Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meemit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meemit. Näytä kaikki tekstit

5. maaliskuuta 2012

Kymmenen


Aikatherine haastoi minut kirjoittamaan asioista, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä. Tässä haasteessa on jotakin samaa kuin tuolla sivupalkissani olevassa linkissä blogiin Three Beautiful Things (3BT), jossa poimitaan jokaisesta päivästä kolme kaunista asiaa.

On siis määrä listata hyvän mieltä tuottavia asioita ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haastevastauksessa kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää) ja  kierrättää haastetta eteenpäin viidelle bloggaajalle. Heille tulee ilmoittaa, että he ovat saaneet haasteen sekä mainita haasteen antaja postauksessa.

Aloitin listaamalla sanoja, mikä luonnospostaus näkyi jotenkin karanneen bittiavaruuteen keskeneräisenä, joten se on nyt sitten pakko kirjoittaa valmiiksi.


Ne jotka ovat lukeneet blogiani pitempään tietävät, että kilvoittelen eli kamppailen kipu kumppaninani. Siksi ihan ensimmäinen hyvän mielen tuoja ei olekaan hyvä ruoka (parempi mieli), vaan  kivuttomat hetket, jolloin jokin, ihan mikä tahansa, asia saa kivun painumaan taka-alalle ja peräti hetkeksi unohtumaan.

Jo vuosien ajan olen etsimällä etsinyt sellaisia asioita. Olen niitä löytänytkin. Tämä bloggaaminen on yksi niistä ja tämän kautta olen päässyt tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin heidän kuviensa, tekstiensä ja kommenttiensa kautta.

Muita hyvä kivunkamppaajia ovat vunukat leikkeineen ja lauluineen. Heidän kanssaan puuhaillessa arki kremppoineen unohtuu. Samoin käy, kun saa kohdata hyvän ystävän tai naapurin kasvotusten kahvi- tai teekupin ääressä tai ilman niitä. Nämä kultaakin kalliimmat ja nykyään harvinaistuvat keskusteluhetket ovat aitoa ilojen ja huolten jakamista, sillä silloin olemme oikeasti ja kokonaan läsnä. Pienet asiat ovat niitä tärkeimpiä. 

Hyvät kävelykengät ja tukeva tuoli tuovat minulle hyvää mieltä. Kävin juuri viime viikolla eräässä huonekalukaupassa koeistumassa ainakin viisitoista erilaista nojatuolia. Ehkä hankin jonkinlaisen keinutuolin seuraavaksi.

Uusitun pesuhuoneen lattialämmitys lämmittää myös mieltäni.

Tuossa jo tuli kymmenen hyvän mielen asiaa minulle. Voisin jatkaa luetteloa: rauhallinen yöuni, rentoutuminen, uusien asioiden oppiminen, kadonneeksi luullun rakkaan esineen tai kuvan löytyminen, lapsuuden muistikuvien eheytyminen, puhutteleva kirja tai elokuva tai laulu/virsi. Laulaminen, itselle nauraminen.

Tulipa tästä erikoinen hyvän mielen postaus. Tällaista tämä arkeni on.  Juha Tapio: Kuinka paljon?

Tältä istumalta en ehdi poimimaan viittä bloggaajaa, joille henkilökohtaisesti osoittaisin tämän haasteen. Ota haaste vastaan, jos haluat.

20. maaliskuuta 2011

Kymmenes kirjoitus

Tanssiva Harmaa Pantteri aivan oikein osasi yhdistää minut toiseen blogiini haastaessaan kommeneissaan myös minut mukaan tähän mm:n aloittamaan Lastun ideasta syntyneeseen meemiin: Millainen oli blogisi kymmenes kirjoitus? Olen siis "avautunut arjestani" (Ks. PS.) myös Karoliinana. Karoliina tosin vaikeni viime vuoden helmikuussa.

Tämän blogin olen aloittanut 22.5.2005 ex tempore. En aloittaessani tiennyt yhtään, mihin ryhdyin. En edes tiennyt, mitä koko sana ´blogi´ tarkoitti. En ollut kuullutkaan. Ehkä en olisi koskaan aloittanut koko harrastusta, jos olisin loppuun asti käsittänyt, että kaikki itse asiassa näkyy kaikille, vaikka luulin kirjoittavani vain itselleni ja niille, joille olin heti antanut blogiosoitteeni. Blogin nimi oli aluksi Liisan jutut, vaikka pikemmin sille olisi sopinut tämä myöhemmin vaihtamani Ihan pihalla.

Kuvailen alkuaikojen postauksissa mm. teknisiä ongelmia. Minulla oli onneksi jo tuolloin apu Skypen päässä. Näyn kirjoittaneen päiväkirjamaisia lyhyitä postauksia. Arjesta. Liian varhain työelämästä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneen ihmisen kamppailusta yrittää saada selvyyttä raastavaan kipuun. Toivosta. Pettymyksistä. Ja sitten niistä paremmista päivistä ja niistä pienistä ja suurista iloista.

Pysyttelin pitkään blogilistan ulkopuolella. Sinne liittyminen nosti huomattavasti kirjoittamiskynnystä, mutta samalla hiljalleen lisääntyvä palaute, siis verkottuminen, tavallaan myös koukutti. Moneen haasteblogiin on myös tullut osallistuttua. Runojakin rustattu, turistu tarinoita, julkaistu luomukuvia. Avattu sivublogeja, kokeiltu eri blogialustoja. Erottu blogilistalta. Moni alkuajan blogiystävistä on jo lopettanut bloggaamisen. Moni on silti vielä matkassa mukana. Kiitos teille kaikille!


Ja tässä se luvattu kymmenes kirjoitus:

tiistai, toukokuu 10, 2005

10.toukokuuta Ainon päivänä

Paljon on tähän väliin mahtunut. Lauantaina kävimme Marian ja äidin luona. Puin tukiliivin aamulla päälle ja laitoimme pöydän penkkeineen peräkonttiin. Ja menoksi. Kävimme Sokkarilla ja M. haki kiinalaista ruokaa. Ostin äidille pitkät alkkarit. Ne on helpommat pukea kuin sukkahousut.


Äidin luona sitten joimme kahvit, katselimme matkakuvia ja lastenlasten lauluvideopätkiä. Se kävi kätevästi tietokoneen näytöltä. Minä kaihdan kameraa. Otan itse mieluummin kuvia toisista. Selkä on niin mäsänä, että kampaajakäynnit ovat todella vaikeita. Pari tuntia kului nopeasti. Koen itseni äitiä hauraammaksi. Sitä kuitenkin yrittää olla parempikuntoisen oloinen kuin on. Eikä ikävistä asioista puhuta - vieläkään.


Takaisin tulimme Viherlandian kautta. Päivä oli melkein kivuton, mutta seuraavana aamuna olin kaatua kylppärissä. Tukiliiviä ei kai saisi pitää niin montaa tuntia päivässä.


Äitienpäiväkahvit keitin itse. Kaikki lapset muistivat. Lastenlapset omakätisin piirustuksin. Miikaelin porukka kävi kylässä. Tosin silloin meitä jo väsytti. Oli ilta.


Maanantaina otettiin verikokeet ja tänä aamuna oli kipupolikäynti. Tyhjän saa pyytämättäkin. Itse on jollakin tavalla endorfiinikipuhormoninsa jostakin kehitettävä. Sieltä en apua tunnu saavan. Olisiko lähdettävä sittenkin yksityispuolelle? Nyt on Kiinanmatkalaisen vuoro syödä antibioottikuurinsa. Tauti kehittyi kuumeeksi asti.

PS.
Tutkijankammion portailla-blogin sivuilta löytyvät linkit seuraaviin pdf-tiedostoihin. Ensimmäisessä olin materiaalia, jonka kaltaisten käyttäytymistä tutkija jälkimmäisessä artikkelissaan ihmettelee. Sitä tässä itsekin ihmettelen.

Östman, Sari: Avaudutaan arjesta. Suomalaisnaisten Internetelämäjulkaiseminen
ja maskuliinisuuden esittämisen keinot. Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen
laitos, Kulttuuriperinnön tutkimus. Pro gradu. 2007.

Östman Sari, FM, Turun Yliopisto: Avaudutaan arjesta - Elämäjulkaisija kaltaisiaan ihmettelemässä. Ethnos-tiedote 2/2008

26. helmikuuta 2011

Lapsuus lautasella

Ihminen syö elääkseen eikä päinvastoin, vaikka nykyisiä aikakausilehtiä ja television lukemattomia ruokaohjelmia vilkuillessa tuntuu, että tuokin vanha viisaus on keikahtanut päälaelleen. Sirokon blogista löysin  meemin makumuistoista maailmalta. Matkustaakaan ei tarvitse, koska kaikenmaailman gourmetit löytyvät ihan vaikka omasta kaupungista, jos niikseen haluaa. Muutan nyt kuitenkin meemin mieleisekseni ja luettelen  seitsemän lapsuusajan ruokaa, jotka eivät jättäneet minua kylmäksi. Puoleen tai toiseen. Nämä eivät kaivanneet mitään arominvahvenneita.

1. Veripalttu. Joka kerta kun kotona teurastettiin jokin eläin, kaikki käytettiin hyväksi. Verikin. Veripalttua tehtiin isoilla pelleillä leivinuunissa. Ymmärrän hyvin, että äiti teki sitä palttua eikä verilettuja, koska niiden paistamiseen ei yksinkertaisesti olisi aika riittänyt. Tämä perinneruoka taitaa olla muuttumassa gourmet-ruuaksi, koska ko. hakusanalla löytyy nettikokeilta runsaaasti ennen tuntemattomilla mausteilla ryyditettyjä uusrössöjä. Puolukan kera oikea rautaisannos.

2. Edelliseen liittyy myös tappaiskeitto. Se oli yleensä teurastuspäivän ruoka, koska se valmistettiin nopeasti pilaantuvista sisäelimistä. Savolaisilla on tästä juhlaruokanakin käytetystä keitosta oma versionsa. Meillä ei mykyjä ollut. Jos veripaltun sainkin nieltyä sokerisen puolukkasurvoksen kanssa, tappaiskeiton kaikkia palasia ei luonto ottanut vastaan. Mutta ruuan kanssa ei ronklattu. Piti olla syövinään, vaikka salaa tunkikin niitä vähemmän maistuvia herkkupaloja essunsa taskuun.

3. Siansyltty. Se keitettiin sianpäästä. Muistikuvissani keittäminen kesti melko kauan, se kai maustettiin vain sopivalla määrällä suolaa ja kypsyttyään kaadettiin mataliin astioihin hyytymään. Mitään liivatteita ei tarvittu, vaan se hyytyi ihan itsekseen maukkaaksi leivänpäälliseksi. Juustoja ja makkaroita meillä ei tehty, mutta tätä nykyäänkin myytävää alatoopia kyllä.

4. Uunijuusto. Lehmän poikimisen jälkeen itse asiassa vasikalle tarkoitettu ternimaito käytettiin joko uunijuuston tai pannukakkujen ja lettujen ainesosana. Uunijuusto syntyi ihan hellankin uunissa tuoksuvaksi herkuksi, joka nautittiin kanelin ja sokerin kera. Kätevää, koska kananmunia ei tarvittu. Joskus sitä sai naapureiltakin, joilla oli useampia lehmiä. Tähänkin perinneherkkuun löytyy monta ohjetta netistä.

5. Perunapuuro. Nimikin jo kertoo, että perusainesosana on peruna. Jauhoina meillä käytettiin muistaakseni ohrajauhoja, joiden haudutusaika on ruisjauhoja lyhyempi. Ohjeita tällekin löytyy lukuisia. Itse pidin siitä kovasti. Se nautittiin kylmän maidon ja voisilmän kera, tosin pääruokana. Kylmänä en kyllä muista koskaan syöneeni sitä.

6. Mämmi. Tämä pääsiäisajan perinneherkku on voimissaan edelleen, vaikka tuskin kovinkaan moni enää valmistaa sen itse. Kotonani maltaista ja ruisjauhoista keitetty puuro imeltyi muistini mukaan pitkään puuhellan takanurkassa ennen kuin se jaettiin voipaperilla vuorattuihin tuohiropposiin paistamista varten. Kerman ja sokerin kanssa sitä silloin syötiin. Nyt minulle riittää vain kuorittu maito sen kaveriksi. Maukas mielipiteitä jakava jälkiruoka. Käytetyt mämmiropposten voipaperit silputtiin kananruuaksi.

7. Makaronivelli. Kotona tätä ei keitetty koskaan. Kouluruokana sitä oli mielestäni liian usein, koska en pitänyt siitä. Edelleenkään en pidä makaroniruuista ja uskon sen juontuvan ensitutustumisesta ko. velliin. Myönteiset tai kielteiset makumuistot syntyvät omia aikojaan tilanteiden mukaan. Voihan olla, etten ollut terve syödessäni sitä ensimmäistä kertaa. Kannattaisi ehkä kokeilla nyt uudelleen.

Mieheni on savolais-karjalainen ja lapsuudesta asti tottunut kaikenlaisiin herkkuihin. Itse olen hidas hämäläinen - ruuanlaitossakin. Jotenkin olen kuitenkin aikanani lapset ruokkinut ja saanut maailmalle. Mikä minulle on nostalgiagurmeeta, ei toiselle saata olla edes ruokaakaan. Kuten perunakeitto, talkkunapöperö tai ruispuolukkapuuro. Olen kuitenkin saanut hänet lakkojen ystäväksi. Ja vastaavasti olen joskus leiponut karjalanpiirakoitakin ihan itse.

19. helmikuuta 2011

Yhdeksäs aalto


Wikileaks on tarttunut uutisvirrassa korvaani useammin kuin kuin kerran viime päivinä. Pyysin äsken Googlelta kuvan minuun aikoinaan valtavan vaikutuksen tehneestä maalauksesta. Jouduin oikeaan wikiverkkoon klikkaillessani sivulta toiselle. Asioihin vihkiytyneille Wikimedia Commons on tietenkin tuttu juttu, mutta minä tunsin oikeastaan vain tuon Wikipedian, jolla tuntuu olevan vastaus melkein kaikkeen mahdolliseen kuten Veikolla Savon Sanomissa.

On meta-wiki, wikisanakirja, wikikirjasto, wikiarkisto, wikisitaatit, wikiuutiset, wikispecies ja wikiversity. Onkohan tämä kaikki valtava bittipaljous sitä somea? Vieläköhän keksisin tähän jonkin käsittämättömämmän sanan. Joka kotiin jaettavissa ruokaohjelehtisissäkin on joskus tavantalliaiselle häkellyttävää hilpeyttä aiheuttavaa teksti-iloittelua, varsinkin viineistä puhuttaessa. Eräskin argentiinalainen viini, jonka jätän nimettömäksi tarkoituksella, vaatii medium-pihvin ja täytetäisen kantarellimuhennoksen taltuttamaan mukavasti rodukkaan tanniinisuutensa. Taidatkos sen selvemmin sanoa?

Jos jaksoit lukea tänne saakka, saatan päästä itse asiaan. Kuvan maalauksestahan minun piti kirjoittaa joitakin muistumia. Sen on muuten tuo em. Wikimedia Commons valinnut viime vuoden elokuun 18. päivän kuvaksi. Ivan Aivazovski, kuuluisa venäläinen marinisti, maalasi taulun vuonna 1850. Minun on täytynyt tutustua Venäläisen taiteen museoon ensivisiitilläni silloiseen Leningradiin, koska kyseinen maalaus on ikäänkuin etsautunut silmieni verkkokalvoille. Opettaja Tamara Nikolaevna osasi kuljettaa meitä toinen toistaan koskettavamman maalauksen äärelle eikä kyseisen museon oppaita voi muuta kuin kiittää kiinnostavista esittelyistä. Minä olin heti myyty enkä usko olleeni ainoa.

Kiistakapulakin tästä maalauksesta on tullut. Monesko aalto se onkaan voimakkain? Yhdeksäs? Seitsemäs? Olkoon kumpi hyvänsä, mutta tätä maalausta ei maakrapukaan pystynyt ohittamaan olankohautuksella. Melkoinen rahasampo se taitaa olla edelleeen, koska sen sanotaan olevan eniten kopioitu venäläinen maalaus. Eihän siinä mitään, jos vain rahkeet riittävät. Ei kai vai kukaan nykydigiwikiaikana ole kuvannut sitä paikan päällä. 70-luvulla ainakin kamerat piti museoissa jättää kamera hranenijaan.

Lisätietoa tämän mestarimarinistin elämästä ja tämän taulun historiasta löytyy esimerkiksi täältä.

Yhdeksäs aalto on minun lempitauluni edelleen. Elämä on ollut kovinkin myrskyävää välillä. Jopa siinä määrin, etten pysty kirjoittamaan useissa blogeissa kiertävää retrospektiivistä blogipostausta, sillä toivoisin pystyväni sanomaan aidosti En päivääkään vaihtaisi pois.

On harvoja lempi-lysymyksiä, joihin pystyn vastaamaan oikopäätä. Lempitaulu-kysymykseen  pystyn. Onko sinulla lempitaulua?

4. marraskuuta 2010

Että tällaista


Sirokko haastoi minut omalle osuudelleni kuljettamaan ystävyysviestikapulaa eli muistelemaan lapsuutta vastaamalla muutamaan kysymykseen. Minulta putosi tuo viestikapula maahan, joten vastaan vasta nyt.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen «Mikä sinusta tulee isona?»

Olen kirjoittanut alakoulussa aineen nimeltä Minusta tulee myyjätär. Opettaja kysyi sillä tavalla, muiden en muista kyselleen.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Kieku ja Kaiku Kotiliedestä , Hulivili, Nalle, Pelle ja Pingo ja Fantom sanomalehdestä. Jossakin vaiheessa meille alettiin tilata Aku Ankka.

3. Lempileikkejäsi?
Kotileikkejä en muista, mutta koulussa pelattiin seinäpalloa, nelimaalia ja pienessä koulussa ekaluokkalainenkin tarvittiin jalkapallopeliin puolustajaksi. Kesäisellä pihanurmella harrastimme pukkihyppelyä, teimme kärrynpyöriä ja leikimme peiliä. Talvella piilotettiin avainta, jonka löytäminen öljylampun valossa ei ollut kovin helppoa.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

En muista, että lapsena olisi syntymäpäiviä meillä mitenkään vietetty. Sen vuoksi 19-vuotissynttärit ovat jääneet mieleeni, jotka vietimme tyttöporukassa eräällä kesämökillä.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Kärrytiellä ja poluilla pystyi harrastamaan maastojuoksua ja sahajauhokasan luona oli korkeushyppytelineet. Alusta ei ollut lainkaan pehmeä, mutta se ei haitannut, koska minähän hyppäsin saksityylillä.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi ?
Vaikea kysymys. Sitä kuunteli lauantain toivottuja ja sunnuntaipäivän ratoksi-musiikkia. Sitten tuli rautalankamusiikki. Oliko Paul Anka sitä ennen? Diana, You Are My Destiny. Hän se kai oli.

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Muistan saaneeni ison nuken yhtenä jouluna, jolloin vielä vierastin joulupukkia niin paljon, että väistyin sivummalle hänen saapuessaan. Sitä paitsi joulupukin apulaiset olivat paketoineet nukkeni sillä tavalla väärin, että se meni isoisälleni. Paketin sisällä oli kuitenkin hakaneulalla kiinnitettynä minun nimeni.Oliko se paras, en osaa sanoa, mutta mieleenpainuvin kyllä.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt? 
No, se väitöskirja jäi tekemättä ja saa jäädäkin.


Tarkoitus oli haastaa kymmenen bloggaajaa kuljettamaan viestikapulaa eteenpäin. Minulla tärvääntyi sen verran aikaa kapulan nostamisessa, että haastan nyt vain viisi: Lastu, Rosina, Marjattah, Kyllimarjaana ja Kirlah.

Olkaa hyvä ja ottakaa oheinen viestikapula vastaan ja jatkakaa leikkiä.

28. marraskuuta 2009

Murretarina

Lastu haastoi kirjoittamaan murteella. Tämä sama haaste on kiertänyt aikaisemminkin blogeissa, hiukan eri muodossa. Alla olevat virkkeet tulee ujuttaa jonkin omamurteisen tarinan sisään.

Olen sellaisen kiertokoulun käynyt, että oma "äidinmurre" ei enää saata löytyä kaikkien kerroksien alta. (Sen huomaa siitäkin, että näyn tulkanneen samat virkkeet pari vuotta sitten hiukan eri tavalla.) Yritän nyt kuitenkin. Lukija voi tarinan tyngästä yrittää päätellä, miltä murrealueelta olen lähtöisin.
  • Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
  • Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, minkä maantiedon opettaja antoi?
  • Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
  • Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
  • Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
  • Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta.
  • Ostitko sen hameen, minkä näimme viime viikolla Hennes&Mauritzista?

Hanna pyrki oppikouluun kaks kertaa, kevväällä ja syksyllä. Ei siks ettei olis päässy het ensimmäisellä kerralla. Vanhemmat eivät oikein osanneet päättää, kumman kunnan kouluun tyttö pantas. Molempii oli suunnillee yhtä pitkä matka. Ja niinhä siinä ajan kanssa käviki, että tyttö tuli käyneeksi aikansa molempia. Ensin toisessa kaks luokkaa ja sitte toisessa seuraavat kaks. Anja on Hannan serkku ja siksi Hanna tykkää mieluummin käydä tätä koulua, vaikka koulumatka onkin aika hankala. Hanna ja Anja ovat nyt neljäsluokkalaisia ja kulukevat koulumatkat samassa linja-autossa. Se tulee halavemmaks kuin asuminen kirkolla jossakin kortteerissa.

Joulu oli tulossa ja linja-autoa oottaissa Hanna ja Anja harjottelivat viimestä kertaa illalla olevan pikkujoulun ohjelmaa. Bilsan opettaja, teinikunnan kuraattori, opetti tyttöjä laulamaan kaksiäänisesti. Laulaminen ei oikein lutviutunut ja lopulta opettaja onneks sano, että jätetään se laulu kuiteski pois. Tytöt jäivät kahestaan miettimään, keksisivätkö he jotakin muuta laulun tilalle. Enempi ku ohjelman suunnittelu heitä kyllä tuossa vaiheessa mietitytti, mitä laittaa illalla päälle.

- Mitä sinä laitat? Mulla on uus punane hame. Käytiin äijin kanssa kaupungissa ostamassa. Äijillä sattu olemaan sen verran ylimääräistä. Aika halapa se olikin.

- Senkö hammeen te ostitte, mikä me nähtiin viime viikolla hooetämmässä? Minä en saanu uutta. Siskon punane kolttu mahtuu kyllä mulle. Se on ihan hyvä. Minä en ole muuten vielä tehny sitä mantsan opettajan antamaa kirjotustehtävää. Oletko sinä?

- Joo. Tarviitko apua?

- No, en oikeestaa. Lähetää jo matkahuollon paariin, ettei myöhästytä linja-autosta. Minä voin autossa yrittää kirjottaa sen tehtävän, jos sinä mietit jotaki ohjelmaa sen laulun tilalle.

- No, kyllä se passaa, tehhää niinku sinä ehotit.

Vihreä linja-auto kiertää ossuuskaupan takaa matkahuollon eteen aikataulussa. Koululaiset ja muut kirkolla asioikseen käyneet nousevat sen kyytiin. Kuski jättää jotakin tavaraa matkahuoltoon.

- Mulle muuten tulee joskus huono olo autossa. Se o ihan hirveetä. Sillonki ku minä menin Helsinkii. Piti mennä linja-autolla, kun en kerenny junnaa. Junalla on paljo parempi matkustaa.

- Anna sitte sen mantsan kirjan olla. Linja-autossa ei toinna lukea ja on katottava koko ajan tietä. Parempi ku et ruppee kirjottamaan sitä tehtävää. Jutellaan vaan. Minä etin jonkin runon sen laulun tilalle. Tai arvotuksia. Ootko muute nähny minun isoveljen uutta matkapuhelinta? Se sai sen synttärilahjaks.

- No, en oo. Minkälaisen se sai? Nokianko? Meijän kaikki matkapuhelimet on nokioita. Matkapuhelin muuten hukkuu heleposti, mutta löytyykin. Soittaa vain siihe numeroon. Akku ei tietenkää saa olla tyhjä.

- No nyt minu pittää jäähä pois. Illalla tavataan. Soita sitte heti mulle, miten me mennään. Ja muista se mantsan tehtävä.

- Joo, joo. Hei sitte!

Rahastajaa ei tässä vuorossa ole. Hannan isä on sopinut kuskin kanssa päivätaksaksi sata markkaa. Hannalla on aina tasa-raha taskussaan. Kaikista koululaisista Hanna matkustaa kauimmaksi. Kotiin päästyään Hanna saa seleville, millä konstilla illanviettoon mennään. Niinpä hän soittaa Anjalle.

- Hei! Me päästään mummun kyyvillä. Se sano hakevasa meijät siinä varttia vaille kuus. Nyt mä meen kirjottaan sen tehtävän loppuun. Tulee vähä kiire. Hei sitte!
_____

Kuvan bussipysäkki ei liity mitenkään tähän tarinaan. Silloin niitä ei ollut. Linja-autosta pääsi pois silloin halusi. Ei ollut Hennes&Mauritziakaan... 60-luvulla.

10. lokakuuta 2009

Viikon varrelta

Syysviima riisuu puita. Sadepisarat imeytyvät kiinni ikkunoihin ja vääristävät maiseman kauniiksi akvarelliksi, tosin liikkuvaksi. Vain valokuva pysäyttää sen. Pitkästä aikaa ajoimme pohjoiseen ja näimme miten tietyömaa on aloitettu kaatamalla puut. Poliisiauto seisoi puolimatkan rampilla, koska tuulikin oli yltynyt samaan hommaan. Tielle oli kaatunut yksi metsureilta säästynyt puu.

****

Onneksi on tasaisia(kin) teitä tallattaviksi. Voisi ja pitäisi vain kävellä enemmän. Ei matkassa kahta kilometriä enempää, mutta kertoja päivässä. Onneksi täällä on kävelytiet. Jos asuisin maalla ja joutuisin taittamaan taivalta pitkin tien vasenta laitaa muun liikenteen seassa, minulta jäisi kävelemättä.

****

En enää loikoile selälläni kuunnellen äänikirjoja. Mazzarellan toinen heti perätysten alkoi tuntua entisen kertaukselta. Tärkeämpää on nyt liikkua sopivasti. Harmi että lupailee pakkasta ja räntää. Useissa autoissa ritisevät jo nastarenkaat. Pitäisi ehkä nastoittaa omatkin kengät. Eilen ilmestyivät aurausviitat tänne. Tietää talvea.

****
Tänään on Aleksis Kiven päivä ja Suomalaisen kirjallisuuden päivä. Samalla päättyy Vanhusten viikko ja Kestovaippaviikko. Kuinka sattuivatkaan samalle viikolle?

****

Etsiskelin niskani kipeäksi kirjahyllystämme vastauksia oheiseen Ex libris-meemiin, jonka löysin Minä ja maatuskat...elämääMoskovassa-blogista. Tänään tietenkin olisi pitänyt löytää suomalaiset kirjat vastauksiksi. Samalla totesin, että näppäilyvajeen yllättäessä voisi luetteloida kirjastonsa, kuten kunnon bibliofiilit. Minä en tiedä, mitä kirjoja meillä on. No, nämä ainakin.

Vastaa kysymyksiin käyttämällä kirjahyllyssäsi olevien kirjojen nimiä.

Oletko mies vai nainen? Mummo marjassa
Kuvaile itseäsi. Arkivaatteissa
Kuinka voit? Huolla, korjaa, säästä
Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Talo Kolikkokadulla
Mihin haluaisit matkustaa? Viisi viikkoa ilmapallossa
Kuvaile parasta ystävääsi. Laturi
Mikä on lempivärisi? The Scarlet Letter (suom. Tulipunainen kirjain)
Millainen sää on nyt? The Tempest (suom. Myrsky)
Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Valon sylissä
Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi? Tositarina
Mitä elämä sinulle merkitsee? Minä en sinua unohda
Millainen parisuhteesi on? Война и мир ( suom. Sota ja rauha )
Mitä pelkäät? Virtahepo olohuoneessa
Päivän mietelause? Tuuli kääntyy tulevaan
Minkä neuvon haluaisit antaa? Halataan taas
Miten haluaisit kuolla? Kuin tuuli tähkäpäissä
Mottosi? Edessä elämän virrat

12. toukokuuta 2009

Tilaamatta ja pyytämättä

Aivoista piti kirjoittamani. Celia lahjoitti minulle uudet. Kiitän kovasti, koska entiset ovat alkaneet pätkiä. Lupaan pitää niistä huolta vähentämällä näppäilyä ja alkamalla tehdä vaihteeksi jotakin muuta käsilläni. Ihan vaikka voisin silittää pyykit ja raivata kevätsiivousmielessä lipastojen laatikoita. Puutarhahommat olisivat mieluisinta puuhaa, mutta selkä ei anna myöten.

Kaikenlainen käsien käyttäminen hoitaa aivoja. Milloin viimeksi kirjoitin kirjeen käsin? Joululahjaksi saamani taulunpohja odottaa akryylivärejään. Pitkään aikaan en ole kokeillut maalata akvarellejakaan. Kuvannut vain digidigidigi. Tietenkin kaikilla asioilla on vähintään kaksi puolta. Kohtuus kaikessa on hyvä valinta.

Eilinen Voimala oli mielenkiintoista seurattavaa. Kyse oli sosiaalisesta mediasta. Sosiaalipsykologi Jaana Venkula, jonka nimihaulla tähänkin blogiin joskus ohjaudutaan yhden ainoan aikaisemman postaukseni takia, joutui yksin usean IT-alan ammattilaisen joukkoon puolustamaan omaa, minunkin maalaisjärkeeni menevää kantaansa nykyajan näennäisverkottumisesta. Ja siitä mitä staattinen käsien käyttö näppäillessä tekee aivoille. Tai oikeastaan jättää tekemättä. Siis nämä facebookit, jaikut, twitterit ja mitä niitä nyt onkaan. Skypet ja messengerit. Tekstarit ja sähköpostit.

Tarvitseeko ja jaksaako sitä olla koko ajan kaikkialla kaikkien kanssa? Ei tarvitse. Ja sitä paitsi virtuaalikommunikointi jää aina vajaaksi, koska laajakaistalla ei voi tunteita siirtää eikä hymiöiden (jotka eivät aina hymyile, joku voisi keksiä niille uuden paremmin kuvaavan sanan) viesteihin ole luottamista. 70 prosenttia viestistä jää puuttumaan. Itsekin olen kommenttieni jatkoksi näppäillyt :), jopa :)), vaikka naama on ollut vallan peruslukemilla. Ihmisen kädet on tarkoitettu vallan muuhun toimintaan kuin hiirellä näppäilyyn ja tanssimaan pitkin läppärin klaviatuuria.

En tiedä, mistä tämä tunnustus on saanut alkunsa ja onko mitään sääntöjä olemassa. Haluan kuitenkin ehdottomasti laittaa tämän eteenpäin seuraaville seuraamilleni blogeille. Niissä jokaisessa on mukana paitsi aivot myös sydän.

9. maaliskuuta 2009

Minusta

Leonoora haastoi minut kirjoittamaan kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäni. Olen ainakin kerran vastannut jo tähän, mutta eiköhän kerrottavaa riitä.
1. Kuulun suuriin ikäluokkiin. Rippikoulussa meitä oli toistasataa ja opetus tapahtui kirkossa ja opettajia oli ainoastaan kolme: kirkkoherra, apupappi ja kanttori. Kaikki olivat tietenkin siihen aikaan miehiä. Muistona on ainoastaan kirkon portailla otettu yhteisvalokuva, josta ei erkkikään ota selvää.

2. Niin kummalliselta kuin se saattaa tuntua, pidin lapsena kasvimaan kitkemisestä ja harventamisesta. Siellä sai olla rauhassa.

3. Lapsena piimävelli ja talkkunapöperö olivat tavallista kesäruokaa. Molemmat ovat edelleen lempiruokiani. Talvellakin, koska keksivät pakastimen. Puolukat, mustikat ja viinimarjat sopivat siihen. (Talkkuna- sanaa ei muuten ole esim. ruotsin sanakirjassa.) Olen myös keittänyt talkkunoita muuripadassa.

4. Nuorena (
kuvassa) minulla oli hyvä muisti. Päihitin luokkatoverit muistia vaativissa tehtävissä. Samoin kesäleirillä opin aika nopeasti morsettamaan. On tunnustettava, että hyvät arvosanani kemiassa ja fysiikassa perustuvat pelkästään ulkolukuun. En edelleenkään ymmärrä niistä mitään. Muistan ihan triviaalijuttuja ja olen sopiva apu miehelleni ristikoiden ratkomisessa(kin).

5. Tykkään käydä kirppareilla ja divareissa, vaikka tarkoituksenani ei ole ostaa mitään.

6. Viime viikolla kävin ystäväni kanssa apteekissa. Hän teki ostoksensa ja minulle jäi aikaa tutustua ryppyvoidehyllyyn. Se kävi kalliiksi. Ostin kokeeksi V:n kasvoveden ja ryppyvoiteen, joilla sitten illalla hoidin naamavärkkini. Aamulla kasvoni olivat tulipunaiset, turvonneet ja kuumottavat. Mittasin kuumeen. Ei ollut kuumetta, vaan voimakas allerginen reaktio. Muutaman puhelinsoiton jälkeen yhteispäivystyksen kautta ihopolille ja samaan apteekkiin ostamaan antihistamiinia ja kortisonivoidetta. Kannattaa siis vain rupsahtaa rauhassa.


En haasta tällä kertaa ketään, mutta laitan nuo meemin säännöt tuohon, jos joku haluaa jatkaa tätä leikkiä.

Meemin säännöt:
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

21. marraskuuta 2008

HPYness

Yllätettynä ja kiitollisena en halua yhtään viivyttää Neulekirpulta
saamani hienon palkinnon, The HPY Blog Awardin liitelyä blogista blogiin. Siksi kirjoitan heti tämän lyhyen postauksen.

Tämä tunnustus on sillä tavalla erilainen, ettei siihen liity mitään sääntöjä. Käsittääkseni kuitenkin pitää/saa olla ainakin hiukan HPY. Olenkohan minä? Ilmeisesti riittävästi.

Hpyness on kiehtovaa. Vai olisiko hpyism oikeampi termi? Paneutukaa asiaan ja päättäkää itse. Lennätän perhosen edelleen Utukalle.

*****
Asiasta toiseen. Seuraava meemi on kiertänyt viime aikoina blogeissa. Siinä on tarkoitus kertoa itsestään viisi (omasta mielestään) omituista tapaa tai ominaisuutta.

Minä, esimerkiksi,

1. kirjoitan useampaa kuin yhtä blogia, vaikka minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa.
2. aloitan lehden lukemisen aina takasivulta.
3. en muista pankkikorttini tunnuslukua ja vieläkin raha-asioissa käytän kuuden kertotaulua.
4. kävelytän, siis kannan, kävelysauvoja sauvakävellessä, koska hartiani ovat eripariset.
5. en kammoksu esim. käärmeitä, torakoita tai hiiriä, mutta pelkään koiria (isoja).
6.

Kuka tahansa voi jatkaa meemiä jos haluaa. En haasta ketään.

5. marraskuuta 2008

Ruokamuisto

Sattumalta USA:n predidentinvaalien tulosanalyysien lomassa katsoin televisiosta osan ohjelmasta Tinan keittiössä. Tavallisesti näkymätön osallinen kertoi siinä mielenkiintoisen ruokamuistonsa. Siitä palautui mieleeni oma ruokamuistoni 70-luvun alusta. Se on ajalta, jolloin riisi oli minulle tuttua vain joulupuurossa. Niin, ja naapurin evakkoemännän piirakoista.

Olin päättelemässä opintojani Kiovassa. Suomessa lainarahalla ja pienillä stipendeillä opiskelevalla ei ollut minkäänlaisia painonhallintaongelmia, koska ruokaan ei yksinkertaisesti ollut määräänsä enempää rahaa. Se taas, että edelleenkään painonhallinta ei ole ongelma, johtuu huonosta ruokahalusta, joka on luultavasti jäänne solunsalpaajahoitojen aikana tuputetusta ruuasta. Syön elääkseni ja riittävästi, vaikka terve näläntunne on harvinainen vieras. Nykyisistä ravintola-annoksista minulle riittäisi ainakin kolmeen ateriaan. Pula-ajan elänyt kun ei mielellään jättäisi ruokaa lautaselle.

Siihen ruokamuistoon. Opiskelija-asuntolassamme oli tietenkin yhteiskeittiö. Meitä oli eri puolilta maailmaa. Samalla käytävällä yhdessä solussa asui egyptiläinen perhe, jossa oli kaksi suloista kiharatukkaista lasta. Olimme juuri tulleet ja vasta asettumassa. Ystävällinen perhe kutsui minut ja huonetoverini päivälliselle. Rouva oli valmistanut herkullista, suorastaan taivaalliselta tuoksuvaa currykanaa ja riisiä.

Opiskelijaruokaloista muistan oikeastaan vain pitkät jonot, alumiiniastioiden kolinan, kompotit ja rahkan (sekin uusi tuttavuus tuolloin). Itse pääruokalajit eivät ole jääneet tarkkaan mieleeni. Mutta tuon taiten ja rakkaudella valmistetun kana-aterian muistan aina. Varmasti myös siksi, että kulttuurieromme kulminoituivat aterioidessamme. Etelämaalainen vilkkaus, äänekkyys kontra meidän suomalainen vaitonaisuutemme. Silloin ei vielä järjestetty minkäänlaista valmennusta vaihto-opiskelijoille. Piti vain luovia omin avuin. Koska meistä ei ollut vastaavanlaisten herkkujen valmistajiksi, jäimme ikuiseen kiitollisuudenvelkaan tuolle perheelle.

Tänään muuten haudutin uunissa sitruunapippurilla, tillillä, suolalla, ketsupilla ja Danonen Activia-jogurtilla maustettuja silakkafileitä. Hyvää oli, kun pääsee itse kehumaan. Makea jogurtti sopii siis vallan hyvin ruokakerman tilalle.

Ruokamuistoja-meemi on näköjään kiertänyt joskus blogeissa. Olkoon tämä sitten vaikka myöhäsyntyinen osa sitä.

5. huhtikuuta 2008

Bloggaamisesta



RockYou FXText


Leena ja Allyalias haastoivat minut vastaamaan seuraaviin kysymyksiin.

1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
Tässä blogissa on 562 postausta, Mapissa 89 ja kuvablogissa 346, Liisan tarinoissa muutama. Eli onhan noita jo aika paljon.

2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia nettiin?
Aloitin oikeastaan sattumalta ja tietämättä edes mistä oikein on kyse. Mieheni oli kaukomatkalla, jota sain seurata blogina. Tyttäreni kertoi, että blogin voi aloittaa kuka tahansa. Uteliaisuuttani perustin ensimmäisen ja ajan myötä seuraavan jne. Kalenterisivumuistiinpanoni siirtyivät osittain näihin blogeihin. Aluksi suuntasin ne ystäville ja sukulaisille, mutta jotenkin päädyin blogilistalle ja siitä alkoi kiehtova verkottuminen ja tutustuminen verrattomiin kirjoittajiin ja valokuvaharrastajiin.

3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
Ikiomalla iGoogle-sivulla, blogeissa, joidenkin lehtien verkkosivuilla, hoidan pankkiasiat ja etsin tietoja Googlella.

4. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)
Ei.

5. Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
Osaan puhua englantia, venäjää ja ruotsia. Hiukan saksaa ja ranskaa.

6. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?
Seuraan uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Punainen lanka. Inhimillinen tekijä. Tositarina. Arto Nyberg. Uutisvuoto. Sarjoista olen eniten seurannut Emmerdalea ja Kotikatua. Joskus elokuvia.

7. Hissi vai portaat?
Hissi alaspäin ja portaat ylöspäin. Johtuu kipeästä selästä. Riippuu tietenkin monenteenko kerrokseen olen menossa.

8. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?
Onko sellaisia muka olemassa? Ei minulla ainakaan.

9. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa.
Haastan Neulekirpun, Maijamurun ja Arrun.

15. helmikuuta 2008

Kirjoitin mitä kirjoitin...

Paju heitti taas haasteella. Tämä ei ollutkaan helpoimmasta päästä. On tullut kirjoitettua kaikenlaista. Selatessani postauksia pieni epätoivon poikanenkin pääsi iskemään. Havaitsin lukeutuvani omien vaivojeni valittajiin (Ken vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki.) Omalla kohdallani voin reilusti sanoa: Vaivojensa vanki valittaa vaivojaan. Siksipä silloin tällöin, aika useinkin, mielessä pyörähtää ajatus painaa tuota DELETE-nappulaa. Jos se vaikka deletoisi vaivatkin.


Mutta nyt haasteeseen:

Säännöt:

1. Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla:

Perhe

Ystävyys

Rakkaus

Minä itse

Mitä tahansa


2. Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään saman. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin. (Tämä haaste näkyy kiertäneen jo niin kauan, että on vaikea löytää viittä haastettavaa. Löysin kuitenkin kolme.)

Haaste: Tanssityttö, Enkelin päivä,
ja Kynä kädessä

3. Lue postaukset ja jätä halutessasi kommentteja.

5. helmikuuta 2008

Kevään kurssit- haaste

Tutkittuani tarkoin paikallisten opistojen tarjoamia kursseja totesin seuraavien kurssien puuttuvan. Otin välittömästi yhteyttä ja tarjosin vuosikymmenten kumuloimaa kokemustani ao. aiheista. Rahat löytyivät heti. Yksi kursseista on valitettavasti
jo täynnä. Haaste löytyy tekstin lopusta. Itse en haasta tällä kertaa ketään henkilökohtaisesti. Tästä voi kuka tahansa jatkaa, jos kurssit kiinnostavat. :)


  1. Itkuvirsikurssi. Kurssiseloste tälle kurssille, jolle itse haluaisin osallistua, löytyy haasteen antajalta l. Pajulta.
  1. Sairaan hyvä potilas. Kurssiseloste: Kurssilla opitaan kantapään kautta, miten selviytyä yliopistollisten keskussairaaloiden polilta-polille-kierrätyksessä. Käydään läpi FAQ (Frequently Asked Questions = usein kysytyt kysymykset) sopivine vastauksineen. Pukeutumis- ja elekoodisto. Runsaasti itsenäistä opiskelua. Kurssimateriaali: osallistujat tuovat mukanaan omat epikriisikopiomappinsa, joiden pohjalta laadin jokaiselle PSK:n (Personal Survival Kit = henkilökohtainen selviytymisstrategia). Kurssimaksu määräytyy mapin paksuuden mukaan 100 euroa/sentti. Osallistujamäärä rajoitettu. Pidä kiirettä.

  1. Lasikatto joustavaksi. Viikonloppukurssi. Kurssiseloste: Tavoitteena on estää naispuolisia hierarkian huipulle pyrkiviä satuttamasta itseään lasikattoon. Lasikatto pehmennetään kemiallisesti kaikkien fysiikan lakien vastaisesti joustavaksi ja naisenmentäväksi. Kurssipaikkana on vain osallistujille ilmoitettava salainen lasikattoinen ostoskeskus jossakin päin Eurooppaa. Osallistujilta vaaditaan vähintään keskikoulun neljännen luokan kemia edes ulkolukuna opittuna. Kurssimaksu 500 euroa. (sisältää kurssipaikan vuokran)

  1. KKK-kurssi. Viimevuotisen KK (Kurjuuden kuppila)-kurssin tilalle oppijoiden toivomuksesta. Keskinäisen kehumisen kurssi soveltuu kaikille blogistanilaisille. Kurssi on todettu toimivaksi ja todella tehokkaaksi valokuvabloggaajien puolella. Kurssiseloste: Tavoitteen suunta on yhteneväinen toisen tarjoamani kurssin KKK (Kasvojenkohotuskurssi) kanssa. Lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Blogiuskottavuutesi nousee itsetuntosi ohella ja samalla saat näppärät kotiohjeet naururyppyjen lisäämiseksi suunympärysjuonteiden kustannuksella. Yhteistoiminnallinen kurssi. Osallistumismaksu mitätön 30 euroa, koska materiaalina olemme me itse. Kiintiö on valitettavasti täynnä jo ennen ilmoittautumisajan alkamista. Kokeile onneasi vuoden kuluttua.

  1. Uussanat ja –sanonnat. Oletko törmännyt käsittämättömiin sanoihin netissä, sähköposteissa, kännykkäviesteissä? EVVK, LOL, IMHO… Kaipaatko Setälän kieliopille jatko-osaa? Ehkä se on tässä. Kurssiseloste: Tietoverkon seittimäisessä viidakossa syntyy päivittäin uusia sanoja ja ilmauksia. Olen kerännyt sanastoa ja lyhenteitä kuin muinoin kasveja ja kurssilla perustamme ryhmäblogin, jossa selvitämme tämän uuden fraseologian semantiikkaa, etymologiaa, frekvenssiä jne. Tällainen innovaatioblogi on yhteistoiminnallisuutta parhaimmillaan. (Vrt. edellinen kurssi.) Kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan välittömästi, koska optimaalisena ryhmäkokona pidän kymmentä bloggaajaa. Kurssimaksua ei ole. K60. Valitettavasti.

(Lisäksi minulta on pyydetty Pidä pääsi-kurssia, joka sopisi kurssin 2. oheiskurssiksi, koska kurssilla opetellaan kommunikaatiotaitoja. Esimerkkitilanne: Sinulla on selkeä ja varma käsitys omaa elämääsi koskevasta asiasta (vaivasta). Menet lääkärin vastaanotolle ja hän saa sinut uskomaan, ettei ko. vaivaa ole. Kyse on mielipiteiden vaihtamisesta. Ei ole tarkoitus jättää omaa mielipidettä ja ottaa mukaan esim. lääkärin mielipidettä. Pidä pääsi-kurssi auttaa sinua pysymään kannassasi, olkoonkin vaikka väärä. Onpahan oma. Kunhan pysyt topakkana etkä suostu manipuloitavaksi. En lupautunut tähän, koska oma tormakkuus on vielä hiukan hakusessa l. oma jämäkkyys- l. assertiviteettikurssini on vielä kesken.)

Virallinen haaste kuuluu näin:
Here's what I have to do: Devise a list of 5-10 courses you would take to fix your life. It's more fun to be in classes with friends, so include one class from the person who tagged you that you'd also like to take. Tag five.
Siis ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.
----Edit 19.2. Neulekirppukin haastoi samaan meemiin.

26. joulukuuta 2007

Valokuvaamisesta vuonna 2007

Jo useamman päivän jatkuneen liikasyömisen lomassa olen vähitellen vastaillut Neulekirpun haasteeseen. Aika hankala oli kiteyttää lukemattomien kuvien sisältöjä. Tässä tulee kuitenkin aherruksen tulos.

1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2007? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?
Eniten näyttäisi olevan luontokuvia, järvi- ja maalaismaisemia. Kirkkaita ja usvaisia. En keskity mihinkään, vaan minulla on melkein aina kamera mukanani ja kuvaan siis kaikkea mitä eteen sattuu. Aivan lähiympäristökin on muuttunut tänä vuonna. Taidan kuvata liikaa.


2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin tms. kuvahaasteisiin vuoden aikana?
Osallistuin muistaakseni jokaiseen Valokuvatorstain haasteeseen. Sen tauon aikana osallistuin Obeesian Varjovalokuvatorstaihaasteisiin, IinesJ:n Paras kesäkuvahaasteeseen, Marin jouluvalohaasteeseen. En muista muita.
3. Mistä vuonna 2007 ottamistasi kuvista pidät itse eniten? (Onko se yksittäinen kuva vai kuvasarja tai kenties jonkun toisen ottama kuva? Voit perustella valintaasi tai pitää syyn omana tietonasi.)
Maisemien lisäksi kuvaan yksityiskohtia. Valot ja varjot kiinnostavat. Ylläoleva kuva on yksi suosikeistani. Ei sen kummempia perusteluja. Miellyttää silmää ja taitaa olla melko tarkkakin.
4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2007?
Opin, etten osaa oikeastaan vielä juuri mitään. Opin myös, että kun huomaan jonkin kauniin valoilmiön (esim. sateenkaari yms.), se on hävinnyt ennen kuin ehdin paikalle. Eli en enää kiirehdi suotta. Parhaat luomukuvani ovat siis edelleenkin sattuman satoa. Tosin kuvasin tarkoituksella sen yhden perhosen. Lopputulos oli todella suuren työn takana.
5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana? Oletko tyytyväinen hankintaansi?
En hankkinut itse, vaan sain lahjaksi Canon Digital Ixus 75:n, koska se on kevyempi kuin entinen ja siinä on isompi näyttö. On siinä hyvät puolensa, mutta ehkä en vieläkään ole sinut sen kanssa.
6. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2008?
Todennäköisesti jatkan samalla tavalla. En ole vielä oikein ottautunut kuvankäsittelyyn. Lähitulevaisuudessa minulta mennee runsaasti aikaa skannaamieni vanhojen diakuvien pelastamiseen. Siinä sivussa oppinen jotakin kuvankäsittelystä. Siis luultavasti kuvaan määrällisesti vähemmän.

14. joulukuuta 2007

Vanhaan hyvään aikaan

Maijamurulta löysin tämän blogeissa kiertäneen lapsuusmuistelumeemin. Hän oli muuntanut meemiä hiukan alkuperäisestä. Kirjoittajan tulee jättää ensimmäinen sana pois jatkaessaan meemiä, koska muutoin sanarimpsu kasvaa liian pitkäksi. Minusta se oli hyvä muutos. Toimin sen mukaisesti.


Säännöt:

  • Tässä on lueteltu monta sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.
  • Jos juuri siitä sanasta ei tule mieleen mitään, niin kerro jostain siihen läheisesti liittyvästä asiasta.
  • Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen paljon juttuja.
  • Lopuksi: keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele siihenkin sanaan liittyviä lapsuuden tapahtumia.
  • Jätä ensimmäinen sana vastaavasti pois.


1. Lintu – Pääskynen. Kirjoitin pieneen siniseen ruutuvihkoon vasta opitulla kauniilla käsialalla äitini tarinan pääskysistä. Ne syöksyilivät siivet häntä hipoen, koska hän oli liikkumatta. Luulivat häntä kissaksi. Se oli kotiläksy. Kun kotimökki maalattiin punamullalla, maalari maalasi samalla pesässään olleen pääskysen. Seuraavana kesä sama maalattu pääskynen palasi.

2. Meri - Tuttu vain kirjoista ja Ameriikan sukulaisten kirjeistä. Näin meren vasta 17-kesäisenä. Suolammet tutumpia.

3. Kitara – Kitaraa ei ollut, mutta joko isoveli tai –sisko sai mandoliinin joululahjaksi. Naapurissa oli kantele. Isäntä osasi soittaa sitä.

4. Kello – Seinäkellon vetäminen oli papan homma. Naapurin käkikelloa ihastelimme niin paljon, että lopulta vanhempamme ostivat sellaisen meillekin. Papalla oli taskukello liivin kellotaskussa. Joskus sen takakansi avattiin. Äitini rannekellon ”korjasi” palasiksi yksi sisaruksistamme kammarin pöydän alla. Ensimmäinen oma kello oli muistaakseni paperinkeräyksellä hankittu.

5. Oksentaminen – Muistan kävelleeni isän kanssa kärrytietä syksyisenä aamuna ja olleeni niin huonovointinen, että syötyäni yhden puolukan minua alkoi oksettaa. Miksi piti sairaana lähteä kouluun?

6. Mummo – Mummosta tulee tuoksumuistona mieleen kamferitipat. Niitä laitettiin sokeripalaan. Muistan myös hänen pitkä tumman lettinsä, joka kietaistiin aina samalla mallilla sykkyrälle niskaan ja laitettiin neuloilla kiinni. Ja huivi päälle.

7. Kirja – Maailman seitsemän ihmettä. Olikohan niitä seitsemän, mutta riippuvat puutarhat ja pyramidit ainakin. Topeliuksen Lukemisia lapsille, joita minulla lukutaitoisella luetettiin koulussa toisten opetellessa lukemaan.

8. Pipo – Piposta tulee mieleen se, että sain tehdä niihin tupsuja. Sen osaan vieläkin. Kansakoulussa oli paksut puupuikot ja paksua valkoista narua. Niiden avulla opettaja opetti meidät kutomaan.

9. Matematiikka – Opettajan persoona vaikutti matematiikan oppimiseen eniten. Pelottava opettaja oli oppimisen este.

10. Metsä – Tuttu ja turvallinen, suojaava syli. En koskaan eksynyt, pidin aina huolen siitä, että osasin takaisin. Jo ihan pieninä olimme mukana marjoja poimimassa. Tätikin vei meidät mustikkametsään. Poimimme mustikat kahvikuppiin ja pian oli sanko täynnä, koska meitä oli monta.

11. Ukkonen – Jokakesäistä. Muutama raju ukkosilmakokemus on muistissa, mutta pelkoa ei ole jäänyt. Neuvottiin laittamaan esim. aterimet pois käsistä, menemään pois ikkunoiden luota. Ikävin muisto on lemmikkikaritsan menehtyminen salamaniskuun ison kuusen alle.

12. Hiukset – Polkkatukka pienenä. Ei äiti kai ehtinyt letittämään. Hiukset leikattiin kotona tai naapurissa. Vasta oppikoululaisena kävin ensimmäisen kerran kampaajalla.

13. Sisko – Heitä on kaksi. Muistan yhteiset ensikokeilut meikkaamisen saralla.

14. Ikkuna – Muistan ihmetelleeni, miksi aitassa oli niin pikkuruiset ikkunat ja vain vintillä. Tuvalla tuplat otettiin keväällä pois. Talveksi ne laitettiin takaisin paikoilleen. Selstoffia (tai jotakin) ja tulitikkurasioita laitettiin ikkunoiden väliin keräämään kosteutta. Ikkunaliimapaperin maun muistan vieläkin.

15. Kalenteri - Ei ollut kalenteria, vaan almanakka, joka roikkui naulassa tuvan seinällä. Se Yliopiston ainoa oikea.

16. Puuro – Äiti teki hyvää perunapuuroa. Ruispuolukkapuuroa tehtiin myös ja varsinainen herkku oli vispattu marjapuuro. Talvella sain vatkata sitä lumihangessa tähtitaivaan alla.

17. Nenäliina – Nenäliinoja tehtiin itsekin ja reunaan virkattiin soma pitsi. Ostetut tuntuivat lapsena kuitenkin hienommilta, koska niissä oli kuvia. Miesten nenäliinat olivat ostettuja.

18. Parsinsieni – En muista meillä olleen parsinsientä. Sen tilalla oli muistaakseni hehkulamppu, vaikka meillä ei ollut sähköjä. Sukkien kantapäitä ja polvia riitti parsittaviksi. Yhdessä koulukuvassa minulla on polvista parsitut harmaat pässinpökkimät. Häpesin sitä kuvaa jossakin vaiheessa. En enää.

19. Kahvimylly - Kahvi ostettiin papuina ja niitä jauhettiin aina juuri ennen keittämistä sopiva määrä. Ihan pienenä sitä ei jaksanut pyörittää. Sitten kun olisi jaksanut, kahvi jauhattettiinkin jo kaupassa valmiiksi.

Ketään en haasta kesken joulukiireiden, mutta aiheeseen voi tarttua ken haluaa.

20. syyskuuta 2007

Lal lala lala lal lal la...

Minä en muista äitini juuri laulaneen. Saattoi olla elämä niin raskasta pientilalla suuren lapsilauman ja talonpidon kanssa, ettei juuri laulattanut. Siksipä minä ensimmäisellä luokalla koulussa itse asiassa lausuin Pieni nokipoika vaan... ja sain viitosen laulusta!
Mutta vuosien myötä ja kiitos koulun musiikinopetuksen olen oppinut jonkin verran laulamaan. Toki vaadin säestyksen tuekseni. Eikä kukaan lähistöllä saa laulaa ns. toista ääntä.
Itse lauloin lapsilleni, jopa omia loruttelujani tuttuihin melodioihin. Kun peikolla lapsia on yksitoista ja hännät on solmittu yhteen...

Ainakin Paju ja Obeesia ovat laulattaneet äskettäin, joten päätin liittyä kuoroon. Siellä joukossa menee huonompikin laulaja. Tutuista alakansakoululauluista löysin kahden paljon lauletun laulun sanat täältä:

Saunavihdat
(säv. trad., san. M.Konttinen, sov. L. Kangas)

Lapsoset ketterät kotihaasta
koivuista oksat taittaa.
Noistapa nopsilla käsillänsä
saunahan vihdat laittaa.
Lauteilla saunan kotoisen
taas illalla kylpy maittaa.

Pehmyt on lapsista aina vihta
äiti jos vihtomassa.
Lämpöinen löyly on kotisaunan,
toisin on vierahassa.
Jospahan säilyis' äidin lapset
kylmältä maailmassa!

Miksi siinä lauletaan vihdasta, vaikka minä sanon aina vasta? Ei ole laulun sanat siinä jättäneet jälkeä puhekieleeni.

Laulu Suomessa
(säv. trad., san. J. Juteini, sov. J. N. Lahtinen/L. Kangas)

Arvon mekin ansaitsemme
Suomen maassa suuressa,
vaik'ei riennä riemuksemme
leipä miesten maatessa.
Laiho kasvaa kyntäjälle,
arvo työnsä täyttäjälle
Lal lala lala lal lal la...

Suomen poika pellollansa
työtä tehdä jaksaapi.
Korvet kylmät voimallansa
perkailee hän pelloiksi.
Rauhass' on hän riemullinen,
mies sodassa miehuullinen.
Lal lala lala lal lal la...

Suomen tytön poskipäihin
veri vaatii kukkaset.
Hall' ei pysty harmaa näihin,
näit' ei pane pakkaset.
Luonnossa on lempeyttä,
sydämessä siveyttä.
Lal lala lala lal lal la...

Opin teillä oppineita
Suomessa on suuria
Väinämöisen kanteleita
täällä tehdään uusia.
Valistus on viritetty,
järki hyvä herätetty.
Lal lala lala lal lal la...

Oppikouluaikaan perheeseemme hankittiin ensimmäinen auto. Isän kanssa sitten joskus laulettiin automatkoilla kahdestaankin, matkalla kotiin. Kodin kynttilät illoin kun syttyy...

9. elokuuta 2007

Satunnainen

Löysin Rockin´Girl Blogger-ketjutuksen yhteydessä hauskan meemin Angelalta.
Seurattavat blogilistathan näyttävät venyvän aika pitkiksi aluksi ja sitten urautuvan samoihin. Siksi viehätyin tästä satunnais-meemistä. Päätin heti valita ne kolme satunnaista blogia uusista blogeista, koska Blogistanissa näkyy olevan paljon blogeja, joita ei juuri kukaan kommentoi. Alla oleva kursivoitu teksti on Angelan.

Keksin aivan loistavan meemin. Ainakin omasta mielestäni. Näin se menee.
Ohje:
Mene blogilistalle valitse 3 satunnaista blogia vuorotellen ja ota niiden osoitteet ja nimet ylös. Tee sitten postaus omaan blogiisi, johon kopioi tämä ohje ja laita satunnaisten löytöblogiesi nimet linkkeinä loppuun.

Lähetä sitten seuraava viesti niiden satunnaisten blogien kommenttilaatiokoihin mielellään oman postauksesi permalinkin kanssa (Vuodatuksessa saat permalinkin kun napsautat postauksen otsikkoa hiiren vasemmalla ja kopioit selaimesta osoitteen hiiren oikealla kommenttilaatikkoon):

Hei,

Onneksi olkoon! Olet mukana 3 satunnaista blogia -meemissä :) Lähetä tämä viesti kolmeen satunnaiseen blogiin! Käy meemin lähettäjän blogissa, katsomassa tarkempi ohje. Jätä myös meemin lähettäjälle viesti kertomalla viidellä sanalla itsestäsi, joista yksi sana on satunnainen. Esim. Utelias nainen, joka nukkuu satunnaisesti. Huom. tämän meemin jatkaminen on vapaaehtoista :)

Valitsin kolme satunnaista blogia uusista blogeista:

1. Kieltenopettajan päiväkirja
2. Pariisin siltojen alla

3. Omaa elämää

2. elokuuta 2007

What a challenge!

I was tagged by HPY to tell 10 (!) things I like about myself. I think 5 would have been enough. But I will have a try. Maybe I will come up with some new revelations about myself. You know, as my cousin said a couple of days ago, this kind of listing may be very difficult for Finns.

1. I like my sisu. Without the world known Finnish sisu I would not exist.
2. I like I have a good memory. I helped me a lot when learning things at school, and now, when ageing, it is nice to surprise people with pretty old pieces of information they have forgotten.
3. Having a good memory does not always make people smart, but in my case it did (sic!), which I like a lot.
4. Due to the previous fact I learned a few foreign languages, and I like being able to communicate with people from different countries.
5. I like my hair which is brown and thick. My hairdresser always says there is a lot of material to work on. But I hate going to the hairdresser´s because of painful spine and neck problems.
6. I like my green eyes. They change their colour according to the the colour of the clothes I wear.
7. I like the state of serenity and flow I sometimes find myself in when focussing on writing in my blogs.
8. I love my family. I like being visited by them. I am looking forward to seeing all of them this month, because there is something in the air. Whisperings. Inquiries what I like. I love to give something to remember. Memories. Especially I love the unconditional love given by my grandchilren. I think that feeling is mutual.
9. I like being still fit enough for walking short distances on my own and driving a car, which makes it easier for me to take pictures.
10. I like cows for some reason unknown to me. My family and friends know that, and I keep getting cow-things as presents, which I like as well. Maybe HPY has noticed that, because there is a great cow photo in her today´s entry.
I like it. Thank you for tagging me, HPY!

PS.

Tässä meemissä pyydetään kertoman itsestään kymmenen sellaista asiaa, joista pitää. Kirjoitin siksi englanniksi, koska haaste tuli monikielisestä blogista. Olen huono haastamaan ketään, mutta haastan nyt kuitenkin seuraamistani bloggaajista Allyn, Hansun, Ikkunaiineksen, Leenan ja Leonooran.

1. elokuuta 2007

Mitä murretta?

Murremeemi löytyi Obeesialta. Olen nähnyt sen muissakin blogeissa, mm. Celialla. Tehtävänä on kääntää annetut virkkeet omalle murteelle. Voin sanoa käyneeni melkein "kiertokoulua" siinä mielessä, että kouluaikanani asuin eri puolilla Suomea ja sain tartuntoja eri murteista. Yritän kääntää ja tarkekirjoittaa virkkeet ensimmäiselle oppimalleni murteelle. Tämä tehtävä on mielestäni vaikea. Luulen, että väännöksissäni on viitteitä eri murrealueisiin.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Sisko punane kolttu soppii minullekki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviitko apuva kirjotustehtävässä, jonka muantievonopettaja anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Selevä, tehhää niinku sinä ehotit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummu sano hakevasa meijät siinä kuuven maissa.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Minä meninki Helsinkii linja-autolla, ku en ehtiny junnaa.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ootko nähny missää minu isoveljenj kännykkää?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
No, ostitko sinä sen hammee, jokä me nähtii hooetämmässä viime viikolla?

Kokeilkaa toisetkin, vieläkö se ensimmäinen murre löytyy?

Minä tykkeän kuleksia metässä aena ku mahollista. Viime kevväänä, tais olla toukokuuta, näin ens kerra polokupyörän puussa. Onkoha kukkaa muu nähny?

Edit 22.8.

Täältä löysin vertailua blogeista poimituista murrenäytteistä.