Tälle nauroin viimeksi

Uattouamuna herätään ja sitten myö syyvvään. Sitten juuvvaan kahvit ja sitten myö männään torille ja sitten myö syyvvään lihapiirakat.

Sitten ostetaa joulukuus ja syyvvään munkkipossut. (ee myö aenakaan nuita syyvä meellä kotona...) Tai kuusta ee missää nimessä osteta, vuan haetaan metästä. Mielellään nuapurin puolelta.

Sitten myö tuuvvaan kuus sissään ja juuvvaan päeväkahvit, koristellaan kuus ja sitten myö syyvvään.
Sitten Suomen Turku julistaa jooluraahan ja sitten myö syyvvään ja otetaan joululökit ja sen piälle vähän syyvvään.

Sitten naesväki lähtöö käämään haovvoilla ja myö miehet sillä aekoo syyvvään ja kun naesväki tulloo takasin niin myö haokataan väljpalloo. Sitten myö kylypee ropsaatettaan joolusaanassa ja syyvvän makkaroo, juuvvaan saanakahvit ja syyvvän pipaarit.

Sitten myö outellaan jooluaterijjoo ja syyvvään outellessa parj kinkkuvoeleipee, sitten syyvvään jooluateria ja juuvvaan piälle torttukahvit ja sitten myö leekitään joolukuusen ympärillä ja sitten myö syyvvään.

Sitten kyttäellään joolupukkia ja napostellaan pähkinöetä. Sitten tulloo pukki ja myö vähän syyvvään pukin kansa. Sitten avataan lahjat ja sitten pittee kaevaa evakkoleka puulaatikosta ja tarjota pukille paakut ja sitten pukki talutettaan taksiin ja sitten myö syyvvään.

Sitten katellaan telekkaria ja syyvvään, sitten tirraatettaan iltakahvit ja syyvvään suklaata. Sitte otetaan vähän suolasta kun hiukoo ja sitten myö männäännii jo muata.

Mukavaa uaton ototusta ja muistakkee kansa se joolun totellinen sanoma. (Savolainen joulu)

____

Jaa, että miksi se nauratti. Olin viikon sydänkurssilla täysihoidossa, jossa opettelimme tietenkin mm. terveellistä ravitsemusta, siis jo ruokakaupassa valitsemaan ne oikeat sydänmerkillä varustetut tuotteet. Suolaa ei saa olla liikaa, rasvan pitää olla oikeansorttista, kuitua pitää saada riittävästi. Kyllähän te kaikki tiedätte vanhan ruokaympyrän, ruokakolmiosuositukset ja lautasmallit. Kauppaan pitää vain muistaa ottaa mukaan suurennuslasi.

Yksi sydänkurssin vetäjistä luki tämän meille ääneen lähtökahveilla. Onneksi kenelläkään ei kuitenkaan mennyt kakkupalan muru väärään kurkkuun. Koko viikon olimme opiskelleet niukkaslinjaa.

Sattui kuitenkin tämä Suomen 95. itsenäisyyspäivä juhla-aterioineen samalle viikolle. Juhlakattauksen ruokarunsauden äärellä tuli sellainen the biggest loser -olo. Tarjolla oli vaikka mitä ja jälkiruuaksi täytekakkua ja suklaata.

En muuten muista, milloin viimeksi olisin itsenäisyyspäivänä päässyt niin vähällä Suomen suosituimman televisio-ohjelman katsomisessa. Viikon lehdetkin on lukematta. Nyt on tarkoitus siirtyä takaisin arkeen.

Juhlapöydässä ei viitsi kameran kanssa heilua, joten ne herkut joudutte kuvittelemaan. Tuossa yläkuvassa on arkeen sopiva välipalajuoma, joka on valmistettu tehosekoittimella piimästä, banaanista, puolukoista ja makeutettu  tilkalla hunajaa. Vieressä näkyvien kahvileipien  päällä oli levitteen lisäksi tuttua lehtisalaattia, tomaattia ja vähemmän tuttuja ruisleivän päällysteitä kuten banaania, luumuja, viinirypäleita. Siinä mitään juustoja tai lihaleikkeleitä tarvita.

Saunahattu

Jääkaapin alimmassa lokerossa on muovipussissa vanhaa hoitoturvetta. Olen vuosia sitten ollut oikeaoppisessa turvesaunahoidossa. Kokemus oli sen verran miellyttävä, että turve luomuhoitoaineena "myytiin" minulle. Mutta tavaksi turpeen käyttö ei ole tullut. Nyt ehkä taas jaksaisin kokeilla, vaikka turpeen kanssa läträäminen tavallisessa saunassa on melko suttaista ja työlästä. Lopputulos ja -tuntuma iholla ja hiuksissa on kyllä hyvä, mutta saunan ja pesuhuoneen pesemisessä on suuri työ. Turvesotkua löytyy seiniltä ja lattialta vielä seuraavanakin päivänä, vaikka kuinka yrittää suojata paikat ja välttää turpeen kuivumisen. Ei nyt viitsi ihan muoviakaan asetella lattialle liukastumisvaaran vuoksi.

Turvesauna ei kuitenkaan ole erikoisin saunamuistoni. Se on saunominen muovisaunassa. Saunahan ei ole oikeastaan muuta kuin katettu kivikasa. Kuumien lähteiden alueilla riittää pelkkä kate. Ko. muovisauna sijaitsi tiettömän taipaleen päässä suolammen rannalla. Rakennelma oli pysyvä ja kesäkäyttöön tarkoitettu. Ko. kokemuksesta on kulunut yli kolmekymmentä vuotta. Se oli varsinaista muovin aikakautta.

Itse telttasaunaidea on varmaankin yhtä vanha kuin koko saunomistraditio eikä se ole mikään suomalaisten keksintö, vaikka ´sauna´ onkin ehkä laajimmin eri kieliin lainattu suomenkielinen sana. Mieheni on tuonut minulle tuliaisena huovasta ommellun saunahatun. Sekin on vielä testaamatta, koska kipuileva kroppa oikeastaan pitää joko kylmähoidosta tai sitten kuivasta lämmöstä. Sauna ei ole kumpaakaan.

Onko suolampien vedessä mahdollisesti samoja terveysvaikutuksia kuin syvältä suosta nostetulla turpeella, en osaa sanoa. Minä en pidä hetteisistä upottavista rannoista enkä siitä, että jalkani uppoaa mutaiseen rantaan. Tarvitsen tukevan laiturin porraspuineen. Onneksi kuvassa näkyvä irronnut alin porras on jo korjattu.

Erikoinen saunamuisto on myös tämä. Onko sinulla erikoisia saunamuistoja?

Kun uni ei tule

En tiennytkään, että olen aivan intuitiivisesti aivobikannut. Vain musiikki on puuttunut. Sehän tarkoittaa lepoasennossa tapahtuvaa askelkuvioiden toteuttamista ajattelemalla rytmimusiikin tahdissa erilaisia numerosarjoja. Aiheesta on pitkä videonpätkäkin tuolla tuubissa. Kai tämä on ihan asiallista asiaa, koska yleisön joukossa näkyy arvovaltaista väkeä.

Olen laskenut lampaita yhdestä sataan, yksin kappalein, kolmen sarjoissa, ynnälaskulla ja vähennyslaskulla. Joskus olen rohjennut aloittaa lampaiden laskemisen tuhannesta alaspäin vähentäen milloin minkäkin kokoisen katraan. En ole kehittynyt kummoiseksikaan aivoatleetiksi eikä unikaan ole aina tullut. Mutta kannattaa ajatella noita kaikkia muita mainittuja vaikutuksia.

Itse asiassa tarvitsen personal brainerin. Mikä tahansa keskittymistä vaativa asia auttaa, ehkä ei niinkään nukahtamiseen, mutta kivunhallintaan. Muistiakin aivobikkauksen pitäisi harjoittaa, samoin koordinaatiokykyä.

Personal trainer minulla on ollut jo vuosia. Tarvitsisin myös personal shopperin vaatehankintoja varten. Ja mikä se olikaan tämä personal organiserin työnkuva? Ja on niitä muitakin. Ainakin jokin life coach...


Hyvää viikonloppua! Kävi viisuissa ja jääkiekossa kuinka tahansa.

Riittääkö

Meneillään ja tulossa olevia oikeusjuttuja seuratessa ihmetyttää käsiteltävien ja tietenkin hallittavien aineistojen valtavat sivumäärät. Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut perehtyä yhdenkään riita- tai rikosasian esitutkintamateriaaleihin, mutta perimmäisen totuuden paljastumiseksi olettaisin, että tarkkaa työtä niissä tehdään ja on tehtävä. Onko kirjoitettu sana sanottua painavampi?

Kuihtuuko, kutistuuko kieli? Arkiavautumisen sanoitus sosiaalisessa mediassa muistuttaa melkein puhetta. Ajatusvirtaa. Ei sitä innostuksissaan aina muista, että sanottu sana on kuin ammuttu nuoli. Sitä ei saa takaisin, aiheuttaa se sitten tunnereaktioiden lumivyöryefektin tai on se kuuluisa perhosen hento siivenisku. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Muistan miten keskikoulussa jollakin suolaustunnilla leikittiin juorua vai oliko se huhua. Opettaja kuiskasi ensimmäiselle oppilaalle jonkin lauseen tai virkkeen. Hänen piti kuiskata sama lause seuraavalle ja tämän sitten taas seuraavalle. Viimeinen oppilas sai sanoa ääneen kuulemansa. Ei siinä yleensä ollut jäljellä enää yhtään sanaa alkuperäisestä. Ja sehän sitten nauratti kovasti, mikä sinänsä oli terveellistä, suorastaan kustannustehokasta mielialahoitoa. Näin ollen vastaavia harjoituksia olisi kannattanut tehdä pitkin lukukautta eikä vasta viimeisillä tunneilla, jolloin nauruhepuli oli kai jo muutenkin herkässä.

Eikö muuten yhtä virkettä muista ja pysty toistamaan samanlaisena vai onko joukossa aina velmuja, jotka tahallaan muuttavat viestin sanoja ja sitä kautta sen sisällön? Olkoon kuinka päin vain, kirjoitettu sana on siis painavampi. m.o.t.

Kuva on toissa-aamuinen. Otettu auringonnousun aikaan. Eilinen tuuli ehkä sulatti tuon rannan riitteen.

Oikeesti pihalla

Olipa yllätys eilen, kun muutaman kolean päivän ja sateidenkin jälkeen hivuttauduin rantaan. Vesi on laskenut reippaasti. Jos viitsisin, voisin plarata vanhoista kuvistani otoksia samoista rantakivistä, veden korkeuden mittareista. Kohta tuosta laiturin alta pääsee kontaten läpi. Käveleminen oli hankalaa jo uusien lasienkin vuoksi, kaikki näytti jotenkin jyrkemmältä. Ja kärpäset olivat ilmaantuneet. Ei kukkaa, jossa niitä ei olisi ollut ainakin kaksittain. Perhosia vähemmän.

Tässä pihapiirissä oli kesän toistaiseksi hiljaisin viikonloppu. Menin hetkeksi istumaan leikkikentän penkille lehti kädessäni, uudet aurinkolasit nenälläni ja iho suojattuna kymmenillä kertoimilla. Oma piha on armollisen varjoisa helteellä. Jos ihan vähän aurinkoa, ilmaista D-vitamiinia, puolustelin itselleni. En ehtinyt lukea riviäkään, kun sain seuraa kymenlaaksolaisesta nuorehkosta äidistä lapsineen. Kiertelivät lähitalojen leikkipuistoja. Hänkin ihmetteli uimarannan vesirajan siirtymistä. Kännykkänsä alkoi laulaa. Isäntäväki kutsui heitä ilmeisesti syömään.

Katveeton hiekkis on kuin autiomaa tuulelta suojassa. Tottumattomana minulle riitti niin lyhyt aika auringon korvennusta, että itse asiassa kaduin koko voiteen läträämistä käsivarsiin ja jalkoihin. En totuttanut ihoani keväällä aurinkoon solariumissa, vaikka dermatologi sitä suositteli. Lyhyenkin paistattelun seurauksena iski pienoinen päänsärky ja viluttelu jonkin ajan kuluttua. Villatakki oli tarpeen iltapäivän ja alkuillan mökkivierailulla. Rannoilla ja vesillä helteen, jolta 22-23 astetta minusta tuntuu, sietää paremmin. Tuli muuten puhutuksi ääni upoksiin kakkukahveilla. Domino-keksit ovat näköjään lasten mieleen. Mökki-ikävää ei taida enää olla - ainakaan valveilla.

Lämpimikseni

Ulkomittari näyttää kahdeksaa ja sisämittari kahtakymmentä astetta. Kumman koleaa heinäkuun säätä. Eukonkannon MM-kisoissa, kesäteattereissa, herättäjäjuhlilla, häissä, sukujuhlissa ja lukemattomissa muissa kesätapahtumissa on varmaankin hytisty vilusta. Totesin juuri, että meillä ei talvellakaan ole näin vilpakkaa täällä sisällä. Kirjoitan nyt jotakin tässä lämpimikseni.

Luettuani Savon Sanomien SU-liitteestä ilmatangosta sain oivan aasinsillan muistella omia tanssikokemuksiani. En muista nähneeni isän ja äidin koskaan tanssineen. Mutta tuo ilmatango, vaikka en sitä siksi vielä lapsena tiennyt, ei kyllä ole mikään uusi keksintö. Olen katsellut sitä pienenä tyttönä kotona ja kirjoittanutkin siitä.

Lukiossa meillä oli hyvä voimistelunopettaja. Tietenkin suoritimme kaikki normaalit yleisurheilujutut, hiihtämiset ja telinevoimistelut permanto-osioineen. Ja kaikki mitattiin ja arvioitiin jollakin skaalalla. Hän opetti myös tansseja. Vanhat tanssit tietenkin, mutta myös esimerkiksi samban askeleet. Nauhuria hän ei käyttänyt eikä levysoitinta, vaan soitti itse kappaleet pianolla.

Ei minulla nuorena ehkä olisi rohkeus riittänyt mennä pyörimään ilmavalssia, -tangoa, -jenkkaa, -polkkaa tai -sambaa itsekseni perunajauhoilla liukastetuille tanssipaikkojen lattioille, mutta niin olisi pitänyt toimia, jos olisin halunnut päästä tanssimaan. 60-luvun alkuvuodet olivat ainakin maaseudulla vielä paritanssien aikaa. Sen verran sain tanssia, että muistan miten kaikki tuntui sujuvan hienosti, jos viejä oli taitava.

Muutama ikävään pettymykseen, siis seinäruusuna istumiseen, päättynyt tanssilavareissu vei sensortin tanssihalut. Eikä kotoa mitenkään kannustettu lähtemään. Mieluummin päinvastoin. Kypsemmällä iällä löysin itämaisen tanssin, josta pidin kovasti. Kävin harjoituksissa säännöllisesti muutaman vuoden, mutta tukirankaongelmani tulivat lopulta senkin esteeksi. Nykyään enää lapsenlapset kyselevät paljettitanssihuivieni perään. Sujuisikohan häävalssikaan enää?

Kuvan perhonen tanssi aikansa ja laskeutui lopulta polulle kuvattavaksi.

Kielikylvyssä höyrysaunassa

Olen minä hiukan pettynyt, ettei tuosta edellispostauksen rentoutuskellunnasta sitten tullutkaan mitään. Heti kun avasin kännykkäni eilen, se pärähti soimaan ja Estetica se siellä ilmoitti, että valitettavasti kyseinen suolavesitankki oli mennyt epäkuntoon. Koska kyseinen hoitola on sisemmällä Savossa, minun ei ehkä tulle mennyksi sinne asiakseni. Toivottavasti jossakin muualla sitten.

Pakkaan uimapuvun, pyyhkeen, uimalakin (ei päänmyötäistä, vaan kankaisen leipurin hiusuojan) ja perusvoiteen vedenkestävään kassiin ja suuntaan kohta altaalle. Olen ollut reissun päällä. (Readeri näyttää 243 lukematonta tilattua postausta. Hohhoijaa! Olen pudonnut kelkasta.) En nyt malta pikkukiireessäkin olla kehaisematta naapurimaamme lasten ystävällistä suhtautumista minuun.

Sain kainon hymyn ja pienen kädenheilaituksen aina tavatessamme. Tutustuimme sattumalta höyrysaunassa. Minulta jäi ovi hiukan raolleen ja Misha kävi sulkemassa sen. Siitä sitten kahden kielen mutkan kautta sukeutui keskustelu heidän talvilomasestaan. Ei hän tiennyt, oliko Piterissä lunta, mutta Petergovissa kyllä. Isänsä piti hiihtämisestä ja äitinsä saunomisesta. Vanhempiaan en tavannut lainkaan. Elleivät he sitten olleet se pariskunta, joka ei läheisestä kaupungista ollut löytänyt mitään matkamuistoksi sopivaa ostettavaa. Heihin törmäsin potkukelkkailukokeilureissulla jäällä. En osannut toispaikkakuntalaisena auttaa.

Tavallinen potkuri ei ollut meikäläisen liikuntaväline enää. Kädensijojen pitäisi olla niin korkealla, että voisi potkutella selkä suorana. Sitä paitsi se vanha sininen kelkka tökkäsi kerran hiekkaankin, ennen kuin pääsin jäälle. Onneksi oli rannetuki kädessä, joten selvisin säikähdyksellä. Tuli samanlainen tunne, kun aikoinaan ajelin polkupyörällä ylämäkeä ja tangossa roikkuva kangaskassi meni etupyörän pinnojen väliin. Melkein voltti kierteellä silloinkin. Ilmankos minulla on tuota skolioosiakin. Onkohan kilpapotkukelkkojen ohjaustangon korkeus säädettävä? Toisaalta nuo ne vasta huterilta näyttävät. Vika taitaa olla potkuttelijassa eikä välineissä. :)

Rentoutuskellunta

Tulin vilkaisseeksi tavallisimmat hakusanat, jolla tähän blogiin on viimeisimmäksi tultu. Kovin oli piikikästä l. shakti-mattoa eniten. Laitanpa nyt jotakin päinvastaista, vähemmän piikikästä. (Yleensäkin suurin osa lukijoistani tulee näköjään Googlen kautta, siis vahingossa.)

Vaikka yksi vanha konsti yleensä on parempi kuin pussillinen uusia, niin olisin kiinnostunut lukemaan enemmän kokemuksia rentoutuskellunnasta. Kyseinen rentoutushoito sattui silmiini ensimmäisen kerran muistaakseni viime tiistain sanomalehdestä. Se näytti kuitenkin olevan jo vanha keksintö. Erinäiset vaihtoehtohoitoja tarjoavat yritykset, tosin toistaiseksi vain muutamalla paikkakunnalla, tarjoavat kyseistä hoitoa. Hoito lupaa melko paljon:

Kellunta-altaassa on n. 1000 litraa vettä, veden lämpötila +34,8 astetta ja suolapitoisuus 30%. Suuren suolapitoisuuden ansiosta vesi kelluttaa kehoa ja poistaa jännityksen lihaksista ja auttaa aivoja saavuttamaan nukkumista vastaavan lepotilan. Kelluntaa suositellaan erityisesti tuki- ja likuntaelimistön jännitys- kiputiloihin, stressiin ja unihäiriöihin. (Kaikkea löytyy.) Kelluessa on mahdollisuus kuunnella rentoutusmusiikkia valinnan mukaan ja nauttia kokemuksesta myös pimeydessä, mikä vahvistaa painottomuuden tunnetta.

Kuullostaa todella pehmeältä kipuhoidolta. Niitähän minä olen vailla. Uskaltaisikohan tuollaista kokeilla? Vesi vanhin voitehista. Ja sitten sananen vaatteista. Lymfahierojaltani sain joulukuussa vinkin, että bambukuitualusasut ovat herkälle iholle hellimpiä. Sen asian olen jo itse kokeillut ja hyväksi havainnut. Tosin pitkiskerrasto on ollut käytössä vasta muutaman kuukauden, joten sen kestävyydestä en uskalla sanoa vielä mitään. Mutta miellyttävyydessä se kyllä peittoaa puuvillan mennen tullen.

Rönttäkeliä, mutta liikkeellä

En muista pilvien roikkuneen koskaan niin ankean alhaalla kuin eilen puolenpäivän aikaan. Olisi pitänyt olla kamera mukana, jotta olisi voinut kuvata tuon harmauden huipun muistin tueksi. Ei ollut edes kännykkää. Pilvet roikkuivat puolessa välissä Puijon rinnettä. Tummaa metsää vasten ne erottuivat selvästi.

Liikettä kävimme hakemassa Kunttarin altaista. Hiukan vesikävelyä, allasjumppaa kuokkavieraina (luvalla) terapia-altaan matalassa päässä, letkistä ja itsekeksittyjä liikkeitä lastenaltaassa, porealtaassa kiehumista ja pulahdukset kylmävesialtaaseen. Noora ja Maria olivat mukana. Iltapäivällä päiväunet olisivat olleet tarpeen, mutta ei ollut aikaa. Noora halusi ottaa kaiken irti päivästä kummin kanssa. Ajan kokemisen suhteellisuus oli jo sisäistetty: " Mitähän varten aika kuluu nopeasti, kun on oikein mukavaa?"

Tekeminen ja lähteminen kannattaa aina, kun vain pystyy. Vaikka kauppoihin kiertelemään, ellei muuta. Pitää vain valita vähemmän suositut liikepaikat, ettei ahdistu ihmispaljoudesta. Tänään vielä melkein vapaa vesi oli taas itsensä sinistä pikkupakkasessa. Kiersin hidastahtisen lenkin kamera mukanani auringon jo painuttua mäen taakse. Pitää pitää kävelytaitoa yllä. Onneksi kantapiikit riittivät liukkauden estoon. Urheilukenttä tuntui kyllä mullospellolta yöpakkasen jäädytettyä koululaisten tuhannet jalanjäljet. Jääkiekkokaukalon seiniin ammutut laukaukset herättelivät ikäviä muistijälkiä. Piti kiirehtiä nopeasti ohi. Palatessani vesi punersi roosanvärisenä. Kyllä luonto osaa meitä helliä myös tämän synkimmän ja pimeimmän kuukauden aikana. On vain muistettava vilkaista ulos oikealla hetkellä.

Kännykkä piippasi kotikadulla. Matkalaiset ilmoittivat, että tie on suolattu. On vain luotettava. Renkaat ovat hyvät ja auto tukeva. Selkä ei petä, vaikka väsyy. Vielä muutama sata metriä. Perillä. Hyvä minä! Tuikut palamaan ja vaikka tänne. Tai samaa kuuta katsomaan.

Oppia ikä kaikki

Hengittämisen pitäisi sujua itsestään oikein. Erilaisissa liikuntalajeissa siihen kiinnitetään erityishuomiota. Muistan aikoinaan normaalissa kuntojumpassa ohjaajan sanoneen useammin kuin kerran: Muistakaa hengittää! Samaa lupaa hengittää saa hokea itselleen kovan kivun yllättäessä. Monet asiat saavat minut hengittämään huonosti eli hengittämistä pitää harjoitella.

Eilen opin, että myös hengityksen pidättämisellä voi tietyissä tilanteessa olla myönteinen vaikutus, niin oudolta kun se tuntuukin. Teoria on itse asiassa järkeenkäypä. Kun vetää keuhkot täyteen ilmaa ja pidättää uloshengitystä mahdollisimman pitkään, se rentouttaa lihaksia. Kun happi vähenee, se siirtyy sinne missä sitä kipeimmin tarvitaan eli aivoihin ja samalla lihakset rentoutuvat. En ollut tullut sitä koskaan ajatelleeksi.

Useimmiten haku sanalla hengittäminen tai rentoutuminen näkyy vievän joogasivuille. Itse en ole joogaa koskaan harrastanut. Hölkkäsin, tanssin itämaista tanssia, jumppasin ja hiihdin. Nyt on vauhti hitaampaa, juoksu- ja tanssikengät ovat vaihtuneet tukeviin kävelykenkiin. Hengitys- ja lihastasapainoharjoituksetkin käyvät työstä ja ovat jokapäiväisiä.

Täältä löytyy (tosin englanniksi) "tavallisia" rentoutumisharjoituksia. Vastaavanlaisia saa hankkia äänitteinä, joita voi kuunnella tarvittaessa. Tai kannattaa (jos pystyy) lähteä rauhalliselle kävelylle metsään kuuntelemaan luonnon ääniä livenä. Suosittelen lämpimästi jälkimmäistä vaihtoehtoa.