Muistatko kun 50 vuotta sitten

John F. Kennedy kuoli? Minä muistan ja jopa melko tarkkaan. Lukioaikaista luokanvalvojaani olisi kai voinut pitää myös nykyaikaisena sanomalehtiopettajana. Hän opetti historiaa ja hänellä oli tapana teettää oppilaillaan viikottaisia uutiskatsauksia. Minullle osui tämä marraskuun viikko, jolloin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ammuttiin. Siitä syystä muistan asian niin hyvin. Piti kuunnella uutisia, etsiä lehtileikkeitä ja esittää asia tiivistelmänä tunnilla.

Ei ollut silloin twittereitä aika facebookia eikä minkään sortin internettiä. Ei minulla kai ollut käytettävissä sanomalehteäkään, koska olin kirjoittanut toisella paikkakunnalla asuneille vanhemmilleni pyynnön säästää kyseisen viikon lehdet ja lähettää ne minulle linja-autokyydillä koulupaikkakunnalle.

"Hyvä kotiväkiseni!

Laitan tässä pienen lappusen tulemaan sinne päin. Olis hiukan asiaa. Nim. kun laitatte ne tämän viikon lehdet lauantaina, niin voisitteko laittaa siihen samaan pakettiin yhdet lapaset + pari laamapaitaa (niiden pitäisi olla siellä). Tuli talvi jo. Ostin talvikengät mk 32:-

....

Olin toki ujo ja arka, mutta näin jälkeen päin ajatellen olisi luullut, että olisin saattanut saada lehtiä lähempääkin, jos vain olisin ehtinyt ja uskaltanut kysellä. Tosin puhelintakaan ei ollut käytössä. Niin vain kotitehtävä tuli tehdyksi enkä muista, että olisin tavanomaista enempää ihmetellyt sen vaativuutta. Kirje postiin ja lehtien noutaminen matkahuollosta. Niin oli materiaali kasassa.

Talvi näkyy silloinkin tulleen näitä aikoja. Laamapaitoja minulla ei enää ole. Silloin ne kai olivat ihan tavallinen talvivaruste tytöillä. Mitähän nuo vuonna 1963 32 markkaa maksaneet talvikengät maksaisivat nykyeuroissa?

Ylin kuva on Riuttalan talonpoikaismuseosta. Kaksi muuta kaupunkimme uudesta kävelykeskustasta. Ne on otettu eilen. Näkyivät testaavan uusia jouluvaloja ennen huomista joulunavausta. Kävin hammaslääkärissä. Palatessani oli alkanut sataa lunta, joka suli heti pois. Em. vanhassa kirjeesäni ihmettelen myös Jämsän jouluvalojen aikaisuutta. Osattiin sitä ennenkin.

Ruska maalaa maisemaa

Pohjoisen ja koillisen välinen tuuli hyytää lämpötilan lähelle nollaa. Tästä päivästä on tulossa eilistä kylmempi. Eilen illalla ennen pimeää siirsin nuppuilevan joulukaktuksen ja täydessä kukassa olevan kärsimyskukan sisälle. Niitä en raaski jättää hallan armoille. Muotopuoli rahapuukin pääsi vielä sisälle ja ihan vain siksi, että sen on niin vanha.

Varsinaisesti tajusin vuodenajan lopultakin muuttuneen siitä, että aurausviitat, muoviset, olivat ilmaantuneet kadun varteen. Eivät olleet pihlajakeppejä enää. Tietenkin aistin viiman myös kehossani. Sitä ehtii pitkän kesän aikana unohtaa, että tällaiset aamut olisivat oikeastaan vaatineet jo auton moottorilämmittimen virittämistä. Jotenkin asia ei ollut tullut vielä mieleen. Mutta aurausviittoja varmempaa syksyn merkkiä ei mielestäni ole.

Ihmisten vaatetuksesta ei voi nykyisin päätellä mitään säästä. Toiset tarkenevat vielä sukitta, toiset ovat jo siirtyneet toppavaatteisiin, kevytsellaisiin, ainakin tuulenpitäviin. Itse kuullun jälkimmäisiin. Lämmintä vaatetta pitää olla kiireestä kantapäihin. Ei riitä se, että kaulan ja hartoiden ympärille on kiedottu muutama muhkea villahuivi.

En osaa ostaa vaatteita nettikaupoista enkä tykkää yhtään kierrellä kauppoja, varsinkaan vaatekauppoja. Sen kerran kun niihin sitten on mentävä, kokee olevansa kuin toiselta planeetalta. Muoti ja materiaalit ovat muuttuneet ihan kummallisiksi. Entisen oman numerokoon mukaiset vaatteet tuntuvat päällä ahtailta, vaikka paino on pysynyt samana jo kymmeniä vuosia.

Miksiköhän neuleet ovat nykyisin sellaisia napittomia liehukkeita? Tai sitten villavaatteeseen on ommeltu kylmänkalsea metallivetoketju. Sikäli monet nykyiset vaatteet ovat hyviä, että ne menevät täydestä, vaikka pukisi jokanaisentunikansa aamulla päälleen nurinpäin. Saumat saavat näkyä eikä helmaa ole päärmätty.

Tulin eläkkeelle jäätyäni antaneeksi suuren osan vaatteistani pois. Hyväänkin tarkoitukseen. Kuvittelin, etten tarvitsisi niitä itse enää. Nyt olisi kyllä helpompi "kierrättää" omia vanhoja vaatteitaan kuin haalia jostakin toisten käyttämiä tai uusia. Olisihan sitä tarjolla personal stylistia siinä missä personal organizeria ja traineria ja life coachiakin. Jos kuitenkin vielä yrittäisi itse.

Kesä näkyy, kuuluu ja tuoksuu

Kesä on nyt. Helleraja meni tänään rikki. Metsäkurjenpolvet, kielot, ailakit ja koiranputketkin jo osin kukkivat. Kevät kääntyi kesäksi ennätysvauhtia. Koulunsa päättävät ja ammattiin valmistuvat saavat valmistella juhliaan helteessä. Toivottavasti lauantaina olisi sopiva juhlasää, hiukan viileämpi.

Samassa paikassa seisten voin aistia norjanangervon, syreenin ja pihlajan tuoksussekoituksen. On siinä hajureseptoreilla töitä kerrakseen. Perjantai-iltana viimeistään tähän tuoksujen sinfoniaan liittyy vastaleikatun ruohon tuoksu. Jos sää jatkuu näin lämpimänä, tuomi heittää kyllä huntunsa siihen mennessä. Ja lauantaina tuoksuvat ruusut, ne pitkät. Aika moni opettajakin saattaa saada ruusuja. Molemmat, sekä oppijat ja opettajat, ovat ruusunsa ansainneet.

 

Vielä juhlista ja yleisötilaisuuksista. Vieraat toivottavasti muistavat jättää parfyymit pois ja ymmärtävät, että valokuvaaminen voi olla häiritsevää. Olin joku aika sitten parissa konsertissa ja etupenkkiläiset videoivat konserttia. Heidän takanaan istuvilla ei välttämättä ollut silloin mukavaa. Onko se nykyään sallittua, ellei sitä nimenomaan kielletä? 

Kuva- ja videomuistot ovat tietenkin myöhemmin arvokkaita. Itselleni tuli mieleen yhdet äitini syntymäpäivät ajalta filmirullat/diat. Kuvattu rulla oli muistaakseni piilotettu auton käsinelokeroon ja yksi lapsistamme löysi sen sieltä ja katsoi tietenkin, mitä se piti sisällään.

Toisessa perhejuhlassa mummi oli sanojensa mukaan kuvannut jokaisen vieraan. Myöhemmin selvisi, että kamerassa ei ollut ollut lainkaan filmiä. Nämä nykykamerat sentään ilmoittavat, milloin kuvaaminen ei onnistu joko tyhjän akun tai muistikortin puuttumisen takia.
___

PS.
Pihlajakuvat löytyvät valokuvablogin puolelta.

Flickr on muuten muuttanut muotoaan ja tarjoaa ilmaista kuvatilaa vaikka kuinka paljon.

Kolme kaunista

1. Simpukka pääsi yllättämään vanhan bloggaajan  New Blog Love -tunnustuksella. Kiitos! Sijoitin sydämen tuonne virtuaalivitriiniin toisten joukkoon. Tämä tunnustus ei edellyttäisi muuta kuin jakaa se edelleen viidelle sellaiselle blogille, jolla on alle 200 lukijaa. Todellisia lukijamääriä en voi tietää ja enkä ala arpomaan. Jokainen teistä on sen ansainnut ja voi jatkaa hyvän kierrättämistä.

2. Alkuviikosta tehdyn melko hankalan tutkimuksen tulos ei ollut hälyyttävä. Tutkimuksen provosoima kipu on jo loppuviikosta laantunut sen verran, että olen pystynyt jo nukkumaan. Uskalsin tänään kokeilla tasamaahiihtoa jäällä. Viima ei enää pure poskia, koska ostin tammimarkkinoilta lähinnä Pohjoisnavalla liikkuvien ihmisten käyttöön suunnitellun kasvo- ja kaulasuojuksen. Vain nenä ja silmät näkyvät.

3. Olin vakaasti päättänyt, etten tilaa enää yhtään (uutta) aikakausilehteä. Kännykkä soi. Vastasin. Kuului hetken vain viheltelyä. Lehtimyyjän hyväntuulisuus tarttui ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että Hyvä terveys olisi minulle sopiva lehti. Varsinkin, kun saan sen lisäksi digitaalisen keittiövaa´an. Molemmille jäi hyvä mieli.

Samoin kävi markkinoilla rukkaskauppiaan kanssa. Lämpimät nahkarukkaset maksoivat mansikoita eikä tinkimisen varaa ollut. Tinkiminen kuuluu kuitenkin markkinaperinteeseen. Ja niinpä vaari sai työhansikkaansa "ilmaiseksi".

Älykkäät

Meillä on autossa taipuisa läpyskä, joka tarttuu magneetin tavoin kojelautaan. Siihen voi sitten laittaa kännykän ennen kuin lähtee ajamaan.  Luin artikkelin, että tulevaisuuden kännykätkin saattavat olla taipuisia.

Jo vuonna 2008 lanseerattiin uusi tuote joka kolmas minuutti enkä usko, että vauhti on siitä hidastunut. Tekniikkafriikit hankkivat ne heti, mutta kaltaiseni hidastelijan on osattava kuvitella, miten mikin laite istuu omaan arkeen. Selkokielellä: tarvitsenko sellaisen? Lihasepätasapainoharjoituksissa esimerkiksi älyvaatteista saattaisi olla apua.

Seuraavalle kuntoutusreissulle en kehtaa enää mennä vanhoissa verkkareissa, vaan päätin ostaa jotakin uutta. Onnistuin puolisoni avustamana ostamaan ja sovittamaan (päinvastaisessa järjestyksessä tietenkin)  neljä erilaista vaatekappaletta 20:ssa minuutissa. Aika hyvin. Myöhemmin samana päivänä jouduin käymään uudelleen keskustassa ja päätin mennä ostamaan myös uudet kengät. Ei tarvinnut jonottaa. Istahdin penkille ja selitin jalkineongelmani ystävälliselle myyjälle. Hän möi minulle parhaat mahdolliset (?) jalkineet. Ne muotoutuvat jalan mukaan. Ovat kevyet ja sukkamaiset. Ainakaan eilinen sisäänajokävely ei aiheuttanut mitään ongelmia.

Mielelläni painoin hymyhymiötä kyseisen urheiluliikkeen ovenpielessä olevassa rankkauslaitteessa, joka kysyi, voisinko suositella ko. liikettä toisille. Jäin niin hyvälle tuulelle kenkäostoksen jälkeen, että poikkesin vielä sähköliikkeessä katsomassa älypuhelimia. Muita asiakkaita ei ollut, joten sain rauhassa kysellä ja katsella. Vikkelimmät laitevaanijat ovat ehtineet omaksua kymmeniä uudistuksia samassa ajassa kuin kaltaiseni verkkaiset vasta yhden. Toistaiseksi olen vain silmäillyt toisten älypuhelimia, vaikka olenkin joissakin tilanteissa joutunut toteamaan, että nyt olisin ehkä tarvinnut oman.

Ps.
Kun on muutaman päivän poissa netistä, täälla avautuu aina uudenlainen maailma. iGoogle lakkaa 1.11.2013. Ilmoittavat näköjään hyvissä ajoin. Blogger näyttää myös muuttuneen. Kuvat latautuvat nopeasti ja tuonne tekstitilan oikean ylänurkkaan on ilmaantunut taas uusi härpäke: Määritä tai käännä.

Crocsit vai reinot

Maanantaina kävin kaupungissa. Ei ollut edes ruuhka-aika, mutta palatessa ajoaika venyi normaalista 5-10 minuutista 40:een minuuttiin. Ehdin jo ajatella, että nyt ne työmaan kivilohkareet ovat rojahtaneet tielle. Paikallisradio kyllä ilmoitti jotakin tien raivauksesta, mutta syy säilyi arvoituksena, kunnes itse pääsi kohdalle. Kuorma-auton rengasrikko. Onneksi ei pahempaa. Koskaan ei voi tietää, mitä tien päällä tapahtuu.

Tiistaina oli sumuinen päivä. Puijo lepäili pilvessä pitkälle iltapäivään. Pehmeä lasku marraskuuhun. Ja kaunis. Syreeni pudotti lopulta lehtensä, mutta orvokit ja sammalleimut eivät usko talven lainkaan tulevan.

Keskiviikkona  kävelin hienoisessa vastatuulessa apteekkiin. Menomatkalla tarkkailin piennarten kukkasten lisäksi, mitä ulkomainokset yrittävät myydä. Olutta. Nicorettea. Olutta. Nicorettea.Olutta. Nicorettea.  Marketin jokaisen kassan kohdalla mainostettiin jotakin uutta tummaa suklaata. Tehoaako toisto?

Meitä apteekkiasiakkaita olikin monta ja tunnin retkeni venyi puolitoistatuntiseksi. Käykää ostoksilla odottaessa, neuvottiin. Minulla ei ollut muuta asiaa. Istuin odottamaan ja aloin tarkkailla uuteen päivään heräävää ostoskeskusta. Hiukan hätkähdin, kun silmiini osuivat kesäcrocsit erään asiakkaan jalassa. Oli hänellä sentään sukat. Ohitseni kiiruhtavalla naisella vuorostaan on jalassaan reinot.

Ei tässä itsekään oikein tiedä, miten näillä säillä pukeutuisi ja mistä remontin alta tiiviisti poispakatut tamineet löytyvät. Kun pyykinpesukone ei ole koko ajan saatavilla, huomaa, miten vähillä vaatteilla sitä ihminen pärjääkään.

Meditatiivista jalkahoitoa

On paikkoja ja paikkoja. Saharaa Euroopassa jos niin haluaa. Ja kovin moni näytti haluavan. Vaikka mereltä tuuli niin navakasti, että hattu piti kiinnittää huivilla ja samalla suojata korvansa enimmältä liikkuvalta hiekalta, minä tein sen.

Kävelin paljain jaloin vuoroin, pilvisäästä huolimatta, upottavassa hiekassa, vuoroin hiukan tukevammalla alustalla aivan veden tuntumassa ja peläten maininkien sieppaavan mukaansa. Melko kallis jalkahoito, mutta ikimuistoinen.

Kilometrien mittaisella vaelluksella tuli vastaan ja ohitti tuhansia ihmisiä. Tuli mieleen pyhiinvaeltajat, niin keskittynyttä taivallus näytti muillakin olevan. Ihmiskirjo vaatteissa ja vaatteitta, jokainen omassa pikkumaailmassaan toisten keskellä. Puolimatkasta löytyi aggregaatin voimalla toimiva kioski juomineen ja pikkupurtavineen. Ilmastoinnin ja tuulen karhentama kurkku ei pitänyt jääkylmästä juomasta, mutta hiekka lämmitti juoman hetkessä sopivaksi ja omat vesipullot jäivät vielä varalle.

Tällaisilla irtiotoilla on puolensa. Liisanliukkaat livahtivat huomaamatta. Samanlainen ympäristön muokkaus kuin täälläkin ihmisten ja matkustavaisten mieleiseksi oli käynnissä. Kiveä siirretään paikasta toiseen ja tilalle näkyi nousevan entistä ehompia kivisiä kolosseja viisine tähtineen. Minulle riittää vähemmänkin tähtiä ja tunnen toiseutta kävellessäni peilaavia lattioita pitkin.

Oliko tämä sitten sitä tervettä itsekkyyttä, josta maksoin matkan hintaan nähden sen pyydetyn naurettavan yhden euron päästömaksun?

Loppukevennys:
1. Naura itsellesi ennen kuin muut kerkiävät.
2. Ne tekevät jotka osaavat. Ne jotka eivät osaa arvostelevat.
3. Kompastelu saattaa estää kaatumisen.

4. Kaks syytä olla tekemättä mittää: 1) Oot yrittännä ennenkii. 2) Et oo ennenkää yrittännä sitä.

Kyllä minä en

Vaatehuone ja -komerot kaipaavat raivausta, johon ei tahdo mitenkään jaksaa ryhtyä. Jotakin sentään. Ei ollut sunnuntaina löytyä yhtään sopivankokoista, sopivankevyttä vaatetta. Niin lopulta minä sitten vein sen mustan jakun pienennettäväksi ompelijalle. Vaate on hankittu isän hautajaisiin ja olen alkanut niin selvästi pienentyä, että takakappaleen saumoista on otettava senttejä sisään. Näppäräkäsinen osaisi tehdä moisen itsekin.

Oikeastaan ei olisi aikoinaan kannattanut antaa omia hepeniään pois, koska uusien hankkiminen on käynyt niin työlääksi. Vaan ei sitä arvannut etukäteen. Kaupat ja kirpputorit ovat kyllä vaatteita pullollaan, mutta kun se sopivien etsiminen ja sovittaminen on niin hankalaa. Olisin vain tuunaillut niitä entisiä.

En kyllä tiedä ikävämpää yhdistelmää kuin sovituskoppi ja tällainen jäykkärankainen naisimmeinen, jolla on jokin ennalta mielikuviteltu näkemys haluamastaan uudesta (saa olla käytettykin) asusta. Itse asiassa en taida muistaa ainuttakaan kertaa, että olisin turhautumatta selviytynyt tuon sortin koppikammosta ja tullut harmistuksissani ja pakkotilanteessa ostaneeksi kompromissin.

Voi se tietysti olla klaustrofobiaakin, mutta miksi se ei iske MRI-putkessa, joka on vielä paljon ahtaampi paikka.

PS.

Kyllä minä en pidä Bloggerin uudesta tekstieditorista, kun se on niin hidas. Piti vaihtaa vanhaan, että saan tämän nyt lähtemään.

Juhlasäitä ja niitä näitä

Kevätjuhlakeli oli melko kolea. Tuon tuostakin ropisi rakeita ja tempova tuuli riepoi vasta kukoistamaan alkanutta valkosyreeniä niin, että pahaa teki. Lippu kiertyi ja liimautui hetkiksi salkoon kiinni kuivuakseen taas uuteen lepatukseen.

Yritin palautella mieleen menneitä ja olleita lukemattomia kevätjuhlia enkä muista eilisen kaltaista säätä. Nuoria ei tietenkään palella niin helposti, joten tyttöjen henkäyksen ohuet juhlavaatteet saattoivat riittääkin. Koska selkä ei antanut lupaa lähteä juhliin, olin vain ajatuksin mukana ja sonnustauduin kävelylenkille kevyttoppa-asuun ja yritin samalla tiirailla lähistöltä jotakin kuvattavaa. Kukat olivat puoliksi kiinni, ötökät tipotiessään, linnunlaulua ei tuulenkohinalta erottanut, vaahtopäät huuhtelivat kaislojen valloittamaa laituria. Jouduin lopulta pitämään raesadetta harakanpesäpuun alla.

Mietin myös, missä mahtaakaan olla kansallispukuni, jonka aikoinaan tein äidin avustamana kevätjuhlavaatteeksi. Se oli kätevä juhlavaate. Ei tarvinnut lähteä vaateostoksille keväisin. Esiliinan ja puseron silitys riitti. Ainoa hankaluus oli, että asu oli yleensä liian kuuma. Eilen ei olisi ollut. Onkohan aika ajanut kansallispukujen ohi? Jossakin kirppisohjelmassa olen nähnyt, miten kansallispukujen kirjottuja osia kierrätetään puseroiden tai mekkojen koristeina. Kai niin voi tehdä, jos osat ovat eksyneet toisistaan.

Minulla ei ole mitään elämän mottoa, mietelausetta annettavaksi onniteltaville. Elämä on. Monenlaista. Erilaista. Anna elämän yllättää. Se tekee sen joka tapauksessa. Ruusun sijasta ojennan niittykellukan. Jo viime kesänä ihmettelin sen erikoista väriä.

Loppiaisaattona

On ilmoja pidellyt. Pakkanen on käynyt kahdenkymmenen paremmalla puolella. Höttölunta on reilusti. On tullut oltua paljon sisällä. Viikonpäivät tahtovat mennä sekaisin. Aret ja pyhät. Tulevan viikonlopun jälkeen on mukava palata arkeen.

Tänään oli pakko lähteä liikkeelle. Yleensä kierrän kaupat ja varsinkin marketit kaukaa alennusmyyntien aikaan, mutta nyt oli ostoslistalla kaksi tärkeää asiaa. Löysin tarvitsemani heti. Ostin paitapuseron kymmenen vuotta vanhan jakkupuvun piristykseksi. Myyjä totesi, että jakun voisi viedä pienennettäväksi ompelijalle. Olen alkanut näköjään kutistua.

Päätin vielä kiertää torin ympärillä olevia kauppoja ostaakseni lämpötyynyn, jota joulupukki ei vihjailuistani huolimatta ollut hoksannut tuoda. Vasta kolmannessa kaupassa tärppäsi.

Kyytimiehen reissu venähti arviotamme pidemmäksi, joten taiteilin varovasti lumisia katukiviä pitkin Kauppahalliin kahville. Katselin ohikulkijoita ajankuluksi. Aika hiljaista oli monessa puodissa. Maustesopin kohdalle pysähtyi ostoksille rouva minkkiturkissaan. En usko erehtyväni, jos sanon hänen olleen venäläinen. Sitä kieltä kuulin joka puolella, kaduilla ja kaupoissa.

Etsin jo bussirahaa lompakostani, kun kännykkä soi ja sain tiedon, että kyyti olisi tulossa. Pääsisin helpommin kotiin. Vaikka on pakkasta, katujen ja suojateiden pinnat ovat liian liukkaita huonoselkäiselle. Autojen mukana kulkeutunut lumi oli liukastuttanut myös parkkihallin lattiapinnan. En osaa oikein iloita tästä lumen ja jään paljoudesta. Liukuesteet ovat kaupunkireissulla mahdottomat, koska en saa niitä pois enkä takaisin paikoilleen. Alan siis odottaa kevättä.

Rentoutuskellunta

Tulin vilkaisseeksi tavallisimmat hakusanat, jolla tähän blogiin on viimeisimmäksi tultu. Kovin oli piikikästä l. shakti-mattoa eniten. Laitanpa nyt jotakin päinvastaista, vähemmän piikikästä. (Yleensäkin suurin osa lukijoistani tulee näköjään Googlen kautta, siis vahingossa.)

Vaikka yksi vanha konsti yleensä on parempi kuin pussillinen uusia, niin olisin kiinnostunut lukemaan enemmän kokemuksia rentoutuskellunnasta. Kyseinen rentoutushoito sattui silmiini ensimmäisen kerran muistaakseni viime tiistain sanomalehdestä. Se näytti kuitenkin olevan jo vanha keksintö. Erinäiset vaihtoehtohoitoja tarjoavat yritykset, tosin toistaiseksi vain muutamalla paikkakunnalla, tarjoavat kyseistä hoitoa. Hoito lupaa melko paljon:

Kellunta-altaassa on n. 1000 litraa vettä, veden lämpötila +34,8 astetta ja suolapitoisuus 30%. Suuren suolapitoisuuden ansiosta vesi kelluttaa kehoa ja poistaa jännityksen lihaksista ja auttaa aivoja saavuttamaan nukkumista vastaavan lepotilan. Kelluntaa suositellaan erityisesti tuki- ja likuntaelimistön jännitys- kiputiloihin, stressiin ja unihäiriöihin. (Kaikkea löytyy.) Kelluessa on mahdollisuus kuunnella rentoutusmusiikkia valinnan mukaan ja nauttia kokemuksesta myös pimeydessä, mikä vahvistaa painottomuuden tunnetta.

Kuullostaa todella pehmeältä kipuhoidolta. Niitähän minä olen vailla. Uskaltaisikohan tuollaista kokeilla? Vesi vanhin voitehista. Ja sitten sananen vaatteista. Lymfahierojaltani sain joulukuussa vinkin, että bambukuitualusasut ovat herkälle iholle hellimpiä. Sen asian olen jo itse kokeillut ja hyväksi havainnut. Tosin pitkiskerrasto on ollut käytössä vasta muutaman kuukauden, joten sen kestävyydestä en uskalla sanoa vielä mitään. Mutta miellyttävyydessä se kyllä peittoaa puuvillan mennen tullen.

Tyylibloggausta?

Rauhallisen hötkyilyn lomassa IinesJ:n eilisen postauksen luettuani kiiruhdin minäkin vilkaisemaan Blogilistan uutta ilmettä. Ja pitäähän tämä kirjoittaa muistiin. Muutama muukin seuraamani blogi oli tarttunut samaan aiheeseen. Minusta oli tullut mm. indierockin (mitä se on?) , kirpputorien, musiikin, vaatteiden ystävä.

Kirpputorit kyllä kiinnostavat, mutta harvoin pääsen niille seikkailemaan. Pikemmin suunnittelen ehkä järjestäväni oman. Helpompi on kyllä viedä kirpputorikama sellaisenaan Konttiin, Pelastusarmeijan kirpputorille tai muihin vastaaviin tarjolla oleviin vastaanottopisteisiin.

Blogini määriteltiin myös tyyliblogiksi ja muotiblogiksi. Tyylikästä ja muodikasta. Sitäpä juuri. Näkisittepä garderoobini. Valokuvaus oli ainoa kohdallaan oleva kanavamääritelmä. Tänään toki tilanne näyttää jo olevan ohi. Laitan tuohon nyt yhden vaatekuvan tämän hilpeyttä(kin) aiheuttaneen tilanteen muistoksi. Kertooko tällainen sivuston sekoaminen siitä, että mikään täällä netissä ei ole turvassa eikä minkään sortin järjestyksessä? Kannattaisiko poistaa bloginsa kokonaan ko. listalta?

Lipstikkaa lihasoppaan

Aamuyöllä mietin, että pitää muistaa ottaa mökiltä mukaan vielä lipstikan juuria. Päässä pyöri myös vanhat puiset lankarullat, joista ennen vanhaan tehtiin verhoja tai tilanjakajia, miten vain. Pellavaloukku, vyyhdinpuu, surrurrukki ja ne kaikki suloisessa sekamelskassa, kun outoon uneen heräsin ja piti valvoa, vaikka piti nukkua, että jaksaa yhdeksäksi kaupunkiin.

Personal trainerini, jonka luo kaikista mielettömistä kiristyksistä huolimatta eilen illalla yllytyin lähtemään, taitavasti ja varoen osasi helpottaa kävelemistäni. Hänellä on poikkeuksellinen myötäelämisen kyky ja taito valaa uskoa, ettei vuosien myötä hankittu lihaspanssari (!) ykskaks voi hävitä. Siis me haimme sen taas esiin. Pitää malttaa levätä. Olin jo pari päivää käsi kännykällä ollut perumassa koko aikaa. Onneksi en perunut.

Kävin tänään kaupungilla. Nyt on siis tukka hyvin, kaikki hyvin. Käväisi jo mielessäni mennä otattamaan oikea valokuva Liisan Studiossa. (Alkoi nimittäin sataa ja kalliisti maksettu kampaus oli hätää kärsimässä.) Käännyin kuitenkin ovelta takaisin ja menin sadetta pitämään Syöpäyhdistyksen kirpparille. Ostin 50 sentillä englantilais-venäläisen sanakirjan ja totesin, että täällähän näyttää melkein samalta kuin kotona. Lastenkirjoja ei ollut.

Hyvään päivään sattui tuo Leenan haastekin. Vastaan nyt tähän, mutta en haasta ketään edelleen tällä kertaa. Miksikö sitten vastaan? No, minullahan oli kerrankin ihan asiallinen vaatetus, kun sen haasteen sain. Vasta kymmenisen vuotta vanha tummansininen Pola- housupuku. Jakun alla Marimekon valkobeesiraitainen joustopusero, jonka nimeä en tiedä. Ei siis mitään second hand. Jokaisen vaatteen kaula-aukossa oleva pesu- tai muu puumerkki on aina poistettava. Kosketusherkkä iho ei kestä niitäkään. Tavallisesti minä liikun ja oleilen vanhoissa verkkareissa tai legginseissä ja väljissä lämpimissä neuleissa villasukat jalassa. On kai tunnustettava sekin, että ihan vain käväisi mielessä mennä johonkin vaatekauppaan, mutta niitä ei ollut lähellä. Jos olisi ollut joku pyytää kaveriksi, olisin ehkä mennytkin.

Nyt odotan viikonlopuksi vähintään kolmea pikkumiksittäjää ja laturia. Onnin, 4, mukaan on niin, että "jos Suomeen tulee peikko, niin siitä pitää kirjoittaa lehdissä." Akvaariokalat saavat taatusti ruokaa, mutta miten löytyvät kaikki tutut tavarat, kun huonekaluja on siirrelty huoneesta toiseen? Siskonpetissä tulee olemaan hauskaa. Taas teemme muistoja, taatusti muistelemmekin.