Aleksis Kiven päivänä

Viikkojen viikko. Näitä teemaviikkoja ja -päiviä riittää. Tänään liputetaan, koska on Aleksis Kiven päivä ja tästä päivästä on tullut myös Suomalaisen kirjallisuuden päivä alkaen jostakin, mitä en nyt jaksa tarkistaa. Tänään vietetään myös Maailman Mielenterveyspäivää. Kansalliseen epäonnistumisen päiväänkin on vain kolme päivää jäljellä.

Vanhusten ja eläinten viikkoa vietetään yhtäaikaa. Olin ajan tasalla siinä, että lokakuun ensimmäisestä sunnuntaista alkaa vanhusten viikko, johon mielestäni hyvin sopii viikolle sattuva Hiljan päivänä vietettävä Hiljaisuuden päivä. Tuolloin olisi tarkoitus tai tavoite välttää melu- ja kuvasaastetta.

Itse lähdin kokeilemaan hiljaista pyöräretkeä tuonne pohjoisen suuntaan. Miksi sinne moottoritien äänisaasteen vaikutusalueelle? Siksi että siellä on tasaisimmat pyörätiet. Kävi kuitenkin niin, että tuuli idästä l. suoraan tehtaalta. Moottoritien liikennemelu ei haitannut lainkaan, kun tehtaan melu porautui aivoihini. En ollut koskaan ennen kokenut vastaavaa.

Keskiviikkona ja torstaina oli sitten syysmarkkinat. Kuljin torin poikki molempina päivinä, koska oli  muuta asiaa keskustaan. Etsin karpaloita. Minulle tyrkytettiin metrilakua joka nurkalla ja niitä pakollisia viipurinrinkeleitä. Eniten väkeä näytti olevan ravintolateltalla, jossa oli tapahtuma Odottamattomia kouluruokia. Siellä tarjottiin tuunattua kouluruokaa kymmenen euron hintaan, josta puolet meni Kirkon Ulkomaanavulle. Koska isäntä oli omalla gourmet-lounaalla toisaalla, päätin mennä telttaan minäkin.

Yllätyin, kun tarjottimelle lastattiin haukimurekepihvit tillikermaviilikastikkella juureslisäkkeineen ja kaaliporkkanaraasteineen, siis prikulleen samanlaista ruokaa, mitä olemme syöneet kotona viime päivinä. Itse asiassa ainoa ero oli se, että käyttämässämme haukimassassa on mukana myös ruodot, heillä ei.

Annos oli runsas ja sen ohessa tarjottiin pikkuruisessa kulhossa mautonta maissipuuroa muistutukseksi siitä, miten huonosti asiat ovat monessa muussa maassa. Huonolla omallatunnolla vein ylijäämäruuan roskiin paperilautasineen, koska minulle ei ollut mukana mitään rasiaa, johon olisin voinut sen laittaa kotiin tuotavaksi. Eihän nyt ruokaa roskiin.

Lopulta löysin niitä karpaloitakin ja näin miten savolaiset harrastavat rahanpesua. Torin kulmalla oli nosturiauto ja sen korista suihkutettiin vettä pankin seinässä olevaan taideteokseen Pennejä taivaasta.  Puhdasta tuli. Uudempi kävelykeskustan kiihkeääkin polemiikkia aiheuttanut patsas Oksapoika oli yöllisen sateen puhdistama.

Huomenna on sitten Kansainvälinen tyttöjen päivä. Ehkä päivät pitää nimetä ja ihmiset lokeroida milloin minkin otsakkeen alle nykyään. Nyt tämä teemapäivien muidenkin harrastama päivittely saa kohdaltani loppua.

Hyvää viikonloppua!

Auvo K.

Tänään on Auvon nimipäivä. Olen tuntenut vain yhden Auvon. Luulin tapaavani miehen, mutta hän olikin nainen.

Mikään ei pelottanut maalaistyttöä enempää kuin yliopiston ensimmäiset suulliset tentit vieraalla kielellä. Abikevään suulliset tentit eivät pelottaneet, koska tiesi lukeneensa niihin kaiken tarvittavan ja muistikin oli tuolloin aivan toista luokkaa kuin nyt. Valinnan vapautta ei ollut, kaikki lukuaineet piti tenttiä. Luokanvalvoja piti historiasta ainakin kaksi, jollei peräti kolme eri tenttiä. Suomen historian tentti oli kohdallani viimeinen.

Professori Auvo Kurvinen tuli tutuksi yliopistossa. Olin hänen suullisessa tentissään kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli traumatisoiva tapaus. Meitä oli muutaman opiskelijan ryhmä approbaturin suullisessa tentissä. Ymmärtäminen oli helppoa, mutta kielen tuottaminen vaikeaa. Vielä 60-luvulla vieraan kielen opettaminen oli kielioppia ja kääntämistä. Ne kyllä sujuivat. Muistan kuin eilisen päivän, miten arvoisa professori kuulutti koko ryhmälle, että Miss S. doesn´t really know, kuunneltuaan lähinnä änkytystä muistuttavan vastaukseni. Miksi hän ei kuitenkaan reputtanut minua?

Hän oli myös toinen graduohjaajistani, toinen oli KGU:ssa, Kiovassa. Sen myötä laudaturin suullinen tentti piti suorittaa myös hänelle. Tuolloin Helsingin yliopiston professoreilla, ainakin joillakin, oli tapana kutsua opiskelijansa suulliseen tenttiin omaan kotiinsa. En muista hänen katuosoitettaan, mutta asunnon siisteys ja kalusteiden tahraton kiilto ovat jääneet mieleeni. Läpi meni sekin tentti, vaikka yksi kysymys oli tenttivaatimusten ulkopuolelta.

En osaa sanoa, miten toiset kokivat hänen persoonansa ja tapansa ohjata ja kuulustella. Hymynhäivääkään en muista nähneeni hänen kasvoillaan ennen viimeistä kädenpuristustamme. Siksi(kin) se, että hänen jäämistöstään löytyi 41 laulun sanoitukset serkkunsa Toivo Kärjen sävellyksiin, paljasti, ettemme itse asiassa koskaan tunne ketään toista ihmistä todella. Itseäni kiehtoo suuresti ajatus, että hänen väitöskirjansa ohjaanana toimi itse  J. R. R. Tolkien.

YouTubesta löytyi vain muutama hänen sanoittamansa kappale.

Kuvassa on teeruusu. Olkoon se kunnianosoitukseni ikimuistoisen opettajani muistolle. Mustanmerenruusun kävyt ovat jo siirtyneet uuteen multaan. Muuten vähäluminen ja enimmäkseen harmaa talvi vaikuttaa jatkuvan samanlaisena keväänä. Lämpöasteita on jokunen, mutta hyytävä tuuli saa sään tuntumaan kylmältä ja öiset pikkupakkaset jatkuvat.

Luvassa lunta

Tammikuu meni äkkiä. Helmikuun alussa on yleensä jo korkeat hanget ja nietokset. Toistaiseksi meillä on ollut vain kuuraiset puut ja ne paukkuvat pakkaset. Mutta nyt heti aamusta alkoi sataa lunta. Vihdoinkin. Aurauskalusto kävi tammikuussa toki pari kertaa kolaamassa pois parin sentin pumpulilumikerroksen, mikä tuntui kyllä melko turhalta työltä.

Sateisen syksyn vuoksi purot syöttävät edelleen vettä ojiin. Onneksi vaarallisia polanteita on jo murskattu kävelytieltä. Lumi kuuluu suomalaiseen talveen. Sen puute on jo aiheuttanut vahinkoa marjanviljelijöille. Ellei lunta saada sateena, sitä tehdään koneella. Lähimmät nietokset löytyvät Puijon montusta. Parkkipaikka on suljettu, koska siellä on jatkuvasti kaksi lumitykkiä käynnissä. Olen poikennut kolme kertaa tarkistamassa. Jonnekin sitä sitten siirretään, koska korkeat kasat olivat jo vajenneet. Lähirinteen puustokin saa osansa tekolumesta.

Aurinko yritti tällä viikolla jo herätellä kevättä. Luulin muuten osaavani helmikuun alun nimipäivät ulkomuistista. Riitta, Aamu, Valo. Tarkistin seinäkalenterista. Huomenna viettävät nimipäiväänsä myös Jemina ja Lumi, Aamun lisäksi. Jatkuva muutos tai hienommin sanottuna trendit näkyvät nimistössäkin. Viiden vuoden välein nimipäiväkalenteri tarkistetaan (Yliopiston almanakkatoimisto)  tiettyjen kriteerien mukaan. Seuraavan kerran uusia nimiä otetaan kalenteriin vuoden 2015 alusta.

Riitasta tulee mieleen muutama entinen kollega ja yksi lukioaikainen luokkakaveri, Jeminasta yksi koira. Lumi-, Aamu- ja Valo-nimisiä henkilöitä ei tule mieleen yhtäkään. Onnea kaikille Riitoille tänään!