Aikamatkailua

Aika ei odota, vaan on. Ajan kulumisen vauhdista olen monta kertaa kirjoittanut. Tänä kesänä on kuitenkin tullut matkustetuksi ajassa taaksepäin, paikoissakin eri suuntiin.  Ensimmäinen aikamatka oli laulullinen. Tuuli hiljaa henkäilee, Arvon mekin ansaitsemme ja muutamat muutamat kansakoulusta ulkomuistiin jääneet laulut sujuivat vielä.

En päivääkään vaihtaisi pois sen sijaan olisi kirvoittanut kyyneleet, jos olisin ollut yksin paikalla. Onneksi vieressä istui samanhenkinen ystävä. Ei tarvinnut kuin vilkaista vieruskaveria, ja yhdessä olimme saada nauruhepulikohtauksen. Taisimme saadakin.

Lapsuusmaisemien koluaminen alkaa muistuttaa geokätköilyä. Paikat ovat tallella jossakin pääkopan koordinaatteina, mutta niiden ilmiasu on muuttunut miltei tuntemattomaksi. Pensaat, puut, pihlajat ovat joko kadonneet tai kasvaneet suuriksi. Kivet ovat kummallisella tavalla kutistuneet. Samoin rakennukset. Äänimaisemat ovat muuttuneet. Polut joko kadonneet tai muuttuneet maisemaan sopimattomiksi teiksi.

On tiettyjä muistin tukipylväitä, johon voi kiinnittää vielä muistamansa asiat. Koulut ja muut opinahjot. Muutot liian liian usein kouluaikana. Valmistumiset, häät, lasten syntymät. Kenellä mitkäkin asiat.

Vasta hiljan olen havahtunut siihen, miten paljoa vaille olen jäänyt siksi, että jouduin vaihtamaan teini-iässä koulua liian monta kertaa. Muistan ponnistelematta kaikki kansakoulukaverit ja lukioaikaiset luokkatoverit. Oppikoulua kävin neljässä eri koulussa. Ei siinä ehtinyt juurtua mihinkään. Ehkä juuri siksi olen nyt juuttunut paikalleni. Nuorena ei uskaltanut, koska tiesi kohta taas joutuvansa lähtemään.

Kuvat ovat tämän oikukkaan kesän niitä aurinkoisimpia hetkiä.

Hitaasti hyvä tulee

Kovin pitkään viipyy koleus. Edellisten postausten ojien sulamistilanne ei ole muuttunut kovinkaan paljon varjopaikoissa. Jotakin uutta sentään. Västäräkki on nähty jo reilu viikko sitten ja ihmetelty pikkulintujen kevätlaulantojen hiljaisuutta hyytävässä tuulessa. Viimeksi katselin telkkää lammella ja ajattelin, onkohan lintujen höyhenpuvusta otettu mallia uusiin teknisiin vaatteisiin.

Eilisten ja viimeöisten sadekuurojen jälkeen tämä aamu oli vihdoin erilainen. Koko metsä raikui lintuelämää ja pitkään kukkivien valkovuokkojen rinnalle olivat nousseet ketunleivät. Ja rantojen ruttojuuret. Tuomen kukkanuput ovat jo melko isoja. Yllättäviäkin lintuääniä kuunnellessa harmitti, ettei tullut lapsena koulussa opeteltua niitä kunnolla. Kasvit opin paremmin, koska piti kerätä se 120 kasvin kokoelma. Ei silloin ollut tosin mitään äänitteitä ja vanhemmilla oli varmaankin tärkeämpää tekemistä. Luonto oli ja me elimme sen keskellä. Ei siitä tehty suurta numeroa. Koulussa opetettiin kasvioppia ja eläinoppia. Kuvamuistan lintuja ja senkin, etteivät ne silloin kiinnostaneet.

Merkittävimmät luontoelämykset olen kokenut korvessa. Älänteen kaunis kuikkapari, poikasiaan ruokkivat kalasääsket, karhunpennun näkeminen metsätiellä. Hirven kanssa miltei kasvotusten olen ollut tässä kaupungissa. Yksi on juossut vauhkona ihan tuossa rannassa. Tuli kai mieleeni siitä, kun kuulin uutisista Seinäjoen keskustan karhusta.

Mainitsemani kohtaamiset ovat vain muistikuvia, hyviä sellaisia. Nyt pilaisin tällaiset kohtaamiset yrittämällä ottaa niistä valokuvia. Kaikki pyritään nykyään kuvittamaan. Usein sanoittaminen olisi parempi vaihtoehto. Itse teen sitä samaa. Bloggaamisen alussa ei liittänyt tekstiin lainkaan kuvia, sitten yhden pienenpienen. Vähitellen suuremman ja lopulta useampia kerrallaan. Jopa joskus videopätkänkin.

Mistä tulee hyvä? Toivottavasti alkavasta kesästä.

Eteläpiha ei kerro kevään etenemisen totuutta. Norjanangervo on saanut nauttia auringon lämmöstä ja siksi kukkii näin varhain. Koivujen hento vihreys sen sijaan on muuttunut kellertäväksi, ehkä pitkään jatkuneesta kuivasta ja kylmästä jaksosta johtuen. Lehdet ovat vielä hiirenkorviakin pienempiä.

Luvassa lunta

Tammikuu meni äkkiä. Helmikuun alussa on yleensä jo korkeat hanget ja nietokset. Toistaiseksi meillä on ollut vain kuuraiset puut ja ne paukkuvat pakkaset. Mutta nyt heti aamusta alkoi sataa lunta. Vihdoinkin. Aurauskalusto kävi tammikuussa toki pari kertaa kolaamassa pois parin sentin pumpulilumikerroksen, mikä tuntui kyllä melko turhalta työltä.

Sateisen syksyn vuoksi purot syöttävät edelleen vettä ojiin. Onneksi vaarallisia polanteita on jo murskattu kävelytieltä. Lumi kuuluu suomalaiseen talveen. Sen puute on jo aiheuttanut vahinkoa marjanviljelijöille. Ellei lunta saada sateena, sitä tehdään koneella. Lähimmät nietokset löytyvät Puijon montusta. Parkkipaikka on suljettu, koska siellä on jatkuvasti kaksi lumitykkiä käynnissä. Olen poikennut kolme kertaa tarkistamassa. Jonnekin sitä sitten siirretään, koska korkeat kasat olivat jo vajenneet. Lähirinteen puustokin saa osansa tekolumesta.

Aurinko yritti tällä viikolla jo herätellä kevättä. Luulin muuten osaavani helmikuun alun nimipäivät ulkomuistista. Riitta, Aamu, Valo. Tarkistin seinäkalenterista. Huomenna viettävät nimipäiväänsä myös Jemina ja Lumi, Aamun lisäksi. Jatkuva muutos tai hienommin sanottuna trendit näkyvät nimistössäkin. Viiden vuoden välein nimipäiväkalenteri tarkistetaan (Yliopiston almanakkatoimisto)  tiettyjen kriteerien mukaan. Seuraavan kerran uusia nimiä otetaan kalenteriin vuoden 2015 alusta.

Riitasta tulee mieleen muutama entinen kollega ja yksi lukioaikainen luokkakaveri, Jeminasta yksi koira. Lumi-, Aamu- ja Valo-nimisiä henkilöitä ei tule mieleen yhtäkään. Onnea kaikille Riitoille tänään!

Arvo ja arvot

Eräs omalta kotikylältä lähtöisin oleva edesmennyt kansanedustaja tuli mieleeni kuunnellessani eilistä uutista arvoistamme tällä hetkellä.

Pirstoutunut Suomi. Oletko kettu, pystykorva, leijona vai pandakarhu?  Jotenkin minusta tuli pandakarhu, vaikka "tuoteseloste" ei vastannutkaan tuotetta. Horoskooppimerkiltäni olen sentään edelleen leijona. En tosin usko kumpaankaan.

Jaakko Juteinin Laulu Suomessa alkaa sanoilla "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa...". Ikäpolveni edustajat osaavat kyseisen laulun varmaankin ulkoa.

Nyt on sitten joulukoristeet koottu samaan pahvilaatikkoon mistä ne otettiin Tuomaan päivänä esille. Pipareita riittänee ainakin Nuutin päivään saakka, ehkä kauemminkin. Kuusia on kannettu muutamien ojien pohjille, koska ei ole edelleenkään hankea mihin ne tökkäisi.

Sään suhteen edellinen postaus on yhä ajankohtainen. Tänäänkin satoi silkkaa vettä. Kallaveden pinta alkaa kai olla korkeimmillaan, koska lähimmän laiturin kansi on jäänyt kokonaan veden alle. Kummallisiksi ovat kelit kääntyneet. En muista tällaista vuodenvaihdetta, että piti sateenvarjon alla ja tuulen suojassa sytyttää tähtisadetikut. Suurempaa taivaalle singottua rahantuhlausta katselimme vain sivusta eikä onneksi pelottanut yhtään. En muista nähneeni myöskään tähän aikaan vuodesta vadelmapensaassa uusia lehtiä. Eikä jänis ole käynyt ennen napsimassa sinivuokon lehtiä ruuakseen. Ja toisaalla on pakkasia ja lunta liiaksi asti.

Tämän päivän piristys oli rantapuussa havaittu isokokoinen käpytikka. Kuvattavaksi lintu ei kunnolla suostunut, kun on niin nopsaliikkeinen. Mutta se lintujen sirkutus ja tikkojen koputus oli kuin kevään enne, vaikka edes talvea emme ole toistaiseksi saaneet. Kai se talveksi kuitenkin kääntyy - lopulta. Eivät ole vuodet veljeksiä.

Edit. 15.43

Olin vallan unohtaa toivottaa oikein alkanutta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni! 

Muistatko kun 50 vuotta sitten

John F. Kennedy kuoli? Minä muistan ja jopa melko tarkkaan. Lukioaikaista luokanvalvojaani olisi kai voinut pitää myös nykyaikaisena sanomalehtiopettajana. Hän opetti historiaa ja hänellä oli tapana teettää oppilaillaan viikottaisia uutiskatsauksia. Minullle osui tämä marraskuun viikko, jolloin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ammuttiin. Siitä syystä muistan asian niin hyvin. Piti kuunnella uutisia, etsiä lehtileikkeitä ja esittää asia tiivistelmänä tunnilla.

Ei ollut silloin twittereitä aika facebookia eikä minkään sortin internettiä. Ei minulla kai ollut käytettävissä sanomalehteäkään, koska olin kirjoittanut toisella paikkakunnalla asuneille vanhemmilleni pyynnön säästää kyseisen viikon lehdet ja lähettää ne minulle linja-autokyydillä koulupaikkakunnalle.

"Hyvä kotiväkiseni!

Laitan tässä pienen lappusen tulemaan sinne päin. Olis hiukan asiaa. Nim. kun laitatte ne tämän viikon lehdet lauantaina, niin voisitteko laittaa siihen samaan pakettiin yhdet lapaset + pari laamapaitaa (niiden pitäisi olla siellä). Tuli talvi jo. Ostin talvikengät mk 32:-

....

Olin toki ujo ja arka, mutta näin jälkeen päin ajatellen olisi luullut, että olisin saattanut saada lehtiä lähempääkin, jos vain olisin ehtinyt ja uskaltanut kysellä. Tosin puhelintakaan ei ollut käytössä. Niin vain kotitehtävä tuli tehdyksi enkä muista, että olisin tavanomaista enempää ihmetellyt sen vaativuutta. Kirje postiin ja lehtien noutaminen matkahuollosta. Niin oli materiaali kasassa.

Talvi näkyy silloinkin tulleen näitä aikoja. Laamapaitoja minulla ei enää ole. Silloin ne kai olivat ihan tavallinen talvivaruste tytöillä. Mitähän nuo vuonna 1963 32 markkaa maksaneet talvikengät maksaisivat nykyeuroissa?

Ylin kuva on Riuttalan talonpoikaismuseosta. Kaksi muuta kaupunkimme uudesta kävelykeskustasta. Ne on otettu eilen. Näkyivät testaavan uusia jouluvaloja ennen huomista joulunavausta. Kävin hammaslääkärissä. Palatessani oli alkanut sataa lunta, joka suli heti pois. Em. vanhassa kirjeesäni ihmettelen myös Jämsän jouluvalojen aikaisuutta. Osattiin sitä ennenkin.