Omat reitit

Vihdoin tänä aamuna sai herätä viikkoja kestäneen hellejakson jälkeen lempeään sateeseen. Helenanpäivän myrskyä ei kai tarvitse laskea, koska se saderyöpsäyksineen kesti vain sen avjaan viisi minuuttia. Tosin suurta tuhoa kylvi ja kaatoi, katkoi ja kieputti isojakin puita ihan vieressä.

Kuljen jaksamisen mukaan omia reittejä pitkin. Rantoja, siltoja, lampien luona ja Puijolla. Ihan jokainen niistä sai myrskystä osansa ja olen joutunut välillä palaamaan jälkiäni takaisin. koska esim. Puijon laella maisemaa avanneet myrskynkaadot odottivat pitkään metsureita. Linnut ovat jo väsähtäneet tai hukkuneet moottorisahojen äänten alle.

Olen kiinnittänyt huomiota enemmän tuoksuihin. On kuin kulkisi saunassa koko ajan. Myrsky kaatoi paljon koivuja ja niiden maahan jääneet tai jätetyt oksat lehtineen tuoksuvat käytetyltä saunavastalta. Imelä tuoksu.

Pirstoutuneiden mäntyjen ja kuusien  kohdalla muistan  lapsuuden lautataapelien tuoksun. Haapa ei tuoksu miltään.  Pihlajiakin meni ja salavia. Satoja runkoja puita, joku menetti omenapuunsa, viereisellä tontilla taas ei käynyt kuinkaan. Suurta sattumaa, joka asettaa ihmisen ihmisenkokoiselle paikalle luonnonvoimien edessä. Samalla tavalla arvotaan sairaudet elämän arpapelissä.
  

Eilen koulun pihaa putsattiin hiekasta. Luultavasti opettajien autot täyttivät parkkialueen. Tänään pihan täyttivät koululaisten äänet. Uusi lukuvuosi alkaa.  Innokkaat ekaluokkalaiset aloittavat koulupolkunsa. Arki saa rytmin. Hyvä niin.

Olen edelleen hiukan pihalla älypuhelimeni kanssa. Postauksen otsikko on erään käyttämäni sovelluksen nimi. Se kertoo miten kauan, korkealle ja millä vauhdilla (sic) kuljen vanhoja tuttuja reittejä. Se ilmoittaa myös kulutetut kalorit. Mielenkiintoisinta on mitata matkan pituus, sillä aikaahan minulla riittää.

Polkuja

Venlojen kirmailua katsellessa äsken tuli mieleen, miten valtava kasvuvoima luonnossa on. Aukkohakkuiden ja myrskykaatojen jäljet peittyvät alkukesästä melko pian sakeaan vihreään. Kaikki näyttää kauniilta, mutta valitettavasti istutuskuopat ovat ikäviä loukkuja. Olen niihin "pudonnut" useammin kuin kerran.

Kaksi kulkijaa ei vielä tee polkua. Kolmas sen jo tekee. Suunnistajat saivat hetkessä aikaan mustat polut maastoon. Kostea maa tietenkin vielä edisti asiaa. Jotta jokin vanha karttapolku säilyy, se vaatii kulkijoita. Ihmisiä ja eläimiä. Kaksikin ihmistä riittää, jos he kulkevat samaa reittiä säännöllisesti. Ikäpolveni muistaa aitta- ja navettapolut maaseudulla. Ja oikopolut naapureihin.

Huomenna on luonnonkukkien päivä. Kotoisten ja kai se saa olla tulokkaidenkin. Jostakin ne alkuperäisetkin kukat ovat aikoinaan tulleet näille leveysasteille. Ymmärrän toki, että valtaisia lupiinikasvustoja täytyy rajoittaa, etteivät kissankäpälämme ja kissankellomme vallan kuole. Sama koskee jättipalsamia.

Tämänvuotinen teemalaji on valkolehdokki. Olen vain yhden kerran elämässäni törmännyt siihen luonnossa - sen kaksin auki pidetyn polun varrella. Mitähän sille esiintymälle mahtaa kuulua?

Kuopio on kesäisin tapahtumia täynnä. Varmaankin koko Suomi tietää, että täällä tanssii ja soi. Ja juostaan Jukolassa. On viinijuhlat ja taitavat Kalevan kisatkin olla tänä vuonna täällä. Toissapäivänä kävelin tuolla mäellä. Laavulla näkyi sateisesta säästä huolimatta elämää.  Jalkasen patsaalla oli peräti kolme linja-autoa odottamassa Viherympäristöliiton päivien osanottajia laavukahveilta.  Ihan tavalliset nuotiokahvit ne eivät olleet, kuten kuvista näkyy.

Olisi minullekin maistunut, mutta minulta puuttui se osallistujarintamerkki. Pullaviipaleet oli varmaankin laskettu.

Kesää kukin

 

Useana päivänä Puijo on ollut pilvien peitossa. Rinne on kuivaa polkua ja hidasta kulkea, mutta notkelmissa on isoja lammikoita. Purot solisevat ja täyttävät jo normaalikorkeudessa olevaa Kallavettä.

Erikoisen talven jälkeen on ollut merkillisen pitkä ja kolea hiirenkorvakevät, joka vaihtui yhdessä vuorokaudessa helteeksi. On tässä ollut ikäihmisillä, ainakin minulla, sopeutumista. Jos ei aurinko ole porottanut kirkkaalta taivaalta, niin sitten ykskaks lämpötila on pudonnut lähes kaksikymmentä astetta yhdessä yössä. Vuoristorataa mennään.  Riittää ihmettelemistä.

Ilmankosteus on railakkaiden sateiden vuoksi pysynyt yli 80 prosentissa ulkona. Kesäinen mattojen pesu saa odottaa. Eihän niitä saisi mitenkään kuiviksi. Ellei ilmasto ole todella muuttunut, minä en enää muista mitään. Pikakesä. Melkein kaikki luonnonkukat, pensaat ja puut ovat kukkineet jo ennen juhannusta. Alkukesän hento vihreä on vaihtunut jo syvempään, vahvempaan. Sateet huuhtoivat tuomenkukat pois, syreenikin sai jo osansa. Pihlajat kukoistavat parhaillaan. 

Puutarhat ovat  kesäkukkia täynnä. Tarjontaa riittää, mm. monena keväänä loppunutta portulakkaa näkyi olevan nyt runsaasti tarjolla. Tänä aamuna hain pelargoniat, lobeliat, gerberan, ahkeraliisat ja jotakin muutakin. Kaikki nimet eivät jääneet mieleen. Istutin niitä laatikoihin ja tulin siinä ylittäneeksi kipurajani. Sää muuttui helteiseksi ja lopulta taas sateeksi. Sataa sataa ropisee. Maa on entuudestaan upottavan märkää tuolla metsä- ja rantapoluilla.

Lapsena ja vielä nuorena kesät tuntuivat pitkiltä.  Ja olivathan lomat pitkiä suhteessa silloiseen omaan ikään. Nyt ajantaju on aivan erilainen. Päivät ja viikot kuluvat nopeasti. Enimmäkseen ihmetellessä. Aikoinaan sitä sai sentään jotakin aikaiseksi.

PS. Vaihdoin kuvat. Saapa nähdä, miten nyt onnistui. Anteeeksi turhat päivitykset ja päivittelyt!

Eilen

Neljän maissa kävin postilaatikolla. Ei ollut lehti vielä tullut.Sääennusteen mukaan odotin sumuista aamua. Ilma kyllä tihkui kosteutta ja selvimmin kaste kimmelsi lupiinien lehdillä. Elokuista on. En ehtinyt rantaan ennen auringonnousua. Matalalta paistava aurinko suorastaan viilsi silmänpohjiani, kun yritin saada kuvaa auringonsillasta. Ei onnistunut. Usva alkoi nousta alavilla mailla vasta iltakymmenen jälkeen. Kuvaamista ajatellen liian kaukana.

Viiden kieppeillä näkyi ensimmäinen koiran ulkoiluttaja tulevan polulla vastaan. Hän oli puheliaalla tuulella. Ei ollut vielä nukkunut lainkaan, koska oli ollut rokkitapahtumassa. Tyynessä säässä veden äärellä olisi pitänyt melkein kuiskailla. Maistelimme vadelmia ja muistelimme, miten kumpikin oli aikoinaan poiminut piirakkamustikat hetkessä parin sadan metrin päästä. Nyt meitä kummastutti se, miten rantapuistoa nykyisin hoidetaan. Paikoin melkein kaikki aluskasvillisuus on niitetty ja vesottu ja vapaa vesi näkyy.  Tässä kohtaa puisto alkaa muistuttaa pöpelikköä. Hänellä olisi ollut toivomus yhden tietyn pensaan poistamisesta. Ei näy vesi enää keittiön ikkunasta, vaan pitää katsella naapuritalon autorivistön kattoja. Ei kai siitäkään mitään tulisi, että jokainen asukas kävisi oman käden oikeudella kaatamassa juuri haluamansa puun tai pensaan. Ainakin aiemmin siitä on seurannut satikutia.

Linnut ovat  vaiti, muut paitsi lokit. Pari varista käy silloin tällöin muurahaispesän kimpussa. Pikkuorava on joinakin päivinä syöksyillyt sähkökaapelia pylväältä toiselle ja sitten kadonnut hulppeasti pituutta kasvaneiden puiden oksien pimentoon. Harakkakin on ollut nykyisin harvinainen näky. Lokkeja on entistä enemmän. Jokunen tiira.  Minne ovat käpytikat kaikonneet? Matkan varrella pientareilla päivysti muutama varis ja jokin sorkkaeläimeltä näyttävä pieni otus ylitti tien. Hirvivaaramerkkejä riitti koko matkalle. Onneksi näimme vain yölaiduntavia lehmiä.

Hellepäivänä oli hyvä pysytellä sisällä suojassa auringon paahteelta ja istua, vaikka se tiukkaa tekeekin, ilmastoidussa autossa. Eilinen ilta oli aamua kauniimpi. Liekö viisaampikin.

Poikkeuspäiviä

Jaakko ei heittänytkään kylmää kiveä järveen tänä vuonna. Hetken kylmät puhurit ravistelivat luontoa siihen malliin, että sää vaikutti syksyiseltä. Lämpötila putosi muutamaksi päiväksi alle viidentoista,  alimmillaan kahteentoista asteeseen. Viime viikon puolivälissä normaali heinäkuinen sää palasi. Järvessä pystyi taas pulikoimaan, tosin mieluummin saunalämpimänä.

Virtuaalimaailma on saanut elää omaa elämäänsä, koska on ollut talon täydeltä tätä vanhanaikaista, siis tavallista elämää, tosin tavanomaista hektisempää. Viikonpäivä on pitänyt muutaman kerran  kysyä tai tarkistaa lehdestä, koska olen elänyt koko ajan ikään kuin etuajassa. On tuntunut lauantailta tai pyhältä melkein joka päivä. On maisteltu mansikoita, vadelmia, mustikoita puuron kanssa. Lakkojakin. Karviaiset alkavat kypsyä.

On ollut hiekkalaatikkotouhuja, leikkipuistoretkiä, kävelykierroksia talon ympäri pienimpien kanssa. Iltasatuja. Luettuja ja keksittyjä. Pelleilyä hissitärinäsängyllä, kylpykikatusta, uusia sanoja. Isoja haleja. Hikisiä jalkapallon pelaajia. Pieniä videokuvaajia. Ja kameran lainaajia. Isompien kanssa etsin varmaan talteen laittamiani paperinukkeja. Ei löytynyt. Perustettiin neljän hengen tehdas, jota voisi kutsua melkein työleiriksi, aloittamaan kaiken alusta. Paperi, värikynät ja sakset riittivät. Yhden päivän aherruksen tuloksena syntyi pieni pahvilaatikollinen paperinukkeperheitä muistoksi kotiin. 

Neljänneksi vanhin vunukka oli myös laatinut oman noppapelin. Auringolta suojaavan kolmiovarjon alla sieti istua pihalla ja pelata yksi testikierros. Lopputulos yllätti laatijansakin. Ensimmäisenä maaliin päässyt ei voittanutkaan, vaan jännitystä riitti pitkään. Kaikkien pelaajien piti tulla maaliin, sillä reitin varrella kertynyt raha ratkaisi voittajan. Pelin kiehtovuus innoitti laatijat kehittämään pelistä jo toisen, parannetun version.

Talon tyhjennettyä ja hiljennyttyä aivoni ilmeisesti vinksahtivat normitilaan, koska ne etsityt paperinuket löytyivät juuri sieltä, mihin muistin ne laittaneeni. Ja tässä äkkihiljaisuussa kuulen taas ajan kulumisen. Hitaammin, paljon paljon hitaammin. Hyttyset tanssivat ilta-auringossa kauniisti, mutta niitä kuten muitakin hyönteisiä on ollut viiem kesään verrattuna todella vähän.

Buustit

Istuin eilen kuumalla pihalla tovin ja kuuntelin pihakeinussa leikkiviä lapsia. Kuului: "Anna buustit." Kului hetki ennen kuin tajusin, että lapset pyytävät näin(kin) nykyisin lisää vauhtia. Aiemmin viikolla oma vunukka oli ottanut siinä niin kovat vauhdit kuin vanha keinu kesti. Mummoa hiukan hirvitti. Miten saada se leikki loppumaan, ettei vain tapahdu vahinkoa.

Keksin alkaa laskea sekunteja, kuinka kauan kestää keinun pysähtyminen itsestään, kun ei enää buustaa. Ehdin laskea kahteen ja puoleen minuuttiin. Sen pidemmälle ei kummankaan kärsivällisyys riittänyt, vaan otettiin jalat avuksi jarrutukseen. Vaihdettiin maanvalloitusleikkiin. Pienempi voitti, koska hän oli erittäin notkea. Omat maapalamme muistuttivat milloin mitäkin, lopulta ihan suunnitellusti Suomen karttaa. Tuuli riepotti kuivuneita lehtiä pitkin kenttää. Luulin keltaista koivunlehteä perhoseksi.

Porukan lisääntyessä liikunnallisten leikkien lisäksi harrastettiin aivovoimistelua l. pelattiin uutta Uusi Alias-peliä. Ensin omilla säännöillä, koska kukaan ei ollut pelannut juuri tätä pelia aikaisemmin ja ajan rajallisuuden vuoksi emme ehtineet sisäistää ohjeita. Luultavasti lopulta pelasimme kai ihan sääntöjen mukaan.

Sehän on sitä samaa saman aaltopituuden eli keskinäisen kommunikaation onnistumisen etsimistä, mitä kilpahenkilöt harrastavat joskus myös Uutisvuodossa. Toinen yrittää selittää tiimalasin uhkaavan tyhjenemisen aikana niin monta sanaa kuin ehtii. Joukkuekaveri arvuuttelee sanaa parhaan kykynsä mukaan. Jokaisesta oikeasta sanasta saa pisteen ja luvan edetä pelilaudalla.

Tällainen aivojen aktiivinen käyttäminen kävi melkein työstä, koska sanastoa riitti hankalista verbeistä, yhdyssanoihin ja adjektiiveihin. Mukava oli huomata, että joukkueissa alkoi löytyä yhteinen sävel ja selityssanavararastoa riitti. Kaikilla oli hauskaa, kun otettiin liike mukaan. Kilpailuvietiltä ei vältytty, mutta olimme hyviä häviäjiä.  Ehdotin vaarille, että opettelisimme pelin kaikki sanat varastoon tulevia koitoksia varten.

Kuvina kesän ainoat perhoskuvani. Niitä kuivia tuulen lennättämiä koivunlehtiä on näkynyt huomattavasti enemmän.

Ukkosta ilmassa

Jo toinen helleaalto jatkuu ja jatkuu. Viime yö oli tällä paikalla trooppisista trooppisin ja nukkuminen on tietenkin silloin sitä sun tätä. En ole kuitenkaan vielä jaksanut ryhtyä viilentämään vuodevaatteita esim. pakastimessa. Aamuyön tunnit tuli valvotuksi.Kahdeksan kieppeillä helleraja oli jo ylitetty.

Teippasin nilkkani suihkunpitävällä laastarilla ja päätin mennä veden vilpoisuuteen viikon tauon jälkeen. Pohjoisrannan vesi on onneksi kylmää aamuisin. Virtaumat ja veneetkin tietenkin sekoittavat vettä. Ei tarvinnut olla yksin. Paikalla olleet varsinaiset vesipedot, kouluikäiset, olivat samaa mieltä veden viileydestä. Eilen illalla oli ollut toisin.

Ihastelin ensin aikani rantakivellä istuskelevaa silkkiuikkua. Otin muutaman kuvankin. Miten sitä onkaan niin täpinöissään, kun on mahdollisuus kuvata kaunis luontokappale. Uikku keikisteli ja kiersi kaulaansa eikä heti havainnut minua. Huomasin poikaset vasta, kun lintu alkoi tehdä lähtöä. Mutta akku alkoi näyttää tyhjää, tietenkin. Enkä minä siinä hetkessä taas tajunnut, että kamerallakin olisi voinut yrittää ottaa kuvan.

Nyt päätä särkee siihen malliin, että kannattaa juoda vettä, mennä alakertaan lepäämään ja ennen sitä irrottaa kriittiset töpselit seinästä. Usein ukkosmyrskyt ovat tämän paikan kiertäneet, mutta koskaan ei voi tietää. Itse asiassa odotan, että helpottava ukkoskuuuro viilentäisi sään siedettäväksi. Varjossa mittari näyttää 31 astetta, auringon puolella ei voi olla lainkaan. Sisällä näkyy mittarin elohopeapatsas nousseen yläkerrassa jo kolmea astetta vaille ulkoilmalämpötilan.

Erikoinen kesä, kun mansikatkin kypsyvät käsiin. Uutisista kuultua ja eilen torilla nähtyä. Hyviltä maistuvat.

Hyvää juhannusta!

On matkustettu mäkisiä, suoria, hiekkaisiakin ja paikattuja teitä vunukoiden luokse leikkimään ja ihmettemään yhdessä maailmaa. Ihmetelty miten korjaajat valitsevat korjattavan montun, koska viereen on jäänyt paha heite. On petytty, kun tupasvillojen kampaukset ovat olleet sateen tärvelemät. Toukokuussa on ihailtu keltaisenaan kukkivia rentukkaojia, nyt myöhemmin lupiinien värikirjoa. Siinä jäävät päivänkakkarat ja harakankellot jalkoihin.

On nähty matkan varrella kuitenkin jo kukkivat päivänkakkarat, sauniot, siankärsämöt, timoteit, kissankellot ja maitohorsmat. Alkukesä kiihdytti kukat nopeaan kukintaan vaikka pitkään jatkunut kuivuus piti kasvustot matalina.

Ensimmäinen tuorerehusato näyttää olevan jo paketissa. On kipuiltu välillä helteessä, kohta vedetty päälle villaista viileän tuulen vuoksi. Tästä alkukesästä on ollut niin moneksi. Muutaman kerran on toivottu alle ilmatyynyaluksen kaltaista menopeliä.

Öisin on kuultu etelässä mustarastasta, länsirannikolla naakkoja ja fasaaneja.  Pioni on kukkeimmillaan, isohirvenjuuri jo nupulla.  Lippu on juuri nostettu salkoon eikä välitetä, vaikka pihlaja ja syreeni ovat jo kukintansa ohittaneet. Juhannusruusussa on sentään kukkia vielä jäljellä. Kaupunki vaikuttaa melko hiljaiselta, mutta kyllä meitä täältä löytyy.

Oikein hyvää juhannusta niin mökeillään kuin kaupungissa juhannusta viettäville!

____

Ps. Kuvabloggaaja, huomasitko, että on superkuun aika. Siis kamerat valmiiksi.

Tukalaa

Harvemmin meillä Suomessa on näitä säitä, jolloin pihakiveys polttaa jalan alla. Ohut pilvipeite ei tunnu vaikuttavan lämpötilaan juuri lainkaan. Viime yö oli trooppisen yön rajoilla, koska lämpötila ulkona ei laskenut kuin pari astetta alle kahdenkymmenen.  Joillekin se sopii, minulle taas ei.

Jollakin konstilla pitäisi saada päivittäinen minimiliikunta-annos. Ja kesäaikaan mieluiten tietenkin ulkona. Koska kuumuuden ja kivun vuoksi yö jäi vajaaksi, päätin lähteä viiden maissa ulos. On nimittäin parin viime vuoden aikana opittu, kantapäänkin kautta, että riskiryhmien säävaroitukset kannattaa ottaa todesta. 

En enää yrittänytkään metsän siimekseen, koska edellinen varhaisaamukävely latupohjalla päättyi lyhyeen itkoiden hyökkäyksen vuoksi. Olin kyllä pukeutunut suojaavasti, mutta olisin tarvinnut vielä hirvikärpästakin. Sen käytöstä on niin ikävät kokemukset, että olen aktiivisesti unohtanut koko vaatekappaleen.

Kävelin kuitenkin itikoita huiskien melkein sillalle asti. Päivällä sinne ei ole asiaa, koska työmaan kivipöly täyttää ilman. Aurinko oli jo korkealla, linnut liversivät. Suurin meteli kuului toisen kuvan puun pesäkoloista.Valitettavasti en tunnista äänestä, mitkä poikaset siellä melskaavat nälissään. Kaukana polulla taisi loikkia rusakko.

Koiranputket ja sireenit tuoksuivat tänä aamuna voimakkaimmin. Pihojen rodot ovat parhaimmillaan. Lupiinikin näytti avanneen kukkansa. Keltaiset kellukat olivat jo riisumassa kesämekkojaan. Juhannusruusu on melkein kukassa. Palatessa otin lehden postilaatikosta. Etusivulta luin, että ohrasato on vaarassa kuivuuden takia. Luonto huutaa jo vettä. Vettä juon minäkin. Koko ajan on vesikannu keittiön pöydällä, ettei vain pääse unohtumaan. Ja vanhanajan piimävelli on hyvää hellepäivän ruokaa.

.

Kesä näkyy, kuuluu ja tuoksuu

Kesä on nyt. Helleraja meni tänään rikki. Metsäkurjenpolvet, kielot, ailakit ja koiranputketkin jo osin kukkivat. Kevät kääntyi kesäksi ennätysvauhtia. Koulunsa päättävät ja ammattiin valmistuvat saavat valmistella juhliaan helteessä. Toivottavasti lauantaina olisi sopiva juhlasää, hiukan viileämpi.

Samassa paikassa seisten voin aistia norjanangervon, syreenin ja pihlajan tuoksussekoituksen. On siinä hajureseptoreilla töitä kerrakseen. Perjantai-iltana viimeistään tähän tuoksujen sinfoniaan liittyy vastaleikatun ruohon tuoksu. Jos sää jatkuu näin lämpimänä, tuomi heittää kyllä huntunsa siihen mennessä. Ja lauantaina tuoksuvat ruusut, ne pitkät. Aika moni opettajakin saattaa saada ruusuja. Molemmat, sekä oppijat ja opettajat, ovat ruusunsa ansainneet.

 

Vielä juhlista ja yleisötilaisuuksista. Vieraat toivottavasti muistavat jättää parfyymit pois ja ymmärtävät, että valokuvaaminen voi olla häiritsevää. Olin joku aika sitten parissa konsertissa ja etupenkkiläiset videoivat konserttia. Heidän takanaan istuvilla ei välttämättä ollut silloin mukavaa. Onko se nykyään sallittua, ellei sitä nimenomaan kielletä? 

Kuva- ja videomuistot ovat tietenkin myöhemmin arvokkaita. Itselleni tuli mieleen yhdet äitini syntymäpäivät ajalta filmirullat/diat. Kuvattu rulla oli muistaakseni piilotettu auton käsinelokeroon ja yksi lapsistamme löysi sen sieltä ja katsoi tietenkin, mitä se piti sisällään.

Toisessa perhejuhlassa mummi oli sanojensa mukaan kuvannut jokaisen vieraan. Myöhemmin selvisi, että kamerassa ei ollut ollut lainkaan filmiä. Nämä nykykamerat sentään ilmoittavat, milloin kuvaaminen ei onnistu joko tyhjän akun tai muistikortin puuttumisen takia.
___

PS.
Pihlajakuvat löytyvät valokuvablogin puolelta.

Flickr on muuten muuttanut muotoaan ja tarjoaa ilmaista kuvatilaa vaikka kuinka paljon.

Kevään loppukiri

Sumuisen viikon päätteeksi aurinko helli luontoa eilen siinä määrin, että koivut alkoivat latvuksista vihertää. Yllättävän äkkiä. Jossakin vaiheessa puhuttiin, että kevät olisi kolmekin viikkoa myöhässä. Itse olin veikannut jäiden lähtevän vasta eilen. Viskaalien ilmoittama virallinen jäiden lähtö Kallavedestä tapahtui edellisenä sunnuntaina klo 5.30.

Ennen kuin puut kunnolla lehtivät, niiden vieno vihreä hivelee silmää. Iltahetket ovat pastellisävyissään melkein maagisia. Kyllä, kyllä. Äidit saivat valkovuokkokimppunsa täälläkin. Itse tosin sain ruusuja ja orvokkeja. Vielä lauantaiaamuna näytti siltä, että kastehelmien painosta nuokkuvat nuput eivät ehtisi avautua. Ilmankosteus on ollut sitä luokkaa, että tuulettumaan viedyt talvitopat ovat vain keränneet kosteutta.

Viime vuonna pihan krookukset katosivat parempiin suihin. Tänä keväänä samaa on tapahtunut tulppaaneille. Scillatkin odotuttivat itseään ja samoin kevätkaihonkukka. Nyt kaipailen enää kevätesikkoja. Mihin ne tulikaan siirretyksi syksyllä? Eikö vielä ole niiden aika? . Ehkä ne vielä nousevat, kun malttaa odottaa.

Käpytikkoja näyttäisi ja kuuluisi olevan enemmän kuin ennen. Yksi pariskunta vierailee ahkerasti lähimmässä koivussa ja sähkötolpassa. Eilen illallakin näytti siltä, että pariskunta asettautui yöpuulle koivun oksalle. Ehkä kuitenkin vain lepuuttivat niskojaan.

Tällä viikolla olisi kalabongauksen l. fongauksen vuoro. Itse kävin aamulla etsimässä näsiää ja rentukoita. En löytänyt vielä kumpaakaan. Sen sijaan laavulta löytyi yksi ihan hyväkuntoinen vaalea lenkkikenkä. Merkillistä. Ja hetken kuluttua pyörätien ojasta  tukevampitekoinen urheilujalkine, musta.  Miten ne sinne ovat päätyneet jää mysteeriksi.

Kesäbongauksia

Kuntopyörä on asetettu siten, että polkiessa voin katsella ulos ikkunasta. On se käpytikka edelleen hollilla, vaikka rastaat hätyyttelevät sitä. Oravakin on pari kertaa uskaltanut syöksyä katulyhtytolpalta toiselle. Aamuisin tai iltaisin. Päivällä on ollut niin kova meteli, että itsekin mielisin pihan kaivaustyön ääniä pakoon. Viimeistään illalla on sadekuuro huuhdellut työn jälkiä ja se sama(?) rastas käynyt sateen jälkeen kuivattelemassa itsensä tuossa kaapelin päällä. Ei käy aika pitkäksi.

Västäräkit käyvät kylpemässä naapuripihan vesialtaassa. Olisi meilläkin sadevettä pari sangollista pihassa. Niissä en ole kylpijöitä nähnyt. Ilmeisesti veden pitäisi olla virtaavaa, elävää. 

Yhtenä aamuna huomasin jäniksen istuvan etupihan kukkapenkin takana. Kuvasin sen ensin ikkunan läpi ja sitten hiivin ulos. Halusin tietenkin paremman kuvan. Hetken jänis luuli olevansa piilossa, vaikka korvat näkyivät pensaan takaa. Kohta se loikki aidan alitse naapurin puolelle.

Kun en näe kyllin kauaksi eikä minulla ole mitään objektiivejakaan, olen alkanut katsoa entistä lähemmäksi. Mitä matalammalle kyykistyn, sitä enemmän näkyy vilskettä. Samassa karhuputken kukinnossa saattaa olla kymmenenkin erilaista hyönteistä. Karhunputkia kuvatessa ei onneksi tarvitse kyykistyä.

Laituri on uudelleen osin veden alla. Vesi on pysynyt viileänä koko kesän. Hellekesinä piti käydä parikin kertaa päivässä vesikävelemässä. Muutaman kerran olen käynyt laiturilla tarkistamassa, ovatko sorsat ja uikut kokonaan hylänneet nämä rannat. Eivät sentään.

Vesiliikenne on ollut melko hiljaista tänä kesänä. Tukkilauttoja on kulkenut muutama ja pari kertaa jokin risteilyalus. Liikkuminen on sen verran vaivalloista, etten nykyisin edes yritä sännätä rantaa ottamaan niistä kuvia. Ehkä erikoisin kesäbongaus on ollut lähellä oleva vesiposti, johon oli ripustettu kaksi muovipussillista vessapaperirullia.   

Vaihdoimme mieheni kanssa istumapaikkoja keittiössä. Nyt se näyttää minusta keskeneräisenäkin  valmiilta. Istun nimittäin selin etuseinättömiin laatikoihin ja ovettomaan kaappiin. Konstit on monet sano...

Lämmintä kesää kaikille! On tätä jo ehditty odottaakin.