Kannettava tabletin kuorissa

Otsikko on mainos. Mainosten iskevyys ja osuvuus on tärkeää. Mutta onko se aina järkevää? En osaa sanoa, johtuuko aivojeni vastaanottokyvyn alenemisesta vai tiukoista suodattimista, että aina ei sanoma mene perille. Eli mainoksen nähtyäni en aina ymmärrä, mistä siinä olikaan kysymys. Ilmeisesti en muista, koska en pidä sitä tärkeänä. Tosin joskus ihan tärkeätkin asiat unohtuvat.

Tabletti sanana tarkoittaa nykyään kai useammin jotakin muuta kuin sitä mitä dosettiin laitetaan.

Tapahtui tosielämässä: Keittiön korkealla tasolla on xylitolpastillipurkki. Siitä otetaan illalla ja aamulla yksi pastilli sen jälkeen kun hampaat on harjattu. Nämä pastillit muistuttavat minun mielestäni tiettyjä lääkkeitä. Laittelimme aamupalaa. Pienin vunukka sanoi: "Mummu, saisinko tabletin? " Minä: "Ensin syödään aamupala ja pestään hampaat." Sama kysymys ja vastaus toistui muutaman kerran, kunnes tajusin, että ei hän mitään xylitolpastillia vailla ollutkaan, vaan mummun tabletilla eli iPadilla olisi mukava tehdä niitä Pikku kakkosen juttuja.

Sanoilla on mukava leikkiä. Tabletti ja tabletti ovat kaksi eri asiaa eri ihmiselle. Itse asiassa on ihmeellistä, että kommunikaatio yleensä onnistuu, koska jokaisella sanalla on "oma" merkityksensä meille jokaiselle. Jos nyt jättää pois partikkelit eli apusanat. Vieraista kielistä puhumattakaan.

Kieli kehittyy: rikastuu tai köyhtyy. Jokin aika sitten tuskin kovinkaan moni olisi tiennyt mikä on #selfie, #shelfie, puhumattakaan #fjelliestä.  Yrittäkäämme pysyä mukana.

Meditatiivista jalkahoitoa

On paikkoja ja paikkoja. Saharaa Euroopassa jos niin haluaa. Ja kovin moni näytti haluavan. Vaikka mereltä tuuli niin navakasti, että hattu piti kiinnittää huivilla ja samalla suojata korvansa enimmältä liikkuvalta hiekalta, minä tein sen.

Kävelin paljain jaloin vuoroin, pilvisäästä huolimatta, upottavassa hiekassa, vuoroin hiukan tukevammalla alustalla aivan veden tuntumassa ja peläten maininkien sieppaavan mukaansa. Melko kallis jalkahoito, mutta ikimuistoinen.

Kilometrien mittaisella vaelluksella tuli vastaan ja ohitti tuhansia ihmisiä. Tuli mieleen pyhiinvaeltajat, niin keskittynyttä taivallus näytti muillakin olevan. Ihmiskirjo vaatteissa ja vaatteitta, jokainen omassa pikkumaailmassaan toisten keskellä. Puolimatkasta löytyi aggregaatin voimalla toimiva kioski juomineen ja pikkupurtavineen. Ilmastoinnin ja tuulen karhentama kurkku ei pitänyt jääkylmästä juomasta, mutta hiekka lämmitti juoman hetkessä sopivaksi ja omat vesipullot jäivät vielä varalle.

Tällaisilla irtiotoilla on puolensa. Liisanliukkaat livahtivat huomaamatta. Samanlainen ympäristön muokkaus kuin täälläkin ihmisten ja matkustavaisten mieleiseksi oli käynnissä. Kiveä siirretään paikasta toiseen ja tilalle näkyi nousevan entistä ehompia kivisiä kolosseja viisine tähtineen. Minulle riittää vähemmänkin tähtiä ja tunnen toiseutta kävellessäni peilaavia lattioita pitkin.

Oliko tämä sitten sitä tervettä itsekkyyttä, josta maksoin matkan hintaan nähden sen pyydetyn naurettavan yhden euron päästömaksun?

Loppukevennys:
1. Naura itsellesi ennen kuin muut kerkiävät.
2. Ne tekevät jotka osaavat. Ne jotka eivät osaa arvostelevat.
3. Kompastelu saattaa estää kaatumisen.

4. Kaks syytä olla tekemättä mittää: 1) Oot yrittännä ennenkii. 2) Et oo ennenkää yrittännä sitä.

Antaa mennä

Kesäkuu meni jo. Loppukuun hellepäivistä huolimatta kesäkuun keskilämpötila jäi alle pitkäaikaisen keskiarvon. Lämpö kuitenkin ryöpsäytti kesäkukat nopeaan kasvuun. Koiranputket karistavat terälehtiään samalla kun apilat ja ohdakkeet avaavat nuppujaan. Juhannusruusun aika on muistaakseni aina ollut lyhyt. Mansikan hinta puhuttaa taas.

Parina päivänä viime viikolla vesi oli todella lämmintä ihomittarilla mitattuna. Sieti vesikävellä. Tyynellä säällä se pysyykin jonkin aikaa lämpimänä. Tänä aamuna viivyin kai liian kauan vedessä, koska tuli vilu. Taivas oli harsopilvessä, sillan puolella sousi yksi sorsa, vasemmalla uiskenteli uikku. Mihin se alkukesä hupsahti, mietin paksuun kylpytakkiin kietoutuneena rinnettä noustessani ja katseeni poimiessa kasvuston yksityiskohtia. Pujokin jo nupussa. Kärsämöt ja päivänkakkarat kukassa ja hiirenvirnat, heilimöivät heinät. Kosteikossa pehmeää vesiheinää. Sitä oli helpoin kitkeä kasvimaalla. Ja oli myös sianporsaiden herkkua.

On ollut menemisiä ja tulemisia. Kuvannut olen tavallista vähemmän. Perhettä ja sukua jonkin verran. Yksi lapsenlapsistani kysyi katsellessaan kuviani, miksi sinun kuvissasi aina kaikki menee. Eläimet ja ihmiset. Totuuden sanoja. Hyvä, että pysyn vielä sen verran mukana, että ehdin kuvata edes meneviä. Silloin tietää ja tuntee (se selkä) olevansa liikkeellä. Vielä mukana menossa.

PS. Tuimalta löytyi hyvä Kuntavisa-pelivinkki. Kokeilkaapa!