Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevättä ilmassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevättä ilmassa. Näytä kaikki tekstit

28. helmikuuta 2015

Helmikuun hetkiä vielä tänään


Lumen valta alkaa olla mennyttä. Tiet ovat tosin osin vaarallisen polanteisia. Liukkausvaroituksia on riittänyt. Leuto ja enimmäkseen harmaa sää jää mieleen tästä helmikuusta.   Aurinkoisina hetkinä pikkulinnut ovat heti helisseet kevättä. Yllättävän aikaisin. Harakat ja varikset ovat jaksaneet päivystää lumesta riisuutuneiden koivujen latvuksissa sadepäivinäkin.  Päivällä vesilammikoita ja sohjoa, parhaimmillaan nuoskalunta. Aamuksi sepeli ja hiekka on saanut uuden jääkerroksen päälleen. Reino-tossuilla ei tule mennä hakemaan lehteä postilaatikosta.

Eilen vihdoin vaihdoin mullat santteihin. Mustanmerenruusujen kävyt olivat melko mitättömän kokoisia, mutta siirsin nekin vielä uuteen multaan. Niiden kohdalla odotan kasvun ihmettä sanan varsinaisessa merkityksessä. Valostuminen piristää mieltä jonkin verran. Toisaalta se uuvuttaa, kun kaikki pölyt paljastuvat. Talvinen hämäryys on itse asiassa lempeä väsyneelle siivoajalle.


Olin kaivannut oravia ikkunailoksi. Tänä aamuna ne vihdoin ilmaantuivat. Poukkoilivat isolla porukalla kuusesta puupinoon ja pitkin hankea rantapuistoa edestakaisin. Liian monta laskettavaksi. Niiden kisailua pitkin sähkökaapelia en ole tänä keväänä vielä nähnyt. On se kevään tuntu ja tuoksu jo ilmassa. Räntää ja vettä vuoroin. Ja välillä uutta vitivalkeaa lunta isoin tuulessa kieppuvin hiutalein. Ja aurinko korkealla vaaran yllä sen kerran kun se pilvien lomasta pääsee näyttäytymään.


Hyvää Kalevalan päivää!

11. huhtikuuta 2014

Nextlevelille vaikka twaarnoilla



Asioin eilen aamupäivällä keskustassa. Kovin oli hiljaista ja parkkipaikka löytyi vaikeuksitta. Mihin aikaan keskusta oikein herää?  Ehdin kiertää Kauppahallin pullaputiikit ja kahvilat ennen sovittua tapaamista. Oli tarkoitus ostaa jotakin vastaleivottua hyvää. Oma jauhopeukaloni alkaa selvästi ruostua käytön puutteessa.

Löysin karpalorahkahyydykekakun. Olin jo ostamaisillani sen, vaikka se oli liian iso neljälle hengelle. Onneksi tulin kysyneeksi, voisiko ylimääräisen kakun pakastaa. Siinä sitten paljastuikin, että koko ihanuus olikin jo kerran pakastettu.  Kannattaa siis kysyä.

Vaihdoin puotia ja sain tuoreet tuotteet. Veljmiehen kulmaus on edelleen työn alla. Viime päivien isohko paikallinen uutinen onkin ollut kyseisen patsaan "tuhoaminen". Päivälehden kuvat ruostuneista muttereista jalossa metallissa vilistivät ajatuksissani kävellessäni torin laitaa. Vastuuhenkilöitä ei tahdo löytyä mihinkään mokaan, mutta kiitokset otetaan aina ilolla ja näyttävästi vastaan. Sellaisia me ihmiset olemme.

Vilkaisin Anttilan edessä olevaa mainospylvään mainosta. Siinä oli mainos, jossa luki jotakin astumisesta nextlevelille (oikeinkirjoituksesta en mene takuuseen, koska vain vilkaisin, enkä hoksannut ottaa kuvaa muistin tueksi ). On tässä pitänyt siirtyä askel johonkin suuntaan, koska Windows XP:n päivitystuen lopettamisesta niin kovasti peloteltiin uutisissa. Näppäilen kokeeksi tätä postausta iPadilla. Tämä laite ei ole ollenkaan sopiva kirjoittamiseen minun mielestäni.

Älypuhelimeni kanssa olen myös vielä ihan pihalla. Olisi ehkä kannattanut pitäytyä mummomalleissa. Kielikorvaani ja -silmääni pakottavat sekä nämä nextlevelit että twaarnat ja muut vastaavat. Twaarna-sanan opin eilen. 

Kevät etenee käsijarru päällä. Tutut purot eivät vieläkään solise, vaan sen minkä päivä hiukan sulattaa, yöpakkanen taas jäädyttää. Harakat hakevat pesäpaikkoja, yhden ainoan leskenlehden olen toistaiseksi nähnyt. Rannoilla jää paukkaa, kumisee ja soi. Talvivaatteiden käyttöaika jatkuu edelleen. Nuo kylmät tuulet!

PS. Myös kuvien liittäminen on vielä ongelma. Ja kirjoitusvirheiden korjaaminen. Kyllä kyllä olen ottanut muutamia kuviakin, mutta en saa tähän liitetyksi kuin yhden vanhan. Jos senkään.

25. maaliskuuta 2014

Havaintoja



Tänä aamuna aurinko pilkisti pimennysverhon reunasta ensimmäisen kerran kukonlaulun aikaan. Sitten yllättäen nousi tai laskeutui sumu. Lämpötila oli aamupäivälenkin ajan nollassa tai peräti pakkasen puolella, koska tuuli on edelleen hyytävää aukeilla paikoilla. Usva katosi, mutta taivas pysyi päättäväisesti pilvessä siihen saakka kun palasin kotiin.


Lunta ja räntää satoi viime viikolla muutamia senttejä. Vanhan lumen surmaksi. Kaikki uusi lumi suli pois heti, mutta onneksi se sitoi edes hetkeksi jo ongelmaksi muodostunutta katupölyä. Puijon rinteen varjoisat kävelyreitit ovat kevään nopeasta etenemisestä huolimatta edelleen täynnä vaarallisia jääpolanteita. Lähiojista on jouduttu särkemään jäitä, koska päivän sulavedet jäätyvät öisin yllättäviin paikkoihin. Rannat ovat railoja täynnä ja jää jo paikoin pettävää.



Pentti-myrsky natisutti rakenteita ja kaatoi siellä täällä joitakin puita. Sähkökatkoja oli myös. Miltei jokaisella kävelyretkellä löytyy uusia tuulenkaatoja. Taitaa maapallo pyöriä entistä vinhempaa vauhtia. Tai sitten se on tämä tandbergnauhuri-ilmiö. Elämän kelanauhan lyhetessä kelan pyörimisvauhti kiihtyy. Saattaa se katketakin. Vanhoilla tutuilla paikoilla luonnossa tuntee itsensä jotenkin pieneksi. Mikä nämä puut ja pensaat hetkessä kasvatti näin korkeiksi?


Etsisin mieluiten kauniita kevään merkkejä: sinivuokkoja, krookuksia, scilloja. Ainakin ensimmäiset oman pihan tulppaanin piipat ovat kadonneet jänöjussin suuhun. Lumeton vielä routainen maa on rujon näjöistä. Löydän mm. tyhjiä juomatölkkejä, karamellipapereita, pudonneita käsineitä, hylättyjen polkupyörien raatoja ja kokonaisen sohvan tästä aivan läheltä. Keneltä lie unohtunut?


14. maaliskuuta 2014

Länsituuli vaarallisen voimakasta tänään


Aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta ja ikkunasta katsoen näyttäisi olevan poikkeuksellisen hyvä ulkoilusää pitkään aikaan. Keväältä näyttää hyvinkin, koska ensimmäinen kärpänen surrasi keittiön ikkunassa. Jo eilen katselin tuulen lennättämiä lehtiä ja kuvittelin niitä  perhosiksi. Kannattaa kuitenkin nostaa katseensa kohti puiden latvoja. Puuskittainen tuuli huojuttaa niitä voimakkaasti. Siinä on luonnon selkeä kieltotaulu välttää reunametsiä. Vähintäänkin käpyjä putoilee maahan. Lämpötila on +4 astetta, mutta 20m/s -tuuli hyytää sen pakkasen puolelle.


Lumet ovat sulaneet melkein kokonaan. Ojat ovat sen sijaan umpijäässä. Tänä keväänä erikoisen talven jälkeen kaikki näyttää tapahtuvan  eri järjestyksessä kuin tavallisesti. Hankikantokelejä ei ole ollut, koska ei ole ollut hankiakaan. Keväisin muistan yleensä kuunnelleeni purojen solinaa lumen alta(kin). Nyt  maa on paljas lumesta, mutta ojat ovat umpijäässä. Juuri radiossa eräs haastateltava kertoi, ettei ole koko talvena tarvinnut lumikolaa. Lumentyönnin, se pitkävartinen, on riittänyt hyvin parina kolmena lumityöaamuina.



Suksille ei jokainen ehtinyt lainkaan. Tosin Puijon laella oli tunturimainen maisema jonkin aikaa, mutta sekin oli saatu aikaan ison  osin tekolumella. Kävin yhden kerran  "hiihtämässä" siellä. Ja pari kertaa jäällä, kunnes vesi pilasi ladut. Eli periksi ei ole vielä kokonaan annettu, vaikka välillä mieli tekisikin.


Sillan alla on hiukan sulaa jo tälläkin puolella. Kelloselän puolella kaukana näkyvät jo lokit leikeissään. Joutsenia kaipailen. Tämänpäiväinen tuulen ja liikenteen nostattama tiepöly käännytti minut takaisin jo ensimmäiseltä sillalta. Aallot näyttivät nousevan jään reunan alta.

Pääsasia tuli kuitenkin hoidetuksi: päivittäinen ulkoilu. Metsä olisi tietenkin ollut parempi paikka.

19. helmikuuta 2014

Sotshi, Sotji, Sochi, Сочи



Vielä näkyy löytyvän ainakin yksi suomalaisia yhdistävä asia, talviolympialaiset. En tiedä tarkalleen, miten katsojamääriä lasketaan. Jos puhutaan yli kahdesta miljoonasta katsojasta, puhutaanko silloin avoinna olevista vastaanottimista vai jostakin keskiarvomäärästä katsojia yhtä televisiovastaanotinta kohti. Ja lasketaanko mukaan mobiilit katselulaitteet?

Myötätuntoni on valtavien odotuspaineiden jälkeen epäonnistuneiden urheijoiden puolella. Oikein tekee pahaa, kun toimittajat piirittävät heitä kysymyksillään. Ovatko huippu-urheilijat samalla tavalla koko kansan edustajia kuin poliitikot? Vastuussa tekemisistään ja tekemättä jättämisistään meille jokaiselle?

Tänään on kai se kaikkein jännittävin päivä penkkiurheilijoille. Miten käy Suomen miesten jääkiekkojoukkueelle? Entä jatkuuko naishiihtäjien menestys parisprintissä? Onhan siellä toki muutakin ohjelmaa. Eilen illalla katselin, miten Antti-Jussi ländäsi huippuranin jossakin lumikourussa. Lumisateessa vielä. Olen pudonnut ihan pihalle näistä uusista lajeista. En ymmärrä selostustakaan. Pitäisi olla sanakirja lähellä.

Edellisessä postauksessa oli kuvia lumitykeistä. Koska luomulunta ei satanut, laitettiin Puijon montussa tykit jauhamaan tekolunta. Tykkejä olisi kai ollut useampikin, mutta läheisen sairaalan vedensaanti olisi ollut vaarassa, jos kaikki olisivat olleet käytössä yhtäaikaa. Edelleenkään täällä ei ole lunta kuin n. kymmenen senttiä, metsässä ei sitäkään. Tänään on kuitenkin pakkasta sentään 3,5 astetta, joten jäämaraton onnistunee. Laturetket on jouduttu perumaan.

Kaksi kertaa olen käynyt kokeilemassa hiihtämistä jääladulla. Sitten tulikin tämä lauha jakso ja vesi nousi jäälle. Toivon, että sataisi vielä edes muutaman sentin lunta, vaikka talitintit jo laulavatkin kilvan titityytään. Kunnon latu pitäisi saada, sillä pelkkä tampattu luistelubaana tai moottorikelkan jälki ei sovi helposti kovinkin kipeäksi ärtyvälle selälleni. Ja ikävä flunssakin pitäisi päihittää ensin.

PS. Jos Sotshi kiinnostaa muutenkin kuin olympiakaupunkina, Ylen Areenasta voi kuunnella sarjan Amatöörioppaat Sotshissa.

13. toukokuuta 2013

Kevään loppukiri


Sumuisen viikon päätteeksi aurinko helli luontoa eilen siinä määrin, että koivut alkoivat latvuksista vihertää. Yllättävän äkkiä. Jossakin vaiheessa puhuttiin, että kevät olisi kolmekin viikkoa myöhässä. Itse olin veikannut jäiden lähtevän vasta eilen. Viskaalien ilmoittama virallinen jäiden lähtö Kallavedestä tapahtui edellisenä sunnuntaina klo 5.30.



Ennen kuin puut kunnolla lehtivät, niiden vieno vihreä hivelee silmää. Iltahetket ovat pastellisävyissään melkein maagisia. Kyllä, kyllä. Äidit saivat valkovuokkokimppunsa täälläkin. Itse tosin sain ruusuja ja orvokkeja. Vielä lauantaiaamuna näytti siltä, että kastehelmien painosta nuokkuvat nuput eivät ehtisi avautua. Ilmankosteus on ollut sitä luokkaa, että tuulettumaan viedyt talvitopat ovat vain keränneet kosteutta.


Viime vuonna pihan krookukset katosivat parempiin suihin. Tänä keväänä samaa on tapahtunut tulppaaneille. Scillatkin odotuttivat itseään ja samoin kevätkaihonkukka. Nyt kaipailen enää kevätesikkoja. Mihin ne tulikaan siirretyksi syksyllä? Eikö vielä ole niiden aika? . Ehkä ne vielä nousevat, kun malttaa odottaa.

Käpytikkoja näyttäisi ja kuuluisi olevan enemmän kuin ennen. Yksi pariskunta vierailee ahkerasti lähimmässä koivussa ja sähkötolpassa. Eilen illallakin näytti siltä, että pariskunta asettautui yöpuulle koivun oksalle. Ehkä kuitenkin vain lepuuttivat niskojaan.


Tällä viikolla olisi kalabongauksen l. fongauksen vuoro. Itse kävin aamulla etsimässä näsiää ja rentukoita. En löytänyt vielä kumpaakaan. Sen sijaan laavulta löytyi yksi ihan hyväkuntoinen vaalea lenkkikenkä. Merkillistä. Ja hetken kuluttua pyörätien ojasta  tukevampitekoinen urheilujalkine, musta.  Miten ne sinne ovat päätyneet jää mysteeriksi.

2. toukokuuta 2013

Toppatakkivappu

Muistan kävelleeni kymmensenttisessä loskassa ja räntäsateessa pääkaupunkimme linja-autoaseman halki jonakin vappuna vuosikymmeniä sitten. Eilen ulkoillessa untuvatoppatakkikaan ei ollut liikaa. Melkein uskaltaisin sanoa, että eilinen oli kylmin muistamani vappu.

Pariin otteeseen satoi hetken riisiryynin kokoisia rakeita. Lämpöasteita oli toki neljä, mutta ulapalta vapaasti puhaltava pohjoinen puhuri kävi luihin ja ytimiin. Vuoroin paistoi, vuoroin pilveili, ja vesi muutti väriään sävy sävyyn.


Aallot kuljettivat irronneita jäälauttoja ja ruovikkomattoja vasten silta-aukkoja. Siihen ne sitten juuttuivat. Silta-aukkojen ahtauteen. Oli mukava kuunnella puikkoutuneen jään helinäsolinaa. Ja yrittää taltioida sitä kameralla videoklippeihin. Lokit ottivat jäälautoilla ilmaista kyytiä. Ehkä samoin teki kuvan sorsapari, joka pyrähti rantavedestä lentoon. Vesilintuja minä itse asiassa meninkin etsimään.


Vappu ei tässä lähiössä  oikeastaan näkynyt eikä kuulunut juuri millään tavalla. Yksi vappuhuiska näytti eksyneen väärään paikkaan, ojaan. Lumen alta ovat vasta paljastuneet edellisen yhteisöllisen tapahtuman, vuodenvaihteen juhlistamisen merkit, ilotulitteiden ja ulkotulien jäänteet. Kylä odottaa kevätsiivousta. Tuuli näyttää kyllä vievän mennessään kuivat lehdet. Roskat pitää poimia muuten.

On sinivuokkojen aika. Hyvä aika.

17. huhtikuuta 2013

Kääntyi se kevääksi



Ei sitten tullut tänne uutta lunta, vaan aurinkoinen huhtikuu  muuttui harmaaksi. On sumuista. Sadetta. Räntääkin tuli sunnuntaina oikein kunnolla. Mistään lämpöaallosta ei voi vielä puhua, mutta ehkä voi sanoa termisen kevään vihdoin alkaneen. Viikko sitten jäällä vielä hiihdettiin. Nyt sen kantta peittää ohut vesikerros.

Sukset on siirretty kesäsäilöön, koululaiset ovat käyneet kauppaamassa orvokkeja, vasta lumen ja jään alta paljastunut pihapenkin sinivuokko on kuin onkin nupulla, vaikka kinokset vajenevat yllättävän hitaasti. Katoillakin on vielä lunta.


Kevään askareita riittää. Veroehdotuksen täydentäminen kävi onneksi kätevästi verkossa. Ei tarvinnut vaivautua sen takia kaupungille. Vanhimman vunukan syntymäpäivät vietettiin. Aika paljon minua harmitti, kun vasta perillä havaitsin, että kameran muistikortti oli jäänyt kotiin. Jollakin kuvaamisretkellä on akusta loppunut virta, jollakin sormet kylmettyneet. Aika usein olen jättänyt kameran kotiin. Silloin voi itse asiassa paremmin keskittyä havainnoimaan kaikin aistein mitä ympärillä tapahtuu.Viikon parin päästä kuviin voi saada jo värejäkin.


Kesärenkaat vaihdetiin autoon tänään. Kaupunki on siivonnut irtohiekkoja kaduilta. Siihen hommaan sadesäät ovat parhaat. Tänään aamupäivällä puhdistusharjat pyörivät jo täällä. Kävelyteiden varjopaikoissa on vielä hiekkaa/sepeliä. Pelottaa pyöräilijöiden puolesta. Ajakaahan varoen.

7. huhtikuuta 2013

Uutta lunta odotellessa


Lupaa uutta lunta radiossa rannikolle ja keskiseen Suomeen asti. Kai se sade tulee tännekin. Siitähän sanotaan, että se olisi vain vanhan lumen surma. Kaunistaisi vain hetkeksi mustuneet pientareet. Helmikuulla puhuttiin, että tämäntalvinen höttölumi sulaisi aikaisin. Toisin kävi. Ja kylmä kausi tuntuu vain jatkuvan. 

Toistaiseksi melkein kaikki huvennut lumi on haihtunut suoraan ilmaan. Vain suojaisissa, siis tuulettomissa, etelään antavissa paikoissa on ollut lätäköitä. Ne ovat sitten yöpakkasten takia muodostuneet salakavaliksi turmanloukuiksi. Parina päivänä ei ollut asiaa edes takapihalle normaalireittiä pitkin. Aurinko kun porottaa mahdolliset hiekat jään sisään.

Kaupunki on yrittänyt pitää jäälatuja kunnossa, koska hiihtäjiä on riittänyt. Pohjoiseen menee muistaakseni ainakin kuusi latua rinnakkain. Tosin vain yksi oli eilen enää sellainen, että tavallisen levyinen suksi mahtui siinä liukumaan. Omassa vauhdissani se ei haittaa. Hankikannosta ei voi puhua edelleenkään. Muutama aste nollan yläpuolella ei riitä saamaan kunnon suojasäätä aikaiseksi.

Kävelyteiltä löytyisi jo reilusti sulia reittejä, mutta liikenteen pöly vaikeuttaa hengitystä. Jos voi valita, valitsee mieluummin jäälakeuden, vaikka siellä pohjoistuuli pureekin posket punaisiksi. Tietyömaa on arkisin varsinainen pöly-ja melupesä. Sieltä kannattaa pysyä poissa.


Suosaaren Kelloselän puoleisesta päästä löytyi erään polunpäästä kaksi vanhaa siltaa. Asiaa sen paremmin tutkimatta veikkaisin, että ne ovat olleet ko. paikassa 60-luvun puolivälistä saakka. Ne vaikuttivat olevan samaa mallia kuin Riistaveden silta. Olihan se erikoinen löytö linturetkellä. Olin jo toivonut näkeväni joutsenia, mutta vanhan läppäsillan kohdalla oleva vähäinen sula oli kerännyt vain työmaalta karanneita roskia.



Kevättä tekee kuitenkin koko ajan. Pihakiveys on jo sula, lapsilla näkyy olevan jo polkupyörät käytössä. Isommilla mopot ja moottoripyörät. Mustanmerenruusut ovat jo viiden sentin korkuisia.

Ehkä olisi pitänyt otsikoida: Lämpöaaltoa  odotellessa.

30. maaliskuuta 2013

Lankalauantaina 2013


Pääsiäinen on  melko aikaisin tänä vuonna. Siksi ei ole mikään ihme herätä lankalauantaiaamuun rapsakassa pakkassäässä. Mittari näyttää melkein kahtakymmentä astetta pakkasta. On kuitenkin luvassa aurinkoinen päivä. On ollut aurinkoa, mutta myös lyhyitä lumikuuroja. Toistuvasti. Hanget hohtavat vielä valkoisuuttaan.

Siltojen alla olevat sulat ovat jäätyneet umpeen. Onneksi jäälle on ajettu leveät latupohjat. Ne kestävät kävellä ja sopu antaa sijaa myös jalankulkijoille ja koirille. Lumikengille olisi käyttöä, koska yhtään kunnon suvikeliä ei ole ollut. Lapsuusmuistojen hankiaiskelejä sitten tullutkaan.



Ainakin joka toinen aamu oksistot ovat sädehtivän kuuran tai vastasataneen lumen peittämät. Muutaman tunnin kuluttua sokerikuorrutus on jäljellä enää vain varjopaikoissa. Kylmää, mutta niin kaunista!



Heräsin tänään jo neljältä, nousin viideltä. Aurinko oli nousemassa. Valoja ei tarvinnut. Tänä iltana on taas muistettava kääntää kellot kohti kesää. Kesää? Missä viipyy kevät? Titityyt kyllä kuuluvat, mutta muuten näkyy vain variksia ja harakoita. Jokin isompi lintu oli kokeillut vanhasta muistista tavallisesti sulana ollutta kohtaa  sillan kohdalla.  Turhaan.


Kovin käy silmiini tämä sinivalkoinen maisema. Urpujen lailla sitä kai itse kukin jo unelmoi keväästä. Viikko sitten kiersi pieniä poikia virpomassa. Pajunkissat olivat vasta idullaan. Tänään palavat paikoin pääsiäisvalkeat. Huomenna pääsemme pääsiäiseen.

Hyvää pääsiäistä!

16. maaliskuuta 2013

Vuodenaikaan nähden


Maaliskuu on ollut toistaiseksi tavanomaista kylmempi. Sama vuoroin uuden lumen muotoilema, vuoroin  auringon lämmön rei`ittämä ilmainen ulkokaihdin olohuoneen ikkunan edessä pysyy ja pysyy ja pysyy. Se on ollut siinä tammikuusta alkaen. Pitää päivisinkin sellaisia pakkaslukemia, että jääpuikot kasvavat edelleen vain pituutta. Ja tuisku tuivertaa eteisen lumikatteen toiseen reunaan uusia kerroksia kuin täytekakkuun.


Aamut ovat olleet erikoisia näytelmiä. Hetken ennen auringonnousua vastaranta saattaa näkyä. Kohta sumu täyttää koko maiseman. Hetken kuluttua sininen taivas purskahtaa esiin ylhäältä alaspäin ja ilman kosteus kiteytyy puiden ja pensaiden oksiin, koska pakkanen ei osoita merkkiäkään luovuttamisesta.  Ellei valo olisi näin huikaiseva, pitäisin tätä äskettäin sataneen puhtaan lumen pehmentämää maisemaa talvena, vaikka maaliskuun idus on jo ohi. Hanget hohtavat ja kuura sävyttää havupuutkin hurmaaviksi.

Flunssa on pakottanut pysyttelemään sisällä ja nauttimaan lämpimiä juomia aina kun muistaa. Ikkunasta katsoen sää näytti eilen iltapäivällä ihanteelliselta, mutta jo postilaatikolla käynti paljasti karun totuuden. Tuulen hyydön. Miten minä en kestä enää yhtään vetoa enkä viimaa?

Vein postin sisälle ja kävelin kuitenkin laiturin luokse ja takaisin. Pakkanen piti huolen, ettei ollut liukasta. Erotin puiden latvuksista viserrystä, vaikka en lintuja nähnytkään. Moottorikelkkailijat kiisivät jäällä edestakaisin. Huviajelua? Jalankulkijoita ja hiihtäjiä ei juuri näkynyt. Joko tikka tai palokärki nakutti puuta rantapolun varressa. Kuuntelin aikani. Nokankoputtaja oli rungon väärällä puolella. Näin vain vilauksen punaista, kun nakuttaja vaihtoi maisemaa. Niin minäkin.


Sisältä katselin sitten ikkunasta variksia ja harakoita.  Onhan se niskaystävällisempää sillä tavalla.

Ajankuluksi voin pelata vaikka linnuntunnistusvisaa BirdLifen sivulla.

Tänään alkaa Luonto-Liiton kevätseuranta:
Tämän vuoden Kevätseurannan teemana on maa, vesi ja ilma. Tänä vuonna havainnoidaan  perinteisten vakiolajien lisäksi myös abioottista luontoa. Havaintoja toivotaan lumen sulamisesta, vesistöjen jäiden lähdöstä sekä ilman lämpötiloista. Tämän vuoden teemaan liittyvä havaintosivu löytyy täältä.

2. maaliskuuta 2013

Kokonaisena


Pitkähköön blogitaukoon on syynsä. Harmaan helmikuun pilvet pudottelivat kevyttä lunta. Ihan sopivasti vain muutama sentti kerrallaan. Tartuin siis lumentyöntimeen ja muutamana päivänä kuvittelin harrastavani hyvääkin selkäjumppaa. Sain samalla seurustella naapureiden kanssa.

Joskus vähäkin on liikaa. Ehkä. Tai kukaan ei osaa sanoa eikä tietää. Vasen hartiakylkiseutu ja käsi kipeytyivät täysin toimintakyvyttömiksi. Löysin vain yhden kylliksi venyvän puseron, jonka sain itse vedetyksi päälleni. Oikealla kädellä. Onneksi oli avustajia laittamaan sukkaa, kiskomaan ja työntämään muita vaatekappaleita, että ihan pukeissa tässä on saanut olla.

Ensimmäisellä lääkäreissulla sain kokeeksi uutta kipulääkettä, koska entiset eivät tehonneet. Ei auttanut sekään. Viikko sitten pyhänseutuna oli vain pitkästä aikaa mentävä yhteispäivystykseen. Soitin ensin. Minulla ei ole harmainta aavistusta, miksi minulta jo siinä vaiheessa kysyttiin sotu-tunnus. Ilmoittautuessa aloitin keskustelun kertomalla, että olen se henkilö joka soitti juuri ja kehotettiin tulemaan tänne. Ei heillä ollut tietoa mistään puhelusta. Nykyään ei voi tietää edes julkiseen terveyspalveluun soittaessaan sitä, missä puheluun vastataan, saatikka kuka vastaa. Kai sekin työ on ulkoistettu.

Tällä alueella alkoi nyt hiihtoloma. Harvemmin muistan käyneen näin päin, että maaliskuun alkupäivinä sää kirkastuu ja pakkaset tulevat. Kello näyttää jo yhtätoista. Pakkasasteita on vielä viisitoista. On huikaisevan kirkas sää. Vaikka käsi on jo piikistä tai kylmähoidosta tai jostakin muusta syystä parempi, hiihtäjäksi minusta ei ole.  Jos vaikka kävelemään. Loman jälkeen tutkitaan, onko käsi ns. jäätymässä vai onko kyseessä entisten vaivojen uusi ilmentymä.


Mummulassa on kuulemma mukavaa esim sen takia, kun siellä näkee mummun kokonaisena. Skypessä ei näe.

Создатель долго наблюдал, как мы играем в Ангрибёрдс. Вот, решил сам поиграть. В Челябинске... Lähde: anekdot.ru

7. helmikuuta 2013

Pintapelastusta


Alkaa olla se aika, että valo voittaa ja titityyt kuuluvat korvalappujen lävitse, vaikka lumi vielä narskuu askelten alla. Pihabongauspäivänä oli niin harmaata, etten nähnyt ainuttakaan lintua. Nyt tutut harakat keikkuvat jo pihapuissa ja katoilla. Oravanpoikaset kiitävät keveinä helmikuisilla nietoksilla. Varikset miehittävät koivujen latvuksia ja tarkkailevat ympäristöä.


Läheisintä äänimaisemaa tosin hallitsee Kallansiltojen alle kaivettavan uuden laivaväylän junttaaminen. Yhtenä viimaisena päivänä kävelin uutta pyörätietä. Tarkoitus oli käydä vain ensimmäisellä sillalla, mutta uteliaisuus voitti, kun näin neljän ambulanssin, parin poliisiauton ja yhden paloauton kiitävän pohjoiseen. Jatkoin matkaa, koska aurinkokin päätti kurkistaa tummanpuhuvan pilviverhon lomasta.  Onneksi ei ollut kyse  mistään onnettomuudesta, vaan korkeimmalta sillalta harjoiteltiin pintapelastusta.


Toivottavasti naapurimaamme vähemmistökulttuurien pelastamisyrityksissä ei ole kyse vain pintapelastamisesta. Oma kieli on liima, joka pitää kulttuurin elävänä. Monin paikoin nuoret eivät enää osaa kantakieltä, esim. maria, mordvaa, ersää. Siis Volgan mutkan seuduilla asuvien sukulaiskansojemme kieliä.

Vielä ehdit mukaan seuraamaan Ville Haapasalon matkaa, jossa hän tutustuttaa meidät suomensukuisiin kansoihin. Ohjelmasarja on tehty viime toukokuussa. Olen seurannut sitä torstaisin keskiviikkoisin Yle Teemalta.  Esimerkiksi Marilaisiin varpajaisiin pääsee tutustumaan enää reilun vuorokauden ajan (edit. pe klo 9.00) muutaman tunnin ajan Areenasta.

Minua kiehtoo tässä sarjassa tietenkin venäjän kieli. Kaikkien venäläisten tuntema Ville Haapasalo on herkkä taitelija ja antautuu työhönsä koko sielullaan. Suomensukuisten katoamassa olevien kulttuurien esitteleminen ja mahdolliset suomalaisuutta avaavat vanhat uskomukset ja tavat ovat myös kiinnostavaa katseltavaa. Ainakin tuo mainittu varpajaisperinne on meillä muuttunut vallan muuksi.

Viimeisessä et:n numerossa Pirkko Arstila muuten kirjoittaa, että Venäjällä babushkat ovat pysyvä voima myllerrysten keskellä, ilman heitä Venäjä varmaan luhistuisi. Mummous, siis ikääntyminen on siellä arvokasta, kuten melkein kaikkialla muualla maailmassa paitsi meillä Suomessa.

Ludmila Zykina - Людмила Зыкина - Течет река Волга

28. huhtikuuta 2012

Joku on syönut krookukseni


Keväiset aamut ovat kovin erilaisia. Jos yö on ollut lämmin eikä sada, auringon noustessa puisto raikaa. Yhtenä aurinkoisena aamuna käpytikka hakkasi muurahaispesän vieressä olevaa kantoa niin kauan, että luulen sen saaneen jonkinlaisen krampin niskalihaksiinsa. Se jäi nimittäin useiksi minuuteiksi  paikoilleen mitättömän kokoiseen pihlajanoksaan. Seurailen lintuja ikkunasta. Osasin odottaa nakuttajaa, koska edellisenä  aamuna niitä oli liikkeellä kaksi.

Rastaatkin ovat saapuneet takapihan sammaloituneelle nurmelle tuijottamaan ikkunaani. Vahtivat, ettei vain säleverho välähdä, kun etsivät naposteltavaa myyrän töiden jäljiltä. Samoilla apajilla pyrähtelevät peipot ja tiaiset.

Vanha harakanpesä näyttää tyhjältä. Tänään kävin kuuntelemassa miten puro syöttää vettä laiturin viereen kohisten ja sulattaa hiljalleen paksua, tosin jo tummentunutta jäätä.  Rantapolun varrella oli yksi varis, joka melko kömpelösti liikuskeli vanhan puun oksistossa. Samalla kun seurailin sen tasapainoilua, jäältä lehahti jokin lintupari lentoon ja laskeutui sillan alle sulaan. Sillan toisella puolella olen nähnyt valtavan määrän lokkeja, muutaman laulujoutsenen, uikkuja, telkkiä ja paljon sinisorsia. Ja erään homo sapiensin, joka kieltomerkeistä piittaamatta ylitti rautatien nostosillan.

Mutta rusakkoa en ole nähnyt. Jo toisena keväänä peräkkäin se on käynyt ahmimassa kuvan keltaiset krookukset. Nyt niistä on jäljellä ehkä neljäsosa. En ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi, että krookuksetkin pitäisi suojata jollakin verkolla. Jälkiviisaus ei auta. Ehkä ne ovat rusakon lempiruokaa. Rusakon liikkumapaikoilla on näkynyt purjeveneen raakile, jota pienet koulupojat ovat käyneet katsomassa useana aamuna. Kaikki olisi kai valmista, kunhan jäät lähtisivät



Kevät teetättää kaikenlaista. Muuttolintujen vaellus tuntuu vuosi vuodelta ihmeellisemmiltä. Tahtoisin lentoon itsekin.  Näkisipä vielä kottaraisiakin joskus. Tämä video ei sanoja kaipaa. Hyvää viikonloppua ja vappua kaikille lukijoille.

***
Kuvien lataaminen tänne Blogeriin on käynyt niin hitaaksi ja hankalaksi, että tekisi mieli lopettaa koko touhu. Nytkin kuukkeli nappasi kyllä kaikki kolme heti. Jätin keskimmäisen suosiolla pois ja linkitin alemman kuvan Picasasta. Onkohan toisilla bloggaajilla ollut vastaavia vaikeuksia?

23. huhtikuuta 2012

Alakoululainen



Tavaroiden ja papereiden raivaamisessa kuluu paljon aikaa. Milloin mikäkin esine, kortti, kirje, lappunen pysäyttää ja nostaa pintaan vanhoja asioita tunneryöppyineen samalla kuin tämänhetkinen koti muuttaa muotoaan ja väriään remontin jatkuessa. Tavallista tarkempi siivousrevohka tässä on meneillään samanaikaisesti.

***

1927

"Sitten kun tuli kouluaika, olin arka, en tahtonut heti koulua alottaa. En muista kauanko meni, kun lähdin. Velipuoleni teki minulle tuohikontin ja se selässä aloin koulutieni. Oli kurjaa kun ei ollut ketään kavereita matkalla. Kerran tuli vastaan naapurin mustavalkoinen sika, pelästyin ja käännyin takaisin. Sitten tuli naapurin poika,otti risun ja sanoi, että mennään yhdessä ja sian ohi päästiin."

Aitini ensimmäisen luokan todistuksessa ei näy olevan numeroarvostelua, joten nykyinen sanallinen arviointi ei ole mikään uusi keksintö. Numeroarvostelu näkyy olleen 1-10 ja arvosanoja oli silloin vain neljä. Ainakaan vuoteen 1936 mennessä arvosanaa kiitettävä ei käytetty. Heikko arvosana vastasi numeroita 1 - 4, välttävä 5 ja 6, tyydyttävä 7 ja 8, hyvä 9 ja 10.

1954

Samaa koulutietä kuljin kuin äitini. Itse en muista kovasti pelänneeni koulun alkamista, vaikka minäkin kuljin yksin. Portteja matkan varrella oli, mutta hevoset ja lehmät olivat aitauksissaan. Vanhemmat eivät silloin saattaneet lapsiaan kouluun, kuten nykyään on tapana. Ehkä kaupungeissa oli toisin. Kärrytiet olivat turvallisia eikä autoja juuri kulkenut maantielläkään. Eksymisen vaaraa ei ollut. Koulussa oli keittola, mutta oppilaat toivat voileivät ja maidon lasipullossa kotoa. Minulla oli vihreä kangasreppu. Muunlaisia reppuja en muista toisillakaan olleen.

Numeroarvostelu oli otettu käyttöön heti ensimmäisellä luokalla. Siellä se laulusta saamani viitonen loistaa. Arvosana hyvä on jossakin välisssä muuttunut kiitettäväksi ja nelosta pienempää numeroa ei enää annettu todistukseen.

***

Miten niin kouluikäinen? Eilen ensimmäisenä keväisenä päivänä, jolloin pihan sinivuokko avasi ensimmäisen nuppunsa, muistin,  että tämän blogin vuosipäivä oli joskus huhtikuussa. Tarkistin asian ja totesin, että bloggaajana olen jo esikoulun käynyt.

14. huhtikuuta 2012

Keväthavaintoja


Sateenkaarenkirjavia eri kokoisia saippuakuplia lentelee ilmassa. Lähistöllä on ilmeisesti lastenkutsut.

Jäälle on noussut vettä. Vajaa viikko sitten pilkkijät olivat jäällä ja bongasin elämäni ensimmäisen kerran laulujoutsenparin lähimmän sillan takaa. Oli ollut napakka pakkanen. Hanki kantoi, mutta en silti uskaltanut hivuttautua kaislikon reunaan.  

Tänään huhtiharmaana lauantaina sataa tihuuttaa hiukan vettä. Lumet tuntuvan sulaneen nopeasti, koska koko viikko on mennyt melkein sisällä. Siksi oli yllättävää, että tänään kuvan  paikalle pääsin jo kuivin jaloin sulaa  kävelytienpohjaa pitkin. Joutsenet olivat siirtyneet seuraavan sillan alle.  Olivat liian kaukana kuvattaviksi samoin kuin riekkuva lokkiparvi saman sulan kauimmaisella reunalla.

Samalla kun siristelin silmiäni ja katselin joutsenten sulavaa liikendintää etäällä, huomasin rantakaislikon takana telkkäpariskunnan. Tulee se kevät tännekin, ellei jo ole.



Hyvää viikonloppua kaikille täältä särkyneiden majatalosta.

8. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä


Pääsiäisaamuna aurinko tanssii, on niin ilone.

Piinaviikolla, kuten vanhat nimittivät paastonaikaa, käyttivät etenkin naiset mustia päähuiveja; värikkäät vaatteet olivat pois kaikista tilaisuuksista. Hevosmiehet ottivat kirkkoon saapuessaan kellot hevosiltaan pois paaston ajaksi. Kun pääsiäisaamu valkeni, olivat kaikki kellot äänessä. 30 vuotta on ehkä siitä, kun silloinen rovastimme ajoi hautausmaalle paastonaikana kelloissa ja olivat vanhat ukot ja naiset siitä kovin ihmeissään, sillä se ei sopinut "hiljaisiin viikkoihin". Ei talkoita ei mitään tanssikokouksia pidetty.

Ennen koko pääsiäisalusviikkoo vanhat pittiit pyhän ja tekkiit taikoi. Se kun oli viiminen paastoviikko, niin sannoit, "sillä viikolla tehtyt taijat kaikkiin paremmin vaikuttiit". Pääsiäisviikon joka päivällä oli oma nimeese. Oll sulkasunnuntai, maitomaanantai, tiukutiistai, kellokeskiviikko, kierotorstai, pitkäperjantai ja lankalauvantai ja siit oli pääsijäinen.

Minkä elävän piäsijäisuamuna ensiks näkköö, niin sen sorttinen on sinä vuonna. Harakkata tarkotettiin suaha nähhä, jotta ois kevytluontonen. Sikkoo ei ensinkään tahottas.

Ja sitä taas vanhat sannoit, että jouluna jos on kesä, niin pääsiäisenä on talvi. 


(Lainaukset: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)

Muistaakseni joulua odotettiin melkein kesäisissä (suomalaisittain) lämpötiloissa. Nyt on vielä talvi, ei edes takatalvi, koska kevään puolelle tällä alueella ei ehdittykään ennen tätä kylmää jaksoa. Kesäaikaa kuitenkin eletään melkein jokaisen kellomme mukaan. Onneksi tuolla rannassa on tuo harakanpesä.


29. maaliskuuta 2012

Viikon verbit

Perjantaina pakkasin liian paljon tavaroita pientä viikonloppupyrähdystä varten. Muistui mieleeni anoppini, jolla oli tapana matkustaa moniksi talvikuukausiksi Etelä-Eurooppaan vähin matkatavaroin. Hänellä oli sellainen periaate, että aina voi ostaa uutta paikan päällä. Itse olen toisen sorttinen ihminen.

Lauantaina laittelin itseäni edustuskuntoon. Siinä meni melkoinen tovi. Onhan se kohteliasta edes yrittää parhaansa, ettei pilaisi valokuvia, joita nykyään otetaan niin runsaasti. Huomasin muuten niistä kuvista, että hiukseni ovat selvästi alkaneet harmaantua.

Sunnuntaina suunnittelin ja näpräsin vunukoiden kanssa yhden kaulakorun, mutta kiinnityssolkea en saanut millään pysymään napakasti kiinni langan päässä. Se askartelumme jäi kesken, mutta ei meiltä tekeminen loppunut.

Maanantaina matkustin puoli päivää. Oli mielenkiintoista seurata lumitilannetta. Jossakin Orimattilan tienoilla näin vilaukselta kolme joutsenta. Lauantaina olin kuullut mustarastaan heleän laulun ja sunnuntaiaamuna sitten jo näin tämän lurittelijan.

Tiistaina totesin, että maanantai oli ollut hyvä matkustuspäivä. Täällä oli vuorostaan yön aikana satanut lunta. Ei kuitenkaan ole ollut niin lämmintä, että voisi sanoa uuden lumen olleen vanhan surma. Toisaalta sulamisvedet sitovat katu- ja tiepölyä. Maanantaina ilmanlaatu oli täällä välttävä, ellei peräti huono.

Keskiviikkona kävin kaupungilla aamupäivällä ja illalla kokouksessa. Sihteeri tekaisi pöytäkirjan kokouksen kuluessa ja pöytäkirja tarkistettiin saman tien. On se niin näppärää touhua nykyään tuo työnteko.

Tänään torstaina tallustelin kumisaappaissa katsomaan, miten paljon lunta on tähän mennessä kasattu Jalkasen patsaan kohdalle. Bongasin pari sähkömiestä latureitin varren valotolpista. Yksinäinen varis kraakkui minulle ja yksi pulupariskunta näkyi ja kuului kuhertelevan kerrostalon katolla. Taitaa sittenkin olla kevät, vaikka ei oikein siltä näytä ikkunan takaa katsoen.

 
___

PS. Idean viikon verbeistä sain Senioriopettajalehdestä. Taas Bloggerissa näkyy tapahtuneen muutoksia. Toinen kuva katosi jonnekin. No löytyihän se lopulta...

10. maaliskuuta 2012

Näppituntuma


Keittiömme työtasolla on vanha yleiskone. Sen vieressä on leivänpaahdin, kahvinkeitin ja leikkuulauta. Muuta siihen työtason osaan ei mahdukaan.Lieden toisella puolella on iso hedelmäkulho ja Ikeasta joskus ostetut reikäpurnukat, joista toisessa pidän sipulit, toinen on täynnä puuhaarukoita, -lastoja ja -kauhoja.  Nurkkaan kerääntyy koko ajan erilaisia ongelmajätteitä.

Pitkällä tiskipöydällä on vedenkeitin. Jääkaapin viereisen työtason tilan taas vie vanha kookas mikroaaltouuni. Olisi aika raivata kaikki kaapit ja arvioida, mitä keittiössä yleensä enää tarvitsee. Ehkä siten saisi työtasot edes osittain tyhjiksi.

Joka kerta kun aikoo leipoa jotakin, on työtila raivattava, jotta saa edellä mainitun taikinakoneen käyttöetäisyydelle. Sen jälkeen leipominen on helppoa. Jauhoja en laita koskaan ohjeiden ilmoittamaa määrää, vaan kokeilen sormella taikinan sitkon ja hetken, jolloin taikinan vaivaaminen on lopetettava.
Leivon vehnästä tosin enää harvoin. Alkuviikosta tuli kuitenkin kommenttia, että mummun tai vaarin pulla olisi ollut parempaa kuin kaupan paistovalmiit herkut. Nyt sitä taas olisi pakastimessa.

Näppituntumalla olen valinnut myös  mm. uutta työtasoa keittiöön. Olen käynyt kaupoissa tunnustelemassa eri materiaaleja, kaakelien pintaa, ahdistunut verkko-, rauta- , rakennustarvike- ja sisustuskauppojen suurista valikoimista.  Kauneus on katsojan silmässä. Modernia vai ajatonta? Lasia vai levyä? Sileää vai struktuuripintaa? Nyt tuntuu siltä, että muutto uuteen asuntoon olisi ollut paljon helpompi vaihtoehto kuin vanhan asunnon remontointi. Se ei nyt vain ollut mahdollista ja keskeneräinen työ pitäisi saada jollakin konstilla valmiiksi.


Jäällä ei ole tarvinnut olla yksin näin hiihtolomaviikolla. Latujen reitit näkyvät jonkin verran muuttuneen.