Talven, virusten ja kivun selätystä

Äkkiäpä tämä tammikuu meni. Koko blogi on jäänyt retuperälle. Läppäriin tunkeutui jokin virus. Tätä konetta on hoidettu melkein yhtä paljon kuin minua. Yritän nyt muistella sentään jotakin. On ollut monenlaista säätä, aurinkoakin yllättävän paljon tammikuuksi. On saanut ihailla paksun kuuran kuorruttamia puita.

Tammimarkkinoiden aikaan pakkanen pani parastaan täällä. Lunta on satanut liiaksi asti. Jopa kaupungin metsäladut jouduttiin sulkemaan, koska raskas tykkylumi katkoi havupuiden latvuksia ja oksia. Tänään oli vaihteeksi harmaampi päivä, mutta ei se estänyt ulkoilijoita. Puijon montussa oli hiihtäjiä taaperoista senioreihin.

Osuimme sinne kisojen aikaan. Oma hiihtoni on kävelynopeudella tapahtuvaa täpöttelyä paitsi alamäessä. Kiersin pesäpallostadionin lenkin. Se onnistui hyvän suksihuollon ansiosta. Nousin ylämäkeä hallitusti ns. suorilla. Silloin on voitelu kohdallaan, kun luistoa ei ole liikaa ja pito on varma. Mukava saada päivittäinen liikunta-annos muutoin kuin kävelemällä. Sekin on tosin ollut välistä hankalaa liukkauden takia. Mutta periksi ei anneta.

Kuuluttaja luetteli osin tuttuja nimiä ja harjoitushyppyjen pituudet olivat mielestäni aivan huippuja.  Yritin tietenkin ottaa kuvaa jostakin mäkikotkasta, mutta huonolla menestyksellä. Olen ennenkin todennut, että valokuvaaminen ja hiihto eivät tue toisiaan.

Pari vuotta sitten tulin ostaneeksi sellaiset monot, jotka soveltuvat sekä perinteiseen että luisteluhiihtoon. Päädyin kompromissiin, koska oikea nilkkani kaipaa tukea. Nyt kaipaan vanhoja matalia monojani. Nämä nykyiset ovat nauhoineen, vetoketjuineen ja tarrakiinnityksineen niin hankalat laittaa jalkaan, että pienelle hiihtolenkille ei tule oikein lähdetyksi. Odotan, että jäälle tulisi kovapohjainen tasainen latu.

Poikkesimme menomatkalla yhdessä urheiluliikkeessä etsimässä helpommin puettavia monoja. Siellä sitä sitten sai todeta taas kerran sen, miten aika lentää minusta ohi. Myyjä epäili, ettei siteisiini sopivia monoja enää ehkä löytyisi. Pitäisi siis vaihtaa myös siteet. Johtaako tämä siihen, että lopulta on ostettava koko paketti suksineen ja sauvoineen? Kyllähän nuo sauvat ovat jo ehtineet likaantua.

Kaikki kuvat ovat tammikuulta. Tuo alin on ehkä vaarallisimmasta tilanteesta liikenteessä. Siinähän on selvästi tukkirekka.

Polkuja

Venlojen kirmailua katsellessa äsken tuli mieleen, miten valtava kasvuvoima luonnossa on. Aukkohakkuiden ja myrskykaatojen jäljet peittyvät alkukesästä melko pian sakeaan vihreään. Kaikki näyttää kauniilta, mutta valitettavasti istutuskuopat ovat ikäviä loukkuja. Olen niihin "pudonnut" useammin kuin kerran.

Kaksi kulkijaa ei vielä tee polkua. Kolmas sen jo tekee. Suunnistajat saivat hetkessä aikaan mustat polut maastoon. Kostea maa tietenkin vielä edisti asiaa. Jotta jokin vanha karttapolku säilyy, se vaatii kulkijoita. Ihmisiä ja eläimiä. Kaksikin ihmistä riittää, jos he kulkevat samaa reittiä säännöllisesti. Ikäpolveni muistaa aitta- ja navettapolut maaseudulla. Ja oikopolut naapureihin.

Huomenna on luonnonkukkien päivä. Kotoisten ja kai se saa olla tulokkaidenkin. Jostakin ne alkuperäisetkin kukat ovat aikoinaan tulleet näille leveysasteille. Ymmärrän toki, että valtaisia lupiinikasvustoja täytyy rajoittaa, etteivät kissankäpälämme ja kissankellomme vallan kuole. Sama koskee jättipalsamia.

Tämänvuotinen teemalaji on valkolehdokki. Olen vain yhden kerran elämässäni törmännyt siihen luonnossa - sen kaksin auki pidetyn polun varrella. Mitähän sille esiintymälle mahtaa kuulua?

Kuopio on kesäisin tapahtumia täynnä. Varmaankin koko Suomi tietää, että täällä tanssii ja soi. Ja juostaan Jukolassa. On viinijuhlat ja taitavat Kalevan kisatkin olla tänä vuonna täällä. Toissapäivänä kävelin tuolla mäellä. Laavulla näkyi sateisesta säästä huolimatta elämää.  Jalkasen patsaalla oli peräti kolme linja-autoa odottamassa Viherympäristöliiton päivien osanottajia laavukahveilta.  Ihan tavalliset nuotiokahvit ne eivät olleet, kuten kuvista näkyy.

Olisi minullekin maistunut, mutta minulta puuttui se osallistujarintamerkki. Pullaviipaleet oli varmaankin laskettu.

Kesää kukin

 

Useana päivänä Puijo on ollut pilvien peitossa. Rinne on kuivaa polkua ja hidasta kulkea, mutta notkelmissa on isoja lammikoita. Purot solisevat ja täyttävät jo normaalikorkeudessa olevaa Kallavettä.

Erikoisen talven jälkeen on ollut merkillisen pitkä ja kolea hiirenkorvakevät, joka vaihtui yhdessä vuorokaudessa helteeksi. On tässä ollut ikäihmisillä, ainakin minulla, sopeutumista. Jos ei aurinko ole porottanut kirkkaalta taivaalta, niin sitten ykskaks lämpötila on pudonnut lähes kaksikymmentä astetta yhdessä yössä. Vuoristorataa mennään.  Riittää ihmettelemistä.

Ilmankosteus on railakkaiden sateiden vuoksi pysynyt yli 80 prosentissa ulkona. Kesäinen mattojen pesu saa odottaa. Eihän niitä saisi mitenkään kuiviksi. Ellei ilmasto ole todella muuttunut, minä en enää muista mitään. Pikakesä. Melkein kaikki luonnonkukat, pensaat ja puut ovat kukkineet jo ennen juhannusta. Alkukesän hento vihreä on vaihtunut jo syvempään, vahvempaan. Sateet huuhtoivat tuomenkukat pois, syreenikin sai jo osansa. Pihlajat kukoistavat parhaillaan. 

Puutarhat ovat  kesäkukkia täynnä. Tarjontaa riittää, mm. monena keväänä loppunutta portulakkaa näkyi olevan nyt runsaasti tarjolla. Tänä aamuna hain pelargoniat, lobeliat, gerberan, ahkeraliisat ja jotakin muutakin. Kaikki nimet eivät jääneet mieleen. Istutin niitä laatikoihin ja tulin siinä ylittäneeksi kipurajani. Sää muuttui helteiseksi ja lopulta taas sateeksi. Sataa sataa ropisee. Maa on entuudestaan upottavan märkää tuolla metsä- ja rantapoluilla.

Lapsena ja vielä nuorena kesät tuntuivat pitkiltä.  Ja olivathan lomat pitkiä suhteessa silloiseen omaan ikään. Nyt ajantaju on aivan erilainen. Päivät ja viikot kuluvat nopeasti. Enimmäkseen ihmetellessä. Aikoinaan sitä sai sentään jotakin aikaiseksi.

PS. Vaihdoin kuvat. Saapa nähdä, miten nyt onnistui. Anteeeksi turhat päivitykset ja päivittelyt!

Hitaasti hyvä tulee

Kovin pitkään viipyy koleus. Edellisten postausten ojien sulamistilanne ei ole muuttunut kovinkaan paljon varjopaikoissa. Jotakin uutta sentään. Västäräkki on nähty jo reilu viikko sitten ja ihmetelty pikkulintujen kevätlaulantojen hiljaisuutta hyytävässä tuulessa. Viimeksi katselin telkkää lammella ja ajattelin, onkohan lintujen höyhenpuvusta otettu mallia uusiin teknisiin vaatteisiin.

Eilisten ja viimeöisten sadekuurojen jälkeen tämä aamu oli vihdoin erilainen. Koko metsä raikui lintuelämää ja pitkään kukkivien valkovuokkojen rinnalle olivat nousseet ketunleivät. Ja rantojen ruttojuuret. Tuomen kukkanuput ovat jo melko isoja. Yllättäviäkin lintuääniä kuunnellessa harmitti, ettei tullut lapsena koulussa opeteltua niitä kunnolla. Kasvit opin paremmin, koska piti kerätä se 120 kasvin kokoelma. Ei silloin ollut tosin mitään äänitteitä ja vanhemmilla oli varmaankin tärkeämpää tekemistä. Luonto oli ja me elimme sen keskellä. Ei siitä tehty suurta numeroa. Koulussa opetettiin kasvioppia ja eläinoppia. Kuvamuistan lintuja ja senkin, etteivät ne silloin kiinnostaneet.

Merkittävimmät luontoelämykset olen kokenut korvessa. Älänteen kaunis kuikkapari, poikasiaan ruokkivat kalasääsket, karhunpennun näkeminen metsätiellä. Hirven kanssa miltei kasvotusten olen ollut tässä kaupungissa. Yksi on juossut vauhkona ihan tuossa rannassa. Tuli kai mieleeni siitä, kun kuulin uutisista Seinäjoen keskustan karhusta.

Mainitsemani kohtaamiset ovat vain muistikuvia, hyviä sellaisia. Nyt pilaisin tällaiset kohtaamiset yrittämällä ottaa niistä valokuvia. Kaikki pyritään nykyään kuvittamaan. Usein sanoittaminen olisi parempi vaihtoehto. Itse teen sitä samaa. Bloggaamisen alussa ei liittänyt tekstiin lainkaan kuvia, sitten yhden pienenpienen. Vähitellen suuremman ja lopulta useampia kerrallaan. Jopa joskus videopätkänkin.

Mistä tulee hyvä? Toivottavasti alkavasta kesästä.

Eteläpiha ei kerro kevään etenemisen totuutta. Norjanangervo on saanut nauttia auringon lämmöstä ja siksi kukkii näin varhain. Koivujen hento vihreys sen sijaan on muuttunut kellertäväksi, ehkä pitkään jatkuneesta kuivasta ja kylmästä jaksosta johtuen. Lehdet ovat vielä hiirenkorviakin pienempiä.

Luvassa lunta

Tammikuu meni äkkiä. Helmikuun alussa on yleensä jo korkeat hanget ja nietokset. Toistaiseksi meillä on ollut vain kuuraiset puut ja ne paukkuvat pakkaset. Mutta nyt heti aamusta alkoi sataa lunta. Vihdoinkin. Aurauskalusto kävi tammikuussa toki pari kertaa kolaamassa pois parin sentin pumpulilumikerroksen, mikä tuntui kyllä melko turhalta työltä.

Sateisen syksyn vuoksi purot syöttävät edelleen vettä ojiin. Onneksi vaarallisia polanteita on jo murskattu kävelytieltä. Lumi kuuluu suomalaiseen talveen. Sen puute on jo aiheuttanut vahinkoa marjanviljelijöille. Ellei lunta saada sateena, sitä tehdään koneella. Lähimmät nietokset löytyvät Puijon montusta. Parkkipaikka on suljettu, koska siellä on jatkuvasti kaksi lumitykkiä käynnissä. Olen poikennut kolme kertaa tarkistamassa. Jonnekin sitä sitten siirretään, koska korkeat kasat olivat jo vajenneet. Lähirinteen puustokin saa osansa tekolumesta.

Aurinko yritti tällä viikolla jo herätellä kevättä. Luulin muuten osaavani helmikuun alun nimipäivät ulkomuistista. Riitta, Aamu, Valo. Tarkistin seinäkalenterista. Huomenna viettävät nimipäiväänsä myös Jemina ja Lumi, Aamun lisäksi. Jatkuva muutos tai hienommin sanottuna trendit näkyvät nimistössäkin. Viiden vuoden välein nimipäiväkalenteri tarkistetaan (Yliopiston almanakkatoimisto)  tiettyjen kriteerien mukaan. Seuraavan kerran uusia nimiä otetaan kalenteriin vuoden 2015 alusta.

Riitasta tulee mieleen muutama entinen kollega ja yksi lukioaikainen luokkakaveri, Jeminasta yksi koira. Lumi-, Aamu- ja Valo-nimisiä henkilöitä ei tule mieleen yhtäkään. Onnea kaikille Riitoille tänään!

Arvo ja arvot

Eräs omalta kotikylältä lähtöisin oleva edesmennyt kansanedustaja tuli mieleeni kuunnellessani eilistä uutista arvoistamme tällä hetkellä.

Pirstoutunut Suomi. Oletko kettu, pystykorva, leijona vai pandakarhu?  Jotenkin minusta tuli pandakarhu, vaikka "tuoteseloste" ei vastannutkaan tuotetta. Horoskooppimerkiltäni olen sentään edelleen leijona. En tosin usko kumpaankaan.

Jaakko Juteinin Laulu Suomessa alkaa sanoilla "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa...". Ikäpolveni edustajat osaavat kyseisen laulun varmaankin ulkoa.

Nyt on sitten joulukoristeet koottu samaan pahvilaatikkoon mistä ne otettiin Tuomaan päivänä esille. Pipareita riittänee ainakin Nuutin päivään saakka, ehkä kauemminkin. Kuusia on kannettu muutamien ojien pohjille, koska ei ole edelleenkään hankea mihin ne tökkäisi.

Sään suhteen edellinen postaus on yhä ajankohtainen. Tänäänkin satoi silkkaa vettä. Kallaveden pinta alkaa kai olla korkeimmillaan, koska lähimmän laiturin kansi on jäänyt kokonaan veden alle. Kummallisiksi ovat kelit kääntyneet. En muista tällaista vuodenvaihdetta, että piti sateenvarjon alla ja tuulen suojassa sytyttää tähtisadetikut. Suurempaa taivaalle singottua rahantuhlausta katselimme vain sivusta eikä onneksi pelottanut yhtään. En muista nähneeni myöskään tähän aikaan vuodesta vadelmapensaassa uusia lehtiä. Eikä jänis ole käynyt ennen napsimassa sinivuokon lehtiä ruuakseen. Ja toisaalla on pakkasia ja lunta liiaksi asti.

Tämän päivän piristys oli rantapuussa havaittu isokokoinen käpytikka. Kuvattavaksi lintu ei kunnolla suostunut, kun on niin nopsaliikkeinen. Mutta se lintujen sirkutus ja tikkojen koputus oli kuin kevään enne, vaikka edes talvea emme ole toistaiseksi saaneet. Kai se talveksi kuitenkin kääntyy - lopulta. Eivät ole vuodet veljeksiä.

Edit. 15.43

Olin vallan unohtaa toivottaa oikein alkanutta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni! 

Kun ei sanotuksi saa

Oppilaiden hälistessä minulla oli tapana alkaa puhua hiljaisemmalla äänellä ja lopulta vaieta tyystin. Viimeistään siinä vaiheessa oppilaat hoksasivat, että opettajalla saattoi olla jotakin asiaa heille. Yleensä se toimi hyvin. Ei tosin aina. Ehkä olisin voinut lopulta vaikka poistua luokasta sanomatta sanaakaan. Ei sentään, koska valvontavastuu esti. Huutamaan minusta ei koskaan ollut eikä ole.

Hiljaisella äänellä puhuminen tarttuu ainakin pieniin lapsiin. Isommat lapset hoksaavat aika pian, ettei heidän tarvitse alkaa kuiskailla tai supattaa, jos keskustelukumppani on tilapäisesti puhekyvytön. Puhekipsissä ei saisi edes kuiskata, koska se rasittaa äänihuulia aivan yhtä paljon kuin puhuminen. Joutonomina olen jo kauan käyttänyt ääntäni hyvin vähän ja siksi olin unohtanut, että flunssaisena tulee säästää ääntään.

Ääntä tulisi hoitaa. Onhan se ihmisen ominta minuutta. Viikonloppuna ääneni nimittäin yllättäen katosi.  Toisaalta on ihan terveellistä ja hyödyllistä kokea, millaista seurustelu on ilman puhekykyä. Kynä ja paperi kädessä  pitää pitää vuorovaikutusta yllä, koska itsekeksimäni viittomat eivät oikein mene perille eikä fläppitauluakaaan ole. Jos olen luonnostaankin hiljaisen sorttinen, mykkänä tunsin seurassa kutistuvani entisestään. Ilma tuntui olevan sakeanaan sanoja ilman minuakin. 

Edellisessä postauksessa mainittu talvi on näköjään peruttu. Vain aivan vähäisiä lumilämpäreitä näkyi ojissa ja linja-autopysäkkien kohdalla niillä seuduilla, jossa lumentulo oli ollut runsainta. On tullut istutuksi auton ratissa ja pelkääjän paikalla satoja kilometrejä. Ja vastapainoksi tanssituksi villasukkasillaan innokkaiden ikiliikkujien kanssa. Lumentulo pakkasineen sai joutsenet liikkeelle. Varsinaisina joutsenbongauspäivinä en niitä nähnyt, mutta perjantaina kyllä. Kymmenien joutsenten näkeminen pellolla einehtimässä on aina sykähdyttävä näky. Ja talvea tietää myös harsokorennon ilmaantuminen sisätiloihin. Lehtipuut ovat täällä jo  miltei alastomia. Viimeisinä värivaloa talviajan hämärään tuovat lehtikuuset siellä täällä.

Joutsenbongaus BirdLife Suomi

Maailman STROKE-päivä 29.10.

Elokuun MM - marjoja ja mestareita

Aika kuluu nopeasti ihmetellessä kesän vaihtelevia säitä. Täytyy myöntää, että syksy on saapunut näille leveysasteille. Pihapihlaja on jo punastunut latvastaan. Sen marjoista suurin osa on jo kadonnut, tänä vuonna, kumma kyllä, räkättirastaiden suihin. Olisikovatkohan jo toista poikuetta?

Eilisiltana ilmeisesti viherpeipot einehtivät kesäkukkien siemenillä takapihalla. Olin jo huolissani saponariasta, siis etteivät veisi ihan kaikkia siemeniä. Varikset ja harakat ovat ilmaantuneet takaisin. Pikkuorava taiteilee edelleen tolpalta toiselle. Meno sujuu jo vauhdikkaasti. Närhikin on näyttäytynyt. Kaikki tämä on nähty ikkunalasin takaa.

Puoli vuotta on myös katseltu talvella väärään paikkaan purettua puupinoa. Viikon päästä lauantaina on luvassa talkoot. Jospa tukit muuttuisivat polttopuiksi ja maisema siistiytyisi. Alkukesästä näytti, ettei takapihan nurmikko pääse kasvun alkuun lainkaan. Sitten kun taivas ensimmäisen kerran repesi, on vettä riittänyt. Ihan liiaksi asti. On saanut olla tarkkana, missä välissä on tohtinut marjapensaisiin mennä. Minusta ei siihen juuri ole ollut. Olenpa vain vanhasta muistista aina hetken nyprännyt herukoita tai vadelmia pikkuastiaan. Ja tiennyt mitä siitä seuraa. Samaa kuin pitkään kävelemisestä, seisomisesta, istumisesta tai näppäilemisestä. Kiristystä ja kipua.

Kerran olen kävellyt uuden sillan näkoalapaikalle, josta ensimmäinen uskalikko on jo lehtiuutisen mukaan hypännyt alas laivaväylään. Onneksi hänelle ei ollut käynyt kuinkaan. Sillat tuntuvat olevan lemmenlukkojen ja miehuuskokeiden paikkoja. Tuli mieleeni Mostarin silta. 
Saviheinä näkyy kurottavan korkeimalle tänä kesänä istutettujen koivujen juurella. Maitohorsma ei ehtinyt vielä tänä kesänä.

Loppuviikosta on tullut hiukan seuratuksi myös Moskovan iltoja. Minun silmiini stadion näyttää sinisine kukkakoristeineen kummalliselta. Onhan perinteinen venäläinen koristevärimaailma ennen ollut  punaista, valkoista ja mustaa. Ei siellä myöskään juuri näy kyrillisiä kirjaimia. Etäällä kuitenkin häämöttää tuttu yliopistorakennus. Muuten kisat voisivat olla ihan missä tahansa. Nuorena tuli paljonkin kuunneltua Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen selostuksia radiosta. Nyt television kisakatsomossa homma tahtoo mennä urheilijoiden asujen, kampausten ja meikkien ja korujen ja kynsien seuraamiseksi.

Eilen

Neljän maissa kävin postilaatikolla. Ei ollut lehti vielä tullut.Sääennusteen mukaan odotin sumuista aamua. Ilma kyllä tihkui kosteutta ja selvimmin kaste kimmelsi lupiinien lehdillä. Elokuista on. En ehtinyt rantaan ennen auringonnousua. Matalalta paistava aurinko suorastaan viilsi silmänpohjiani, kun yritin saada kuvaa auringonsillasta. Ei onnistunut. Usva alkoi nousta alavilla mailla vasta iltakymmenen jälkeen. Kuvaamista ajatellen liian kaukana.

Viiden kieppeillä näkyi ensimmäinen koiran ulkoiluttaja tulevan polulla vastaan. Hän oli puheliaalla tuulella. Ei ollut vielä nukkunut lainkaan, koska oli ollut rokkitapahtumassa. Tyynessä säässä veden äärellä olisi pitänyt melkein kuiskailla. Maistelimme vadelmia ja muistelimme, miten kumpikin oli aikoinaan poiminut piirakkamustikat hetkessä parin sadan metrin päästä. Nyt meitä kummastutti se, miten rantapuistoa nykyisin hoidetaan. Paikoin melkein kaikki aluskasvillisuus on niitetty ja vesottu ja vapaa vesi näkyy.  Tässä kohtaa puisto alkaa muistuttaa pöpelikköä. Hänellä olisi ollut toivomus yhden tietyn pensaan poistamisesta. Ei näy vesi enää keittiön ikkunasta, vaan pitää katsella naapuritalon autorivistön kattoja. Ei kai siitäkään mitään tulisi, että jokainen asukas kävisi oman käden oikeudella kaatamassa juuri haluamansa puun tai pensaan. Ainakin aiemmin siitä on seurannut satikutia.

Linnut ovat  vaiti, muut paitsi lokit. Pari varista käy silloin tällöin muurahaispesän kimpussa. Pikkuorava on joinakin päivinä syöksyillyt sähkökaapelia pylväältä toiselle ja sitten kadonnut hulppeasti pituutta kasvaneiden puiden oksien pimentoon. Harakkakin on ollut nykyisin harvinainen näky. Lokkeja on entistä enemmän. Jokunen tiira.  Minne ovat käpytikat kaikonneet? Matkan varrella pientareilla päivysti muutama varis ja jokin sorkkaeläimeltä näyttävä pieni otus ylitti tien. Hirvivaaramerkkejä riitti koko matkalle. Onneksi näimme vain yölaiduntavia lehmiä.

Hellepäivänä oli hyvä pysytellä sisällä suojassa auringon paahteelta ja istua, vaikka se tiukkaa tekeekin, ilmastoidussa autossa. Eilinen ilta oli aamua kauniimpi. Liekö viisaampikin.

Kevään värejä ja ääniä

Eilisellä kävelyretkellä kuulin käen kukkuvan ensimmäisen kerran täällä. On se joka kerran niin sykähdyttävä kesän merkki, että kukuntaa täytyi ihan pysähtyä kuuntelemaan. Löysin tänään 8v-syntymäpäiväänsä viettävästä YouTubesta tuon linkin takana olevan videon. Kutakuinkin tuolla tavalla rantapuisto raikaa aamuisin, kun suodattaa pois liikenteen melun. Harvennushakattu Puijon pohjoisrinne ei niinkään. Lintuset etsiä entisiä laulupuitaan. Mustikka kukkii, samoin käenkaali, rentukka, orvokki ja moni muu. Myös lemmikki. Vanhat vaahterat ovat täydessä kukassa, tuomi vasta nupulla.

Melkein helle kävi kaupungissa helluntaiviikonvaihteessa. Toivottavasti ei käy kuten viime kesänä. Helatorstain, joka oli vuosi sitten suunnilleen samaan aikaan kuin helluntai nyt, helle jäi kesän miltei ainoaksi lämpimäksi päiväksi. Vasta elokuun alussa oli toinen lämmin jakso.

Puutarhamyymälät pursuavat puita, pensaita, kukkia ja taimia ja tietenkin kaikkea muuta oheistuotetta. Olisi aika harkita, mitä kuumalle etupihalle oikein hankkisi kesäkukiksi. Varmaankin jotakin välimerellistä, jos vain vielä löytyy. Portulakka? Pelargoniat tietenkin. Pohjoisparvekkeen mikroilmasto muuttui koivun kadotessa niin, että huonekasvit eivät ole siellä enää turvassa auringon poltteelta. Eli tarvittaisiin paremmalla  viherpeukalolla varustettu ihminen valitsemaan kukat sinnekin.

Porokeitto, tosin kaapista löytyvin raaka-ainein sovellettu (= riisuttu) versio, porisee parast´aikaa hellalla. Ei nyt satu olemaan kirsikkatomaatteja eikä jaksa lähteä hakemaan. Ja koska lipstikka työntää jo yli puolimetristä versoa, tuli mieleen lisätä sitäkin hiukan mausteeksi.

Kevään loppukiri

Sumuisen viikon päätteeksi aurinko helli luontoa eilen siinä määrin, että koivut alkoivat latvuksista vihertää. Yllättävän äkkiä. Jossakin vaiheessa puhuttiin, että kevät olisi kolmekin viikkoa myöhässä. Itse olin veikannut jäiden lähtevän vasta eilen. Viskaalien ilmoittama virallinen jäiden lähtö Kallavedestä tapahtui edellisenä sunnuntaina klo 5.30.

Ennen kuin puut kunnolla lehtivät, niiden vieno vihreä hivelee silmää. Iltahetket ovat pastellisävyissään melkein maagisia. Kyllä, kyllä. Äidit saivat valkovuokkokimppunsa täälläkin. Itse tosin sain ruusuja ja orvokkeja. Vielä lauantaiaamuna näytti siltä, että kastehelmien painosta nuokkuvat nuput eivät ehtisi avautua. Ilmankosteus on ollut sitä luokkaa, että tuulettumaan viedyt talvitopat ovat vain keränneet kosteutta.

Viime vuonna pihan krookukset katosivat parempiin suihin. Tänä keväänä samaa on tapahtunut tulppaaneille. Scillatkin odotuttivat itseään ja samoin kevätkaihonkukka. Nyt kaipailen enää kevätesikkoja. Mihin ne tulikaan siirretyksi syksyllä? Eikö vielä ole niiden aika? . Ehkä ne vielä nousevat, kun malttaa odottaa.

Käpytikkoja näyttäisi ja kuuluisi olevan enemmän kuin ennen. Yksi pariskunta vierailee ahkerasti lähimmässä koivussa ja sähkötolpassa. Eilen illallakin näytti siltä, että pariskunta asettautui yöpuulle koivun oksalle. Ehkä kuitenkin vain lepuuttivat niskojaan.

Tällä viikolla olisi kalabongauksen l. fongauksen vuoro. Itse kävin aamulla etsimässä näsiää ja rentukoita. En löytänyt vielä kumpaakaan. Sen sijaan laavulta löytyi yksi ihan hyväkuntoinen vaalea lenkkikenkä. Merkillistä. Ja hetken kuluttua pyörätien ojasta  tukevampitekoinen urheilujalkine, musta.  Miten ne sinne ovat päätyneet jää mysteeriksi.

Toppatakkivappu

Muistan kävelleeni kymmensenttisessä loskassa ja räntäsateessa pääkaupunkimme linja-autoaseman halki jonakin vappuna vuosikymmeniä sitten. Eilen ulkoillessa untuvatoppatakkikaan ei ollut liikaa. Melkein uskaltaisin sanoa, että eilinen oli kylmin muistamani vappu.

Pariin otteeseen satoi hetken riisiryynin kokoisia rakeita. Lämpöasteita oli toki neljä, mutta ulapalta vapaasti puhaltava pohjoinen puhuri kävi luihin ja ytimiin. Vuoroin paistoi, vuoroin pilveili, ja vesi muutti väriään sävy sävyyn.

Aallot kuljettivat irronneita jäälauttoja ja ruovikkomattoja vasten silta-aukkoja. Siihen ne sitten juuttuivat. Silta-aukkojen ahtauteen. Oli mukava kuunnella puikkoutuneen jään helinäsolinaa. Ja yrittää taltioida sitä kameralla videoklippeihin. Lokit ottivat jäälautoilla ilmaista kyytiä. Ehkä samoin teki kuvan sorsapari, joka pyrähti rantavedestä lentoon. Vesilintuja minä itse asiassa meninkin etsimään.

Vappu ei tässä lähiössä  oikeastaan näkynyt eikä kuulunut juuri millään tavalla. Yksi vappuhuiska näytti eksyneen väärään paikkaan, ojaan. Lumen alta ovat vasta paljastuneet edellisen yhteisöllisen tapahtuman, vuodenvaihteen juhlistamisen merkit, ilotulitteiden ja ulkotulien jäänteet. Kylä odottaa kevätsiivousta. Tuuli näyttää kyllä vievän mennessään kuivat lehdet. Roskat pitää poimia muuten.

On sinivuokkojen aika. Hyvä aika.

Vuodenaikaan nähden

Maaliskuu on ollut toistaiseksi tavanomaista kylmempi. Sama vuoroin uuden lumen muotoilema, vuoroin  auringon lämmön rei`ittämä ilmainen ulkokaihdin olohuoneen ikkunan edessä pysyy ja pysyy ja pysyy. Se on ollut siinä tammikuusta alkaen. Pitää päivisinkin sellaisia pakkaslukemia, että jääpuikot kasvavat edelleen vain pituutta. Ja tuisku tuivertaa eteisen lumikatteen toiseen reunaan uusia kerroksia kuin täytekakkuun.

Aamut ovat olleet erikoisia näytelmiä. Hetken ennen auringonnousua vastaranta saattaa näkyä. Kohta sumu täyttää koko maiseman. Hetken kuluttua sininen taivas purskahtaa esiin ylhäältä alaspäin ja ilman kosteus kiteytyy puiden ja pensaiden oksiin, koska pakkanen ei osoita merkkiäkään luovuttamisesta.  Ellei valo olisi näin huikaiseva, pitäisin tätä äskettäin sataneen puhtaan lumen pehmentämää maisemaa talvena, vaikka maaliskuun idus on jo ohi. Hanget hohtavat ja kuura sävyttää havupuutkin hurmaaviksi.

Flunssa on pakottanut pysyttelemään sisällä ja nauttimaan lämpimiä juomia aina kun muistaa. Ikkunasta katsoen sää näytti eilen iltapäivällä ihanteelliselta, mutta jo postilaatikolla käynti paljasti karun totuuden. Tuulen hyydön. Miten minä en kestä enää yhtään vetoa enkä viimaa?

Vein postin sisälle ja kävelin kuitenkin laiturin luokse ja takaisin. Pakkanen piti huolen, ettei ollut liukasta. Erotin puiden latvuksista viserrystä, vaikka en lintuja nähnytkään. Moottorikelkkailijat kiisivät jäällä edestakaisin. Huviajelua? Jalankulkijoita ja hiihtäjiä ei juuri näkynyt. Joko tikka tai palokärki nakutti puuta rantapolun varressa. Kuuntelin aikani. Nokankoputtaja oli rungon väärällä puolella. Näin vain vilauksen punaista, kun nakuttaja vaihtoi maisemaa. Niin minäkin.

Sisältä katselin sitten ikkunasta variksia ja harakoita.  Onhan se niskaystävällisempää sillä tavalla.

Ajankuluksi voin pelata vaikka linnuntunnistusvisaa BirdLifen sivulla.

Tänään alkaa Luonto-Liiton kevätseuranta:

Tämän vuoden Kevätseurannan teemana on maa, vesi ja ilma. Tänä vuonna havainnoidaan  perinteisten vakiolajien lisäksi myös abioottista luontoa. Havaintoja toivotaan lumen sulamisesta, vesistöjen jäiden lähdöstä sekä ilman lämpötiloista. Tämän vuoden teemaan liittyvä havaintosivu löytyy täältä.

Tyyntä myrskyn edellä

Talviturkkinen orava kurkistaa sisään keittiön ikkunasta. Se liikkuu sulavasti pitkin tiiliseinää, mutta jotenkin sen käpälä lipsahtaa ja kurre päätyy ikkunapellille. Siinä eivät sen kynnet enää pidä, vaan orava pudota kopsahtaa maahan. Ilmeisesti kissan tavoin jaloilleen, koska mitään jälkiä ei jää.

Tilhet, joita pari viikkoa sitten pyörteili todella runsaasti, ovat kadonneet pihapihlajien marjojen katoamisen myötä. Keskustasta löytyy vielä lokakuun lopun pakkasten puraisemia pihlajanmarjoja. Koituvatko katukuilujen kirkkaat ikkunalasit vai mahdollisesti käyneet marjat kovin monen lintuparan kohtaloksi? Niitä virui muutama kävelykadulla.

Mennyt viikko oli todella lauha. Eilen sai kävellä todella sakeassa usvassa. Lumeton maa ja sumu imaisevat lyhenevän päivän vähäisen valon. Harmaan ja ruskean marrassävyjen kirjon keskeltä  erottuvat terävinä vain valkoiset lumimarjat. Puiden latvojen yläpuolella kraakkuu muutama varis. Harakka näyttäytyy myös silloin tällöin.

Ihmiset ovat ilmeisesti kaikonneet joulumarkkinoille tai tavarataivaiden kätköihin, koska vastaan tulee vain tuttu Aila ja pari polkupyöräilijää ja koirien ulkoiluttajaa. Isolla tiellä soljuu jatkuva virta autoja, joiden valot pilkkovat pisaroista sakeaa ilmaa. Tien painaumiin syntyneet lätäköt heijastavat tolpat lankoineen ja liikennemerkit. On tyyntä kuin myrskyn edellä. Unenomaista.

Kuvat Suosaaresta.