Ollako vai eikö olla

Siis jo joulukuu ja talvi. Kolme kertaa on tänne satanut hippusen lunta ja lammet ovat pari kertaa jäätyneet ja sulaneet, mutta taas on maa musta ja pimeyttä riittää. Marraskuussa kertovat auringon paistaneen Kuopiossa 12 minuuttia. Joulukuussa on aurinko paistanut jo monta kertaa enemmän kuin marraskuussa. Kuu oli myös eilen komea. 

Aikamoisia aikamatkoja tulee tehdyksi, kun plaraa vanhoja kuvatiedostoja. Olen niin sanotusti käsitellyt vanhoja kuvia, mikä on tarkoittanut sitä, että toistaiseksi jo pari tuhatta kuvaa on deletoitu. Kun aikoinaan sain digikameran, tulin kuvanneeksi melkein mitä ja missä vain. On kukkaa, hyönteistä, maisemaa, kuuraa, jäätä, ruskaa, esineitä, toria, lunta ja latuja. Kuvien järjestelmällinen karsiminen ja arkistointi on ollut retuperällä. En keksinyt nytkään sen nerokkaampaa systeemiä. Karsin turhia pois ja annoin kansioille sisällön mukaisia nimiä. Jokaisen kuvan nimeäminen ei tuntunut tarpeelliselta. Jos istuu liian pitkään kuvia tuijottamassa, ei enää tahdo jaksaa päättää, ottaako vai jättääkö.

Muutama kuva oli tuolla ulkoisella levyasemallakin vaurioitunut, mikä saa miettimään, pitäisikö ne tärkeimmät l. henkilökuvat varmuuskopioida vielä jonnekin muualle. Haaveilen kuvakirjojen koostamisesta, mutta ei sekään käy käden käänteessä, vaikka eri firmat  millaisin etukoodein ja alennusprosentein houkuttelisivat.

Olen "käsitellyt" kuvat vuosilta 2005-2008, joten työsarkaa vielä riittää. Samanlaisia lumettomia ja sateisia ja usvaisia syksyjä ja marras- ja joulukuita niiden kuvien perusteella on silloinkin ollut. Tämän postauksen kuvat ovat niitä vanhoja. Pihakoivua ei enää ole. Ei ole toisen kuvan siltaakaan eikä kolmmannessa kuvassa näkyvää kalahallia.

Poistin myös Flickr-tilini, koska en ollut pitkään aikaan käyttänyt sitä. Se tosin tarkoittaa sitä, että sekä tässä blogissa että tuolla kuvablogin puolella jonkun postauksen kuva ei näy. Kukapa niitä vanhoja postauksia katselisi.

Kuvia katsomattakin tiedän, että joka itsenäisyyspäivä siellä on kuvia pipareista. Taikina odottaa nytkin jääkaapissa, mutta enpä taida enää kuvia niistä ottaa.

Kuvien kertomaa

En enää jaksa kovin pitkään keskittyä lukemaan juuri mitään tekstiä. Johtuuko se liian runsaasta netin selaamisesta l. linkkiloikinnasta , mikä kuulemma tyhmentää? Lukeminen on muuttunut silmäilyksi. Jos linkin takaa avautuva teksti näyttää pitkältä, saatan jättää sen kokonaan lukematta. Kuvia jaksaa katsella paremmin.

Tavaan toki aamuisin vielä sanomalehteä aika kauan, vaikka sen uutiset ovat eilisiä. Saa siinä sentään paperin tunnun sormiinsa ja painomusteen tuoksun, ellei ole juuri nuha. Savon Sanomat on vielä entisen kokoinen, siis riittävän iso, jotta siitä voi myöhemmin taitella sen biojätepussin tänä aikana, jolloin jopa biohajoavista muovipusseista on tullut melkein kiellettyjä. Miltei päivittäin yleisön osastossa vaaditaan lehden muuttamista tabloidiksi. Kai siihenkin tottuisi.

On sitten tekstejä, kuten henkilökohtaiset kirjeet, joista luen kaikki rivien välitkin. Ja luin ihan jokaisen sanan Sirpa Kähkösen Hietakehdosta. Kipein silmin. Samalla ihmettelin, miten erilaista on kaupunkilaisten ja maalta kotoisin olevien lasten elämä. Ainakin joskus ollut. Eräässä vertaispiirissä olimme aiemmin ihmetelleet samaa asiaa.

Muistelimme itsellemme merkittävän kuvan tai esineen kautta menneitä. Merkillistä, miten toisen ikioma kokemus tai tunnemuisto kirvoittaa sielun sykkyröistä uuden oman muiston. Merkillinen kovalevy on nämä ihmisen aivot. Linkkejä ja kytköksiä eri suuntiin. Suurin ihme oli, että eri puolilta ryhmään tulleista ihmisistä kahdella oli mukanaan täsmälleen sama ikivanha kuva. Sellainen seepia, pahville "tulostettu",  Victor Barsokevitschin ottama. Ihailtavan kaunis konkreettinen studiokuva, joita näinä digikuvien kuvatulvan aikana alkaa arvostaa entistä enemmän.

Kaupunkilaislapsista ja ehkä kirkonkyläläisistä ikätovereista löytyy valokuvia. Toivoisin että niitä olisi omastakin lapsuudesta. Ei juuri ole. Nyt on kone ja kovalevy pullollaan valokuvia, joista haluaisi tehdä kuvakirjoja. Yhtä kirjaa äskettäin yritin koostaa, mutta en muistanut tallentaa joka välissä ja koko aherrus meni hukkaan. Jään odottamaan uutta kipinää.

Kuvat ovat tätä marraskuuta, miltei lumetonta. Keskimmäisessä on menneen talven lumista tehty ensilumenlatu Puijon montussa.

Poikkeuksellisen normaalia

Aika näkyy hupenevan entistä rivakammin enkä tunnu saavan enää juuri mitään aikaan. Aikoinaan kirjoitin olevani "a human doing" mieluummin kuin "a human being". Nyt alkaa olo taipua jälkimmäiseen, siksi että liikkuminen sattuu joka askeleella kiireestä kantapäähän. Mitä sitä kieltämään.

Toivo liikuntakyvyn säilymisestä pakottaa aamuisin ylös ja liikkeelle, tosin kaikki sujuu kuin hidastetussa filmissä. Unissanikaan en enää juokse. Aika on tehnyt tehtävänsä. Syksyn haikeus täyttää mielen, vaikka sään suhteen  tällä erää voisi puhua melkein intiaanikesästä. On kansalaisopistoa ja kaikenlaisia mahdollisuuksia. Oman paikan löytäminen liikelääketarjonnasta on vaikeaa.

Pienimmästäkin ponnistuksesta, siis myös jokaisesta aamukävelylenkistä tulee hiki pintaan. Rantaviivalta pakenevan veden lämpötilasta minulla ei ole mitään muuta käsitystä kuin että kylmää on. Sinne astelen puunjuuria ja liukastumista varoen aina kävelyn jälkeen. Kylmä karkottaa kivun aistimuksen tyystin. Hetkeksi.

Radio pitää ajan tasalla aamuisin. Tarvitsen nykyisin jo erikoisen pontimen, joka saa minut lähtemään kameran kanssa liikkeelle. Eilisaamun usvasta siihen ei ollut. Tänä aamuna kuulin, että vuosia seuraamani siltatyömaa on päättymässä. Uuden kevyemmän liikenteen väylän varrella paljastetaan johonkin aikaantänään vanhojen läppäsiltojen muistomerkki. Kävin katsomassa vielä pressun alla olevaa taideteosta.

Monta mielenkiintoista kohtaamista liittyy tämän työmaan muutosten seuraamiseen, koska en tietenkään ole ollut ainoa kameran kanssa kulkeva.

Hitaasti hyvä tulee

Kovin pitkään viipyy koleus. Edellisten postausten ojien sulamistilanne ei ole muuttunut kovinkaan paljon varjopaikoissa. Jotakin uutta sentään. Västäräkki on nähty jo reilu viikko sitten ja ihmetelty pikkulintujen kevätlaulantojen hiljaisuutta hyytävässä tuulessa. Viimeksi katselin telkkää lammella ja ajattelin, onkohan lintujen höyhenpuvusta otettu mallia uusiin teknisiin vaatteisiin.

Eilisten ja viimeöisten sadekuurojen jälkeen tämä aamu oli vihdoin erilainen. Koko metsä raikui lintuelämää ja pitkään kukkivien valkovuokkojen rinnalle olivat nousseet ketunleivät. Ja rantojen ruttojuuret. Tuomen kukkanuput ovat jo melko isoja. Yllättäviäkin lintuääniä kuunnellessa harmitti, ettei tullut lapsena koulussa opeteltua niitä kunnolla. Kasvit opin paremmin, koska piti kerätä se 120 kasvin kokoelma. Ei silloin ollut tosin mitään äänitteitä ja vanhemmilla oli varmaankin tärkeämpää tekemistä. Luonto oli ja me elimme sen keskellä. Ei siitä tehty suurta numeroa. Koulussa opetettiin kasvioppia ja eläinoppia. Kuvamuistan lintuja ja senkin, etteivät ne silloin kiinnostaneet.

Merkittävimmät luontoelämykset olen kokenut korvessa. Älänteen kaunis kuikkapari, poikasiaan ruokkivat kalasääsket, karhunpennun näkeminen metsätiellä. Hirven kanssa miltei kasvotusten olen ollut tässä kaupungissa. Yksi on juossut vauhkona ihan tuossa rannassa. Tuli kai mieleeni siitä, kun kuulin uutisista Seinäjoen keskustan karhusta.

Mainitsemani kohtaamiset ovat vain muistikuvia, hyviä sellaisia. Nyt pilaisin tällaiset kohtaamiset yrittämällä ottaa niistä valokuvia. Kaikki pyritään nykyään kuvittamaan. Usein sanoittaminen olisi parempi vaihtoehto. Itse teen sitä samaa. Bloggaamisen alussa ei liittänyt tekstiin lainkaan kuvia, sitten yhden pienenpienen. Vähitellen suuremman ja lopulta useampia kerrallaan. Jopa joskus videopätkänkin.

Mistä tulee hyvä? Toivottavasti alkavasta kesästä.

Eteläpiha ei kerro kevään etenemisen totuutta. Norjanangervo on saanut nauttia auringon lämmöstä ja siksi kukkii näin varhain. Koivujen hento vihreys sen sijaan on muuttunut kellertäväksi, ehkä pitkään jatkuneesta kuivasta ja kylmästä jaksosta johtuen. Lehdet ovat vielä hiirenkorviakin pienempiä.

Juna vislas

Kuopion juna-asemalla oli tavanomaista leppoisampi tunnelma kolmoslaiturilla eilen aamulla ennen kymmentä.  Osa museojunan odottajista oli pukeutunut 50-luvun muotia tavoitellen. Oli pliseerattuja hameita, jenkkikassi, tuolloin hankittuja käsilaukkuja, koruja. Eräällä miespuolisella matkustajalla näkyi olevan nahkasaappaat ja vanhanajan kankainen selkäreppu nahkaisine viilekkeineen. Joku näytti pukeutuneen vanhaan harmaaseen sotilaspukuun. Hänen kaltaisiaan minäkin muistan vielä 60-luvun höyryveturijunien olleen täynnä matkatessani opiskelupaikkakunnalta kotiin ja takaisin. Totta puhuen, olisin kyllä odottanut näkeväni enemmänkin historiaan hurahtaneita paikalla. Ehkä toisilla asemilla niin olikin.

Odotettu juna oli hiukan myöhässä aikataulustaan, mutta se ei tuntunut haittaavan lainkaan. Toisilleen entuudesta ventovieraat ihmiset antautuivat juttusille auliisti. Kaikki muistelivat nuoruusajan matkojaan vastaavanlaisella junalla, kuka missäkin päin maata. Paikallisen päivälehden toimittaja joutui tekemään aikamoisen työn  suostutellessaan erään nuoren junabongarin haastateltavaksi.Kaikki eivät halua julkisuutta.

Sen sijaan vanhemmat retkeläiset eväineen kuvauttivat mielellään itseään tunnistettavasti, vaikka pyysin lupaa saada kuvata vain jotakin reksvisiittaa. Oli se monenlaisia muistoja herättävä tuokio asemalaiturilla. Semminkin kun sain kuulla, että matkaliputkin olivat olleet niitä vanhoja pieniä pahvipalasia.

Mitä kuuluu

 
Tietyömaan paalutus vaikuttaa loppuneen tai sitten keskeneräinen meluaidan pätkä toimii. Enää ei talomme ole tärähdellyt junttauskoneen iskujen tahdissa eikä vanhaa läppäsiltaa ilmeisesti enää ole, koska sillan räminä on lakannut.

Eilinen päivä meni kokonaan sisällä. Kotona kuuntelin aamusta pölynimurin ääntä. Siivoaminen ei lopu koskaan. Tänään oli pakko päästä ulos. Itse asiassa oli harvinaisen hiljaista astella haavan ja lepän lehtien täplittämää latupohjaa pitkin koulun taitse. Kirjoitan vielä noin, vaikka koulurakennus on nykyisin entisen kentän kadunpuoleisella laidalla ja entinen, vaan ei vanha, koulu on purettu ja sen tilalla on kaikki direktiivit täyttäviä erilaisia liikuntapaikkoja. Telineillä ja ilman. Oppilaat olivat tunneilla. Ei juuri mitään ääntä.

Kolme vuotta sitten surin oman vanhan kansakouluni lopettamista. Nyt ollaan jo sulkemassa yli 200 oppilaan kaupunkikouluja. Kun kävelen vanhan tupakkapaikan ohi, ajattelen, ehtivätkö oppilaat sinne asti valvovien silmien alta. Paikka näyttää melko siistiltä. Hyvä niin. Ajatukset harhailevat ja karkailevat ties minne. Luonnosta voimaa. Valo- ja värihoitoa. Yhtään tuttua ei tule vastaan. Muutama koiranulkoiluttaja on liikkeellä. Minulla on kamera kädessä. Yksi heistä huikkaa ohi mennessään, että on nätti päivä. Nätti on.

Keltaiset koivunlehdet ja punastuneet pihlajanlehdet nousivat kauniisti irti kuusien vihreää vasten. Vasta muutama koivupuu on latvasta alaston. Tuulenvire ei pidä ääntä, mutta riepottelee mukavasti lehtiä kasvoja vasten. Vaahteranlehdet ovat täplikkäitä ja paikoin jo kaikki maassa. Leppä ei vihreäänsä luovuta. Kukista sinnittelevät vielä jättipalsamit ja kamomillasauniot. Kunnon pakkasyötä ei ole vielä ollut. Ehdin kiertää lammet ja laskeutua alas sillan luo. Vesi on entistäkin matalammalla. Nyt voisi korjata vinksahtaneen laiturin, jos olisi jaksavia talkoolaisia. Eipä taida olla.

Illansuussa lehtipuhallin pörähtää käyntiin etupihalla ja jonkin ajan kuluttua moottorisaha talon takana. Huomenna ehkä vielä myös ruohonleikkuri.

Tällaista kuuluu parin viikon blogihiljaisuuden jälkeen.

Eilen

Neljän maissa kävin postilaatikolla. Ei ollut lehti vielä tullut.Sääennusteen mukaan odotin sumuista aamua. Ilma kyllä tihkui kosteutta ja selvimmin kaste kimmelsi lupiinien lehdillä. Elokuista on. En ehtinyt rantaan ennen auringonnousua. Matalalta paistava aurinko suorastaan viilsi silmänpohjiani, kun yritin saada kuvaa auringonsillasta. Ei onnistunut. Usva alkoi nousta alavilla mailla vasta iltakymmenen jälkeen. Kuvaamista ajatellen liian kaukana.

Viiden kieppeillä näkyi ensimmäinen koiran ulkoiluttaja tulevan polulla vastaan. Hän oli puheliaalla tuulella. Ei ollut vielä nukkunut lainkaan, koska oli ollut rokkitapahtumassa. Tyynessä säässä veden äärellä olisi pitänyt melkein kuiskailla. Maistelimme vadelmia ja muistelimme, miten kumpikin oli aikoinaan poiminut piirakkamustikat hetkessä parin sadan metrin päästä. Nyt meitä kummastutti se, miten rantapuistoa nykyisin hoidetaan. Paikoin melkein kaikki aluskasvillisuus on niitetty ja vesottu ja vapaa vesi näkyy.  Tässä kohtaa puisto alkaa muistuttaa pöpelikköä. Hänellä olisi ollut toivomus yhden tietyn pensaan poistamisesta. Ei näy vesi enää keittiön ikkunasta, vaan pitää katsella naapuritalon autorivistön kattoja. Ei kai siitäkään mitään tulisi, että jokainen asukas kävisi oman käden oikeudella kaatamassa juuri haluamansa puun tai pensaan. Ainakin aiemmin siitä on seurannut satikutia.

Linnut ovat  vaiti, muut paitsi lokit. Pari varista käy silloin tällöin muurahaispesän kimpussa. Pikkuorava on joinakin päivinä syöksyillyt sähkökaapelia pylväältä toiselle ja sitten kadonnut hulppeasti pituutta kasvaneiden puiden oksien pimentoon. Harakkakin on ollut nykyisin harvinainen näky. Lokkeja on entistä enemmän. Jokunen tiira.  Minne ovat käpytikat kaikonneet? Matkan varrella pientareilla päivysti muutama varis ja jokin sorkkaeläimeltä näyttävä pieni otus ylitti tien. Hirvivaaramerkkejä riitti koko matkalle. Onneksi näimme vain yölaiduntavia lehmiä.

Hellepäivänä oli hyvä pysytellä sisällä suojassa auringon paahteelta ja istua, vaikka se tiukkaa tekeekin, ilmastoidussa autossa. Eilinen ilta oli aamua kauniimpi. Liekö viisaampikin.

Seuraa

Jos ei muut, niin ainakin Google. Se jaksoi muistuttaa pitkään, että Reader lopetetaan. Ja lakkasihan se toimimasta ehkä kolmas päivä, vaikka heinäkuun ensimmäisestä puhui koko ajan. Kehotti tallentamaan tiedot. Me siis seurustelemme melkein päivittäin. Olen kyllä vaihtanut hakukoneen usein toiseksi, koska Google syöttää koko ajan samoja vanhoja hakujani. On siis lukevinaan ajatukseni. iGoogle on myös katoamassa. Tottumus on toinen luonto. iGoogle on ollut etusivuni vuosia.

On Bloglovinia, Old Readeriä, Feedlyä ja vaikka mitä. Itse asiassa esim. Firefoxin live-kirjanmerkkipalkin osoitteet riittävät, mutta kyllä minä Readeriä jäin kaipaamaan. Tai seuraamieni blogien tähtipostauksia. Jostakin syystä ei tee mieli jaella sähköpostiosoitettaan sinne tänne. Ja onhan tässä Bloggerissa oma lukuluettelo.. Readerin syötteet sai sinne siirretyksi yhdellä klikkauksella. Joten tallessa olette, kaikki vanhat ja nuoret, siis vanhat ja uudemmat blogiystävät.

Aiemmin harmittelin G+:n pakkokytköstä Picasaan. Vaikka löysinkin uuden kuvapeiton alta vanhemman version näköisen Picasan, olen  kyllästynyt siihen. Miksikö? Neljä vuotta olen käynyt silloin tällöin kuvaamassa uusien Kallansiltojen syntyä ja samalla vanhan maiseman katoamista. Eilen latasin muutaman uuden kuvan sinne. Olin ollut olevinani nokkela ja kääntänyt kuvat (yli 400) järjestykseen: uusimmat ensin. Arvaatte ehkä, mitä tapahtui uusimmille kuville? Ne latautuivat sinne viimeisiksi. Piti mennä taas siirtelemään kuvia paikasta toiseen. Minun arkijärjelläni kuvien olisi pitänyt latautua alkuun.

Tavallaan tässä minua tuli vastaan ns. kipukynnys tässä asiassa. Olkoonkin, että tietyö on luvattu valmiiksi vasta ensi vuoden puolella, päätin lopettaa kuvaamisen tähän. Käänsin kuvat takaisin kronologiseen järjestykseen. Tuolta sivupalkista tämä projektini (Mikä on projekti?) (Wikipedia) löytyy. Koska hankkeeni ei ole saanut eikä hakenutkaan  EU:lta rahoitusta eikä muutakaan tukea, keskeneräisyys ja loppuraportin vaatimattomuus ei varmaankaan haittaa.

Helteinen kesä on tuonut tänne myös railakkaita ukkossadekuuroja. Tämän postauksen kuvat kertovat niistä tai pikemminkin niiden jäljistä lähiympäristössä. Luonto kiittää. Marjat kasvavat kokoa ja kypsyvät. Rentunruusu, mesiangervo, pietaryrtti ja jopa jättipalsami kukkivat. Kanervan kukkanuput ovat avautumaisillaan. Jos on kesä ollut koko ajan etuajassa, niin näyttävät olevan syyskesän kukatkin. 

____

Edit. 10.7. 

Mainostin tuolla ylhäällä Bloggerin lukuluetteloa, jonne siis siirsin kaiken Readerin sisällön. Nyt sieltä ovat kadonneet kaikki entisetkin, ja siis tietenkin ne uudet, seuraamani syötteet.

Olen entistä enemmän pihalla.

Hyvää juhannusta!

On matkustettu mäkisiä, suoria, hiekkaisiakin ja paikattuja teitä vunukoiden luokse leikkimään ja ihmettemään yhdessä maailmaa. Ihmetelty miten korjaajat valitsevat korjattavan montun, koska viereen on jäänyt paha heite. On petytty, kun tupasvillojen kampaukset ovat olleet sateen tärvelemät. Toukokuussa on ihailtu keltaisenaan kukkivia rentukkaojia, nyt myöhemmin lupiinien värikirjoa. Siinä jäävät päivänkakkarat ja harakankellot jalkoihin.

On nähty matkan varrella kuitenkin jo kukkivat päivänkakkarat, sauniot, siankärsämöt, timoteit, kissankellot ja maitohorsmat. Alkukesä kiihdytti kukat nopeaan kukintaan vaikka pitkään jatkunut kuivuus piti kasvustot matalina.

Ensimmäinen tuorerehusato näyttää olevan jo paketissa. On kipuiltu välillä helteessä, kohta vedetty päälle villaista viileän tuulen vuoksi. Tästä alkukesästä on ollut niin moneksi. Muutaman kerran on toivottu alle ilmatyynyaluksen kaltaista menopeliä.

Öisin on kuultu etelässä mustarastasta, länsirannikolla naakkoja ja fasaaneja.  Pioni on kukkeimmillaan, isohirvenjuuri jo nupulla.  Lippu on juuri nostettu salkoon eikä välitetä, vaikka pihlaja ja syreeni ovat jo kukintansa ohittaneet. Juhannusruusussa on sentään kukkia vielä jäljellä. Kaupunki vaikuttaa melko hiljaiselta, mutta kyllä meitä täältä löytyy.

Oikein hyvää juhannusta niin mökeillään kuin kaupungissa juhannusta viettäville!

____

Ps. Kuvabloggaaja, huomasitko, että on superkuun aika. Siis kamerat valmiiksi.

Linjauksia ja kysymyksiä

Näyttää siltä, että helteellä ja sateella ihmiset kuluttavat aikaansa täällä verkossa tavallista enemmän. Nuo laskurithan sen kertovat, koska osumia tulee tavallista enemmän. Ja Kuukkeli indeksoi minkä kerkeää.

Bloggaaminen ja varsinkin tuon sivupalkissa näkyvän valokuvaprojektini hallitseminen tuntuu karkaavan käsistäni. Minun olisi alusta alkaen pitänyt ymmärtää, että näissä ilmaispalveluissa ei mikään ole pysyvää. Google näkyy päättävän puolestani, mitkä kuvat ovat esim. kohokohtia (sic). Voihan se olla niinkin, että niitä kuvia on katsottu eniten, mutta minä poloinen en osaa itse hakea tuota tietoa. Että sen sortin webmaster täällä kirjoittaa. Osasin kuitenkin eilen illalla pitkän pähkäilyn päätteeksi kiepsauttaa uusimmat kuvat ensimmäisiksi. Sentään sen verran.

Jotenkin tuntuu, että netissä on menossa kilpailu kuvista. Sekä Googlen että Flickrin kuvasivut näyttävät samanlaisilta, ja tilaa tuntuu riittävän ja kuvien laadunkin luvataan paranevan. Ennen pystyin Picasan kautta seuraamaan tiettyjen henkilöiden kuvia. Nyt en enää löydä tätäkään mahdollisuutta. Pitäisikö ladata jokin Picasan vanhempi versio?

Laitan tähän myös muutaman roskapostina saamani "linjauksen" blogistani. Näitä on tullut roskapostisuodattimen läpi suoraan yhteen tiettyyn postaukseen. Toisen samalla tavalla pommitetun postauksen kohdalla suodatin on toiminut. Ne siis kumuloituvat tiettyihin postauksiin. Jäänpä miettimään, vaihdanko blogialustaa, lopetanko Google Plus-tilin (Häviävätkö blogin kuvat samalla sen siliän tien? Onko kenelläkään kokemuksia? ) vai jaksanko olla välittämättä. Neuvoja?

Incredible points. Sound arguments. Keep up the amazing effort.

I'm not sure exactly why but this blog is loading incredibly slow for me. Is anyone else having this issue or is it a problem on my end? I'll check back later and see if the problem still exists.

My prοgrammеr is trying to conνincе me to move to nеt from РHР. I have always disliked the idea becаuse of the exρenѕеs. Вut he's trying none the less. I've beеn using Mοvаble-type on a number of wеbѕitеѕ fοr аbout а year and аm nervous аbout swіtсhing to another platform. I haѵe heаrd fantastic things аbout blogengine net. Iѕ theге a way I сan іmport all my wordрress posts into it? Αny kind of help would bе rеally aрρrecіated!

Hі it's me, I am also visiting this website regularly, this site is genuinely fastidious and the visitors are in fact sharing good thoughts.

Hey There. I found your blog using msn. This is a very well written article. I will be sure to bookmark it and come back to read more of your useful information.

Thanks for the post. I'll certainly come back.

Monin konstein meitä houkutellaan klikkailemaan, kysymyksin, kehuin mm. Kuva on myös yhden sortin linjaus. Parhaillaan purkutyön alla oleva lähikoulu. Tuo pysähtynyt, mutta vielä seinällä oleva kello on kuin minä. Vielä siinä sinnittelee...

Helteet ovat vaihtuneet tavanomaiseen suomalaiseen kesäsäähän. Vuoroin sataa, vuoroin paistaa. Viileästä tuulisesta säästä on se etu, ettei ole niin paljon hyttysiä. Täällä on satanut hyvin vähän, joten luvattu sade ei haittaa lainkaan.
____

Edit seuraavana aamuna klo 7.30

"Palaa Picasa-albumeihin klikkaamalla tätä." -ilmoituksen mukaan toimien pääsin vanhaan kuvanäkymään, josta löytyivät myös kuvatekstit.  Tallessa olivat. Olkoon vielä ainakin jonkin aikaa.

Arki alkoi

 

Keskitalven sää vaihtelee. Eilenkin aamupäivällä satoi hetken alijäähtynyttä vettä ennen kuin se muuttui kauniiksi pehmeäksi lumisateeksi. Maanantaina koko tienoo oli kuuran valkaisema. Vaikka tiedän viimakertoimen hyytävän pakkasen kymmenenkin astetta alemmaksi iholla, pakottaudun joskus silloinkin ulos. Se päivittäinen minimi.

Sillä kertaa tungin taskuihini liikaa tavaraa. Kännykkä on tietenkin aina mukana turvapuhelimena ja se pakollinen Dinit. Kun katselin ikkunasta kaunista pastellimaisemaa ja näin auringon kultaavan jo vastarantaa, päätin ottaa kamerankin mukaan. Posti on lukollisessa laatikossa. Siis avainkin lenkkeineen sujahti taskuun.

 

Mittari näytti silloin 17 miinusastetta, joten vaatekerroksista ei voinut tinkiä. Paksujen rukkasten sisään ranteenlämmittimet, kaulaliina kasvojen eteen ja lampaanvillaiset korvalaput päähän. Kävelysauvat olisivat saaneet jäädä kotiin, koska niiden, rukkasten ja kameran kanssa temppuillessa pääsi käymään sillä tavalla, että kylmyyden takia lyhyeksi jääneen retkeni päätteeksi havaitsin pudottaneeni kamerani.

Olin kai alitajuisesti ennakoinut tapahtuman, koska olin vuoden lopussa tyhjentänyt muistikortin. Itse emme kameraa löytäneet, vaikka lunta ei ehtinyt sataa. Joku ystävällinen ohikulkija oli nostanut sen roikkumaan piharakennuksen seinällä olevaan naulaan. Ei sitä omia jalansijojaan tutkiessaan osannut nostaa katsettaan silmien korkeudelle.

Kannatti laittaa ilmoitus seinälle. Illalla kaksi poikaa soitti ovikelloa ja kiikutti kadonneen kameran takaisin omistajalleen. Ajattelin, että ellei kamera löydy samana päivänä, se on menetetty.

Ylempi kuva on kamerankadotusreissulta, alempi pari päivää aiempi. Tuolloin viima oli vielä navakampi.

Vanha väistyy

Päivittäiset kävelylenkit vaikeutuvat talven tullen. Liukkaus tuo omat ongelmansa, samoin tuulen hyytämä pakkanen. On ilmaantunut lisää haasteita. En tiennyt vielä tiistaina, että kävin viimeisen kerran vanhalla läppäsillalla. Satuin sinne samaan aikaan, kun toisaalla avattiin vastavalmistunut moottoritie myös etelän suuntaan. Samanaikaisesti kevyen liikenteen väylä siirtyi sillan Kelloselän puolelle.

Tietenkin minun piti seuraavana päivänä lähteä katsomaan, millainen väliaikainen siltaviritys sinne oli rakennettu. Sää ei ollut suotuisa. Koko viikon on pyryttänyt ja tuullut. Sisukkaasti kävelin ensimmäistä kertaa uutta väylää sillan korkeimmalle kohdalle asti. Lumessa oli koiran tassujen jälkiä, pari pyöräilijääkin oli liikkeellä. En ollut ainoa utelias. Ja onhan tuo väylä monelle myös jokapäiväinen työmatka.

Suosaaren kohdalla pysähdyin ja katselin nyt kaukaa niiden koivujen latvuksia ja tuulenpesiä, joiden luokse olin monesti kävellyt ja katsellut vastarantaa. Kuvannut vanhoja veneitä, kaisloja, perhosia ja sen haapanan. Sinne ei olisi enää asiaa apostolin kyydillä. Ne maisemakuvat muuttuivat yhdessä päivässä historiaksi.Uutta reittiä oli toki turvallisempi kulkea kaukana liikenteen melusta, mutta maisemat olivat vielä vieraat. Eikä yksikään puu suojannut viimalta.

Olin toki muutaman kerran ajatellut, että olisi mukava päästä katsomaan ja kuvaamaan työmaata toiselta puolen siltoja. Nyt se muuttuikin pakolliseksi. Kirkkaan kelta-oranssit kieltotaulut pysäyttävät. Niihin on laitettu kartat uudesta reitistä. Korkeimmalla kohdalla näkyi olevan levähdyspaikka. Se ei ollut vielä valmis.

Taidan olla katu-uskottava valokuvaaja. Palatessa oli vielä hämärämpää ja salama välähti viimeisen kuvan kohdalla. Olin jo astumaisillani kävelyputkeen, kun kuulin huudon työmaalta: "Hei, päästiinkö lehteen?"

PS. Toiselta puolen siltaa olevia kuvia pääsee katsomaan klikkaamalla sivupalkin linkkiä "Projekti"

Historian havinaa

Aamulla sai herätä ensilumen pehmentämään ja vaimentamaan maisemaan. Lupasivat eilen sääennusteessa pikatalvea. Tarkoittaako se talven pikaista tuloa vai pikaista poistumista, en päässyt selvyyteen. Kauniisti lumi kuitenkin puhdisti pihatiet, tosin myös liukasti. Liukuesteillä on taas käyttöä.

Samalle päivälle sattui  Kallansiltojen vanhojen läppäsiltojen viimeinen avaaminen. Pari tuntia sitten asiasta uutisoitiin radiossa. Ja nettilehdet ovat tietenkin ajantasaisia. Näin kuuloetäisyydeltä ei tullut lähdetyksi katsomaan, kuinka viimeisessä avauksessa käy. Liikenne hiljeni melko pitkäksi aikaa. Siltoja ei ole enää uusien siltojen valmistuttua korjattu. Jumittuminen oli itse asiassa odotettavissa. Ja niin siinä kävikin. (SS)

Tuossa sivupalkissa on Projekti-linkki Kallansillat-albumiini. Aika monta kertaa olen kävellyt raskaan liikenteen painosta rämisevän ja väpäjävän sillan yli ja  pelännyt sillan yli polkupyörillä ajaneiden pikkulasten puolesta. Kaiteessa on ollut jo muutaman vuoden ajan pienen lapsen mentävä aukko.

Täällä ( mielenkiintoinen videokooste) kysellään 110 vuotta toiminnassa olleiden siltojen käyttäjien muistoja. Työ- ja mökkimatkoilla olen joskus istunut autossa ja jonottanut enimmillään ehkä 20 minuuttia. Joten omalle kohdalle ei ole sattunut mitään vakavia myöhästymisiä tai onnettomuuksia.

Jääveikkaus on myös alkanut. Tein omani eilen. Tarkan harkinnan jälkeen ennustin Kallaveden saavan jääpeitteen joulukuun 19. päivänä.Ylempi kuva on myös värikuva.

Kesäbongauksia

Kuntopyörä on asetettu siten, että polkiessa voin katsella ulos ikkunasta. On se käpytikka edelleen hollilla, vaikka rastaat hätyyttelevät sitä. Oravakin on pari kertaa uskaltanut syöksyä katulyhtytolpalta toiselle. Aamuisin tai iltaisin. Päivällä on ollut niin kova meteli, että itsekin mielisin pihan kaivaustyön ääniä pakoon. Viimeistään illalla on sadekuuro huuhdellut työn jälkiä ja se sama(?) rastas käynyt sateen jälkeen kuivattelemassa itsensä tuossa kaapelin päällä. Ei käy aika pitkäksi.

Västäräkit käyvät kylpemässä naapuripihan vesialtaassa. Olisi meilläkin sadevettä pari sangollista pihassa. Niissä en ole kylpijöitä nähnyt. Ilmeisesti veden pitäisi olla virtaavaa, elävää. 

Yhtenä aamuna huomasin jäniksen istuvan etupihan kukkapenkin takana. Kuvasin sen ensin ikkunan läpi ja sitten hiivin ulos. Halusin tietenkin paremman kuvan. Hetken jänis luuli olevansa piilossa, vaikka korvat näkyivät pensaan takaa. Kohta se loikki aidan alitse naapurin puolelle.

Kun en näe kyllin kauaksi eikä minulla ole mitään objektiivejakaan, olen alkanut katsoa entistä lähemmäksi. Mitä matalammalle kyykistyn, sitä enemmän näkyy vilskettä. Samassa karhuputken kukinnossa saattaa olla kymmenenkin erilaista hyönteistä. Karhunputkia kuvatessa ei onneksi tarvitse kyykistyä.

Laituri on uudelleen osin veden alla. Vesi on pysynyt viileänä koko kesän. Hellekesinä piti käydä parikin kertaa päivässä vesikävelemässä. Muutaman kerran olen käynyt laiturilla tarkistamassa, ovatko sorsat ja uikut kokonaan hylänneet nämä rannat. Eivät sentään.

Vesiliikenne on ollut melko hiljaista tänä kesänä. Tukkilauttoja on kulkenut muutama ja pari kertaa jokin risteilyalus. Liikkuminen on sen verran vaivalloista, etten nykyisin edes yritä sännätä rantaa ottamaan niistä kuvia. Ehkä erikoisin kesäbongaus on ollut lähellä oleva vesiposti, johon oli ripustettu kaksi muovipussillista vessapaperirullia.   

Vaihdoimme mieheni kanssa istumapaikkoja keittiössä. Nyt se näyttää minusta keskeneräisenäkin  valmiilta. Istun nimittäin selin etuseinättömiin laatikoihin ja ovettomaan kaappiin. Konstit on monet sano...

Lämmintä kesää kaikille! On tätä jo ehditty odottaakin.