Suoraan vai mutkan kautta

Istuin aamulla noin puoli tuntia sairaalan aulassa odottamassa pääsyä laboratoriokokeisiin. Olin toki varannut ajan etukäteen, koska sellainen mahdollisuus on olemassa. Kovin moni ns. varausaika tuntui menevän ohi. Järjestelmässä on sellainen aukko, että jotkut asiakkaat ottavat jonotusnumeron jo varatun ajan lisäksi. Sitten kokeillaan, kumpaa reittiä pääsee nopeammin sisälle. Tämä jojoilu hidastaa palvelua selvästi.

Varsinaisesti tarkkailin, miten ihmiset kuluttavat odotusaikansa. Hiljaista oli, mikä on toisaalta ymmärrettävää. Kukaan ei oikeastaan selaillut edes lehtiä. Sen sijaan noin joka kymmenes asiakas hiplasi älypuhelintaan. Samaa näkyivät tekevät bussipysäkillä linjakasta odottavat. Useat jopa kuulokkeet korvissa. Tunnustan, että itsekin avasin kerran puhelimen, koska piti varmaankin seitsemännen kerran tarkistaa se varausnumero. Onneksi toimenpidehuoneessa on vielä vastassa ihan oikea ihminen tässä digitalisoituvassa ja robotisoituvassa maailmassa.

Luin juuri uudesta Suomen Kuvalehdestä Veera Jussilan artikkelin Tykkää tästä, jos olet yksin. Se herätti minussa monenlaisia ajatuksia.  MIT:n professori Sherry Turklen mukaan sosiaalinen media saa meidät odottamaan ihmissuhteilta vähemmän, tekniikka etäännyttää meitä toisistamme: puhelu alkaa tuntua jo liian intiimiltä ja arvaamattomalta verrattuna Facebook-viestiin. Olisiko lyhyt suora reitti sittenkin pitkää reittiä parempi? Puhelin soi nykyään niin harvoin, että sen ääntä melkein säikähtää.

Ylin kuva on ladattu ns.suoraan kamerasta (sic), kaksi alempaa olen onnistunut pienentämään blogiin sopivan kokoisiksi. Itse asiassa ne taitavatkin olla liian pieniä.

Edit. 3.6.

Kirjoitin uuden postauksen ja kokeilin kuvien liittämistä iPadin kautta. Jostakin syystä kuvat pienenevät matkalla minulle vielä käsittämättömällä tavalla. Eli en osaa säätää kuvien kokoa siellä. Päätin poistaa koko postauksen, kunnes saan kuvat esiin haluamallani tavalla. Tai sitten minulta loppuu kärsivällisyys uuden opettelemiseen...