Oikeesti pihalla

Olipa yllätys eilen, kun muutaman kolean päivän ja sateidenkin jälkeen hivuttauduin rantaan. Vesi on laskenut reippaasti. Jos viitsisin, voisin plarata vanhoista kuvistani otoksia samoista rantakivistä, veden korkeuden mittareista. Kohta tuosta laiturin alta pääsee kontaten läpi. Käveleminen oli hankalaa jo uusien lasienkin vuoksi, kaikki näytti jotenkin jyrkemmältä. Ja kärpäset olivat ilmaantuneet. Ei kukkaa, jossa niitä ei olisi ollut ainakin kaksittain. Perhosia vähemmän.

Tässä pihapiirissä oli kesän toistaiseksi hiljaisin viikonloppu. Menin hetkeksi istumaan leikkikentän penkille lehti kädessäni, uudet aurinkolasit nenälläni ja iho suojattuna kymmenillä kertoimilla. Oma piha on armollisen varjoisa helteellä. Jos ihan vähän aurinkoa, ilmaista D-vitamiinia, puolustelin itselleni. En ehtinyt lukea riviäkään, kun sain seuraa kymenlaaksolaisesta nuorehkosta äidistä lapsineen. Kiertelivät lähitalojen leikkipuistoja. Hänkin ihmetteli uimarannan vesirajan siirtymistä. Kännykkänsä alkoi laulaa. Isäntäväki kutsui heitä ilmeisesti syömään.

Katveeton hiekkis on kuin autiomaa tuulelta suojassa. Tottumattomana minulle riitti niin lyhyt aika auringon korvennusta, että itse asiassa kaduin koko voiteen läträämistä käsivarsiin ja jalkoihin. En totuttanut ihoani keväällä aurinkoon solariumissa, vaikka dermatologi sitä suositteli. Lyhyenkin paistattelun seurauksena iski pienoinen päänsärky ja viluttelu jonkin ajan kuluttua. Villatakki oli tarpeen iltapäivän ja alkuillan mökkivierailulla. Rannoilla ja vesillä helteen, jolta 22-23 astetta minusta tuntuu, sietää paremmin. Tuli muuten puhutuksi ääni upoksiin kakkukahveilla. Domino-keksit ovat näköjään lasten mieleen. Mökki-ikävää ei taida enää olla - ainakaan valveilla.