jolloin jäät lähtivät melkein kaksi kuukautta myöhemmin eli 17.6. Kallaveden havaintojakso on maailman pisin yhtäjaksoinen järven jäätymistä ja jäänlähtöä kuvaava havaintoaineisto. Havainnot on aloitettu v. 1834. Vielä pitempään on seurattu Tornionjoen jäänlähtöä, josta on havaintoja aina 1600-luvun lopulta lähtien.
Kuva ei ole minun ottamani. Mieheni kuvasi tuon ruokapaikkaa etsivän sorsapariskunnan pyynnöstäni kännykkäkamerallaan. Minun kännykästäni tuo ominaisuus puuttuu. Olisi 32 euron bonusseteli operaattorille ja uusi kännykkä maksaisi 35 euroa. Mutta varsinkaan näin nuukuusviikolla ei tule kauppoja, koska edellinenkin kännykkäni vielä toimii.
Tämän keinunnan kuunteleminen olisi sopinut paremmin tuonne alempaan postaukseen. :)
16. huhtikuuta 2010
Levä-peräistä vihreää
Päivän puheenaihe on luultavasti kaikkialla ollut lentoliikenteen pysähtyminen lähes koko Euroopassa. Aamu oli harmaa ja vilkuilin jo kelikameroista eri puolilta Suomea, näkyykö aurinkoa tänään missään. Niin tummana varjona mielen pohjalla viipyi eilisiltana tehokkaasti uutisoitu laavatuhkapilvi. Jotenkin olo hiukan helpottui, kun vihdoin kahden maissa aurinko puski esiin täälläkin.
Toinen paikallinen puheenaihe on lähilampien levähavainto. Muistin nähneeni ennenkin vihreää lunta samassa paikassa. Nyt sinilevää oli paljon enemmän kuin neljä vuotta sitten. Sitä oli jäänyt paksuna mattona puron reunoille ja vielä varjopaikkojen sulamattomille jäälohkareille. Silti sitä oli riittänyt värjäämään jääkannen vihreäksi monen aarin alalta. Vesilinnut kai vierovat lampea siksi. Ei näkynyt edes yhtään sorsaa.
Linnut pitävät kevätlaulajaisiaan heti aamusta, vaikka on todella viileää. Oravatkin kisailivat kuusikossa niin, että kynsien rapina kuului. Harakkapariskunta valvoo reviiriään tarkkaan. Tuntuvat seuraavan meitä kolmilasisen ikkunan lävitse. Pienikin liikahtaminen karkottaa pariskunnan kameran ulottumattomiin. On tyydyttävä seuraamaan niiden puuhia salaa kaihdinten raosta. Jotakin syötävää vasta lumen alta paljastuneesta maasta näkyy löytyvän.
Kevään eteneminen on hetkeksi pysähtynyt, jos pidän mittarina kukkapenkistä nousevaa kevätesikkoa. Se ei ole viikkoon kasvanut. Eivät myöskään krookukset eivätkä tulppaanit. Muita varmoja kevään merkkejä kyllä löytyy: moottoripyörät, mopot, pesäpalloa pelaavat koululaiset, potkulaudat ja parin pienen pojan paljaat varpaat vipeltämässä hetken routaisella maalla. Joku oli saanut kotiarestia kiroilemisesta. Kaveri kysyi: "Mitä se sano?" Äitinsä: "Enpä sanokaan sitä sinulle."
12. heinäkuuta 2009
Oikeesti pihalla
Tässä pihapiirissä oli kesän toistaiseksi hiljaisin viikonloppu. Menin hetkeksi istumaan leikkikentän penkille lehti kädessäni, uudet aurinkolasit nenälläni ja iho suojattuna kymmenillä kertoimilla. Oma piha on armollisen varjoisa helteellä. Jos ihan vähän aurinkoa, ilmaista D-vitamiinia, puolustelin itselleni. En ehtinyt lukea riviäkään, kun sain seuraa kymenlaaksolaisesta nuorehkosta äidistä lapsineen. Kiertelivät lähitalojen leikkipuistoja. Hänkin ihmetteli uimarannan vesirajan siirtymistä. Kännykkänsä alkoi laulaa. Isäntäväki kutsui heitä ilmeisesti syömään.
Katveeton hiekkis on kuin autiomaa tuulelta suojassa. Tottumattomana minulle riitti niin lyhyt aika auringon korvennusta, että itse asiassa kaduin koko voiteen läträämistä käsivarsiin ja jalkoihin. En totuttanut ihoani keväällä aurinkoon solariumissa, vaikka dermatologi sitä suositteli. Lyhyenkin paistattelun seurauksena iski pienoinen päänsärky ja viluttelu jonkin ajan kuluttua. Villatakki oli tarpeen iltapäivän ja alkuillan mökkivierailulla. Rannoilla ja vesillä helteen, jolta 22-23 astetta minusta tuntuu, sietää paremmin. Tuli muuten puhutuksi ääni upoksiin kakkukahveilla. Domino-keksit ovat näköjään lasten mieleen. Mökki-ikävää ei taida enää olla - ainakaan valveilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
