Ultrakevyet kalapyörykät

Maalaismarkkinoilla oli lauantaina tunnelmaa, kun lähes 5000 osallistujaa ahtautui koulukeskusaukiolle seuraamaan työnäytöksiä, tutkimaan paikalle kuljetettuja vanhoja varstoja, silppureita, puimakoneita, pienkoneita, yhtä ponia, vasikkaa, kolmea lammasta, kahta kissanpentua ja kolmea pystykorvan pentua.

Paikallisten käsityöläisten tuotteet olivat ihan oivallisia, mutta tavanomaisesta markkinarihkamatarjonnasta en saata olla ihmettelemättä kymmenen euroa maksavaa saippuakuplapyssyä. Eivät muuten tehneet kauppaansa. Lapset saivat onkia eurolla, kasvomaalauksen parilla eurolla. Pääsymaksuun sisältyi osallistuminen yhden palkinnon arvontaan. Kuvan kuhat taas sai se, joka arvasi niiden painon oikein. Minä tunnistin lasipurkeissa olevat jyvät, mutta arpaonni ei suosinut. Oli muuten ihan mukava retki.

Koska kuhat menivät muualle, piti onkia syömäkalat kotirannasta. Kaikki säret ja ahvenet tarttuivat vaarin onkeen, joten Oskari kyllästyi siihen puuhaan. Mielenkiintoista oli kuitenkin päästä pyörittämään lihamyllyä, koska saalista (14 pientä onkikalaa) ei taaskaan sopinut heittää hukkaan. Etsin pari vanhinta keittokirjaa esille ja löysin helpon kalapyörykkäohjeen.

Kalapyörykät

annos kalamureketta
vettä
1 rkl suolaa vesilitraa kohden

kalamureke:
500 g kalanseläkkeitä
2,5 tl suolaa
1 kananmuna
2 rkl perunajauhoja
5 dl maitoa (kermaa)
(muskottipähkinää)

Kalanseläkkeet huuhdotaan nopeasti ja jauhetaan lihamyllyssä suolan ja perunajauhon kanssa. Jauhamisen jälkeen lisätään kakanmuna ja seosta vaivataan voimakkaasti hetken ajan ja sitten ohennetaan vähitellen maidolla tai kermamaidolla kiisselimäiseksi. (Lisätään hippusellinen muskottipähkinää.)

Suolattu vesi kiehautetaan. Murekenokareita sellaisenaan tai pyöreiksi muotoiltuna keitetään noin 10 minuuttia. (Älä laita liian monta kerrallaan, koska yllätyksekseni pyöryköiden koko ainakin kaksinkertaistui keitettäessä. Samalla ne nousivat kypsyessään pintaan kuten rasvassa keitettävät munkit.)

Ohjeen mukaan pyörykät voi tarjota vaikkapa keitettyjen perunoiden, papujen tai herneiden ja sieni- tai katkarapukastikkeen kanssa. Minä höyrytin kukkakaalin, tein kermaviilikastikkeen ja salaatin. Voisula maustoi pyörykät maistuviksi. Tämä nyt oli taas tällaista luovaa ruuanlaittoa. Emme me mitään seläkkeitä jauhaneet, vaan ne peratut onkikalat ruotoineen päivineen. Jauhettiin neljään kertaan, jotta ruodot eivät tuntuisi. Varsinaista dieettiruokaa. Annoksesta riitti hyvin neljälle.

Edit. 7.9.2025

Kuvan perusteella ties milloin julkaistu postaus on nyt kierrätyksessä. Vanha teksti oli jollakin älylaitteen sormen painalluksella muuttunut luonnokseksi. Ajattelin julkaista sen takaisin paikalleen. Äkisti huomasin, että se taitaa tulla uusimmaksi postaukseksi. Siksi tätä tekstin pätkää naputtelen tähän loppuun. Missään Varpaisjärvellä en ole nyt tietenkään käynyt, mutta muuten asiat piyävät paikkansa. Ja tuo kuva on omasta mielestäni aika kiva. Hyvää kesäisen lämmintä syyskuun sunnuntaita! 

Tutustuin julkiseen hammashoitoon

Viime heinäkuussa omat hammaslääkärini olivat lomalla ja olisin tarvinnut hoitoa. Jouduin menemään vieraisiin. Se maksoi mielestäni liikaa ja päätin siltä istumalta kokeilla, joko eläkeläisenä pääsisin julkisen hammashoidon  puolen vuoden jonoon.

Ensimmäinen kutsu tuli kirjeitse suuhygienistille, joka täytti tietokoneelle perustietoni, jotka olisivat olleet valmiina terveyskeskuksen puolella. Hän tutki kalliiksi käyneen hammaskalustoni, otti jostakin syystä kaksi röntgenkuvaa, varasi ajan hammaslääkärille ja uuden ajan suuhygienistille tarvittavaa hoitoa varten.

Hammaslääkäri tutki hampaistoni ja totesi, että ei siinä ole mitään hoidettavaa. Paitsi em. puhdistaminen. Tulosyyksi olin ilmoittanut purentaongelmat. Hammaslääkärin silmissä purentani oli ihan hyvä. Purentakiskokin kuulemma istui napakasti. Uskalsin olla eri mieltä. Kysyinkin, miksi minä sitten yleensä olin siellä. Sain kuulla, että resurssipulan vuoksi he pystyvät tarjoamaan vain hammaskiven poiston kerran kahdessa vuodessa. Ja tietenkin välittömän hoidon johonkin akuuttiin hammasongelmaan. Purentani kanssa saisin mennä takaisin sinne mistä olin tullutkin.

Kolmas reissu oli sitten suuhygienistille. Hän oli erittäin taitava ja ystävällinen. Tiesin, että ultraäänipuhdistuskaan ei olisi kivuton. Ehkä hän sen vuoksi ehdotti, että ko. toimenpide tehtäisiin kahdella eri kerralla. Pyysin, että vihdoinkin tehtäisiin jotakin eikä aina vain siirrettäisi asioita tuonnemmaksi. No, tekihän se kipeää, mutta kestin sen kuin nainen vain voi. Ihan hiukkasen tekivät kipeää myös kaikki laskut, jotka tästä tutustumiskierroksesta lankesivat maksettaviksi. Yhteissumma oli melkein 80 euroa. En enää ihmettele, miten sinne on niin vaikea päästä. Liian paljon päällekkäistä työtä. Ja ajan tuhraantumista toimimattomiin ohjelmistoihin. 

Ennen kuin asettauduin piinapenkkiin, hoitohuoneen ovella käytiin seuraava lyhyt keskustelu:

"Anteeksi, pelittääkö sulla?"
" Ei pelitä."
" Ehkä se myöhemmin pöivällä taas pelittää."

Yhä ylös yrittää

Vanhojen aikojen muistoksi kokeilin viikko sitten muutaman vuoden tauon jälkeen hiihtämistä. On minulla ollut jos minkälaiset sukset ja siteet vuosien mittaan. Rotanloukut, Y-siteet ja sitten näitä kärkisiteitä kahta eri sorttia. Jo monojen jalkaan laitto oli aikamoinen voimankoetus, vaikka meitä oli kaksi työn touhussa. Hiki siinä ehti tulla jo ennen kuin puolet varusteista oli päällä.

En muistanutkaan, että olin ostanut jossakin vaiheessa todella hankalasti jalkaan laitettavat monot. Tosi tukevat ja lämpimät kyllä. Monon iltti vedetään pikakiinnityksellä sopivaksi, sitten monon ulkoreunassa oleva vetoketju on saatava kiinni perille asti, jotta nilkkaa tukeva osa saadaan kiinnitetyksi tarrakiinnityksellä sopivaan kireyteen. Ihan selvästi luistelijan monot, vaikka olen aina ollut perinteisen tyylin hiihtäjä.

Miten minulle on onnistuttu myymään tuollaiset? Varmaankin monon kapean lestin ja hyvän istuvuuden takia. Ja oikean nilkan tueksi.Tasamaalatua olisin toivonut itselleni. Viikko sitten ei jäälatuja vielä ollut, joten oli suunnattava golfkentälle. Kiersin hämärissä pari kierrosta nousuja ja laskuja vältellen. Olo oli hetken kuin voittajalla. Comeback hiihtoladulle. Mieluummin hiihtäisin kuin menisin kuntosalille tai kylpylöiden tai palvelutalojen altaisiin. Kun kerran kipu riepoo koko ajan, niin riepokoon sitten vaihteeksi ladulla, kannusti fysioterapeuttikin

Toisella yrittämällä sää oli liian kylmä. Aika paljon oli hiihtäjiä suihkimassa lyhyttäkin lenkkiä. Yllätyksekseni vastaani tuli myös yksi pyöräilijä. Itsellä oli olo kuin täillä tervassa. Ohjeiden mukaan vauhtia olisi tuollaisessa olotilassa pitänyt vielä hidastaa. Miten tuosta voi enää hidastaa? -kommentti kertonee kaiken vauhdikkaasta menostani.

Onneksi pakkanen panee tänään parastaan, joten minulla on aikaa ja selkeä tarvekin selvitellä päätäni ja hiihtämisen sopivuutta tämänhetkiselle kunnolleni. Aika entinen ei koskaan enää palaa... Ei taida enää olla minun lajini. Siis kävelemään.

Ashiaa

Tänään oli tässä kohtaa ensimmäinen aamu, jolloin naapuri näkyi raapivan jäätä autonsa ikkunoista. Ehkä viherkasvien olisi aika päästä sisälle. Auringon nousu oli kaunista katseltavaa valon hiipiessä puiden latvoihin. Pihan viimeinen ruskoliljan nuppu yrittää avautua. Etanat näkyvät vallanneen syyskrysanteemin. Ilmeiseti ruuakseen. Valkoinen syysleimu kukkii viimeisiään ja korkeakasvuinen kanadanpiisku on ehtinyt taas kukkaan kuten vuosi sitten. Kasvukausi on ollut pitkä, mutta liian kostea. Elämänlanka on siitä kyllä tykännyt ja kasvattanut tuuheat hiukset neiti Ex-Pihakoivulle.

Jättipalsamit näyttävät jo hiukan kärsineen, mutta sinnittelevät vielä. Olen havainnut niiden levittyneen maamme itäisimmästä kolkasta länsirannikolle  asti. Pohjois-Savon korkeudelta etelään. Pohjoisemmasta en tiedä.

Lupasin joskus aiemmin kertoa kokemuksia asahista. Kaikkien liikuntalajien esittelyt tietenkin lupaavat kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista. Asahiakin pidetään matalan (kunto)kynnyksen lajina, siis kaikille sopivana. Minun on kuitenkin todettava, että enhän minä pysty edes seisomaan oikein. Reisiä polttelee jo reilusti ennen tunnin puoliväliä, vaikka liikkeet ovat todella pieniä ja notkeille varmaankin hyviä ranganvenyttäjiä. Minun titaanilla muutamasta kohdasta vahvistettu jäykkä runkorakenteeni ei suostu niihin. Paras on kai pysyä kotilattialla. Väkisin yrittäminen tekee tästä lajista staattisen. Paljon mainostettu lempeys on siitä silloin kaukana. Staattisuudesta taas eivät sydän ja verenkierto tykkää lainkaan. Tavallinen käveleminenkin tuntuu paremmalta. Liikkumisen tulisi olla aerobista ja pitkäkestoista.

Tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni ja kokemukseni ko. lajista. On ryhmässä toki sellaisiakin, jotka ovat siihen melkein hurahtaneet. Mitähän sitä voisi kokeilla seuraavaksi, että saisi vaihteeksi onnistumisen kokemuksia?

Tällaiset puolipakon edessä luovuttamiset eivät juuri mielialaani kohenna. Varsinkaan kun joka tuutista täällä hetkellä toitotetaan liikunnan terveysvaikutuksia ihan kaikkeen. Tässähän on koko ajan elämä pelissä. Jos ei päivällä, niin sitten yöllä unissaan, kroppani tekee ihan mitä vain. Viime yönä esim. voitin pronssia mäkihypyssä, jota "realityelämässä" olen kokeillut vain yhden kerran Wiillä. Eikä ponnistus osunut kohdalleen edes siinä. Oli meitä muitakin yrittäjiä, mutta hyppyasennon hallinta oli kaikilta hukassa.

Räätälöintiä

Räätälin tai ompelijan mittojen mukaan valmistamat vaatteet sopivat kantajalleen. Samaa en voi sanoa Googlen  hakupalvelusta. Miksi tämä mainos? Klikkaan. Vastaus: Nämä mainokset perustuvat nykyisiin hakutermeihisi.  Jos haen jotakin uutta tietoa, Google ylimpänä tiedonhaltijana päättää puolestani entisten hakujeni perusteella, mikä tieto olisi minulle sopiva.

Eikö siinä ole kyse melkein samasta asiasta kuin menisi ruokakauppaan aina saman vanhan ostoslistan kanssa. Tai pikemmin edellisen kuitin kanssa. Entä jos haluaisin kokeilla jotakin uutta? Entä jos olenkin alkanut ostaa esimerkiksi kalan suoraan tuottajalta? 

Ikään kuin minulla ei olisi tärkeämpääkin tekemistä, latasin huvikseni Firefox-selaimeeni Collusion-lisäosan. Se kerää ajantasaista tietoa kaikista liikkeistäni verkossa. Jo muutaman uutisen, kuvan katselemisen ja blogipostauksen lukemisen jälkeen ohjelman piirtämä seitti näyttää yllättävän laajalta. Sen avulla näkee, miten kymmenet erinimiset sivustot linkittävät erilaisia sivustoja toisiinsa. Verkostoituminen näkyy vain omalla koneella, joten ymmärtääkseni sen kokeileminen on turvallista.

Tietoja kerätään täsmämainontaa varten koko ajan. Luultavasti voin kieltäytyä silmille hyppäävistä mainoksista vasta sitten, kun Blogger muuttuu maksulliseksi tai opin itse räätälöimään hakutarpeeni.
Lisäosa on kehitystyön alla ja sen tarkoituksena on saattaa netissä surffailumme seuraaminen näkyväksi, jolloin voimme itse valita, haluammeko olla jatkuvan tarkkailun alla vai emme.

Not all tracking is bad. Many services rely on user data to provide relevant content and enhance your online experience. But most tracking happens without users' consent and without their knowledge. That’s not okay. It should be you who decides when, how and if you want to be tracked. Collusion will be a powerful tool to help you do that.

Tänään oli huikaisevan kaunis auringonnousu. Paksu sumu peitti vastarannan napakan pakkasyön jälkeen. Kymmensenttinen uusi lumikerros oli miltei koskematon. Jänis oli avannut polkunsa ensimmäisenä.

Livenä blogissa

Kirjauduttuani tähän blogiini ja klikkaamalla ulkoasu-painiketta eteeni ilmaantuu ensimmäisenä valkoinen ruutu, jossa luen otsikon livenä blogissa. Siinä näytetään vain pienoiskoossa se minkä jo tiedän eli miltä blogini näyttää. Tuo uussuomenkielinen ilmaus (?) on aiheuttanut jonkinasteista hilpeyttä mielessäni. Päätin kokeilla erään kesäisen "taskuvideopätkän" lähettämistä. Tiedättehän taskupuhelut, joita tulee silloin tällöin lukitsemattomista kännyköistä. Sitä ehtii ihastua yhteydenotosta, kunnes tajuaakin kuuntelevansa vain askelia tai minun korvilleni tarkoittamatonta keskustelua.

Tämän videonpätkän kanssa minulle kävi hiukan samalla tavalla. Betablogger latasi sen aika nopeasti, mutta nyt en näe sitä missään. Mihin se mahtoi kadota?

Laitoin tuohon nyt sama-aiheisen tavallisen kuvan, ettei postaus näytä kovin ikävältä. Olin ollut kuvaamassa usvahuurun tanssia viileähkönä kesäaamuna ennen kuin pokkarini tallensi mainitsemani videonpätkän ihan omin lupinensa. Kokeilen vielä kerran, saanko sen näkyviin toisella yrittämällä. Taas lataaminen näyttää onnistuvan sujuvasti, mutta lopputulosta ei näy missään.

Olen aamuöiden valvoja erinäisistä syistä ja sopivalla säällä ja valoisuuden salliessa yritän usein hiippailla ulos häiritsemättä muita. Siis tavallisesti puolisoani.

 

Koska ei onnistunut uusikaan yritys Bloggerin betaversion ( draft.blogger.com ) puolella, vaihdoin oletusversioksi vanhan Bloggerin ja voin ainakin tässä tapauksessa todeta, että yksi vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Nyt postauksessa näkyy joku video. Pitää vielä tarkistaa, että se on tarkoittamani pätkä. Siis olkaapa hyvät. Kerrankin livenä blogissa, tosin lainakengissä. Eikä tätä sitten kannata klikata isommaksi.

Totista viihdettä

Kun luin hykerryttävän pakinan Kirlahin mukavasta onkireissusta, muistui mieleeni eräs omista kalastamiseen liittyvistä retkistäni. En minäkään mikään kalastaja-eemeli ole koskaan ollut, mutta sopivalla säällä ja sopivaan vuorokaudenaikaan veneestä onkiminen on ollut ihan rattoisaa puuhaa. Varsinkin silloin kun Ahti on ollut antelias ja keskivartalossani oli vielä niin paljon voimaa, että pystyin istumaan veneessä. Soiden ympäröimän erämaajärven ahvenet olivat oudon rusehtavia, mutta porakaivoveteen päästyään kirkastuivat.

Anoppi oli varsinainen kalastaja ja hänen ohjeidensa mukaan särkikaloillekin löytyi todella herkullinen käyttö lähiruokana. Savustus, suolaus kypsentämisen jälkeen suolavedessä, perkaaminen kypsänä ja hiertäminen voin ja öljyn ja mausteiden kanssa maukkaaksi levitteeksi. Tästä ei kuitenkaan ollut tarkoitus kertoa.

Oli tyypillinen sateinen kesäkuun päivä. Olimme sähköttömällä mökillä vähin eväin. Olisiko ollut se sama kevät, jolloin rakensimme vanhan tulipalossa palaneen päärakennuksen uunin liuskekivistä alustaa pihagrillille. Elimme 90-luvun alkua. Oli vielä niin viileää, että kyyt olivat puolikohmeisina sen uunin uumenissa. Suorastaan sävähdin, kun niitä alkoi paljastua kivien raoista.

Kävimme ongella ja saimme muutaman sintin. Tihuutti koko ajan vettä. Savusaunan muuripadan vierellä oli vanhasta tynnyristä rakennettu savustusuuni. Hyttysiä hätistellen odottelimme kalojen kypsymistä ja mietimme, miten työlästä ruuan hankkiminen on aikoinaan ollut. Jos olisi ollut kaunis ilma, olisimme halstranneet kalat nuotiossa tai grillissä. Meitä oli onneksi sillä kertaa vain kaksi. Jos olisi ollut isompi pesue ruokittavana, olisi kyllä tullut äitiä ikävä.

Peruna ja juurikasvit olivat tuskin pinnalla. Suolta löytyi vain muutamia edelliskesän karpaloita, kotieläimiä ei ollut. Eikä kärpäslätkää kummempia ansoja tai aseita. Villivihannekset eivät vielä silloin edes kiinnostaneet. Nyt ehkä tietäisin hiukan paremmin, mitä luonnon vihreää uskaltaisin laittaa suuhuni. Vaikka tämän vuoden yrttiä vuohenputkea, jota löytyy melkein jokaisesta kukkapenkistäkin.

AVAlla on menossa kiinnostava kanadalainen realityohjelma Operaatio Lähiruoka, jossa

paneudutaan tiistaisin lähiruoan saloihin. Voiko perheen ruokkia pelkällä lähiruoalla? Kuusi perhettä ottaa haasteen vastaan. Lähiruokaa suosivat kelpuuttavat lautaselleen vain ruokaa, joka on valmistettu tai kasvatettu omalla lähialueella.Lähiruoan plussiin kuuluvat ruoan tuoreus ja se, että kuluttaja tietää, mistä lautasen sisältö on peräisin. Lisäksi se on ekologista ja tukee paikallista tuotantoa.

Aihe on tänä kesänä todella ajankohtainen. Minua kuitenkin kummastuttaa, että tämä ohjelma on viihdettä. Vakava asia. Olen siis sen sortin tosikko.

Kissanpäiviä

Kokeilen. Sain tämän kuvan ensin liitetyksi kopioi/liitä-komennoilla, mutta blogi ilmoittaa, että tallennuksessa tapahtui virhe. Julkaisen kuitenkin. Kokeilen siis uutta tapaa liittää kuvia Bloggeriin. Mielenkiintoista nähdä, siirtyykö kuva nytkin suoraan Picasa-kansioon.

Kuva on alkuperäisessä koossaan, joten sitä ei kannata klikata suuremmaksi. Pienennän kuvan myöhemmin, jos tämä uusi tapa yleensä onnistuu.

****

Ei onnistunut, vaan ilmoitti Bad request. Erroria pukkaa. Haenpa kissakuvan koneelta vanhalla tutulla tavalla. Luonnoksessa kuva kyllä näkyi ihan oikean kokeisenakin, mutta käsittämätöntä HTML-koodia löytyi sivukaupalla, tallennus ei onnistunut ja alkuperäinen kokeilupostaus piti poistaa. Tulipa kokeiltua.

Toinen silmiini näkyvä muutos sitten viime näkemän on tuolla yläpalkissa. Google-kääntäjä on koko ajan näytöllä valmiina. Enää ei tarvitse klikkailla sivupalkissa olevaa kääntäjää. Käännösteksti on kyllä aivan käsittämätöntä. Vaihtuiko konekääntäjä huonompaan versioon ilmestyessään tuohon yläpalkkiin, en osaa sanoa. Jotenkin vaikuttaa, että näin olisi käynyt.

Bloggerin oma laskuri sen sijaan näyttää palanneen normaaliin päiväjärjestykseen eikä enää ilmoita vähintään viisin- tai kuusinkertaisia lukemia  todellisiin käynteihin verrattuna.

Ihan ei nyt ole kuvan veroisia kissanpäiviä täällä. Taivas on pilvessä ja epävakainen sää jatkuu. Kaikesta huolimatta päivä on pisimmillään.
___

Edit yhtä aamua viisaampana:

Kysymys: Näkyvätkö vanhempien postausten kuvat teille lukijoille, koska minulle itselleni ne eivät näy. Jos klikkaan kuvan kohdalla näkyvän pikkuruisen ruudun kohdalla, saan G:lta seuraavanlaisen viestin:

403.
That’s an error.
Your client does not have permission to get URL /-rKOZOfhbUfQ/Tc_6wbbh4uI/AAAAAAAASFA/Ugk1KwBCEmA/s1600/IMG_7340.JPG from this server. (Client IP address: xxx.xxx.xxx)


Forbidden
That’s all we know.

Jos joku teistä osaa kertoa, missä on vika ja mitä pitäisi tehdä, olisin kiitollinen.  IP-osoite on muutettu, muuta ei. Miksi minusta on tullut oman blogni asiakas? Onko toisilla samantyyppisiä ongelmia?

Kirkkaassa päivänvalossa

Otatin sitten sukset esille. Kerrospukeuduin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan unohtamatta nilkan- ja ranteenlämmittimiä. Joskus urheilukaupasta ostetut hiihtosormikkaat tuntuivat uskaliaan ohuilta, joten niiden päälle vedin vielä villaiset sormikkaat.

Hiihtokengät ovat melko uudet, koska niissä on kiristysnauhaa, vetoketjua ja tarrakiinnitystä. Kun ujuttelin kenkiä eriparijalkoihini, minulle tuli ikävä vanhoja monojani. Ja vanhoja rotanloukku-, Voitto- ja Y-siteitä. Ehkä muistikuva niiden kätevyydestä liittyy jollakin tapaa nuoremman minän notkeampaan selkään. Monot olivat yksinkertaiset pukea eikä siteiden kiinnittäminenkään ollut liiaksi aikaa vievää.

Nämä nykyiset kärkisiteet on helppo napsauttaa paikoilleen, mutta jos keli sattuu olemaan jäätävä, asiat saattavat mutkistua. Kannattaisi ehkä voidella ne jollakin lukkosulalla. Pari kertaa minulle on käynyt niin, että on ollut ihan pakko palata hiihtolenkiltä sukkasillaan kantaen sekä sauvoja että suksia monoineen. Onneksi eivät varpaat ole kuitenkaan kertaakaan paleltuneet.

Nykyään tulee hiki jo pukeutuessa. Kun vihdoin pääsee ladulle, pelottaa, että suksi saattaa lipsahtaa ikävästi. Loiva alamäki menee melko mukavasti ja siinä sitten harhautuu ajattelemaan, että jospa se selkä siitä vielä norjistuisi ja tulee lähdetyksi liian kauas.

Viime talvena hiihtoyritykset jäivät kahteen kertaan, koska jäälle ei päässyt. Tasamaahiihto ilman sauvoja olisi kai helpointa. Saa nähdä, miten tänä talvena käy. Ensimmäinen kerta on takana. Näin sentään Puijon päivänvalossa, mitä en ole vuosiin tapahtunut.

Sinivalkoisin silmin

Puerto de Moganissa on viikottaiset markkinat. Aukiolle ja rantalaiturille on ahtautunut lukuisia kauppiaita. Koruja, kenkiä, vöitä, hattuja, musiikkia, leluja, huiveja, uima-asuja, hellevaatteita vauvasta vaariin, mausteita, aloe vera -tuotteita ym. Tuoreita hedelmiä on tarjolla yllättävän niukasti.

Osa kauppiaista vasta pystyttää kojuaan, osa tervehtii ystävällisesti hymyillen ohi vaeltavia kesänetsijöitä. Satamalaituri on pitkä. Sitä on melko hyvä kävellä, mutta markkinatouhu ärsyttää. Alkaa tulla liian kuuma ja on ahdasta. Merelle on mieli.

Laiturin päässä on katamaraanin lähtöpaikka. Hitaan kävelyn jälkeen jää aikaa nousta kahvilan ylätasanteelle. Tilaamme juomat ja silmäilemme kuivankarua maisemaa. Samalla hetkellä tajuamme, että soittavat joululauluja ja ajatukset kiirivät kotiin, talveen. Voisimmeko mitenkään kuvitella viettävämme joulun palmujen katveessa? On nimittäin tullut turhaan etsittyä pohjantähteä aamutaivaalta.

Sinivalkoisuus kaiteessa muistuttaa siitä, mistä olen kotoisin. Olen suomalainen missä olenkin. Fysioterapeuttien ehdotukset harkita muuttoa lumettomaan paikkaan talviajaksi tekevät työtään mielenpohjalla. Muutosvastarinta on rajua sukset jalassa syntyneelle. Miten tässä näin on käynyt?

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kerros kerrokselta

Olen arkaillut uuden tekstieditorin käyttöön ottoa, koska lopputulos saattaa olla mitä tahansa. Minun tapauksessani. En jaksa asetella enkä viilailla enkä hioa sana- ja kuvapalikoita kohdalleen. Kokeilen nyt kuitenkin, koska täällä näyttää olevan myös oikoluku. Jos se osaa asiansa, minun ei tarvitse laatia henkilökohtaista sanakirjaa. Ehkä minulla on jokin väärä asetus vielä päällä, koska vain viidellä ensimmäisellä rivillä näen seitsemän kyseenalaista sanaa.

Tuosta saan oivan aasinsillan teksti- ja kuvalukutaitoon, joka tässä vajaassa virtuaaliviestinnässä olisi todellisen vuorovaikutuksen ehdoton edellytys. Itse asiassa on kummallista, että yleensä tulen ollenkaan ymmärretyksi. Vaikka pysyisin esinetasolla, tiedän että en voi edes silloin tietää, ymmärretäänkö minut haluamallani tavalla.  Tämä blogi on täynnä minun sanojani minun kontekstissani ( elämäntilanne )  denotaatioineen ( varsinainen merkitys )  ja konnotaatioineen ( lisämerkitys ) assosiaatioista ( mielleyhtymä ) puhumattakaan. Jokaisella bloggaajalla ja lukijalla on omansa.

Kuvan lukeminen on itse asiassa yhtä kerroksellista, vaikka sitä ei tule ajatelleeksi maalauksia, taideteoksia, valokuvia ja piirroksia katsoessaan. Ehkä tässä piilee Valokuvatorstain suosion salaisuus. Ja se että en aina tahdo osata jättää mielekästä kommenttia.

Hyvää viikonloppua herra Kuukkelin minulle valitseman valssin sävelin!

Yhdenlainen tauti

Hamsterismi on sellainen vitsaus, jolle ei näköjään voi mitään. Tänä aamuna heräsin siinä viiden maissa, kuumuuteen. Vilkaisin lämpömittaria kuten luultavasti miljoonat muut suomalaiset näillä säillä. Helleraja oli rikki jo siihen aikaan. Viime yö oli toistaiseksi trooppisin. Ilma tuntui seisovan paikallaan, veden pinta oli kuin peili, tuttu uikkupariskunta käväisi aamulenkillä samanaikaisesti kanssasi, mutta varisraukka jaksoi rääkäistä vain pari kertaa reviirinsä puolesta ja jäi istua töröttämään patsaana saunamökin harjalle.

Vesikävely ei enää viilennä, parvekkeelle astuessa tuntuu samalta kuin muinoin ensimmäisen kerran astuessani ulos lentokoneesta Kreikassa. Kostea kuumuus iskee vasten kasvoja. Nyt olisi oltava ihan sisällä. Kertoivat mansikkasesongin jäävän lyhyeksi. Siispä melkein lähimmälle tilalle heti aamuseitsemältä. Lähdin mukaan päällysmieheksi, koska marjanpoiminnat ovat kohdaltani ohi. Luulimme olevamme ajoissa, mutta väkeä oli jo silloin melkein kuin maatalousnäyttelyssä. Pitkät rivit autoja. Onneksi tapasin entisen kollegan pellon laidalla. Jutellessa aika kului nopeammin.

Nyt on ainakin osa mansikoista hankittu ja käsitelty. Odottavat vielä pääsyä vasta jäähtymässä olevaan pakastimeen. Rikoin muuten munanleikkurin, kun aloin viipaloida sillä mansikoita. Laite oli ikivanha, ei kestänyt. Kannattaa kokeilla, jos omistaa kestävämmän laitteen. Jälki on tasalaatuista.

Mansikanpoiminta on mansikkatiloilla ulkoistettu joko itsepoimijoille tai sitten naapurimaiden nokkelasormisille. Itse poimien talven mansikat saa puoleen hintaan. Ulkomaalaisille kesävieraille voi tarjota erilaisen elämyksen. Uimarannan sijaan heidät voi viedä tunniksi mansikanpoimintaan. Matonpesukin on mukava elämys. Vossikka-ajeluakin voi ajatella, mutta saattaa olla, että nyt automatka ilmastoidussa autossa maisemia silmäillen saattaa voittaa, jos asia menee äänestykseen asti.

Mikä siitä Puumalasta tekee niin kuuman paikan? Oma kalibroimaton mittarimme näytti eilen parhaimmillaan +35 astetta. Yhtään lisäastetta en enää kaipaa. Näissäkin lukemissa on mitä muistella tulevan talven pakkasilla.

Muutosten aika

Tein tämän postauksen ensin uudella tekstieditorilla ja näytti siltä, että ainakin kuva oli erikokoinen kuin ennen. Tarkistin, suureniko kuva. Luulin voivani pienentää sen täällä sopivaksi. Yritin vaihtaa kuvan toiseen eikä siitä tullut puoleen tuntiin mitään. Kyllästyin ja vaihdoin takaisin tähän nopeaan ja helppoon vanhaan editoriin. Jollekin saattoi lukijaan ehtiä se ensimmäinen versio. Oletteko vaihtaneet uuteen editoriin? Onko se ollut huomattavasti vanhaa hitaampi kuten tällä kertaa minulla? Onko vanhassa vara parempi?

Vanhojen kerrostalojen räystäillä riippuvat jo puolimetriset jääpuikot, vaikka suojasäätä ei ole vielä ollut. Katot falskaavat. Viikonlopun jäljiltä moni katu on auki vain puoliksi, koska valtavia lumikasoja ei ole ehditty kuljettaa pois. Paikallisradio kuuluttaa vähän väliä, moneltako liikenne pysäytetään kokonaan tietyömaan kohdalla räjäytystöiden vuoksi. Suunnittelevat laittavansa sakkorysän työmaan kohdalle ja syystä, koska 60km/h ylittyy koko ajan.

Vakikampaaja on myöhässä aikataulustaan, mikä aiheuttaa melkoisen ketjureaktion. Ei oikeastaan minulle, koska en ole käyttänyt, siis kantanut ranteessani, kelloa sen jälkeen kun jouduin jäämään eläkkeelle. Minulla ei ole käteistä kuten yleensä. Kampaaja on vihdoin hankkinut kortinlukijan. Pääsen näppäilemällä pulasta. Kertoi laitteen maksaneen muistaakseni 700-800 euroa. Siitä pitää maksaa vielä kuukausimaksu. Paljosta puheesta väsyneet aivoni eivät muista, kuinka monta välikättä rahan, ei kun datan (kumpaa se nyt sitten oikeasti on) liikuttamiseen tarvitaan. En enää ihmettele kampaamojen kohonneita taksoja. Taas pitäisi päästä viisi viikkoa eteenpäin.

Liian rankan vesikävelyrupeaman jälkivaikutusten vuoksi pyydän kokeneelta fysioterapeutilta mahdollisimman lempeän ja rentouttavan kipuhoidon. Se on oikeastaan somatiikkaa. Ei pilatesta sentään vielä. Hengitysharjoituksia lukuun ottamatta. Jospa tästä vielä taas kerran noustaan.

Hämäröimistä

Mi

Kvik kvik! Kvik kvik!

Nöyräksi tekee

Pyydän anteeksi, jos jokainen edellisen entryn korjaus- ja muu muotoiluyritys on putkahtanut lukijoihinne uutena päivityksenä. Minä kun en pääse ymmärrykseen tuohon Links to this post-juttuun. Itse asiassa siellä näkyy lukevan Linkit tähän tekstiin. Sen sain kyllä näkyviin. Pihalla mitä pihalla.

Olisin halunnut päästä helpolla ilmoittamaan sen teeruusun nupun puhjenneen kukoitukseen viime yönä. Siis laittanut vain linkin tuonne kuvablogin puolelle, jonne sen innoissani heti aamusta laitoin. En osannut. Kyllä minä nämä tekstinsisäiset linkit, ihan permalinkkeineen, hallitsen, mutta en noita alle lisättäviä.

Jos joku lukija osaisi selkokielellä selittää, miten niitä sinne saa itse. Vai onko tarkoituskaan niitä itse sinne lisätä? Tämä Blogger on muuttunut vuosien myötä aika paljon. Mielestäni kirjoittajaystävällisemmäksi, mutta joissakin asioissa tulee tenkkapoo.

Ensimmäisiä

Ikkunanäkymätuntumalla monikin päivä on jo näyttänyt keväisen lämpimältä. Pakkasmittari on kertonut karua kieltään. Vasta eilen näin ensimmäisen sinivuokon eteläpihamme lämpimimmässä nurkassa. Se oli pakkasista kärsinyt, puoliksi valkoterälehtinen.

Ensimmäisen kerran tänä keväänä naapuri oli istahtanut verannan portaalle postinhakureissullaan. Kuvasin myös ensimmäiset krookukset ja näin kärpäsiä ulkona. Perhosia vain puuttui. Kävelin ensimmäisen kerran kumisaappaitta silloille asti tarkistamaan jäätilanteen. Niin epämiellyttävää kuin nostosillan tärinä onkin, kävelin kuvaamaan syvää sinistä. Sillan alle minusta ei ollut menijäksi. Vähäinen vapaa vesi lepäsi tyynenä ja peilasi sinistä.

Vuosi sitten näimme Laukaassa jo karjaa ulkona. Radiosta kuulin Yrjönpäivän vastaista, siis viime, yötä kutsutun huutoyöksi. Karja oli tapana laskea silloin ulos. Ei nyt. Ensi yöksikin luvassa pakkasta ja aamulla varhainen lähtö.

Vanhassa harakanpesässä on vipinää, liekö riitaakin, koska ainakin neljä harakkaa kieppuu ja lentelee sen ympärillä ja ruokailee lumen alta paljastuneissa kohdissa. Koivu on niin pahasti edessä, ettei pysty kunnolla kiikaroimaan. Ikkunalaudoilla vihreä lisii. Passiflorat hakevat tukea milloin verhoista, milloin naapuriruukussa kasvavasta kukasta, ellen pidä varaani. Sääli irroitella tiukkoja kierteitä. Mahdotonkin. Toisessa teeruusussa on nuppu! Seuraan sitä päivittäin. Avautuukohan se sillä aikaa kun olemme poissa kotoa?

Kävin myös ensimmäisen kerran Alexander-tekniikkatunnilla(tietoa täältä). Kaikki kivet on käännettävä.

Onko laitaa

Ainakin jännitystä. Pitkästä aikaa matkustamiskokeilu yksin. Uusi punainen mahdollisimman kevyt vetomatkalaukku. Mukaan ei juuri mitään. Sitä pystyy joko työntämään tai vetämään selkä suorana. Taksi haki sen pyynnöstä ovelta. Matka lentoasemalle maksoi lähes 25 euroa. Ajoissa netistä varattu Blue One-lento maksoi kaksi kertaa taksimatkan verran! Perillä Vantaalla jouduin Ulos-viittoja seuraamalla ulkomaan terminaaliin. En ymmärrä miten. Ehkä niitä viittoja oli muihinkin tuloauloihin. Tottumattomuutta. Vastaanottokomitea ei olisi löytänyt 20 minuuttia etuajassa kaupunkiin pöllähtänyttä vierastaan ilman kännykkää. Eläköön kännykät!

Mutta nuo jotenkin suhteettomat hinnat minua ihmetyttävät. Miten melkein tyhjän koneen kannattaa kuljettaa matkustajat puolessa tunnissa pilvien päälle ja kohta takaisin tee- ja kahvitarjoiluineen, kun maan kamaralla kulkeva taksimatkakin on niin kallis? Sama oli paluumatkalla. Elämäni ensimmäisellä e-lipulla matkustaen säästin taksimatkan verran, kun en valinnut nopeinta raidekulkuneuvoa l. pendolinoa. Sen kulku on vielä kokonaan testaamatta. Olisiko vauhdikkaampi kulku tasaisempaa? Ja taas taksimatka asemalta kotiin maksoi kutakuinkin puolet eläkeläisen junalipusta. Lippu oli kännykässä tekstiviestinä. Olihan se outoa ojentaa kännykkä konnarille lipun asemasta.

Jos lentokone menomatkalla oli tyhjää täynnä, niin paluumatkalla juna oli aivan täysi. Opiskelijoita, töistä palaajia. Ikäihmisiä vähemmän. Matkan varrella viisi entistä kotipaikkaa. Ajatuksia, haluaisinko muuttaa johonkin niistä takaisin. Miellyttävä vierusmatkustaja, joka siirsi kirjansa heti sivuun, kun sai juttuseuraa. Maailma on pieni. Yhteisyyttä löytyi yllättävän paljon.

___

PS. "Elokuva" on ihan itse tehty Picasalla. Sen lataaminen Bloggeriin vei todella kauan, mutta tulipa kokeiltua.

Eilen, tänään, ensi viikolla

Herään neljältä. Nostan vuoteen vierestä piikkimaton ja asetan sen kiristyneiden hartioideni alle. Tällä kertaa en nukahda siihen enää. Ajatuksissani kierrän läheisteni luona. En siksi että on ystävänpäivä. Teen niin joka päivä, koska minulla on aikaa.

Hesaria ja uudistettua Savon Sanomia silmäillessä ihailen, mutta samalla ihmettelen vanhojenpäivän juhlapukuja. Ne näyttävät muistuttavan itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton asuja. Ne ovat uusia vaatteita ja tietenkin kalliita. Kai se on viisasta hankkia sellainen asu, jota voi käyttää myöhemminkin.

SS muuten muutti ulkoasuaan torstaina. Mielipiteitä on puolesta tai vastaan. Niitä ehti eilen kuunnella mm. polin odotustiloissa, koska sovittu tutkimusaika oli tunnin myöhässä. Kännykkäkin jäi kotiin. Sain kuitenkin soittaa osaston puhelimella miehelleni, miten paljon myöhässä olin. Silmäilin ajankuluksi Annaa ja Seuraa. Palauttaessani Seuran lehtilaatikkoon, harmaatukkainen herrasmies tuumasi: "Seura tekee kaltaisekseen." Täällä ei istuta suu supussa missään.

Mittailen itse toimintakykyäni joka päivä. Tänään puin hissukseen kulahtaneen violetin hiihtopuvun alusvermeineen (, jotka pitäisi uusia jos minusta oikeasti olisi vielä hiihtäjäksi) ylleni. Pakkasta oli kymmenen astetta ja jäällä rantaviivaa seuraileva hyvä latu. Tosin moottorikelkan ajojälkiä oli enemmän. Miksi niiden pitää ajaa joka kerta eri kohdasta?

Kokeilin päästä ladulle yksin. Luistava keli. Muutama muu hiihtelijä ja pilkkijä siellä täällä. Ladulla eteneminen on helpompaa kuin käveleminen. Kävin kääntymässä Puijonsarven nenässä. Aurinkolasien läpi koko maisema näytti tietenkin väärän väriseltä. Olen kiistellyt niiden takia torin kukkamyyjänkin kanssa lobelioiden väristä. Miksi teillä ei ole niitä kirkkaan sinisiä? Nämä ovat violetteja?

Teeruusu, piikkikruunu ja passiflorat saivat eilen uuden mullan. Jospa saisin ne kukkimaan. Santit ja mustanmerenruusu saavat vielä odottaa valoisampaa aikaa. Kaktuksiin en vaihdakaan multaa.
___

PS. Tämä lisämuistilla varustettu kone joutuu hoitoon ensi tilassa. Äksyilee milloin mitenkin. Ei päästä pankkiin eikä postiin. En ole päässyt juuri lukemaan postauksianne. Vanha kamera muuten hoitui kuntoon ilmaiseksi, koska siinä oli ns. tyyppivika.

Vihdoinkin shaktimatolla

Hermosärky ja sen aiheuttamat lihasjännitykset ja -kireydet kiusaavat siinä määrin, että olen valmis kokeilemaan kaikenlaisia pehmeitä vaihtoehtohoitoja. Piikkimattoakin. Strömsö-ohjelmassa oli syksyllä esitelty moisen maton käyttöä. Joskus olen katsonut ohjelmaa, mutta juuri tuo jakso jäi näkemättä. Alan liikkeet kertovat, että ohjelman jälkeen ko. mattoja on kyselty paljon.

Netistä löytyy keskustelua asiasta ja eri mattoversioita, joita voi käydä katsomassa. En halua mainostaa mitään tiettyä merkkiä, vaan kertoa piikkimaton vaikutuksesta omaan kipuuni. Palaan asiaan, kunhan olen päässyt maton kanssa sinuiksi. Vuodenvaihteessa sain jo kokeilla mattoa. Koin siitä olevan apua sen verran, että päätin ostaa oman. Se tuli perjantaina.

En ole koskaan harrastanut joogaa, mihin kyseinen matto läheisesti liitetään. Enemmänkin nuorena tuli harrastetuksi liian kovia lajeja. Rauhalliset venyttelyt jäivät liian vähälle eivätkä aikoinaan orastaneet lihas- ja jännekireydet tulleet ajoissa esiin. Nyt olo on sitten kuin olisi heinäseipään niellyt, vaikka yrittää parhaan kykynsä mukaan liikkua, taivuttaa, kiertää, rullata...

Yrittänyttä ei laiteta. Toivottavasti.