Katsoin tänään 50-luvun mustavalkoista Suomea elokuvassa Kahden ladun poikki. Se kertoi kiertävistä tukkijätkistä, joita asutettiin ennen tukkikämppien aikaa taloissa. Nuoret komeat tukkijätkät saivat monen kylän ja talon sisäiset ihmissuhteet sekaisin. Jollakin sen ajan lentojätkistä saattoi olla soittopeli matkassa ja hetkessä pistettiin tuvan lattialla jalalla koreasti. Tuosta ajasta muistan äitini joskus kertoneen. Tosin hyvin vähän.
Maaseudulla oli ennen tapana järjestää perunannosto aina talkoilla. Olen sitä ikäluokkaa, joka sai ns. perunannostolomaa koulusta. Muistan vain yhden kerran olleeni naapurissa talkoissa. Ruuan siellä sai. Ja hyvän mielen, koska sääkin suosi. On sitä joskus joutunut nostamaan perunaa kädet kohmeessa tai vesisateella.
Tätini kertoi, miten hänen nuoruudessaan taloissa oli ollut tapana perunatalkoiden jälkeen järjestää tupatansseja. Parhaat talkoot hänen mielestään olivat olleet ehdottomasti Penttilässä. Ruokaa oli tarjolla koko yön. Kello viisi aamulla oli aamukahvit ja sen jälkeen talkoolaisten piti poistua. Varmaan ensin hiukan lepäämään ja sitten mahdollisesti seuraaviin talkoisiin. Samat talkoolaiset kiersivät talosta taloon ja loppuviikosta heitä tietenkin väsytti.
Täti kertoo pappani kehaisseen tanssineensa nuorena talkooviikolla viidet virsut puhki. Ja ahkera talkootanssija on tätikin ollut aikanaan. Äitinsä ei oikein hyväksynyt näitä nuortensa yöllisiä reissuja. Hän oli kasvattajana ankarampi kuin miehensä. Jos tädilleni oli sattunut jotakin ikävää, hän kääntyi aina ensin isänsä puoleen. Isä oli taitava sovittelija ja lempeällä huumorillaan sai asiat näyttämään usein paremmilta kuin ne itse asiassa olivat.
Nykyään tavallisimpia talkoita ovat taloyhtiöiden pihatalkoot. Verottajalla on sanansa sanottavana myös talkoista. Verohallinnon ohjeet talkootyön verotuksesta .
Entä onko aikapankkien tovi- vastikkeellinen pienpalveluiden tarjoaminen harmaata taloutta?
Olisikin."Aikapankki on voittoa tavoittelematon, avoin, sitoutumaton, demokraattinen foorumi, jonka päätavoite on kehittää aikapankkeja, jotka toimivat kansainvälisesti tunnetun Timebanking-liikkeen periaatteiden mukaan. Suomen aikapankit toimivat osana Community Exchange Systems -verkostoa.
Suomen Aikapankkien verkkotorilla vaihdetaan palveluita aikaa vastaan. Periaatteena on, että kaikkien aika, työ ja avun tarve ovat yhtä arvokkaita."
