Minäkin olen joskus

Olen kuunnellut Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Se oli niin hauska, että seuraavaksi luin 700 grammaa. Hänen Urheilukirjansakin luin, vaikka en olekaan urheiluhullu. Vanhin vunukoista sanoo minua valokuvahulluksi. Tunnustan kuitenkin, että olen nuorena ollut sen verran intoutunut urheilusta, että jopa harjoittelin sisarusteni kanssa maastojuoksua äidin tekemissä verkkareiden tapaisissa. Se kangas ei silloin vielä ollut edes joustavaa eivätkä jalkineemme olleen millään muotoa urheiluun sopivia. Kangastennareissa juoksimme ja hyppäsimme korkeutta sahanpurukasaan, jonka tuoksun ja ne palopukit muistan vieläkin.

Maataloustyöt ja karjanhoito olivat riittävää lihaskuntoharjoittelua. Hiihtäminen oli luonnollinen tapa liikkua paikasta toiseen, siis kotoa kouluun tai postinvientireissulle lähinpään naapuriin. Kilpailuhenki tartutettiin vasta koulussa. Kilometrien metsästys jatkui lukiossakin. Jos päivä alkoi kaksoisliikuntatunnilla, opettajan määräämän hiihtolenkin ehti kiertää aivan hyvin kahdesti, ja niin me, tosin vain harvat, teimmekin ja istuimme sitten tulipunaposkisina kirkkohistorian tunnilla, kun jälkihiki kuumotti. Onneksi istuin etupulpetissa.

Ahtauduimme Innsbuckin talviolympialaisten aikaan jollakin tunnilla koulun kerhohuoneeseen seuraamaan jotakin hiihtoa ja olin pyörtyä, ilmeisesti hapenpuutteeseen, muistan. Ja paljon myöhemmältä ajalta muistan kyllä, miltä Juha Mieto näytti, kun hän nojasi aitaa vasten ja odotti Wassbergin tuloa ja seurasi kelloa ja hävisi sen historiallisen sadasosan siinä 15 kilometrin kisassa. Ja kävin minä ottamasta hänestä valokuvan lauantaisilla sunnuntaisilla maalaismarkkinoilla. Ja sain sitten selittää lapsenlapsille miksi. Selitin myös miksi jättiputkea pitää karttaa. Näimme niitäkin matkan varrella muutaman. Meillä oli mukava reissu, vaikka olikin helteistä.

Helsinkiin en suksia vienyt ja Kiovassa ihmettelin muutamia muista maista tulleita opiskelijoita, jotkä kävivät juoksemassa tai jumppasivat yhteisasuntolan aulatilassa avoimen ikkunan ääressä. Olen minäkin joskus, sitten myöhemmin.