Puhelin tietää

Mitä  voi päätellä siitä, että käyttämästäni läppäristä A- ja S-näppäimissä on melko syvät kuopat? E-näppäin on kulunut F:ksi. N, R ja K ovat myös erittäin kuluneet. Luultavasti asia kertoo jotakin tiettyjen kirjainten taajemmasta esiintyvyydestä kirjoituksissani. Tai siittä että en kirjoita kymmensormijärjestelmällä. Tai että kone on jo vanha. Tai että en istu ergonomiseti oikein.

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä hehkuttavan somettuvan kansalaiskyhteiskunnan tunnetilat ja mielialat tullaan tulevaisuudessa ehkä päättelemään tällaisistakin vihjeistä. Tai tavasta, jolla hipaisunäyttöjä käsitellään. Itse kirjoitetut tilapäivitykset muuttuvat tarpeettomiksi. Miksi vaivautua, antaa tekniikan hoitaa.

"For example, it monitors certain inputs, such as the speed at which a user types, how often the "backspace" or "special symbol" buttons are pressed, and how much the device shakes. These measures let the phone postulate whether the user is happy, sad, surprised, fearful, angry, or disgusted, says Hosub Lee, a researcher with Samsung Electronics and the Samsung Advanced Institute of Technology's Intelligence Group, in South Korea. Lee led the work on the new system. He says that such inputs may seem to have little to do with emotions, but there are subtle correlations between these behaviors and one's mental state, which the software's machine-learning algorithms can detect with an accuracy of 67.5 percent."  (Lähde: technology review, published by MIT)

On toki turvallista tietää, että puhelimen avulla minut voidaan jäljittää, jos olen eksynyt. Jotenkin en silti pidä  ajatuksesta, että kantaisin mukanani jotakin piisirua (?),  joka piirtää kokoaikaista reittiä ja käyrää kulkemisistani, tekemisistäni, tunteistani ja mielialastani jonnekin kyberavaruuden tietokantoihin. Silti olen havainnut itsessäni jo pelon mahdollisesta nettimottiuhkasta.

Joko olen pudonnut kärryiltä? Ja haluaako yhteiskuntamme kaltaiseni ihmiset takaisin enää samoille rattaille lainkaan? Tällaisia asioita tuli mieleeni presidenttivaalikeskusteluja kuunnellessa, kun teeveeruudulla siirryttiin käden hipaisulla screenillä milloin facebookiin, milloin twitteriin. Ihanko totta sitä pitäisi joka paikassa olla yhtä aikaa?

Edit klo 17.30

Vaihdoin kielistudiokuvan toiseen, koska siihen liittyvä teksti oli kadonnut. Oikean käden alla on varmaan jokin mystinen näppäin, joka päättää puolestani ja sensuroi turhat jutut pois.  Rentouttavaa vaaliviikonloppua kaikille!

Sininen huivi (Souvarit)  ja sama alkukielellä Пoдари мне платок.

Lumput ovat lampaita

Vaatekomeroiden kerrostumia tutkiessa löydän paljon pitämättömiä vaatekappaleita. Joitakin kovin rakkaita, reikiintyneitäkin ja paikattuja. On jotenkin sääli laittaa vanhoja vaatteita roskiin, mutta kierrättämisen kulta-aikanakaan en ole löytänyt mitään tahoa, minne laittaisin sellaiset vanhat vaatteet, joiden kunto on alle kirpparikierrätyksen vaatimustason.

Ennen lumput olivat rahanarvoista jätettä, joilla ansaittiin pisteitä aikana, jolloin elintarvikkeetkin olivat kortilla, kahvia ja sokeria myöten.

Perheenemäntien pöytäkirja:
1§ Kaikki lumput pelastetaan tänä keväänä - niitä ei anneta koin ruoaksi!
2§ Komerot on siivottava, ullakot uudelleen järjestettävä ja samalla kaikki käyttökelvoton vaatetavara erotettava lumppukeräykseen luovutettavaksi.
3§ Kertyneet lumput viedään lähimmälle Kansanhuoltolautakunnan hyväksymälle ostoasiamiehelle.
4§ Lumpuista saadaan paitsi rahaa myöskin vaatetuslisäpisteitä: villakudinlumpuista 6 ja villakangaslumpuista 4 pistettä kilolta.

Nyt lumput rahaksi ja pisteiksi.
(lainaus kirjasta Sotavuosien konsteja ja korvikkeita, toim. Jouni Kallionniemi, s. 11)

Mistä nykyään saa pisteitä? Ja mitä niillä pisteillä tehdään? Ainakin lentoyhtiöt tarjoavat pisteitään ja ne tuntuvat olevan käypää valuuttaa muuhunkin kuin lentämiseen. Eniten minua kuitenkin ihmetyttävät tarjoukset, joissa kerrotaan, että täällä netissä voi ilmaiseksi kerätä pisteitä ja shoppailla sitten niillä. Löytyy mm. pistekauppa-sivusto.

Sain henkilökohtaista sähköpostia, jossa minua kaunopuheisesti kutsuttiin liittymään johonkin perustettavaan sivustoon. Täkyinä olivat omat sivut, kasvava tunnettuus (joka tarkoittaa tietenkin lisää kävijöitä), perustajajäsenen status siihen liittyvine aitoustunnuksineen ja tulot fifty-fifty.

Olen huomannut, että muutamat Bloggerin bloggaajat ovat päästäneet mainokset sivuilleen. (Vuodatus näkyy syöttävän niitä väkisin.) Hallintapaneelin yläreunassa lukee selvällä suomenkielellä: "Ansaitse rahaa." Olen välttänyt painamasta sitä nappulaa. Toisaalta utelias puoleni haluaisi tietää, ansaitseeko bloggaaja todella pelkällä bloggaamisella. Käsittääkseni ilmaista rahaa ei ole. Eikö tässä ole kysymys nettiprofiilikaupasta? Onko kaikki nykyään kaupan?

Otsikko on lainattu em. teoksesta.

Rentoutuskellunta

Tulin vilkaisseeksi tavallisimmat hakusanat, jolla tähän blogiin on viimeisimmäksi tultu. Kovin oli piikikästä l. shakti-mattoa eniten. Laitanpa nyt jotakin päinvastaista, vähemmän piikikästä. (Yleensäkin suurin osa lukijoistani tulee näköjään Googlen kautta, siis vahingossa.)

Vaikka yksi vanha konsti yleensä on parempi kuin pussillinen uusia, niin olisin kiinnostunut lukemaan enemmän kokemuksia rentoutuskellunnasta. Kyseinen rentoutushoito sattui silmiini ensimmäisen kerran muistaakseni viime tiistain sanomalehdestä. Se näytti kuitenkin olevan jo vanha keksintö. Erinäiset vaihtoehtohoitoja tarjoavat yritykset, tosin toistaiseksi vain muutamalla paikkakunnalla, tarjoavat kyseistä hoitoa. Hoito lupaa melko paljon:

Kellunta-altaassa on n. 1000 litraa vettä, veden lämpötila +34,8 astetta ja suolapitoisuus 30%. Suuren suolapitoisuuden ansiosta vesi kelluttaa kehoa ja poistaa jännityksen lihaksista ja auttaa aivoja saavuttamaan nukkumista vastaavan lepotilan. Kelluntaa suositellaan erityisesti tuki- ja likuntaelimistön jännitys- kiputiloihin, stressiin ja unihäiriöihin. (Kaikkea löytyy.) Kelluessa on mahdollisuus kuunnella rentoutusmusiikkia valinnan mukaan ja nauttia kokemuksesta myös pimeydessä, mikä vahvistaa painottomuuden tunnetta.

Kuullostaa todella pehmeältä kipuhoidolta. Niitähän minä olen vailla. Uskaltaisikohan tuollaista kokeilla? Vesi vanhin voitehista. Ja sitten sananen vaatteista. Lymfahierojaltani sain joulukuussa vinkin, että bambukuitualusasut ovat herkälle iholle hellimpiä. Sen asian olen jo itse kokeillut ja hyväksi havainnut. Tosin pitkiskerrasto on ollut käytössä vasta muutaman kuukauden, joten sen kestävyydestä en uskalla sanoa vielä mitään. Mutta miellyttävyydessä se kyllä peittoaa puuvillan mennen tullen.

Entten tentten?

Olin aamulla purentafysiologilla. Oikeavoittoinen oli. Siitä oiva aasinsilta alkaneisiin vaaleihin. Hiottiin hiukan ja nyt vasemman puolen hampaatkin ottavat osaa purentaan. En taida olla yksin tämänkään ongelmani kanssa.

Olen enemmän kuin pulassa. Jääköhän äänestämättä? Jos kuntavaaliehdokkaat ovat vastanneet samanlaisella mutu-tuntumalla vaalikoneiden kysymyksiin kuin itse olen yrittänyt pari päivää vastata, koko touhu näyttää arpapeliltä. Olen kokeillut Ylen ja MTV3:n vaalikoneita. Jälkimmäisen nuorille tarkoitettua versiotakin. Joka kerta loppututos on ollut täysin erilainen. Ylen koneella lähimmäksi kantojani pääsi eräs ehdokas muistaakseni n. 80 prosentin tarkkuudella.

MTV:n vaalikoneella pallukoiden paikalleen asettelu oli hankalampaa, vaikka olenkin melko tottunut näppäilijä. Ja kas kummaa, tuli vaikka kuinkan monta yli 90-prosenttisesti samaa mieltä kanssani olevia ehdokasta. Ei tällaisesta ole mitään apua äänestäjälle, joka ei pääse kasvokkain ehdokkaiden kanssa. Ehdokkaiden on ollut melko helppo ruksia mielipiteitään kotikoneilta. Ja ovatko kysymykset lainkaan merkittäviä itse valtuutetun tehtävän kannalta? Vai ollaanko vain yleiseksi tiedetyn mielipiteen takana varmuuden vuoksi? Ja ovatko minun omat mielipiteeni kunnan edun mukaisia? Liian monta muuttujaa?

Kaikki puolueet tuntuvat ajavan samoja asioita vain hiukan eri sanankääntein. Lehtimainonnassa kikkaillaan vaikka kääntämällä vaalimainos ylösalaisin, jotta aamukahvipöydässä aviopuoliso voi lukaista iskusanat ja -lauseet odottaessaan saavansa edes puolikkaan päivälehdestä itselleen silmäiltäväksi. Miten tämä vaalitouhu on tällaiseksi pullamössöksi mennyt, ettei tavallinen kuolevainen ota siitä mitenkään selvää. Paljon puhetta, vähän villoja.

Postilaatikkomainonta on ollut melko hiljaista (tai sitten mieheni on kantanut ne lappuset suoraan paperinkeräykseen). Mitähän tekisin? On aika ennakkoäänestää, mutta ketä? Tuttu, tunnustettu, arvostettu, ahkera, aikaansaapa, empaattinen, rohkea, nuori, keski-ikäinen, eläkeläinen, se sama kuin viimeksi? Siinähän pähkäilen ja jos jonnekin liikkeelle pääsen, olen kuulolla. Miten te teette?

Edit. klo 18.30 Huomasin, että Pissismummokin on muuten testannut jotakin apparaattia. :)

Yli varojen

Muistan miten menin ensimmäisen kerran elämässäni pankkiin hakemaan opintolainaa. Isän kanssa. Se olikin ainoa kerta, jolloin kävin pankissa hänen kanssaan. Olin keväällä saanut valkolakin ja syksyllä oli määrä aloittaa opinnot. Oppikoulun olin käynyt vapaaoppilaana, mutta en suinkaan ilmaiseksi. Olihan asuttava poissa kotoa, kuljettava linja-autolla koulumatkat, hankittava välttämättömät koulutarvikkeet, vaatteet ja jalkineet.

Polkupyörää minulla ei ollut. Olin myös sivutoiminen lastenhoitaja koko lukion ajan. Kaikkea oli paitsi aikaa elää nuoruutta toisten lailla. Murrosiästä kohdallani en muista muuta kuin punaisena hohtavan finniotsani, johon ei kukaan muu ottanut kantaa kuin isoisäni. Vähällä tulin toimeen mielestäni. Opin taakankantajaksi, ylihuolehtijaksi, mistä roolista en osaa irrottautua kai koskaan.

Lapsuuden tiukan markan aika opetti säästäväisyyteen. Työhön piti tarttua heti kun kynnelle kykeni. Markassa miljoonan alku. Säästä, säästä. Nykyään kaupunkiympäristö ja lehdistö kirkuvat: Kuluta, kuluta. Maailma on muuttumassa nopeaan tahtiin, koska ihmiskuntana (niin isostiko sitä pitää jaksaa jaksamattomuudessaan ajatella?) kulutuksemme jo tänään ylittää vuotuisen luonnonvarojen kasvun. Vauhti kiihtyy koko ajan. Mitä jää jäljelle tuleville polville?

Teknologian uusimiseen sijoitetaan satojatuhansia euroja erinäisiin EU-hankkeisiin, joiden lopputulema saattaa olla vain pino paperia ja rahat ovat menneet Kankkulan kaivoon (mistähän tuokin sanonta tulee?). Katsoin eilisiltaisen MOTin. Uskon, että moni muukin katsoi ja ihmetteli miten toimittajille ei enää edes suostuta vastaamaan. Kun/jos näytetään, että keisarilla ei olekaan vaatteita, suut sulkeutuvat.

Suomi arvotetaan korkealle, koska se (osaa) käyttää EU-hankerahoitusta tehokkaasti. No, maksammehan sinne isot rahat l. kyseessä on loppupeleissä omat veromarkkamme. Voisivatko nämä hankkeet tukea terveyden- ja vanhustenhuoltoa, lasten tulevaisuutta? Ryhmäkokoja pienemmiksi, lisää henkilökuntaa hoitoyksiköihin, kouluihin, lastentarhoihin jne l. sinne missä tekeviä käsiä tarvitaan. Jos tiedätte sellaisia EU-hankkeita, niin kertokaa ihmeessä minullekin.

Kuvassa luonto näyttää uudistumisvoimansa. Hattivatit hyökkäävät. :) Se ei ole itse ottamani kuva, mutta julkaisen sen luvalla. Luonto palkitsee, ellemme ryöstä ja hävitä sitä. Hauskallakin tavalla.

Ottakaa, ottakaa...

Kaupungissa on menossa Anti Contemporary Art Festival. Aamun lehdessä Eija Juvonen-Papayiannikasin artikkelin otsikko kutsui hakemaan ilmaista rahaa. Ja kuopiolainen näköjään lähtee liikkeelle, kun on ilmaista rahaa jaossa. Itsekin ajattelin, että tilanteesta saisi ehkä erikoisia kuvia ja olisin mennyt katsomaan. Mutta auto ei ollut käytettävissä ja julkisilla liikkuminen on hankalaa. TV-uutiskuvaa katsoessani totesin, että turhaanpa tuonne hidasliikkeinen olisi mennytkään.

100 000 sentin kolikkoa oli houkutellut ihmisiä runsaasti paikalle. Jotkut olivat tulleet marjaämpäreiden kanssa. James Leadbitterin mielestä koko performanssi meni pilalle, koska se oli hetkessä ohi. Hän oli olettanut taideteoksensa Satatuhatta mahdollisuuksien kolikkoa kestävän edes puoli tuntia. Homma taisi olla ohi viidessä minuutissa. Hävetti katsella ihmisten ahneutta. Savolaisuus näyttäytyy yhä kummallisempana. Ehkä muu festivaalitarjonta ei aiheuttaisi minussa myötähäpeää.

Kaupunkireissun sijaan teimme pienen kävelylenkin pururadalla. Koska kävelylenkkini ovat harventuneet, maisema tuntuu muuttuvan tavanomaista nopeammin. Haapojen lehdet eivät enää havisseet. Hallaa ei kuitenkaan ole ollut, siilä palsa kukki vielä. Laavulla istuskeli pari kulkijaa. Ihailivat ruskaa. Ei tarvita kuin yksi syysmyrsky, niin lehdet ovat tipotiessään. Maisema avartuu ja aukeaa. Korkealta näkee kauas ja silmät lepäävät. Päivän paras performanssi oli kuitenkin kuvan kurkiauran ylilento kotikadulla. Itse havaitsin ylilennon, mutta pyysin miestäni ottamaan siitä kuvan välttyäkseni äkkiliikkeiltä. Tuli mieleeni viimesyksyinen vastaava tilanne Espoossa. It made my day. Nyt aivastuttaa. Toivottavasti mikään pöpö ei ole hypännyt elimistööni.

Laitoin tuohon sivupalkin ylänurkkaan kyselyn, mistä päin maata tai maailmaa tämän blogin lukijat ovat. Vastausaikaa viikko. Kaikkea pitää kokeilla.