Luvassa lunta

Tammikuu meni äkkiä. Helmikuun alussa on yleensä jo korkeat hanget ja nietokset. Toistaiseksi meillä on ollut vain kuuraiset puut ja ne paukkuvat pakkaset. Mutta nyt heti aamusta alkoi sataa lunta. Vihdoinkin. Aurauskalusto kävi tammikuussa toki pari kertaa kolaamassa pois parin sentin pumpulilumikerroksen, mikä tuntui kyllä melko turhalta työltä.

Sateisen syksyn vuoksi purot syöttävät edelleen vettä ojiin. Onneksi vaarallisia polanteita on jo murskattu kävelytieltä. Lumi kuuluu suomalaiseen talveen. Sen puute on jo aiheuttanut vahinkoa marjanviljelijöille. Ellei lunta saada sateena, sitä tehdään koneella. Lähimmät nietokset löytyvät Puijon montusta. Parkkipaikka on suljettu, koska siellä on jatkuvasti kaksi lumitykkiä käynnissä. Olen poikennut kolme kertaa tarkistamassa. Jonnekin sitä sitten siirretään, koska korkeat kasat olivat jo vajenneet. Lähirinteen puustokin saa osansa tekolumesta.

Aurinko yritti tällä viikolla jo herätellä kevättä. Luulin muuten osaavani helmikuun alun nimipäivät ulkomuistista. Riitta, Aamu, Valo. Tarkistin seinäkalenterista. Huomenna viettävät nimipäiväänsä myös Jemina ja Lumi, Aamun lisäksi. Jatkuva muutos tai hienommin sanottuna trendit näkyvät nimistössäkin. Viiden vuoden välein nimipäiväkalenteri tarkistetaan (Yliopiston almanakkatoimisto)  tiettyjen kriteerien mukaan. Seuraavan kerran uusia nimiä otetaan kalenteriin vuoden 2015 alusta.

Riitasta tulee mieleen muutama entinen kollega ja yksi lukioaikainen luokkakaveri, Jeminasta yksi koira. Lumi-, Aamu- ja Valo-nimisiä henkilöitä ei tule mieleen yhtäkään. Onnea kaikille Riitoille tänään!

QWERTY

Otsikon sanalla l. tutulla  tiettyjen näppäinten asettelulla nimenomaan tähän järjestykseen on tarinansa, josta voi lukea myös täältä.  Olen oppinut käyttämään tätä näppäinjärjestelmää, mutta olisi se varmaankin voinut olla myös aivan toisenlainen. Työssäni jouduin usein vaihtamaan kyrillisiseen näppäimistöön. Siinä qwerty:n tuttuudesta oli vain haittaa.

Puijolle on tehty valmiita latupohjia ja kävelyreittejä. Niiden lisäksi vuosien mittaan näkyy ilmaantuvan aina uusia oikopolkuja. Uusilla asuinalueillakin kannattaisi ehkä odottaa jonkin aikaa ennen kuin lopulliset kävelyreitit määritetään. Luontaisesti syntyvät polut olisivat asukkaiden mielestä parhaat reitit. Katujen huoltotöiden suunnittelu vaikuttaa. Siksi työpöytien ääressä vedetyt viivat, reitit, kuitenkin yleensä voittavat.

Hyvin opittu ja hyväksi havaittu asia ei välttämättä vaadi uudistuksia.  Paperittomuuteen pyrkimisessä ei olla onnistuttu toivotullla tavalla.Tämä asia tuli mieleeni luettuani sähköisissä lääkemääräyksissä ilmenneistä ongelmista, joihin olen itsekin törmännyt. Paperittomuus ei ole suinkaan hävinnyt, koska potilaalle annetaan aanelonen muistuttamaan, mitä lääkkeitä hänelle on määrätty. Toki asialla on paljon hyviä puolia, mutta tietoverkkojen kaatuessa nykyisin kai apteekit siinä kuin kaupatkin joutuisivat sulkemaan ovensa.

Hinnoista vielä. Viime viikolla kävin ostamassa minulle määrättyjä silmätippoja. Jos olisin ostanut tuotteen e-reseptilläni, se olisi maksanut enemmän kuin suoraan hyllyltä ostettuna. Onneksi kohdalleni osui farmaseutti, joka kertoi tämän asian. Aika usein tuntuu siltä, että innovatiivisuushuumassaan maamme ryntää uusiin järjestelmiin liian nopeasti. Vanhat hyviksi koetut järjestelmät puretaan ja entiset niihin tottuneet ja niitä sujuvasti käyttävät työntekijät tuupataan koulutusputkeen. Uusi-sanasta on tullut hyvä-sanan komparatiivimuoto. Ainakin mainonnassa. Aika kuitenkin näyttää miten järjestelmät todellisuudessa toimivat.

Elämä ja kansantalouskin vaikuttavat olevan enemmän ja vähemmän sattuman kauppaa. Varsinkin ensiksi mainittu saattaa muuttua äkkinäisesti sellaiseen suuntaan, joista elämänhallinnan avainten kauppaajat ja asiantuntijat eivät juuri isoa ääntä pidä.

PS.

Kuten yleensäkin kuvani eivät liity juuri mitenkään aiheeseen. iGoogle-palvelu oli minulle yksi "qwerty". Uutisselaus on käynyt työläämmäksi kuin ennen. Ilman  Arnoya Arin blogia olisin ihan pihalla.

Aattoaatoksissa

Wikipedia kertoo Sylvester-nimen tulevan latinasta ja tarkoittavan metsittynyttä. Sehän sopii mainiosti kuvaamaan tätä vuoden viimeistä päivää. Vanha vuosi, harmaahapseksi usein kuvattu, on vääjäämättä väistymässä. Se on jäänyt huollotta ja hoidotta jo pitkään ja päässyt siis metsittymään. Onko meillä aikaa saatella vanha vuosi kunnialla lepoon? Ja mikä on päällimmäinen muistomme vuodesta 2012?

Vuoden vaihtumista odotetaan vähintään kahdenlaisissa mietteissä. Kirjoituspöydillä ja jääkaappien ovissa on vielä vanhat kalenterit merkintöineen. Selasin omaa pöytäkalenteriani eilen. Pienetkin merkinnät kalenterin marginaalissa palauttivat mieleen merkittäviä tapahtumia vuoden varrelta: juhlia, yllättäviä tapahtumia ja tapaamisia. Pettymyksiäkin.

Uuden kalenterin sivut ovat tyhjät paria merkintää lukuun ottamatta. Pienokaiseksi kuvattu uusi vuosi -lapsi ottaa ehkä muutaman peruutusaskeleen, ennen kuin hän tottuu vauhdikkaaseen ja meluisaan nykyaikaan vuoden vaihtuessa ilotulitteiden räiskeessä, vaikka periaatteessa hän  katselee tätä pirstaloitunutta maailmaa säteilevin ja uteliain silmin. Kaikenlaisen syötteiden ja virikkeiden joukosta meidän jokaisen on löydettävä oma polkumme. Ikääntyminen ei ole trendikästä hidastamista, vaan hidastumista.

Nykylapset eivät enää pidä Pelle Hermannista, koska ohjelma on liian hidastempoinen. Kirjoitetusta tekstistä siirrytään entistä enemmän kuvalliseen ilmaisuun. Liikkumaton kuva ei kiinnosta pitkään, ellei sitä saa edes suurennetuksi tai liikkeelle näytöllä sormiotteella. Se mikä ikäiselleni on ihmeellistä ja välillä turhauttavaakin on diginatiivinaperoille itsestään selvää, normaalia. Sellaista elämä on...

Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille lukijoille!

Sumeaa

Joskus elämä heittelee kuin lastua aika rajuilla laineilla. Pää käy väliin upoksissa, keuhkoihin tuntuu puristuvan vettä tai onko se sitä että ilma ei pääse ulos. On sellaista haipakkaa, ettei "näillä mennään" tunnu riittävän enää mitenkään. Pannaan nyt sitten remonttiin yhtäkkiä ja samanaikaisesti koti ja sen omistaja.