Helmikuun hetkiä vielä tänään

Lumen valta alkaa olla mennyttä. Tiet ovat tosin osin vaarallisen polanteisia. Liukkausvaroituksia on riittänyt. Leuto ja enimmäkseen harmaa sää jää mieleen tästä helmikuusta.   Aurinkoisina hetkinä pikkulinnut ovat heti helisseet kevättä. Yllättävän aikaisin. Harakat ja varikset ovat jaksaneet päivystää lumesta riisuutuneiden koivujen latvuksissa sadepäivinäkin.  Päivällä vesilammikoita ja sohjoa, parhaimmillaan nuoskalunta. Aamuksi sepeli ja hiekka on saanut uuden jääkerroksen päälleen. Reino-tossuilla ei tule mennä hakemaan lehteä postilaatikosta.

Eilen vihdoin vaihdoin mullat santteihin. Mustanmerenruusujen kävyt olivat melko mitättömän kokoisia, mutta siirsin nekin vielä uuteen multaan. Niiden kohdalla odotan kasvun ihmettä sanan varsinaisessa merkityksessä. Valostuminen piristää mieltä jonkin verran. Toisaalta se uuvuttaa, kun kaikki pölyt paljastuvat. Talvinen hämäryys on itse asiassa lempeä väsyneelle siivoajalle.

Olin kaivannut oravia ikkunailoksi. Tänä aamuna ne vihdoin ilmaantuivat. Poukkoilivat isolla porukalla kuusesta puupinoon ja pitkin hankea rantapuistoa edestakaisin. Liian monta laskettavaksi. Niiden kisailua pitkin sähkökaapelia en ole tänä keväänä vielä nähnyt. On se kevään tuntu ja tuoksu jo ilmassa. Räntää ja vettä vuoroin. Ja välillä uutta vitivalkeaa lunta isoin tuulessa kieppuvin hiutalein. Ja aurinko korkealla vaaran yllä sen kerran kun se pilvien lomasta pääsee näyttäytymään.

Hyvää Kalevalan päivää!

Polkuja

Venlojen kirmailua katsellessa äsken tuli mieleen, miten valtava kasvuvoima luonnossa on. Aukkohakkuiden ja myrskykaatojen jäljet peittyvät alkukesästä melko pian sakeaan vihreään. Kaikki näyttää kauniilta, mutta valitettavasti istutuskuopat ovat ikäviä loukkuja. Olen niihin "pudonnut" useammin kuin kerran.

Kaksi kulkijaa ei vielä tee polkua. Kolmas sen jo tekee. Suunnistajat saivat hetkessä aikaan mustat polut maastoon. Kostea maa tietenkin vielä edisti asiaa. Jotta jokin vanha karttapolku säilyy, se vaatii kulkijoita. Ihmisiä ja eläimiä. Kaksikin ihmistä riittää, jos he kulkevat samaa reittiä säännöllisesti. Ikäpolveni muistaa aitta- ja navettapolut maaseudulla. Ja oikopolut naapureihin.

Huomenna on luonnonkukkien päivä. Kotoisten ja kai se saa olla tulokkaidenkin. Jostakin ne alkuperäisetkin kukat ovat aikoinaan tulleet näille leveysasteille. Ymmärrän toki, että valtaisia lupiinikasvustoja täytyy rajoittaa, etteivät kissankäpälämme ja kissankellomme vallan kuole. Sama koskee jättipalsamia.

Tämänvuotinen teemalaji on valkolehdokki. Olen vain yhden kerran elämässäni törmännyt siihen luonnossa - sen kaksin auki pidetyn polun varrella. Mitähän sille esiintymälle mahtaa kuulua?

Kuopio on kesäisin tapahtumia täynnä. Varmaankin koko Suomi tietää, että täällä tanssii ja soi. Ja juostaan Jukolassa. On viinijuhlat ja taitavat Kalevan kisatkin olla tänä vuonna täällä. Toissapäivänä kävelin tuolla mäellä. Laavulla näkyi sateisesta säästä huolimatta elämää.  Jalkasen patsaalla oli peräti kolme linja-autoa odottamassa Viherympäristöliiton päivien osanottajia laavukahveilta.  Ihan tavalliset nuotiokahvit ne eivät olleet, kuten kuvista näkyy.

Olisi minullekin maistunut, mutta minulta puuttui se osallistujarintamerkki. Pullaviipaleet oli varmaankin laskettu.

Kesää kukin

 

Useana päivänä Puijo on ollut pilvien peitossa. Rinne on kuivaa polkua ja hidasta kulkea, mutta notkelmissa on isoja lammikoita. Purot solisevat ja täyttävät jo normaalikorkeudessa olevaa Kallavettä.

Erikoisen talven jälkeen on ollut merkillisen pitkä ja kolea hiirenkorvakevät, joka vaihtui yhdessä vuorokaudessa helteeksi. On tässä ollut ikäihmisillä, ainakin minulla, sopeutumista. Jos ei aurinko ole porottanut kirkkaalta taivaalta, niin sitten ykskaks lämpötila on pudonnut lähes kaksikymmentä astetta yhdessä yössä. Vuoristorataa mennään.  Riittää ihmettelemistä.

Ilmankosteus on railakkaiden sateiden vuoksi pysynyt yli 80 prosentissa ulkona. Kesäinen mattojen pesu saa odottaa. Eihän niitä saisi mitenkään kuiviksi. Ellei ilmasto ole todella muuttunut, minä en enää muista mitään. Pikakesä. Melkein kaikki luonnonkukat, pensaat ja puut ovat kukkineet jo ennen juhannusta. Alkukesän hento vihreä on vaihtunut jo syvempään, vahvempaan. Sateet huuhtoivat tuomenkukat pois, syreenikin sai jo osansa. Pihlajat kukoistavat parhaillaan. 

Puutarhat ovat  kesäkukkia täynnä. Tarjontaa riittää, mm. monena keväänä loppunutta portulakkaa näkyi olevan nyt runsaasti tarjolla. Tänä aamuna hain pelargoniat, lobeliat, gerberan, ahkeraliisat ja jotakin muutakin. Kaikki nimet eivät jääneet mieleen. Istutin niitä laatikoihin ja tulin siinä ylittäneeksi kipurajani. Sää muuttui helteiseksi ja lopulta taas sateeksi. Sataa sataa ropisee. Maa on entuudestaan upottavan märkää tuolla metsä- ja rantapoluilla.

Lapsena ja vielä nuorena kesät tuntuivat pitkiltä.  Ja olivathan lomat pitkiä suhteessa silloiseen omaan ikään. Nyt ajantaju on aivan erilainen. Päivät ja viikot kuluvat nopeasti. Enimmäkseen ihmetellessä. Aikoinaan sitä sai sentään jotakin aikaiseksi.

PS. Vaihdoin kuvat. Saapa nähdä, miten nyt onnistui. Anteeeksi turhat päivitykset ja päivittelyt!

Hitaasti hyvä tulee

Kovin pitkään viipyy koleus. Edellisten postausten ojien sulamistilanne ei ole muuttunut kovinkaan paljon varjopaikoissa. Jotakin uutta sentään. Västäräkki on nähty jo reilu viikko sitten ja ihmetelty pikkulintujen kevätlaulantojen hiljaisuutta hyytävässä tuulessa. Viimeksi katselin telkkää lammella ja ajattelin, onkohan lintujen höyhenpuvusta otettu mallia uusiin teknisiin vaatteisiin.

Eilisten ja viimeöisten sadekuurojen jälkeen tämä aamu oli vihdoin erilainen. Koko metsä raikui lintuelämää ja pitkään kukkivien valkovuokkojen rinnalle olivat nousseet ketunleivät. Ja rantojen ruttojuuret. Tuomen kukkanuput ovat jo melko isoja. Yllättäviäkin lintuääniä kuunnellessa harmitti, ettei tullut lapsena koulussa opeteltua niitä kunnolla. Kasvit opin paremmin, koska piti kerätä se 120 kasvin kokoelma. Ei silloin ollut tosin mitään äänitteitä ja vanhemmilla oli varmaankin tärkeämpää tekemistä. Luonto oli ja me elimme sen keskellä. Ei siitä tehty suurta numeroa. Koulussa opetettiin kasvioppia ja eläinoppia. Kuvamuistan lintuja ja senkin, etteivät ne silloin kiinnostaneet.

Merkittävimmät luontoelämykset olen kokenut korvessa. Älänteen kaunis kuikkapari, poikasiaan ruokkivat kalasääsket, karhunpennun näkeminen metsätiellä. Hirven kanssa miltei kasvotusten olen ollut tässä kaupungissa. Yksi on juossut vauhkona ihan tuossa rannassa. Tuli kai mieleeni siitä, kun kuulin uutisista Seinäjoen keskustan karhusta.

Mainitsemani kohtaamiset ovat vain muistikuvia, hyviä sellaisia. Nyt pilaisin tällaiset kohtaamiset yrittämällä ottaa niistä valokuvia. Kaikki pyritään nykyään kuvittamaan. Usein sanoittaminen olisi parempi vaihtoehto. Itse teen sitä samaa. Bloggaamisen alussa ei liittänyt tekstiin lainkaan kuvia, sitten yhden pienenpienen. Vähitellen suuremman ja lopulta useampia kerrallaan. Jopa joskus videopätkänkin.

Mistä tulee hyvä? Toivottavasti alkavasta kesästä.

Eteläpiha ei kerro kevään etenemisen totuutta. Norjanangervo on saanut nauttia auringon lämmöstä ja siksi kukkii näin varhain. Koivujen hento vihreys sen sijaan on muuttunut kellertäväksi, ehkä pitkään jatkuneesta kuivasta ja kylmästä jaksosta johtuen. Lehdet ovat vielä hiirenkorviakin pienempiä.

Hauskaa Vappua!

Kirkkaiden mutta tuulisten huhtikuisten päivien aikana kevätkukat ovat kilvan nousseet kukkimaan. Hämmästyin todella, kun eilen havaitsin rantapuiston valkoisen valkovuokkomaton. Eihän nämä yleensä ole kukkineet edes äitienpäivänä. Eteläpihoihin siirretyt vuokot ovat ihan eri juttu. Sinivuokot ovat jo melkein ohikukkineet.

Nyt on scillojen ja kevätkaihonkukkien aika. Näsiä on täydessä kukassa.Krookuksista on osin tehnyt selvää rusakko, epäilen. Niitä on kovin harvassa siihen nähden. kuinka monta sipulia maahan tuli laitetuksi. Ilmeisesti myös nousevat tulppaanit ovat syötävän hyviä.

Tämä aamu on harmaa ja kolea, mutta kenties se siitä vielä kirkkaammaksi muuttuu. Tuulenpitävät vaatteet ovat vielä todella tarpeen, jos lähtee rantoja tutkimaan. Eilen löysin tyyntä vain lampien rannoilta. Bongasin siellä sinisorsa- ja haapanapariskunnan. Olisi kuvatkin kuten myös näsiästä, mutta Blogger/Firefox ei nyt suostu yhteistyöhön. Ei toimi.

Edit 5.5.

Tuossapa nyt ovat mainitsemani kuvat. Testailen ensimmäistä kertaa uutta konetta. Tuntuu todella oudolta ja täytyy sanoa, että yrittämisen ja erehtymisen kautta vihdoin löysin polun kuvien luokse.

Ja tämän kaiken pitäisi siis olla niin helppoa.

Ruska maalaa maisemaa

Pohjoisen ja koillisen välinen tuuli hyytää lämpötilan lähelle nollaa. Tästä päivästä on tulossa eilistä kylmempi. Eilen illalla ennen pimeää siirsin nuppuilevan joulukaktuksen ja täydessä kukassa olevan kärsimyskukan sisälle. Niitä en raaski jättää hallan armoille. Muotopuoli rahapuukin pääsi vielä sisälle ja ihan vain siksi, että sen on niin vanha.

Varsinaisesti tajusin vuodenajan lopultakin muuttuneen siitä, että aurausviitat, muoviset, olivat ilmaantuneet kadun varteen. Eivät olleet pihlajakeppejä enää. Tietenkin aistin viiman myös kehossani. Sitä ehtii pitkän kesän aikana unohtaa, että tällaiset aamut olisivat oikeastaan vaatineet jo auton moottorilämmittimen virittämistä. Jotenkin asia ei ollut tullut vielä mieleen. Mutta aurausviittoja varmempaa syksyn merkkiä ei mielestäni ole.

Ihmisten vaatetuksesta ei voi nykyisin päätellä mitään säästä. Toiset tarkenevat vielä sukitta, toiset ovat jo siirtyneet toppavaatteisiin, kevytsellaisiin, ainakin tuulenpitäviin. Itse kuullun jälkimmäisiin. Lämmintä vaatetta pitää olla kiireestä kantapäihin. Ei riitä se, että kaulan ja hartoiden ympärille on kiedottu muutama muhkea villahuivi.

En osaa ostaa vaatteita nettikaupoista enkä tykkää yhtään kierrellä kauppoja, varsinkaan vaatekauppoja. Sen kerran kun niihin sitten on mentävä, kokee olevansa kuin toiselta planeetalta. Muoti ja materiaalit ovat muuttuneet ihan kummallisiksi. Entisen oman numerokoon mukaiset vaatteet tuntuvat päällä ahtailta, vaikka paino on pysynyt samana jo kymmeniä vuosia.

Miksiköhän neuleet ovat nykyisin sellaisia napittomia liehukkeita? Tai sitten villavaatteeseen on ommeltu kylmänkalsea metallivetoketju. Sikäli monet nykyiset vaatteet ovat hyviä, että ne menevät täydestä, vaikka pukisi jokanaisentunikansa aamulla päälleen nurinpäin. Saumat saavat näkyä eikä helmaa ole päärmätty.

Tulin eläkkeelle jäätyäni antaneeksi suuren osan vaatteistani pois. Hyväänkin tarkoitukseen. Kuvittelin, etten tarvitsisi niitä itse enää. Nyt olisi kyllä helpompi "kierrättää" omia vanhoja vaatteitaan kuin haalia jostakin toisten käyttämiä tai uusia. Olisihan sitä tarjolla personal stylistia siinä missä personal organizeria ja traineria ja life coachiakin. Jos kuitenkin vielä yrittäisi itse.

Elokuun MM - marjoja ja mestareita

Aika kuluu nopeasti ihmetellessä kesän vaihtelevia säitä. Täytyy myöntää, että syksy on saapunut näille leveysasteille. Pihapihlaja on jo punastunut latvastaan. Sen marjoista suurin osa on jo kadonnut, tänä vuonna, kumma kyllä, räkättirastaiden suihin. Olisikovatkohan jo toista poikuetta?

Eilisiltana ilmeisesti viherpeipot einehtivät kesäkukkien siemenillä takapihalla. Olin jo huolissani saponariasta, siis etteivät veisi ihan kaikkia siemeniä. Varikset ja harakat ovat ilmaantuneet takaisin. Pikkuorava taiteilee edelleen tolpalta toiselle. Meno sujuu jo vauhdikkaasti. Närhikin on näyttäytynyt. Kaikki tämä on nähty ikkunalasin takaa.

Puoli vuotta on myös katseltu talvella väärään paikkaan purettua puupinoa. Viikon päästä lauantaina on luvassa talkoot. Jospa tukit muuttuisivat polttopuiksi ja maisema siistiytyisi. Alkukesästä näytti, ettei takapihan nurmikko pääse kasvun alkuun lainkaan. Sitten kun taivas ensimmäisen kerran repesi, on vettä riittänyt. Ihan liiaksi asti. On saanut olla tarkkana, missä välissä on tohtinut marjapensaisiin mennä. Minusta ei siihen juuri ole ollut. Olenpa vain vanhasta muistista aina hetken nyprännyt herukoita tai vadelmia pikkuastiaan. Ja tiennyt mitä siitä seuraa. Samaa kuin pitkään kävelemisestä, seisomisesta, istumisesta tai näppäilemisestä. Kiristystä ja kipua.

Kerran olen kävellyt uuden sillan näkoalapaikalle, josta ensimmäinen uskalikko on jo lehtiuutisen mukaan hypännyt alas laivaväylään. Onneksi hänelle ei ollut käynyt kuinkaan. Sillat tuntuvat olevan lemmenlukkojen ja miehuuskokeiden paikkoja. Tuli mieleeni Mostarin silta. 
Saviheinä näkyy kurottavan korkeimalle tänä kesänä istutettujen koivujen juurella. Maitohorsma ei ehtinyt vielä tänä kesänä.

Loppuviikosta on tullut hiukan seuratuksi myös Moskovan iltoja. Minun silmiini stadion näyttää sinisine kukkakoristeineen kummalliselta. Onhan perinteinen venäläinen koristevärimaailma ennen ollut  punaista, valkoista ja mustaa. Ei siellä myöskään juuri näy kyrillisiä kirjaimia. Etäällä kuitenkin häämöttää tuttu yliopistorakennus. Muuten kisat voisivat olla ihan missä tahansa. Nuorena tuli paljonkin kuunneltua Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen selostuksia radiosta. Nyt television kisakatsomossa homma tahtoo mennä urheilijoiden asujen, kampausten ja meikkien ja korujen ja kynsien seuraamiseksi.

Kesä näkyy, kuuluu ja tuoksuu

Kesä on nyt. Helleraja meni tänään rikki. Metsäkurjenpolvet, kielot, ailakit ja koiranputketkin jo osin kukkivat. Kevät kääntyi kesäksi ennätysvauhtia. Koulunsa päättävät ja ammattiin valmistuvat saavat valmistella juhliaan helteessä. Toivottavasti lauantaina olisi sopiva juhlasää, hiukan viileämpi.

Samassa paikassa seisten voin aistia norjanangervon, syreenin ja pihlajan tuoksussekoituksen. On siinä hajureseptoreilla töitä kerrakseen. Perjantai-iltana viimeistään tähän tuoksujen sinfoniaan liittyy vastaleikatun ruohon tuoksu. Jos sää jatkuu näin lämpimänä, tuomi heittää kyllä huntunsa siihen mennessä. Ja lauantaina tuoksuvat ruusut, ne pitkät. Aika moni opettajakin saattaa saada ruusuja. Molemmat, sekä oppijat ja opettajat, ovat ruusunsa ansainneet.

 

Vielä juhlista ja yleisötilaisuuksista. Vieraat toivottavasti muistavat jättää parfyymit pois ja ymmärtävät, että valokuvaaminen voi olla häiritsevää. Olin joku aika sitten parissa konsertissa ja etupenkkiläiset videoivat konserttia. Heidän takanaan istuvilla ei välttämättä ollut silloin mukavaa. Onko se nykyään sallittua, ellei sitä nimenomaan kielletä? 

Kuva- ja videomuistot ovat tietenkin myöhemmin arvokkaita. Itselleni tuli mieleen yhdet äitini syntymäpäivät ajalta filmirullat/diat. Kuvattu rulla oli muistaakseni piilotettu auton käsinelokeroon ja yksi lapsistamme löysi sen sieltä ja katsoi tietenkin, mitä se piti sisällään.

Toisessa perhejuhlassa mummi oli sanojensa mukaan kuvannut jokaisen vieraan. Myöhemmin selvisi, että kamerassa ei ollut ollut lainkaan filmiä. Nämä nykykamerat sentään ilmoittavat, milloin kuvaaminen ei onnistu joko tyhjän akun tai muistikortin puuttumisen takia.
___

PS.
Pihlajakuvat löytyvät valokuvablogin puolelta.

Flickr on muuten muuttanut muotoaan ja tarjoaa ilmaista kuvatilaa vaikka kuinka paljon.

Kevään loppukiri

Sumuisen viikon päätteeksi aurinko helli luontoa eilen siinä määrin, että koivut alkoivat latvuksista vihertää. Yllättävän äkkiä. Jossakin vaiheessa puhuttiin, että kevät olisi kolmekin viikkoa myöhässä. Itse olin veikannut jäiden lähtevän vasta eilen. Viskaalien ilmoittama virallinen jäiden lähtö Kallavedestä tapahtui edellisenä sunnuntaina klo 5.30.

Ennen kuin puut kunnolla lehtivät, niiden vieno vihreä hivelee silmää. Iltahetket ovat pastellisävyissään melkein maagisia. Kyllä, kyllä. Äidit saivat valkovuokkokimppunsa täälläkin. Itse tosin sain ruusuja ja orvokkeja. Vielä lauantaiaamuna näytti siltä, että kastehelmien painosta nuokkuvat nuput eivät ehtisi avautua. Ilmankosteus on ollut sitä luokkaa, että tuulettumaan viedyt talvitopat ovat vain keränneet kosteutta.

Viime vuonna pihan krookukset katosivat parempiin suihin. Tänä keväänä samaa on tapahtunut tulppaaneille. Scillatkin odotuttivat itseään ja samoin kevätkaihonkukka. Nyt kaipailen enää kevätesikkoja. Mihin ne tulikaan siirretyksi syksyllä? Eikö vielä ole niiden aika? . Ehkä ne vielä nousevat, kun malttaa odottaa.

Käpytikkoja näyttäisi ja kuuluisi olevan enemmän kuin ennen. Yksi pariskunta vierailee ahkerasti lähimmässä koivussa ja sähkötolpassa. Eilen illallakin näytti siltä, että pariskunta asettautui yöpuulle koivun oksalle. Ehkä kuitenkin vain lepuuttivat niskojaan.

Tällä viikolla olisi kalabongauksen l. fongauksen vuoro. Itse kävin aamulla etsimässä näsiää ja rentukoita. En löytänyt vielä kumpaakaan. Sen sijaan laavulta löytyi yksi ihan hyväkuntoinen vaalea lenkkikenkä. Merkillistä. Ja hetken kuluttua pyörätien ojasta  tukevampitekoinen urheilujalkine, musta.  Miten ne sinne ovat päätyneet jää mysteeriksi.

Uutta lunta odotellessa

Lupaa uutta lunta radiossa rannikolle ja keskiseen Suomeen asti. Kai se sade tulee tännekin. Siitähän sanotaan, että se olisi vain vanhan lumen surma. Kaunistaisi vain hetkeksi mustuneet pientareet. Helmikuulla puhuttiin, että tämäntalvinen höttölumi sulaisi aikaisin. Toisin kävi. Ja kylmä kausi tuntuu vain jatkuvan. 

Toistaiseksi melkein kaikki huvennut lumi on haihtunut suoraan ilmaan. Vain suojaisissa, siis tuulettomissa, etelään antavissa paikoissa on ollut lätäköitä. Ne ovat sitten yöpakkasten takia muodostuneet salakavaliksi turmanloukuiksi. Parina päivänä ei ollut asiaa edes takapihalle normaalireittiä pitkin. Aurinko kun porottaa mahdolliset hiekat jään sisään.

Kaupunki on yrittänyt pitää jäälatuja kunnossa, koska hiihtäjiä on riittänyt. Pohjoiseen menee muistaakseni ainakin kuusi latua rinnakkain. Tosin vain yksi oli eilen enää sellainen, että tavallisen levyinen suksi mahtui siinä liukumaan. Omassa vauhdissani se ei haittaa. Hankikannosta ei voi puhua edelleenkään. Muutama aste nollan yläpuolella ei riitä saamaan kunnon suojasäätä aikaiseksi.

Kävelyteiltä löytyisi jo reilusti sulia reittejä, mutta liikenteen pöly vaikeuttaa hengitystä. Jos voi valita, valitsee mieluummin jäälakeuden, vaikka siellä pohjoistuuli pureekin posket punaisiksi. Tietyömaa on arkisin varsinainen pöly-ja melupesä. Sieltä kannattaa pysyä poissa.

Suosaaren Kelloselän puoleisesta päästä löytyi erään polunpäästä kaksi vanhaa siltaa. Asiaa sen paremmin tutkimatta veikkaisin, että ne ovat olleet ko. paikassa 60-luvun puolivälistä saakka. Ne vaikuttivat olevan samaa mallia kuin Riistaveden silta. Olihan se erikoinen löytö linturetkellä. Olin jo toivonut näkeväni joutsenia, mutta vanhan läppäsillan kohdalla oleva vähäinen sula oli kerännyt vain työmaalta karanneita roskia.

Kevättä tekee kuitenkin koko ajan. Pihakiveys on jo sula, lapsilla näkyy olevan jo polkupyörät käytössä. Isommilla mopot ja moottoripyörät. Mustanmerenruusut ovat jo viiden sentin korkuisia.

Ehkä olisi pitänyt otsikoida: Lämpöaaltoa  odotellessa.

Helatorstaina

Jossakin vanhassa venäjän oppikirjassa on lyhykäinen vitsi Suomen kesästä. Se on ajalta, jolloin ilmastonmuutoksesta ei vielä juuri puhuttu eivätkä kaikki aikuisetkaan olleet ympäristötietoisia. Tuskinpa koko tuota sanaa edes käytettiin.

Ajattelen, että Telluksen pyörimisliikkeen ja sen paikaltaan vähän vinksahtaneen kuvittelemani akselin vuoksi vuodenajat ovat eri aikaan eri puolella maailmaa.Vuodenaikoja on varmaankin enemmän kuin meille tutut neljä  Onhan meilläkin nämä lopputalvi-, alkusyksy-, varhaiskevät-ilmaukset. Jos nyt vielä tulee kylmä jakso, se on takatalvi. Etu-etuliite vuodenaikojen nimessä tuntuisi oudolta.

Mutta asiaan: Opettelimme viikonpäivien nimiä ja niiden taivuttamista. En nyt pysty tarkistamaan kaskun sanatarkkaa kieliasua, koska kirjastomme on edelleen evakossa.

Joku vierasmaalainen kysyi suomalaiselta, milloin Suomessa on kesä. Tähän suomalainen vastasi, että kysymykseen on vaikea vastata, mutta viime vuonna se oli keskiviikkona.

Tänä keväänä voisi kai sanoa, että kesä tuli viime torstaina. Millainen kesästä sitten tulee, ei kukaan vielä tiedä. Toivottavasti sopivan aurinkoinen ja lämmin. Vesi on poikkeuksellisen korkealla ja laituri upoksissa. 

Viime viikon ukkospuuskista ja mahdollisesta helleaallosta oli tiedotettu etukäteen, mutta eihän  suomalainen oikein usko ennen kuin näkee. Päivän kestävällä matkalla oli puolimatkassa ihan pakko pysähtyä eräälle huoltoasemalle vähentämään vaatetusta. Ja ostaa se kesän ensimmäinen jäätelö.

Paluumatkalla sai ihmetellä, miten koivikoiden pikkuruiset hiirenkorvat olivat kasvaneet lehdiksi muutamassa tunnissa ja kotipihassa melkein kaikki vuorenkilvet olivat kasvaneet pituutta ainakin kymmenen senttiä. On kevätesikkojen aika. Sammalleimu myös aloittaa kukintaansa. Pihapenkki on sinisenään kevätkaihonkukkia. Koko kukkapenkki jäi muuten rapsuttamatta tänä keväänä.

Kesä heräsi yhtäkkiä. Jospa tässä hijalleen alkaisi itsekin herätä talvihorroksesta.

Home Sweet Home

Kännykästäni puuttuu yksi tarpeellinen ominaisuus. Sillä pitäisi voida etäkastella kukat. Tällä kertaa kävi niin, että kukkien kastelusopimus ehti olla voimassa vain muutaman tunnin. Minulla ei ollut varajärjestelyä. Kuvassa ei kuitenkaan  ole kuolleita huonekasveja, koska sain kasteluasian järjestykseen. Nämä versot olin itse leikannut passiflorasta jo aiemmin.

Tosin mustanmerenruusut olivat venähtäneet pituutta liikaa säleverhojen suojassa. Luulen niiden vahvistuvan latvomisen jälkeen.

Elämä virtaa koko ajan ja tuo tullessaan yllättäviä käänteitä. Liikkeellä ja liikenteeessä aistin sen voimakkaimmin.Olen aina ollut sitä mieltä, että autoilu ei ole ihmiselle luontainen tapa liikkua.

Apostolinkyyti olisi sitä hohdokkainta ja hiihtäminen, mutta ne ajat ovat jääneet taakse. Samoin polkupyöräily. Jokaisen pidemmän automatkan jälkeen minulla on tunne, että perille päästyäni osa minusta on vielä matkalla. Jännitän kuoppia, mustaa jäätä, loskaa tiellä, polanteita, vaarallisia uria kapeilla väylillä ja kaarteita ja rekkoja ja liukkautta ja pimeyttä. Ja tuota kaikkea oli. Minua keinutti kuin maakrapua merellä.

 "Ja pikkuinen sanoi, että keinutaan." Ja me keinuimme ja leivoimme ja kävimme pulkalla kaupassa ja me ostimme tarra-arkin ja teimme vaikka mitä. Ja nyt on jo iso ikävä.

Sääennuste lupaa suorastaan täydellistä hiihtolomasäätä tulevaksi viikoksi. Muistan, kuinka joskus työaikana tämän vyöhykkeen hiihtolomaviikko vaikutti olevan liian myöhäinen. Ladut olivat roskaisia ja jäisiä. Jospa talvi on siirtynyt hiukan myöhemmäksi. Vastahan se vuodenvaihteessa alkoi.

PS. Tarvitsisin tällaisen laitteen - joskus ehkä tai sitten en.

Pilkkomista ja jakamista

Koulujen sanomalehtiviikon päätteeksi täällä on tapana järjestää koululaisille sanomalehtien lukemiseen innostava tietovisailu. Kuuntelin sitä testatakseni omia tietojani. En olisi osannut vastata kaikkiin kysymyksiin, vaikka olen median uutisvyörytyksen kohteena ihan liikaa. Uutisviisaat koululaiset tiesivät todella hyvin missä mennään.

Tarvitsen omaa aikaa. Otan sitä lähtemällä michelintopattuna mummona pakkaskävelyille lähipoluille. Kaupungilla käväisen vain pakosta kuten tänä aamuna. Paluumatkalla poikkesin apteekissa hakemassa muovikassillisen lääkkeitä ja lääkkeenomaisia tuotteita. Olin ensimmäinen asiakas oven edessä. Viereinen valtava ostoskolossi kumisi tyhjyyttään, vaikka onkin perjantai.

Ostin muistaessani pussillisen kukkamultaa, koska mustanmerenruusut näkyivät jo tietävän kevättä hennonvaaleanvihreine versoineen. Teeruusu näytti menetetyltä, mutta juurista nousee yksi uusi verso ja kaksi vedessä levännyttä pistokasta oli alkanut työntää lehteä. Laitoin nekin ruukkuihin.

Pilkoin myös ikivanhan sainpauliani lehdistä kloonatut uudet yksilöt omiin ruukkuihinsa. Saa nähdä, suuttuivatko. Samalla saksin passiflorat melkein alas. Passiflora citrinasta sain syksyn aikana kolme siementä (?), jotka visusti talletin. Luin kuitenkin netistä, että siitä voisi ottaa pistokkaitakin. Taidan kaivaa biojätteeseen laittamistani osista vielä muutaman juurtumaan. Oli tuo kärsimyskukka viime vuonna ihana päivieni piristäjä keltaisine kukkineen.

Kuvat ovat toissapäiväisiä. Onko keinolumi parempaa kuin luomulumi?

Viikon biisi olkoon Tällaisina aikoina. (Yö)  Hyvää viikonloppua kaikille "vanhoille" ja uusille lukijoilleni!

Säitä ja niitä näitä

Eilen iltapäivällä käveleskelin lähikaduilla pienen lenkin. Aiemmin viikolla olin noussut laavulle saakka, toki rauhallisesti ja muistaen, että "älä lisää vauhtia, vaan jatka matkaa" ja että pysähtyäkin voi ihan huoletta. Näköalapaikalla pysähdyinkin todetakseni, että kuvan ruskan rippeet eivät harmahtavana päivänä enää erottuneet saarista. Sen sijaan pienet vaahterat ovat vielä sitkeitä ja läikittävät vihreää. Lehtikuuset myös.

En ole muistaakseni tehnyt tänä syksynä yhtään sellaista metsäkävelyä, ettei tuttu naputus olisi pysähdyttänyt. Ajattelin käpytikan seuraavan minua. Myös oravat rapisuttelevat kuusten rungoilla siellä täällä. Päivähoitolapset olivat eväsretkellä mättäikössä. Muurahaispesät talviteloilla.

Pakkasia ei ole vielä ollut. Orvokit, apilat, kanadanpiisku ja jättipalsamit kukkivat vielä. Vasta eilen ahkeraliisat vietiin pois parvekelaatikosta. Olivat  hiukan huonossa kunnossa kastelun puutteesta. Parveke on niin täynnä tavaraa, ettei niiden lähellekään ole ollut asiaa. Passiflora kypsyttää kolmatta siemenkotaa ja nuppuilee vielä. Heitin tahallani tähän saakka ulkoilleet rahapuun ja pari kärsimyskukkaa pois.

Vuosi sitten oli jo ollut pakkasia. Simo siltoja tekee, Martti maata vahvistavi, Antti aisoilla ajaa..., opetti vanha kansa. Sinne jonnekin väliin mahtuvat liisanliukkaat ja kaisankaljamat.  Ja jos pihlajanmarjoista ennustaisin, lunta tulee ihan riittävästi.

Kallista, halpaa, kallista

Pitkin katujen varsia on eri pikalainaifirmojen mainoksia. Minusta ne ovat varsinaisen vihtahousun keksintöjä. Vuosikorot ovat huikeita. Täällä verkossa on osunut silmiini, että joku on saanut  kuningasajatuksen harjoittaa luvallista koronkiskontaa houkuttelemalla ihmiset myymään tulevat mahdolliset veronpalautuksensa.  Se saattaa olla vanha asia, mutta minun silmiini se osui vasta tällä viikolla. Enää siis ei riitä, että heti kaikki mulle nyt, vaan houkutetaan syömään huomisenkin eväät. Tuolle firmalle pitää olla vähintään 300 euroa. Muutamat kympit saavat olla rauhassa.

Joko perittyä tai uusköyhyyttä on myös se, että monet markettiin menijät näkyvät tutkivan kaikki lähiroskikset ennen kuin menevät kauppaan aamulla ostamaan sen punaisella tarralla varustetun makaronilaatikkonsa. Toivovat löytävänsä pulloja tai tölkkejä. Joudun aika usein käymään apteekissa, joka siirtyi kolme vuotta sitten jättimarketin yhteyteen melkein Alkon viereen. Kolmivuotisjuhliaan tämä hehtaarihalli mainosti kahdeksansivuisella monivärilakanalla, joka tuli päivälehden välissä. Ei ole isoilla kauppaketjuilla rahasta puutetta. Tarvitsemani piimäpurkin haen mieluummin lähikaupasta.Ensimmäisen kerran törmäsin rahanpyytäjään sen edustalla. Hän pyysi 1,30 euroa, joka riittäisi siihen ja siihen...

Selkää jomotti jo viheliäisesti enkä hetkeäkään epäröinyt antaa kahden euron kolikkoa hänelle. Eniten minua ihmetytti hänen aito hämmästyksensä siitä, että hän sai enemmän kuin pyysi. En minä tiedä, ostiko hän sillä lupaamaansa hiivan taikinaan ja lunastiko kassalle jääneet ostoksensa vai menivätkö rahat keskariin. En jäänyt katsomaan. Minulla oli kiire lepäämään ja ajattelin, että kaksi euroa ei ole mitään maksettuani juuri sitä ennen melkein 70 euroa lääkkeistä. Ja heti kohta muistin, miten 60-luvulla Kampin alueella kiersi katusoittajia rahaa keräämässä ja jotkut osattomat soittivat ovikelloammekin. Boksikaverin kanssa sovimme, että rahaa emme anna, mutta voimme lähteä ostamaan kivijalkakaupasta ruokaa. Niin minun olisi pitänyt toimia nytkin.

Kuvan räpyläjalkainen on ilahduttanut minua koko kesän jatkuvalla kukinnalla. Tämä passiflora citrina on ollut minulla jo muutaman vuoden, mutta vasta tänä kesänä se on ollut varsinainen nupputehdas. Johtuu varmaankin siitä, että valoa on ollut enemmän kuin ennen.

Tuoksua mintun ja ruusun

Trooppisen yön jälkeinen entistä kuumempi päivä laittaa minut kävelemään hitaasti. Tai oikeastaan estää kävelemisenkin. Aamulla tuuli ilmeisesti minulle suotuisasta suunnasta, koska laiturilla pesuettaan vahtiva lokkipariskunta päästi ihan liki ennen kuin pyrähti siivilleen ja hetikohta laineille kellumaan. Poikaset nousivat rannalle sukimaan itseään. Taitaa tuo lintujen sukiminen oli kaikille lajeille ominaista eikä tarkoita, että niillä olisi syyhyä.

Haapanat eivät sitten tulleetkaan paikalle tänä aamuna eivätkä sorsat ja silkkiuikku. Vesi on niin lämmintä, että se viilentää vain sen ajan minkä järvessä jaksaa olla. Jo puolimatkassa rinnettä voisi kääntyä takaisin, mutta ei olo siitä kummemmaksi muuttuisi. Vadelmat homehtuvat pensaisiin, punaherukat ovat kadonneet parempiin suihin.

Viime yönä syysleimukukat pohjoispuolella näyttivät räjähtäneen auki. Etupihalla kolmiovarjon alla voi jaksaessaan istua ja tuoksutella mintun, ruusun, valkoapilan ja syysleimun tuoksuja, joita piskuinen tuulenvire kantaa ja pyörittää. Lanttuperhosia ja sudenkorentoja lentelee runsaasti. Runsaat ukkoskuurot ovat huolehtineet kukkien kastelusta jopa siinä määrin, että vanhaan puutiinuun istutetut orvokit ovat tukehtuneet ylenmääräiseen kosteuteen. Puuastian suojana olleessa muovissa oli kyllä reikiä, mutta emme arvanneet, että soikon pohja voisi turvota niin paljon, että se ei enää läpäise vettä lainkaan. Nyt on sekin testattu. Pohjolanukonhattu on muuten myös jo avannut ensimmäiset kukkansa.

Jos viime kesä oli lämmin, niin sanovat tätä vielä lämpimämmäksi. Marjastaminen ja sienestäminen on raskasta tällaisilla keleillä.Ulos ripustetut pyykit eivät myöskään kuivu korkean ilmankosteuden vuoksi. Lehtokerttu on lakannut laulamasta. On painostava sää. Tietääkö taas ukkosta.

Kesän parhaita hetkiä oli tämänviikoisella vadelmanpoimintaretkellä löytää vahingossa kantarelleja pariin ateriaan, poimia vadelmia melkein kuin silloin ennen, ja varsinaisesti, kuunnella Saarisen rannassa kuikan huutoa. Muuten oli aivan hiljaista. Meditatiivista ja nostalgista. Muistin heti Älänteen kuikat. Komea lintu. 

Vain tuoksua mintun ja ruusun
jota tuuli kantaa tullessaan
vain tuoksua mintun ja ruusun
tuo tuuli tullessaan.

Minäkin olen joskus

Olen kuunnellut Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Se oli niin hauska, että seuraavaksi luin 700 grammaa. Hänen Urheilukirjansakin luin, vaikka en olekaan urheiluhullu. Vanhin vunukoista sanoo minua valokuvahulluksi. Tunnustan kuitenkin, että olen nuorena ollut sen verran intoutunut urheilusta, että jopa harjoittelin sisarusteni kanssa maastojuoksua äidin tekemissä verkkareiden tapaisissa. Se kangas ei silloin vielä ollut edes joustavaa eivätkä jalkineemme olleen millään muotoa urheiluun sopivia. Kangastennareissa juoksimme ja hyppäsimme korkeutta sahanpurukasaan, jonka tuoksun ja ne palopukit muistan vieläkin.

Maataloustyöt ja karjanhoito olivat riittävää lihaskuntoharjoittelua. Hiihtäminen oli luonnollinen tapa liikkua paikasta toiseen, siis kotoa kouluun tai postinvientireissulle lähinpään naapuriin. Kilpailuhenki tartutettiin vasta koulussa. Kilometrien metsästys jatkui lukiossakin. Jos päivä alkoi kaksoisliikuntatunnilla, opettajan määräämän hiihtolenkin ehti kiertää aivan hyvin kahdesti, ja niin me, tosin vain harvat, teimmekin ja istuimme sitten tulipunaposkisina kirkkohistorian tunnilla, kun jälkihiki kuumotti. Onneksi istuin etupulpetissa.

Ahtauduimme Innsbuckin talviolympialaisten aikaan jollakin tunnilla koulun kerhohuoneeseen seuraamaan jotakin hiihtoa ja olin pyörtyä, ilmeisesti hapenpuutteeseen, muistan. Ja paljon myöhemmältä ajalta muistan kyllä, miltä Juha Mieto näytti, kun hän nojasi aitaa vasten ja odotti Wassbergin tuloa ja seurasi kelloa ja hävisi sen historiallisen sadasosan siinä 15 kilometrin kisassa. Ja kävin minä ottamasta hänestä valokuvan lauantaisilla sunnuntaisilla maalaismarkkinoilla. Ja sain sitten selittää lapsenlapsille miksi. Selitin myös miksi jättiputkea pitää karttaa. Näimme niitäkin matkan varrella muutaman. Meillä oli mukava reissu, vaikka olikin helteistä.

Helsinkiin en suksia vienyt ja Kiovassa ihmettelin muutamia muista maista tulleita opiskelijoita, jotkä kävivät juoksemassa tai jumppasivat yhteisasuntolan aulatilassa avoimen ikkunan ääressä. Olen minäkin joskus, sitten myöhemmin.

Hellettä riittää

Naistenviikko on ollut vanhojen sanontojen mukainen tänä vuonna. Vettä on satanut valtaisina ukkoskuuroina enemmän kuin koskaan minun muistini mukaan. Yleensä ukkospilvet kiertävät Puijon tai tämän vesialueen. Tällä kertaa mekin olemme saaneet sekä salamoita että vettä. Kesän kääntyminen näkyy jo punertavina pihlajanmarjoina, syysleimun valkoisina nuppuina ja kypsyvinä vadelmina. Harvoin on tällaisia kesiä, että kävelyretkellä samaan heinänkorteen voi pujottaa lakan, mustikan, mansikan ja vadelman. Tienvarsia värittävät jo pietaryrtit ja muut syyskesän keltaiset, vaikka elämme sydänsuvea.

Yö oli trooppisen rajamailla. Eilisiltainen raju ukkospuuska ei juuri raikastanut eikä viilentänyt ilmaa, mutta antoi runsaasi ilmaista kasteluvettä. Pihaan aurinkovarjoksi ripustettu kolmiovarjo keräsi hetkessä seitsemän ämpärillistä vettä. Hiukan jo arvelutti, kestääkö se taakkaansa.

Aamu-uinnin jälkeen jäin laiturille seuraamaan yhdeksän sorsanpojan seurueen aamupuuhia. Kuulin kyllä myös pienten venenikkareidenkin vasaroiden kilkettä. Uimarannan kohdalle oli syöpynyt syvät ojat, ilma tuoksui märältä puulta, noelta ja ylempänä saunavastalta. Ilma on niin kosteaa, että vanha moneen kertaan kuivunut käytetty saunavasta oli kostunut uudelleen tuoksuvaksi.

Kuva on haettu Picasa-kansiosta tällä kertaa. Ei ole tämänaamuinen, koska oikea käteni on käyttökiellossa.