Kannettava tabletin kuorissa

Otsikko on mainos. Mainosten iskevyys ja osuvuus on tärkeää. Mutta onko se aina järkevää? En osaa sanoa, johtuuko aivojeni vastaanottokyvyn alenemisesta vai tiukoista suodattimista, että aina ei sanoma mene perille. Eli mainoksen nähtyäni en aina ymmärrä, mistä siinä olikaan kysymys. Ilmeisesti en muista, koska en pidä sitä tärkeänä. Tosin joskus ihan tärkeätkin asiat unohtuvat.

Tabletti sanana tarkoittaa nykyään kai useammin jotakin muuta kuin sitä mitä dosettiin laitetaan.

Tapahtui tosielämässä: Keittiön korkealla tasolla on xylitolpastillipurkki. Siitä otetaan illalla ja aamulla yksi pastilli sen jälkeen kun hampaat on harjattu. Nämä pastillit muistuttavat minun mielestäni tiettyjä lääkkeitä. Laittelimme aamupalaa. Pienin vunukka sanoi: "Mummu, saisinko tabletin? " Minä: "Ensin syödään aamupala ja pestään hampaat." Sama kysymys ja vastaus toistui muutaman kerran, kunnes tajusin, että ei hän mitään xylitolpastillia vailla ollutkaan, vaan mummun tabletilla eli iPadilla olisi mukava tehdä niitä Pikku kakkosen juttuja.

Sanoilla on mukava leikkiä. Tabletti ja tabletti ovat kaksi eri asiaa eri ihmiselle. Itse asiassa on ihmeellistä, että kommunikaatio yleensä onnistuu, koska jokaisella sanalla on "oma" merkityksensä meille jokaiselle. Jos nyt jättää pois partikkelit eli apusanat. Vieraista kielistä puhumattakaan.

Kieli kehittyy: rikastuu tai köyhtyy. Jokin aika sitten tuskin kovinkaan moni olisi tiennyt mikä on #selfie, #shelfie, puhumattakaan #fjelliestä.  Yrittäkäämme pysyä mukana.

Auvo K.

Tänään on Auvon nimipäivä. Olen tuntenut vain yhden Auvon. Luulin tapaavani miehen, mutta hän olikin nainen.

Mikään ei pelottanut maalaistyttöä enempää kuin yliopiston ensimmäiset suulliset tentit vieraalla kielellä. Abikevään suulliset tentit eivät pelottaneet, koska tiesi lukeneensa niihin kaiken tarvittavan ja muistikin oli tuolloin aivan toista luokkaa kuin nyt. Valinnan vapautta ei ollut, kaikki lukuaineet piti tenttiä. Luokanvalvoja piti historiasta ainakin kaksi, jollei peräti kolme eri tenttiä. Suomen historian tentti oli kohdallani viimeinen.

Professori Auvo Kurvinen tuli tutuksi yliopistossa. Olin hänen suullisessa tentissään kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli traumatisoiva tapaus. Meitä oli muutaman opiskelijan ryhmä approbaturin suullisessa tentissä. Ymmärtäminen oli helppoa, mutta kielen tuottaminen vaikeaa. Vielä 60-luvulla vieraan kielen opettaminen oli kielioppia ja kääntämistä. Ne kyllä sujuivat. Muistan kuin eilisen päivän, miten arvoisa professori kuulutti koko ryhmälle, että Miss S. doesn´t really know, kuunneltuaan lähinnä änkytystä muistuttavan vastaukseni. Miksi hän ei kuitenkaan reputtanut minua?

Hän oli myös toinen graduohjaajistani, toinen oli KGU:ssa, Kiovassa. Sen myötä laudaturin suullinen tentti piti suorittaa myös hänelle. Tuolloin Helsingin yliopiston professoreilla, ainakin joillakin, oli tapana kutsua opiskelijansa suulliseen tenttiin omaan kotiinsa. En muista hänen katuosoitettaan, mutta asunnon siisteys ja kalusteiden tahraton kiilto ovat jääneet mieleeni. Läpi meni sekin tentti, vaikka yksi kysymys oli tenttivaatimusten ulkopuolelta.

En osaa sanoa, miten toiset kokivat hänen persoonansa ja tapansa ohjata ja kuulustella. Hymynhäivääkään en muista nähneeni hänen kasvoillaan ennen viimeistä kädenpuristustamme. Siksi(kin) se, että hänen jäämistöstään löytyi 41 laulun sanoitukset serkkunsa Toivo Kärjen sävellyksiin, paljasti, ettemme itse asiassa koskaan tunne ketään toista ihmistä todella. Itseäni kiehtoo suuresti ajatus, että hänen väitöskirjansa ohjaanana toimi itse  J. R. R. Tolkien.

YouTubesta löytyi vain muutama hänen sanoittamansa kappale.

Kuvassa on teeruusu. Olkoon se kunnianosoitukseni ikimuistoisen opettajani muistolle. Mustanmerenruusun kävyt ovat jo siirtyneet uuteen multaan. Muuten vähäluminen ja enimmäkseen harmaa talvi vaikuttaa jatkuvan samanlaisena keväänä. Lämpöasteita on jokunen, mutta hyytävä tuuli saa sään tuntumaan kylmältä ja öiset pikkupakkaset jatkuvat.

Sotshi, Sotji, Sochi, Сочи

Vielä näkyy löytyvän ainakin yksi suomalaisia yhdistävä asia, talviolympialaiset. En tiedä tarkalleen, miten katsojamääriä lasketaan. Jos puhutaan yli kahdesta miljoonasta katsojasta, puhutaanko silloin avoinna olevista vastaanottimista vai jostakin keskiarvomäärästä katsojia yhtä televisiovastaanotinta kohti. Ja lasketaanko mukaan mobiilit katselulaitteet?

Myötätuntoni on valtavien odotuspaineiden jälkeen epäonnistuneiden urheijoiden puolella. Oikein tekee pahaa, kun toimittajat piirittävät heitä kysymyksillään. Ovatko huippu-urheilijat samalla tavalla koko kansan edustajia kuin poliitikot? Vastuussa tekemisistään ja tekemättä jättämisistään meille jokaiselle?

Tänään on kai se kaikkein jännittävin päivä penkkiurheilijoille. Miten käy Suomen miesten jääkiekkojoukkueelle? Entä jatkuuko naishiihtäjien menestys parisprintissä? Onhan siellä toki muutakin ohjelmaa. Eilen illalla katselin, miten Antti-Jussi ländäsi huippuranin jossakin lumikourussa. Lumisateessa vielä. Olen pudonnut ihan pihalle näistä uusista lajeista. En ymmärrä selostustakaan. Pitäisi olla sanakirja lähellä.

Edellisessä postauksessa oli kuvia lumitykeistä. Koska luomulunta ei satanut, laitettiin Puijon montussa tykit jauhamaan tekolunta. Tykkejä olisi kai ollut useampikin, mutta läheisen sairaalan vedensaanti olisi ollut vaarassa, jos kaikki olisivat olleet käytössä yhtäaikaa. Edelleenkään täällä ei ole lunta kuin n. kymmenen senttiä, metsässä ei sitäkään. Tänään on kuitenkin pakkasta sentään 3,5 astetta, joten jäämaraton onnistunee. Laturetket on jouduttu perumaan.

Kaksi kertaa olen käynyt kokeilemassa hiihtämistä jääladulla. Sitten tulikin tämä lauha jakso ja vesi nousi jäälle. Toivon, että sataisi vielä edes muutaman sentin lunta, vaikka talitintit jo laulavatkin kilvan titityytään. Kunnon latu pitäisi saada, sillä pelkkä tampattu luistelubaana tai moottorikelkan jälki ei sovi helposti kovinkin kipeäksi ärtyvälle selälleni. Ja ikävä flunssakin pitäisi päihittää ensin.

PS. Jos Sotshi kiinnostaa muutenkin kuin olympiakaupunkina, Ylen Areenasta voi kuunnella sarjan Amatöörioppaat Sotshissa.

Luvassa lunta

Tammikuu meni äkkiä. Helmikuun alussa on yleensä jo korkeat hanget ja nietokset. Toistaiseksi meillä on ollut vain kuuraiset puut ja ne paukkuvat pakkaset. Mutta nyt heti aamusta alkoi sataa lunta. Vihdoinkin. Aurauskalusto kävi tammikuussa toki pari kertaa kolaamassa pois parin sentin pumpulilumikerroksen, mikä tuntui kyllä melko turhalta työltä.

Sateisen syksyn vuoksi purot syöttävät edelleen vettä ojiin. Onneksi vaarallisia polanteita on jo murskattu kävelytieltä. Lumi kuuluu suomalaiseen talveen. Sen puute on jo aiheuttanut vahinkoa marjanviljelijöille. Ellei lunta saada sateena, sitä tehdään koneella. Lähimmät nietokset löytyvät Puijon montusta. Parkkipaikka on suljettu, koska siellä on jatkuvasti kaksi lumitykkiä käynnissä. Olen poikennut kolme kertaa tarkistamassa. Jonnekin sitä sitten siirretään, koska korkeat kasat olivat jo vajenneet. Lähirinteen puustokin saa osansa tekolumesta.

Aurinko yritti tällä viikolla jo herätellä kevättä. Luulin muuten osaavani helmikuun alun nimipäivät ulkomuistista. Riitta, Aamu, Valo. Tarkistin seinäkalenterista. Huomenna viettävät nimipäiväänsä myös Jemina ja Lumi, Aamun lisäksi. Jatkuva muutos tai hienommin sanottuna trendit näkyvät nimistössäkin. Viiden vuoden välein nimipäiväkalenteri tarkistetaan (Yliopiston almanakkatoimisto)  tiettyjen kriteerien mukaan. Seuraavan kerran uusia nimiä otetaan kalenteriin vuoden 2015 alusta.

Riitasta tulee mieleen muutama entinen kollega ja yksi lukioaikainen luokkakaveri, Jeminasta yksi koira. Lumi-, Aamu- ja Valo-nimisiä henkilöitä ei tule mieleen yhtäkään. Onnea kaikille Riitoille tänään!

Pöhinää ja muita vuoden sanoja

Sataa vettä ja lämpötila on vaihtunut lähes parinkymmenen pakkasasteen jälkeen neljäksi lämpöasteeksi Sisäkeli. Jos minulla olisi valta, ottaisin yhteyttä pilvipalveluun ja tilaisin sellaiset pilvet, jotka toisivat kauniin joulukorttimaisen lumisateen huomiseksi Lucian päiväksi. Saattaa sen myrskytuuli tuodakin Arktikselta asti. Suomalaisena en yhtään pelkää talvivaaraa, koska mehän olemme syntyneet sukset jalassa ja juoksemme ja pelaamme potkupalloa tai hiihdämme vaikka korkokengät suksiin naulattuina kesäisinkin pitkin hyllyvää suota. Ainakin yksi blogiystävistäni on tehnyt tämän uroteon.

Itselleni on kyllä kehkeentynyt harmillisen suuri kestävyysvaje. Ennen nousin Puijon portaat ylös ja tulin alaskin ilman sen suurempaa puhinaa tai pöhinää. Tänä syksynä olen kokeillut nousua vain pari kertaa ja todennut, että  portaissa on muuten aivan liian pieni väistötila. Viime kerralla suorastaan kiusaannuin, kun yksi ja sama varmaankin hyvällä sixpackillä varustettu mieshenkilö ehti ohittaa minut useaan kertaan mennen tullen. Hipaisten.

Olen tietenkin liian hidas. Hidas väistämään. Varsinainen tukipaketti: löytyy nilkkatuki, polvituki, alaselän tuki... mutta niiden avulla tahdon mennä aina silloin tällöin mittaamaan kuntoani. Eilen pistäydyin tuossa rannassa. Vesi oli noussut jään päälle. Kovin varovasti astuin sohjoiseen lumeen nastapohjakengilläni. Pitääkö goretex varmasti vettä vai aistinko hetikohta vuotokohdan jalkineissa? Edelliskerralla kävi niin.

Meillä on sellainen auto, joka sanoo aina bling, kun lämpötila on neljä astetta plussaa. Edellisessä autossa tuo asteluku oli kolme. Navigaattori puhuu myös. Onkohan sekin somelainen?   Ihan tuntuu oudolta pitemmillä tieosuuksilla, kun se navigaattori on hiljaa. Sitten se ykskaks sanoo vaarapaikka, vaikka tie on ihan suora ja hyvä. Olen pohtinut, onko esim. avobemareissa paremmat navigaattorit. Ainakin niiden pitäisi ilmoittaa kuskille etukäteen esim. myrskyistä ja vesisateista, joita nyt näkyy aina vain riittävän.  Onneksi on tuo aiemmin mainitsemani pilvipalvelu.
___


Eilen iltapäivällä katselin ja kuuntelin aikani kansanedustajien keskusteluja. Korvaani särähti puhemiehen ohje: Kuunnelkaa päivän sanaa. Olen tottunut assosioimaan sen hengelliseen puheeseen. Olikohan se eilinen päivän sana kestävyysvaje vai hyvinvointiyhteiskunta vai rakenneuudistus? Vai sote? En saanut selvää.

Tämän päivän sana on kuitenkin  Ylen lukijoiden vuoden 2013 sanaksi äänestämä pöhinä.  Siksipä minäkin pöhisen (sic) pitkästä aikaa.

Kuvat eilisiä paitsi viimeinen, joka on otettu toissapäivänä.

Edit. 9.1.2014

HS:n uudissanatesti
Em. artikkelin mukaan pöhinä oli jo liian vanha uudissanaksi. ;)

Edit 31.1.2014
Kotuksen vuoden 2013 sanapoimintoja.

Buustit

Istuin eilen kuumalla pihalla tovin ja kuuntelin pihakeinussa leikkiviä lapsia. Kuului: "Anna buustit." Kului hetki ennen kuin tajusin, että lapset pyytävät näin(kin) nykyisin lisää vauhtia. Aiemmin viikolla oma vunukka oli ottanut siinä niin kovat vauhdit kuin vanha keinu kesti. Mummoa hiukan hirvitti. Miten saada se leikki loppumaan, ettei vain tapahdu vahinkoa.

Keksin alkaa laskea sekunteja, kuinka kauan kestää keinun pysähtyminen itsestään, kun ei enää buustaa. Ehdin laskea kahteen ja puoleen minuuttiin. Sen pidemmälle ei kummankaan kärsivällisyys riittänyt, vaan otettiin jalat avuksi jarrutukseen. Vaihdettiin maanvalloitusleikkiin. Pienempi voitti, koska hän oli erittäin notkea. Omat maapalamme muistuttivat milloin mitäkin, lopulta ihan suunnitellusti Suomen karttaa. Tuuli riepotti kuivuneita lehtiä pitkin kenttää. Luulin keltaista koivunlehteä perhoseksi.

Porukan lisääntyessä liikunnallisten leikkien lisäksi harrastettiin aivovoimistelua l. pelattiin uutta Uusi Alias-peliä. Ensin omilla säännöillä, koska kukaan ei ollut pelannut juuri tätä pelia aikaisemmin ja ajan rajallisuuden vuoksi emme ehtineet sisäistää ohjeita. Luultavasti lopulta pelasimme kai ihan sääntöjen mukaan.

Sehän on sitä samaa saman aaltopituuden eli keskinäisen kommunikaation onnistumisen etsimistä, mitä kilpahenkilöt harrastavat joskus myös Uutisvuodossa. Toinen yrittää selittää tiimalasin uhkaavan tyhjenemisen aikana niin monta sanaa kuin ehtii. Joukkuekaveri arvuuttelee sanaa parhaan kykynsä mukaan. Jokaisesta oikeasta sanasta saa pisteen ja luvan edetä pelilaudalla.

Tällainen aivojen aktiivinen käyttäminen kävi melkein työstä, koska sanastoa riitti hankalista verbeistä, yhdyssanoihin ja adjektiiveihin. Mukava oli huomata, että joukkueissa alkoi löytyä yhteinen sävel ja selityssanavararastoa riitti. Kaikilla oli hauskaa, kun otettiin liike mukaan. Kilpailuvietiltä ei vältytty, mutta olimme hyviä häviäjiä.  Ehdotin vaarille, että opettelisimme pelin kaikki sanat varastoon tulevia koitoksia varten.

Kuvina kesän ainoat perhoskuvani. Niitä kuivia tuulen lennättämiä koivunlehtiä on näkynyt huomattavasti enemmän.

Tuomaanpäivänä 2012

Tuomaanpäivää on aikoinaan pidetty puolipyhänä ehkä siksi, että se sattuu talvipäivänseisauksen kanssa samalle päivälle. Suurimmat jouluaskareet piti olla suoritettu jo ennen pesäpäivien alkua. Onhan se juhlaa, että syystalven pimein aika on jaksettu taivaltaa. Aikaisin tullut lumi ja pakkaset muuttivat kaamoksen siedettävämmäksi tänä vuonna. Nyt on aika pysähtyä ja rauhoittua.


Aurinko näyttäytyi täällä tänään. Pakkasta on reilut kaksikymmentä astetta. Lumi narskuu hauskasti kenkien alla. Puut ovat saaneet kauniin kuurakuorrutuksen ja nietosten lumikiteiden kimallus kertautuu katuvalojen loisteessa. Vaikka ilma on melko kosteaa, syvänsiniseltä taivaalta katse hakee ja  poimii kirkkaan tähden.

Joulurauhaa toivotan kaikille lukijoille, lähellä ja kaukana. Mieli palaa lapsuuden joulutunnelmiin.

Muistot, oi te mulle tuokaa, joulu lapsuuden... (Janne Tulkki)

Peukalo, etusormi...

Kun ristin kädet, ne menevät aina niin, että vasemman käden peukalo on päällimmäisenä. Toisin päin tuntuu kummalliselta. Jos laitan etusormen ja keskisormen ristiin ja kosketan nenääni, tunnen että minulla on kaksi nenää. Aivoja voi siis huijata yksinkertaisin keinoin. Tai pikemmin aivot taitavat huijata minua.

Kädet kertovat ja niillä voi puhua, jos sanallinen yhteinen kieli puuttuu. Muutaman kerran on joku kysynyt minultakin, saisiko katsoa kättäni, siis lukea tai ennustaa kädestä. Saattaa niistä jotakin nähdä, koska jokaisella on ainutkertaiset sormenjäljet. Mutta tulevaisuuden curriculum vitae:ta en halua tietää. 

Vauvoista on ihmeellistä, kun he löytävät omat kätensä. Vielä riemastuttavampaa on oppia taputtamaan. Sormista on paljon loruja. Peukaloputti, Suomen sutti, engelsmanni, kultaralli, pikkurilli. Ehkä minun ei kannattaisi alkaa peukaloida näiden sanojen syntyjä syviä. Eri puolilla maata lorut ovat erilaisia. Toki sormilla voi leikkiä ja leikityttää myös ilman noita nimityksiä. Äkkiseltään tulee mieleen sellainen vanha leikkiloru kuin Harakka huttua keittää tai se tuttu laulu langalle kiivenneestä hämähäkistä, jonka sade sitten vei.

Peukalon kaarevuudesta päätellään usein kätevyyttä. Peukalo ei myöskään saisi olla keskellä kämmentä. Jauhopeukalo on taitava leipomaan. Viherpeukalolta onnistuvat puutarhatyöt ja huonekasvien hengissä pitäminen. Joskus joku tärkeä päätös saattaa demokratiassakin olla yhden ihmisen peukalon alla.  Poropeukalo sen sijaan tarkoittaa ihmistä, jolla ei oikein onnistu mikään. Miksi se ei tarkoita ihmistä, joka osaa hoitaa poroja tai valmistaa hyviä ruokia poronlihasta?

Peukuttaminen on nettikommunikoinnin tuote. Keskustelupalstojen kommenttiketjuissa näkee sekä ylös- että alaspäin osoittavia peukkuja. Moniin julkisiin tiloihin on ilmestynyt palauteautomaatteja hymiökuvineen. Kyseiset laitteet kai sopivat nykyajan kiireisille ihmisille sairaalan laboratoriossa, terveyskeskuksen odotustiloissa ja verotoimistossa. Peukut eivät niissä riitä, koska niillä on vaikea ilmaista, onko jokseenkin vai täysin eri tai samaa mieltä automaattisen kysyjän kanssa.

Kuvat ovat auton pesukadulta. Helppoa on, mutta käsin pesten tulos olisi toista luokkaa. Toisaalta tyydyttävä pesutulos ei juuri haittaa näillä olemattomilla liisanliukkailla.
____

Edit 21.11. klo 8.18

Toisetkin ovat ajatelleet tätä peukaloiden paikkaa. Ihan tieteellisesti (Duodecim). Paitsi kätisyyttä, artikkelissa pohditaan myös jalkaisuutta, korvaisuutta ja silmäisyyttä.

Historian havinaa

Aamulla sai herätä ensilumen pehmentämään ja vaimentamaan maisemaan. Lupasivat eilen sääennusteessa pikatalvea. Tarkoittaako se talven pikaista tuloa vai pikaista poistumista, en päässyt selvyyteen. Kauniisti lumi kuitenkin puhdisti pihatiet, tosin myös liukasti. Liukuesteillä on taas käyttöä.

Samalle päivälle sattui  Kallansiltojen vanhojen läppäsiltojen viimeinen avaaminen. Pari tuntia sitten asiasta uutisoitiin radiossa. Ja nettilehdet ovat tietenkin ajantasaisia. Näin kuuloetäisyydeltä ei tullut lähdetyksi katsomaan, kuinka viimeisessä avauksessa käy. Liikenne hiljeni melko pitkäksi aikaa. Siltoja ei ole enää uusien siltojen valmistuttua korjattu. Jumittuminen oli itse asiassa odotettavissa. Ja niin siinä kävikin. (SS)

Tuossa sivupalkissa on Projekti-linkki Kallansillat-albumiini. Aika monta kertaa olen kävellyt raskaan liikenteen painosta rämisevän ja väpäjävän sillan yli ja  pelännyt sillan yli polkupyörillä ajaneiden pikkulasten puolesta. Kaiteessa on ollut jo muutaman vuoden ajan pienen lapsen mentävä aukko.

Täällä ( mielenkiintoinen videokooste) kysellään 110 vuotta toiminnassa olleiden siltojen käyttäjien muistoja. Työ- ja mökkimatkoilla olen joskus istunut autossa ja jonottanut enimmillään ehkä 20 minuuttia. Joten omalle kohdalle ei ole sattunut mitään vakavia myöhästymisiä tai onnettomuuksia.

Jääveikkaus on myös alkanut. Tein omani eilen. Tarkan harkinnan jälkeen ennustin Kallaveden saavan jääpeitteen joulukuun 19. päivänä.Ylempi kuva on myös värikuva.

Helluntaina 2012

IHMETTELET

peltotilkkujen pienuutta,
ja mökkien
harmaata
köyhyyttä.
Aiot rientää
rikkaammalle seudulle,
mutta jäät
ihastelemaan
metsälammen tyyntä
silmää.
Puut ilmestyvät
hämystä,
venhevaja näkyy
usvasta
ja sinulle paljastuvat
tutut,
rakkaat kasvot.
Levität kätesi,
ahmit ilman sinisyyttä,
etkä tiedä
kuiskaatko
vai ajatteelet:
Luojan luonto!

Einari Vuorela: Siintää himmeyden metsät 1975
(postuumi kokoelma)

Äidinkielestä I

Abiturienttien jätettyä opinahjonsa, riehakkaasti ja samalla haikeasti Suomen Kuvalehti räväyttää kansikuvallaan  Luin ko. kiinnostavan artikkelin Meillä on kaunis kieli - Miksi emme pidä siitä parempaa huolta. Sitten kävin testaamassa täällä, osaanko itsekään enää suomea. Tulokseni oli 8/10. 

Ylioppilaskirjoitusten tulokset äidinkielessä ovat huonontuneet vuosi vuodelta, vaikka kirjoittaminen on lisääntynyt. Nykynuoret kirjoittavat enemmän, mutta he käyttävät tekstinkäsittelyohjelmia, jotka eivät osaa tavuttaa eivätkä tiedä pilkun paikkaa. Äidinkielen kursseja on vähennetty. Englannin kieli jyrää. Ei viitsitä käyttää sanojen hyviäkään suomenkielisiä vastineita.  Sä-passiivista syytetään Mika Häkkistä.

Olin ajatellut postata itseohjautuvuuteen perustuvasta Open space -menetelmästä. Jätän kirjoittamani  luonnoksen osaksi tätä postausta. Siinähän on kyse vähän samasta teemasta. Kun kirjoitin sitä, ajattelin samalla koulutyötä ja ns. VESO-päiviä (onkohan niitä vielä?), joissa olisi joskus tehnyt mieli käyttää allamainittua kahden jalan lakia.

Open space -menetelmää, jonka on kehittänyt amerikkalainen Harrison Owen, käytetään nykyään perinteisten kokouskäytänteiden tilalla. Oli teema mikä tahansa, on viisasta yhdistää kahvi- ja lounastaukojen synergia ja innostus kokouksen asiaan paneutumiseen ja tuloksellisuuteen.  Kyse on meille niin tutusta workshop-työskentelystä, joka sopii sekä pieniin että suuriin seminaareihin.

Open spacessa on neljä periaatetta ja yksi laki.

1. Kuka tahansa onkin paikalla, on oikea henkilö.
2. Mitä tahansa tapahtuu, se on oikein.
3. Kun jokin alkaa, sen alkamisaika on aina oikea.
4. Workshop loppuu, silloin kun se loppuu.

Ja se yksi ainoa laki on kahden jalan laki. Mikäli kenestä tahansa workshopissa tuntuu, että hän on väärässä paikassa, on käytettävä kahta jalkaa ja mentävä mielenkiintoisempaan paikkaan. Voi mennä vaikka kahville, jos siltä tuntuu. Sanovat, että tällä tavalla workshopeista vuotaa negatiivista energiaa ulos ja positiivista tulee sisään.

Open space lopetetaan jakamalla kokemukset lyhyesti.

Jos nyt kukaan sattuu enää olemaan paikalla. Ex-open painajaisuni.( kirj. huom.)

Lisätietoja kiinnostuneille: http://www.openspaceworld.org/

Älä vedä henkeä

On toisaalta kummastuttavaa kuunnella radiosta ohjeita, miten talvella tulee pukeutua. Kuuntelevatko niitä ne, joilta tarvittava tieto puuttuu? Ehkä heillä  ei ole aikaa. Minulla on ja vasta nyt ymmärrän, miten vaarallista pakkanen on. Pakkanen nostaa verenpainetta, raa´an ilman suun kautta hengittäminen vaurioittaa keuhkojen limakalvoja ja mitä muita ohjeita niitä nyt on tullutkaan. Riskiryhmät, olkaa varuillanne. Olen siis kuulolla.

Pakkasvaroituson siis paljon muutakin kuin pukeutumisen ohjeistamista. Aamulla herätessä kotimittari näytti pyöreät kolmekymmentä. Kun aurinko alkoi hyväillä pohjoisrinteen puiden latvoja, päätin lähteä ulos. Tuntui, että verenpaineeni laskisi, jos pääsisin parin sisäpäivän jälkeen ulos. Puin kommandopipon päähäni, kiedoin kaulaliinan suuni eteen, nostin toppatakin hupun ylös. Testasin pakkaskestävyyteni viemällä ensin lehdet keräyslaatikkoon.

Toin postin sisälle ja lisäsin yhden kaulaliinan kasvojen suojaksi. Näin hengittäminen onnistui myös suun kautta. Ainoa hankaluus oli silmälasien huurtuminen. Jouduin ottamaan lasit vasempaan käteen. Oikealla käytin muutaman kerran kameraa. No, täytyy myöntää, että oli kylmää. Vaikka aika meni ihastellessa kuulaan kirkasta kuuramaisemaa, aivoissani raksutti vasta opittu tieto. Kun käsiä alkaa palella, niiden lämpötila on laskenut jo viiteentoista asteeseen. Se tuntuu minusta jo vaarallisen kylmältä. Niinpä enemmät kuurakuvat saivat minun puolestani jäädä ottamatta.

En viitsi ostaa akkulämmitteisiä jalkineita, joita kyllä näkyy olevan kaupan. Käytän vanhoja villasukkia kesälenkkareissa, puen toiset isommat lenkkarien päälle. Varpaat tykkäävät. Viime viikolla eräs nuori neito pysäytti minut kävelytiellä ja kysyi, miksi minulla ei ole kenkiä jalassa. Olen jo monta vuotta pakkasilla tallustellut em. kotikutoisilla feikkitöppösillä eikä kukaan ole ihmetellyt. Tosin aika usein olen itse ehtinyt selittää tapani kierrättää venähtäneitä villasukkia tällä tavalla. Olin ilahtunut tämän nuoren käytöksestä. Onneksi täällä kanssaihmiset välittävät vielä lähimmäisistään.


Ei henkeä muuten tarvitse vetää muulloinkaan. Uloshengityksen jälkeen keuhkot täyttyvät ihan itsestään. Silti välillä kehotetaan vetämään henkeä, mutta se onkin jo ihan toinen juttu.

Voi sentään!

Mistä näitä tuulia oikein riittää? Hannu-myrskypäivänä äkkinäinen puuska sai minut tuntemaan itseni melkein lentokykyiseksi ja pakotti auton turvaan. On ollut vesisadetta, räntää, loskaa ja kirkkaita päiviä välillä. Ihan jokaiseen makuun. Luntakin tuprutti juuri sopivasti aatoksi, niin paljon, että Puijon laella olisi luullut talven olleen tavanomaisempi.

Mihin tämä pimeä syksy ja kokonainen vuosi taas solahti? Olisi inventaarion paikka. Jätän sen väliin, koska ei sitä kyllä saa, mitä tilaa. Parempi olla tilaamatta. Jouluajassa on ollut parhainta lasten ja vunukoiden tapaamiset ja yhteiset hetket. Ystävien kortit, kirjeet ja puhelut. IT-aikana myös sähköiset viestit. Niistä kaikista tämä minulle uudella i-kielellä nimetty Liisi-mimmi on iloinnut.

Olisiko ollut aatonaatto, kun tarkoitukseni oli ostaa jouluksi voita. Lähikaupan voihylly oli tyhjä. Ylemmältä hyllyltä löysin viimeisen pienen paketin luomuvoita. Ihan riittävästi meille, koska remontin keskellä jätin jouluvalmistelut suosiolla sikseen.

Joulupukkia odotettiin keskimmäisen perheessä jo hiukan edellisvuosia rennommin eikä pienimmäinenkään toisten joukossa arkaillut. Alvan ensimmäinen yövisiitti ilman vanhempia onnistui myös hyvin. Mummu kelpasi kylvettäjäksi, mutta toki joutui selittämään, miksi valmiilta näyttävään saunaan ei voinut mennä. Eikä aamupalalla kastunut vaatteetkaan, koska joimme maitoa ihanasti siemaillen.

Postilaatikolle on ollut iljanteisten polkujen vuoksi liian pitkä matka aamuisin. Eilen illalla päivän posti ehdittiin hakea vasta iltaseitsemältä. Selasin uutta Kodin Kuvalehteä ja silmiini osui heti artikkeli "Mummu on in". Se oli lyhyt juttu maatuska-puunukeista. Olin juuri konttaillut pitkin lattioita ja etsinut puuttuvia puunukkien puolikkaita. Jokainen tytöistä haluaa leikkiä juuri niillä. Ovat in, aina olleet.

Netistä löytyy tietoja kyseisten nukkien historiasta ja symboliikasta. Lapset eivät historiasta välitä ja ymmärtävät symboliikankin heti ihan itse.

Alakuvassa pilven sisässä lepäävän Puijon jouluyön tunnelmaa. Lämpötila oli nollassa, ilmankosteus korkea. Kallaveden pinnan tasosta katsellen taivas oli niin kirkas, että tähdet näkyivät. Joulun tähdet.

Kehu lapsi päivässä

Muutama vuosikymmen sitten työntelin Lahden torilla rattaissa esikoistani. Eräs vanhempi kollega sattui  kävelemään vastaani ja alkoi leperrellä juuri kävelemään oppineelle lapselleni. Hetken kuluttua hän kuitenkin sanoi, ettei pidä liikaa kehua lasta pienenä ja jatkoi matkaansa. Se oli sitä aikaa. 

Tänään on vietetty Lasten oikeuksien päivää, jonka tiimoilta esim. sytytetään taikalamppuja eri puolilla maata ja järjestetään useita muitakin tapahtumia. Tämän vuoden teemana on päästä eroon kasvatuksen kuritusväkivallasta. Nollatoleranssi väkivallalle. Itse sanakin on kammottava.

Lapsen oikeuksien sopimus on sisällytetty perus- ja lukio-opetuksen opetussuunnitelmiin.  Jostakin syystä kouluille on annettu aikaa aina vuoteen 2016 saakka ottaa ko.määräyksen mukaiset opetussuunnitelmat käyttöön. Tuntuu melko pitkältä ajalta. Sitä toivoisi, että sanoista tekoihin olisi lyhyempi matka.

Luin tänä aamuna Katja Hedbergin artikkelin (SS) Kristina Kouroksen toimittamasta pamfletista Iloisen talon kellareissa. "En muista koskaan istuneeni äitini sylissä." En minäkään muista. En muista edes kävelleeni hänen kanssaan kertaakaan käsi kädessä.

Yhteisöjä ovat isot perheetkin. Meilläkin kotikotona oli Koivuniemen herralla  oma paikkansa tuvan oven päällä ja sitä myös käytettiin. Isovanhempana tuntuu todella mukavalta, kun lapsenlapsen kädet kiertyvät mummun kaulaan tai sormet sormien lomaan ja yhdessä onnistumme saamaan jotakin aikaan. Materiaaliksi kelpaavat paperi ja värit, muovailuvahat, puupalikat, soittimet, sanat, liike. Teippi on myös must. Pikkuiset ovat ideapankkeja. Vain hetki ja esitys tai näyttely tai kauppaleikki on valmis. Ja lopuksi aplodit. Kun/jos omat lapsenlapset ovat kaukana, voi kehua pihan lapsia.

Hyvä taikalamppu on muuten otsalamppu. Sen voi pukea taaperon vyötäisille ja voi sitä iloa mikä siitä seuraa. Kannattaa kokeilla näin marraspimeillä.

Epämääräistä dynamiikkaa

SmartPost on siellä missä minäkin. En ole vielä perehtynyt NetPostiinkaan ja taas Itella tarjoaa uutta.

Voi, miten on ikävä vanhaa postia. Edes sitä yhtäkin asiamiespostia, jossa tuli asioiduksi monta kertaa. Eihän tuosta ole kauaakaan, kun tässäkin lähiössä toimi postikonttori, jossa oli töissä kolme virkailijaa. Nyt laitetaan robotit asialle ja aikoinaan jonottamiseen käytetty aika kuluu opiskelemalla sivutolkulla erinäisiä pakkaamis- ja muita ohjeita netistä, joka ei sekään aina toimi.

Hinnat vaikuttavat edullisilta, mutta minua mietityttää, mitähän S-kokoinen paketti sisältää, jos se painaa 25 kiloa. Sama maksimipaino on S-XL:ään. Onkohan siinä virhe? Eläviä eläimiä ei saa paketeissa lähettää lukuun ottamatta iilimatoja, silkkitoukkia ja mehiläisiä ja banaanikärpäsiä. Piraattituotteita ei myöskään saa lähettää. On siis oltava tarkkana vast´edes.

VR on myös siirtynyt dynaamiseen hinnoitteluun. Välillä matkustajat pääsevät  ihan ilmaiseksi, kun konduktöörejä ei ole tarpeeksi tai konnari sattuu olemaan hyvällä tuulella tai häntä itseään ei ole ehditty opettaa uusien laitteiden käyttämiseen. Tai sitten valitettavasti päinvastoin. Järkeäkin saisi käyttää. 

Seuraavaksi matkanjärjestäjät luopuvat listahinnoista. Dynamiikkaa sinnekin. Ei ole reilua, että viimetingan koneentäyttäjät pääsevät halvemmalla kuin ne, joilla on varaa niin paljon, että voivat ostaa normaalihintaisia matkoja. En pitäisi keinotteluna tänään vanhaksi muuttunutta systeemiä. On vain suuri joukko ihmisiä, jotka syystä tai toisesta voivat matkustaa vain kunnon antaessa myöten. Heille ne viimehetken paikat ovat olleet ainoa vaihtoehto.

Epämääräiset ja hallitsemattomilta vaikuttavat markkinavoimat alkavat ihan oikeasti pelottaa.

dynaaminen voimakas, muutoksiin valmis, eteenpäinpyrkivä; liikettä, muutosta sisältävä; dynamiikkaan kuuluva. Aikamme muotisanoja. Alkuperäinen merkitys viittaa voimaan (kreikan dynamis) mutta nykymerkitykset enemmänkin muuttuvuuteen tai siihen, että jotakin syntyy tilanteen mukaan. Usein staattisen vastakohtana.

dynamiikka mekaniikan osa, joka tutkii voimien vaikutusta; järjestelmässä vaikuttavien voimien kokonaisuus; (epämääräisessä kielenkäytössä:) kehitys, muutokset, muuttuvuus, voimat, (vuoro)vaikutukset

PS. Tämäkin vielä: Tietokoneelta myyjähenkilö katsoo, että tiettyä rakennustarviketta on kaupan varastossa, mutta kun menee sitten hakemaan sitä, ko. tavaraa ei löydykään. (se remontti)

Taidan jäädä dynaamiselle tauolle virtuaalimaailmasta.

Vierasverkko

Jonkin lehden lisäbonuksena sai tilata jonkin toisen lehden joko itselleen tai ystävälle, jota sitten pommitettaisiin suoramyyntisoitoilla. Olin siis tilannut itselleni tietotekniikkaa käsittelevän näytelehden. Se tuli tänään. En taida olla oikeaa kohderyhmää, kun en ole päässyt kuin 14. sivulle ja minulla jo pyörii päässä. Laitan upouuden lehden sivuun ja luen siitä yhden tai korkeintaan kaksi artikkelia päivässä. On niin paljon outoja sanoja, vaikka ihan suomalainen lehti se on, MB.

Ihan ensimmäiseksi kysellään, joko meillä on kotona nopea langaton verkko.  On toki langaton, mutta ei se kyllä kovin nopealta vaikuta. Eikä se ole tarpeellinenkaan, vaikka asunnossamme on kaksi kerrosta. Yhden kerran olen ollut hangoutissa (se on sitä Google+:aa) alakertaan.

Näin remontin keskellä lehteä selatessani tulin miettineeksi, ihanko totta nykyaikaiseen vieraanvaraisuuteen kuuluu, että kotiverkossa on sitten vielä erikseen vierasverkko, jonne uskaltaa huoletta päästää kaverit ja vierailevat laitteet. (Toivottavasti meille ei tule kylään pelkkiä laitteita. Tai kyllä niitä nyt taitaa tuolla alakerrassa olla, kun on niin hirmuinen meteli.)

Minun on kai taas lähdettävä hetkeksi ulos, koska lakkasi satamasta. Jätän oven raolleen.

Eilen tein myös vastaavan evakkoreissun. Kuvan käpytikka oli todella hankalassa paikassa, siis minun kannaltani. Pihlajanoksat suojasivat sitä melkein joka suunnasta.

Tätä postausta ei sitten kannata ottaa tosissaan. ;)

Sattuu ja tapahtuu

Olen pyörällä päästäni. Tiistaina menin allasjumppaan ja vasta sairaalan ovella tajusin, ettei minulla ole edes uimapukua ja pyyhettä mukanani. Ohjaaja ei voinut auttaa, vara- tai lainavarusteita ei ollut. Hän kehotti minua menemään nauttimaan kesäisestä päivästä ulos. Kävelin vanhojen tawaroiden kauppaan ja ihmettelin, miten uusia astioita siellä oli myynnissä. Vanha on hyvin suhteellinen käsite. Nykyisten lyhyiden avioliittojen aikana häälahja-astiastot joutuvat äkkiä antiikkiliikkeen hyllylle, minulle kerrottiin. En ollut tullut ajatelleeksi sellaista.

Olen unohdellut asioita ja osoitteita. Kadotin kampaamonkin kesällä, vaikka olin käynyt osoitteessa jo ainakin kaksi kertaa. Ajelin risteillen pitkin keskustan autioita katuja eräänä helleaamuna. Minulla ei ollut tietenkään osoitetta mukanani. Ei edes puhelinnumeroa kännykässä, vaan ainoastaan pelkkä muistikuva rakennuksesta. Pieni paniikinpoikanen alkoi jo hiipiä mieleeni kellon näyttäessä sovitun ajan lähestymistä. Lopulta osuin onneksi oikealle kadulle. En viitsinyt kertoa harhailuistani mitään. Hävetti. Ei olisi ollut mitään kiirettäkään, sillä kampaaja oli hiukan myöhässä aikataulussaan.

Sattuu näitä unohduksia toisillekin. Kaupan kassalla tänään eräs herrasmies maksoi ostoksensa ja lähti reippaasti kävelemään. Kassaneiti huusi hänen peräänsä. Mies kääntyi takaisin pakkaamaan ostoksensa ja  harmitteli hajamielisyyttään. En usko, että nälkäiselle ja huono-osaiselle kävisi koskaan tuolla tavalla. Vastaavaa tapahtuu kassan kertoman mukaan aika usein. Kardemummatuubin ja hiivan unohtamisen jotenkin ymmärrän, mutta en oikein usko, että hevin unohtaisin kaikki ostokset hihnalle. Sanat kyllä tuppaavat unohtumaan. Tänä aamuna meni ainakin puoli tuntia, että pinnistelemällä sain palautetuksi mieleeni sanan ´vatupassi´. Tein kuvaristikkoa ja vihjeenä oli ´vesivaaka´.

Livenä blogissa

Kirjauduttuani tähän blogiini ja klikkaamalla ulkoasu-painiketta eteeni ilmaantuu ensimmäisenä valkoinen ruutu, jossa luen otsikon livenä blogissa. Siinä näytetään vain pienoiskoossa se minkä jo tiedän eli miltä blogini näyttää. Tuo uussuomenkielinen ilmaus (?) on aiheuttanut jonkinasteista hilpeyttä mielessäni. Päätin kokeilla erään kesäisen "taskuvideopätkän" lähettämistä. Tiedättehän taskupuhelut, joita tulee silloin tällöin lukitsemattomista kännyköistä. Sitä ehtii ihastua yhteydenotosta, kunnes tajuaakin kuuntelevansa vain askelia tai minun korvilleni tarkoittamatonta keskustelua.

Tämän videonpätkän kanssa minulle kävi hiukan samalla tavalla. Betablogger latasi sen aika nopeasti, mutta nyt en näe sitä missään. Mihin se mahtoi kadota?

Laitoin tuohon nyt sama-aiheisen tavallisen kuvan, ettei postaus näytä kovin ikävältä. Olin ollut kuvaamassa usvahuurun tanssia viileähkönä kesäaamuna ennen kuin pokkarini tallensi mainitsemani videonpätkän ihan omin lupinensa. Kokeilen vielä kerran, saanko sen näkyviin toisella yrittämällä. Taas lataaminen näyttää onnistuvan sujuvasti, mutta lopputulosta ei näy missään.

Olen aamuöiden valvoja erinäisistä syistä ja sopivalla säällä ja valoisuuden salliessa yritän usein hiippailla ulos häiritsemättä muita. Siis tavallisesti puolisoani.

 

Koska ei onnistunut uusikaan yritys Bloggerin betaversion ( draft.blogger.com ) puolella, vaihdoin oletusversioksi vanhan Bloggerin ja voin ainakin tässä tapauksessa todeta, että yksi vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Nyt postauksessa näkyy joku video. Pitää vielä tarkistaa, että se on tarkoittamani pätkä. Siis olkaapa hyvät. Kerrankin livenä blogissa, tosin lainakengissä. Eikä tätä sitten kannata klikata isommaksi.

Kärpäsen purema

Kärpänen on hauska sana. Se esiintyy monissa sanonnoissa. Jos tahtoisi seurata itselleen kuulumatonta keskustelua tms., tahtoisi olla "kärpäsenä katossa". Minä käytän silloin tällöin ilmausta "kaksi kärpästä yhdellä iskulla", vaikka puheenaiheella ei ole mitään tekemistä hyönteisten kanssa. Viidakkorumpu, täällä netissäkin, saattaa tehdä "kärpäsestä härkäsen" eli liioitella pikkuasiaa. Tykkäämiset ja jakamiset saavat helposti aikaan lumipalloefektin (vai oliko se perhosvaikutus?)

Sama asia ilmaistaan eri kielissä omilla sanonnoillaan. Niitä ei siis voi kääntää. Venäjän kielessä esim. vastaavassa sanonnassa käytetään härkää isompaa eläintä l. norsua. (Делать ис мухи слона.) Englannissa tässä yhteydessä puhutaan myyrästä ja vuoresta. Ei kannata hermoilla l. to make a mountain out of a molehill. Tässäpä tulikin kylliksi aasinsiltaa päästäkseni asiaan l.hirvikärpäsen puremaan.

Sain sellaisen toissapäivänä. Tiesin, että niitä jo on, kun puunpilkkojat löysivät vaatteistaan kumpikin yhden, vaikka olivat vain metsän reunassa. Minä kävin sentään riistapellolla asti. En pitänyt sitä minään, vaan muistelin erästä vuosien takaista puolukkaretkeä, jolloin kannoimme hirvikärpäsiä vaatteissamme Käpälämäelle kymmenittäin. En siis tarkistanut omia vaatteitani ja tämä pikkupeto ehti purra niskaani paukaman. Purema kutisee. Siellä se on ja pysyy pitkään. Hoito-ohjeet löytyvät terveyskirjastosta.

Muut kärpäsen puremat, siis esim. golf-, biisi-, karaoke-, geokätköily-kärpästen puremat eivät varmaankaan parane edes puolessa vuodessa kuten tuolla hoito-ohjeessa luvataan.

Arkistokaapilla

Kaltaiseni sanahöperön on ollut mielenkiintoista seurata otsikon nimistä blogia, jossa päivitettiin viime vuosisadan oikeakielisyyttä. Arkistoissa seikkaileva projektityöläinen bloggasi (omien sanojensa mukaan) kielilautakunnan parhaita älähdyksiä viime vuosisadalta. Tämän kuun alussa kaapin ovet sulkeutuivat ainakin toistaiseksi, mutta sen uumeniin jäi pääsy.

Tänä aikana jolloin ihmiset, ehkä journalisteja lukuunottamatta, eivät enää etsi uutisia, vaan lukemattomat viestimet uutisineen etsivät kilvan ihmisiä, on mielenkiintoista lukea viime vuosisadan oikeakielisyydestä. Esim. millaisia äidinkielisiä ehdotuksia kieleen jatkuvasti syntyville vierasperäisille sanoille on ehdotettu. Jotkut sanaehdotukset ovat selvästi olleet leikkimielisiä, ainakin minun mielestäni. Seuraavassa linkissä ehdotuksia reportaashi-sanalle.

Arkistokaapilla: "Ehdotukset reportaashi-sanan suomenkieliseksi vas...: "'Ehdotukset reportaashi-sanan suomenkieliseksi vastineeksi O.Y. Suomen Yleisradio A.B.:n kilpailussa. Kilpailuun osallistui 477 henkilöä. Eh..."

Näin vaalien alla kirjoitetaan ja puhutaan paljon politiikkaa. (Wikipedia) Kyseinen artikkeli ei kerro 1800-luvun jälkipuolella kieleemme kotiutuneen politiikka-sanan alkuvaiheista. Tuolloin vierasperäisiin sanoihin suhtauduttiin torjuvasti. Avartuuko ja muuttuuko käsityksemme politiikasta, jos tiedämme, että aikanaan sen suomenkielisiksi vastineiksi on ehdotettu mm. seuraavia sanoja: hallituskeino, hallitustaito, hallitustieto, valtataito, valtiotaito, valtiotieto, valtiokäytös, valtiotoimi, valtioviisaus? Näiden yhdyssanojen sijasta kielentutkijat tarjosivat lyhyempiä sanoja: valtine ja valtioima.

Puhumattakaan vanhoista sanakirjoista löytyneistä kantaa ottavista suomennoksista: sukkeluus ja kavaluus vuodelta 1853 (Daniel Europaeus: Ruotsalais-suomalainen sanakirja) ja valtiolliset hankkeet tai juonet vuodelta 1904 (C.G. Swan: Englantilais-suomalainen sanakirja).

Politiikka-sanaa käsittelevä osio on referoitu Tiede-lehdessä (3/2011) olleesta Kaisa Häkkisen artikkelista Sukkeluutta ja kavaluutta?  Jonkinlainen kanta tässä jokaisen äänioikeutetun on taas pystyttävä muodostamaan noin kuukauden aikana. Siinäpä pulmaa kerrakseen.