Havaintoja

Tänä aamuna aurinko pilkisti pimennysverhon reunasta ensimmäisen kerran kukonlaulun aikaan. Sitten yllättäen nousi tai laskeutui sumu. Lämpötila oli aamupäivälenkin ajan nollassa tai peräti pakkasen puolella, koska tuuli on edelleen hyytävää aukeilla paikoilla. Usva katosi, mutta taivas pysyi päättäväisesti pilvessä siihen saakka kun palasin kotiin.

 

Lunta ja räntää satoi viime viikolla muutamia senttejä. Vanhan lumen surmaksi. Kaikki uusi lumi suli pois heti, mutta onneksi se sitoi edes hetkeksi jo ongelmaksi muodostunutta katupölyä. Puijon rinteen varjoisat kävelyreitit ovat kevään nopeasta etenemisestä huolimatta edelleen täynnä vaarallisia jääpolanteita. Lähiojista on jouduttu särkemään jäitä, koska päivän sulavedet jäätyvät öisin yllättäviin paikkoihin. Rannat ovat railoja täynnä ja jää jo paikoin pettävää.

Pentti-myrsky natisutti rakenteita ja kaatoi siellä täällä joitakin puita. Sähkökatkoja oli myös. Miltei jokaisella kävelyretkellä löytyy uusia tuulenkaatoja. Taitaa maapallo pyöriä entistä vinhempaa vauhtia. Tai sitten se on tämä tandbergnauhuri-ilmiö. Elämän kelanauhan lyhetessä kelan pyörimisvauhti kiihtyy. Saattaa se katketakin. Vanhoilla tutuilla paikoilla luonnossa tuntee itsensä jotenkin pieneksi. Mikä nämä puut ja pensaat hetkessä kasvatti näin korkeiksi?

Etsisin mieluiten kauniita kevään merkkejä: sinivuokkoja, krookuksia, scilloja. Ainakin ensimmäiset oman pihan tulppaanin piipat ovat kadonneet jänöjussin suuhun. Lumeton vielä routainen maa on rujon näjöistä. Löydän mm. tyhjiä juomatölkkejä, karamellipapereita, pudonneita käsineitä, hylättyjen polkupyörien raatoja ja kokonaisen sohvan tästä aivan läheltä. Keneltä lie unohtunut?

Pakkaspäiviä

Joulukuinen harmaus on tipotiessään. Kannattaa pistäytyä ulkona, jos vain jotenkin jalat kantavat. Kaikki, aivan kaikki puut, pensaat ja heinänkorret ovat muutaman päivän aikana muuttuneet kimalteisen valkoisIksi. Lähiössä on ilo elää pumpulimaisessa kuuralumihattarataikamaailmassa, kun ei katso maahan. Miksikö? Maahan lunta on kertynyt vain ohut kerros. Aurinkolasit on pitänyt ottaa jo käyttöön, osin toki siksikin, että ne ovat muoviset, siis lämpöisemmät pitää näillä 20 asteen paikkeilla pysyvillä pakkasilla.

Maanantaina oli asiaa keskustaan. Sanoin kuskille, että nyt olisi sellainen sää, että voisi nähdä halon. Ensin ihmettelimme varavoimalan savupiipusta suoraan ylös tupruavaa savua tai vesihöyryä. Korkeiden piippujen päästöistä voi määrittää tuulen suunnan. Oli siis tyyntä. Heti kohta seuraavalla mäellä näkyi kuin näkyikin halo. Haloja bongatessa olisi hyvä olla aukealla paikalla. Auton ikkunasta ei pääse näkemään kuin yhden sivuhalon. Kummasti sekin ilahduttaa.

Eilen halovalo yllätti ilman, että tarvitsi lähteä edes ulos. Keittiön ikkunasta näki talvisen "sateenkaaren" pään viipyvän hetken vasten kuusikkoa. Tänäänkin sai ihailla samaa ilmiötä eilistäkin napakammassa pakkasessa. Taas auton ikkunasta. Minusta tuntuu, että keinolumen tykityksellä on jotakin tekemistä yllättävän taajaan ilmaantuvien halojen kanssa. Luomulunta on alle kymmenen senttiä eikä latuja ole vielä voitu avata.

Vettä, räntää, lunta

Einosta päästyä päädyimme Oskariin. Viime vuonna kuritti Antti. Hannu-myrskykin on jäänyt mieleen parin vuoden takaa, koska sen myötä remonttimme valmistuminen viivästyi. Ilmeisesti talviaikaan on enemmän miesten nimipäiviä, koska nämä talvimyrskyt ovat miespuolisia. Mauri-myrsky  vuonna 1982 tosin oli jo syyskuussa.

Kesämyrskyistä muistuvat mieleeni Asta- ja Veera-myrskyt. Manta-myrsky taas liittyy aivan muihin ilmiöihin. Muistaakseni tiistaisista lähikylpylän naisten tansseista on käytetty tätä nimitystä.

Tällä alueella  tuulee tänään taas melko navakasti, vaikka on lauhaa. Eilen käytiin pakkasella.  Meteorologit selittävät, että tällainen sääjojoilu on melko tavallista tähän vuodenaikaan. Kai se sitten on niin. Jojoilu tuntuu ikävästi vanhoissa luissa ja lihaksissa, koska termostaatit eivät oikein tunnu ehtivän mukaan. Olisi syytä keksiä ennakoiva termostaatti, ellei sitä ole jo keksitty.

Vuodenaikoja on enemmän kuin lapsena opitut neljä. Nyt niitä on useampia. Ei tarvitse kuin lisäillä etuliitteitä alku-, varhais-, keski-,loppu- tai taka- tai vaikka intiaani- perusvuodenajan nimityksen eteen. Sillä lailla sopivasti sen mukaan miten on ilmoja milloinkin pidellyt.

Talvi nyt kai on, koska innokkaimmat ovat  aloittaneet hiihtämisen maksullisilla ensilumenladuilla, jotka tehdään käsittääkseni menneen talven lumista. Luistaa se suksi tai pulkka tai liukuri nurmellakin tarvittaessa. Pitää vain olla tarkkana, ettei ole soraa lähistöllä.

Kuvina viime päivien sääkuvia. Auton lämpimästä otettuja. Tietenkin. Paitsi viimeinen kotiovelta.

Turvallisia kävely- ja ajomatkoja kaikille. Pimeä yllättää usein. Muistakaa laittaa heijastimet heilumaan ja kiinnittää ne hankalat liukuesteet kenkiin. Tai hankkikaa nastapohjaiset kengät, jotka nekään eivät valitettavasti takaa sitä, ettei liukastu.

Lankalauantaina 2013

Pääsiäinen on  melko aikaisin tänä vuonna. Siksi ei ole mikään ihme herätä lankalauantaiaamuun rapsakassa pakkassäässä. Mittari näyttää melkein kahtakymmentä astetta pakkasta. On kuitenkin luvassa aurinkoinen päivä. On ollut aurinkoa, mutta myös lyhyitä lumikuuroja. Toistuvasti. Hanget hohtavat vielä valkoisuuttaan.

Siltojen alla olevat sulat ovat jäätyneet umpeen. Onneksi jäälle on ajettu leveät latupohjat. Ne kestävät kävellä ja sopu antaa sijaa myös jalankulkijoille ja koirille. Lumikengille olisi käyttöä, koska yhtään kunnon suvikeliä ei ole ollut. Lapsuusmuistojen hankiaiskelejä sitten tullutkaan.

Ainakin joka toinen aamu oksistot ovat sädehtivän kuuran tai vastasataneen lumen peittämät. Muutaman tunnin kuluttua sokerikuorrutus on jäljellä enää vain varjopaikoissa. Kylmää, mutta niin kaunista!

Heräsin tänään jo neljältä, nousin viideltä. Aurinko oli nousemassa. Valoja ei tarvinnut. Tänä iltana on taas muistettava kääntää kellot kohti kesää. Kesää? Missä viipyy kevät? Titityyt kyllä kuuluvat, mutta muuten näkyy vain variksia ja harakoita. Jokin isompi lintu oli kokeillut vanhasta muistista tavallisesti sulana ollutta kohtaa  sillan kohdalla.  Turhaan.

Kovin käy silmiini tämä sinivalkoinen maisema. Urpujen lailla sitä kai itse kukin jo unelmoi keväästä. Viikko sitten kiersi pieniä poikia virpomassa. Pajunkissat olivat vasta idullaan. Tänään palavat paikoin pääsiäisvalkeat. Huomenna pääsemme pääsiäiseen.

Hyvää pääsiäistä!

Tyyntä myrskyn edellä

Talviturkkinen orava kurkistaa sisään keittiön ikkunasta. Se liikkuu sulavasti pitkin tiiliseinää, mutta jotenkin sen käpälä lipsahtaa ja kurre päätyy ikkunapellille. Siinä eivät sen kynnet enää pidä, vaan orava pudota kopsahtaa maahan. Ilmeisesti kissan tavoin jaloilleen, koska mitään jälkiä ei jää.

Tilhet, joita pari viikkoa sitten pyörteili todella runsaasti, ovat kadonneet pihapihlajien marjojen katoamisen myötä. Keskustasta löytyy vielä lokakuun lopun pakkasten puraisemia pihlajanmarjoja. Koituvatko katukuilujen kirkkaat ikkunalasit vai mahdollisesti käyneet marjat kovin monen lintuparan kohtaloksi? Niitä virui muutama kävelykadulla.

Mennyt viikko oli todella lauha. Eilen sai kävellä todella sakeassa usvassa. Lumeton maa ja sumu imaisevat lyhenevän päivän vähäisen valon. Harmaan ja ruskean marrassävyjen kirjon keskeltä  erottuvat terävinä vain valkoiset lumimarjat. Puiden latvojen yläpuolella kraakkuu muutama varis. Harakka näyttäytyy myös silloin tällöin.

Ihmiset ovat ilmeisesti kaikonneet joulumarkkinoille tai tavarataivaiden kätköihin, koska vastaan tulee vain tuttu Aila ja pari polkupyöräilijää ja koirien ulkoiluttajaa. Isolla tiellä soljuu jatkuva virta autoja, joiden valot pilkkovat pisaroista sakeaa ilmaa. Tien painaumiin syntyneet lätäköt heijastavat tolpat lankoineen ja liikennemerkit. On tyyntä kuin myrskyn edellä. Unenomaista.

Kuvat Suosaaresta.

Älä vedä henkeä

On toisaalta kummastuttavaa kuunnella radiosta ohjeita, miten talvella tulee pukeutua. Kuuntelevatko niitä ne, joilta tarvittava tieto puuttuu? Ehkä heillä  ei ole aikaa. Minulla on ja vasta nyt ymmärrän, miten vaarallista pakkanen on. Pakkanen nostaa verenpainetta, raa´an ilman suun kautta hengittäminen vaurioittaa keuhkojen limakalvoja ja mitä muita ohjeita niitä nyt on tullutkaan. Riskiryhmät, olkaa varuillanne. Olen siis kuulolla.

Pakkasvaroituson siis paljon muutakin kuin pukeutumisen ohjeistamista. Aamulla herätessä kotimittari näytti pyöreät kolmekymmentä. Kun aurinko alkoi hyväillä pohjoisrinteen puiden latvoja, päätin lähteä ulos. Tuntui, että verenpaineeni laskisi, jos pääsisin parin sisäpäivän jälkeen ulos. Puin kommandopipon päähäni, kiedoin kaulaliinan suuni eteen, nostin toppatakin hupun ylös. Testasin pakkaskestävyyteni viemällä ensin lehdet keräyslaatikkoon.

Toin postin sisälle ja lisäsin yhden kaulaliinan kasvojen suojaksi. Näin hengittäminen onnistui myös suun kautta. Ainoa hankaluus oli silmälasien huurtuminen. Jouduin ottamaan lasit vasempaan käteen. Oikealla käytin muutaman kerran kameraa. No, täytyy myöntää, että oli kylmää. Vaikka aika meni ihastellessa kuulaan kirkasta kuuramaisemaa, aivoissani raksutti vasta opittu tieto. Kun käsiä alkaa palella, niiden lämpötila on laskenut jo viiteentoista asteeseen. Se tuntuu minusta jo vaarallisen kylmältä. Niinpä enemmät kuurakuvat saivat minun puolestani jäädä ottamatta.

En viitsi ostaa akkulämmitteisiä jalkineita, joita kyllä näkyy olevan kaupan. Käytän vanhoja villasukkia kesälenkkareissa, puen toiset isommat lenkkarien päälle. Varpaat tykkäävät. Viime viikolla eräs nuori neito pysäytti minut kävelytiellä ja kysyi, miksi minulla ei ole kenkiä jalassa. Olen jo monta vuotta pakkasilla tallustellut em. kotikutoisilla feikkitöppösillä eikä kukaan ole ihmetellyt. Tosin aika usein olen itse ehtinyt selittää tapani kierrättää venähtäneitä villasukkia tällä tavalla. Olin ilahtunut tämän nuoren käytöksestä. Onneksi täällä kanssaihmiset välittävät vielä lähimmäisistään.


Ei henkeä muuten tarvitse vetää muulloinkaan. Uloshengityksen jälkeen keuhkot täyttyvät ihan itsestään. Silti välillä kehotetaan vetämään henkeä, mutta se onkin jo ihan toinen juttu.

Kaunista

Revontulet

Ihan vain ja ainoastaan tällaisen luonnonilmiön vuoksi haluaisin joskus päästä Lappiin myös talvella. En ole koskaan nähnyt ns. kunnon revontulia muutoin kuin videoina. En kuitenkaan, usko että tätä näytelmää pääsisi katsomaan tilauksesta.

Tästä puhutaan nyt. Tällä myydään Suomea turisteille. Jotenkin tämä sopii jouluunkin, vaikka revontulilla ja joululla ei ole kai yhtään yhteistä tekijää.
____

Edit 14.12. klo 18.07


Kommenteissa Sokea kana antoi mielenkiintoisen linkin Ilmatieteenlaitoksen sivuille. Siellä on paljon luettavaa aiheesta kiinnostuneille. Taivaan ihmeellisiä loimuja on selitetty monin tavoin. Tuolla kommenteissa epäilin, ettei niitä voisi ennustaa. Se ei pidä paikkaansa, vaan voi vaikka tilata itselleen sähköpostiin revontulihälytyksen.

Kolme kaunista viikon varrelta

1. Kallavesi näytti maanantaiaamuna puoli seitsemältä kauneintaan auringon siivilöityessä vedestä nousevan usvan läpi. Niin kauniina en rantareittiä ollut koskaan ennen nähnyt. Kännykkä pysyi visusti taskussa eikä kamera ollut lainkaan mukana. Myöhemmin usva nousi ja peitti auringon kokonaan. Silloin seurasin sitä jo sairaalan ikkunan säleverhojen takaa viiden hengen huoneessa omassa kangasverhoilla eristetyssä loosissani. Minulla oli aitiopaikka, koska olin ikkunan vieressä. Sen verran jäi odotusaikaa, että ehdin taltioida kännykän kameralla auringon ensiyrityksen päästä esiin paksun usvatäkin takaa.

2. Vertaisuus on merkillinen asia. Samalla kun pukeutuu sairaalavaatteisiin, irtautuu ulkomaailmasta ja asettuu huonekaverien kanssa samaan purteen, jonka suunta ei ole enää omissa käsissä. Tiistaiaamuna kello kuusi yökkö siirsi kotiutettavat käytävälle. Huoneiden hiljaiset joutuivat lähelle toisiaan ja puhehanat avautuivat. Olimme samassa veneessä. Kuka ensimmäistä, kuka toista tai jo neljättä kertaa. Lääkesotkutkin selvisivät ja aamulääkkeet saimme vihdoin kymmeneltä. Odottavan aika on pitkä ja hoitajilla on vain kaksi kättä, mutta tällä osastolla jokaiseen kutsuun vastattiin välittömästi.

3. Oli ihmeen hyvä päästä kotiin vielä ja taas. Täällä saisi nukkua pimeässä ja ilman piippauksia. Luonto ei tosin kylpenyt samanlaisessa juhlavalaistuksessa kuin mennessä. Taisi sataa hiukan. Ehkä ruskan värit olivat vahvistuneeet piirun verran. Ja pihapihlajissa oli edelleen menossa hurja taistelu vähäisistä marjoista. Orava juoksi edelleen pitkin sähkökaapelia ja täydensi talvivarastojaan sellaisella vauhdilla, että en ole vieläkään päässyt selville, mitä se itse asiassa kuljettaa. Ja minne. Siellä se juoksee tänäkin aamuna.

Aurinkoista vaihteeksi

Kyllä sitä hiukan hätkähtää kun ensimmäisen kerran vilkaisee peiliin uusilla lukulaseilla. Muutenkin on sellaista totuttelua ja vielä niin paljastavatkin ovat. On muitakin kuin niitä naurusellaisia silmänurkissa, taitaa olla vallan juonteita eri suuntiin. Onneksi uudet rillit sentään pidentävät silmäripset siinä kun kerran liioittelevat kaiken muunkin.

Yleislaseilla katsellessa tämä näyttö ensin vääntyili kummallisesti, mutta sitten silmät jo hiukan mukautuivat tai vain opin asettamaan sen oikeaan kulmaan. Nyt näillä uusilla varsinaisilla tuntuu kuin näyttö olisi jotenkin pullea ja taas välillä tulee kummallinen notko näytön yläreunaan. On tämä sellaista hakemista ja totuttelua. Katson nyt jonkin aikaa, miten sopeudun.

Tänä aamuna näin pitkästä aikaa auringon nousevan punaisena pallona. Edellisyönä sataneen lumen jäljiltä hanget ovat vitivalkoiset ja se puna ja sen läike siinä hangella oli kaunista katseltavaa. Ja puissakin jotka olivat kuurautuneet yöpakkasessa. Auringon noustessa pakkasta oli vielä 21 astetta. Näin kylmiä öitä en muista maaliskuun lopussa olleen. En myöskään itseäni korkeampia lumipenkkoja lähiökatujen varsilla.

En ota enkä julkaise jokavuotista ensimmäistä sinivuokkokuvaa aprillipäivänä tänä vuonna. Se on ainakin varmaa. Siksikin tänään ehkä kaihertaa silmiä, kun asettelin sen aamuisen auringon paistamaan tuon ikkunakoristeen läpi. Kaikkea sitä päähän pälkähtää. Aika monta kuvaa piti ottaa ennen kuin osui kohdalle.

Meditatiivista jalkahoitoa

On paikkoja ja paikkoja. Saharaa Euroopassa jos niin haluaa. Ja kovin moni näytti haluavan. Vaikka mereltä tuuli niin navakasti, että hattu piti kiinnittää huivilla ja samalla suojata korvansa enimmältä liikkuvalta hiekalta, minä tein sen.

Kävelin paljain jaloin vuoroin, pilvisäästä huolimatta, upottavassa hiekassa, vuoroin hiukan tukevammalla alustalla aivan veden tuntumassa ja peläten maininkien sieppaavan mukaansa. Melko kallis jalkahoito, mutta ikimuistoinen.

Kilometrien mittaisella vaelluksella tuli vastaan ja ohitti tuhansia ihmisiä. Tuli mieleen pyhiinvaeltajat, niin keskittynyttä taivallus näytti muillakin olevan. Ihmiskirjo vaatteissa ja vaatteitta, jokainen omassa pikkumaailmassaan toisten keskellä. Puolimatkasta löytyi aggregaatin voimalla toimiva kioski juomineen ja pikkupurtavineen. Ilmastoinnin ja tuulen karhentama kurkku ei pitänyt jääkylmästä juomasta, mutta hiekka lämmitti juoman hetkessä sopivaksi ja omat vesipullot jäivät vielä varalle.

Tällaisilla irtiotoilla on puolensa. Liisanliukkaat livahtivat huomaamatta. Samanlainen ympäristön muokkaus kuin täälläkin ihmisten ja matkustavaisten mieleiseksi oli käynnissä. Kiveä siirretään paikasta toiseen ja tilalle näkyi nousevan entistä ehompia kivisiä kolosseja viisine tähtineen. Minulle riittää vähemmänkin tähtiä ja tunnen toiseutta kävellessäni peilaavia lattioita pitkin.

Oliko tämä sitten sitä tervettä itsekkyyttä, josta maksoin matkan hintaan nähden sen pyydetyn naurettavan yhden euron päästömaksun?

Loppukevennys:
1. Naura itsellesi ennen kuin muut kerkiävät.
2. Ne tekevät jotka osaavat. Ne jotka eivät osaa arvostelevat.
3. Kompastelu saattaa estää kaatumisen.

4. Kaks syytä olla tekemättä mittää: 1) Oot yrittännä ennenkii. 2) Et oo ennenkää yrittännä sitä.

Siedätyshoitoa

Hyttyset ja muut öttiäiset ovat todella äkäisiä tänä kesänä tai sitten niitä on runsaiden sulamisvesien vuoksi siinnyt reippaasti tavanomaista enemmän. Yksi pistos, ties minkä, vaati jo antibiootit. Toinen on tehnyt vasempaan sääreen pahan ja kutiavan jäljen. Kolmas ehti aamuisella lyhyellä uintireissulla puraista minua leukaan. Ihan kuin olisin jotenkin allergisoitunut niille. Pitäisiköhän etsiä hirvikärpästakki jostakin komeroiden kätköistä? Muistaakseni se on niin hiostava näillä keleillä, ettei sitä ehkä voisi pitää.

Monilla on ilmeisesti alkanut loma, koska lähiö oli aamulla kovin hiljainen. Tuuli sellaisesta suunnasta, että rakennustyömaan äänetkään eivät kuuluneet ennen kuin aivan vieressä. Ajattelin jo, että pitävät kesälomatauon. Kävelyreitin voi valita milloin milläkin perusteella. Tänä aamuna piti yrittää pysytellä katujen aurinkoisilla puolilla ja välttää metsikköjä. Minulla oli näet kellonaikaan nähden liian vähän vaatetta päällä (sitä jotenkin unohtaa ettei pääsekään niin rivakkaa tahtia enää) ja latupohjilla taas liikaa hyttysiä. Meni se niinkin. Olimme olleet jo aika kauan kotona, kun vilkaisin kelloa. Se oli vasta 9.30, siis 8.30 oikeata aikaa. On jäänyt vähiin tänä keväänä totuttelu viileään veteen. Se tuntui eilisten aaltojen jäjiltä suorastaan kylmältä, vaikka aamu oli tyven. Kävin kuitenkin vedessä, kun kerran rantaa menin. Ehkä siksikin palelsi.

Oli taas kaupunkiasiaa. Samalla päätin käydä kurkistamassa, miltä torilla näyttää. Aika iso aidattu monttu siellä näkyi olevan. Ja kaupungintalon puoleisessa päässä on todella ahdasta. Aurinko helotti täydeltä terältä. On minulla olevinaan oikein hyvät aurinkolasit, mutta muutaman kerran täytyi ihan tarkistaa, olivatko oikeat lasit nenällä. Olisi ollut aurinkovarjon tarve. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, vaikka moni turisti ahtauden nähdessään luultavasti kääntyy kannoillaan. Semminkin, kun se mukulakiviosa toria on niin hankalaa kävellä. Naakkoja näkyi, ei puluja. En ostanut mitään, mutta olin kai sopivannäköinen kohde eräälle luontaistuote-esittelijälle. Otin esitteen, että pääsin jatkamaan matkaani.

Pastellipakkasta(kin)

Ensimmäisen kerran tuli kuljetuksi poikki Suomen pakkassäässä. Seurattavaa ja katseltavaa riitti. Lämpötilamittari esimerkiksi. Sokerikuorrutetut koivut ja tykkylumiset kuuset. Viimeksi mainitut erottuvat selvästi yksilöinä painavassa lumipuvussaan. Siinä on vaikeaa nähdä metsä puilta. Kesällä on toisin. Havupuut ovat vain vihreää taustamattoa lehtipuiden eri vihreille sävyille.

Kärnänkoskella alkoi aurinko kirkastaa puiden latvat aiemmin kuin mihin Puijon katveessa on tottunut. Puhtaan lumen ja auringon yhteisheijastus on niin viiltävän kirkasta, että tuskin kahdetkaan aurinkolasit olisivat riittäneet suojaamaan vetistäviä kuivia silmiä. Mikä paradoksi tuokin. Silmät ovat kuivat, kun ne vetistävät.

Jonkin matkaa kimalteiset koivut ja muut tienvarren kasvustot häikäisivät. Auringon aletessa sai ihmetellä pitkiä varjoja ja lopulta Pohjanmaan lakeuksilla päivänlasku alkoi maalata meille akvarelleja. Reitti oli kuin uusi talvipakkaspuvussaan. On ollut sumuisia, sateisia, yöllisiä ajoja suuntaansa. Tällä kertaa oli aurinkoista molempiin suuntiin. Paluumatka rasitti enemmän silmiä, kun satuimme näkemään valtaisan halovaloilmiön. Kuvasin sitä vastavaloon ja näin lopulta melkein tähtiä, vaikka aurinkolasit olivat silmien suojana.

Totta puhuvat. Täällä on vähiten lunta tällä hetkellä. Suomenselällä lunta näytti olevan eniten silmämääräisesti arvioiden. Pakkanen vaihteli 15 ja 29 asteen välillä. Onneksi vain pari autoa näkyi jääneen (tai tarkoituksella jätetyn) tien varteen. Sen sijaan polanteiden aiheuttamia melkein-ojaanajojälkiä näkyi runsaasti.

Pyhäinpäivänä 2009

Jäi eilen askarruttamaan tuo edellinen postaus. Se nyt on vain kuvilla leikkimistä, ajankulua. Mieskin kävi kysymässä, mikä se on. Eikö siinä olekaan enempää kuvia? Mitä se hämäröinti on?

Sehän voi olla vaikka mitä. Vaikka sitä, että saa käytetyksi heikompilaatuisetkin otoksensa. Ei se mitään hämäräperäisiä puuhia tarkoita. Tai kuutamokeikkoja. Tai saattaa se jollekin niinkin mieltyä. Itse asiassa ajattelin tihkuharmaita syyspäiviä, jolloin keinovaloa kaipaa päivälläkin. Ja toisaalta niitä pikkupuuhia, jotka eivät olisi mitään isoja juttuja, kun vain jaksaisi aloittaa.

Pyhiksi kävimme ostoksilla lähimmässä marketissa. Apteekkiasiat hoituivat samalla. Tiimarista antoivat 50% alennuskupongin yhteen tuotteeseen. Sen voi käyttää vain huomenna. Lottosin viidellä eurolla. Aamukirpeässä pakkasessa, tuulettomassa, kävimme kävelemässä. Vaikka on pyhä, tai ehkä juuri sen vuoksi, on pihansiivoustalkoita menossa. Monta venettä on ollut vielä liikkeellä. Saarimökkejä laitettaneen talvikuntoon. Rannoilla on jo riitettä. Ja iltaisin hämärä tulee aikaisemmin ja aikaisemmin. Kynttilöitä ja lyhtyjä sytytetään. Marraskuun iloja etsittiin aamulla jossakin radio-ohjelmassa.

Jokainen pimenevä päivä on lähempänä ensi kesää kuin mikään muu päivä tänä vuonna. Valoa kohti koko ajan. Kukin tavallaan. Moni tänään muistellen.

Valovoimaa

Valostuu aamusta ja illasta. Makkarin ikkunat antavat järvelle päin. Jo useana iltana, kun tarkoituksenani on ollut vetäytyä pötkölleen, taivaan pilvien ja tyynen vedenpinnan leikki on houkuttanut minut pihalle, siis takapihalle. Olen hipsinyt sinne yhden kerran vain kylpytakki lämmikkeenä ja harhauttanut naapurit luulemaan, että olisin jo käynyt heittämässä talviturkkini.

Illat ja aamut ovat vielä kovin viileitä. Siis se turkki on vielä heittämättä. Auringonlaskun kuvaaminen olisi turvallisinta ikkunaheijastusten kautta. Muuten näen punaisia pilkkuja pitkään. Valtava on valon voima jo horisontin taakse vetäytyvässä auringossa. Polttaa kuviin reikiä. Tuohonkin laittamaani.

D-vitamiinin riittävän annoksen saamiseksi kuuluvat suosittelevan oleskelua auringossa puolilta päivin, siis yhden maissa 20-30 minuuttia pari kertaa viikossa. Toisaalta keskipäivän ulraviolettisäteilyaltistusta pitäisi varoa. Kalaa pitäisi syödä 2-3 kertaa viikossa ja runsaasti maitotuotteita. Ellei näin tapahdu ja vaikka tapana olisikin, suomalaiset tarvitsevat D-vitamiinia purkista - kesälläkin.

Nyt puhuu puhuri siinä määrin, että puskee vaahtopäitä. En ole vielä tänään käynyt ulkona. Kohta on lähtö Alexander-tekniikan tunnille. Sen sijaan olen silittänyt muumi-, ruusunkukka- ja ruutukuosisia tyynyliinoja, astiapyyhkeitä, T-paitojakin. Yrittänyt ottaa yhteyttä Kelaan, mutta toistuvasti saanut vastauksen: "Valitettavasti valitsemanne numero on väärä. Olkaa hyvä ja tarkistakaa numero." Olen tarkistanutkin ja saanut aina saman vastauksen. Aika usein nykyään joutuu keskustelemaan automaattisen puhelinvastaajan kanssa. Jospa vika onkin tuossa lankapuhelimessa. Jääköön koko asia ensi viikkoon. Laitoin etanapostia.

Lapsista on muuten kiva kuunnella puhelinvastaajaa. Joku aika sitten oman puhelinyhtiömme vastaajaan vaihtui miesääni. Miksiköhän?

Tänään

Tasan kello kaksitoista alkoi hiljalleen sataa räntää. Sitä ennen viimeisiä koivunlehtiä leijaili marrasmaahan kuin siipeensä saaneita sitruunaperhosia. Pihakoivujen riippaoksat ovat tulvillaan kyynelhelmiä, joihin ei tällaisella säällä valo taita ihania heijastuksiaan.

Vajaa sata kilometriä pohjoisempana maa on jo valkoisena lumesta. Valo kuin valo. Se voittaa aina pimeyden. Olkoon se vaikka vain tulitikun lämminsävyinen lepatus sen hetken minkä se kestää. Kynttilänliekki. Takkatuli. Nuotio. Kirkasvalolamppu. Öljytuikku. Myrskylyhty. Ilman valoa ei ole elämää.

Muistokynttilämeri kalmistoissa. Haudoilla ja muistelupaikoilla. Tänään. Luterilaisilla seurakunnilla on tapana kutsua vuoden aikana kuolleiden omaiset tilaisuuteen, jossa luetaan vainajien nimet ja heidän muistokseen heille jokaiselle sytytetään kynttilä. Minutkin on kutsuttu.

Aamuöisiä

Viime yönä heräsin kahden maissa. En yöllä kuitenkaan lenkkeillyt enempää kuin ikkunasta toiseen. Kolme teini-ikäistä polkupyöräilijää oli liikkeellä tuohon aikaan. Heillä ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Pari tuntia ainakin vierähti ennen kuin pääsin uudelleen uneen ja uniin. Vievät milloin minnekin.

Edellisaamuna olin ulkona jo neljän jälkeen. En tosin yksin. Naapuri haki lehden samaan aikaan. Ukkosesta ei tuolloin ollut vielä tietoa. Oli aivan aurinkoista ja poutataivas pikkupilvineen. Hiivin rantaan hipihiljaa, koska halusin ikuistaa kuvaan aamu-uintieni todistajan. Kiersin eri reittiä kuusten viertä. Oli jo hyttysiä. Onnistuinkin saamaan jonkinlaisen kuvan.

Aamun valo on omanlaistaan. Häikäisee tavattomasti levänneitäkin silmiä. Lehvistön läpikin. Lokki pyrähti tietenkin oitis lentoon ja moitti etäämmältä herättäjäänsä. Vesi ei ollut enää kovin kylmää. Aivan hyvin olisi voinut lyhyen uinnin jälkeen jäädä kuuntelemaan lintujen aamukonserttia sirkutuksineen ja lurituksineen. Koko lehvistö soi. Mutta ne hyttyset! Eli kiirehdin ylös ja sisälle jatkamaan unia. Ukkonen sitten herätti seitsemän maissa.

Kevään viileys ja hallayöt ovat pysyttäneet lehtivihreän vaalean kauniina tavallista pitempään. Valkovuokotkin olivat vielä voimissaan ja lemmikit parhaassa kukassa. Norjanangervo tuhlaili tuoksuaan menomatkalla, paluumatkalla vuorostaan tuomi. Vuohensilmät ja kullerot kilpailevat huomiosta. Vuorenkilven kukkavanat ovat ehkä jo täydessä mitassa, sammalleimu loimuaa. Tulppaaneille rankka ukkoskuuro oli jo liikaa. Syreenissä näyttää olevan viimevuotista vähemmän nuppuja. Jos kummallinen talvi teki hyvää mahonialle, syreenille se näyttää olleen ankara. Ihmeesti puut ja pensaat näyttävät kuitenkin selvinneen. Tuhkapensas on kyllä entisen näköinen.

Kesäkukat on vielä hakematta. On ollut niin paljon kaikenlaista, etten ole jaksanut orvokkeja pitemmälle. Ahkeraliisat otan varjopuolelle kuten ennenkin. Portulakan tilalle eteen ehkä jotakin muuta tänä kesänä. Päätän vasta paikan päällä puutarhalla. Jos huomenna jo jaksaisi sinne. Annan kukkien päättää puolestani.

Elämä alkaa taas

Valoriippuvaisuuteni on ilmeinen. Pari aurinkoista päivää ovat tietenkin paljastaneet ikkunoiden likaisuuden. Niiden pesu saa vielä odottaa. Vaikka kuivat silmät kyyneltyvät ja väsyvät kevätauringon äkkikirkkaudesta, ne päästävät myös vihreyden odotuksen ilon mielen sopukoihin. Talvihorros hiipuu pois lumenrippeiden mukana.

Kukkapenkit on tarkistettava joka päivä. Eilen pistäydyin pariksi tunniksi ystävän luona puolittamassa murheita ja monistamassa iloja. Ihana nauru löytyi. Kiitos ystäväni. Nauru on aina välillä hukassa jossakin välilevyjen välissä. (En oikein pidä radion Välilevyjä-ohjelman nimestä vaikka pidän itse ohjelmasta. Nimi muistuttaa selkähankaluuksista, jotka mieluiten painaisin villaisella unohduksiin.)

Iloni vielä kertautui ainakin kahdella, kun palatessani tavanomaista kukkapenkiltä- toiselle- reittiä näin tämän kevään ensimmäisen sinivuokon auenneena. Joka kevät se yllättää. Kevään ihme. Leskenlehtiä en ole vielä bongannut, koska niitä ei kasva aivan tässä vieressä. Jospa jo tänään. Sininen paavalinkukka myös nuppuilee ja latvomani piikkikruunun pistokkaat ovat juurtuneet hyvään alkuun. Soikollinen herneitä on kasvanut jo pian kolmekymmensenttiseksi. Laitoin ihan kokeen vuoksi tavallisia rokkaherneitä multaan ja nehän ryöpsähtivät keväänvihreään kasvuun kohti valoa. Nyt sitä vielä riittää talviasuisen koivun oksien välistä. Pihakoivu omii valon ja veden kesällä. Silloin siirränkin kaikki ruukkukasvit ulos. Siellä ne tanakoituvat ja karaistuvat.

Lisää iloa ja elämänriemua on odotettavissa illaksi. Mitähän ostaisi ruuaksi nuukuusviikon lopuksi? Kalliiksi tämä viikko on tullut tähän mennessä. Hammaslääkäri ja sairaalalasku piti maksaa. Niin ja hiusten leikkaus ja se hoitosuihke. Kokeillaanpa savulohikeittoa kotiversiona. Etsin pohjaksi jonkin vanhan ohjeen, mutta käytän ruokakermaa. Katsotaan mitä siitä tulee.

Ihme

Sydäntalvella kukkaset kukkivat,
sydäntalvella puhkeavat puut.
Elo itse kun ihmeeksi tullut on,
sadut vaikenevat muut.

Hilja Haahti, Valittuja runoja, Otava 1926.

Lumetonta, mutta liukasta

Se on nykyään normaali ajokeli. Eilen riitti ihmettelemistä iltapäivään asti. RadioSavo väitti pakkasta olevan toistakymmentä astetta, mutta ei meidän yksikään pakkasmittari näyttänyt kuutta astetta enempää aamulla. Pilvistäkin oli. Bongailen niitä jokaisella automatkalla. Vaikka bensa on kallista ja autoilua tulisi välttää, meillä oli hyvä syy pitkähkölle ajomatkalle. Kävin äidin luona pitkästä aikaa.

Ajoimme aurinkoa pakoon, mutta pysähdyimme hiukan vajaa kymmenen jossakin keskisemmässä Suomessa kuvaamaan sen tulipallon, joka kurkki taustapeileistä. En tiedä, oliko täällä eilen kirkas päivä vai ei. Keski-Suomessa aurinko pysyi piilossa. Mukaan varatut aurinkolasit pysyivät kotelossaan.

Lunta oli vain nimeksi. Vesien virtapaikat sulat. Eli nyt on aika laajalti tarkistettu lumitilanne. Istuin melkein koko ajan kamera laukaisuvalmiina, mutta sen kerran kun etsimen olisi pitänyt olla valmiiksi suunnattuna suoraan tuulilasista tielle, olin väsähtänyt. Hirvi nimittäin ylitti tien aika lähellä. Otin toki kuvan risukosta, minne metsän kruunupää katosi, mutta kyllä siinä kahdeksankympin vauhdissa otoksesta tuli aito piilokuva. Itse asiassa taisi olla vain hyvä, että näin kävi. Toinenkin vaaratilanne oli hyvin lähellä. Kotikotimaisemissa, mäkisiä kun ovat, traktori pullahti sivutieltä suoraan tien yli. Onneksi traktorin vauhti oli ylämäkeä varten kiihdytetty. Äkkijarrutus riitti. Ei tuolla tien, tutunkaan, päällä ole turvassa.

Vasta paluumatkalla pakkanen kiristyi radion aamusta asti lupaamiin lukemiin. Tämä kaupunki ei taida itäistä Suomea ollakaan.

Jostakin nousee

jostakin nousee
suru, ilo:
joulu

ne menivät, häipyivät
ne entiset joulut
poissa.

eivät ihan täysin.
jokin liike ilmassa
häilyy, palaa,

jostakin nousee
suuri valo.
kohtaa katseen.
hohtaa.

Lassi Nummi
kirjoitettu Runoraatia varten 2006