Ultrakevyet kalapyörykät

Maalaismarkkinoilla oli lauantaina tunnelmaa, kun lähes 5000 osallistujaa ahtautui koulukeskusaukiolle seuraamaan työnäytöksiä, tutkimaan paikalle kuljetettuja vanhoja varstoja, silppureita, puimakoneita, pienkoneita, yhtä ponia, vasikkaa, kolmea lammasta, kahta kissanpentua ja kolmea pystykorvan pentua.

Paikallisten käsityöläisten tuotteet olivat ihan oivallisia, mutta tavanomaisesta markkinarihkamatarjonnasta en saata olla ihmettelemättä kymmenen euroa maksavaa saippuakuplapyssyä. Eivät muuten tehneet kauppaansa. Lapset saivat onkia eurolla, kasvomaalauksen parilla eurolla. Pääsymaksuun sisältyi osallistuminen yhden palkinnon arvontaan. Kuvan kuhat taas sai se, joka arvasi niiden painon oikein. Minä tunnistin lasipurkeissa olevat jyvät, mutta arpaonni ei suosinut. Oli muuten ihan mukava retki.

Koska kuhat menivät muualle, piti onkia syömäkalat kotirannasta. Kaikki säret ja ahvenet tarttuivat vaarin onkeen, joten Oskari kyllästyi siihen puuhaan. Mielenkiintoista oli kuitenkin päästä pyörittämään lihamyllyä, koska saalista (14 pientä onkikalaa) ei taaskaan sopinut heittää hukkaan. Etsin pari vanhinta keittokirjaa esille ja löysin helpon kalapyörykkäohjeen.

Kalapyörykät

annos kalamureketta
vettä
1 rkl suolaa vesilitraa kohden

kalamureke:
500 g kalanseläkkeitä
2,5 tl suolaa
1 kananmuna
2 rkl perunajauhoja
5 dl maitoa (kermaa)
(muskottipähkinää)

Kalanseläkkeet huuhdotaan nopeasti ja jauhetaan lihamyllyssä suolan ja perunajauhon kanssa. Jauhamisen jälkeen lisätään kakanmuna ja seosta vaivataan voimakkaasti hetken ajan ja sitten ohennetaan vähitellen maidolla tai kermamaidolla kiisselimäiseksi. (Lisätään hippusellinen muskottipähkinää.)

Suolattu vesi kiehautetaan. Murekenokareita sellaisenaan tai pyöreiksi muotoiltuna keitetään noin 10 minuuttia. (Älä laita liian monta kerrallaan, koska yllätyksekseni pyöryköiden koko ainakin kaksinkertaistui keitettäessä. Samalla ne nousivat kypsyessään pintaan kuten rasvassa keitettävät munkit.)

Ohjeen mukaan pyörykät voi tarjota vaikkapa keitettyjen perunoiden, papujen tai herneiden ja sieni- tai katkarapukastikkeen kanssa. Minä höyrytin kukkakaalin, tein kermaviilikastikkeen ja salaatin. Voisula maustoi pyörykät maistuviksi. Tämä nyt oli taas tällaista luovaa ruuanlaittoa. Emme me mitään seläkkeitä jauhaneet, vaan ne peratut onkikalat ruotoineen päivineen. Jauhettiin neljään kertaan, jotta ruodot eivät tuntuisi. Varsinaista dieettiruokaa. Annoksesta riitti hyvin neljälle.

Edit. 7.9.2025

Kuvan perusteella ties milloin julkaistu postaus on nyt kierrätyksessä. Vanha teksti oli jollakin älylaitteen sormen painalluksella muuttunut luonnokseksi. Ajattelin julkaista sen takaisin paikalleen. Äkisti huomasin, että se taitaa tulla uusimmaksi postaukseksi. Siksi tätä tekstin pätkää naputtelen tähän loppuun. Missään Varpaisjärvellä en ole nyt tietenkään käynyt, mutta muuten asiat piyävät paikkansa. Ja tuo kuva on omasta mielestäni aika kiva. Hyvää kesäisen lämmintä syyskuun sunnuntaita! 

QWERTY

Otsikon sanalla l. tutulla  tiettyjen näppäinten asettelulla nimenomaan tähän järjestykseen on tarinansa, josta voi lukea myös täältä.  Olen oppinut käyttämään tätä näppäinjärjestelmää, mutta olisi se varmaankin voinut olla myös aivan toisenlainen. Työssäni jouduin usein vaihtamaan kyrillisiseen näppäimistöön. Siinä qwerty:n tuttuudesta oli vain haittaa.

Puijolle on tehty valmiita latupohjia ja kävelyreittejä. Niiden lisäksi vuosien mittaan näkyy ilmaantuvan aina uusia oikopolkuja. Uusilla asuinalueillakin kannattaisi ehkä odottaa jonkin aikaa ennen kuin lopulliset kävelyreitit määritetään. Luontaisesti syntyvät polut olisivat asukkaiden mielestä parhaat reitit. Katujen huoltotöiden suunnittelu vaikuttaa. Siksi työpöytien ääressä vedetyt viivat, reitit, kuitenkin yleensä voittavat.

Hyvin opittu ja hyväksi havaittu asia ei välttämättä vaadi uudistuksia.  Paperittomuuteen pyrkimisessä ei olla onnistuttu toivotullla tavalla.Tämä asia tuli mieleeni luettuani sähköisissä lääkemääräyksissä ilmenneistä ongelmista, joihin olen itsekin törmännyt. Paperittomuus ei ole suinkaan hävinnyt, koska potilaalle annetaan aanelonen muistuttamaan, mitä lääkkeitä hänelle on määrätty. Toki asialla on paljon hyviä puolia, mutta tietoverkkojen kaatuessa nykyisin kai apteekit siinä kuin kaupatkin joutuisivat sulkemaan ovensa.

Hinnoista vielä. Viime viikolla kävin ostamassa minulle määrättyjä silmätippoja. Jos olisin ostanut tuotteen e-reseptilläni, se olisi maksanut enemmän kuin suoraan hyllyltä ostettuna. Onneksi kohdalleni osui farmaseutti, joka kertoi tämän asian. Aika usein tuntuu siltä, että innovatiivisuushuumassaan maamme ryntää uusiin järjestelmiin liian nopeasti. Vanhat hyviksi koetut järjestelmät puretaan ja entiset niihin tottuneet ja niitä sujuvasti käyttävät työntekijät tuupataan koulutusputkeen. Uusi-sanasta on tullut hyvä-sanan komparatiivimuoto. Ainakin mainonnassa. Aika kuitenkin näyttää miten järjestelmät todellisuudessa toimivat.

Elämä ja kansantalouskin vaikuttavat olevan enemmän ja vähemmän sattuman kauppaa. Varsinkin ensiksi mainittu saattaa muuttua äkkinäisesti sellaiseen suuntaan, joista elämänhallinnan avainten kauppaajat ja asiantuntijat eivät juuri isoa ääntä pidä.

PS.

Kuten yleensäkin kuvani eivät liity juuri mitenkään aiheeseen. iGoogle-palvelu oli minulle yksi "qwerty". Uutisselaus on käynyt työläämmäksi kuin ennen. Ilman  Arnoya Arin blogia olisin ihan pihalla.

Tälle nauroin viimeksi

Uattouamuna herätään ja sitten myö syyvvään. Sitten juuvvaan kahvit ja sitten myö männään torille ja sitten myö syyvvään lihapiirakat.

Sitten ostetaa joulukuus ja syyvvään munkkipossut. (ee myö aenakaan nuita syyvä meellä kotona...) Tai kuusta ee missää nimessä osteta, vuan haetaan metästä. Mielellään nuapurin puolelta.

Sitten myö tuuvvaan kuus sissään ja juuvvaan päeväkahvit, koristellaan kuus ja sitten myö syyvvään.
Sitten Suomen Turku julistaa jooluraahan ja sitten myö syyvvään ja otetaan joululökit ja sen piälle vähän syyvvään.

Sitten naesväki lähtöö käämään haovvoilla ja myö miehet sillä aekoo syyvvään ja kun naesväki tulloo takasin niin myö haokataan väljpalloo. Sitten myö kylypee ropsaatettaan joolusaanassa ja syyvvän makkaroo, juuvvaan saanakahvit ja syyvvän pipaarit.

Sitten myö outellaan jooluaterijjoo ja syyvvään outellessa parj kinkkuvoeleipee, sitten syyvvään jooluateria ja juuvvaan piälle torttukahvit ja sitten myö leekitään joolukuusen ympärillä ja sitten myö syyvvään.

Sitten kyttäellään joolupukkia ja napostellaan pähkinöetä. Sitten tulloo pukki ja myö vähän syyvvään pukin kansa. Sitten avataan lahjat ja sitten pittee kaevaa evakkoleka puulaatikosta ja tarjota pukille paakut ja sitten pukki talutettaan taksiin ja sitten myö syyvvään.

Sitten katellaan telekkaria ja syyvvään, sitten tirraatettaan iltakahvit ja syyvvään suklaata. Sitte otetaan vähän suolasta kun hiukoo ja sitten myö männäännii jo muata.

Mukavaa uaton ototusta ja muistakkee kansa se joolun totellinen sanoma. (Savolainen joulu)

____

Jaa, että miksi se nauratti. Olin viikon sydänkurssilla täysihoidossa, jossa opettelimme tietenkin mm. terveellistä ravitsemusta, siis jo ruokakaupassa valitsemaan ne oikeat sydänmerkillä varustetut tuotteet. Suolaa ei saa olla liikaa, rasvan pitää olla oikeansorttista, kuitua pitää saada riittävästi. Kyllähän te kaikki tiedätte vanhan ruokaympyrän, ruokakolmiosuositukset ja lautasmallit. Kauppaan pitää vain muistaa ottaa mukaan suurennuslasi.

Yksi sydänkurssin vetäjistä luki tämän meille ääneen lähtökahveilla. Onneksi kenelläkään ei kuitenkaan mennyt kakkupalan muru väärään kurkkuun. Koko viikon olimme opiskelleet niukkaslinjaa.

Sattui kuitenkin tämä Suomen 95. itsenäisyyspäivä juhla-aterioineen samalle viikolle. Juhlakattauksen ruokarunsauden äärellä tuli sellainen the biggest loser -olo. Tarjolla oli vaikka mitä ja jälkiruuaksi täytekakkua ja suklaata.

En muuten muista, milloin viimeksi olisin itsenäisyyspäivänä päässyt niin vähällä Suomen suosituimman televisio-ohjelman katsomisessa. Viikon lehdetkin on lukematta. Nyt on tarkoitus siirtyä takaisin arkeen.

Juhlapöydässä ei viitsi kameran kanssa heilua, joten ne herkut joudutte kuvittelemaan. Tuossa yläkuvassa on arkeen sopiva välipalajuoma, joka on valmistettu tehosekoittimella piimästä, banaanista, puolukoista ja makeutettu  tilkalla hunajaa. Vieressä näkyvien kahvileipien  päällä oli levitteen lisäksi tuttua lehtisalaattia, tomaattia ja vähemmän tuttuja ruisleivän päällysteitä kuten banaania, luumuja, viinirypäleita. Siinä mitään juustoja tai lihaleikkeleitä tarvita.

Mitä tehdä pudokkaista

Syyskesän tuulet  näkyvät pudottavan omenoita ennen aikojaan. Aamuisin kannattaa kerätä vioittuneet  pudokkaat ja kärrätä ne jätteisiin. Ehjistä ja vain pienen kolhun saaneista pudokkaista voi tehdä vaikka jonkin omenahyvetyyppisen jälkiruoan tai uuniomenoita. Ne ovat maistuvia jälkiruokia tai herkkuja, kuinka vain, vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera. Jotkut sanovat, että kerman kanssa niistäkin saa kaksin verroin parempaa. Itse en ole kerman ystävä. Kahviinkin laitan kurria eli rasvatonta maitoa.

Jos pudokkaita (mikä sana nykyään tarkoittaa useammin erinäisistä paikoista "pudonnutta" ihmistä kuin puun alle pudonnutta hedelmää) on runsaammin, voi tehdä omenapiirakkaa uunipellillä ja pakastaa sitä tulevia tarpeita varten. Tässä saattaa olla hyötyä kiertoilmauunista, jonka valitsimme viime kesänä, kun hellan vaihto tuli ajankohtaiseksi.  Oheinen omenapiirakka on helpoimmasta ja energiapitoisuudeltaan keveimmeästä päästä. Löysin sen täältä omasta blogistani vahingossa. Ohje on alkuaan varmaankin kopioitu äidin taltioimista lehtileikkeistä.

Omenapiirakka pudokkaista


1 kanamuna
3 dl sokeria
3,5 dl maitoa
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
100 g voita/margariinia
vajaa litra pieniä omenalohkoja
kanelia


Sekoita kananmuna ja sokeri. Lisää maito ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lopuksi lisää sulatettu voita/margariini. Kaada taikina uunipannulle ja levitä päälle pieniä omenanpalasia, jotka ovat huomattavasti nopeampia tehdä kuin perinteiset viipaleet. Lopuksi päälle kanelia ja sokeria. Paista piirakkaa n. 200 - asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.

Koska käytin rasvatonta vähälaktoosista maitoa, piirakasta tuli pinnaltaan tummahko ja kiertoilmauunissa riitti paistolämpötilaksi n.180 astetta ja paistoajaksi 30 minuuttia. Taikinaa tehdessäni mietin tuota leivinjauheen määrää. Seuraavalla kerralla kokeilen hiukan vähemmällä.

Raparperille käyttöä

Olen kauan käyttänyt tätä samaa aiemmin jakamaani raparperipiirakkaohjetta. Kardemumma tekee tästä piirakasta herkullisen, ainakin monen aikuisen makuun.Kuten ohjeesta näkyy, se on todella tuhti annos, mikä taas johtuu siitä, että tuolloin elimme vielä mökkiaikaa ja raparperiä kasvoi pitkässä penkissä valtavia määriä. Johonkin muuhunkin sitä piti käyttää kuin sammakon kotikatoksi, kun olin sen saanut niin hyvin kasvamaan. Hyvään alkuun lähdettyäänn se ei kaivannut muuta lannoitusta kuin sen, että ladoin aina raparperinlehdet penkin päälle. Ne sekä lannoittivat maan että estivät rikkaruohojen kasvun. Nokkonen tykkäsi samasta penkistä.

Raparperiruokien ja -juomien kanssa pitää vain muistaa kohtuus ja oksaalihapon neutralointi jollakin maitotuotteella. Kun lukee Wikipedian artikkelin raparperistä, harkitsee uudemman kerran, kuinka paljon sitä kannattaa käyttää. Äitini ainakin rakasti raparperiä, teki siitä kiisseleitä ja piirakoita, joten lapsena sitä on tullut syödyksi runsaasti.

Raparperiä voi käyttää myös vispipuuron valmistamiseen siinä missä erilaisia herukoitakin, vaikka se varsinainen alkuperäinen aito vispipuuro tehdään kai aina puolukasta. Meillä kotona sitä nimitettiinkin puolukkapuuroksi. Narripuuro-nimitys taas on mieheni puolelta. Muistan lapsena vispanneeni puolukkapuuroa varpuvispilällä lumihangessa. Viileä muistikuva näin helteellä.

Muokkaan piirakasta nyt hiukan kevyemmän version, sillä Katariinan piirakka-ohjeen mukaan piirakkapaloista tulee leivosmaisen korkeita. Kermavaahto kruunaa herkun. Tai vaahdotettu vaniljakastike. Vaniljajäätelö sopii myös.

Raparperipiirakka

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl maitoa
75 g voita sulatettuna
1 tl kardemummaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja

pinnalle:
250 g (noin 1/2 l) raparperipaloja
kanelia
sokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon varovasti sekoittaen vuorotellen maitoa ja jauhoseosta sekä lopuksi jäähtynyt voisula. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Lisää päälle raparperipalat ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria ja hiukan kuivattua minttua.

Paista 200 asteessa, uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Melkein vastaavanlaisissa ohjeissa kehotetaan paistamaan 30 minuuttia, mutta tämä piirakka olisi siinä ajassa kyllä kuivunut, ellei peräti palanut. Tein kaksinkertaisen annoksen l. uunipannullisen. Tosin meillä on uusi hella. Sanotaan siis: Paista 200 asteessa kypsäksi. Kypsyyden voi kokeilla perinteisellä tulitikkutestillä.

Raparperistä on moneksi.

Kaikki eivät pidä raparperin mausta. Hekin voivat käyttää sitä näin mustikka-aikaan. Sillä saa kätevästi kädet puhtaiksi mustikasta. Ja mansikan kaverina raparperi on mainio. Jollei pidä raparperistä sinällään, kannattaa kokeilla vaikka raparperimansikkakiisseliä.

____

Edit. seur. aamuna:
Poistin piirakkaohjeesta vaniljasokerin, koska kardemumman maku jäi sen takia laimeaksi. Asia on tutkittu empiirisesti.

Aatsipoppaa

AHDIN LOHISOPPA

2 sipulia
1-2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
1-2 lehtisellerin vartta
öljyä
1 prk ( 400 g ) tomaattimurskaa
7 dl kalalientä
1/2 kg perunoita
1 tl basilikaa
1 tl timjamia
1-2 tl sitruunapippuria
100 g valkosipulista tuorejuustoa
500 g lohifilettä
ruohosipuli- tai tillisilppua

1. Hienonna sipulit.
2. Leikkaa porkkanat tikuiksi ja lehtiselleri viipaleiksi.
3. Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja kääntele kasviksia siinä.
4. Lisää mukaan tomaattimurska ja kalaliemi.
5. Kuori ja lohko perunat ja lisää keittoon.
6. Mausta keitto ja anna kasvisten kiehua melkein kypsiksi.
7. Lisää joukkoon tuorejuusto ja suikaloitu kalafilee.
8. Anna hautua muutama minuutti l. kunnes kala ja kasvikset ovat kypsiä.
9. Tarkista maku ja ripottele pinnalle ruohosipulia tai tilliä ennen tarjoilua.

Tämä keitto kuuluu sarjaan "Maukasta talviruokaa" ja se nautitaan ohrarieskan kera. Pääruuaksi valmistetaan merimiespihvi värikkään kaalisalaatin kanssa. Jälkiruuaksi sopii aurinkoinen appelsiinikiiseli.

Hyvää ruokahalua! Приятного аппетита!

Kuvan kala on suklaamuikku. :)

Kolme lehtisellerin vartta

Mitä tänään syötäisiin? Pitäisikö käydä kaupassa? Otetaanko pakkasesta? Kävisikö keitto? kyselee meistä se parempikuntoinen. Tulee niin monta kysymystä peräkkäin, että en tiedä mihin niistä vastaisin. Netti ja lehdet ovat pullollaan ruokaohjeita. Itse olen yksinkertaisen, selkeän ja helpon ruuan ystävä. Niin oli oltavakin, koska lasten ollessa kotona pyöritin tätä huushollia melkein yksin miehen matkatyön takia. Puoliso aloitti kokata harrastuksekseen jäätyään eläkkeelle. Siitä lähtien meillä on syöty eri tavalla kuin ennen. Sattui vielä tämä toipilasaika tähän. Kahta ei meidän keittiöön tahdo mahtua kerrallaan.

Miltä kuullostavat esimerkiksi taze ezmesi tai karides guvec? Näiden ja monien muiden makuyllätysten jälkeen olen alkanut kaivata purjoperunasosekeittoa, ruispuolukkapuuroa, kalakeittoa (vanhaan malliin), lihapullia ja perunoita sellaisenaan. Suomalaista arkiruokaa. En ole siis mikään kulinaristi enkä varsinkaan mikään gourmet-kokki. Syön sitä mitä sattuu olemaan ja keitoksista tulemaan. Sytohoitojen aikana kadonnut ruokahalu ei ole koskaan palannut, mikä on vaikea asia ymmärtää.

Tänään kaikki alkoi siitä, että jääkaapissa oli jäljellä Ahdin lohisoppaa varten hankittua lehtiselleriä. Lapsena ei ruokaa ollut liiaksi, tosin nälässäkään ei tarvinnut olla kuin opiskeluaikana. Kotona pientilalla oli omavaraisuutta sen verran, että äidin taikakauha taikoi aina ruokaa. Tuo Ahdin lohisoppa oli muuten ensimmäinen sellainen kalasoppa, joka ei maistunut lainkaan kalalle, vaikka siinä oli kalaa ja kalalientä. Sipuli, valkosipuli, lehtiselleri, tomaattimurska, basilika, timjami, sitruunapippuri, valkosipulinen tuorejuusto sen tekivät, siis veivät kalan maun mennessään. Jos kiinnostaa, voin antaa koko reseptin.

Mutta takaisin tähän päivään. Mihin käyttäisimme loput lehtisellerin varret? Netistä löytyi Meksikolaisen lihapadan ohje. Kovin oli mausteinen sekin minun makuuni. Vaari taas pitää voimakkaasti maustetusta ruuasta ja tekee niitä aina niin isoja annoksia, että niillä ruokkisi kokonaisen perheen. Eli niitä mausteisia riittää ja riittää pakastettuina. Pitäisi löytää se kultainen keskitie, ettei tarvitse eri eväisiin siirtyä.

Kantarellimuhennos

Oheinen helppo ja herkullinen kantarellimuhennos on tarkoitettu liitettäväksi Lastun Bloggaajien herkut-keittokirjaan. Aikoinaan poimimme paljonkin sieniä: karvalaukkuja ja rouskuja ja lampaankääpiä.

Koska suolan syöntiä on pitänyt rajoittaa, viime vuosina olemme sienistä syöneet oikeastaan vain kantarelleja. Munakkaissa ja muhennoksena. Ja myös sinänsä. Tämä ohje kuuluu sarjaan "Helepolla hyvvää" tai "Kuopijolaista kurmeeta". Lisukkeet voi valita mielensä mukaan. Lindströmin tai vaikka Holopaisen jauhelihapihvit sopivat hyvin.

Kantarellimuhennos

1 l kantarelleja
1 sipuli
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl ruokakermaa
2 dl vettä
hippunen suolaa, pippurisekoitusta myllystä

Hauduta paloitellut sienet omassa liemessään rasvan ja sipulisilpun kanssa, kunnes neste häviää ja seos ruskistuu kevyesti. Lisää vehnäjauhot, sekoita nopeasti, jotta ne eivät ruskistu. Lisää lopuksi ruokakerma ja vesi. Sekoita huolella, ettei muhennokseen jää paakkuja. Anna muhennoksen kiehahtaa ja hauduta sitä vielä noin kymmenisen minuuttia.

PS. Kuvan sienet eivät ole kantarellejä. Mitä lie syksyisiä kantosieniä Pienvalkeisen rannalta.

Syötiin särkeä

Lapsuudesta tuttu sananparsi ´Syö särkeä, se kasvattaa järkeä´ ajankohtaistui, kun pohjoisranta tarjosi mato-onkijoille eniten särkiä. Vain yhden ahvenen. Olimme jo aikeissa avata netin hyvän ohjeen toivossa, mutta vanha koulukirjani Alli Oksasen ja Lilli Harmion Maija keittää koulussa (Gummerus 1959) pelasti tilanteen. Ohessa ohje, jota modernisoimme sen verran, että jauhoimme peratut onkikalat käsinveivattavalla lihamyllyllä pariin kertaan. Kannattaa jauhaa kalat kolmannenkin kerran, jos aikoo kokeilla reseptiä.

Jokainen halukas sai vuorollaan kokeilla voimiaan lihamyllyn pyörittämisessä. Olipa mielenkiintoista puuhaa. Matomainen kalamassa ei tuoksunut parhaimmalta, mutta kullanruskeiksi paistetut pyörykät tekivät kauppansa. Saimme rohkaisua jatkaa samalla linjalla, siis ilmaisen liikeidean: "Onkikaa lisää kaloja, valmistakaa pyöryköitä ja alkakaa myydä niitä. Ilmaista ruokaa itsellekin!" Hyvin päätelty.

Kalapyörykät

1/2 l tähteeksi jäänyttä kalaa
5-6 perunaa
1 muna
2-3 rkl korppujauhoja
suolaa
hiukan hienonnettua valkopippuria

Paistamiseen: voita t. rasvaa
Ruskea kastike, ks. sivu 16 (emme tehneet)
Tähteeksi jääneestä kalasta poistetaan ruodot ja nahka. Kala hienonnetaan puulaudalla veitsellä. Kuoritut perunat hienonnetaan haarukalla. Hienonnettu kala, peruna, korppujauhot ja hiukan vatkattu muna sekoitetaan kulhossa puukauhalla. Seos maustetaan.

Puhtain jauhotetuin käsin muodostetaan seoksesta pieniä pyöryköitä. Ne paistetaan kuumassa pannussa ruskistetussa voissa t. rasvassa kauniin kullanruskeiksi. Tarjotaan sinänsä tai perunain ja ruskean kastikkeen kera. (Emt. s. 84)

Söimme ne sinänsä. Hyvin tekivät kauppansa. Antiikkisen ruuanlaiton lomassa mm. järjestimme taidenäyttelyn olohuoneeseen, pelasimme Othelloa, Heitä sikaa-peliä. Eläinpyramidin hahmot saivat tällä kertaa olla oppilaina parissa luokassa. Keräsimme myös kasveja muovikassin pohjalle, asettelimme ne kuivumaan sanomalehtien väliin puupuristinten puristukseen. Valitettavasti kaikki kasvit eivät ehtineet kuivua. Sentään yksi lauha (en muista mikä), pikkuinen valkoapila ja pari muuta kukkaa malliksi. Toisaalla otettiin haavilla kiinni hyönteisiä ja tutkittiin niitä suurennuslasilla. Aika kiirettä on pitänyt. Jäi kuvatkin ottamatta.

Eilen alkoi jo tuntua liian karkkipäiväiseltä, kun aamulla oli saatu muumikarkkirasiat ja jälkiruuaksi jotakin makupalaa. Oli mielenkiintoista seurata missä tahdissa itse kunkin karkkirasia tyhjeni.

Pikkuvieraat veivät näköjään helteen matkassaan. Mehumaija on tänään ollut aamuvuorossa, koska mansikoille pitää saada tilaa pakastimeen.

Lomittelua

Sää vuorottelee yöhalloista päivän aurinkopaikkojen mukamelkeinhelteeseen. Näyttää kesältä ja monesta tuntuukin siltä. Ilmeisesti kroppani hermot eivät pidä enää ollenkaan vedosta, jota ei siivotessa ja läpitalonhuoneistossa voi välttää. Kesäkukkia, lobelioita, pikkupetunioita, ahkeraliisoja, pelargoneja ja miljoonakelloja maksaessani ihmettelin shortseihin pukeutunutta myyjää. Kertoi juoksevansa paljon, joten verenkierto on niin hyvä, että tarkenee kymmenen asteen lämmössä aivan hyvin. Siinä se raja minullakin meni, kun hölkkäsin mäkeä ympäri. Nyt on sisälläkin villaista yllä.

Nyt ovat viimeisetkin kukat somasti lomittain laatikoissaan ja ruukuissaan, liisatkin ulkona. Ja yksi annansilmä. Siellä ovat myös rahapuu, yönkuningatar, anopinhampaat ja amppelitkin. Karaistumassa, voimistumassa. Jos menetän jonkun tuulelle tai kylmälle, kukkia riittää. Itse asiassa paikoista alkaa olla pula. Passiflorat kurkottavat kovin korkealle, joten alensin ne penkille, etteivät lomitu lopullisesti verhokappoihin kiinni.

Kampaajalla on käyty ja paavalinkukka ja piikkikruunu ovat hänen toivomuslistallaan. Jos hammaslääkärissä voisi puhua, ehkä sinnekin... Kukkaihmisiä löytyy. Noora-kuvataidekerholainen on ollut parina päivänä kanssamme ja taiteilimme yhdessä. Eilinen iltapäivä ja ilta oli mennä hepuliksi, kun Oskarikin, melkein 6v, oli. Kauppaleikki (siis kuvan Prisma miniminikoossa) sujui naurun raikuessa, kun asiakkaaksi ilmaantui milloin hoono-soomi-venakko, milloin vaivainen vähävarainen, kärttyisäkin, eläkemummu, milloin tyylikäs englantia puhuva pariskunta. Ehdimme onneksi suorittaa loppuunmyynnin tai -oston ennen kuin vanhemmat ehtivät paikalle. Leikin lomassa oli tietenkin syöty ja leivottukin se Katariinan piirakka. Taikinasta oli hyvä tehdä nuolijalla tikkareita. Eipä tarvinnut illalla unta houkutella. Ainakaan isovanhempien.

Tunnustus ja tunnustuksia

Ensiksi, sydämellinen kiitos Ellinooralle oheisesta tunnustuksesta. Mielessä käväisi lämmin ailahdus, kun sen sain. Bloggaaminen on minulle oikeastaan yksi kivunhallintakeino toisten joukossa. Tällainen tunnustus yllättää ja hämmentää. Sykkiköön tuo sydän tuossa nyt vuorostaan jokaiselle lukijalle!

-----

Ja sitten niitä tunnustuksia. Aiemmin mainitsemani shaktimatto on mielenkiintoinen. Kaikki haluavat kokeilla, voiko sen päällä todellakin levätä. Saatikka seisoa. Ja tietenkin, miten se vaikuttaa. Itse olen jo rohjennut kokeilla "kivunsiirtoa" lepäämällä sen päällä ilman rihman kiertämää. Yritän kuitenkin pysyä kohtuudessa. Se kyllä paljastaa selvästi, missä pahimmat jumit ovat, ja laittaa pintaverenkierron taatusti liikkeelle. Ei siitä ainakaan haittaa ole, mikäli ei ole iho-ongelmia.

Ikikipuinen on helposti höynäytettävä(kin). Ja vain itse tietää, mikä auttaa ja mikä ei. Siksi reseptejä kirjoitetaan herkästi ja sitten on vain itse titrattava sopiva yhdistelmä, jolla ja jotta pärjää. On kylmägeeliä, vanhanajan kamferivoidetta, mobilatia, kipukoukkua ja piikkimattoa. Ellei liike, hieronta ja em. aineet auta, on tartuttava pilleripurkkiin. Tarvittaessa. Ja toivoa, että ne auttaisivat edes hiukan.

Onneksi fysioterapeuttini ovat huumori-ihmisiä ja saavat minut näkemään tämän "Projektina keho"-ohjelmani naurattavat piirteet. Työkyvytön ihminen on työkyvytön. Siitä en pääse mihinkään. Jos olisin terve, olisin vielä työelämässä. Jatkuva kehonhuolto saattaa kuullostaa hienolta jutulta, mutta kun se on täysipäiväistä hommaa, siitä on välillä leikki kaukana. Siihen väsyy. Siksi telkkarin eliksiirit ja lifestyle-ohjelmat eivät oikein viehätä. Ja oletteko huomanneet, miten monta sairaalasarjaa eri kanavilla pyöriikään?

Kyllä minä Housea katselin aina silloin tällöin. Ja nyt olen muutaman kerran osunut telkkarin ääreen, kun jo radiosta tuttu maalaislääkäri Tapani Kiminkinen kertoo työstään. Siinä ohjelmassa minua viehättää eniten kai se tuttu murre.

Paraisten pipariversioita

Tuoksuu joululta. Itsenäisyyspäivän aattona on aina ollut tapana tehdä piparkakkutaikina kovettumaan. Olen kymmeniä vuosia tehnyt piparit oheisen ohjeen mukaan. Toki annosmääriä vaihdellen. Lehdistä ja netistä olen löytänyt melkein samanlaisia ohjeita, mutta niissä kehotetaan vatkaamaan kiehautettu siirappiseos ja kananmuna vaahdoksi. Sitä en ole koskaan tehnyt. Olen vain sekoittanut tarveaineet sekaisin.

Toinen iso ero näkyy olevan paistolämpötiloissa ja -ajoissa. Uudemmissa ohjeissa näkyy olevan matalampi lämpötila ja lyhyempi paistoaika (175 C-astetta n. 7 minuuttia). Joissakin ohjeissa taas kehotetaan paistamaan piparit peräti 225 C-asteessa. Jokaisella on varmaankin kokemuksia pilalle palaneista pipareista. Minulla ainakin. :)

Paraisten piparkakut

3/4 dl siirappia
1 dl sokeria
125 g voita
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1/2 rkl pomeranssinkuorta
1 muna
1/2 tl suolaa
1/2 tl soodaa
n. 3 1/2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja mausteet. Lisää jäähtyneeseen seokseen muna ja vehnäjauhot, joihin sooda on sekoitettu. Anna taikinan kovettua seuraavaan päivään (vähintään). Taikina kaaviloidaan ohueksi levyksi ja siitä otetaan erilaisilla muoteilla piparkakkuja, jotka paistetaan 200 C-asteen lämmössä 10-15 minuuttia!

Muistaakseni tuo paistoaika on liian pitkä, mutta en käy muuttamaan v. 1975 painetun Ruokavuoden ohjetta. Ihmettelen tässä nyt vain, mahtaako vaahdottamisella olla vaikutus paistolämpötilaan ja -aikaan? Asia jää nähtäväksi, sillä tällä kertaa vaahdotin taikinan ensimmäisen kerran. Paistamisaika on aina arvioitava erikseen, ettei polta useampaa kuin yhden pellillisen. Se on ihan normaalia.

Vanhoista joulukorteista uusia tuunaillessa ja tapettikirjekuoria liimaillessa sudenharmaa päivä vierähtää nopeasti. Ensimmäinen kierrätyskortti on jo osoitteessaan - käsipostissa. Nollakeli. Vesi vapaa. Ei aurinkoa. Joulukaktuksen kukat ovat jo lakastumassa.

Lähiruokaa

Lauantaiaamuisin kuuntelen kirkasvalolampun loisteessa Radio Rytköstä. Se on suosittu ohjelma, jonne voi lähettää viikolla postia musiikkitoivomuksineen. Suoraan lähetykseen voi sitten osallistua soittamalla. Voi osallistua johonkin kisaankin. Halpa, mutta muuallakin Suomessa hyvin suosittu ohjelmaformaatti. Uskonto ja politiikka ovat kiellettyjä aiheita, muuten sana on vapaa. Eikä tämä toimittaja todellakaan jää sanattomaksi. Sirkat ja anjat saivat tänä aamuna eniten onnitteluja. Soittajat ovat yleensä samoja henkilöitä.

Puhuivat sienistä. Hyvä kun mainitsivat. Mittailin mielessäni selän kuntoa ja päätin uskaltautua mieheni mukaan hitaalle happihypylle läheiseen metsään. Tuuli sen verran navakasti, että keri vaahtoa rantakiville. Siksi metsän suojaan. Satumetsään mielin. Nousimme yli metriseksi levennyttä polkua hitaasti siksakaten. Totesin, etten mitenkään, aina vieläkään, muista kytkeä kineettisen ketjuni osia oikeaan askellukseen. (Tai sitten se on mahdotonta.)

Ketunleivät olivat vain lisineet sopivan kosteassa syyssäässä. Ykskaks löysin kantarelleja. Olivat hiukan vanhentuneita. Tarjosin tyhjän taskuni keruuastiaksi, koska mitään pussia ei sattunut olemaan mukana. Itse satumetsä ei vastannut muistikuvaani eikä voinutkaan, koska latupohjia levennetään jatkuvasti. Valtavia ikikuusia oli kaadettu eikä lehtikuusten kultaista neulasmattoa vielä ollut. Muutoksiin olen tottunut ja yllätyksiin.

Parempaa oli luvassa. Samettisen sammalmaton päällä melkein polulla oli isohkoja kantarelleja ateriatarpeiksi asti. Löytyi myös tyhjä karkkipussi, johon osan niistä saimme sopimaan ja loput tungin takkini vasempaan taskuun. Ulkoilutakin voi niin helposti pestä. Kotiin keploteltuamme tein kantarellimuhennoksen eilen paistetun porsaspaistin kaveriksi. Kerrankin tuoretta lähiruokaa:

Kantarellimuhennos

• ½ - 1 l kantarelleja
• 1 sipuli
• 2 rkl voita
• 2 rkl vehnäjauhoja
• 1 dl ruokakermaa
• 2 dl vettä
  
• hippunen suolaa, pippurisekoitusta myllystä
  

Hauduta paloitellut sienet omassa liemessään rasvan ja sipulisilpun kanssa, kunnes neste häviää ja seos ruskistuu kevyesti. Lisää vehnäjauhot, sekoita nopeasti, jotta ne eivät ruskistu. Lisää lopuksi ruokakerma ja vesi. Sekoita huolella, ettei muhennokseen jää paakkuja. Anna muhennoksen kiehahtaa ja hauduta sitä vielä noin kymmenisen minuuttia.

PS. Jättipalsamit kukkivat rinteessä vieläkin ja kuva on huono, koska vanha hamsterismi iski jälleen ja rinteestä kuului ääniä... ;

Terveyttä leivästä?

Edellisen postauksen kommenttia kirjoittaessani aivan vesi herahti kielelle, kun muistin äitini leipoman ruisleivän maun. Muistin sen tuoksunkin. Olen yrittänyt etsiä kaupoista täysrukiista ruisleipää, mutta se on aika vaikeaa. On niitä joitakin ja myyjäisistä saa myös. Melkein jokaiseen sorttiin on lisätty vehnäjauhoja. Ja hiivaa, jota ei ennen ruisleivässä tarvittu. Sitten muistin ns. terveysleivän. Kun kerran äidin leivänjuuri on menetetty, onhan minulla pakasteessa terveysleivän juuri. Tein sitä aikoinani paljonkin ja vein tuliaisina. Välillä se onnistui hyvin, toisinaan taas taikinan nousemisen kanssa oli niin ja näin. Sain juuren tähän terveysleipään kauan sitten naapuriltani. Nyt kokeilemme miehen kanssa yhteistuumin, vieläkö se toimii.

Tarvitset
1. 1,5 l kylmää vettä
2 rkl suolaa
2 dl leivänjuurta
2 dl auringonkukansiemeniä
2 dl pellavansiemeniä
3 dl rikottuja ohrasuurimoita
8 dl ruisjauhoja
10 dl vehnäjauhoja

Sekoita ainekset puukauhalla ämpärissä ja anna hapata 12-24 tuntia.

2. Voitele neljä pitkää vuokaa ja lisää ämpäriin
0,5 l haaleaa vettä
14 dl ruisjauhoja

Sekoita taikina käsin ja nostele se vuokiin. Anna leipien kohota 2-6 tuntia.

3. Paista 175-asteisessa uunissa 2 t 15 min

Tuolla keittiössä se taikinanjuuri nyt happanee punaisessa muovisangossa, koska taikinatiinua en omista. Hierinkin jäi mökin myynnin yhteydessä eteisen verholaudan päälle, siihen tuohivirsun viereen. Kyllä sen huomenna jo näkee, toimiiko juuri. Mielenkiintoista. Onpa mitä seurata. Olkoonkin, että siinä on vehnäjauhoja (laitoimme kyllä itse hiivaleipäjauhoja osan), kai se on terveellistä hiivattomuuden ja noiden kuitupitoisuutta lisäävien siementen takia. Onkohan tämä ystävältä ystävälle aikoinaan kiertänyt resepti toisille tuttu? Viime viikolla leivoimme hiivaleipää. Siirappi oli lopussa. Laitoimme sen asemasta fariinisokeria. Tänään kaupasta löytyi leipäsiirappia!
___
Edit. 29.8

Unohdin mainita, että pitää muistaa ottaa uusi taikinanjuuri (noin 2 dl) pakasteeseen, ennen kuin täyttää vuoat. Leipämme oli valmista eilen illalla varttia vaille kahdeksan. Ei siis mitään pikaruokaa. Piti heti uunista otettua päästä maistamaan. Levite suli lämpimän leivän päällä, kuori oli ehkä liian kova ja paksu. Se johtunee vanhan uunimme ominaisuudesta lisätä lämpöä omin päin eikä noudattaa asetettua lämpötilaa. Ihan suussa sulavaa, erilaista, vanhaa tuttua, tuoksuvaa.