Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna hyvän kiertää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna hyvän kiertää. Näytä kaikki tekstit

7. syyskuuta 2025

Ultrakevyet kalapyörykät


Maalaismarkkinoilla oli lauantaina tunnelmaa, kun lähes 5000 osallistujaa ahtautui koulukeskusaukiolle seuraamaan työnäytöksiä, tutkimaan paikalle kuljetettuja vanhoja varstoja, silppureita, puimakoneita, pienkoneita, yhtä ponia, vasikkaa, kolmea lammasta, kahta kissanpentua ja kolmea pystykorvan pentua.

Paikallisten käsityöläisten tuotteet olivat ihan oivallisia, mutta tavanomaisesta markkinarihkamatarjonnasta en saata olla ihmettelemättä kymmenen euroa maksavaa saippuakuplapyssyä. Eivät muuten tehneet kauppaansa. Lapset saivat onkia eurolla, kasvomaalauksen parilla eurolla. Pääsymaksuun sisältyi osallistuminen yhden palkinnon arvontaan. Kuvan kuhat taas sai se, joka arvasi niiden painon oikein. Minä tunnistin lasipurkeissa olevat jyvät, mutta arpaonni ei suosinut. Oli muuten ihan mukava retki.

Koska kuhat menivät muualle, piti onkia syömäkalat kotirannasta. Kaikki säret ja ahvenet tarttuivat vaarin onkeen, joten Oskari kyllästyi siihen puuhaan. Mielenkiintoista oli kuitenkin päästä pyörittämään lihamyllyä, koska saalista (14 pientä onkikalaa) ei taaskaan sopinut heittää hukkaan. Etsin pari vanhinta keittokirjaa esille ja löysin helpon kalapyörykkäohjeen.

Kalapyörykät

annos kalamureketta
vettä
1 rkl suolaa vesilitraa kohden

kalamureke:
500 g kalanseläkkeitä
2,5 tl suolaa
1 kananmuna
2 rkl perunajauhoja
5 dl maitoa (kermaa)
(muskottipähkinää)

Kalanseläkkeet huuhdotaan nopeasti ja jauhetaan lihamyllyssä suolan ja perunajauhon kanssa. Jauhamisen jälkeen lisätään kakanmuna ja seosta vaivataan voimakkaasti hetken ajan ja sitten ohennetaan vähitellen maidolla tai kermamaidolla kiisselimäiseksi. (Lisätään hippusellinen muskottipähkinää.)

Suolattu vesi kiehautetaan. Murekenokareita sellaisenaan tai pyöreiksi muotoiltuna keitetään noin 10 minuuttia. (Älä laita liian monta kerrallaan, koska yllätyksekseni pyöryköiden koko ainakin kaksinkertaistui keitettäessä. Samalla ne nousivat kypsyessään pintaan kuten rasvassa keitettävät munkit.)

Ohjeen mukaan pyörykät voi tarjota vaikkapa keitettyjen perunoiden, papujen tai herneiden ja sieni- tai katkarapukastikkeen kanssa. Minä höyrytin kukkakaalin, tein kermaviilikastikkeen ja salaatin. Voisula maustoi pyörykät maistuviksi. Tämä nyt oli taas tällaista luovaa ruuanlaittoa. Emme me mitään seläkkeitä jauhaneet, vaan ne peratut onkikalat ruotoineen päivineen. Jauhettiin neljään kertaan, jotta ruodot eivät tuntuisi. Varsinaista dieettiruokaa. Annoksesta riitti hyvin neljälle.

Edit. 7.9.2025

Kuvan perusteella ties milloin julkaistu postaus on nyt kierrätyksessä. Vanha teksti oli jollakin älylaitteen sormen painalluksella muuttunut luonnokseksi. Ajattelin julkaista sen takaisin paikalleen. Äkisti huomasin, että se taitaa tulla uusimmaksi postaukseksi. Siksi tätä tekstin pätkää naputtelen tähän loppuun. Missään Varpaisjärvellä en ole nyt tietenkään käynyt, mutta muuten asiat piyävät paikkansa. Ja tuo kuva on omasta mielestäni aika kiva. Hyvää kesäisen lämmintä syyskuun sunnuntaita! 

25. tammikuuta 2013

Kolme kaunista


1. Simpukka pääsi yllättämään vanhan bloggaajan  New Blog Love -tunnustuksella. Kiitos! Sijoitin sydämen tuonne virtuaalivitriiniin toisten joukkoon. Tämä tunnustus ei edellyttäisi muuta kuin jakaa se edelleen viidelle sellaiselle blogille, jolla on alle 200 lukijaa. Todellisia lukijamääriä en voi tietää ja enkä ala arpomaan. Jokainen teistä on sen ansainnut ja voi jatkaa hyvän kierrättämistä.


2. Alkuviikosta tehdyn melko hankalan tutkimuksen tulos ei ollut hälyyttävä. Tutkimuksen provosoima kipu on jo loppuviikosta laantunut sen verran, että olen pystynyt jo nukkumaan. Uskalsin tänään kokeilla tasamaahiihtoa jäällä. Viima ei enää pure poskia, koska ostin tammimarkkinoilta lähinnä Pohjoisnavalla liikkuvien ihmisten käyttöön suunnitellun kasvo- ja kaulasuojuksen. Vain nenä ja silmät näkyvät.


3. Olin vakaasti päättänyt, etten tilaa enää yhtään (uutta) aikakausilehteä. Kännykkä soi. Vastasin. Kuului hetken vain viheltelyä. Lehtimyyjän hyväntuulisuus tarttui ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että Hyvä terveys olisi minulle sopiva lehti. Varsinkin, kun saan sen lisäksi digitaalisen keittiövaa´an. Molemmille jäi hyvä mieli.

Samoin kävi markkinoilla rukkaskauppiaan kanssa. Lämpimät nahkarukkaset maksoivat mansikoita eikä tinkimisen varaa ollut. Tinkiminen kuuluu kuitenkin markkinaperinteeseen. Ja niinpä vaari sai työhansikkaansa "ilmaiseksi".

8. joulukuuta 2012

Tälle nauroin viimeksi



Uattouamuna herätään ja sitten myö syyvvään. Sitten juuvvaan kahvit ja sitten myö männään torille ja sitten myö syyvvään lihapiirakat.

Sitten ostetaa joulukuus ja syyvvään munkkipossut. (ee myö aenakaan nuita syyvä meellä kotona...) Tai kuusta ee missää nimessä osteta, vuan haetaan metästä. Mielellään nuapurin puolelta.

Sitten myö tuuvvaan kuus sissään ja juuvvaan päeväkahvit, koristellaan kuus ja sitten myö syyvvään.
Sitten Suomen Turku julistaa jooluraahan ja sitten myö syyvvään ja otetaan joululökit ja sen piälle vähän syyvvään.

Sitten naesväki lähtöö käämään haovvoilla ja myö miehet sillä aekoo syyvvään ja kun naesväki tulloo takasin niin myö haokataan väljpalloo. Sitten myö kylypee ropsaatettaan joolusaanassa ja syyvvän makkaroo, juuvvaan saanakahvit ja syyvvän pipaarit.

Sitten myö outellaan jooluaterijjoo ja syyvvään outellessa parj kinkkuvoeleipee, sitten syyvvään jooluateria ja juuvvaan piälle torttukahvit ja sitten myö leekitään joolukuusen ympärillä ja sitten myö syyvvään.

Sitten kyttäellään joolupukkia ja napostellaan pähkinöetä. Sitten tulloo pukki ja myö vähän syyvvään pukin kansa. Sitten avataan lahjat ja sitten pittee kaevaa evakkoleka puulaatikosta ja tarjota pukille paakut ja sitten pukki talutettaan taksiin ja sitten myö syyvvään.

Sitten katellaan telekkaria ja syyvvään, sitten tirraatettaan iltakahvit ja syyvvään suklaata. Sitte otetaan vähän suolasta kun hiukoo ja sitten myö männäännii jo muata.

Mukavaa uaton ototusta ja muistakkee kansa se joolun totellinen sanoma. (Savolainen joulu)
____

Jaa, että miksi se nauratti. Olin viikon sydänkurssilla täysihoidossa, jossa opettelimme tietenkin mm. terveellistä ravitsemusta, siis jo ruokakaupassa valitsemaan ne oikeat sydänmerkillä varustetut tuotteet. Suolaa ei saa olla liikaa, rasvan pitää olla oikeansorttista, kuitua pitää saada riittävästi. Kyllähän te kaikki tiedätte vanhan ruokaympyrän, ruokakolmiosuositukset ja lautasmallit. Kauppaan pitää vain muistaa ottaa mukaan suurennuslasi.

Yksi sydänkurssin vetäjistä luki tämän meille ääneen lähtökahveilla. Onneksi kenelläkään ei kuitenkaan mennyt kakkupalan muru väärään kurkkuun. Koko viikon olimme opiskelleet niukkaslinjaa.


Sattui kuitenkin tämä Suomen 95. itsenäisyyspäivä juhla-aterioineen samalle viikolle. Juhlakattauksen ruokarunsauden äärellä tuli sellainen the biggest loser -olo. Tarjolla oli vaikka mitä ja jälkiruuaksi täytekakkua ja suklaata.

En muuten muista, milloin viimeksi olisin itsenäisyyspäivänä päässyt niin vähällä Suomen suosituimman televisio-ohjelman katsomisessa. Viikon lehdetkin on lukematta. Nyt on tarkoitus siirtyä takaisin arkeen.

Juhlapöydässä ei viitsi kameran kanssa heilua, joten ne herkut joudutte kuvittelemaan. Tuossa yläkuvassa on arkeen sopiva välipalajuoma, joka on valmistettu tehosekoittimella piimästä, banaanista, puolukoista ja makeutettu  tilkalla hunajaa. Vieressä näkyvien kahvileipien  päällä oli levitteen lisäksi tuttua lehtisalaattia, tomaattia ja vähemmän tuttuja ruisleivän päällysteitä kuten banaania, luumuja, viinirypäleita. Siinä mitään juustoja tai lihaleikkeleitä tarvita.

12. syyskuuta 2012

Hyvälle tuulelle


Blogeissa kiertää hyväntuulenkirjahaaste. Haavetar haastoi minutkin listaamaan kymmenen. Remontin jälkeen kirjat ovat vieläkin lajittelematta. Hetken mietittyäni, huomaan, että melkein kaikki mieltäni ilahduttavat kirjat ovat ns. lastenkirjoja. Ja eläimellisiä. Tai satuhahmoja, kuten muumit, nallepuhit ja peukaloiset, myyrät, barbapapa...

Ensimmäiseksi tulevat mieleeni lastenkirjat, loruttelut, sanailoittelut kuten Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu (1) ja Hanhiemon iloinen lipas(2).  Lasten omakätisten ylimääräisin piirroksin kuvitetut ja nurkista nuhjaantuneet kappaleet ovat käsittääkseni lähteneet jo heidän matkaansa maailmalle.

Vunukoiden kanssa olen tutustunut uusiin lastenkirjoihin. mm. Aimo Havukaisen ja Saku Toivosen Tatu ja Patu -kirjoihin. Niistä voisi mainita Tatu ja Patu työn touhussa (3). Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta. Siksi he eivät tiedä miten heidän tulisi oikein toimia. Kaikkihan haluavat olla tärkeitä ja tarpeellisia kuten esim. mikroaaltouunitukihenkilö ja talouspaperiasiantuntija.

Mauri Kunnaksen Koiramäen talossa, joka kuvaa ennenvanhaa (mutta minulle lapsuudesta tuttua ja nyt niin hauskalta tuntuvaa) maalaistaloelämää (4). 


Minulle uusi hyväntuulen tuttavuus on ollut Jujja Wieslanderin Mimmi Lehmä Ja Varis-kirjasarja(5). Mimmi on optimistinen ja uskoo suoriutuvansa mistä vain. Vieressä kraakkuu Varis aina pahinta peläten, mutta ystävyys säilyy kaikista seikkailuista ja kommelluksista huolimatta. Mimmi lehmä kiipeää puuhun. Lehmä saa laastarin. Lehmä kelkkamäessä.  (Ja Mummuhan on uudella i-kielellä Mimmi ja se se vasta hauskaa on ja alkukielinen Mamma Mu myös.)

Tietenkin pidän niistä, jos kerran palaan aina silloin tällöin Mirja Tervon tietokirjaan Lehmä (6), joka  hauskalla tavalla ja perusteellisesti kertoo ihmisen ja lehmän yhteiselosta. Toki meidän jokaisen pitää tietää ja lapsille opettaa, mistä on lähtöisin se raakamaito (sic), josta ne kaikki 80 erilaista maassamme myynnissä olevaa maitovalmistetta tehdään.

Jukka Parkkisen Karhukirjeet ovat myös riemullista luettavaa tai kuunneltavaa (7).

Kennet Grahamon Kaislikossa suhisee ja Robert C. O´Brienin Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat kuuluvat ehdottomasti tähän luetteloon (8-9).

Ja kyllähän minä tulin hyvälle tuulelle kuunnellesani ensimmäisen kerran Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan (10). Se ruskea kastike ei enää yhtä paljon hykerryttänyt.


5. maaliskuuta 2012

Kymmenen


Aikatherine haastoi minut kirjoittamaan asioista, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä. Tässä haasteessa on jotakin samaa kuin tuolla sivupalkissani olevassa linkissä blogiin Three Beautiful Things (3BT), jossa poimitaan jokaisesta päivästä kolme kaunista asiaa.

On siis määrä listata hyvän mieltä tuottavia asioita ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haastevastauksessa kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää) ja  kierrättää haastetta eteenpäin viidelle bloggaajalle. Heille tulee ilmoittaa, että he ovat saaneet haasteen sekä mainita haasteen antaja postauksessa.

Aloitin listaamalla sanoja, mikä luonnospostaus näkyi jotenkin karanneen bittiavaruuteen keskeneräisenä, joten se on nyt sitten pakko kirjoittaa valmiiksi.


Ne jotka ovat lukeneet blogiani pitempään tietävät, että kilvoittelen eli kamppailen kipu kumppaninani. Siksi ihan ensimmäinen hyvän mielen tuoja ei olekaan hyvä ruoka (parempi mieli), vaan  kivuttomat hetket, jolloin jokin, ihan mikä tahansa, asia saa kivun painumaan taka-alalle ja peräti hetkeksi unohtumaan.

Jo vuosien ajan olen etsimällä etsinyt sellaisia asioita. Olen niitä löytänytkin. Tämä bloggaaminen on yksi niistä ja tämän kautta olen päässyt tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin heidän kuviensa, tekstiensä ja kommenttiensa kautta.

Muita hyvä kivunkamppaajia ovat vunukat leikkeineen ja lauluineen. Heidän kanssaan puuhaillessa arki kremppoineen unohtuu. Samoin käy, kun saa kohdata hyvän ystävän tai naapurin kasvotusten kahvi- tai teekupin ääressä tai ilman niitä. Nämä kultaakin kalliimmat ja nykyään harvinaistuvat keskusteluhetket ovat aitoa ilojen ja huolten jakamista, sillä silloin olemme oikeasti ja kokonaan läsnä. Pienet asiat ovat niitä tärkeimpiä. 

Hyvät kävelykengät ja tukeva tuoli tuovat minulle hyvää mieltä. Kävin juuri viime viikolla eräässä huonekalukaupassa koeistumassa ainakin viisitoista erilaista nojatuolia. Ehkä hankin jonkinlaisen keinutuolin seuraavaksi.

Uusitun pesuhuoneen lattialämmitys lämmittää myös mieltäni.

Tuossa jo tuli kymmenen hyvän mielen asiaa minulle. Voisin jatkaa luetteloa: rauhallinen yöuni, rentoutuminen, uusien asioiden oppiminen, kadonneeksi luullun rakkaan esineen tai kuvan löytyminen, lapsuuden muistikuvien eheytyminen, puhutteleva kirja tai elokuva tai laulu/virsi. Laulaminen, itselle nauraminen.

Tulipa tästä erikoinen hyvän mielen postaus. Tällaista tämä arkeni on.  Juha Tapio: Kuinka paljon?

Tältä istumalta en ehdi poimimaan viittä bloggaajaa, joille henkilökohtaisesti osoittaisin tämän haasteen. Ota haaste vastaan, jos haluat.

14. helmikuuta 2012

Kaikki alkaa sydämestä

Kuvalähde: Suomen Sydänliitto ry



Tänään sydämet kertovat rakastavaisten päivästä. Poikkesin lähileipomossa. Arvattavasti tämän päivän suklaakuorrutteisia leivoksia koristivat vaaleanpunaiset marsipaanisydämet. Ostin yhden ohrarieskan, tavallisen pullapitkon, pussillisen eilisiä voirinkeleitä ja yhden ystävänpäiväleivoksen. Söimme sen mieheni kanssa puoliksi teen kanssa. En muistanut ottaa siitä kuvaa. Tuo lainattu kuva on parempi. Ja linkin takana on tärkeää asiaa.

Ystävyydessä on kyse jostakin muusta. Siitä olen kirjoittanut sinne  tänne jo monena vuotena. Olen edelleen samaa mieltä.

Siis hyvää ystävänpäivää, kaikki blogiystävät! Voikaa hyvin!

13. joulukuuta 2011

Kaunista

Revontulet

Ihan vain ja ainoastaan tällaisen luonnonilmiön vuoksi haluaisin joskus päästä Lappiin myös talvella. En ole koskaan nähnyt ns. kunnon revontulia muutoin kuin videoina. En kuitenkaan, usko että tätä näytelmää pääsisi katsomaan tilauksesta.

Tästä puhutaan nyt. Tällä myydään Suomea turisteille. Jotenkin tämä sopii jouluunkin, vaikka revontulilla ja joululla ei ole kai yhtään yhteistä tekijää.
____

Edit 14.12. klo 18.07


Kommenteissa Sokea kana antoi mielenkiintoisen linkin Ilmatieteenlaitoksen sivuille. Siellä on paljon luettavaa aiheesta kiinnostuneille. Taivaan ihmeellisiä loimuja on selitetty monin tavoin. Tuolla kommenteissa epäilin, ettei niitä voisi ennustaa. Se ei pidä paikkaansa, vaan voi vaikka tilata itselleen sähköpostiin revontulihälytyksen.

1. lokakuuta 2011

Salatut elämät

Simpukka muisti minua postauksen lopussa olevalla tunnustuksella. Suuret kiitokset! Laitan sen tuonne virtuaalivitriiniin ylähyllylle. Tämän tunnustuksen  vastaanottaminen edellyttää kertomaan itsestään kahdeksan sellaista asiaa, joita en vielä tähän mennessä ole paljastanut tässä blogissa. Minähän olen laverrellut täällä jo vuosikausia ja piti oikein miettiä, mistä en olisi vielä kertonut.

Menneitä:

1. Olen sisarussarjani kolmas. Kahdesta ensimmäisestä sisaruksesta vanhempani ovat täyttäneet Kulta-aika lapsuuden -kirjat. Lapsena tuntui tosi kurjalle, kun minä olin se ensimmäinen, josta ei ole mitään tietoja tallella.
2. Olen itse selvittänyt täältä, että syntymäpäiväni on ollut torstai. Jos mahdollista, aion etsiä jostakin Noel Strealfeildin kirjan Torstain lapsi. 
3. Olisin halunnut hortonomiksi, mutta siinä olisivat lukio-opinnot menneet hukkaan vanhempieni mielestä. Minullahan on aivan selvää taipumusta jälkimmäiseen ammattiin, koska olen onnistunut säilyttämään saman vanhakantaisen saintpaulian 40 vuotta, ja joulukaktuskin kukkii minulla jo aina lokakuussa.
4. Olen käynyt samalla kampaajalla kaksikymmentä vuotta ja samalla fysioterapeutilla seitsemän vuotta. Voin melkein sanoa: "Kahta en vaihtais"

Nykyisiä:

5. Kela-kortissani on apteekkia varten kolme numerosarjaa ja neljättä anotaan. Minussa on muutamia varaosia ja siksi yleensä joudun lentokentällä erityisturvatarkastukseen.
6. Olen ehtinyt tulla isoäidiksi jo seitsemän kertaa. Olen kuulemma aika hassu mummu, vaikka en olekaan varreltani enää notkea. Olen mm. syönyt virtuaalivohveleita ja juonut virtuaalikahvia ja saanut monta virtuaalipusua.
7. En ymmärrä, miten aika kuluu nykyään paljon nopeammin kuin ennen. Olisi se mukava saada jotakin aikaankin, koska olen kuitenkin tekevinäni melkein koko ajan jotakin. En esim. keksi oikein kunnon aiheita, mistä kirjoittaisin tänne blogiin. Samalla kun/jos luet tämän, voisit ehdottaa minulle jotakin mielenkiintoista aihetta.
8. Avioliittomme on kestänyt neljä vuosikymmentä, koska perheessämme mieheni sanoo aina viimeisen sanan ja se on, ei kun, ne ovat: "Kyllä, rakkaani."


Laitan hyvän kiertämään ja lennätän tällä kertaa tunnustuksen Rosinalle ,  Sirokolle  ja Obeesialle.

9. syyskuuta 2011

Pukeudun punaiseen



Joskus 80-luvulla minulla oli punainen kesätakki ja muitakin punaisia vaatteita, kengätkin. Sain silloin kommentteja punaisista vaatteistani aatteen värinä. En minä mitään nappeja kauluksissani kantanut enkä kuulunut mihinkään aatteelliseen järjestöön. Olinpa vain tavallinen opettajanplanttu, joka sattui opettamaan myös venäjää.

Terapioiden kyllästämässä ajassamme puhutaan myös paljon väreistä. Mikä niistä voimaannuttaa, mikä rauhoittaa, mikä viilentää, mikä mitäkin. Ehkä en enää pukeutuisi ihmisten ilmoilla kokopunaiseen. Kotona voin sen tehdä. Tänään ainakin, kun Suomen Sydänliitto ry viettää Pukeudu punaiseen  -päivää.

Paljon, ehkä liikaakin tietoa punaisesta löytyy täältä.

Preussinpunaista (Yölintu) Hyvää viikonloppua!

4. helmikuuta 2011

Tunnustuksia


Eläköityminen valmistautumatta johtaa usein parisuhteen palikoiden uudelleen järjestämiseen. Jos elämä on ollut työntäyteistä (a human doing) , yhtäkkinen pudotus tavalliseksi a human being -ihmiseksi on kulttuurishokkiin verrattava muutos. Olen siis aikoinani joutunut enkä päässyt eläkkeelle.Ihmisluonnolle tyypilliseen tapaan olen kadehtinut niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet lopettaa työuransa kunniakkaasti täysin palvelleina.

Eräässä meille joutonomeille tarkoitetussa tilaisuudessa kyseltiin kolme tärkeintä suurten ikäluokkien pitkiin parisuhteisiin assosioituvaa r-alkuista sanaa. No, yleisö ehdotti rakkautta, riitaa, rahaa, romantiikkaa... Mitään niistä ei haettu, vaan Savossa kun olemme, ne kolme tärkeää ärrä-sanaa olivat riisi, ressi ja rosessi.

Parisuhde on eläköitymisvaiheessakin jatkuvaa prosessia, mutta kriisien ja stressin vähentämiseen kannattaa pyrkiä. Pesän tyhjennyttyä siinä ollaan ykskaks kuin kaksi muukalaista nenäkkäin saman pöydän ääressä. Toinen tahtoo puhua, toinen ehkä ei. Puhuminen ja puhumattomuus ei liity suoranaisesti sukupuoleen, vaan persoonaan.

Kronologinen ikä ei poista minusta sitä pientä tyttöä, joka olin vuosikymmeniä sitten. Ikä on hyvin häilyväinen käsite ja eri tunnetiloissa ja  -tarpeissa sitä huomaa käyttäytyvänsä milloin minkäkin ikäisenä ja milloin missäkin roolissa. Virpi Uotinen on väitellyt iän monikerroksellisuudesta I´m as Old as I Feel.

On siis biologinen ikä, sosiaalinen ikä ja subjektiivinen ikä em. kronologisen iän lisäksi. Puhutaan myös kolmannesta ja neljännestä iästä. Kai näitä kaikenlaisia käsitteitä ja rajauksia ja nimityksiä johonkin tarvitaan, kun niin kovin harva tahtoo vain tavanomaisesti vanhentua ja rupsahtaa rauhassa.

Iättömyyteen liittyy hyvin tämä Nuoruustango. Hyvää viikonloppua!

__



Kiitän samalla Inkivääriä tunnustuksesta ja haasteesta. Olen  paljastanut vastaavia seitsikkoja itsestäni aikaisemminkin. Ehkä en juuri näitä:

  •  Vasta viime vuonna olisin päässyt normaalisti eläkkeelle.
  •  Mieleenpainuvimmat kirjat viime vuodelta olivat Sofi Oksasen Puhdistus ja Tuomas Kyrön    Mielensäpahoittaja. Jälkimmäinen kuunneltuna.
  •  Suosikkisarjani on House. Se alkaa taas ensi viikolla.
  •  Meillä on vielä lankapuhelin.
  •  Käytin tässä postauksessa ensimmäisen kerran  Googlen URL Shortener-kädjettiä. Se siis lyhentää pitkät URL-osoitteet. Opin siis vielä jotakin uutta.
  •  Kuuntelen radiota mieluummin kuin katson televisiota.
  • Kävelen pakkasilla pilkkihaalarissa harmaat villasukat vaelluskenkien päälle vedettynä.

Pitäisi nimetä ja haastaa 15 monipuolista ja tyylikästä blogia. En minä muita luekaan, joten, kaikki lukijani,  olette ansainneet nämä tunnustukset. Haastetta voitte jatkaa vapaasti.

11. marraskuuta 2010

Rakastan, rakastan...


Mukailin sähköpostitse saamaani kiertistä. Muutin imperatiivit minä-muotoon. Poistin jotakin. Lisäsin muutaman sanan (kursiivilla).

1. Heitän mielestäni turhat numerot. Niihin kuuluvat ikä, pituus ja paino. Annan lääkärieni huolehtia niistä. Siitähän minä heille maksan.

2. Pidän vain iloluontoiset  kaikki ystävät. Hapannaamat saavat minutkin masentumaan. 
En halua masentaa muita.

3. Opettelen tietämään enemmän tietokoneista, käsitöistä, puutarhanhoidosta, mistä tahansa. Joutilas mieleni Mielen joutilaisuuus on paholaisen työkalu. Ja paholaisen nimi on Alzheimerin tauti.

4. Yritän nauttia pienistä asioista.

5. Haluaisin nauraa usein, pitkään, äänekkäästi. Nauraa kunnes joudun haukkomaan henkeäni.

6. Joskus kyyneleeni vaan tulevat. Kestän se, suren ja jatkan elämää. Ainoa ihminen, joka on kanssani elämäni loppuun saakka, katsoo minua peilistä.

7. Ympäröin itseni asioilla joita rakastan, olipa se perhettä, lemmikkieläimiä, muistoja, musiikkia, kasveja, harrastuksia, mitä tahansa. Kotini on turvapaikkani.

8. Pidän huolta terveydestäni:
Jos se on hyvä, säilytän se.
Jos se on häilyvä, parannan sitä.
Jos en voi itse sitä parantaa, hankin kaiken mahdollisen avun.

9. En tee matkoja syyllisyyteen, mikä on minulle luontaista.  Teen sen sijaan reissun postilaatikolle, naapuriin, ostoskeskukseen tai toiseen kaupunkiin tai jopa toiseen maahan. Mutta en mene sinne missä syyllisyys asuu.

10. Jokaisen tilaisuuden tullen haluan osoittaa rakkaimmilleni, että rakastan heitä. Ja muistan aina, että elämää ei mitata hengenvetojen määrällä, vaan niiden hetkien määrällä, jotka saavat henkemme salpautumaan (muusta kuin kivusta.)

En lähetä tätä vähintään kahdeksalle ihmiselle, mutta jaan tämän kuitenkin jonkun kanssa blogissani. Meidän kaikkien pitäisi elää täyttä elämää joka päivä, mitä se sitten itse kullekin merkitsee.

Edit.16.11.klo 8.30

9. marraskuuta 2010

Movember


Pyhäinpäivän aikaan on yleensä huonoimmat ajokelit. Autoa pitäisi pestä koko ajan, mutta itse asiassa se ei juuri kannata, koska teiden suolaus pitää huolen siitä, että liikennevirrassa kulkee paljon rekisterinumerottomia autoja ja rekkoja. Lasinpesunestettä kuluu ja sen nykyisen hajusteillakin peitetty pistävyys tunkeutuu silmiin ja hengityksen kautta verenkiertoon. Kemikaaleja riittää.

Kun kuljen useamman kerran samaa reittiä, minulle alkaa muodostua tietyt matkustusrutiinit. Löytyvät omaan rytmiin sopivat pysähdyspaikat, vaikka välistä ne ovat kyllä ihan tavallisia linja-autopysäkkejä tai tienhaaroja, kun selkä sanoo niin. Silloin olisi hyvä olla varustautunut termarikahveilla ja retkieväillä. Tällä kertaa emme olleet ja se varattu Juhlapöydän kohvehti-rasiakin jäi kotiin viileäkaappiin. Olisiko herra Alzheimer ollut asialla?

Huomaan vihdoin, että näkyy noita kallioleikkauksia olevan tasamaallakin jossakin Hööpakan tienoilla. Raamatun tienhaara osuu jokaisella matkalla silmään ja muistan aina sen, miten ensimmäisillä matkoilla tuntui, että Pohjanmaalla on taivasta metsä- ja suosuomalaiselle ihan liikaa. Ei tarvitse enää taivaita tähyillä. Voi ihailla tienvarren siirtokivilohkareita, ojien pajukkojen viehkoa tummaa lilaa ja hätkähtää lehtikuusten varastoitunutta valovoimaa. Ja kolmea komeaa joutsenta jollakin sänkipellolla. Ja on viisastunut sen verran, että tietää isojen kaksikerrosten talojen olevan suurelta osin tervatuloilla rakennettuja. Isotalot ja rannanjärvet.

Perille ehdimme ihan ajoissa ennen päivänsankarin heräämistä päiväunilta. Unen rippeet ja pienoinen hämmästys haihtuivat hetkessä. Mitähän pikku-Alvan päässä liikkui, kun joutui juhlamekossaan kymmenen silmäparin ja muutaman kameran etsimen kohteeksi? Ei ainakaan pelottanut. Askeleet olivat jo reippaat ja lahjojen mieluisuus mitataan joskus myöhemmin. Kortit maistuivat ja kauniin barbapapakakun kerma. Ahh! Minä sain palan Barbalalaa.

____

Tiesitkö muuten, että nyt onkin Movember? Ajattelin tuon muunnoksen nähdessäni asian liittyvän jotenkin liikkumiseen, mutta se onkin aivan muuta. Hyvällä asialla ollaan.

Kuvan poikkeavan sininen pilvi toi lumen. Tänään on jo pakkasta. Paikoilleen ei silti sovi jäädä. Ja on mentävä itse, konstilla millä hyvänsä, sillä nopeimmat junat eivät enää pysähdy täällä.

10. lokakuuta 2010

Kolme kaunista

1. Iloinen kuvaviesti aamukahvipöytään. Oli opittu uusia sanoja. Minäkin. Lapsena lehmät meillä päin kuljeksivat laiduntamassa "vallanmetässä". Entisen mökkikunnan lapsuudestaan muistava kertoi siellä päin lehmien sieniaikaan karanneen "väljänmehtään" ja maidon sitten maistuneen erilaiselta.

2. Samainen lapsenlapsiaan metsässä kävelyttänyt isovanhempi sanoi mm.: "Syksy on kaunis. Olen pyrkinyt ajattelemaan elämästä samalla tavalla." Haavan lehtien eri sävyt, kahiseva vaahteranlehtikasa.

3. Ruskan eilinen vahva valovoima, vaikka aurinko pysytteli pilviverhon takana. Valo on tänäänkin vielä vahva, vaikka rajuhko pohjoistuuli  ja vesisade riipivät jo omiaan ojien pohjille, katukiveyksien ja rakennusten vierustoille.  

24. syyskuuta 2010

Ikävää ja kaunista

Kun minusta ei ole mattojen kopistelijaksi eikä pölynimurin käyttäjäksi eikä sukankutojaksi eikä juuri miksikään, pakenin eilen purupolulle hetkeksi. Sitä solahtaa niin helposti siihen mustaan aukkoon, joka on ihan ohuen jaksamiskerroksen alla.

Ja kaivaa jostakin taas kerran sen tarvittavan adrenaliinin, jonka voimalla jaksaa takaisin. Ja katsoo illalla telkkarista, miten jotkut pyötätuolissa ja proteesiraajoin ylittävät mahdottomia l. itsensä. Ainoa lohtulause tulee yhden osallistujan suusta. Olin siis pitkästä aikaa yksin.

Luin sivupalkin Three Beautiful Things-blogipostauksia ja suunnittelin illalla muuttaa blogini sellaiseksi. Kolme hyvää ja kaunista asiaa joka päivä. Sitä tahtoo kaunistella asioita säästääkseen muita ja telkeytyä linnaansa. Kotini on linnani. Mutta Huvikumpu voi muuttua Kakolaksi. Ihan kaltereittakin.

3BT:

1) Jaksoin nousta koulun takaista polkua pilveen ja laskeutua Jalkasen patsaan kohdalta alas. Vain kolme muuta kulkijaa, ketunleivät kurkkivat virkeinä, samoin jokunen saniainen ja polku oli raivattu auki.

2) Kipeästä olkapäästä huolimatta suikaloin ison keräkaalin käsin. Yleiskone olisi, mutta en pidä sen tiskaamisesta. Porkkanaa, sipulia, lipstikkaa, pari kasvisliemikuutiota ja savukylkeä. Tuloksena viisi litraa (sic) tuoksuvaa kaalimuhennosta, josta saa keiton lisäämällä vettä.

3) Tein vielä helpon Gittas bärpajn, jota tosin paistoin ehkä viisi minuuttia liikaa. Tässä on helppo testattu piirakkaohje halukkaille. Mustikka sopinee parhaiten. Muistuttaa hiukan Roope-Ankan mustikkapiirakkaa. Et tarvitse edes vatkainta, puuhaarukka riittää.

Gittas bärpaj

150 g smält smör
1 dl socker
1 ägg
3 dl vetemjöl
1 tsk bakpulver

Allt rörs ihop och pressas ut i en smord pajform

Fyllning:
1/2 l bär
2 dl gräddfil
1/2 dl socker
! ägg
1 tsk vaniljsocker

Först sätts bären på bottnen, sedan resten av fyllningen som rörts ihop.
Grädda i 200 grader 30 - 40 minuter.


Kaunista syysvalssia voi käydä katselemassa ja kuuntelemassa täällä. Hyvää viikonloppua! Jaksamista!

17. heinäkuuta 2010

Raparperille käyttöä


Olen kauan käyttänyt tätä samaa aiemmin jakamaani raparperipiirakkaohjetta. Kardemumma tekee tästä piirakasta herkullisen, ainakin monen aikuisen makuun.Kuten ohjeesta näkyy, se on todella tuhti annos, mikä taas johtuu siitä, että tuolloin elimme vielä mökkiaikaa ja raparperiä kasvoi pitkässä penkissä valtavia määriä. Johonkin muuhunkin sitä piti käyttää kuin sammakon kotikatoksi, kun olin sen saanut niin hyvin kasvamaan. Hyvään alkuun lähdettyäänn se ei kaivannut muuta lannoitusta kuin sen, että ladoin aina raparperinlehdet penkin päälle. Ne sekä lannoittivat maan että estivät rikkaruohojen kasvun. Nokkonen tykkäsi samasta penkistä.

Raparperiruokien ja -juomien kanssa pitää vain muistaa kohtuus ja oksaalihapon neutralointi jollakin maitotuotteella. Kun lukee Wikipedian artikkelin raparperistä, harkitsee uudemman kerran, kuinka paljon sitä kannattaa käyttää. Äitini ainakin rakasti raparperiä, teki siitä kiisseleitä ja piirakoita, joten lapsena sitä on tullut syödyksi runsaasti.

Raparperiä voi käyttää myös vispipuuron valmistamiseen siinä missä erilaisia herukoitakin, vaikka se varsinainen alkuperäinen aito vispipuuro tehdään kai aina puolukasta. Meillä kotona sitä nimitettiinkin puolukkapuuroksi. Narripuuro-nimitys taas on mieheni puolelta. Muistan lapsena vispanneeni puolukkapuuroa varpuvispilällä lumihangessa. Viileä muistikuva näin helteellä.

Muokkaan piirakasta nyt hiukan kevyemmän version, sillä Katariinan piirakka-ohjeen mukaan piirakkapaloista tulee leivosmaisen korkeita. Kermavaahto kruunaa herkun. Tai vaahdotettu vaniljakastike. Vaniljajäätelö sopii myös.


Raparperipiirakka

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl maitoa
75 g voita sulatettuna
1 tl kardemummaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja

pinnalle:
250 g (noin 1/2 l) raparperipaloja
kanelia
sokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon varovasti sekoittaen vuorotellen maitoa ja jauhoseosta sekä lopuksi jäähtynyt voisula. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Lisää päälle raparperipalat ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria ja hiukan kuivattua minttua.

Paista 200 asteessa, uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Melkein vastaavanlaisissa ohjeissa kehotetaan paistamaan 30 minuuttia, mutta tämä piirakka olisi siinä ajassa kyllä kuivunut, ellei peräti palanut. Tein kaksinkertaisen annoksen l. uunipannullisen. Tosin meillä on uusi hella. Sanotaan siis: Paista 200 asteessa kypsäksi. Kypsyyden voi kokeilla perinteisellä tulitikkutestillä.

Raparperistä on moneksi
.

Kaikki eivät pidä raparperin mausta. Hekin voivat käyttää sitä näin mustikka-aikaan. Sillä saa kätevästi kädet puhtaiksi mustikasta. Ja mansikan kaverina raparperi on mainio. Jollei pidä raparperistä sinällään, kannattaa kokeilla vaikka raparperimansikkakiisseliä.

____

Edit. seur. aamuna:
Poistin piirakkaohjeesta vaniljasokerin, koska kardemumman maku jäi sen takia laimeaksi. Asia on tutkittu empiirisesti.

20. joulukuuta 2009

Joulu lapsuuden

Joululauluja kuunnellessa, varsinkin niitä vanhoja ja tuttuja, herkistyy ja lapsenkaltaistuu siltä istumalta. Ihokarvat nousevat pystyyn, selkäpiitä karmii, silmiä ja kurkkua alkaa kaihertaa. Viittaan tässä aiempien vuosien joulupostauksiini blogeissani, koska en jaksa kirjoittaa uutta.

Tässä soi yksi uudempia. Löysin sen YouTubesta ja nuo lasten heleät äänet jäivät soimaan mieleeni. Eikä Janne Tulkkikaan ole hassumpi laulaja. Täällä voi käydä kuuntelemassa toisen iki-ihanan tähän hetkeen sopivaan joululaulun. Tontuilla pitää vielä kiirettä...

Rauhallista Joulua kaikille lukijoille! Lähellä ja kaukana!

9. joulukuuta 2009

Enkeleitä

Tarjuska-ystävä lähetti joulumieltä enkelikuvan myötä. Kiitän ja laitan kauniin tunnustuksen ja joulumielen tuojan kiertoon. Jaan sen eteenpäin kaikille tämän blogin ja kuva- ja tarinablogieni lukijoille. Jos haluat jakaa sitä eteenpäin linkittämällä haluamasi blogit, säännöt löytyvät Tarjuskan ja tietenkin Christmas Spirit Awardin luojan, Mistyn, blogista.

_____

Kokoonnumme toivon mukaan perheinä yhteen jouluaikaan. Minä olen arki-ihminen ja juhlat valmisteluineen tahtovat tuoda stressilisää. Kannan mukanani lapsuuden yksinkertaista joulua imellettyine perunalaatikkoineen ja pipareineen. Kinkku, perinteiset laatikot, joulupuuro ja sekametelisoppa ( ja aikoinaan myös lipeäkala), ja ah niin ihana rasvasilli, jonka esittelaitto oli minun tehtäväni siinä kuin voipalleroiden pyörittäminenkin.

Joulukuisia lehtiä katsellessa löydän ihan kauniita koristeluideoita ja valkoisia ja sinisiä ja kultaisia ja vaikka minkälaisia muotijouluja. Ja blogeista löydän varsinaisia jouluihmisiä. Olemme erilaisia, jokainen on kai oman kotijoulukulttuurinsa tuotos. Kun pidän sen mielessä, en ehkä vertaa omaa melko askeettiselta vaikuttavaa joulunviettoa toisten runsautta pursuaviin ruokapöytiin.

Yhdessäolo on tärkeintä. Ja leikki ja laulu. Lastenlasten kirkkaat silmät lahjakääröjen avautuessa alta aikayksikön. He tarvitsevat konkretiaa, so. kovia ja pehmeitä paketteja, mutta mielestäni meille aikuisille oikeastaan riittää joulun sanoma yksinkertaisuudessaan.

Itse muuten kuulin viime viikolla ensimmäisen kerran leikistä Antiikkikauppias ei myy mitään uutta. Sitä olisi hauska kokeilla vaikka tänä jouluna. Leikkimistä kannattaa kokeilla joulupukkia odotellessa, koska silloin ainakin lasten mielestä aika suorastaan matelee. Saattaa olla, ettei leikitkään silloin luonnu, kun ovat niin täpinöissään.

10. marraskuuta 2009

Kantarellimuhennos

Oheinen helppo ja herkullinen kantarellimuhennos on tarkoitettu liitettäväksi Lastun Bloggaajien herkut-keittokirjaan. Aikoinaan poimimme paljonkin sieniä: karvalaukkuja ja rouskuja ja lampaankääpiä.

Koska suolan syöntiä on pitänyt rajoittaa, viime vuosina olemme sienistä syöneet oikeastaan vain kantarelleja. Munakkaissa ja muhennoksena. Ja myös sinänsä. Tämä ohje kuuluu sarjaan "Helepolla hyvvää" tai "Kuopijolaista kurmeeta". Lisukkeet voi valita mielensä mukaan. Lindströmin tai vaikka Holopaisen jauhelihapihvit sopivat hyvin.

Kantarellimuhennos

1 l kantarelleja
1 sipuli
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl ruokakermaa
2 dl vettä
hippunen suolaa, pippurisekoitusta myllystä

Hauduta paloitellut sienet omassa liemessään rasvan ja sipulisilpun kanssa, kunnes neste häviää ja seos ruskistuu kevyesti. Lisää vehnäjauhot, sekoita nopeasti, jotta ne eivät ruskistu. Lisää lopuksi ruokakerma ja vesi. Sekoita huolella, ettei muhennokseen jää paakkuja. Anna muhennoksen kiehahtaa ja hauduta sitä vielä noin kymmenisen minuuttia.

PS. Kuvan sienet eivät ole kantarellejä. Mitä lie syksyisiä kantosieniä Pienvalkeisen rannalta.