Arki alkoi

 

Keskitalven sää vaihtelee. Eilenkin aamupäivällä satoi hetken alijäähtynyttä vettä ennen kuin se muuttui kauniiksi pehmeäksi lumisateeksi. Maanantaina koko tienoo oli kuuran valkaisema. Vaikka tiedän viimakertoimen hyytävän pakkasen kymmenenkin astetta alemmaksi iholla, pakottaudun joskus silloinkin ulos. Se päivittäinen minimi.

Sillä kertaa tungin taskuihini liikaa tavaraa. Kännykkä on tietenkin aina mukana turvapuhelimena ja se pakollinen Dinit. Kun katselin ikkunasta kaunista pastellimaisemaa ja näin auringon kultaavan jo vastarantaa, päätin ottaa kamerankin mukaan. Posti on lukollisessa laatikossa. Siis avainkin lenkkeineen sujahti taskuun.

 

Mittari näytti silloin 17 miinusastetta, joten vaatekerroksista ei voinut tinkiä. Paksujen rukkasten sisään ranteenlämmittimet, kaulaliina kasvojen eteen ja lampaanvillaiset korvalaput päähän. Kävelysauvat olisivat saaneet jäädä kotiin, koska niiden, rukkasten ja kameran kanssa temppuillessa pääsi käymään sillä tavalla, että kylmyyden takia lyhyeksi jääneen retkeni päätteeksi havaitsin pudottaneeni kamerani.

Olin kai alitajuisesti ennakoinut tapahtuman, koska olin vuoden lopussa tyhjentänyt muistikortin. Itse emme kameraa löytäneet, vaikka lunta ei ehtinyt sataa. Joku ystävällinen ohikulkija oli nostanut sen roikkumaan piharakennuksen seinällä olevaan naulaan. Ei sitä omia jalansijojaan tutkiessaan osannut nostaa katsettaan silmien korkeudelle.

Kannatti laittaa ilmoitus seinälle. Illalla kaksi poikaa soitti ovikelloa ja kiikutti kadonneen kameran takaisin omistajalleen. Ajattelin, että ellei kamera löydy samana päivänä, se on menetetty.

Ylempi kuva on kamerankadotusreissulta, alempi pari päivää aiempi. Tuolloin viima oli vielä navakampi.