Kysyin puolisoltani, mikä itsenäisyyspäivä on jäänyt hänelle erityisesti mieleen. En ihmetellyt hänen vastaustaan. Ulkomailla vietetty. Niin on omallakin kohdallani. Ainoan vierasmaalaisen itsenäisyyspäiväni vietin 70-luvun alussa silloisessa Neuvostoliitossa. Olin opiskelemassa venäjän kieltä Kiovassa (venäjää, vaikka ukrainaahan siellä puhutaan). Olin oppinut jo kansakoulussa tämän neuvoa-antavan laulun, jonka ikäluokkani varmaankin muistaa. Ei ehkä oikein istu EU- ja globalisaatioaikaan.Laps´ Suomen ällös vaihda pois sun maatas ihanaa!
Sill´ leipä vieraan karvast´ ois ja sana karkeaa.
Sen taivas, päiv on loistoton, sen sydän sulle outo on;
laps´ Suomen, älä vaihda pois, sä maatas ihanaa.
Laps´ Suomen, kaunis sull´ on maa
ja suuri loistokas,
veet välkkyy, maat sen vihoittaa,
sen rant´ on maineikas.
Yö kirkas, päivä lämpöinen
ja taivas tuhattähtinen;
laps´ Suomen, kaunis sull´ on maa
ja suuri loistokas.
Laps´Suomen armas maasi tää
siis muista ainiaan!
Sull´ onnea ja elämää
ei muuall´ ollenkaan.
Jos minne tiesi olkohon.
(Oma maani, Z. Topelius, H. Klemetti)
Tätä eikä muuten Sylvian joululauluakaan pystynyt siellä kyynelittä laulamaan. Joulukin ja uusivuosikin kun kuluivat samalla reissulla. Tammikuussa oli hyvä tulla takaisin. Oman kotimaan näki ja koki uudella tavalla.
Vieraisiin oloihin tottuminen kävi nuorena sujuvasti. Opiskelija-asunnon keskeneräisyys raakasementtiportaikkoineen ei sokeeraavan alun jälkeen haitannut yhtään. Itsenäisyyspäivän tienoilla kävin Moskovan suurlähetystössä äänestämässä. Se oli lähin paikka. Junamatkat olivat oma lukunsa, koska makuuvaunupaikkoja ei ollut tapana jakaa sukupuolen mukaan. Satuin samaan hyttiin kolmen miehen kanssa. Vaunuissa oli selkeät ohjeet, miten tulee käyttäytyä. Miesten tuli poistua siksi aikaa, kun naispuoliset matkustajat asettautuvat yöpuulle. Se asia luontui hyvin, mutta kyllä yö jäi miltei unettomaksi.
Linja-autot kuljettivat asuntolasta yliopistolle halvalla. Jos auto oli tupaten täysi, matkan maksaminen sujui vaivattomasti. Annettiin vain raha kulkemaan kädestä käteen kuljettajalle ja kohta tuli kuitti. Raha ei koskaan kadonnut matkalla. Sujuvaa. Ja kohtelias "Olkaa hyvä" jokaisen pyynnön yhteydessä. Sarjalipunkin saattoi leimauttaa samalla systeemillä.
Sopisiko Suomeen? Joskus muistan tarjonneeni apua jollekin lastenvaunuja tai rattaita mukanaan kuljettavalle äidille. "Kiitos, ei tarvitse. Kyllä minä selviän." Miksi kaikesta pitää selvitä yksin? Onko meidän niin vaikea pyytää apua? Itse olen joutunut opettelemaan avun pyytämistä. Jos pudotan jotakin, en saata saada sitä itse ylös. Miksi meidät on opetettu ja opetetaan edelleen niin itsenäisiksi ( itsepäisiksi), ettemme uskalla ilmaista avuttomuuttamme, tarvitsevuuttamme?
Sinäkö piipahtelet keskustan terveyskeskuksessa, vai katsasteletko ehtoovalon paikkaa palvelutalosta.
VastaaPoistaSamoihin aikoihin on itsenäisyyspäivä Suomesta poissa vietetty, minä tosin kolmen lapsen kanssa ja Skotlannissa pienessä Kinmuckin kylässä Aberdeenin kaupungista noin 20 km. Asuntoa ei satu muualta, kun öljy oli juuri löydetty ja amerikkalaisia öljymiehiä oli kaupunki pullollaan. Tuosta vuodesta kyllä kirjan kirjoittaisi kaikkine kokemuksineen ja Suomen ikävineen. Englantia en oppinut, koskapa olin kuopuksen kanssa eristyksissä siinä Emmerdalea pienemmässä kylässä, isommat lapset olivat koulussa ja puhuivat kolmen kuukauden kuluttua sujuvasti skottia. oli kummallista kuultavaa, kun kuusi vuotias käytti verbimuotoja hienosti, ihmeellinen se lasten kyky oppia.
VastaaPoistaAnteeksi, taisinpa poiketa aiheesta!
Kun taas nuo meidän koululaisten tiedot maailman parhaiksi on todettu, niin pitäisi viereen panna selvitys myös sosiaalisten taitojen tutkimuksesta, jonka näin Mannerheimin lasten suojelu lehdessä. oli tehty tutkimus niistä ja suomalaisilla nuorilla sosiaaliset taidot olivat huonoimmat EU maista. Kummallista, kun siitä ei esim. hesarissa puhuttu mitään, olisi aiheellista minun mielestäni. tuo taidottomuus on varmasti yhteydessä siihen, että Suomen koululaiset viihtyvät myös huonosti koulussa verrattuna muihin maihin.
Mahdollismman hyvää vointia sinulle toivottelen, varovasti luikkailla teillä :)
AKH,
VastaaPoistaSiellä harvemmin kuin KYSissä viime aikoina. En ole vielä antanut periksi. Palvelutalot ovat kyllä käyneet ajatuksissa, mutta se olisi jo luovuttamista. Ehkä. Ei vielä siis.
Leena,
Kiitos kokemustesi jakamisesta.
Ei täällä voi aiheesta poiketa.:)
Tuosta suomalaiskoululaisten ylivertaisuudesta olen lukenut ja ihmetellyt samaa. Miksi nuorten on sitten niin paha olla? Onko kyse älykkyyden ja viisauden erosta? Mensa esim mittaa tietynlaista älykkyyttä, mutta miten on sen kuuluisan tunneälyn laita?
Työaikana opin kyllä sen, että jos tunneilla on hyvä olla, oppimista tapahtuu. Itse pelkäsin oppikoulun ekaluokalla matikan opettajaa niin kovasti, että vastausvuoron tullessa suorastaan lamaannuin. Koulu vaihtui ja opettaja. Ja matematiikka alkoi sujua ihan hyvin.
Mainitsemaasi sosiaaliseen inkompetenssiin ja empatiakyvyttömyyteen törmää usein tuolla sairaalamaailmassa. Ihmisiä ovat. Vajavaisia. Niin kuin olen itsekin. Onhan kommunikointi vastavuoroista. Minua on "Siperia opettanut" tavallaan. Nuoret lääkärit ovat jo huomattavasti taitavampia, läsnä olevampia, kuuntelevampia.
Runoosi tiedän hiukan jatkoa: "Jos minne tiesi olkohon, niin juures synnyinmaassas on. Laps Suomen älä vaihda pois sun maatas ihanaa."
VastaaPoistaSuomen 90-vuotispäivä meni minulta jälleen ulkomaassa 30:nnen kerran. Kyynel tipahtaa. Ikävästä, ja siksi että Suomi seuraa lännen mallia kadottaen omaperäisyytensä siinä kuin muutkin pikku maat.
Olet uljas.
Hei, Sikuri, pitkästä aikaa. Kiitos runonjatkosta.
VastaaPoistaKaikkea hyvää sinulle sinne. Ikäväsi ymmärrän, vaikka koti onkin mielentila, jolla oli postiosoite.
Iloista joulun dodotusta!