Ukkosta ilmassa

Jo toinen helleaalto jatkuu ja jatkuu. Viime yö oli tällä paikalla trooppisista trooppisin ja nukkuminen on tietenkin silloin sitä sun tätä. En ole kuitenkaan vielä jaksanut ryhtyä viilentämään vuodevaatteita esim. pakastimessa. Aamuyön tunnit tuli valvotuksi.Kahdeksan kieppeillä helleraja oli jo ylitetty.

Teippasin nilkkani suihkunpitävällä laastarilla ja päätin mennä veden vilpoisuuteen viikon tauon jälkeen. Pohjoisrannan vesi on onneksi kylmää aamuisin. Virtaumat ja veneetkin tietenkin sekoittavat vettä. Ei tarvinnut olla yksin. Paikalla olleet varsinaiset vesipedot, kouluikäiset, olivat samaa mieltä veden viileydestä. Eilen illalla oli ollut toisin.

Ihastelin ensin aikani rantakivellä istuskelevaa silkkiuikkua. Otin muutaman kuvankin. Miten sitä onkaan niin täpinöissään, kun on mahdollisuus kuvata kaunis luontokappale. Uikku keikisteli ja kiersi kaulaansa eikä heti havainnut minua. Huomasin poikaset vasta, kun lintu alkoi tehdä lähtöä. Mutta akku alkoi näyttää tyhjää, tietenkin. Enkä minä siinä hetkessä taas tajunnut, että kamerallakin olisi voinut yrittää ottaa kuvan.

Nyt päätä särkee siihen malliin, että kannattaa juoda vettä, mennä alakertaan lepäämään ja ennen sitä irrottaa kriittiset töpselit seinästä. Usein ukkosmyrskyt ovat tämän paikan kiertäneet, mutta koskaan ei voi tietää. Itse asiassa odotan, että helpottava ukkoskuuuro viilentäisi sään siedettäväksi. Varjossa mittari näyttää 31 astetta, auringon puolella ei voi olla lainkaan. Sisällä näkyy mittarin elohopeapatsas nousseen yläkerrassa jo kolmea astetta vaille ulkoilmalämpötilan.

Erikoinen kesä, kun mansikatkin kypsyvät käsiin. Uutisista kuultua ja eilen torilla nähtyä. Hyviltä maistuvat.

Tukalaa

Harvemmin meillä Suomessa on näitä säitä, jolloin pihakiveys polttaa jalan alla. Ohut pilvipeite ei tunnu vaikuttavan lämpötilaan juuri lainkaan. Viime yö oli trooppisen yön rajoilla, koska lämpötila ulkona ei laskenut kuin pari astetta alle kahdenkymmenen.  Joillekin se sopii, minulle taas ei.

Jollakin konstilla pitäisi saada päivittäinen minimiliikunta-annos. Ja kesäaikaan mieluiten tietenkin ulkona. Koska kuumuuden ja kivun vuoksi yö jäi vajaaksi, päätin lähteä viiden maissa ulos. On nimittäin parin viime vuoden aikana opittu, kantapäänkin kautta, että riskiryhmien säävaroitukset kannattaa ottaa todesta. 

En enää yrittänytkään metsän siimekseen, koska edellinen varhaisaamukävely latupohjalla päättyi lyhyeen itkoiden hyökkäyksen vuoksi. Olin kyllä pukeutunut suojaavasti, mutta olisin tarvinnut vielä hirvikärpästakin. Sen käytöstä on niin ikävät kokemukset, että olen aktiivisesti unohtanut koko vaatekappaleen.

Kävelin kuitenkin itikoita huiskien melkein sillalle asti. Päivällä sinne ei ole asiaa, koska työmaan kivipöly täyttää ilman. Aurinko oli jo korkealla, linnut liversivät. Suurin meteli kuului toisen kuvan puun pesäkoloista.Valitettavasti en tunnista äänestä, mitkä poikaset siellä melskaavat nälissään. Kaukana polulla taisi loikkia rusakko.

Koiranputket ja sireenit tuoksuivat tänä aamuna voimakkaimmin. Pihojen rodot ovat parhaimmillaan. Lupiinikin näytti avanneen kukkansa. Keltaiset kellukat olivat jo riisumassa kesämekkojaan. Juhannusruusu on melkein kukassa. Palatessa otin lehden postilaatikosta. Etusivulta luin, että ohrasato on vaarassa kuivuuden takia. Luonto huutaa jo vettä. Vettä juon minäkin. Koko ajan on vesikannu keittiön pöydällä, ettei vain pääse unohtumaan. Ja vanhanajan piimävelli on hyvää hellepäivän ruokaa.

.

Kolme kaunista

1. Simpukka pääsi yllättämään vanhan bloggaajan  New Blog Love -tunnustuksella. Kiitos! Sijoitin sydämen tuonne virtuaalivitriiniin toisten joukkoon. Tämä tunnustus ei edellyttäisi muuta kuin jakaa se edelleen viidelle sellaiselle blogille, jolla on alle 200 lukijaa. Todellisia lukijamääriä en voi tietää ja enkä ala arpomaan. Jokainen teistä on sen ansainnut ja voi jatkaa hyvän kierrättämistä.

2. Alkuviikosta tehdyn melko hankalan tutkimuksen tulos ei ollut hälyyttävä. Tutkimuksen provosoima kipu on jo loppuviikosta laantunut sen verran, että olen pystynyt jo nukkumaan. Uskalsin tänään kokeilla tasamaahiihtoa jäällä. Viima ei enää pure poskia, koska ostin tammimarkkinoilta lähinnä Pohjoisnavalla liikkuvien ihmisten käyttöön suunnitellun kasvo- ja kaulasuojuksen. Vain nenä ja silmät näkyvät.

3. Olin vakaasti päättänyt, etten tilaa enää yhtään (uutta) aikakausilehteä. Kännykkä soi. Vastasin. Kuului hetken vain viheltelyä. Lehtimyyjän hyväntuulisuus tarttui ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että Hyvä terveys olisi minulle sopiva lehti. Varsinkin, kun saan sen lisäksi digitaalisen keittiövaa´an. Molemmille jäi hyvä mieli.

Samoin kävi markkinoilla rukkaskauppiaan kanssa. Lämpimät nahkarukkaset maksoivat mansikoita eikä tinkimisen varaa ollut. Tinkiminen kuuluu kuitenkin markkinaperinteeseen. Ja niinpä vaari sai työhansikkaansa "ilmaiseksi".

Ajatella

Cogito, ergo sum Ajattelen, siis olen olemassa. ( eri kielillä). Miksi? Eilen kuulin radiosta, että tällä viikolla vietetään kansallista ajattelun viikkoa. Viime viikko oli  miesten viikko, joka huipentui sunnuntaiseen isänpäivään. Onko muuten olemassa miestenpäivä? Onhan olemassa kansainvälinen naistenpäivä. Parasta olisi kyllä, ettei erityisiä teemapäiviä tarvittaisi lainkaan, vaan ihmiset osaisivat olla ihmisiksi toisilleen aivan kaikkina päivinä.

Yöllä valvoessa ajattelin (siis olin olemassa, eksisteerasin) , että ajattelun viikon kunniaksi yrittäisin vaivata aivojani niin paljon, että kirjoittaisin viime viikolta pois jääneen toisella kotimaisella kielellä kirjoitetun postauksen. Olihan viikko sitten ruotsalaisuuden päivä. Liputuspäivä sekin. Nyt kuitenkin tahmoo niin paljon, että pinnaan. Ajattelen vain ihan tavallisia arkisia ajatuksiani ja ulkoistan ajattelemisen ja annan kerrankin koneen kääntää tämän tekstin. Ajatelkoon se puolestani, koska kohta minun on oltava jossakin muualla.

Käännös sellaisenaan:

"Jag tänker, alltså finns jag. (avdelning översatt till olika språk). Varför? I går hörde jag på radion att denna vecka firade de nationella tänkande veckor. Förra veckan viikkohan var män, som kulminerade i en söndag Fars dag. Finns det andra män dag? När allt, det finns så många som Internationella kvinnodagen. Jämlikhetens namn borde vara. Det bästa skulle vara ja, behövde inga speciella temadagar alls, men folk vet hur man beter sig mot varandra höger på varje dag.

På natten, tänkte jag vaksamhet (Så där var jag, eksisteerasin) och tänkte att till ära av veckan försöker bry min hjärna så mycket att jag skrev förra veckan ha varit av de två nationella språk skrivna inlägg. När allt för en vecka sedan svenskarna dag. Flagga medvetenhet också. Nu är dock tahmoo så mycket att en eker. Jag tror precis som vanliga vardagliga tankar och jag, för en gångs skull att maskinen översätta denna text. Kanske tycker att det är för mig, eftersom punkten är jag någon annanstans."

Olisi ehkä kannattanut ajatella itse. ;)

Muistamisella on myös väliä, kirjoittaa Postin joululehti ja neuvoo ulkoistamaan muistamisetkin verkkopalveluun. Posti lupaa tehdä melkein kaiken puolestasi. On nimittäin tarjolla Muistajan osoitekirja. En ole ottanut sitä käyttöön, koska kannatan kyllä ajattelemista ja muistiharjoituksia, jotta aivoilla riittää töitä. Viimeksi testasin muistiani yrittämällä palauttaa mieleeni aikuisten lasteni sotu-tunnukset. Kaksi muistin oitis, kolmannen seuraavana yönä. Toinen muistutus vuodenkierrosta on postilaatikkoon ilmestynyt tuttu punainen kirjekuori joulukortteja varten. Vuosi sitten remontin keskellä joulukortit taisivat jäädä lähettämättä.

Sään puolesta tänään on harvinainen marraskuun päivä. Aurinko paistaa eivätkä tietkään ole liukkaat, koska kaikki lumentapainenkin on sulanut pois. Toivottavasti muuallakin on yhtä aurinkoista.

Epäonnistumisen päivä

Ei sitten tuntunut yhtään mukavalta heti aamukahvipöydässä kuulla, että tänään juhlitaan Kansallisen Epäonnistumisen Päivää. Ja että sitä ovat promoamassa ollilat ja angry birds-menestyjät ja muut suuret epäonnistujat. Ettei vain aiheuteta tällä riskinoton ja epäonnistumisten ja mokaamisten kautta menestykseen kehottavalla päivällä ahdistusta niille, joille se ei kerta kaikkiaan ole mahdollista. Olisi siis menestyttävä. Piste.

"On tosiasia, että epäonnistuminen on yksi menestyksen kulmakivistä. Sen kautta saatu oppi on korvaamaton voimavara. Epäonnistuminen on ennen kaikkea oppismiskokemus. Sen ei saa antaa viedä osaajilta uskoa ja rohkeutta rakentaa suomalaista talouskasvua sekä paloa nousta ylös jaloilleen kerta toisensa jälkeen — ja yrittää uudelleen." (suora lainaus heidän manifestistään.)

Minä ainakin nousin väärällä jalalla tänä aamuna. Olin valvonut jo neljästä asti ja aamiaisen aikaan jo valmiiksi väsynyt. Epäonnistuin olemaan pirteä ja levännyt aloittamaan uutta päivää. Etsittyäni aamupuolen sopivaa lepoasentoa ja vääntäydyttyäni erinäisillä itse kehittämilläni tekniikoilla sisulla taas tolpilleni en ollut ns. parhaimmillani. Ihan vain arkikielellä sanottuna poltin päreeni jo heti kuudelta.

Livenä blogissa

Kirjauduttuani tähän blogiini ja klikkaamalla ulkoasu-painiketta eteeni ilmaantuu ensimmäisenä valkoinen ruutu, jossa luen otsikon livenä blogissa. Siinä näytetään vain pienoiskoossa se minkä jo tiedän eli miltä blogini näyttää. Tuo uussuomenkielinen ilmaus (?) on aiheuttanut jonkinasteista hilpeyttä mielessäni. Päätin kokeilla erään kesäisen "taskuvideopätkän" lähettämistä. Tiedättehän taskupuhelut, joita tulee silloin tällöin lukitsemattomista kännyköistä. Sitä ehtii ihastua yhteydenotosta, kunnes tajuaakin kuuntelevansa vain askelia tai minun korvilleni tarkoittamatonta keskustelua.

Tämän videonpätkän kanssa minulle kävi hiukan samalla tavalla. Betablogger latasi sen aika nopeasti, mutta nyt en näe sitä missään. Mihin se mahtoi kadota?

Laitoin tuohon nyt sama-aiheisen tavallisen kuvan, ettei postaus näytä kovin ikävältä. Olin ollut kuvaamassa usvahuurun tanssia viileähkönä kesäaamuna ennen kuin pokkarini tallensi mainitsemani videonpätkän ihan omin lupinensa. Kokeilen vielä kerran, saanko sen näkyviin toisella yrittämällä. Taas lataaminen näyttää onnistuvan sujuvasti, mutta lopputulosta ei näy missään.

Olen aamuöiden valvoja erinäisistä syistä ja sopivalla säällä ja valoisuuden salliessa yritän usein hiippailla ulos häiritsemättä muita. Siis tavallisesti puolisoani.

 

Koska ei onnistunut uusikaan yritys Bloggerin betaversion ( draft.blogger.com ) puolella, vaihdoin oletusversioksi vanhan Bloggerin ja voin ainakin tässä tapauksessa todeta, että yksi vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Nyt postauksessa näkyy joku video. Pitää vielä tarkistaa, että se on tarkoittamani pätkä. Siis olkaapa hyvät. Kerrankin livenä blogissa, tosin lainakengissä. Eikä tätä sitten kannata klikata isommaksi.

Stereotesti aamukahvilla

Aloitin päivän tavanomaista aikaisemmin. Kroppa vaati jo viideltä liikkeelle enkä ollut suurtakaan meteliä pitävinäni, mutta kohta olimme kumpikin keittiössä. Radio auki, kahvinkeitin roprottamaan ja puurot ja muut aamiaistykötarpeet esille. Radiosta alkoi jossakin vaiheessa kuulua Niilo Tarvajärven Tervetuloa aamukahville-nauhoite 50-luvulta. En muista ennen kuulleeni Hella Wuolijoen ääntä. Hänet oli kutsuttu suositun radio-ohjelman 25-vuotisohjelmaan ja siinä hän suorassa lähetyksessä juhlavan omakätisesti rikkoi vasaralla Hiski Salomaan Lännen lokari-levyn. Minulle tutumpi radioääni Pekka Tiilikainen liittyy samaan tarinaan.(YLEn Elävä arkisto)

Kesti aikansa ennen kuin tajusimme, että ei radiosta mitään vanhan ajan stereotestiä tule, vaan sen niminen ohjelma, jossa lähetetään keskiviikkoaamuisin nimenomaan poimintoja YLEn arkistoista. Näitä kanavia on nykyään niin paljon, että moni hyvä asia menee ohi korvien. Mutta antaa mennä. Sekä telkkarissa että radiossa toistetaan ainakin kerran puolessa tunnissa jokin www-osoite, jonne pitäisi tai voisi mennä tutkimaan tarkemmin milloin mitäkin uutisvirran koko ajan toistamaa pintaraapaisua. Kai näistä taustoista ja lisukkeista on kysyntää, koska niitä sisältöjä tuotetaan. Ihmettelen vain, riittääkö niille seuraajia.

No, tunnustetaan, että uutinen uudenlaisesta bensasta, joka ei sitten kaikkiin automerkkeihin kävisikään, sai klikkaamaan sitä lisätietolinkkiä. Ei sinne päässyt, koska moni muukin autoriippuvainen halusi sen saman tiedon juuri samalla hetkellä. Myöhemmin kyllä saimme selville, että sopii se. Ei syytä huoleen siinä asiassa.

Aamukävelin hämärän sylissä, ihmettelin miten hiipivä valo muutti tummanpuhuvaa maisemaa värikkääksi, nouseva aurinko maalasi pilviä, tervaleppä tiputteli harvakseltaan lehtiä päälleni ja kaisliskosta pyrähti jokin lintupariskusta siivilleen ja toisessa kohtaa aamulenkkeili joko piisami tai jonkin sortin kala. Rantahiekka oli kuurassa. Ehdin takaisin jo ennen auringonnousua.

Läksin minä kesäyönä

Iltakymmeneltä siili nousee rivitalon takapihalle etsimään ruokaa. Oravanpentu kipittää sähköjohtoa pitkin välillä pysähdellen. Se ohittaa pylväät taitavasti. Rutikuiva hiekka ratisee iltauimareiden varvastossujen alla. Pientareet ovat kuivuneet ruskeiksi, vadelmat ja mustikat ovat pippurin kokoisia, horsmat, pujot ja nokkosetkin näyttävät kuivuvan niille sijoilleen.

Aamuneljältä on vielä sen verran pimeää, että pihavalo räpsähtää päälle, kun avaan ulko-oven. Ihmettelen, onko päivänliljakin helleseonnut, koska pari kukkaa on siihen aikaan auki. Silkkiuikkupariskunta on vaihtanut aamulenkkiaikansa. Järven pinta on aivan tyyni, jokunen kala käväisee pinnassa.

Roosaksi värjäytyvä vesi lupailee auringonnousua, jonka vuoksi tulinkin rantaan. Tai kipuilevan selän. Kävelen tunnin. Aurinko ei petä tänäkään aamuna. Vasta paluumatkalla huomaan myös kuun. Löydän rannasta edellisiltaisen hiekkalinnan koskemattomana, rantaveteen unohtuneet uimalasit, tuolin selkänojalla kostean pyyhkeen. Polku murenee jalkojen alla. Varjopaikoissa silloille päin kukkii jättipalsa, tosin matalana.

Jo toisena aamuna peräkkäin yksinäinen peloton sorsanpoika uiskenteli kanssamme. Missä lie muu perhe? Moni lomalainen haikailee jo töihin, koska kotoa puuttuu ilmastointi. Itse olen jo jollakin tavalla tottunut tähän trooppiseen säähän. Pitää vain hiljentää vauhtia.

Aamusta päivä pitenee

Ties monesko aamu jo kun herään viimeistään kolmelta. On koleaa, mutta niin sanomattoman kaunista ja kuulaan raikasta. Tänään päätin väsymyksestä huolimatta lähteä ulos. Pimennysverhojen takana aurinko oli jo korkealla ja viilteli ikävästi silmänpohjia. Hiippailin valoa väistellen puiden runkojen suojassa ja sain kuin sainkin nähdä tuttujen uikkujen aamupuuhat.

Pari liukui ylväästi vasemmalta melkein laituria hipoen ja juuri kun räpsäsin kuvan, ne vaihtoivat yhtäaikaisesti pitkään sulavaan sukellukseen. Seurasin jännittyneenä, niskakipuni unohtaneena, missä töyhtöpäät nousisivat pintaan. Kymmenien metrien päässä. Kävivät kääntymässä ja palasivat yhtä viehkosti oikealta. Samaa rataa, samoin kuvioin. Uinti, sukellus, uinti, sukellus. Vanat ja pyörteet. Vaimeahkot ääntelyt. Ovat siis täällä. Ainakin aamuöisin.

Tutkin ja tuoksuttelin kieloja, lumimarjapensasta, joka näytti kuolleen, jo osin rusehtumassa olevia pihlajankukkia, ylikukkineita vuorenkilpiä. Silmäilin pihasyreeniä, löytäisinkö viisiterälehtisen kukkasen. Toisi onnea kuin neliapila. Lehteä ei ollut vielä jaettu. Kävin turhaan postilaatikolla. En nukahtaisi uudelleen, tiesin. Hermosärky ei anna. Kannattaisin kaktuksen, anopinhampaan, yönkuningattaren ja rahapuun parvekkeelle. Joulukaktus on siellä jo ollutkin. Kyllä ne nyt jo kestävät. Ei tämä tästä ehkä enää pakkasiksi muutu.

Ja kokeilisin taas ne rappuset. Vieläkö pääsen ylös? Viimeksi kävin tornin juurella jouluaattona. Lunta on taas muuten varastoitu sahanpurujen alle parkkialueelle. Aivan rappusten yläpäässä istua törötti pörröhäntäinen orava kannon päällä. Niitä olikin kaksi. Alamäkikävely ei ollut porrasnousua helpompaa. Oli niin viileää, että hiki tuli vasta automatkalla kaupan ja puutarhan ja leipomon kautta kotiin.

Askeleet ovat lyhyitä, mutta liennyttävät kipua melko tuhdin kipulääkkeen verran. Koko ajan ei kuitenkaan jaksa olla jalkojensa päällä. Puolen tunnin mittaisten päivätorkkujen jälkeen ihmettelen, miten kello voi olla vasta 12.30. STT:n uutisten aika.

Paikka auringossa

Avara luonto ja yleensä luonto-ohjelmat ovat lempikatseltavaani. Melko kuuman saunan jälkeen istuskelin sohvalla ja katselin miten Aavikkojärven pelikaanit ruokkivat poikasiaan, suojelivat niitä auringon paahteelta. Näin miten parin tunnin ikäero saattoi koitua nuoremman poikasen kuolemaksi, koska emon kantamasta ruuasta vanhempi, siis isompi, vei leijonanosan. Raakaa luonnonvalintaa. Ei kuitenkaan niin raakaa, että olisi pitänyt minut hereillä.

Saunan lämpö rentoutti sen verran, että melatoniini alkoi vaikuttaa. Ihan oikeasti torkahdin sohvalle, tosin aika hankalaan asentoon. Eilen tuli mellastettua fysioterapiassa sen verran, että tänään on ollut palautumispäivä. Kun tulin maininneeksi melatoniinikokeiluni, keskustelu muuttui vallan hulvattomaksi. Yömaitoa saisi pimeiltä markkinoilta. Vähintäänkin tiskin alta. Ja parasta unimaitoa voisi kysellä äidinmaitokeskuksesta. Vauvathan nukkuvat suurimman osan ajasta. Miksi sitä ei tarjota kalliiden pillereiden tilalle? Olisikohan siinä aihetta vaikka väitöskirjalle?

Menin kaupunkiin kymmeneksi. Hoitohuoneen ikkuna oli auki ja kirkon kellot soivat. Olen aika harvoin kaupungin kattojen yläpuolella ja minun on vaikea hahmottaa suuntia sisätiloissa. Kurkistin ulos ikkunasta ja sain kuin sainkin kirkon silhuetin etsimeeni ja otin sadesäästä huolimatta kuvan. Ei siinä mennyt kuin hetki. Personal trainerini tarkisti muutaman uuden liikkeen sopivuuden kaula- ja rintarangalleni. Pitää vain malttaa rajoittaa toistomääriä. Täysi tunti piti taas ahertaa kroppansa kimpussa.

Jääveikkauksen olen tehnyt. Ajattelin, että tuo järvi saattaisi jäätyä joulukuun 21. päivänä. Taas sataa, sataa ropisee, mutta näyttäisi ennusteen mukaan pakkasta tulevaksi yöksi. Saa nähdä. Jos pakastaa, niin huomenna on todella liukasta. Ei ihme, että kumppani haikailee jonnekin aurinkoiseen paikkaan.

Ristipistoja ja ristiaskelia

Bloggerin hallintapaneelissa on vaikka millaisia uusia ominaisuuksia, joihin en ole jaksanut perehtyä. Jos taas haluat nauraa, kokeile Googlen konekäännöstä (tuossa sivupalkissa) eri kielille. :)

Rantapuiston koivuvanhukset ovat saaneet keltaiset spreijaukset kylkiinsä. Se on menoa se. Lahoamisvaarassa olevat puut kaadetaan. Kävin viime viikolla ottamassa niistä ristipistoista kuvat ja keskustelemassa paikalla olleen metsänhoitajan kanssa. Oppia ikä kaikki. Maisema muuttuu. Me muutumme.

Vaikeinta on hyväksyä raihnastuvan kehonsa muutokset. Tänään pakotin itseni käymään jalkaisin apteekissa. Ei ole vielä liukasta ja kuvittelin jaksavani kävellä kyseisen matkan edestakaisin. Mies oli omissa menoissaan. Valmistelut oli tehtävä huolella. Kännykkä ehdottomasti mukaan. Kamera ei pakollinen, mutta otin kuitenkin, koska sää oli syksynkirkas ja kuulas. Tosin liian matalalta paistoi aurinko. Pakko väistellä liikavaloa ja liikkua puiden ja talojen varjoissa. Oranssiset nilkkaa tukevat kävelykengät jalassa. Sen verran minussa on vielä jäljellä väreillä pelaamisesta, että tajusin ajattelevani samalla oranssista selkäreppuani. Ei siis mitä tahansa kenkiä! Tuettu nilkka tukee myös polvea.

Koko matkan askelsin aistien samalla syksyä ja kropan toispuolista kerrontaa. Kiireestä kantapäähän. Joka askeleella. Apteekkihan siirtyi syksyllä reippaasti entistä kauemmaksi. Tyhjä lentokenttämäinen paikoitusalue hämmästyttää. Ja tuonne kiveysten alle on vangittu kaikki entinen. Vain muutama auto. Sisällä samanoloista. Olisiko sunnuntaina tehty alkuviikon ostokset, koska kaikki liikkeet ammottavat tyhjyyttään? Edes henkilökuntaa ei näy. Apteekissa meitä on kolme. Vain kaksi istumapaikkaa. Sain toisen.

Mies soittaa ja kysyy, jaksanko kävellä takaisin. Lupaan yrittää. Palaan tietä pitkin. Polun varrella lupiini kukki edelleen ja puna-apila. Meissä on kai jotakin samaa.

Kun tulen kotiin ja laitan reppuni keittiön pöydälle, mies ihmettelee, noinko paljon. Kyllä. Vain yksi lääke on uusi, kalliskin. Euron kappale! Mitäpä sitä ei ihminen maksaisi, jotta saisi nukutuksi. Ko. kallis aine on melatoniinia. Ei melamiinia.

Blogi vastaan printtimedia

Komealta kalskahtava on tuo otsikko, jota ei kannata säikähtää. Vasta jonkin aikaa muutamia blogeja kommentteineen seuranneena alan oivaltaa, että tämä bloggaaminenhan on itse asiassa nopeaa tiedonvälitystä.

 Aikoinaan tsunamin yhteydessä kuuluisaksi tulleet sukeltajien sivut olivat ensimmäinen herätys minulle tässä asiassa. Nyt jo minäkin katselin makasiinipalon kuvia reaaliajassa, tosin sattumalta osuin siihen blogiin.

Blogeja on tietysti monenkirjavia eikä omani kuulu todellakaan mediablogien joukkoon. Sen verran vielä tästä asiasta, että sekä päivälehden että esimerkiksi Suomen Kuvalehden jutut tuntuvat tulevan jälkijunassa. Ja uussanatkin tulevat äkkiä tutuiksi, jos valitsee suosikkilistaansa aikaa ja sen trendejä seuraavia blogeja. Esimerkiksi Bookcrossing tuli tutuksi jo ennen kuin siitä edes televisiossa mainittiin. Oppia ikä kaikki.

Sää on vieläkin lämmin, vedet vapaina ja osa kevään kukkaloistosta jo kuihtumassa, kun sitä odotettua sadetta ei vain kuulu. Selkä temppuilee eikä anna nukkua aamuneljää tai -viittä pitempään. Eilen olin jo niin univajeinen, että nukahdin illan suussa tunniksi. Ei se mitenkään yöhön vaikuttanut. Mökkireissuista lukiessa tulee hiukan haikea mieli, kun minusta ei taida olla mökkeilijäksi tällä hetkellä.