Sinistä

Monet kevään ensimmäisistä kukkasista ovat sinisiä. Sinivuokot, scillat, kevätkaihonkukat... Sininen on myös auringossa kylpevä järvenselkä, pilvetön taivas. Vaikka lempivärini on vihreä ja herkänvaaleanvihreä koivikon lehtiverho onkin vertaansa vailla, olen ikääntyessäni oppinut pitämään myös sinisestä. Kaikki värithän sopivat kaikille, kunhan vain otetaan oikea sävy. Tämä pätee vaatetukseen. Mitä värejä sitten haluaa ympärillään katsella, onkin jo eri juttu.

Aamukävelyllä hätkähdin, kun huomasin koivunrunkoa vasten jätetyn ison tummanruskean nallen. Oli niin aidon näköinen. Miten ihmeessä se oli sinne joutunut? Kännykkäkuva siitä otettiin, mutta on vielä tarkistamatta, onnistuiko. Venepoukamassa oli myös sorsapariskunta aamupuuhissaan. Kun joutuu tarkkaamaan jalkojaan, huomaa samalla lumen alta paljastuneet roskat, esineet. Tämän aamun saldo oli runsaasti erilaisia lasten leluja, iso valkoinen pulkka, lasten verryttelypusero, pipo, pariton käsine, ilotulitusrakettien jäänteitä, perunalastupurkin kansi, Jallu-lehden sivun puolikas. Taisi jotakin jäädä huomaamattakin. Monet siivoustalkoot on vielä pitämättä ja me kuljimme sivu- ja rantateitä.