Kannettava tabletin kuorissa

Otsikko on mainos. Mainosten iskevyys ja osuvuus on tärkeää. Mutta onko se aina järkevää? En osaa sanoa, johtuuko aivojeni vastaanottokyvyn alenemisesta vai tiukoista suodattimista, että aina ei sanoma mene perille. Eli mainoksen nähtyäni en aina ymmärrä, mistä siinä olikaan kysymys. Ilmeisesti en muista, koska en pidä sitä tärkeänä. Tosin joskus ihan tärkeätkin asiat unohtuvat.

Tabletti sanana tarkoittaa nykyään kai useammin jotakin muuta kuin sitä mitä dosettiin laitetaan.

Tapahtui tosielämässä: Keittiön korkealla tasolla on xylitolpastillipurkki. Siitä otetaan illalla ja aamulla yksi pastilli sen jälkeen kun hampaat on harjattu. Nämä pastillit muistuttavat minun mielestäni tiettyjä lääkkeitä. Laittelimme aamupalaa. Pienin vunukka sanoi: "Mummu, saisinko tabletin? " Minä: "Ensin syödään aamupala ja pestään hampaat." Sama kysymys ja vastaus toistui muutaman kerran, kunnes tajusin, että ei hän mitään xylitolpastillia vailla ollutkaan, vaan mummun tabletilla eli iPadilla olisi mukava tehdä niitä Pikku kakkosen juttuja.

Sanoilla on mukava leikkiä. Tabletti ja tabletti ovat kaksi eri asiaa eri ihmiselle. Itse asiassa on ihmeellistä, että kommunikaatio yleensä onnistuu, koska jokaisella sanalla on "oma" merkityksensä meille jokaiselle. Jos nyt jättää pois partikkelit eli apusanat. Vieraista kielistä puhumattakaan.

Kieli kehittyy: rikastuu tai köyhtyy. Jokin aika sitten tuskin kovinkaan moni olisi tiennyt mikä on #selfie, #shelfie, puhumattakaan #fjelliestä.  Yrittäkäämme pysyä mukana.

Suoraan vai mutkan kautta

Istuin aamulla noin puoli tuntia sairaalan aulassa odottamassa pääsyä laboratoriokokeisiin. Olin toki varannut ajan etukäteen, koska sellainen mahdollisuus on olemassa. Kovin moni ns. varausaika tuntui menevän ohi. Järjestelmässä on sellainen aukko, että jotkut asiakkaat ottavat jonotusnumeron jo varatun ajan lisäksi. Sitten kokeillaan, kumpaa reittiä pääsee nopeammin sisälle. Tämä jojoilu hidastaa palvelua selvästi.

Varsinaisesti tarkkailin, miten ihmiset kuluttavat odotusaikansa. Hiljaista oli, mikä on toisaalta ymmärrettävää. Kukaan ei oikeastaan selaillut edes lehtiä. Sen sijaan noin joka kymmenes asiakas hiplasi älypuhelintaan. Samaa näkyivät tekevät bussipysäkillä linjakasta odottavat. Useat jopa kuulokkeet korvissa. Tunnustan, että itsekin avasin kerran puhelimen, koska piti varmaankin seitsemännen kerran tarkistaa se varausnumero. Onneksi toimenpidehuoneessa on vielä vastassa ihan oikea ihminen tässä digitalisoituvassa ja robotisoituvassa maailmassa.

Luin juuri uudesta Suomen Kuvalehdestä Veera Jussilan artikkelin Tykkää tästä, jos olet yksin. Se herätti minussa monenlaisia ajatuksia.  MIT:n professori Sherry Turklen mukaan sosiaalinen media saa meidät odottamaan ihmissuhteilta vähemmän, tekniikka etäännyttää meitä toisistamme: puhelu alkaa tuntua jo liian intiimiltä ja arvaamattomalta verrattuna Facebook-viestiin. Olisiko lyhyt suora reitti sittenkin pitkää reittiä parempi? Puhelin soi nykyään niin harvoin, että sen ääntä melkein säikähtää.

Ylin kuva on ladattu ns.suoraan kamerasta (sic), kaksi alempaa olen onnistunut pienentämään blogiin sopivan kokoisiksi. Itse asiassa ne taitavatkin olla liian pieniä.

Edit. 3.6.

Kirjoitin uuden postauksen ja kokeilin kuvien liittämistä iPadin kautta. Jostakin syystä kuvat pienenevät matkalla minulle vielä käsittämättömällä tavalla. Eli en osaa säätää kuvien kokoa siellä. Päätin poistaa koko postauksen, kunnes saan kuvat esiin haluamallani tavalla. Tai sitten minulta loppuu kärsivällisyys uuden opettelemiseen...

Nextlevelille vaikka twaarnoilla

Asioin eilen aamupäivällä keskustassa. Kovin oli hiljaista ja parkkipaikka löytyi vaikeuksitta. Mihin aikaan keskusta oikein herää?  Ehdin kiertää Kauppahallin pullaputiikit ja kahvilat ennen sovittua tapaamista. Oli tarkoitus ostaa jotakin vastaleivottua hyvää. Oma jauhopeukaloni alkaa selvästi ruostua käytön puutteessa.

Löysin karpalorahkahyydykekakun. Olin jo ostamaisillani sen, vaikka se oli liian iso neljälle hengelle. Onneksi tulin kysyneeksi, voisiko ylimääräisen kakun pakastaa. Siinä sitten paljastuikin, että koko ihanuus olikin jo kerran pakastettu.  Kannattaa siis kysyä.

Vaihdoin puotia ja sain tuoreet tuotteet. Veljmiehen kulmaus on edelleen työn alla. Viime päivien isohko paikallinen uutinen onkin ollut kyseisen patsaan "tuhoaminen". Päivälehden kuvat ruostuneista muttereista jalossa metallissa vilistivät ajatuksissani kävellessäni torin laitaa. Vastuuhenkilöitä ei tahdo löytyä mihinkään mokaan, mutta kiitokset otetaan aina ilolla ja näyttävästi vastaan. Sellaisia me ihmiset olemme.

Vilkaisin Anttilan edessä olevaa mainospylvään mainosta. Siinä oli mainos, jossa luki jotakin astumisesta nextlevelille (oikeinkirjoituksesta en mene takuuseen, koska vain vilkaisin, enkä hoksannut ottaa kuvaa muistin tueksi ). On tässä pitänyt siirtyä askel johonkin suuntaan, koska Windows XP:n päivitystuen lopettamisesta niin kovasti peloteltiin uutisissa. Näppäilen kokeeksi tätä postausta iPadilla. Tämä laite ei ole ollenkaan sopiva kirjoittamiseen minun mielestäni.

Älypuhelimeni kanssa olen myös vielä ihan pihalla. Olisi ehkä kannattanut pitäytyä mummomalleissa. Kielikorvaani ja -silmääni pakottavat sekä nämä nextlevelit että twaarnat ja muut vastaavat. Twaarna-sanan opin eilen. 

Kevät etenee käsijarru päällä. Tutut purot eivät vieläkään solise, vaan sen minkä päivä hiukan sulattaa, yöpakkanen taas jäädyttää. Harakat hakevat pesäpaikkoja, yhden ainoan leskenlehden olen toistaiseksi nähnyt. Rannoilla jää paukkaa, kumisee ja soi. Talvivaatteiden käyttöaika jatkuu edelleen. Nuo kylmät tuulet!

PS. Myös kuvien liittäminen on vielä ongelma. Ja kirjoitusvirheiden korjaaminen. Kyllä kyllä olen ottanut muutamia kuviakin, mutta en saa tähän liitetyksi kuin yhden vanhan. Jos senkään.

Pöhinää ja muita vuoden sanoja

Sataa vettä ja lämpötila on vaihtunut lähes parinkymmenen pakkasasteen jälkeen neljäksi lämpöasteeksi Sisäkeli. Jos minulla olisi valta, ottaisin yhteyttä pilvipalveluun ja tilaisin sellaiset pilvet, jotka toisivat kauniin joulukorttimaisen lumisateen huomiseksi Lucian päiväksi. Saattaa sen myrskytuuli tuodakin Arktikselta asti. Suomalaisena en yhtään pelkää talvivaaraa, koska mehän olemme syntyneet sukset jalassa ja juoksemme ja pelaamme potkupalloa tai hiihdämme vaikka korkokengät suksiin naulattuina kesäisinkin pitkin hyllyvää suota. Ainakin yksi blogiystävistäni on tehnyt tämän uroteon.

Itselleni on kyllä kehkeentynyt harmillisen suuri kestävyysvaje. Ennen nousin Puijon portaat ylös ja tulin alaskin ilman sen suurempaa puhinaa tai pöhinää. Tänä syksynä olen kokeillut nousua vain pari kertaa ja todennut, että  portaissa on muuten aivan liian pieni väistötila. Viime kerralla suorastaan kiusaannuin, kun yksi ja sama varmaankin hyvällä sixpackillä varustettu mieshenkilö ehti ohittaa minut useaan kertaan mennen tullen. Hipaisten.

Olen tietenkin liian hidas. Hidas väistämään. Varsinainen tukipaketti: löytyy nilkkatuki, polvituki, alaselän tuki... mutta niiden avulla tahdon mennä aina silloin tällöin mittaamaan kuntoani. Eilen pistäydyin tuossa rannassa. Vesi oli noussut jään päälle. Kovin varovasti astuin sohjoiseen lumeen nastapohjakengilläni. Pitääkö goretex varmasti vettä vai aistinko hetikohta vuotokohdan jalkineissa? Edelliskerralla kävi niin.

Meillä on sellainen auto, joka sanoo aina bling, kun lämpötila on neljä astetta plussaa. Edellisessä autossa tuo asteluku oli kolme. Navigaattori puhuu myös. Onkohan sekin somelainen?   Ihan tuntuu oudolta pitemmillä tieosuuksilla, kun se navigaattori on hiljaa. Sitten se ykskaks sanoo vaarapaikka, vaikka tie on ihan suora ja hyvä. Olen pohtinut, onko esim. avobemareissa paremmat navigaattorit. Ainakin niiden pitäisi ilmoittaa kuskille etukäteen esim. myrskyistä ja vesisateista, joita nyt näkyy aina vain riittävän.  Onneksi on tuo aiemmin mainitsemani pilvipalvelu.
___


Eilen iltapäivällä katselin ja kuuntelin aikani kansanedustajien keskusteluja. Korvaani särähti puhemiehen ohje: Kuunnelkaa päivän sanaa. Olen tottunut assosioimaan sen hengelliseen puheeseen. Olikohan se eilinen päivän sana kestävyysvaje vai hyvinvointiyhteiskunta vai rakenneuudistus? Vai sote? En saanut selvää.

Tämän päivän sana on kuitenkin  Ylen lukijoiden vuoden 2013 sanaksi äänestämä pöhinä.  Siksipä minäkin pöhisen (sic) pitkästä aikaa.

Kuvat eilisiä paitsi viimeinen, joka on otettu toissapäivänä.

Edit. 9.1.2014

HS:n uudissanatesti
Em. artikkelin mukaan pöhinä oli jo liian vanha uudissanaksi. ;)

Edit 31.1.2014
Kotuksen vuoden 2013 sanapoimintoja.

Seuraa

Jos ei muut, niin ainakin Google. Se jaksoi muistuttaa pitkään, että Reader lopetetaan. Ja lakkasihan se toimimasta ehkä kolmas päivä, vaikka heinäkuun ensimmäisestä puhui koko ajan. Kehotti tallentamaan tiedot. Me siis seurustelemme melkein päivittäin. Olen kyllä vaihtanut hakukoneen usein toiseksi, koska Google syöttää koko ajan samoja vanhoja hakujani. On siis lukevinaan ajatukseni. iGoogle on myös katoamassa. Tottumus on toinen luonto. iGoogle on ollut etusivuni vuosia.

On Bloglovinia, Old Readeriä, Feedlyä ja vaikka mitä. Itse asiassa esim. Firefoxin live-kirjanmerkkipalkin osoitteet riittävät, mutta kyllä minä Readeriä jäin kaipaamaan. Tai seuraamieni blogien tähtipostauksia. Jostakin syystä ei tee mieli jaella sähköpostiosoitettaan sinne tänne. Ja onhan tässä Bloggerissa oma lukuluettelo.. Readerin syötteet sai sinne siirretyksi yhdellä klikkauksella. Joten tallessa olette, kaikki vanhat ja nuoret, siis vanhat ja uudemmat blogiystävät.

Aiemmin harmittelin G+:n pakkokytköstä Picasaan. Vaikka löysinkin uuden kuvapeiton alta vanhemman version näköisen Picasan, olen  kyllästynyt siihen. Miksikö? Neljä vuotta olen käynyt silloin tällöin kuvaamassa uusien Kallansiltojen syntyä ja samalla vanhan maiseman katoamista. Eilen latasin muutaman uuden kuvan sinne. Olin ollut olevinani nokkela ja kääntänyt kuvat (yli 400) järjestykseen: uusimmat ensin. Arvaatte ehkä, mitä tapahtui uusimmille kuville? Ne latautuivat sinne viimeisiksi. Piti mennä taas siirtelemään kuvia paikasta toiseen. Minun arkijärjelläni kuvien olisi pitänyt latautua alkuun.

Tavallaan tässä minua tuli vastaan ns. kipukynnys tässä asiassa. Olkoonkin, että tietyö on luvattu valmiiksi vasta ensi vuoden puolella, päätin lopettaa kuvaamisen tähän. Käänsin kuvat takaisin kronologiseen järjestykseen. Tuolta sivupalkista tämä projektini (Mikä on projekti?) (Wikipedia) löytyy. Koska hankkeeni ei ole saanut eikä hakenutkaan  EU:lta rahoitusta eikä muutakaan tukea, keskeneräisyys ja loppuraportin vaatimattomuus ei varmaankaan haittaa.

Helteinen kesä on tuonut tänne myös railakkaita ukkossadekuuroja. Tämän postauksen kuvat kertovat niistä tai pikemminkin niiden jäljistä lähiympäristössä. Luonto kiittää. Marjat kasvavat kokoa ja kypsyvät. Rentunruusu, mesiangervo, pietaryrtti ja jopa jättipalsami kukkivat. Kanervan kukkanuput ovat avautumaisillaan. Jos on kesä ollut koko ajan etuajassa, niin näyttävät olevan syyskesän kukatkin. 

____

Edit. 10.7. 

Mainostin tuolla ylhäällä Bloggerin lukuluetteloa, jonne siis siirsin kaiken Readerin sisällön. Nyt sieltä ovat kadonneet kaikki entisetkin, ja siis tietenkin ne uudet, seuraamani syötteet.

Olen entistä enemmän pihalla.

Linjauksia ja kysymyksiä

Näyttää siltä, että helteellä ja sateella ihmiset kuluttavat aikaansa täällä verkossa tavallista enemmän. Nuo laskurithan sen kertovat, koska osumia tulee tavallista enemmän. Ja Kuukkeli indeksoi minkä kerkeää.

Bloggaaminen ja varsinkin tuon sivupalkissa näkyvän valokuvaprojektini hallitseminen tuntuu karkaavan käsistäni. Minun olisi alusta alkaen pitänyt ymmärtää, että näissä ilmaispalveluissa ei mikään ole pysyvää. Google näkyy päättävän puolestani, mitkä kuvat ovat esim. kohokohtia (sic). Voihan se olla niinkin, että niitä kuvia on katsottu eniten, mutta minä poloinen en osaa itse hakea tuota tietoa. Että sen sortin webmaster täällä kirjoittaa. Osasin kuitenkin eilen illalla pitkän pähkäilyn päätteeksi kiepsauttaa uusimmat kuvat ensimmäisiksi. Sentään sen verran.

Jotenkin tuntuu, että netissä on menossa kilpailu kuvista. Sekä Googlen että Flickrin kuvasivut näyttävät samanlaisilta, ja tilaa tuntuu riittävän ja kuvien laadunkin luvataan paranevan. Ennen pystyin Picasan kautta seuraamaan tiettyjen henkilöiden kuvia. Nyt en enää löydä tätäkään mahdollisuutta. Pitäisikö ladata jokin Picasan vanhempi versio?

Laitan tähän myös muutaman roskapostina saamani "linjauksen" blogistani. Näitä on tullut roskapostisuodattimen läpi suoraan yhteen tiettyyn postaukseen. Toisen samalla tavalla pommitetun postauksen kohdalla suodatin on toiminut. Ne siis kumuloituvat tiettyihin postauksiin. Jäänpä miettimään, vaihdanko blogialustaa, lopetanko Google Plus-tilin (Häviävätkö blogin kuvat samalla sen siliän tien? Onko kenelläkään kokemuksia? ) vai jaksanko olla välittämättä. Neuvoja?

Incredible points. Sound arguments. Keep up the amazing effort.

I'm not sure exactly why but this blog is loading incredibly slow for me. Is anyone else having this issue or is it a problem on my end? I'll check back later and see if the problem still exists.

My prοgrammеr is trying to conνincе me to move to nеt from РHР. I have always disliked the idea becаuse of the exρenѕеs. Вut he's trying none the less. I've beеn using Mοvаble-type on a number of wеbѕitеѕ fοr аbout а year and аm nervous аbout swіtсhing to another platform. I haѵe heаrd fantastic things аbout blogengine net. Iѕ theге a way I сan іmport all my wordрress posts into it? Αny kind of help would bе rеally aрρrecіated!

Hі it's me, I am also visiting this website regularly, this site is genuinely fastidious and the visitors are in fact sharing good thoughts.

Hey There. I found your blog using msn. This is a very well written article. I will be sure to bookmark it and come back to read more of your useful information.

Thanks for the post. I'll certainly come back.

Monin konstein meitä houkutellaan klikkailemaan, kysymyksin, kehuin mm. Kuva on myös yhden sortin linjaus. Parhaillaan purkutyön alla oleva lähikoulu. Tuo pysähtynyt, mutta vielä seinällä oleva kello on kuin minä. Vielä siinä sinnittelee...

Helteet ovat vaihtuneet tavanomaiseen suomalaiseen kesäsäähän. Vuoroin sataa, vuoroin paistaa. Viileästä tuulisesta säästä on se etu, ettei ole niin paljon hyttysiä. Täällä on satanut hyvin vähän, joten luvattu sade ei haittaa lainkaan.
____

Edit seuraavana aamuna klo 7.30

"Palaa Picasa-albumeihin klikkaamalla tätä." -ilmoituksen mukaan toimien pääsin vanhaan kuvanäkymään, josta löytyivät myös kuvatekstit.  Tallessa olivat. Olkoon vielä ainakin jonkin aikaa.

Paperitonta puuhaa

Itellan netpostimainos seikkaili pitkään työpöydälläni, ennen kuin kirjauduin sinne vähän ennen vuodenvaihdetta. Esitteestä en itse asiassa päässyt perille, millaista postia sitä kautta olisi tulossa.

Samalla kun Nokiakin tunnustaa pääsevänsä käsiksi asiakkaidensa salattuun tietoon ja Java on melkein koko ajan haavoittuva, meitä kehotetaan ekologisuuden nimissä siirtymään paperittomiin palveluihin.

Ainakin syksystä alkaen terveystiedot on kirjattu Kansalliseen terveysarkistoon (KanTa). 
Viime poliklinikkakäynnillä minulta kysyttiin, onko eResepti jo tuttu. Jos seuraa uutisia edes vähän, eihän siitä voi olla tietämätön. Sen sijaan lääkäriltä jäi kertomatta, että epikriisi tulee asiakkaalle myös sähköisesti. Yllätys oli melkoinen, kun se tuli em. netpostiin. Miksi sinne? Terveystietoja ei lähetetä tavallisiin sähköpostiosoitteisiin, vaan ainoastaan tunnistuksen vaativiin taltioihin.

Tuosta saa oivan aasinsillan Taltioni-sivustoon. Tästä sai tiedon, jos seurasi Elämä pelissä-ohjelmaa.

Taltioni pähkinänkuoressa:

• Taltioni on tietokanta ja palvelualusta, johon jokaisella suomalaisella on mahdollisuus tallentaa, kerätä, tuottaa ja jakaa omaan terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää sähköistä tietoa. Tietoa voidaan hyödyntää eri laitteilla ja käyttöliittymillä ajasta ja paikasta riippumatta.
• Tietoturva on Taltionin tärkein ominaisuus. Kansalainen omistaa omat tietonsa ja päättää, ketkä henkilöt ja mitkä sovellukset voivat hänen tietojaan käyttää.
• Yhteiskunnan kannalta keskeinen hyöty on kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistyminen. 

Eläketietojaankin pääsee katselemaan ja muuttamaan (sic) helposti ja turvallisesti maksutta verkkopalvelussa. Ehkä odotan turhaan tuttua tammikuista paperikirjettä, vaan sekin kirje kilahtaa yllätyksenä netpostiin. Mutta tuo jo tullut epikriisi on nyt haettu pdf-tiedostona netpostista, tallennettu muistitikulle odottamaan hetkeä, jolloin tulostan siitä paperiversion liitettäväksi vanhanaikaiseen pahvikoteloiseen mappiin. Miten ihmeessä voin muuten muistaa, missä kaikissa palveluissa tietojani on?

Kaikki em. palvelut ovat tietenkin ilmaisia ainakin aluksi, ellei nettiyhteydelle ja alati uusimista vaativille päätelaitteille lasketa hintaa.
____

Kuvissa harvennetaan Puijon metsää. Eilen.

Aattoaatoksissa

Wikipedia kertoo Sylvester-nimen tulevan latinasta ja tarkoittavan metsittynyttä. Sehän sopii mainiosti kuvaamaan tätä vuoden viimeistä päivää. Vanha vuosi, harmaahapseksi usein kuvattu, on vääjäämättä väistymässä. Se on jäänyt huollotta ja hoidotta jo pitkään ja päässyt siis metsittymään. Onko meillä aikaa saatella vanha vuosi kunnialla lepoon? Ja mikä on päällimmäinen muistomme vuodesta 2012?

Vuoden vaihtumista odotetaan vähintään kahdenlaisissa mietteissä. Kirjoituspöydillä ja jääkaappien ovissa on vielä vanhat kalenterit merkintöineen. Selasin omaa pöytäkalenteriani eilen. Pienetkin merkinnät kalenterin marginaalissa palauttivat mieleen merkittäviä tapahtumia vuoden varrelta: juhlia, yllättäviä tapahtumia ja tapaamisia. Pettymyksiäkin.

Uuden kalenterin sivut ovat tyhjät paria merkintää lukuun ottamatta. Pienokaiseksi kuvattu uusi vuosi -lapsi ottaa ehkä muutaman peruutusaskeleen, ennen kuin hän tottuu vauhdikkaaseen ja meluisaan nykyaikaan vuoden vaihtuessa ilotulitteiden räiskeessä, vaikka periaatteessa hän  katselee tätä pirstaloitunutta maailmaa säteilevin ja uteliain silmin. Kaikenlaisen syötteiden ja virikkeiden joukosta meidän jokaisen on löydettävä oma polkumme. Ikääntyminen ei ole trendikästä hidastamista, vaan hidastumista.

Nykylapset eivät enää pidä Pelle Hermannista, koska ohjelma on liian hidastempoinen. Kirjoitetusta tekstistä siirrytään entistä enemmän kuvalliseen ilmaisuun. Liikkumaton kuva ei kiinnosta pitkään, ellei sitä saa edes suurennetuksi tai liikkeelle näytöllä sormiotteella. Se mikä ikäiselleni on ihmeellistä ja välillä turhauttavaakin on diginatiivinaperoille itsestään selvää, normaalia. Sellaista elämä on...

Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille lukijoille!

Peukalo, etusormi...

Kun ristin kädet, ne menevät aina niin, että vasemman käden peukalo on päällimmäisenä. Toisin päin tuntuu kummalliselta. Jos laitan etusormen ja keskisormen ristiin ja kosketan nenääni, tunnen että minulla on kaksi nenää. Aivoja voi siis huijata yksinkertaisin keinoin. Tai pikemmin aivot taitavat huijata minua.

Kädet kertovat ja niillä voi puhua, jos sanallinen yhteinen kieli puuttuu. Muutaman kerran on joku kysynyt minultakin, saisiko katsoa kättäni, siis lukea tai ennustaa kädestä. Saattaa niistä jotakin nähdä, koska jokaisella on ainutkertaiset sormenjäljet. Mutta tulevaisuuden curriculum vitae:ta en halua tietää. 

Vauvoista on ihmeellistä, kun he löytävät omat kätensä. Vielä riemastuttavampaa on oppia taputtamaan. Sormista on paljon loruja. Peukaloputti, Suomen sutti, engelsmanni, kultaralli, pikkurilli. Ehkä minun ei kannattaisi alkaa peukaloida näiden sanojen syntyjä syviä. Eri puolilla maata lorut ovat erilaisia. Toki sormilla voi leikkiä ja leikityttää myös ilman noita nimityksiä. Äkkiseltään tulee mieleen sellainen vanha leikkiloru kuin Harakka huttua keittää tai se tuttu laulu langalle kiivenneestä hämähäkistä, jonka sade sitten vei.

Peukalon kaarevuudesta päätellään usein kätevyyttä. Peukalo ei myöskään saisi olla keskellä kämmentä. Jauhopeukalo on taitava leipomaan. Viherpeukalolta onnistuvat puutarhatyöt ja huonekasvien hengissä pitäminen. Joskus joku tärkeä päätös saattaa demokratiassakin olla yhden ihmisen peukalon alla.  Poropeukalo sen sijaan tarkoittaa ihmistä, jolla ei oikein onnistu mikään. Miksi se ei tarkoita ihmistä, joka osaa hoitaa poroja tai valmistaa hyviä ruokia poronlihasta?

Peukuttaminen on nettikommunikoinnin tuote. Keskustelupalstojen kommenttiketjuissa näkee sekä ylös- että alaspäin osoittavia peukkuja. Moniin julkisiin tiloihin on ilmestynyt palauteautomaatteja hymiökuvineen. Kyseiset laitteet kai sopivat nykyajan kiireisille ihmisille sairaalan laboratoriossa, terveyskeskuksen odotustiloissa ja verotoimistossa. Peukut eivät niissä riitä, koska niillä on vaikea ilmaista, onko jokseenkin vai täysin eri tai samaa mieltä automaattisen kysyjän kanssa.

Kuvat ovat auton pesukadulta. Helppoa on, mutta käsin pesten tulos olisi toista luokkaa. Toisaalta tyydyttävä pesutulos ei juuri haittaa näillä olemattomilla liisanliukkailla.
____

Edit 21.11. klo 8.18

Toisetkin ovat ajatelleet tätä peukaloiden paikkaa. Ihan tieteellisesti (Duodecim). Paitsi kätisyyttä, artikkelissa pohditaan myös jalkaisuutta, korvaisuutta ja silmäisyyttä.

Arjen haasteita

Jokin aika sitten tämä 6-7 vuotta vanha läppärini ei suostunut avautumaan käytettäväkseni. Ei se sitten Ctrl+Alt+Del -komennolla suostunut sammumaankaan. Kysyi vain, että sammutetaanko kone, vaikka on muita käyttäjiä. En nyt osaa olla varma, oliko näin. Katkaisin virran. Jonkin ajan kuluttua sain kuin sainkin koneen auki normaalisti ja ajoin virusohjelman läpi. One serious threat. Oliko kone ollut kaapattuna vai ei?

Yksi postaus tässä blogissa kerää roskaposteja päivittäin, vaikka Bloggerin roskapostisuojaus on ollut hyvä pitkään. Edellä mainituista ja allaolevista syistä bloggaaminen on ollut retuperällä. Onneksi on vanhoja omia postauksia, jotka tuntuvat edelleen melko ajankohtaisilta.

Ja siksi  kierrätän  nyt vanhoja juttujani ja toivon, että ne eivät ole jokaiselle lukijalle tuttuja.

.

****

Sairaan hyvä potilas.

Kurssiseloste: Kurssilla opitaan kantapään kautta, miten selviytyä yliopistollisten keskussairaaloiden polilta-polille-kierrätyksessä. Käydään läpi FAQ (Frequently Asked Questions = usein kysytyt kysymykset) sopivine vastauksineen. Pukeutumis- ja elekoodisto. Runsaasti itsenäistä opiskelua. Kurssimateriaali: osallistujat tuovat mukanaan omat epikriisikopiomappinsa, joiden pohjalta laadin jokaiselle PSK:n (Personal Survival Kit = henkilökohtainen selviytymisstrategia). Kurssimaksu määräytyy mapin paksuuden mukaan 10 euroa/sentti. Osallistujamäärä rajoitettu. Pidä kiirettä.

****

Lisäksi minulta on pyydetty Pidä pääsi-kurssia, joka sopisi edellisen kurssin oheiskurssiksi, koska kurssilla opetellaan kommunikaatiotaitoja. Esimerkkitilanne: Sinulla on selkeä ja varma käsitys omaa elämääsi koskevasta asiasta (vaivasta). Menet lääkärin vastaanotolle ja hän saa sinut uskomaan, ettei ko. vaivaa ole. Kyse on mielipiteiden vaihtamisesta. Ei ole tarkoitus jättää omaa mielipidettä ja ottaa mukaan esim. lääkärin mielipidettä. Pidä pääsi-kurssi auttaa sinua pysymään kannassasi, olkoonkin vaikka väärä. Onpahan oma. Kunhan pysyt topakkana etkä suostu manipuloitavaksi. En lupautunut tähän, koska oma tormakkuus on vielä hiukan hakusessa l. oma jämäkkyys- l. assertiivisuuskurssini on vielä kesken.

(Kuvat ovat uusia. Vitostietä ajetaan pohjoiseen jo uuden laivaväylän kohdalle nousseen sillan yli. Liikenne etelään kulkee vielä alhaalla väistötiellä. Yläkuvassa kiinnitettiin viime viikolla laiturilauttaa Tikkalansaaren kupeeseen.)

Enemmän synttäreitä: Edu Kettunen: Kiitos

Räätälöintiä

Räätälin tai ompelijan mittojen mukaan valmistamat vaatteet sopivat kantajalleen. Samaa en voi sanoa Googlen  hakupalvelusta. Miksi tämä mainos? Klikkaan. Vastaus: Nämä mainokset perustuvat nykyisiin hakutermeihisi.  Jos haen jotakin uutta tietoa, Google ylimpänä tiedonhaltijana päättää puolestani entisten hakujeni perusteella, mikä tieto olisi minulle sopiva.

Eikö siinä ole kyse melkein samasta asiasta kuin menisi ruokakauppaan aina saman vanhan ostoslistan kanssa. Tai pikemmin edellisen kuitin kanssa. Entä jos haluaisin kokeilla jotakin uutta? Entä jos olenkin alkanut ostaa esimerkiksi kalan suoraan tuottajalta? 

Ikään kuin minulla ei olisi tärkeämpääkin tekemistä, latasin huvikseni Firefox-selaimeeni Collusion-lisäosan. Se kerää ajantasaista tietoa kaikista liikkeistäni verkossa. Jo muutaman uutisen, kuvan katselemisen ja blogipostauksen lukemisen jälkeen ohjelman piirtämä seitti näyttää yllättävän laajalta. Sen avulla näkee, miten kymmenet erinimiset sivustot linkittävät erilaisia sivustoja toisiinsa. Verkostoituminen näkyy vain omalla koneella, joten ymmärtääkseni sen kokeileminen on turvallista.

Tietoja kerätään täsmämainontaa varten koko ajan. Luultavasti voin kieltäytyä silmille hyppäävistä mainoksista vasta sitten, kun Blogger muuttuu maksulliseksi tai opin itse räätälöimään hakutarpeeni.
Lisäosa on kehitystyön alla ja sen tarkoituksena on saattaa netissä surffailumme seuraaminen näkyväksi, jolloin voimme itse valita, haluammeko olla jatkuvan tarkkailun alla vai emme.

Not all tracking is bad. Many services rely on user data to provide relevant content and enhance your online experience. But most tracking happens without users' consent and without their knowledge. That’s not okay. It should be you who decides when, how and if you want to be tracked. Collusion will be a powerful tool to help you do that.

Tänään oli huikaisevan kaunis auringonnousu. Paksu sumu peitti vastarannan napakan pakkasyön jälkeen. Kymmensenttinen uusi lumikerros oli miltei koskematon. Jänis oli avannut polkunsa ensimmäisenä.

Puhelin tietää

Mitä  voi päätellä siitä, että käyttämästäni läppäristä A- ja S-näppäimissä on melko syvät kuopat? E-näppäin on kulunut F:ksi. N, R ja K ovat myös erittäin kuluneet. Luultavasti asia kertoo jotakin tiettyjen kirjainten taajemmasta esiintyvyydestä kirjoituksissani. Tai siittä että en kirjoita kymmensormijärjestelmällä. Tai että kone on jo vanha. Tai että en istu ergonomiseti oikein.

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä hehkuttavan somettuvan kansalaiskyhteiskunnan tunnetilat ja mielialat tullaan tulevaisuudessa ehkä päättelemään tällaisistakin vihjeistä. Tai tavasta, jolla hipaisunäyttöjä käsitellään. Itse kirjoitetut tilapäivitykset muuttuvat tarpeettomiksi. Miksi vaivautua, antaa tekniikan hoitaa.

"For example, it monitors certain inputs, such as the speed at which a user types, how often the "backspace" or "special symbol" buttons are pressed, and how much the device shakes. These measures let the phone postulate whether the user is happy, sad, surprised, fearful, angry, or disgusted, says Hosub Lee, a researcher with Samsung Electronics and the Samsung Advanced Institute of Technology's Intelligence Group, in South Korea. Lee led the work on the new system. He says that such inputs may seem to have little to do with emotions, but there are subtle correlations between these behaviors and one's mental state, which the software's machine-learning algorithms can detect with an accuracy of 67.5 percent."  (Lähde: technology review, published by MIT)

On toki turvallista tietää, että puhelimen avulla minut voidaan jäljittää, jos olen eksynyt. Jotenkin en silti pidä  ajatuksesta, että kantaisin mukanani jotakin piisirua (?),  joka piirtää kokoaikaista reittiä ja käyrää kulkemisistani, tekemisistäni, tunteistani ja mielialastani jonnekin kyberavaruuden tietokantoihin. Silti olen havainnut itsessäni jo pelon mahdollisesta nettimottiuhkasta.

Joko olen pudonnut kärryiltä? Ja haluaako yhteiskuntamme kaltaiseni ihmiset takaisin enää samoille rattaille lainkaan? Tällaisia asioita tuli mieleeni presidenttivaalikeskusteluja kuunnellessa, kun teeveeruudulla siirryttiin käden hipaisulla screenillä milloin facebookiin, milloin twitteriin. Ihanko totta sitä pitäisi joka paikassa olla yhtä aikaa?

Edit klo 17.30

Vaihdoin kielistudiokuvan toiseen, koska siihen liittyvä teksti oli kadonnut. Oikean käden alla on varmaan jokin mystinen näppäin, joka päättää puolestani ja sensuroi turhat jutut pois.  Rentouttavaa vaaliviikonloppua kaikille!

Sininen huivi (Souvarit)  ja sama alkukielellä Пoдари мне платок.

Voi sentään!

Mistä näitä tuulia oikein riittää? Hannu-myrskypäivänä äkkinäinen puuska sai minut tuntemaan itseni melkein lentokykyiseksi ja pakotti auton turvaan. On ollut vesisadetta, räntää, loskaa ja kirkkaita päiviä välillä. Ihan jokaiseen makuun. Luntakin tuprutti juuri sopivasti aatoksi, niin paljon, että Puijon laella olisi luullut talven olleen tavanomaisempi.

Mihin tämä pimeä syksy ja kokonainen vuosi taas solahti? Olisi inventaarion paikka. Jätän sen väliin, koska ei sitä kyllä saa, mitä tilaa. Parempi olla tilaamatta. Jouluajassa on ollut parhainta lasten ja vunukoiden tapaamiset ja yhteiset hetket. Ystävien kortit, kirjeet ja puhelut. IT-aikana myös sähköiset viestit. Niistä kaikista tämä minulle uudella i-kielellä nimetty Liisi-mimmi on iloinnut.

Olisiko ollut aatonaatto, kun tarkoitukseni oli ostaa jouluksi voita. Lähikaupan voihylly oli tyhjä. Ylemmältä hyllyltä löysin viimeisen pienen paketin luomuvoita. Ihan riittävästi meille, koska remontin keskellä jätin jouluvalmistelut suosiolla sikseen.

Joulupukkia odotettiin keskimmäisen perheessä jo hiukan edellisvuosia rennommin eikä pienimmäinenkään toisten joukossa arkaillut. Alvan ensimmäinen yövisiitti ilman vanhempia onnistui myös hyvin. Mummu kelpasi kylvettäjäksi, mutta toki joutui selittämään, miksi valmiilta näyttävään saunaan ei voinut mennä. Eikä aamupalalla kastunut vaatteetkaan, koska joimme maitoa ihanasti siemaillen.

Postilaatikolle on ollut iljanteisten polkujen vuoksi liian pitkä matka aamuisin. Eilen illalla päivän posti ehdittiin hakea vasta iltaseitsemältä. Selasin uutta Kodin Kuvalehteä ja silmiini osui heti artikkeli "Mummu on in". Se oli lyhyt juttu maatuska-puunukeista. Olin juuri konttaillut pitkin lattioita ja etsinut puuttuvia puunukkien puolikkaita. Jokainen tytöistä haluaa leikkiä juuri niillä. Ovat in, aina olleet.

Netistä löytyy tietoja kyseisten nukkien historiasta ja symboliikasta. Lapset eivät historiasta välitä ja ymmärtävät symboliikankin heti ihan itse.

Alakuvassa pilven sisässä lepäävän Puijon jouluyön tunnelmaa. Lämpötila oli nollassa, ilmankosteus korkea. Kallaveden pinnan tasosta katsellen taivas oli niin kirkas, että tähdet näkyivät. Joulun tähdet.

Onko luvassa lunta

Nukahdin eilen jo kahdeksalta. Uniakin näin pitkästä aikaa. Olin jossakin suuressa katujuhlassa ja tehtävänäni oli kerätä rahaa. Kolehtihaaviksi minulle annettiin ohut servietti, jota järkevänä olin vaihtamassa johonkin kippoon, kun heräsin. Ihmeellisesti unet kuljettavat viikon tai päivän tapahtumat uusiin tilanteisiin.

"On tuvassa lunta ja tavaratalossa taivasten valtakunta" kuului tänä aamuna ensimmäisenä radiosta. En ollut kuullut tätä Juice Leskisen kappaletta koskaan aikaisemmin. Jäin kuuntelemaan sen sanoja.  Olipa erilainen joululaulu, joka jäi korvamadoksi pakollisen kauppareissun ajaksi.

Olen leikkietsinyt vesi- ja räntäsateessa hiipivää tonttua Valokuvatorstaihin, koska omat kotitontut ovat hyvässä tallessa odottamassa alakerran valmistumista.  Asioinut apteekissa ja jonottanut turhauttavan pitkään operaattorimme palvelupisteessä. Siinä sivussa on tullut vilkuiltua täpötäysiä ostoskärryjä ja autojen paljoutta.

Pari postausta sitten kaipailin kännykkäsilmälaseja tai silmälasikännykkää. Eikös vain eilisessä lehdessä löytynyt 37% alennuksella ostettavaksi esineiden paikantaja (Remote Finder). Kyseinen isohkoja korvakoruja muistuttava killutin vain silmälasien sankaan kiinni, niin tilapäisesti 25 metrin säteellä kadoksissa tai siellä "hyvässä tallessa" olevat lasit tai avainnippu löytyvät. Minusta ratkaisu ei ole vedenpitävä, koska se hälyttimen kauko-ohjain on vähintään yhtä suuressa vaarassa hävitä kuin ne lasit.

Oikeastaan tunsin itseni tontuksi siellä operaattoripisteessä, koska keväällä hankittu langaton kotimokkula oli myyjän mielestä jo vanha. Vanhahan se on, kun liikkeestä poistuville asiakkaille sanotaan, että juuri ostetulla tuotteella on kahden viikon tyytyväisyystakuu. Miten tähän on tultu?

 Vanhus lähti kuitenkin huoltohoitoon, koska sillä on takuu. Sain huollon ajaksi Mobile Partnerin, että saan edes laskut maksetuksi.

Odottavan aika on pitkä

Eilisen aamun "uutinen" radiossa oli se, että vihdoinkin on joulukuun ensimmäinen päivä ja saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Puhetta ja muisteluita riitti enimmäkseen joulukalentereiden suklaista, paikoillaan odottavista ja ennalta salaa napsituista. Itse olin ehtinyt eiliseen mennessä avata jo neljä adventtikalenterin luukkua. Se alkoi yhdestä kynttilästä.

Vuoden alussa kirjoitin omasta aikakäsityksestäni. Aika on suhteellista. ´Kohta´on jollekin kolme kuukautta. Olisin luullut, että remonttimme olisi valmistunut jouluun mennessä, mutta toisin näkyy käyvän.  Marraskuu meni yhdessä hujauksessa, koska kotimme ei ole ollut vain ja ainoastaan oma kotimme. Täällä on käynyt ja viipynyt moni ammattilainen jo reilun kahden kuukauden ajan. Minä olen odottanut työn valmistumista ja minusta aika on tuntunut toisaalta pitkältä kuin lapsella joka odottaa joulua.

Toisaalta työn touhu on täyttänyt päiväni. Marraskuun tavallista nopeamman hupenemisen konkretisoi lopullisesti tämän aamuinen havaintoni, että yhdestä lukuisista kalentereistani jo mennyt marraskuu, se viiksien kasvattamis-Movember, oli jäänyt kokonaan kääntämättä.  Siirryin siinä siis suoraan lokakuusta joulukuuhun.

Sen olen oppinut, että sovitut tapaamiset on merkittävä yhteen ja vain yhteen kalenteriin. Onneksi väärin muistamani tapaaminen on vasta edessä päin. Kannattaa aina tarkistaa. Eilen jonotin vaihteeksi sairaalan aulassa EKG:hen. Siinä aika tietenkin mateli. Luulin pääseväni nopeasti, koska aulassa oli vain yksi asiakas lisäkseni.

Tietotekniikkaan sijoitetaan suuret rahat ja sitten yksi näppäin jää vahingossa painamatta ja asiakasta ei ikään kuin olekaan olemassa, vaikka hän istuu odotusaulan penkillä numerolappu kädessään.  Aikani kuluksi näpyttelin palautteen. Läppärit taitavat olla kysyttyä tavaraa, koska palautteen antamista varten tarkoitettu laite oli kiinitetty ketjuilla paikoilleen.

Epämääräistä dynamiikkaa

SmartPost on siellä missä minäkin. En ole vielä perehtynyt NetPostiinkaan ja taas Itella tarjoaa uutta.

Voi, miten on ikävä vanhaa postia. Edes sitä yhtäkin asiamiespostia, jossa tuli asioiduksi monta kertaa. Eihän tuosta ole kauaakaan, kun tässäkin lähiössä toimi postikonttori, jossa oli töissä kolme virkailijaa. Nyt laitetaan robotit asialle ja aikoinaan jonottamiseen käytetty aika kuluu opiskelemalla sivutolkulla erinäisiä pakkaamis- ja muita ohjeita netistä, joka ei sekään aina toimi.

Hinnat vaikuttavat edullisilta, mutta minua mietityttää, mitähän S-kokoinen paketti sisältää, jos se painaa 25 kiloa. Sama maksimipaino on S-XL:ään. Onkohan siinä virhe? Eläviä eläimiä ei saa paketeissa lähettää lukuun ottamatta iilimatoja, silkkitoukkia ja mehiläisiä ja banaanikärpäsiä. Piraattituotteita ei myöskään saa lähettää. On siis oltava tarkkana vast´edes.

VR on myös siirtynyt dynaamiseen hinnoitteluun. Välillä matkustajat pääsevät  ihan ilmaiseksi, kun konduktöörejä ei ole tarpeeksi tai konnari sattuu olemaan hyvällä tuulella tai häntä itseään ei ole ehditty opettaa uusien laitteiden käyttämiseen. Tai sitten valitettavasti päinvastoin. Järkeäkin saisi käyttää. 

Seuraavaksi matkanjärjestäjät luopuvat listahinnoista. Dynamiikkaa sinnekin. Ei ole reilua, että viimetingan koneentäyttäjät pääsevät halvemmalla kuin ne, joilla on varaa niin paljon, että voivat ostaa normaalihintaisia matkoja. En pitäisi keinotteluna tänään vanhaksi muuttunutta systeemiä. On vain suuri joukko ihmisiä, jotka syystä tai toisesta voivat matkustaa vain kunnon antaessa myöten. Heille ne viimehetken paikat ovat olleet ainoa vaihtoehto.

Epämääräiset ja hallitsemattomilta vaikuttavat markkinavoimat alkavat ihan oikeasti pelottaa.

dynaaminen voimakas, muutoksiin valmis, eteenpäinpyrkivä; liikettä, muutosta sisältävä; dynamiikkaan kuuluva. Aikamme muotisanoja. Alkuperäinen merkitys viittaa voimaan (kreikan dynamis) mutta nykymerkitykset enemmänkin muuttuvuuteen tai siihen, että jotakin syntyy tilanteen mukaan. Usein staattisen vastakohtana.

dynamiikka mekaniikan osa, joka tutkii voimien vaikutusta; järjestelmässä vaikuttavien voimien kokonaisuus; (epämääräisessä kielenkäytössä:) kehitys, muutokset, muuttuvuus, voimat, (vuoro)vaikutukset

PS. Tämäkin vielä: Tietokoneelta myyjähenkilö katsoo, että tiettyä rakennustarviketta on kaupan varastossa, mutta kun menee sitten hakemaan sitä, ko. tavaraa ei löydykään. (se remontti)

Taidan jäädä dynaamiselle tauolle virtuaalimaailmasta.

Vierasverkko

Jonkin lehden lisäbonuksena sai tilata jonkin toisen lehden joko itselleen tai ystävälle, jota sitten pommitettaisiin suoramyyntisoitoilla. Olin siis tilannut itselleni tietotekniikkaa käsittelevän näytelehden. Se tuli tänään. En taida olla oikeaa kohderyhmää, kun en ole päässyt kuin 14. sivulle ja minulla jo pyörii päässä. Laitan upouuden lehden sivuun ja luen siitä yhden tai korkeintaan kaksi artikkelia päivässä. On niin paljon outoja sanoja, vaikka ihan suomalainen lehti se on, MB.

Ihan ensimmäiseksi kysellään, joko meillä on kotona nopea langaton verkko.  On toki langaton, mutta ei se kyllä kovin nopealta vaikuta. Eikä se ole tarpeellinenkaan, vaikka asunnossamme on kaksi kerrosta. Yhden kerran olen ollut hangoutissa (se on sitä Google+:aa) alakertaan.

Näin remontin keskellä lehteä selatessani tulin miettineeksi, ihanko totta nykyaikaiseen vieraanvaraisuuteen kuuluu, että kotiverkossa on sitten vielä erikseen vierasverkko, jonne uskaltaa huoletta päästää kaverit ja vierailevat laitteet. (Toivottavasti meille ei tule kylään pelkkiä laitteita. Tai kyllä niitä nyt taitaa tuolla alakerrassa olla, kun on niin hirmuinen meteli.)

Minun on kai taas lähdettävä hetkeksi ulos, koska lakkasi satamasta. Jätän oven raolleen.

Eilen tein myös vastaavan evakkoreissun. Kuvan käpytikka oli todella hankalassa paikassa, siis minun kannaltani. Pihlajanoksat suojasivat sitä melkein joka suunnasta.

Tätä postausta ei sitten kannata ottaa tosissaan. ;)

Sirpaletietoa

Seurasin eilen illalla ensimmäisen kerran Nortonin AntiVirus-tarkistusta. Silmissä vilisti ilmeisesti jokainen uuden tietokoneen, jota nimitetäänkin Notebookiksi liitäntöineen ja käyttöelimineen (?), tiedosto. Etsittiin viruksia, vakoiluohjelmia ja muita tietoturvariskejä. Tarkistus kesti aikansa ja lopulta ohjelma ilmoitti löytäneensä 46982 tarkistettuja tiedostoa, ei virusuhkia eikä vakoiluohjelmia.

Mielestäni tuo luku on suuri, koska tämä kone on uusi. Kyllä on tieto pieninä sirpaleina, suorastaan tuusannuuskana, tuolla jossakin läppärin, laptopin, notebookin, kannettavan sisällä.

Tämän koneen, jonka oikeaa nimitystä en siis tiedä, tarina alkoi Gigantin lahjakortista, jonka viimeinen käyttöpäivä oli lokakuun neljäs. Jos se päivämäärä olisi mennyt ohi, nekin sataset olisivat menneet hukkaan. Pölynimuriin riitti suuttimen vaihto, litteeveet tuntuivat liian hinnakkailta, kännykätkin olivat toimivia ja digikamerakin jo oli. Toisin sanoen piti keksimällä keksiä, mihin hyödykkeeseen (ei turhakkeisiin, ei) käyttäisimme tuon mieheni lahjakortin.

Ratkaisu osoittautui oikeaksi, koska vajaa viikko sitten entisestä koneesta hajosi näyttö. Välillä se toimi osittain ja lopulta luopui kokonaan. Mutta hätä keksii keinot. Onhan meillä poikamme vanha pöytäkone toisessa huoneessa ja sen näytön kautta sai haetuksi muistitikulle (myös uusi ihastuttava tuttavuus) uuteen koneeseen siirrettäviä tiedostoja. Mikä vielä veikeämpää, eilen heitimme sähköpostitkin työhuoneen komeron valkoiselle seinälle dataprojektorilla. En ollut tiennytkään, että näytötön tietokone on ihan käyttökelpoinen tuollaisen heittimen kanssa. Tosin ergonomia menee silloin uusiksi.

Opin myös mitä on bookmooching. Bookcrossing oli jo tuttu juttu. Olisi kielenkääntäjille töitä.

Kuva ei liity aiheeseen mitenkään ja se on epätarkka. Se kuvaa jo lakkautetun kyläkaupan sisäänkäyntiä sellaisena kuin se oli vajaan kahdenkymmenen vuoden ajan. Purkit on tarkoitettu sadeveden keruuseen.