Så mycket som möjligt

Det är den traditionella Svenska dagen igen och jag måste göra vad jag har lovat for mig: att skriva en kort text på svenska. Redan i fjol och även tidigare har jag förstått, att detta blir svårare och svårare med tiden, om jag slutar att göra så. Det hindrar inte mig att försöka igen.

Det har hänt så många saker in mitt liv under senaste år. Jag har flyttat. Det menar att många många saker, möblar, böcker, gamla kläder, mattor och skräp, aviser, papperlappor, foto o.s.v. måste ha funnit en ny plats. Ofta var det i roskis. Det tog tiden och var mer krävande som jag kunde ana. På någon nivå kände jag att jag dykte djupare i min familjhistoria än någonsin tidigare.

Barnen och barnbarnen och min make gjorde mera än jag, men trots det att lämna en större och vacker och renoverad bostad med många oförglömliga saker var psykiskt tungt för mig. Man säger att flyttande till en ny ort kan upplevas som en svårighet eller som en utmaning eller som en möjlighet. Jag måste säga, att det har varit allt detta.

En mindre bostad med för stora möblar och för många lådor fulla av kära minne väntar arrangering, men det påkallar fysiska och psykiska krafter som saknas nu. ICT-teknologi syns inte ha hjälpt i hälsovården. Man trodde, att i världens bästa landets ICT-systemer skulle ha varit färdiga att "diskutera" med varandra. Men nej! Det tog månader att bli inskrivits i hälsovården här. Det har varit många timmar väntande med luren öppen på bordet, väntande på telefonsamtal, ofta förgäves.

Jag vet och hoppas, att allt skall ordnas med tiden i en bostad utan trappor. Det finns inget liv utan hopp. Utan hopp att spatsera igen utan hjälpmedel. Jag vill inte ge upp, fastän det gör så ont i kroppen...och i mitt hjärta. Tänk positivt och rör sig så mycket som möjligt. Jag är inte ensam i denna situation.

Ha det bra alla mina kärä och vänner!

****

Det snöar nu. Foto är en minne av ett kärt och så mångårigt landskap i Kuopio. (30.11.2006)

Hevonen är häst...

Det är den ända dagen året runt, när jag skriver på det andra inhemska språket. Det känns att bli mera krävande varje år.  (sic) Det är märkvärdigt, att här i Savolax jag hittar mera texter på engelska och på ryska hellre än på svenska. Jag menar sådana saker som anvisningar på soptunnor t. ex.

Lyckligtvis finns det varudeklarationer på matforpackningar också på svenska. Vi alla kommer ihåg den tiden, då den såkallade "ryskspråkiga" oltermanni ost och Valio smör och yoghurt kunde köpas i några butiker. Det är inte så längesedan. Jag reste till södra Finland for att se den första sådan ost.

Dessa felspråkiga produkter var billigare. Jag hörde, att äldre mänskor köpte många kilo av ost t.ex.   Jag minns, att redan på början av 1970-talet kunde man köpa den samma Viola ost i Leningrad. Den var packad i små runda vita burkar då. Då kunde man köpa finska ägg där också. Och människor som jag talade med sade, att de båda var goda och smakliga produkter.

Sällan köper vi smör.  Det hände så, att min make inte vet, att billigare osaltat smör var till salu en gång i den butiken vi brukar att köpa mat. När han kom hem, frågade jag, om han hade sett det. Nej, han hade köpt normalt finskt smör i stället. Hemma förstod han, varför en del av smörhyllan hade varit nästan tom, men trots det hade en stor mängd av mänskor skyndat dit hela tiden.

Jag måste erkänna i alla fall, att nu finns det två små paketer av "ryskspråkig" smör i vårt kylskåpet. Men jag har inte ännu hittat på, vad jag skall göra met den. Tips? Har du köpt och smakat osaltat smör?

Auvo K.

Tänään on Auvon nimipäivä. Olen tuntenut vain yhden Auvon. Luulin tapaavani miehen, mutta hän olikin nainen.

Mikään ei pelottanut maalaistyttöä enempää kuin yliopiston ensimmäiset suulliset tentit vieraalla kielellä. Abikevään suulliset tentit eivät pelottaneet, koska tiesi lukeneensa niihin kaiken tarvittavan ja muistikin oli tuolloin aivan toista luokkaa kuin nyt. Valinnan vapautta ei ollut, kaikki lukuaineet piti tenttiä. Luokanvalvoja piti historiasta ainakin kaksi, jollei peräti kolme eri tenttiä. Suomen historian tentti oli kohdallani viimeinen.

Professori Auvo Kurvinen tuli tutuksi yliopistossa. Olin hänen suullisessa tentissään kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli traumatisoiva tapaus. Meitä oli muutaman opiskelijan ryhmä approbaturin suullisessa tentissä. Ymmärtäminen oli helppoa, mutta kielen tuottaminen vaikeaa. Vielä 60-luvulla vieraan kielen opettaminen oli kielioppia ja kääntämistä. Ne kyllä sujuivat. Muistan kuin eilisen päivän, miten arvoisa professori kuulutti koko ryhmälle, että Miss S. doesn´t really know, kuunneltuaan lähinnä änkytystä muistuttavan vastaukseni. Miksi hän ei kuitenkaan reputtanut minua?

Hän oli myös toinen graduohjaajistani, toinen oli KGU:ssa, Kiovassa. Sen myötä laudaturin suullinen tentti piti suorittaa myös hänelle. Tuolloin Helsingin yliopiston professoreilla, ainakin joillakin, oli tapana kutsua opiskelijansa suulliseen tenttiin omaan kotiinsa. En muista hänen katuosoitettaan, mutta asunnon siisteys ja kalusteiden tahraton kiilto ovat jääneet mieleeni. Läpi meni sekin tentti, vaikka yksi kysymys oli tenttivaatimusten ulkopuolelta.

En osaa sanoa, miten toiset kokivat hänen persoonansa ja tapansa ohjata ja kuulustella. Hymynhäivääkään en muista nähneeni hänen kasvoillaan ennen viimeistä kädenpuristustamme. Siksi(kin) se, että hänen jäämistöstään löytyi 41 laulun sanoitukset serkkunsa Toivo Kärjen sävellyksiin, paljasti, ettemme itse asiassa koskaan tunne ketään toista ihmistä todella. Itseäni kiehtoo suuresti ajatus, että hänen väitöskirjansa ohjaanana toimi itse  J. R. R. Tolkien.

YouTubesta löytyi vain muutama hänen sanoittamansa kappale.

Kuvassa on teeruusu. Olkoon se kunnianosoitukseni ikimuistoisen opettajani muistolle. Mustanmerenruusun kävyt ovat jo siirtyneet uuteen multaan. Muuten vähäluminen ja enimmäkseen harmaa talvi vaikuttaa jatkuvan samanlaisena keväänä. Lämpöasteita on jokunen, mutta hyytävä tuuli saa sään tuntumaan kylmältä ja öiset pikkupakkaset jatkuvat.

Pöhinää ja muita vuoden sanoja

Sataa vettä ja lämpötila on vaihtunut lähes parinkymmenen pakkasasteen jälkeen neljäksi lämpöasteeksi Sisäkeli. Jos minulla olisi valta, ottaisin yhteyttä pilvipalveluun ja tilaisin sellaiset pilvet, jotka toisivat kauniin joulukorttimaisen lumisateen huomiseksi Lucian päiväksi. Saattaa sen myrskytuuli tuodakin Arktikselta asti. Suomalaisena en yhtään pelkää talvivaaraa, koska mehän olemme syntyneet sukset jalassa ja juoksemme ja pelaamme potkupalloa tai hiihdämme vaikka korkokengät suksiin naulattuina kesäisinkin pitkin hyllyvää suota. Ainakin yksi blogiystävistäni on tehnyt tämän uroteon.

Itselleni on kyllä kehkeentynyt harmillisen suuri kestävyysvaje. Ennen nousin Puijon portaat ylös ja tulin alaskin ilman sen suurempaa puhinaa tai pöhinää. Tänä syksynä olen kokeillut nousua vain pari kertaa ja todennut, että  portaissa on muuten aivan liian pieni väistötila. Viime kerralla suorastaan kiusaannuin, kun yksi ja sama varmaankin hyvällä sixpackillä varustettu mieshenkilö ehti ohittaa minut useaan kertaan mennen tullen. Hipaisten.

Olen tietenkin liian hidas. Hidas väistämään. Varsinainen tukipaketti: löytyy nilkkatuki, polvituki, alaselän tuki... mutta niiden avulla tahdon mennä aina silloin tällöin mittaamaan kuntoani. Eilen pistäydyin tuossa rannassa. Vesi oli noussut jään päälle. Kovin varovasti astuin sohjoiseen lumeen nastapohjakengilläni. Pitääkö goretex varmasti vettä vai aistinko hetikohta vuotokohdan jalkineissa? Edelliskerralla kävi niin.

Meillä on sellainen auto, joka sanoo aina bling, kun lämpötila on neljä astetta plussaa. Edellisessä autossa tuo asteluku oli kolme. Navigaattori puhuu myös. Onkohan sekin somelainen?   Ihan tuntuu oudolta pitemmillä tieosuuksilla, kun se navigaattori on hiljaa. Sitten se ykskaks sanoo vaarapaikka, vaikka tie on ihan suora ja hyvä. Olen pohtinut, onko esim. avobemareissa paremmat navigaattorit. Ainakin niiden pitäisi ilmoittaa kuskille etukäteen esim. myrskyistä ja vesisateista, joita nyt näkyy aina vain riittävän.  Onneksi on tuo aiemmin mainitsemani pilvipalvelu.
___


Eilen iltapäivällä katselin ja kuuntelin aikani kansanedustajien keskusteluja. Korvaani särähti puhemiehen ohje: Kuunnelkaa päivän sanaa. Olen tottunut assosioimaan sen hengelliseen puheeseen. Olikohan se eilinen päivän sana kestävyysvaje vai hyvinvointiyhteiskunta vai rakenneuudistus? Vai sote? En saanut selvää.

Tämän päivän sana on kuitenkin  Ylen lukijoiden vuoden 2013 sanaksi äänestämä pöhinä.  Siksipä minäkin pöhisen (sic) pitkästä aikaa.

Kuvat eilisiä paitsi viimeinen, joka on otettu toissapäivänä.

Edit. 9.1.2014

HS:n uudissanatesti
Em. artikkelin mukaan pöhinä oli jo liian vanha uudissanaksi. ;)

Edit 31.1.2014
Kotuksen vuoden 2013 sanapoimintoja.

Ajatella

Cogito, ergo sum Ajattelen, siis olen olemassa. ( eri kielillä). Miksi? Eilen kuulin radiosta, että tällä viikolla vietetään kansallista ajattelun viikkoa. Viime viikko oli  miesten viikko, joka huipentui sunnuntaiseen isänpäivään. Onko muuten olemassa miestenpäivä? Onhan olemassa kansainvälinen naistenpäivä. Parasta olisi kyllä, ettei erityisiä teemapäiviä tarvittaisi lainkaan, vaan ihmiset osaisivat olla ihmisiksi toisilleen aivan kaikkina päivinä.

Yöllä valvoessa ajattelin (siis olin olemassa, eksisteerasin) , että ajattelun viikon kunniaksi yrittäisin vaivata aivojani niin paljon, että kirjoittaisin viime viikolta pois jääneen toisella kotimaisella kielellä kirjoitetun postauksen. Olihan viikko sitten ruotsalaisuuden päivä. Liputuspäivä sekin. Nyt kuitenkin tahmoo niin paljon, että pinnaan. Ajattelen vain ihan tavallisia arkisia ajatuksiani ja ulkoistan ajattelemisen ja annan kerrankin koneen kääntää tämän tekstin. Ajatelkoon se puolestani, koska kohta minun on oltava jossakin muualla.

Käännös sellaisenaan:

"Jag tänker, alltså finns jag. (avdelning översatt till olika språk). Varför? I går hörde jag på radion att denna vecka firade de nationella tänkande veckor. Förra veckan viikkohan var män, som kulminerade i en söndag Fars dag. Finns det andra män dag? När allt, det finns så många som Internationella kvinnodagen. Jämlikhetens namn borde vara. Det bästa skulle vara ja, behövde inga speciella temadagar alls, men folk vet hur man beter sig mot varandra höger på varje dag.

På natten, tänkte jag vaksamhet (Så där var jag, eksisteerasin) och tänkte att till ära av veckan försöker bry min hjärna så mycket att jag skrev förra veckan ha varit av de två nationella språk skrivna inlägg. När allt för en vecka sedan svenskarna dag. Flagga medvetenhet också. Nu är dock tahmoo så mycket att en eker. Jag tror precis som vanliga vardagliga tankar och jag, för en gångs skull att maskinen översätta denna text. Kanske tycker att det är för mig, eftersom punkten är jag någon annanstans."

Olisi ehkä kannattanut ajatella itse. ;)

Muistamisella on myös väliä, kirjoittaa Postin joululehti ja neuvoo ulkoistamaan muistamisetkin verkkopalveluun. Posti lupaa tehdä melkein kaiken puolestasi. On nimittäin tarjolla Muistajan osoitekirja. En ole ottanut sitä käyttöön, koska kannatan kyllä ajattelemista ja muistiharjoituksia, jotta aivoilla riittää töitä. Viimeksi testasin muistiani yrittämällä palauttaa mieleeni aikuisten lasteni sotu-tunnukset. Kaksi muistin oitis, kolmannen seuraavana yönä. Toinen muistutus vuodenkierrosta on postilaatikkoon ilmestynyt tuttu punainen kirjekuori joulukortteja varten. Vuosi sitten remontin keskellä joulukortit taisivat jäädä lähettämättä.

Sään puolesta tänään on harvinainen marraskuun päivä. Aurinko paistaa eivätkä tietkään ole liukkaat, koska kaikki lumentapainenkin on sulanut pois. Toivottavasti muuallakin on yhtä aurinkoista.

Hjärngymnastik

Ibland försöker jag skriva på det andra inhemska språket eller på ryska. Kanske skulle jag försöka att göra detsamma på tyska eller på franska. Man befrämjar sin hjärnhälsa så där. Så har jag läst och hört. Denna gång är det litet mera krävande för mig att skapa text.  Varför? Nästan alla våra böcker och bokhyllor och -skåp evakuerades senaste hösten. Jag har ingen ordentlig ordbok hemma. Ju, jag vet, att det finns ordböcker på nätet och denna Google-översättningsservice. Jag vill försöka att handla denna situation att skriva min text utan dem.

Några delar av Lundia-hyllan har redan hämtats tillbaka, men jag vet inte vad jag skall göra med alla de böckerna, som jag har inte behövt för ett år. Jag kände mig trygg med alla mina gamla böckerna tidigare. Nu måste jag besluta, om de alla böcker kommer tillbaka eller inte. Det är svårt för mig. Nästan varje bok har sin historia: en gåva, ett loppisfynd, annorlunda betydelseful eller kär... Det skulle vara lättare att städa hemmet utan dem.

Barn tar efter de vuxna i allt. De läser böcker, de tittar på teevee, spelar maskspel eller de mera komplicerade spel med  sina mobiltelefonar, om he har en möjlighet och de vuxna omkring gör likadana saker.

Barnen cyklar, springer, hoppar,  kollar kottar, växter, tittar på små insekter och blommor, spelar kantele, sjunger, spelar ishockey, fotboll, boboll, vandrar i skogarna med en lampa på pannan. Det gör ingenting, om det finns mest hatade små insekter överallt. Och det finns tusentals av dem. Åtminstone här.  Det har regnat så mycket under våren. Luften är full av deras "irriterande" röst.

På trots av min svårighet att besluta lever vi den vackraste och rikaste årstiden med blommorna och insekterna. Midsommaren är här, fastän blomstertiden av rönnen är nästan förbi. Det händer snabbare och snabbare varje år.

Härlig midsommarfest för alla!

Äidinkielestä II

Z.Topeliuksen Maamme kirja, jota vielä vanhempieni sukupolvi luki oppikirjana kansakoulussa, näyttää tekemäni kuvahaun mukaan olevan antikvariaatti-, kirpputori- ja huutopistenet-tuote. Itselläni olevan kappaleen kuluneimmat sivut ovat sananlaskuja ja arvoituksia. Siitä kohtaa puuttuu joku sivukin. Tätini nimen jälkeen on merkintä III, jonka ymmärrän tarkoittavan, että Maamme kirjaa on luetettu jo kolmannella luokalla.

Jaksaako tällaista tekstiä lukea edes nykyajan kiireinen aikuinen?
 ...

"Suomen kieli on luonnonrikkaimpia, säännöllisimpiä, helpoimmin muodostuvia ja soinnukkaimpia kieliä maan päällä. Siinä on mitä kaunein kerakkeiden ja ääntiöiden sopusointu, jossa kohden se on italiankielen kaltainen. Siinä ei ole ensinkään noita inhoittavia suhuaaänteitä eikä noita kovia huokuäänteitä, joita tavataan slaavilaisissa ja lapin kielessä. Siinä on aivan määrätty sointu kuin ranskankielessä. Siinä on useampia muotoja ja vähemmän taivutustapoja ja poikkeuksia kuin latinassa, s. o. suurempia etuja ja vähemmän vaillinaisuuksia. Siinä on tavattoman runsaasti sanajohdannaisia ja -yhdistyksiä, kuten kreikan- ja saksankielessä. Se näyttää siis valinneen mitä parasta on kaikissa muissa Euroopan kielissä; mutta koska ei ole mitään täydellistä taivaan kannen alla, niin ei ole suomenkielelläkään sitä, mikä näyttää olevan  tärkeämpää kuin kaikki sisälliset edut, nimittäin suurta kirjallista käytäntöä, laajaa alaa, lähempää yhteyttä heimokielten kanssa ja kunniaa olla loistavan hovin puhekielenä."

Kuuluisa tanskalainen kielentutkija, vieras puolueeton mies, Rask kirjoitti nämä sanat v. 1820.

Z. Topelius jatkaa Maamme kirjassa, Lukukirjassa Suomen alimmille oppilaitoksille  korjatussa 28. painoksessa vuodelta 1924 (s. 157-8):

Sen jälkeen kun Rask kirjoitti nämä sanat (v. 1820), on melkoinen määrä kirjoja ilmestynyt suomenkielellä, ja sitä on  enemmän vertailtu heimokieliin. Sitä tuntevat ja pitävät suuressa arvossa ulkomaalaisetkin kielentutkijat; mutta ruhtinaat ja hovit eivät puhu suomea, ja Euroopan muille kansoille tämä kieli on käsittämätöntä kuin lintujen liverrys. Ainoastaan joskus kuuntelee muukalainen ihmeissään suomalaisten kansanlaulujen sointuvia sanoja. Ja muille kielille  käännettyinä hän ei tiedä, kuinka paljon syvää tunnetta on haihtunut. Sillä suomenkieli on kuin läpinäkyvä verho, josta kaikkialta kansan henki kuultaa. Se on vielä löytölapsi Euroopassa, silkkiin kapaloituna, mutta erämaahan heitettynä. Kun tämä lapsi kasvaa ja voi näyttää toteen sukuperänsä, niin tunnetaan se kuninkaantyttäreksi. Se on kerran tuleva yhtä rikkaaksi suurista ajatuksista, kuin se nyt on rikas viattomasta ihanuudesta. Se on kykenevä ilmaisemaan mitä parhainta ja ihaninta ihmissydän on on synnyttänyt. Sillä siihen on Jumala sille antanut suuria, kuninkaallisia lahjoja, ja tätä lasta tulee meidän käsillämme kantaa ulos maailmaan.

Elävä arkisto: Topeliuksen Maamme kirja kilpailee Raamatun kanssa.

Puhelin tietää

Mitä  voi päätellä siitä, että käyttämästäni läppäristä A- ja S-näppäimissä on melko syvät kuopat? E-näppäin on kulunut F:ksi. N, R ja K ovat myös erittäin kuluneet. Luultavasti asia kertoo jotakin tiettyjen kirjainten taajemmasta esiintyvyydestä kirjoituksissani. Tai siittä että en kirjoita kymmensormijärjestelmällä. Tai että kone on jo vanha. Tai että en istu ergonomiseti oikein.

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä hehkuttavan somettuvan kansalaiskyhteiskunnan tunnetilat ja mielialat tullaan tulevaisuudessa ehkä päättelemään tällaisistakin vihjeistä. Tai tavasta, jolla hipaisunäyttöjä käsitellään. Itse kirjoitetut tilapäivitykset muuttuvat tarpeettomiksi. Miksi vaivautua, antaa tekniikan hoitaa.

"For example, it monitors certain inputs, such as the speed at which a user types, how often the "backspace" or "special symbol" buttons are pressed, and how much the device shakes. These measures let the phone postulate whether the user is happy, sad, surprised, fearful, angry, or disgusted, says Hosub Lee, a researcher with Samsung Electronics and the Samsung Advanced Institute of Technology's Intelligence Group, in South Korea. Lee led the work on the new system. He says that such inputs may seem to have little to do with emotions, but there are subtle correlations between these behaviors and one's mental state, which the software's machine-learning algorithms can detect with an accuracy of 67.5 percent."  (Lähde: technology review, published by MIT)

On toki turvallista tietää, että puhelimen avulla minut voidaan jäljittää, jos olen eksynyt. Jotenkin en silti pidä  ajatuksesta, että kantaisin mukanani jotakin piisirua (?),  joka piirtää kokoaikaista reittiä ja käyrää kulkemisistani, tekemisistäni, tunteistani ja mielialastani jonnekin kyberavaruuden tietokantoihin. Silti olen havainnut itsessäni jo pelon mahdollisesta nettimottiuhkasta.

Joko olen pudonnut kärryiltä? Ja haluaako yhteiskuntamme kaltaiseni ihmiset takaisin enää samoille rattaille lainkaan? Tällaisia asioita tuli mieleeni presidenttivaalikeskusteluja kuunnellessa, kun teeveeruudulla siirryttiin käden hipaisulla screenillä milloin facebookiin, milloin twitteriin. Ihanko totta sitä pitäisi joka paikassa olla yhtä aikaa?

Edit klo 17.30

Vaihdoin kielistudiokuvan toiseen, koska siihen liittyvä teksti oli kadonnut. Oikean käden alla on varmaan jokin mystinen näppäin, joka päättää puolestani ja sensuroi turhat jutut pois.  Rentouttavaa vaaliviikonloppua kaikille!

Sininen huivi (Souvarit)  ja sama alkukielellä Пoдари мне платок.

Voi sentään!

Mistä näitä tuulia oikein riittää? Hannu-myrskypäivänä äkkinäinen puuska sai minut tuntemaan itseni melkein lentokykyiseksi ja pakotti auton turvaan. On ollut vesisadetta, räntää, loskaa ja kirkkaita päiviä välillä. Ihan jokaiseen makuun. Luntakin tuprutti juuri sopivasti aatoksi, niin paljon, että Puijon laella olisi luullut talven olleen tavanomaisempi.

Mihin tämä pimeä syksy ja kokonainen vuosi taas solahti? Olisi inventaarion paikka. Jätän sen väliin, koska ei sitä kyllä saa, mitä tilaa. Parempi olla tilaamatta. Jouluajassa on ollut parhainta lasten ja vunukoiden tapaamiset ja yhteiset hetket. Ystävien kortit, kirjeet ja puhelut. IT-aikana myös sähköiset viestit. Niistä kaikista tämä minulle uudella i-kielellä nimetty Liisi-mimmi on iloinnut.

Olisiko ollut aatonaatto, kun tarkoitukseni oli ostaa jouluksi voita. Lähikaupan voihylly oli tyhjä. Ylemmältä hyllyltä löysin viimeisen pienen paketin luomuvoita. Ihan riittävästi meille, koska remontin keskellä jätin jouluvalmistelut suosiolla sikseen.

Joulupukkia odotettiin keskimmäisen perheessä jo hiukan edellisvuosia rennommin eikä pienimmäinenkään toisten joukossa arkaillut. Alvan ensimmäinen yövisiitti ilman vanhempia onnistui myös hyvin. Mummu kelpasi kylvettäjäksi, mutta toki joutui selittämään, miksi valmiilta näyttävään saunaan ei voinut mennä. Eikä aamupalalla kastunut vaatteetkaan, koska joimme maitoa ihanasti siemaillen.

Postilaatikolle on ollut iljanteisten polkujen vuoksi liian pitkä matka aamuisin. Eilen illalla päivän posti ehdittiin hakea vasta iltaseitsemältä. Selasin uutta Kodin Kuvalehteä ja silmiini osui heti artikkeli "Mummu on in". Se oli lyhyt juttu maatuska-puunukeista. Olin juuri konttaillut pitkin lattioita ja etsinut puuttuvia puunukkien puolikkaita. Jokainen tytöistä haluaa leikkiä juuri niillä. Ovat in, aina olleet.

Netistä löytyy tietoja kyseisten nukkien historiasta ja symboliikasta. Lapset eivät historiasta välitä ja ymmärtävät symboliikankin heti ihan itse.

Alakuvassa pilven sisässä lepäävän Puijon jouluyön tunnelmaa. Lämpötila oli nollassa, ilmankosteus korkea. Kallaveden pinnan tasosta katsellen taivas oli niin kirkas, että tähdet näkyivät. Joulun tähdet.

Kytkyt

Luin juuri, että Google-kääntäjä muuttuu maksulliseksi palveluksi. Palvelu on ollut liian suosittu ja sitä on käytetty väärin. Olenkohan itsekin ollut sen väärinkäyttäjä, koska kääntäjä on ollut tuossa sivupalkissani? Ehkä minulta on jäänyt lukematta ja ymmärtämättä jokin ohje. Ensin koko API oli lopetettavien listalla, mutta ilmeisesti valtaisan palautteen vuoksi se säilytetään, mutta maksullisena.

Onko vastaavaa ilmaista palvelua enää saatavilla, en tiedä. Muuttuvatko Blogger ja Picasa seuraavaksi maksullisiksi? Entä Gmail? Ilmainen ei ole koskaan lopulta ilmaista.

Tässä on linkki siihen postaukseen, jonka kirjoitin lisättyäni kääntäjän sivupalkkiin. Onhan siitä ollut iloa. Ainakin itselleni. Onko kääntäjä poistettava välittömästi?

___

Edit. 12.6.:
Entäs sitten tämä  +1- asia?  Sen ilmaannuttua siirsin jakonappulat tuonne sivupalkkiin? Onkohan sillä jotakin tekemistä Bloggerin omien tilastojen ihmeellisten sekoamisen kanssa?

Arkistokaapilla

Kaltaiseni sanahöperön on ollut mielenkiintoista seurata otsikon nimistä blogia, jossa päivitettiin viime vuosisadan oikeakielisyyttä. Arkistoissa seikkaileva projektityöläinen bloggasi (omien sanojensa mukaan) kielilautakunnan parhaita älähdyksiä viime vuosisadalta. Tämän kuun alussa kaapin ovet sulkeutuivat ainakin toistaiseksi, mutta sen uumeniin jäi pääsy.

Tänä aikana jolloin ihmiset, ehkä journalisteja lukuunottamatta, eivät enää etsi uutisia, vaan lukemattomat viestimet uutisineen etsivät kilvan ihmisiä, on mielenkiintoista lukea viime vuosisadan oikeakielisyydestä. Esim. millaisia äidinkielisiä ehdotuksia kieleen jatkuvasti syntyville vierasperäisille sanoille on ehdotettu. Jotkut sanaehdotukset ovat selvästi olleet leikkimielisiä, ainakin minun mielestäni. Seuraavassa linkissä ehdotuksia reportaashi-sanalle.

Arkistokaapilla: "Ehdotukset reportaashi-sanan suomenkieliseksi vas...: "'Ehdotukset reportaashi-sanan suomenkieliseksi vastineeksi O.Y. Suomen Yleisradio A.B.:n kilpailussa. Kilpailuun osallistui 477 henkilöä. Eh..."

Näin vaalien alla kirjoitetaan ja puhutaan paljon politiikkaa. (Wikipedia) Kyseinen artikkeli ei kerro 1800-luvun jälkipuolella kieleemme kotiutuneen politiikka-sanan alkuvaiheista. Tuolloin vierasperäisiin sanoihin suhtauduttiin torjuvasti. Avartuuko ja muuttuuko käsityksemme politiikasta, jos tiedämme, että aikanaan sen suomenkielisiksi vastineiksi on ehdotettu mm. seuraavia sanoja: hallituskeino, hallitustaito, hallitustieto, valtataito, valtiotaito, valtiotieto, valtiokäytös, valtiotoimi, valtioviisaus? Näiden yhdyssanojen sijasta kielentutkijat tarjosivat lyhyempiä sanoja: valtine ja valtioima.

Puhumattakaan vanhoista sanakirjoista löytyneistä kantaa ottavista suomennoksista: sukkeluus ja kavaluus vuodelta 1853 (Daniel Europaeus: Ruotsalais-suomalainen sanakirja) ja valtiolliset hankkeet tai juonet vuodelta 1904 (C.G. Swan: Englantilais-suomalainen sanakirja).

Politiikka-sanaa käsittelevä osio on referoitu Tiede-lehdessä (3/2011) olleesta Kaisa Häkkisen artikkelista Sukkeluutta ja kavaluutta?  Jonkinlainen kanta tässä jokaisen äänioikeutetun on taas pystyttävä muodostamaan noin kuukauden aikana. Siinäpä pulmaa kerrakseen.

Sanatonta puhetta

Eräällä Intercultural Communication (suom. kulttuurienvälinen viestintä)- kurssilla oli tehtävänä kirjoittaa essee henkilökohtaista kokemuksista yhteentörmäyksistä eri kulttuurien välillä. Niitähän riittää jo täällä kotimaassa maantieteellisesti akseleilla etelä-pohjoinen, itä-länsi puhumattakaan erilaisista yhteiskuntaluokista lähtöisin olevien, vaikkapa aviopuolisoiden, välillä.

Sanoilla on eri merkityksiä, mennyt aikamuoto saattaa tarkoittaakin tulevaa yms. Ajan ja yhteenottojen l. kantapään kautta sitten opitaan joustamaan puolin ja toisin. Löytyy yhteinen kieli. Taikka sitten ei.

Jotta konflikteilta vältyttäisiin eri kansojen, uskontojen ja kulttuurien välillä, on joskus kuviteltu, että jokin keinotekoinen kieli olisi avain yhteisymmärrykseen. Esperanto ei ottanut tulta. Näin YK:n Kansainvälisenä lukutaitopäivänä tärkeintä on tietenkin pitää mielessä, että jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Tämä tavoite on vielä kovin kaukana, kuten monet muutkin ihmisoikeudet.

On kuitenkin muistettava, että kieli on vain pieni osa viestintää. Sanaton viestintä on usein voimakkaampaa kuin sanat. Siksi täällä verkon keskustelufoorumeilla ja kommenttilaatikoissa törmäämme usein hymiöihin l. tunneikoneihin. Kielitoimiston mukaan niille on lyhyissä verkkoviesteissä selkeä tarve. Minulle oli kuitenkin yllätys, miten valtava määrä niitä on. Verkosta löytyy muuten jo Hymiö-sanakirja, josta voi tarkistaa oudon näppäinyhdistelmän merkityksen.

Lyhyillä tunneviesteillä on ollut ns. sosiaalinen tilauksensa pikaviesteilyssä, mutta (varsinkaan kansainväliseksi) kieleksi niistä ei ehkä ole. Aika näyttää.

Sanafriikki ihan pihalla

Olen viime aikoina himmaillut blogin päivittämisessä, koska kotoilu ilman diginatiiveille itsestään selvää sosiaalisen median miltei kokoaikaista käyttöä naamakirjoineen ja tveettauksineen on ollut riittävän haasteellista. Olin jo kierrättämässä naapureille Suomen kuvalehden vuoden ensimmäistä numeroa, kun muistin nämä vuoden 2009 sanat (s.48).

Tildaus on tullut netissä tutuksi, vaikka en itse sitä harrasta. Samoin tiesin kyllä, mitä on tuppeen sahattu lauta, mutta ymmärrän, miksi moni ei olisi tiennyt ennen kulunutta vuotta. Meillä oli yksi sellainen kiinnitetty hyllyksi seinälle mökillä. On sen verran pakkasta, etten viitsi mennä tarkistamaan varastosta, tuotiinko se irtaimistona pois vai jätettiinkö sinne.

Ihmettelen hiukan, miksi hohtokeilailu on sanastossa vasta nyt, koska minäkin olen kirjoittanut siitä jo vuosia sitten. Vesihoitokin on saanut uuden merkityksen, kuten koko sana hoito. Osan sanoista ymmärtää heti ilman kontekstia tai selitystä, esim. alfaäiti, citykani, etelän media, etäluenta, joukkotuhonta, vaalirahoitus. Osa jää vieraaksi. Moni näistä jää elämään, mutta sanakirjoista niitä on turha kovin pian etsiä.

Kuuntelin aamulla radiota ja korvaani tarttui englanninkielinen verbi overshare. Pitäisi kai kokeilla tuolla Google translatorilla, kääntyykö se ylijakaa. Kysehän tekemisestä, toiminnasta sosiaalisessa mediassa, joka on koukuttanut miljoonat ihmiset viettämään aikaansa tai hetkiään virtuaalimaailmassa. Osa seurailee foorumeita ja chatteja, lukee ja päivittää blogeja, osa taas ei millään malta olla jättämättä puumerkkiään ja profiiliaan sinne tänne. Rippunen sinne, toinen tänne ja virtuaalipersoona on valmis. Kuvansakin voi laittaa.

Google seuraa esim.tiedonhakujamme netistä, kuuntelemiamme kappaleita YouTubesta, tilaamiamme blogeja ja muita RSS-syötteitä ja luo omanlaisensa profiilin meistä. Ja itse luomme omamme, ellemme peräti omiamme. Kirjaudu sinne, kirjaudu tänne. Ei kai täältä enää mitenkään pääse pois, vaikka haluaisi. Kannattaa kuitenkin olla tarkka, mitä tänne kirjoittaa.

Googlasin ja totesin, että tämä sanahan on valittu vuoden sanaksi jo 2008. Samalla tavalla kuin meillä luetteloidaan uudissanoja vuosittain, Webster´s New World Dictionary yrittää pysyä mukana kiivaasti kehittyvässä median ja sosiaalisen median valtakielen l. englannin uudissanastossa. Pitäähän meidän tavistenkin tulla ymmärretyiksi. Virtuaalissa sanojen merkitykset ja määrittelyt ovat vielä tärkeämpiä, koska puuttuu se feissaaminen, jolla tarkoitan ele- ja ilmekielen puuttumista. Hymiöt olivat alkuaan tarkoitettu korvaamaan sitä. Ei kai nyt jokatoisella ala olla webbikameraa sentään?

Viime vuoden sana siellä oli distracted driving, jota olen havainnut joskus itsekin harrastaneeni. Ainakin silloin kun olen liikennevaloissa seistessä napannut tuulilasin läpi kuvan. Varsinaisesti luulen sen tarkoittavan vaikkapa navigaattoriruudun tuijottamista tai kännykkään puhumista ilman vapuria l. handsfreetä. Minusta jo radion kanavahaku häiritsee ajamista.

Täälläkin näitä uudissanoja löytyy runsain mitoin ja hauskoin selityksin.

Digitaalisia

Kun jouduin tk-eläkkeelle, riisuin vasemmasta ranteesta mustahihnaisen rannekellon olohuoneen hyllykön laatikkoon. Siihen jota lapsenlapseni sanovat aarrelaatikoksi ja kyselevät miksi tästä ei saa ottaa näitä kotiin. Se oli kunnon kello kaikkine kolmine viisareineen ja selvine arabialaisine numeroineen.

Kielistudiossa yleensä riisuin sen kädestäni ja asetin eteeni, jotta pystyin tauottamaan nauhalta tulevat kuullun ymmärtämiset oikein. 20 sekuntia vai oliko se 15 annettiin lukuaikaa per kysymys ja jokin aika oli 45 sekuntia. Viisarillisesta kellosta ajat oli helppo hahmottaa. Digitaalinäyttöinen kello olisi ollut vaativampi. Siinäkin kai istuin rintaranka kierteellä sen tuhannen tuntia, ymmärrän nyt. Silloin en ajatellut ergonomisia, oppilaat olivat tärkeintä ja ne tehokkaat 45 minuuttia. Aina.

Tänään on 09.09.09. Kihla- tai hääpäiväksi mainio numerosarja. Helppo muistaa. Minulla on ollut kaksi luokkasormusta. Jos niitä edelleenkin hankitaan, niihin luultavasti kaiverretaan oppilaan nimi ja ensimmäisen tulevan luokkakokouksen päivämäärä. En tiedä. Toisen omistani olen hukannut ties minne, toisesta olen vapaaehtoisesti luopunut. Kalevalakorun yksinkertaisen kauniita sormuksia olivat molemmat. 60-luvun alussa ei nollia lisäilty vielä päivämääriin. Eikä niitä ilmaantunut itsestään pankkitilien numeroihin, joita joutuu sitten tihrustamaan uudelleen ja uudelleen. Yksi tärkeä päivämäärä oli 6.7.67. Helppo muistaa tuokin. Tosin tapaaminen ei koskaan toteutunut, koska elämä viskeli oppilaat eri suuntiin.

Miksi ihmeessä latinan sormea tarkoittava sana digitus on kantana tässä digitaalisuudessa? (Ei se sieltä tulekaan, vaan englannin digit-sanasta, joka tarkoittaa ensisijaisesti lukua ja numeroa. Sormet ja varpaat ovat vasta toissijaisia merkityksiä.) Sormella osoittaminen on mitä analogisinta toimintaa. Audiovisuaalisuus tuli muotiin aloittaessani opettajan ohdakkeista polkuani. Oli siis yksi tai kaksi yliolanheitintä, rainakoneita ja epidiaskooppeja ainakin. Naapurikoulun lyhyiden kielten opettaja selvensi uuden käsitteen meille. "Kun minä kirjoitan sanan tai sanonnan liitutauluun, osoitan sitä sormella tai karttakepillä ja lausun sen, siinä on kylliksi audiovisuaalisuutta."

Kineettisyys l. liike tuli myös yhdistää oppimiseen. Minä kyllä niiailin esim. lattia-sanaa opettaessani vain rehtorin tai tarkastajan ollessa tunnilla. Tai venäjäntunnilla pölötin koko ajan sitä kieltä, koska tiesin ettei rehtori ymmärtänyt sitä sanaakaan, tai ymmärsi varmaan melkein kaikkien tuntemat Руки вверхь! Иди сюда! (Kädet ylös! Tule tänne!)

(Kuvan polku johtaa Pushkinin patsaalle mm.)

...a giant leap...

"En kirjoita tästä mitään, koska tämän muistan muutenkin koko elämäni", kirjoitti 18-vuotias Esko Valtaoja päiväkirjaansa heinäkuun 17. päivänä 1969. (HS TV-Nyt) Televisio on kiitettävällä tavalla muistuttanut tuosta kuukävelystä useissa ohjelmissa. Minä olen miettinyt pääni puhki, missä olin kun. Siksi että en muista. Muistan paljonkin asioita 60-luvulta, mutta tässä kohtaa muistissani on ihmeellinen jättimäinen aukko.

Tuolloin ei uutisia tulvinut tuhansista lähteistä samanaikaisesti, vaan eri puolella maailmaa ehkä valikoitiin tarkkaankin mitä uutisoidaan ja miten. Taisin olla uutispimennossa itäisessä naapurimaassa. Kesäkuussa pidin ehtolaiskurssit(Joku saattaa vielä muistaa mitä ne tarkoittavat.) . Tienestillä ostin tummanruskeat pitkikset ja beigen nappikoristeisen puseron ja matkalaukun sävy sävyyn. Tuolloin maripaidat olivat hinnaltaan opiskelijallekin sopivia. Niitä oli mukana ainakin kaksi. Ja vihreät sammarit.

Olin siis loppukesän kielikursseilla. Asuimme neljän hengen huoneissa. Yksi yhteiskeittiö oli käytävällä. Pesutilat l. suihkut kellarikerroksessa. Oppitunteja ja ekskursioita päivät täynnä, illat kotitehtäviä. Tamara-opettajamme(kaan) en muista maininneen ko. asiasta. Meillä ei ollut radiota, saatikka televisiota. Jos halusi soittaa esim. kotiin, piti mennä lennättimeen ja tilata 3 minuutin puhelu ja odotella sitä sitten aikansa. Kun puhelu vihdoin tuli, ei tullut mieleenikään kysellä, mitä maailmalla on tapahtunut. Oli tärkeämpiä, siis henkilökohtaisia asioita ja pienoinen pelko puserossa, koska keskus pyytää lopettamaan puhelun.

Mukavia ovat nuoruusmuistot valkeiden öiden, nostosiltojen ja kauniiden kanavien kaupungista. Olin opiskellut kieltä alkeista alkaen kolme vuotta, mutta vasta Leningradissa opin puhumaan sitä. Läpäisin appron suullisen tentinkin, vaikka kirjallisuuskysymykseen olisi pitänyt vastata venäjäksi. Sanoin suoraan, etten osannut vielä puhua koko kieltä ja olin kesällä lähdössä kielikylpyyn, kuten nykyään sanottaisiin. Ihana Igor-proffa ymmärsi.

Koivu was in the big magazines.

Lukion englanninopettajallani oli tapana koota ns. käännöskukkasia ja lukea niitä sitten meille kokeita palauttaessaan. Se ei ehkä ollut opetusmetodeista parhaimpia. Ajat ovat toivottavasti muuttuneet. Tuo Google-kääntäjä sen sijaan näkyy olevan verraton luomaan niitä. Edellisessä postauksessa kirjoitin "Koivussa oli isot lehdet." Google-kääntäjä käänsi sen otsikon tavoin. Google tuntee varmaankin jääkiekkoilija Saku Koivun paremmin kuin suomalaisista suomalaisimman lehtipuun. Kääntäjää voisi/saisi auttaa eikä vain hauskuuttaa itseään kokeilemalla käännöksiä eri kieliin.

Onko Yahoon kääntäjä Babel Fish parempi, en tiedä. Ehkä laitan (kunhan keksin miten) sen tuohon sivupalkkiin, jotta voi sitten verrata käännöksiä. Sen verran kielenopettajan vikaa minussa vielä on jäljellä kymmenen tk-eläkevuoden jälkeen. Kieli rapistuu, ohenee ja katoaa kokonaan käyttämättömänä. Sen torjumiseksi ostin kirjaston poistolaatikosta vanhoja venäjänkielisiä Аргументы и факты-sanomalehden numeroita 20 senttiä kappale. Lehti tuli työaikana minulle tilattuna, mutta olen heittänyt lehdet pois. Onhan siitä tuo verkkolehti, mutta minä lukisin lehteni mieluiten keittiön pöydän ääressä paperiversiona. Samoin on käynyt Огонёк-aikakauslehdille. Paperinkeräykseen ovat päätyneet. Onneksi minulla on jäljellä edes muutamia Спутник-lehtiä. Yhtä lailla kadun sitä, että olen heittänyt vanhat LIFE-lehdet pois. Kuvat löytyvät kyllä.

Jokunen vuosi sitten vilkaisin em. sanomalehden tilaushintaa. Siinä tilanteessa lopullisesti tajusin, että osamme olivat vaihtuneet. Mikäli pääsisin joskus vielä matkustamaan naapurimaahan, ei todellakaan olisi tarvetta miettiä mitä ruplillaan tekisi. Niitä ei saanut tuoda maahan 90-luvun alussa. Elleivät turistit ennen tullia olleet osanneet tuhlata halpaa valuuttaa, he saattoivat heitellä setelirullia junan tai bussin ikkunoista ulos. Harva kai jätti rahoja tulliin odottamaan uutta matkaa. Itselle mitättömällä summalla saattoi olla suuri merkitys sen vastaanottajalle. Vaati melkoisia psykologin taitoja tietää, päätyivätkö "varat" auttamisintoilussakaan oikeisiin käsiin.

Tämä rönsyilevä muistelu lähti liikkeelle siitä, kun laitoimme ET- ja Tiede-lehtiä naapurikiertoon.
____

Edit. 21.5.

Enpä löytänyt suomea Yahoon kielivalikoimasta.