Svenska dagen

Det var den första gången för mig att besöka min massör på Svenska dagen. Flaggan nästan rörde mitt huvud, när jag steg på den tredje trappan för att sträcka mitt finger på knoppen. Det måste man göra varje gång, när man anmälar sig att vara bakom tre dörrar. Fem trappor och tre dörrar.

Du kan gissa, om du vill, vad vi diskuterade om.  Vi började som vanligen att tala om vädret. Det har varit så vackert så länge, att lindrigt regn var en nyhet i dag. Regeringskrisen kunde vi inte förstå. Naturligtvis yttrade vi sina opinioner, som var nära varandra. Någonting måste göras och så snart som möjligt. Jag tycker, att de personer som arbetar med och för de sjuka och invalidiserade mänskorna i vårt land hoppas detsamma.

När talar man mera och mera om självskötande och roboter på radio och tv och i alla aviser man tittar på väntande på sin tur i vårdcentralar och sjukhus, blir man mera och mera irriterad. Man skriver mera om friska mänskors välmående än dom som skulle behöva hjälp just nu. En sådan liten sak som att få en mottagningstid i hälsocentralen har blivit så svårt, att de sjuka måste ha mycket sisu för att lyckas att göra det. En gång måste jag själv gå på stället efter jag hade försökt att boka tid via telefon två dagar.

Kära politiker! Stig bort från era bubblorna och kom och se vad händer överallt i Finland. Kom ihåg att det kan vara du som behöver vården i morgon. Ni kan visionera er själva, jag hoppas,  (utan stora pengar) på stället av en stor procenthet av mänskorna.

Denna Svenska dagen skall jag komma ihåg för länge, tycker jag. Det är också Näsdagens kampanjsdag. Medel skaffas på olika sätt för att hjälpa barnen i utvecklingsländerna. Man talar om mänskovärdigt liv. Ock det är bra! Jag hoppas, att röda näsor skulle få mig skratta också. Man säger, att det lindrar smärta. Det är tillräckligt för mig!

****


PS. Ruotsalaisuuden päivän perinteinen aivotreenipostaus! Hyvää viikonloppua erityisesti kaikille isille!

Talven, virusten ja kivun selätystä

Äkkiäpä tämä tammikuu meni. Koko blogi on jäänyt retuperälle. Läppäriin tunkeutui jokin virus. Tätä konetta on hoidettu melkein yhtä paljon kuin minua. Yritän nyt muistella sentään jotakin. On ollut monenlaista säätä, aurinkoakin yllättävän paljon tammikuuksi. On saanut ihailla paksun kuuran kuorruttamia puita.

Tammimarkkinoiden aikaan pakkanen pani parastaan täällä. Lunta on satanut liiaksi asti. Jopa kaupungin metsäladut jouduttiin sulkemaan, koska raskas tykkylumi katkoi havupuiden latvuksia ja oksia. Tänään oli vaihteeksi harmaampi päivä, mutta ei se estänyt ulkoilijoita. Puijon montussa oli hiihtäjiä taaperoista senioreihin.

Osuimme sinne kisojen aikaan. Oma hiihtoni on kävelynopeudella tapahtuvaa täpöttelyä paitsi alamäessä. Kiersin pesäpallostadionin lenkin. Se onnistui hyvän suksihuollon ansiosta. Nousin ylämäkeä hallitusti ns. suorilla. Silloin on voitelu kohdallaan, kun luistoa ei ole liikaa ja pito on varma. Mukava saada päivittäinen liikunta-annos muutoin kuin kävelemällä. Sekin on tosin ollut välistä hankalaa liukkauden takia. Mutta periksi ei anneta.

Kuuluttaja luetteli osin tuttuja nimiä ja harjoitushyppyjen pituudet olivat mielestäni aivan huippuja.  Yritin tietenkin ottaa kuvaa jostakin mäkikotkasta, mutta huonolla menestyksellä. Olen ennenkin todennut, että valokuvaaminen ja hiihto eivät tue toisiaan.

Pari vuotta sitten tulin ostaneeksi sellaiset monot, jotka soveltuvat sekä perinteiseen että luisteluhiihtoon. Päädyin kompromissiin, koska oikea nilkkani kaipaa tukea. Nyt kaipaan vanhoja matalia monojani. Nämä nykyiset ovat nauhoineen, vetoketjuineen ja tarrakiinnityksineen niin hankalat laittaa jalkaan, että pienelle hiihtolenkille ei tule oikein lähdetyksi. Odotan, että jäälle tulisi kovapohjainen tasainen latu.

Poikkesimme menomatkalla yhdessä urheiluliikkeessä etsimässä helpommin puettavia monoja. Siellä sitä sitten sai todeta taas kerran sen, miten aika lentää minusta ohi. Myyjä epäili, ettei siteisiini sopivia monoja enää ehkä löytyisi. Pitäisi siis vaihtaa myös siteet. Johtaako tämä siihen, että lopulta on ostettava koko paketti suksineen ja sauvoineen? Kyllähän nuo sauvat ovat jo ehtineet likaantua.

Kaikki kuvat ovat tammikuulta. Tuo alin on ehkä vaarallisimmasta tilanteesta liikenteessä. Siinähän on selvästi tukkirekka.

Syystuumauksia

 
On jo lokakuu.  Aika tuntuu laukkaavan. Uutisten seuraamiseen menee liian paljon aikaa eikä niistä tule hyvä mieli, mieluummin huoli. Postilaatikko on pari kertaa viikossa täynnä toinen toistaan suurempia mainoslehtiä. Kilpailu on armotonta. Jokohan sitä lakkaisi maksamasta paperilehdestä? Sen uutiset kun tuppaavat olemaan eilisiä. On se aika kallis biojätepusseiksi taiteltavaksi.

Aamut aukeavat pehmeään usvaan kietoutuneina. Postilaatikkoreissulla pihlajien ja syreenin alla on kuin sataisi kastepisaroiden luopuessa lehdistä. Laituri ei enää ehdi kuivua päivän aikana, vaikka usva ja pilvet karkaavat kauas. Aurinko porottaa matalalta, mutta ikkunatuntuma narraa. On jo pukeuduttava kunnon vaatteisiin. Sitten tuleekin liian kuuma aika pienestä liikkumisesta. Siitä pääsee helposti tuossa järvessä. Tänään vielä uskalsin käydä kastautumassa.

Ruska on huikaisevan kaunis. Vasta muutama puu on puoliksi lehdetön, joten syksyn siveltimen sävyjä riittää. Kirkkaimmin ne hehkuvat vasten kuusikon vihreää. Jättipalsamit kukkivat edelleen, joten pakkasta ei ole vielä ollut. Se yksittäinen lumikuuro jäi Puijon laelle ja sen eteläpuolelle ja suli melkein heti. Tässä kohden lumihiutaleet ja ruskalehdet kieppuivat kilpaa ilmassa, mutta maahan ei jäänyt mitään valkoiseen viittavaa.

Ei tuosta lankapuhelimestakaan osaa päästää irti. Ja miten tämä yhteiskunta sitten pyörii, kun palvelimet takkuavat ja sähkökatkot toistuvat? Viimeksi eilen olin yhdessä puodissa, jossa kassa ei toiminut. Olisi pitänyt olla käteistä ja tasaraha, jos halusi jotakin ostaa. Jäi ostamatta. Samoin aiemmin kesällä torin alla.

Ikävämpiä digiongelmia ovat olleet kadonneet sähköiset lähetteet. Asiakas menee puoli vuorokautta paastottuaan laboratorioon eikä sieltä löydykään tietoa, mitä kokeita pitäisi ottaa. Kello on aamuseitsemän eikä lähettävää lääkäriä tavoiteta. Kahvihammasta pakottaa. Kotiin siis.  Asiaa selvitään puhelimitse, osapuolet syyttävät toisiaan. Lopulta tunnustetaan, että jonkin päivityksen yhteydessä lähetteitä on kadonnut.  Aloitetaan sama asia alusta.

Aurinkoista syksyä!

Poikkeuksellisen normaalia

Aika näkyy hupenevan entistä rivakammin enkä tunnu saavan enää juuri mitään aikaan. Aikoinaan kirjoitin olevani "a human doing" mieluummin kuin "a human being". Nyt alkaa olo taipua jälkimmäiseen, siksi että liikkuminen sattuu joka askeleella kiireestä kantapäähän. Mitä sitä kieltämään.

Toivo liikuntakyvyn säilymisestä pakottaa aamuisin ylös ja liikkeelle, tosin kaikki sujuu kuin hidastetussa filmissä. Unissanikaan en enää juokse. Aika on tehnyt tehtävänsä. Syksyn haikeus täyttää mielen, vaikka sään suhteen  tällä erää voisi puhua melkein intiaanikesästä. On kansalaisopistoa ja kaikenlaisia mahdollisuuksia. Oman paikan löytäminen liikelääketarjonnasta on vaikeaa.

Pienimmästäkin ponnistuksesta, siis myös jokaisesta aamukävelylenkistä tulee hiki pintaan. Rantaviivalta pakenevan veden lämpötilasta minulla ei ole mitään muuta käsitystä kuin että kylmää on. Sinne astelen puunjuuria ja liukastumista varoen aina kävelyn jälkeen. Kylmä karkottaa kivun aistimuksen tyystin. Hetkeksi.

Radio pitää ajan tasalla aamuisin. Tarvitsen nykyisin jo erikoisen pontimen, joka saa minut lähtemään kameran kanssa liikkeelle. Eilisaamun usvasta siihen ei ollut. Tänä aamuna kuulin, että vuosia seuraamani siltatyömaa on päättymässä. Uuden kevyemmän liikenteen väylän varrella paljastetaan johonkin aikaantänään vanhojen läppäsiltojen muistomerkki. Kävin katsomassa vielä pressun alla olevaa taideteosta.

Monta mielenkiintoista kohtaamista liittyy tämän työmaan muutosten seuraamiseen, koska en tietenkään ole ollut ainoa kameran kanssa kulkeva.

Huh hellettä!

Harvoin on tämä pohjoisrannan vesi ollut niin lämmintä kuin tämänvuotisen Jaakonpäivän jälkeen. Vaikka laituri onkin väsähtänyt vinksalleen vuosien myötä ja portaista puuttuu yksi astinlauta edelleen, olen aika monta kertaa hakenut viilennystä joko tyvenestä tai aaltoilevasta vedestä. Jos kesäkuussa lasten uimakoulut piti pitää pääsääntöisesti maalla, heinäkuun helteiden vuoksi lämmennyt vesi ei juuri virkistä. Palatessa jo puolivälissä polkua hiostaa niin, että voisi kääntyä takaisin, jos jaksaisi.

Lokit ovat ottaneet laiturin hallintaansa. Eilen sävähdin jonkun uimarin laiturille kiinni naulaamaa lelukäärmettä. Sen oli määrä karkottaa lokit. Jo neljältä aamulla ajattelin mennä katsomaan, olisiko laituri tällä kertaa vapaa. Eikä mitä! Lokinpoikanen se siinä torkkui edelleen eikä kumikäärmeestä ollut jälkeäkään. En oikein jaksa uskoa, että joku lintu olisi sen saanut irrotetuksi.

Eilen lähdin seuraksi mustikkaretkelle. Samasta paikasta on joskus löytynyt lakkojakin. Suo oli niin kuivaa, ettei kumisaappaita tarvinnut. Mustikoita löytyi jonkin verran, samoin juolukoita, lakkoja vain muutama. Vanhasta muistista kyykistelin liikaa, vaikka tiedän kyllä seuraukset. Onneksi ukkospilvet alkoivat nousta, niin tuli lähdetyksi ajoissa pois. Sitten sitä jyrinää ja lyhyitä ukkoskuuroja riitti useita tunteja. Mitäpä näistä säistä ja sateista kirjoittamaan, kun nykyään kaikilla on mahdollisuus tutkia vaikka minkä paikkakunnan täsmäsäät.

Viisi litraa mustikoita on aivan hyvä saalis ja ne muutamat lakat. Ainoa miinuspuoli retkessä oli, että kadotin vesipullon. Ei kannattaisi kanniskella kameraa joka paikkaan. Pullo oli toisessa kädessä ja kamera toisessa. Ja sitten otin jonkin kuvan...  En mitenkään löytänyt miltei väritöntä vesipulloa varvikosta, vaikka kuinka etsin. Piti jättää se sinne ja palata autolle, jossa tiesin olevan vettä.

Neljä vuotta sitten oli vielä helteisempää. Laitoin tuon linkin tuohon, koska kuvissa näkyy vielä vanha moottoriliikennettie. Nyt maisema on aivan toinen.

Ei lämmin luita riko, kunhan muistaa juoda tarpeeksi ja pitää huolen suolatasapainosta.

Kesää kukin

 

Useana päivänä Puijo on ollut pilvien peitossa. Rinne on kuivaa polkua ja hidasta kulkea, mutta notkelmissa on isoja lammikoita. Purot solisevat ja täyttävät jo normaalikorkeudessa olevaa Kallavettä.

Erikoisen talven jälkeen on ollut merkillisen pitkä ja kolea hiirenkorvakevät, joka vaihtui yhdessä vuorokaudessa helteeksi. On tässä ollut ikäihmisillä, ainakin minulla, sopeutumista. Jos ei aurinko ole porottanut kirkkaalta taivaalta, niin sitten ykskaks lämpötila on pudonnut lähes kaksikymmentä astetta yhdessä yössä. Vuoristorataa mennään.  Riittää ihmettelemistä.

Ilmankosteus on railakkaiden sateiden vuoksi pysynyt yli 80 prosentissa ulkona. Kesäinen mattojen pesu saa odottaa. Eihän niitä saisi mitenkään kuiviksi. Ellei ilmasto ole todella muuttunut, minä en enää muista mitään. Pikakesä. Melkein kaikki luonnonkukat, pensaat ja puut ovat kukkineet jo ennen juhannusta. Alkukesän hento vihreä on vaihtunut jo syvempään, vahvempaan. Sateet huuhtoivat tuomenkukat pois, syreenikin sai jo osansa. Pihlajat kukoistavat parhaillaan. 

Puutarhat ovat  kesäkukkia täynnä. Tarjontaa riittää, mm. monena keväänä loppunutta portulakkaa näkyi olevan nyt runsaasti tarjolla. Tänä aamuna hain pelargoniat, lobeliat, gerberan, ahkeraliisat ja jotakin muutakin. Kaikki nimet eivät jääneet mieleen. Istutin niitä laatikoihin ja tulin siinä ylittäneeksi kipurajani. Sää muuttui helteiseksi ja lopulta taas sateeksi. Sataa sataa ropisee. Maa on entuudestaan upottavan märkää tuolla metsä- ja rantapoluilla.

Lapsena ja vielä nuorena kesät tuntuivat pitkiltä.  Ja olivathan lomat pitkiä suhteessa silloiseen omaan ikään. Nyt ajantaju on aivan erilainen. Päivät ja viikot kuluvat nopeasti. Enimmäkseen ihmetellessä. Aikoinaan sitä sai sentään jotakin aikaiseksi.

PS. Vaihdoin kuvat. Saapa nähdä, miten nyt onnistui. Anteeeksi turhat päivitykset ja päivittelyt!

Kun ei sanotuksi saa

Oppilaiden hälistessä minulla oli tapana alkaa puhua hiljaisemmalla äänellä ja lopulta vaieta tyystin. Viimeistään siinä vaiheessa oppilaat hoksasivat, että opettajalla saattoi olla jotakin asiaa heille. Yleensä se toimi hyvin. Ei tosin aina. Ehkä olisin voinut lopulta vaikka poistua luokasta sanomatta sanaakaan. Ei sentään, koska valvontavastuu esti. Huutamaan minusta ei koskaan ollut eikä ole.

Hiljaisella äänellä puhuminen tarttuu ainakin pieniin lapsiin. Isommat lapset hoksaavat aika pian, ettei heidän tarvitse alkaa kuiskailla tai supattaa, jos keskustelukumppani on tilapäisesti puhekyvytön. Puhekipsissä ei saisi edes kuiskata, koska se rasittaa äänihuulia aivan yhtä paljon kuin puhuminen. Joutonomina olen jo kauan käyttänyt ääntäni hyvin vähän ja siksi olin unohtanut, että flunssaisena tulee säästää ääntään.

Ääntä tulisi hoitaa. Onhan se ihmisen ominta minuutta. Viikonloppuna ääneni nimittäin yllättäen katosi.  Toisaalta on ihan terveellistä ja hyödyllistä kokea, millaista seurustelu on ilman puhekykyä. Kynä ja paperi kädessä  pitää pitää vuorovaikutusta yllä, koska itsekeksimäni viittomat eivät oikein mene perille eikä fläppitauluakaaan ole. Jos olen luonnostaankin hiljaisen sorttinen, mykkänä tunsin seurassa kutistuvani entisestään. Ilma tuntui olevan sakeanaan sanoja ilman minuakin. 

Edellisessä postauksessa mainittu talvi on näköjään peruttu. Vain aivan vähäisiä lumilämpäreitä näkyi ojissa ja linja-autopysäkkien kohdalla niillä seuduilla, jossa lumentulo oli ollut runsainta. On tullut istutuksi auton ratissa ja pelkääjän paikalla satoja kilometrejä. Ja vastapainoksi tanssituksi villasukkasillaan innokkaiden ikiliikkujien kanssa. Lumentulo pakkasineen sai joutsenet liikkeelle. Varsinaisina joutsenbongauspäivinä en niitä nähnyt, mutta perjantaina kyllä. Kymmenien joutsenten näkeminen pellolla einehtimässä on aina sykähdyttävä näky. Ja talvea tietää myös harsokorennon ilmaantuminen sisätiloihin. Lehtipuut ovat täällä jo  miltei alastomia. Viimeisinä värivaloa talviajan hämärään tuovat lehtikuuset siellä täällä.

Joutsenbongaus BirdLife Suomi

Maailman STROKE-päivä 29.10.

Över natten

Jag måste bry om mig så mycket, att jag försöka att skriva denna text på det andra inhemska, som kallas också tvångsvenskan. Jag är tvungen att erkänna, att skrivande på svenska kräver mera och mera tid varje gång. Varför? Jag vet, att några av mina "följare" pratar flytande svenska. Förlåt, jag vill göra så här ibland.

För några dagar sedan var det riktig höst med färgrika träd och buskar och höstblommor, och jag var med en lövkratta i mina händer och försökte att kämpa mot vinden och jättestora lönnlöver på gräsmattan. Det är underligt, att man kan glömma smärtan, när man  använder sina händer (eller sin hjärna) på något sätt. Smärtan lindras, när det finns tillräckligt trafik i nerverna. Om hade det inte regnat och varit så kallt på natten,  jobben skulle ha varit lättare.

Lyckligtvis, jag var inte ensam och denna jobb var inte en huvudsak. Mina lilla kompisar hade väntat på snö och frost ivrigt. Det gjorde ingenting, fastän vinden blåste så hårt och  nästan i en ögonblick regnvatten blev hal is. Det var väldigt intressant att titta på glittrande isdroppar på gräset och trampa på  ny is så länge som möjligt och sedan hitta mera och mera hal is. Svanor tyckte, att det var hög tid för dem att flyga bort. Ett par hälsade oss på morgonen. Hejsan! Vi ses!

Jag vet, att vintern kan komma över natten, men det hade jag inte känt i min gamla kropp för en lång tid. Åtminstone, för ett år. Sommaren var lång. I dag kan man säga, att vintern är också här i Savolax. Och finnar kan köra enligt hastighetsbegränsningar och även långsammare, om det krävs. Vi såg ingen trafikolycka på vägen hem, fastän vädret var inte det bästa möjligt.  Snötäcken blev tjockare och tjockare hela tiden.

Elokuun MM - marjoja ja mestareita

Aika kuluu nopeasti ihmetellessä kesän vaihtelevia säitä. Täytyy myöntää, että syksy on saapunut näille leveysasteille. Pihapihlaja on jo punastunut latvastaan. Sen marjoista suurin osa on jo kadonnut, tänä vuonna, kumma kyllä, räkättirastaiden suihin. Olisikovatkohan jo toista poikuetta?

Eilisiltana ilmeisesti viherpeipot einehtivät kesäkukkien siemenillä takapihalla. Olin jo huolissani saponariasta, siis etteivät veisi ihan kaikkia siemeniä. Varikset ja harakat ovat ilmaantuneet takaisin. Pikkuorava taiteilee edelleen tolpalta toiselle. Meno sujuu jo vauhdikkaasti. Närhikin on näyttäytynyt. Kaikki tämä on nähty ikkunalasin takaa.

Puoli vuotta on myös katseltu talvella väärään paikkaan purettua puupinoa. Viikon päästä lauantaina on luvassa talkoot. Jospa tukit muuttuisivat polttopuiksi ja maisema siistiytyisi. Alkukesästä näytti, ettei takapihan nurmikko pääse kasvun alkuun lainkaan. Sitten kun taivas ensimmäisen kerran repesi, on vettä riittänyt. Ihan liiaksi asti. On saanut olla tarkkana, missä välissä on tohtinut marjapensaisiin mennä. Minusta ei siihen juuri ole ollut. Olenpa vain vanhasta muistista aina hetken nyprännyt herukoita tai vadelmia pikkuastiaan. Ja tiennyt mitä siitä seuraa. Samaa kuin pitkään kävelemisestä, seisomisesta, istumisesta tai näppäilemisestä. Kiristystä ja kipua.

Kerran olen kävellyt uuden sillan näkoalapaikalle, josta ensimmäinen uskalikko on jo lehtiuutisen mukaan hypännyt alas laivaväylään. Onneksi hänelle ei ollut käynyt kuinkaan. Sillat tuntuvat olevan lemmenlukkojen ja miehuuskokeiden paikkoja. Tuli mieleeni Mostarin silta. 
Saviheinä näkyy kurottavan korkeimalle tänä kesänä istutettujen koivujen juurella. Maitohorsma ei ehtinyt vielä tänä kesänä.

Loppuviikosta on tullut hiukan seuratuksi myös Moskovan iltoja. Minun silmiini stadion näyttää sinisine kukkakoristeineen kummalliselta. Onhan perinteinen venäläinen koristevärimaailma ennen ollut  punaista, valkoista ja mustaa. Ei siellä myöskään juuri näy kyrillisiä kirjaimia. Etäällä kuitenkin häämöttää tuttu yliopistorakennus. Muuten kisat voisivat olla ihan missä tahansa. Nuorena tuli paljonkin kuunneltua Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen selostuksia radiosta. Nyt television kisakatsomossa homma tahtoo mennä urheilijoiden asujen, kampausten ja meikkien ja korujen ja kynsien seuraamiseksi.

Tukalaa

Harvemmin meillä Suomessa on näitä säitä, jolloin pihakiveys polttaa jalan alla. Ohut pilvipeite ei tunnu vaikuttavan lämpötilaan juuri lainkaan. Viime yö oli trooppisen yön rajoilla, koska lämpötila ulkona ei laskenut kuin pari astetta alle kahdenkymmenen.  Joillekin se sopii, minulle taas ei.

Jollakin konstilla pitäisi saada päivittäinen minimiliikunta-annos. Ja kesäaikaan mieluiten tietenkin ulkona. Koska kuumuuden ja kivun vuoksi yö jäi vajaaksi, päätin lähteä viiden maissa ulos. On nimittäin parin viime vuoden aikana opittu, kantapäänkin kautta, että riskiryhmien säävaroitukset kannattaa ottaa todesta. 

En enää yrittänytkään metsän siimekseen, koska edellinen varhaisaamukävely latupohjalla päättyi lyhyeen itkoiden hyökkäyksen vuoksi. Olin kyllä pukeutunut suojaavasti, mutta olisin tarvinnut vielä hirvikärpästakin. Sen käytöstä on niin ikävät kokemukset, että olen aktiivisesti unohtanut koko vaatekappaleen.

Kävelin kuitenkin itikoita huiskien melkein sillalle asti. Päivällä sinne ei ole asiaa, koska työmaan kivipöly täyttää ilman. Aurinko oli jo korkealla, linnut liversivät. Suurin meteli kuului toisen kuvan puun pesäkoloista.Valitettavasti en tunnista äänestä, mitkä poikaset siellä melskaavat nälissään. Kaukana polulla taisi loikkia rusakko.

Koiranputket ja sireenit tuoksuivat tänä aamuna voimakkaimmin. Pihojen rodot ovat parhaimmillaan. Lupiinikin näytti avanneen kukkansa. Keltaiset kellukat olivat jo riisumassa kesämekkojaan. Juhannusruusu on melkein kukassa. Palatessa otin lehden postilaatikosta. Etusivulta luin, että ohrasato on vaarassa kuivuuden takia. Luonto huutaa jo vettä. Vettä juon minäkin. Koko ajan on vesikannu keittiön pöydällä, ettei vain pääse unohtumaan. Ja vanhanajan piimävelli on hyvää hellepäivän ruokaa.

.

Kokonaisena

Pitkähköön blogitaukoon on syynsä. Harmaan helmikuun pilvet pudottelivat kevyttä lunta. Ihan sopivasti vain muutama sentti kerrallaan. Tartuin siis lumentyöntimeen ja muutamana päivänä kuvittelin harrastavani hyvääkin selkäjumppaa. Sain samalla seurustella naapureiden kanssa.

Joskus vähäkin on liikaa. Ehkä. Tai kukaan ei osaa sanoa eikä tietää. Vasen hartiakylkiseutu ja käsi kipeytyivät täysin toimintakyvyttömiksi. Löysin vain yhden kylliksi venyvän puseron, jonka sain itse vedetyksi päälleni. Oikealla kädellä. Onneksi oli avustajia laittamaan sukkaa, kiskomaan ja työntämään muita vaatekappaleita, että ihan pukeissa tässä on saanut olla.

Ensimmäisellä lääkäreissulla sain kokeeksi uutta kipulääkettä, koska entiset eivät tehonneet. Ei auttanut sekään. Viikko sitten pyhänseutuna oli vain pitkästä aikaa mentävä yhteispäivystykseen. Soitin ensin. Minulla ei ole harmainta aavistusta, miksi minulta jo siinä vaiheessa kysyttiin sotu-tunnus. Ilmoittautuessa aloitin keskustelun kertomalla, että olen se henkilö joka soitti juuri ja kehotettiin tulemaan tänne. Ei heillä ollut tietoa mistään puhelusta. Nykyään ei voi tietää edes julkiseen terveyspalveluun soittaessaan sitä, missä puheluun vastataan, saatikka kuka vastaa. Kai sekin työ on ulkoistettu.

Tällä alueella alkoi nyt hiihtoloma. Harvemmin muistan käyneen näin päin, että maaliskuun alkupäivinä sää kirkastuu ja pakkaset tulevat. Kello näyttää jo yhtätoista. Pakkasasteita on vielä viisitoista. On huikaisevan kirkas sää. Vaikka käsi on jo piikistä tai kylmähoidosta tai jostakin muusta syystä parempi, hiihtäjäksi minusta ei ole.  Jos vaikka kävelemään. Loman jälkeen tutkitaan, onko käsi ns. jäätymässä vai onko kyseessä entisten vaivojen uusi ilmentymä.

Mummulassa on kuulemma mukavaa esim sen takia, kun siellä näkee mummun kokonaisena. Skypessä ei näe.

Создатель долго наблюдал, как мы играем в Ангрибёрдс. Вот, решил сам поиграть. В Челябинске... Lähde: anekdot.ru

Kolme kaunista

1. Simpukka pääsi yllättämään vanhan bloggaajan  New Blog Love -tunnustuksella. Kiitos! Sijoitin sydämen tuonne virtuaalivitriiniin toisten joukkoon. Tämä tunnustus ei edellyttäisi muuta kuin jakaa se edelleen viidelle sellaiselle blogille, jolla on alle 200 lukijaa. Todellisia lukijamääriä en voi tietää ja enkä ala arpomaan. Jokainen teistä on sen ansainnut ja voi jatkaa hyvän kierrättämistä.

2. Alkuviikosta tehdyn melko hankalan tutkimuksen tulos ei ollut hälyyttävä. Tutkimuksen provosoima kipu on jo loppuviikosta laantunut sen verran, että olen pystynyt jo nukkumaan. Uskalsin tänään kokeilla tasamaahiihtoa jäällä. Viima ei enää pure poskia, koska ostin tammimarkkinoilta lähinnä Pohjoisnavalla liikkuvien ihmisten käyttöön suunnitellun kasvo- ja kaulasuojuksen. Vain nenä ja silmät näkyvät.

3. Olin vakaasti päättänyt, etten tilaa enää yhtään (uutta) aikakausilehteä. Kännykkä soi. Vastasin. Kuului hetken vain viheltelyä. Lehtimyyjän hyväntuulisuus tarttui ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että Hyvä terveys olisi minulle sopiva lehti. Varsinkin, kun saan sen lisäksi digitaalisen keittiövaa´an. Molemmille jäi hyvä mieli.

Samoin kävi markkinoilla rukkaskauppiaan kanssa. Lämpimät nahkarukkaset maksoivat mansikoita eikä tinkimisen varaa ollut. Tinkiminen kuuluu kuitenkin markkinaperinteeseen. Ja niinpä vaari sai työhansikkaansa "ilmaiseksi".

Yhä ylös yrittää

Vanhojen aikojen muistoksi kokeilin viikko sitten muutaman vuoden tauon jälkeen hiihtämistä. On minulla ollut jos minkälaiset sukset ja siteet vuosien mittaan. Rotanloukut, Y-siteet ja sitten näitä kärkisiteitä kahta eri sorttia. Jo monojen jalkaan laitto oli aikamoinen voimankoetus, vaikka meitä oli kaksi työn touhussa. Hiki siinä ehti tulla jo ennen kuin puolet varusteista oli päällä.

En muistanutkaan, että olin ostanut jossakin vaiheessa todella hankalasti jalkaan laitettavat monot. Tosi tukevat ja lämpimät kyllä. Monon iltti vedetään pikakiinnityksellä sopivaksi, sitten monon ulkoreunassa oleva vetoketju on saatava kiinni perille asti, jotta nilkkaa tukeva osa saadaan kiinnitetyksi tarrakiinnityksellä sopivaan kireyteen. Ihan selvästi luistelijan monot, vaikka olen aina ollut perinteisen tyylin hiihtäjä.

Miten minulle on onnistuttu myymään tuollaiset? Varmaankin monon kapean lestin ja hyvän istuvuuden takia. Ja oikean nilkan tueksi.Tasamaalatua olisin toivonut itselleni. Viikko sitten ei jäälatuja vielä ollut, joten oli suunnattava golfkentälle. Kiersin hämärissä pari kierrosta nousuja ja laskuja vältellen. Olo oli hetken kuin voittajalla. Comeback hiihtoladulle. Mieluummin hiihtäisin kuin menisin kuntosalille tai kylpylöiden tai palvelutalojen altaisiin. Kun kerran kipu riepoo koko ajan, niin riepokoon sitten vaihteeksi ladulla, kannusti fysioterapeuttikin

Toisella yrittämällä sää oli liian kylmä. Aika paljon oli hiihtäjiä suihkimassa lyhyttäkin lenkkiä. Yllätyksekseni vastaani tuli myös yksi pyöräilijä. Itsellä oli olo kuin täillä tervassa. Ohjeiden mukaan vauhtia olisi tuollaisessa olotilassa pitänyt vielä hidastaa. Miten tuosta voi enää hidastaa? -kommentti kertonee kaiken vauhdikkaasta menostani.

Onneksi pakkanen panee tänään parastaan, joten minulla on aikaa ja selkeä tarvekin selvitellä päätäni ja hiihtämisen sopivuutta tämänhetkiselle kunnolleni. Aika entinen ei koskaan enää palaa... Ei taida enää olla minun lajini. Siis kävelemään.

Arjen haasteita

Jokin aika sitten tämä 6-7 vuotta vanha läppärini ei suostunut avautumaan käytettäväkseni. Ei se sitten Ctrl+Alt+Del -komennolla suostunut sammumaankaan. Kysyi vain, että sammutetaanko kone, vaikka on muita käyttäjiä. En nyt osaa olla varma, oliko näin. Katkaisin virran. Jonkin ajan kuluttua sain kuin sainkin koneen auki normaalisti ja ajoin virusohjelman läpi. One serious threat. Oliko kone ollut kaapattuna vai ei?

Yksi postaus tässä blogissa kerää roskaposteja päivittäin, vaikka Bloggerin roskapostisuojaus on ollut hyvä pitkään. Edellä mainituista ja allaolevista syistä bloggaaminen on ollut retuperällä. Onneksi on vanhoja omia postauksia, jotka tuntuvat edelleen melko ajankohtaisilta.

Ja siksi  kierrätän  nyt vanhoja juttujani ja toivon, että ne eivät ole jokaiselle lukijalle tuttuja.

.

****

Sairaan hyvä potilas.

Kurssiseloste: Kurssilla opitaan kantapään kautta, miten selviytyä yliopistollisten keskussairaaloiden polilta-polille-kierrätyksessä. Käydään läpi FAQ (Frequently Asked Questions = usein kysytyt kysymykset) sopivine vastauksineen. Pukeutumis- ja elekoodisto. Runsaasti itsenäistä opiskelua. Kurssimateriaali: osallistujat tuovat mukanaan omat epikriisikopiomappinsa, joiden pohjalta laadin jokaiselle PSK:n (Personal Survival Kit = henkilökohtainen selviytymisstrategia). Kurssimaksu määräytyy mapin paksuuden mukaan 10 euroa/sentti. Osallistujamäärä rajoitettu. Pidä kiirettä.

****

Lisäksi minulta on pyydetty Pidä pääsi-kurssia, joka sopisi edellisen kurssin oheiskurssiksi, koska kurssilla opetellaan kommunikaatiotaitoja. Esimerkkitilanne: Sinulla on selkeä ja varma käsitys omaa elämääsi koskevasta asiasta (vaivasta). Menet lääkärin vastaanotolle ja hän saa sinut uskomaan, ettei ko. vaivaa ole. Kyse on mielipiteiden vaihtamisesta. Ei ole tarkoitus jättää omaa mielipidettä ja ottaa mukaan esim. lääkärin mielipidettä. Pidä pääsi-kurssi auttaa sinua pysymään kannassasi, olkoonkin vaikka väärä. Onpahan oma. Kunhan pysyt topakkana etkä suostu manipuloitavaksi. En lupautunut tähän, koska oma tormakkuus on vielä hiukan hakusessa l. oma jämäkkyys- l. assertiivisuuskurssini on vielä kesken.

(Kuvat ovat uusia. Vitostietä ajetaan pohjoiseen jo uuden laivaväylän kohdalle nousseen sillan yli. Liikenne etelään kulkee vielä alhaalla väistötiellä. Yläkuvassa kiinnitettiin viime viikolla laiturilauttaa Tikkalansaaren kupeeseen.)

Enemmän synttäreitä: Edu Kettunen: Kiitos

Olonkorjuumarkkinat

Ilmaislehdet ovat täynnä erilaisia kauneus/terveys/kuntopalvelujen tarjoajien mainoksia. Jokaiselle löytyy jotakin, lupaavat. Olen niitä silmäillyt ja ihmetellyt, mitähän tuon ja tuon sanan taakse kätkeytyy. On hytkettä, fressiä, ladylinea, tanssistudioita ja niiden alaotsikoissa lukemattomia ryhmiä. Löytyy tankotanssia, Bollywood tanssia, kundaliinijoogaa ja ties mitä. Näissä näkyy yleensä olevan melko isot kuukausitaksat, joilla asiakkaat sitoutetaan liikkumaan.  Tarjotaan myös online-kuntoilua. Hinnastosivulle en edes viitsi vilkaista. Eläkeläisen kannattaa käyttää kaupungin tarjoamia halvempia liikuntapalveluja.

Isollakaan rahalla ei olo eikä kunto kohene, jos laji on vääränlainen.

Viime vuosi meni erinäisistä syistä ilman säännöllistä sopivan kevyttä (PPPP) liikuntaa. Vesikävelykin jäi. Myös koko kesäksi, kun laituria ei saatu kunnostetuksi ja vesi oli liian kylmää. Jaakon heitettyä kuuman kiven järveen, ilmaantui sinilevää.

Kun kerran koko kroppa on jatkuvasti juntturassa ja kipeä ja ohjattuna on mielestäni mukavampi liikkua, etsin sopivaa kehonhuoltoryhmää. Nyt tavasin kansalaisopiston esitteen tarkkaan ja valitsin sieltä itselleni asahin.

"Asahi on monitasoinen terveysliikuntajärjestelmä, jossa yhdistyvät sekä itämaisen että länsimaisen terveysliikunnan parhaat perinteet. Liikkeissä koko keho avataan systemaattisesti niskasta nilkkoihin. Liikkeet ovat pehmeitä ja ne tehdään hengityksen kannattelemana. Asahi on fysioterapian kaltainen liikuntamuoto, jossa on myös liikunnallisia elementtejä. Liikkeet on suunniteltu tarkoituksella yksinkertaisiksi, jotta jokainen voisi alkaa harjoittaa niitä heti. Asahiin ei ole osallistumiskynnystä." ( suora lainaus linkin takaa)

Ensi viikolla pääsen sitten kokeilemaan, miten mummon tämänkertainen lajinvalinta onnistui. Ikääkin on jo kertynyt niin paljon, että saan alennuksen maksusta. Olisin saanut eläkeläisalennuksen jo aiemminkin, mutta olisi pitänyt lukea tarkemmin esite. Ja tiedoksi tämäkin: jos joutuu (kuten minä viime vuonna) jättämään sairauden takia koko ryhmän pois, maksuvelvoite säilyy, ellei lääkärintodistuksella todista esteellisyyttään. Olin sen verran heiveröidessä kunnossa, että en jaksanut sellaista hankkia.

Kymmenen

Aikatherine haastoi minut kirjoittamaan asioista, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä. Tässä haasteessa on jotakin samaa kuin tuolla sivupalkissani olevassa linkissä blogiin Three Beautiful Things (3BT), jossa poimitaan jokaisesta päivästä kolme kaunista asiaa.

On siis määrä listata hyvän mieltä tuottavia asioita ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haastevastauksessa kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää) ja  kierrättää haastetta eteenpäin viidelle bloggaajalle. Heille tulee ilmoittaa, että he ovat saaneet haasteen sekä mainita haasteen antaja postauksessa.

Aloitin listaamalla sanoja, mikä luonnospostaus näkyi jotenkin karanneen bittiavaruuteen keskeneräisenä, joten se on nyt sitten pakko kirjoittaa valmiiksi.


Ne jotka ovat lukeneet blogiani pitempään tietävät, että kilvoittelen eli kamppailen kipu kumppaninani. Siksi ihan ensimmäinen hyvän mielen tuoja ei olekaan hyvä ruoka (parempi mieli), vaan  kivuttomat hetket, jolloin jokin, ihan mikä tahansa, asia saa kivun painumaan taka-alalle ja peräti hetkeksi unohtumaan.

Jo vuosien ajan olen etsimällä etsinyt sellaisia asioita. Olen niitä löytänytkin. Tämä bloggaaminen on yksi niistä ja tämän kautta olen päässyt tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin heidän kuviensa, tekstiensä ja kommenttiensa kautta.

Muita hyvä kivunkamppaajia ovat vunukat leikkeineen ja lauluineen. Heidän kanssaan puuhaillessa arki kremppoineen unohtuu. Samoin käy, kun saa kohdata hyvän ystävän tai naapurin kasvotusten kahvi- tai teekupin ääressä tai ilman niitä. Nämä kultaakin kalliimmat ja nykyään harvinaistuvat keskusteluhetket ovat aitoa ilojen ja huolten jakamista, sillä silloin olemme oikeasti ja kokonaan läsnä. Pienet asiat ovat niitä tärkeimpiä. 

Hyvät kävelykengät ja tukeva tuoli tuovat minulle hyvää mieltä. Kävin juuri viime viikolla eräässä huonekalukaupassa koeistumassa ainakin viisitoista erilaista nojatuolia. Ehkä hankin jonkinlaisen keinutuolin seuraavaksi.

Uusitun pesuhuoneen lattialämmitys lämmittää myös mieltäni.

Tuossa jo tuli kymmenen hyvän mielen asiaa minulle. Voisin jatkaa luetteloa: rauhallinen yöuni, rentoutuminen, uusien asioiden oppiminen, kadonneeksi luullun rakkaan esineen tai kuvan löytyminen, lapsuuden muistikuvien eheytyminen, puhutteleva kirja tai elokuva tai laulu/virsi. Laulaminen, itselle nauraminen.

Tulipa tästä erikoinen hyvän mielen postaus. Tällaista tämä arkeni on.  Juha Tapio: Kuinka paljon?

Tältä istumalta en ehdi poimimaan viittä bloggaajaa, joille henkilökohtaisesti osoittaisin tämän haasteen. Ota haaste vastaan, jos haluat.