Jo joutui armas aika

Toukokuun viimeisenä päivänä ei voi olla muistelematta koulujen päättäjäisiä kevätkirkkoineen ja suvivirsineen. Alakansakoulussa ja keskikoulussa oli tämä vuodesta toiseen toistuva tuttu kaava. Lukiossa tilanne tietenkin muuttui, koska koulun päättäjäiset olivat lakkiaiset Gaudeamus igitureineen. Kevätjuhlaketju oli katkematon, koska olin työvuoteni opettajana. Niihin vuosiin mahtui erilaisia kouluja ja erilaisia kevätjuhlia. Vasta eläkkeelle joutumiseni jälkeen alkoi kiistely suvivirren sopivuudesta kyseiseen juhlaan. Samoin taisi jäädä pois seuraavakin virsi: "Sun puolees Herra luomme me katsehemme nyt ja kiitoksemme tuomme, kun työ on päättynyt. On sinun siunaamaasi työ ollut koulussamme. Siis siunaa kotejamme, kun niihin käymme taas."

Nuo virren sanat ovat omista kouluvuosista jääneet syvämuistiin. Työvuosien juhlaperinteestä ehkä päällimmäisenä koulun kuoron erilaiset sovitukset Kesäillan valssista. Ajat muuttuvat ja me niiden mukana. Mielenkiintoista nähdä, millaisia ovat lastenlasten kevätjuhlat. Yhden asian olisin kuitenkin suonut säilyvän ennallaan. Koulut saisivat päättyä 31. toukokuuta.

Korallihäät

35 vuotta sitten oli helteinen helluntai. Koivut olivat hiirenkorvalla. Korven kätkössä valmistauduttiin häihin. Kaaso (jota sanaa en siihen aikaan tiennyt) sovitteli ylleni pitkää huntua. Puku oli lainavaate. Helsingissä olin käynyt ihailemassa liikkeessä erilaisia malleja. Olin valinnut suosikkini, mutta rahaa ei juuri lainarahoilla ja osa-aikatyöllä opintonsa päättäneellä ollut. Ja ihme tapahtui. Boksikaverin serkun hääpuku oli lainattavissa. Paketti saapui ja jännityksellä avasimme sen. Ja siellä oli juuri se puku!

Punaisella Escortilla lähdimme kirkolle ja ja juhla sai alkaa. Vierasmäärää en muista. Pyydetty pappi oli myöhässä. Hän ehti kuitenkin paikalle. Oman seurakunnan pappia oli jo varoitettu, että hän saattaa joutua sijaiseksi. Ennen tilaisuuden alkua tarvittiin vielä vesilasi, jotta matkaväsynyt pappi saisi hiuksensa kuriin. Erikoiset asiat jäävät mieleen. Onneksi puhe hääparille nauhoitettiin, jotta siihen saattoi myöhemmin palata.

Häämatka suuntautui muutaman kymmenen kilometrin päässä olevalle kesämökille. Serkkuni vei meidät sinne. Johtuneeko siitä, ettemme itse kartan kanssa paikkaa etsineet, että vuosien jälkeen etsimisyrityksemme ovat epäonnistuneet. On tunnustettava, että se kaikki oli kuin unta silloin. Pientä ja yksinkertaista nykyhäihin verrattuna. Tänään 35 vuotta sitten. Elämälle ja kumppanille kiitos! Jatkamme myötä- ja vastamäessä toinen toistamme tukien.

Lisäsin kuvablogiin kaksi eilen kuvaamaani venettä.

Iltaa odotellessa

Joku hulluus meitä suomalaisia tuntuu riivaavan, kun yhdestä euroviisuvoitosta koko valtakunta menee sekaisin ja "helvettikin jäätyy". Suomi-kuvan rakennusaineet ovat todella kummallista kamaa, jos monsterit ovat siinä mestareita.

Olemme siis entisajan kylähullujen luvattu maa eukonkantoineen, suojuoksuineen, ilmakitaroineen, hyttysentappokilpailuineen ja muine kaikenkarvaisine kissanristiäisineen. Jokin outo kollektiivinen hurmos on vallannut kansan taaperoista vaareihin.

En kiellä, etteikö voitto minustakin tuntunut hyvältä. Mutta nyt jo mietin, milloin kupla puhkeaa. Toistaiseksi se näyttää vielä kasvavan kokoa kuin nuoskakelillä liikkeelle lähetetty lumipallo. Mutta lopulta se käy liian painavaksi ja pysähtyy itsekseenkin ellei sitä ennen törmää tavallisen arjen sementtiseinään. Kalliiksi käyvät laulujen lunnaat. Hei, minne unohtui tavallinen elämä räsymaton monikirjavive raitoineen? Arki totisine haasteineen?

Päivän sää on ollut vaihteleva tuulenpuuskineen ja saderopsauksineen. SUP-hoidot ovat onneksi tältä erää ohi ja sairaalassa ramppaaminen sen asian kanssa päätöksessä. Tuomi on täydessä kukassa ja punaviinimarjapensaan kukissa käy kova kuhina. Olisi nyt yöpakkasitta mustikankin vuoksi.

Päivään on mahtunut myös kiihkeä puhelindialogi Jyväskylän Energian jälkijättöisestä sähkölaskusta osakkeesta, jonka olemme jo maaliskuussa myyneet ja tasauslaskunkin maksaneet. Ja tuolla hyllyllä odottaisi Paolo Coelhon Paholainen ja neiti Prym. Jospa menen ja laitan silmätipat, että pystyn sen lukemaan vuorokauden sisällä. Sen aikaa saan pitää Mariaa kirjoineen täällä.

Runoblogin postaus

UUSI

Hämärä hiipii pois.
Pimennysverhot poistetaan.

Yötär kääntää selkänsä
viiltävälle valolle
kestämättä sen kirkkautta.

Yötön yö alkaa.
Kesä kerran taas saapuu uusi.

Liikaa luvattu???

Hetken innostuksen puuskassa sitä unohtaa, ettei pystykään ihan mihin vain. Minulle taisi eilen käydä niin, kun ilmoittauduin sekä Runoblogiin että Valokuvablogiin, jotka käyvät kuumina. Toisaalta taas on edes tämä yhteys maailmaan, kun liikkuminen muuten on niin vähäistä. Tämä netti kun on siinä hiukan hankala, että enterin painaminen on kuin ammuttu nuoli. Sitä mikä meni ei saa takaisin. Tarkkaavainen lukijani varmasti linkeistä hoksaakin, että samassa puuskassa tuli kokeeksi avattua valokuvablogi. Onneksi tämä kaikki on vapaaehtoista eikä vaadi sitoutumista muuhun kuin hyviin tapoihin kommentoinnissa.

Kuvia on helppo näpsiä ikkunankin läpi, mutta aiheenmukaisen runon rustaaminen onkin hankalampi juttu, ellei muusa satu istahtamaan olkapäälle. Joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa. Aika näyttää.

Montenegro

Enpä arvannut eilistä postausta väsätessäni, mitä valittu otsikko täällä Bloggerissa saa aikaan. Välittömästi, siis jo ennen kuin pääsin pois tästä koneelta, alkoi kurkistusvirta blogiini eri puolilta maailmaa. Kanadasta asti. Pitäisiköhän vaihtaa kieltä? Ainakin kannattaa harkita, mitä otsikoksi kirjoittaa, jotta mahdollinen kurkkaaja ei pahasti pettyisi.

Tänään olen parin kaupunkikeikan lisäksi seurannut uutisista Euroopan uuden valtion synnytystä. Paitsi ajankohtaisena uutisena se kiinnostaa siksi, että viimeisimmällä lomareissullamme Dubrovnikiin kävimme päiväretkellä myös siellä. Siitä on jo muutama vuosi, mutta upeat maisemat piirtyivät mieleeni ikiajoiksi. Kotorin lahti jäi mieleen myös siksi, että ylittäessämme sen lautalla pelkäsin mielettömästi. Istuin linja-auton takaosassa ja ainakin metrin verran bussia jäi lautan ulkopuolelle. Eli istuin itse asiassa tyhjän päällä. Oli siinä tietenkin turistibussi penkkeineen välissä. Monet retkeläisistä kävivät auton ulkopuolella tarkistamassa tilanteen. Mutta lahden ylitys on kuitenkin turvallinen. Ylityksen aikaiset oppaan selostukset taisivat kuitenkin mennä ohi korvien.

Ehkä toisetkin hiukan jännittivät, koska laskivat leikkiä Iltiksen seuraavan päivän lööpistä suomalaisturistien uppoamisesta maalaukselliseen Kotorin lahteen. Leikinlaskun, naurun ja vitsinväännön takana on yllättävän usein pelko.

Hard Rock Hallelujah!

Lordin voitto viisuissa hiukan kompensoi Suomen jääkiekkohäviötä Tsekin joukkueelle. Peter Nymankin illalla lopetti Uutisvuodon otsikon sanoihin. Oma suosikkini se ei todellakaan ollut muussa mielessä kuin siinä, että se on suomalainen. Itse pidin Irlannin kappaleesta noin ensi kuulemalta tänään.

En toki yöllä viisuja katsellut, vaan aamu-uutiset yllättivät. Koska tulos oli mikä oli, pitihän uusintaa katsoa. Ei se sanoituskaan mitenkään huono ollut. Löysin ne täältä. Mistähän Lordi sen syytteen siellä Kreikassa mahtaa saada? Ulkonäöstä?

Aamu oli sateinen, mutta iltapäivällä on kirkastunut. Sisäpäivä kuitenkin. Jospa huomenna jaksaisi jo yrittää liikkeelle.

Nyt ei hevillä löydy kuvaa omista otoksista tuohon otsikkoon. Mutta alanpa plarata, jos sieltä joku vaikka löytyisi. :)

Leikki kaukana

Nalle on löytänyt omistajansa tai sitten joku muu on korjannut sen koivun kupeesta parempaan talteen. Eilen aamulla sitä ei enää näkynyt. Sen sijaan aamulenkin aikana näimme jäniksen ja tietenkin muutaman sorsapariskunnan. Aamulla varhain käveleminen vielä kutakuinkin onnistui. Toista on ollut tämä viimeinen vuorokausi.

Kivunhallinta on ollut hukassa ja sen myötä menee muukin. Ja mikä sen vei? Omalääkäri oli noin kuukausi sitten kehottanut kokeilemaan uutta lääkettä kipukynnystä korottamaan. En ollut hankkinut sitä, koska useimmista vastaavista on ollut huonoja kokemuksia. Nyt hän antoi ilmaisen näytepakkauksen ja suorastaan vaati kokeilemaan. Ja väsyneenä minä hölmö suostuin kokeilemaan yhden kapselin verran. Aamulenkki vielä onnistui, mutta noin kolme tuntia lääkkeen otosta alkoivat vaikutukset, nimenomaan haittavaikutukset. Ja voimakkaat sellaiset, veivät sängyn pohjalle. Kyllä siinä kipukin väistyi, kun elimistö sai sokin. Ellei H. olisi ollut kotona, olisin joutunut soittamaan apua muualta. Siitä oli leikki kaukana. Lääkkeiden kanssa ei ole leikkimistä.

Lasten leikit ovat asia erikseen. Onnilla oli pitkästä aikaa paljon asiaa puhelimessa, koska leikkimökki on valmistumassa ja sisustamista vailla. Uintireissut sukelluksineen ovat hauskoja. Varsinkin Iida on kova sukeltelemaan. Ja urheilukisatkin taitavat kiinnostaa.

Kirjahyllymeemi

Ihastuin Iineksen ideaan kuvata osa omaa kirjahyllyään ja kommentoida sitä. Maria oli tarttunut mainioon ideaan. Joten, ei kun katselemaan omia hyllyjä sillä silmällä. Kirjat on ripoteltu kolmeen eri huoneeseen tilanpuutteeen vuoksi. Työhuoneesta löytyvät vanhimmat ja ehkä arvokkaimmat opukset. Alakerran keskimmäisen huoneen hyllyt ovat katonrajassa, joten sinne minusta ei ollut kiipeäjäksi. Sieltä olisivat löytyneet venäjänkieliset kirjat. Joten otin oheisen kuvan iltahämärässä yläkerran makkarin hyllystä. Harmi, että Harry Potter ei mahtunutkaan kuvaan. Olisi ollut samalla hyllyllä. Antaa kirjojen selkämysten kertoa itsestään ja omistajistaan.

Nuorena minulla oli ajatuksena omistaa jokainen lukemani kirja, mutta täytyy myöntää, että hyllyistä löytyy lukemattomia lukemattomia kirjoja. Joskin löytyy myös niitä, jotka olen lukenut useamman kerran.

Nykyään lukeminenkin on vähäistä. Silmät väsyvät, kirjan kannattelu on vaikeaa ja kaularankaleikatun on vaikea löytää ensimmäistäkään asentoa, jossa olisi helppo paneutua lukemiseen. Siis luettavan tulee olla isopränttistä ja lyhyttä tekstiä.

Takapakkia

Tällä hetkellä navakka tuuli puhuroi vaahtopäitä ja ilma on valkoisenaan räntäsateesta. Sää vaatii ulkoilijoille takaisin vähintäänkin kevyttoppavaatteet ja kerrospukeutumista. Itsekin otin eilen poispestyt tamineet taas käyttöön. En toki ollut ajatellutkaan, etteikö kevyttoppa olisi vielä kevään aikana tarpeen. On niitä ollut juhannuksiakin, jolloin kretongin sijaan olisi ollut viisaampaa pukeutua talvivaatteisiin.

Aamulenkillä kuura, vai eilinen räntäkö, lisi mitä korkeammalle nousimme. Korkeimmalla käännöspaikalla maa oli valkoinen. Lämmin tuli, kun oli tarpeeksi vaatetta päällä ja kilometrinmittainen raskas nousu taivallettavana. Tänään taas uskalsin lähteä. Eilinen oli selkävärkin kanssa niin hankala päivä, että piti iltapäivällä turvautua kolmiolla merkittyyn kipulääkkeeseen, joka sekään ei tietenkään juuri auttanut.

Toisaalta pieni viileä vaihe keväällä pidentää kevätkukkien kukoistusaikaa. Nythän näytti jo siltä, että narsissit ja tulppaanitkin kuivuisivat hetkessä eteläpuolella. Vuorenkilpien kukkavarret ovat myös jo reilunmittaisia.

Nalle-ystävämme on edelleen samassa paikassa. Näyttää siltä, ettei kukaan ole hipaissutkaan sitä. Seuraavalla ohimarssilla kannattanee pysähtyä kohentamaan sen asentoa, ettei nouseva kasvillisuus peitä sitä kokonaan. Nyt jo valokuvasta saa hakemalla hakea, missä se nalle luuraa.

Pari päivää sitten plarasimme kuvia Nooran kanssa ja taidekerholaisena hän valitsi tämän suosikikseen. En voi moittia viisivuotiaan valintaa. Pidän sitä itsekin todella kauniina mutu-arvioiden.

Aitienpäivänä

Aamu aukeni eilistä huomattavasti viileämpänä. Onneksi eilen illalla satoi jonkin verran ja jopa ukkosti. Ulos piti päästä nuuskimaan puhtaampaa ilmaa. Pihakiveys oli nimittäin täynnään koivunnorkkoja ja pieniä kuivia oksia. Ohitimme koivun alla olevan nallen. Joko tuulen tai sateen takia se oli joutunut ottamaan paremman asennon yötä vasten. Siis kukaan ei ollut hakenut sitä pois. Muutama koivunnorkko oli pudonnut senkin massun päälle. Seuraan tilannetta. :)

Koska totesimme tuulen melko navakaksi päätimme jättää rantareitin kiertämättä ja nousimme pururadalle. Kuusten aluset olivat aivan kuivat eli sade ei ollut ollut kummoinenkaan. Eilisten pihatalkootöiden kyykistelyjen vuoksi kanssakulkijani jalat olivat niin tukossa, että oikaisimme suorinta tietä kotiin. Loppumatka menikin nopeasti puhelimessa kuunnellen Onnin ja Iidan äitienpäiväohjelmaa. Noora ja Oskari olivat tulossa pistäytymään.

Ajankohdan selvittyä valitsimme lounaaksi lasagnetten siitä yksinkertaisesta syystä, että jauhelihaa oli 200 g enemmän kuin kalkkunasuikaleita. Jälkiruuaksi kahvia ja mehevää toscakakkua vaniljakastikkeen kera. Lapsille omat herkut. Ja sitten tämän mummolan must- leikit: digikuvien katselua, piirtämistä, lukemisharjoituksia, vatsatanssihuivien sovitusta, autot, mobilet, jne. Mielenkiintoista, että kyseiset askareet mieltyvät nimenomaan tänne. Toisessa mummolassa ei aapinen kuulu kuvioon. Känkkäränkkä-kirja tuntui mielestäni kovin pitkältä. Ei millään tahtonut ääni riittää sen lukemiseen. Sama ääniongelma tuli esille viikko sitten myös hautajaisissa yrittäessäni laulaa. Omaehtoiset leikit alkoivat löytyä vasta kun olikin jo aika lähteä kotiin vieraita vastaanottamaan.

Koska en ole ehtinyt vilkaisemaan TV-ohjelmaa, kyselin, mahtaako tulla jotakin äitienpäiväkonserttia. Miniän kanssa totesimme, että onhan siinä parikin konserttia tiedossa, kun tulee formulat ja jääkiekkoa. Hohhoijaa! Onneksi on kaksi telkkaria! Tuleehan sieltä ainakin Arto Nyberg.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Kukkien kera!

Se yksinäinen nalle

Tässä on nyt se kännykällä otettu kuva hylätystä tai unohdetusta nallesta. Siinä se paistattelee päivää, mutta ensi yöksi on luvassa sadetta. Toivottavasti omistaja tai hänen vanhempansa huomaavat pehmolelun kadonneen ja hakevat sen sisään. Onhan tuo rusketusaste jo ihan hyvä.

Jokin tarina tähänkin liittyy. Olisi mukava tietää, millainen. Se jäänee salaisuudeksi.

Sinistä

Monet kevään ensimmäisistä kukkasista ovat sinisiä. Sinivuokot, scillat, kevätkaihonkukat... Sininen on myös auringossa kylpevä järvenselkä, pilvetön taivas. Vaikka lempivärini on vihreä ja herkänvaaleanvihreä koivikon lehtiverho onkin vertaansa vailla, olen ikääntyessäni oppinut pitämään myös sinisestä. Kaikki värithän sopivat kaikille, kunhan vain otetaan oikea sävy. Tämä pätee vaatetukseen. Mitä värejä sitten haluaa ympärillään katsella, onkin jo eri juttu.

Aamukävelyllä hätkähdin, kun huomasin koivunrunkoa vasten jätetyn ison tummanruskean nallen. Oli niin aidon näköinen. Miten ihmeessä se oli sinne joutunut? Kännykkäkuva siitä otettiin, mutta on vielä tarkistamatta, onnistuiko. Venepoukamassa oli myös sorsapariskunta aamupuuhissaan. Kun joutuu tarkkaamaan jalkojaan, huomaa samalla lumen alta paljastuneet roskat, esineet. Tämän aamun saldo oli runsaasti erilaisia lasten leluja, iso valkoinen pulkka, lasten verryttelypusero, pipo, pariton käsine, ilotulitusrakettien jäänteitä, perunalastupurkin kansi, Jallu-lehden sivun puolikas. Taisi jotakin jäädä huomaamattakin. Monet siivoustalkoot on vielä pitämättä ja me kuljimme sivu- ja rantateitä.

Tuo ihana valo

Otsikon ja oppia kävin vinkin saatuani hakemassa täältä. Kuva ei ole uusi, mutta valoon liittyvä. Herkkäsilmäisenä näin siitepölyaikana silmäni joutuvat koville pölyisten tuulien vuoksi. Ei ehkä niinkään se pöly, vaan viima kirvelee kuivia silmiäni. Ja valo, vaikka ihana onkin, metsätiellä puitten lomasta tuikkiessaan ei tunnu yhtään mukavalta. On koko ajan käytettävä aurinkolaseja sekä tuulen- että valonsuojana. Autolla ajaessa matalalta paistava aurinko on sitäpaitsi petollinen. Se vie näkyvyyden hetkittäin aivan kokonaan. Sokaisee. Sen vuoksi olen joutunut joskus pysähtymäänkin tien laitaan.

Nyt silmiäni kaihertaa myös ahkera lukeminen. Sain nimittäin yllätyspaketin Marialta. Ei olisi voinut olla sattuvampaa kirjaa minulle kuin Mirja Tervon Lehmä. Olen jo puolessa välissä kirjaa menossa, mutta se on niin haastavaa ja kiinnostavaa tekstiä, että palaan siihen varmasti vielä monta kertaa. Ja siinä välissä voin aina käydä ihailemassa lehmäkuvia esimerkiksi täältä.

"Lehmä säteilee maidon makua, kärpästen surinaa ja navetan taustaa. Lehmä saa symboloida sekä valtaa ja vaurautta että avuttomuutta ja alistuvuutta. Lehmän yllä lepää samanaikaisesti lempeän pastoraalinen ies ja ylväs navettakuningattaren kruunu."

Kirjoittamisesta

Aamukävelyllä ääneen ihmettelin kumppanilleni, miksi kansalaisopiston kirjoittajapiirin vetäjä ei ole kommentoinut tekstejämme. Kävi jo mielessä antaa palautetta, että tapahtunut osanottajakato nettikurssilta voi osin johtua siitäkin, että ihmiset odottavat saavansa sovitussa aikataulussa sen, mitä on luvattu. Se oli kuin etiäinen. Palattuani ja hengähdettyäni avasin sähköpostin ja, kappas vain, sieltä tuli palautteet kahteen tekstiin. Pari-kolme vielä puuttuu. Nyt on se siis kokeiltu.

Entisenä perfektionistina tein tietenkin kaikki aikataulussa ja toistuvasti turhaan kävin vilkuilemassa kanssakirjoittajien olemattomia kommentteja. Porukka haihtui kevään kuluessa mitään itsestään ilmoittamatta. Mutta ei kai se tässä virtuaalimaailmassa ole niin tähdellistä. Täällä taitaa pelata eri säännöt. Hiukan pettynyt olen. En ohjaajaan, vaan ryhmään. Ja nyt sitten mietin, mitä teen niillä vuoden aikana kirjoittamillani tarinoilla.

Projektina on nyt saada itsensä sellaiseen kuntoon, että voisi lähteä mökilläkin käymään. Käveleminen on todella rankkaa. Minä en kantanut mittareita mukanani, mutta kumppanin askelmittari näytti lopussa jonkin verran alle 8000. Minulla se tarkoittanee hiukan enemmän, koska selän kireyden johdosta askel on lyhyempi. Reitti kulki vuoroin ylös, vuoroin alas. Oli todella raskas. Sellaiselle, joka ei tiedä selän kiristysten vaikutuksesta kävelyyn, voin kertoa, että tuntuu kuin alakroppa olisi norsun. Se on paljon painoa lisävastuksena. Lyijyliivi kuvaisi myös hyvin ko. tuntemusta. Mutta kotiin tulimme, ei tarvinnut autolla hakea puolimatkasta.

Blogi vastaan printtimedia

Komealta kalskahtava on tuo otsikko, jota ei kannata säikähtää. Vasta jonkin aikaa muutamia blogeja kommentteineen seuranneena alan oivaltaa, että tämä bloggaaminenhan on itse asiassa nopeaa tiedonvälitystä.

 Aikoinaan tsunamin yhteydessä kuuluisaksi tulleet sukeltajien sivut olivat ensimmäinen herätys minulle tässä asiassa. Nyt jo minäkin katselin makasiinipalon kuvia reaaliajassa, tosin sattumalta osuin siihen blogiin.

Blogeja on tietysti monenkirjavia eikä omani kuulu todellakaan mediablogien joukkoon. Sen verran vielä tästä asiasta, että sekä päivälehden että esimerkiksi Suomen Kuvalehden jutut tuntuvat tulevan jälkijunassa. Ja uussanatkin tulevat äkkiä tutuiksi, jos valitsee suosikkilistaansa aikaa ja sen trendejä seuraavia blogeja. Esimerkiksi Bookcrossing tuli tutuksi jo ennen kuin siitä edes televisiossa mainittiin. Oppia ikä kaikki.

Sää on vieläkin lämmin, vedet vapaina ja osa kevään kukkaloistosta jo kuihtumassa, kun sitä odotettua sadetta ei vain kuulu. Selkä temppuilee eikä anna nukkua aamuneljää tai -viittä pitempään. Eilen olin jo niin univajeinen, että nukahdin illan suussa tunniksi. Ei se mitenkään yöhön vaikuttanut. Mökkireissuista lukiessa tulee hiukan haikea mieli, kun minusta ei taida olla mökkeilijäksi tällä hetkellä.

Melkein kesä

Eilen puolenpäivän aikaan oli pakko mennä alas rantaan kuuntelemaan jäiden soittoa. Samalla näin, miten likaista ja roskaista alta paljastuva vesi oli. Ja laiturikin näytti vetelevän viimeisiään. Kolme porrasta oli jo romahtanut. Näin käy usein yhteisille yrityksille. Asukasyhdistyksen voimanponnistuksena aikoinaan rakennettu hyvä laituri on saanut vuosien saatossa rapistua rauhassa. Nyt se näyttää jo hengenvaaralliselta.

Päivästä tuli minulle tavanomaista pitempi, kun käväisin illalla vielä rautatieasemalla. Menomatkalla poikkesin pienemmän veden, lammen rantaan. Ilta-aurinko sattui silmiin eikä kuvaaminen tahtonut onnistua. Olisi ollut yksi sorsakin paikalla, mutta liian hankalaksi kävi. Sain kuitenkin joitakin kuvia päivän kuluessa vaaleanvihreäksi muuttuneesta maisemasta. Lämpöaalto teki hetkessä tehtävänsä, vain se minunkin kaipaamani sade enää puuttuu. Puhdistaisi ilmaakin.

jatkuu 13.55 Tätä on elämä

Lämpöaalto hellii edelleen. Pikkulinnut kirmailevat ilmassa ja perhoset kisailevat. Pikkupoika on oppinut juuri ajamaan apupyörittä ja väsymättä kiertää rinkiä pihakiveyksellä. Naapuriin syntynyt vauva ääntelee hiljaa. Keski-ikäinen hilpeä pariskunta nousee rantapolkua olutpullot käsissään. Nainen on pukeutunut shortseihin ja poimii polun varresta kimpun leskenlehtiä.

Itse olen juuri pukeutunut mustiin. Hiukan etukäteen, että ehdin tottua hautajaisasuun. Lesken, hyvän ystäväni vuoksi kokoan voimani ja lähden ainakin siunaustilaisuuteen. Muistotilaisuus saattaa olla jo liikaa.

Elämänjäljet pientareelle piirtyvät;
Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran!
Lopulla matkaa ikäväsi ymmärrät:
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran.
(Kaija Pispa)

Nyt kerään kasveja kuvina

Anemone nemorosa (Ranunculaceae), Lychnis flos-cuculi, Taraxacum officinale, Anemone nemorosa, Chrysanthemum leucanthemum jne. Viime yönä näin koulu-unta pitkästä aikaa. Ja kukkia viime päivät tarkkailleena mieleen alkoivat nousta aikoinaan oppikouluaikana keräämieni kasvien latinankieliset nimet. Kasveja piti kerätä peräti 120 erilaista. Ne piti prässätä kuiviksi ja sileiksi lautojen ja muutaman tiiliskiven alla.

 Onnistuneet kelpuutettiin liimattavaksi valkoisella liimapaperin suikaleilla valkoiselle täsmälleen määrätynlaiselle paperille. Sen oikeaan alanurkkaan tuli täyttää paperikaupasta ostettava lipuke, jossa kysyttiin tarkat tiedot kasvupaikkaa ja keruupäivää myöten. Silloiselle korpimökin tytölle kasvien kerääminen ei ollut lainkaan mieluista puuhaa, tuntui vallan turhalta. On myös tunnustettava, että isoveljen kasveista sain muutaman hätäapuna.

Vasta nyt  osaan  arvostaa sitä, että koko kasvisto oli vielä hallittava, siis osattava ulkoa. Kasviopista pidettiin henkilökohtainen suullinen tentti, jossa piti tunnistaa keräämänsä kasvit latinalaisine nimineen ja heimoineen. Hyvämuistisena selvisin aina tentistä helposti. Mutta itse kasvien kerääminen jäi joka kesä viime tippaan. Syksyn lähetessä ja kukkien vähetessä piti ottaa mukaan viljoja, varpuja ja sen sellaisia. Ihan senkin takia, koska esim. heinäkasvien tunnistaminen oli vaikeaa.

Onkohan kenenkään toisen herbaariossa perunaa? Minulla oli.Leikkasin mukulastakin ohuen siivun prässättäväksi. Kyllä kai syksykesälläkin kasveja olisi ollut kerättäväksi, mutta kun motivaatio puuttui niin se puuttui. Oli muuta tekemistä. Eläinopin kanssa oli vähän sama juttu. En vieläkään tunnista kuin joitakin lintuja.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Aurinkokello ja seismografi

Pihakoivun alle on raahattu monenkokoisia kiviä. Jotkut taitavat olla Jäämereltä asti olevia muistoja parin vuosikymmenen takaa. Lumien kadottua tänä keväänä saatoimme havaita, ettei maanjäristyksiä ollut talven aikana ollut. Pikkukivet olivat sijoillaan. Usein olemme etsineet vasemmanpuoleista kivien koloista. Lasten leikkiessä esimerkiksi pallo on saattanut siirtää niitä. Vastapäiseltä leikkikentältä on joskus golfpallokin poksahtanut ikkunaamme. Tänä keväänä keittiön ikkunan alta löytyi punakirjava superpallo. Tällaisten esineiden tai joskus kuolleen linnun löytyminen ikkunan alta selittää epäselviksi jääneet kolahdukset ja napsahdukset. Talvella toki pakkasta voi syyttää paukkumisesta ja kesällä hellettä peltikaton napsahduksista.

Auringon paistaessa ja lämpötilan lähennellessä 20 astetta varjossa tuntuu, että putoamme talvesta suoraan kesään. Krookusten aika alkaa olla ohi. Koivun hiirenkorvat jo sävyttävät maisemaa vihertäväksi ja muuttuvat kohta näköesteeksi.

Dagen efter

Ei auta mikään. Tarkistettava ja täydennettävä ne veropaperit on. Ja tänään sitä on numeroita ynnätty ja miinustettu, kerrottu ja jaettu päässä Elon laskuopin mukaan. Välillä käytetty kännykän laskinta apuna. Lyijykynä ja ruutupaperi ovat hyvät apurit. Terminologia se mättää. Jos on vuoden aikana tullut tehneeksi jotakin tavanomaisesta poikkevaa, niin siitä näkyy heti joutuvan vastaamaan. Vaikka ei sen kummempaa kuin muutaman koivutukin ja yhden velaksi ostetun yksiön myynnistä. Ja taas nuo lomakkeeet ovat erilaisia kuin vuosi sitten. Ei siis voi suoraan niinsanotusti kopioida uusia numeroita entisiin lokeroihin. Yksi soittopyyntö on verotoimistoon on jätetty varmuuden maksimoimiseksi. Vastannevat huomenna, otaksun.

Eilinen meni vähällä liikunnalla, samoin tämä päivä. Olisikohan otettava taas tukiliivi käyttöön, etten vallan jäisi sijoilleni? Hetkittäin päätän vakaasti, että otan heti yhteyttä lääkäriin ja kuitenkin se jää tekemättä. Sitä on kai niin monta hukkareissua tullut tehdyksi, että yrittää loppuun asti sinnitellä. Huomenna kun on kuitenkin se allasryhmä. Se on mast. Käväisimme kuitenkin torilla aamutuimaan toteamassa, että yöjuhlijat olivat vielä nukkumassa. Oli rauhallista. Ja sen verran viileää vielä, ettei tehnyt mieli istua kahville avotaivaan alle.

Ilmapallojen, jotka näyttävät nykyään kaikelta muulta kuin ilmapalloilta, hinnatkin olivat jo laskeneet. Ei enää ihan sataa mummoa maksanut kuvan pallo! Ei käynyt kauppa. Lapset varmaankin rakastavat noita lempihahmojaan tuossakin muodossa. Vasta poistuessamme alkoi kansaa kokoontua kirpparitavaroita tutkimaan, kukkia katselemaan, ehkä puheitakin kuuntelemaan. Mukulakivisellä torilla oli todella hankala kävellä. Vienee aikansa ennen kuin toistamiseen sinne lähden. Kiva, että Noora ja Oskari pääsivät tivolissa käymään, vaikka äiti olikin kuumeessa. Paranemista sinne! Ja Isomummulle myös isot voimahalaukset. Osa niistä tulee Atlantin takaa asti.

Päivä on mitä kirkkain ja lumet ovat haihtumalla haihtuneet. Ei ole edes märkää missään. Saisi se sade jo pistäytyä, yöllä mieluiten. Sitruunaperhoset lentelevät ja linnuista en enää ota selvää.