Tutustuin julkiseen hammashoitoon

Viime heinäkuussa omat hammaslääkärini olivat lomalla ja olisin tarvinnut hoitoa. Jouduin menemään vieraisiin. Se maksoi mielestäni liikaa ja päätin siltä istumalta kokeilla, joko eläkeläisenä pääsisin julkisen hammashoidon  puolen vuoden jonoon.

Ensimmäinen kutsu tuli kirjeitse suuhygienistille, joka täytti tietokoneelle perustietoni, jotka olisivat olleet valmiina terveyskeskuksen puolella. Hän tutki kalliiksi käyneen hammaskalustoni, otti jostakin syystä kaksi röntgenkuvaa, varasi ajan hammaslääkärille ja uuden ajan suuhygienistille tarvittavaa hoitoa varten.

Hammaslääkäri tutki hampaistoni ja totesi, että ei siinä ole mitään hoidettavaa. Paitsi em. puhdistaminen. Tulosyyksi olin ilmoittanut purentaongelmat. Hammaslääkärin silmissä purentani oli ihan hyvä. Purentakiskokin kuulemma istui napakasti. Uskalsin olla eri mieltä. Kysyinkin, miksi minä sitten yleensä olin siellä. Sain kuulla, että resurssipulan vuoksi he pystyvät tarjoamaan vain hammaskiven poiston kerran kahdessa vuodessa. Ja tietenkin välittömän hoidon johonkin akuuttiin hammasongelmaan. Purentani kanssa saisin mennä takaisin sinne mistä olin tullutkin.

Kolmas reissu oli sitten suuhygienistille. Hän oli erittäin taitava ja ystävällinen. Tiesin, että ultraäänipuhdistuskaan ei olisi kivuton. Ehkä hän sen vuoksi ehdotti, että ko. toimenpide tehtäisiin kahdella eri kerralla. Pyysin, että vihdoinkin tehtäisiin jotakin eikä aina vain siirrettäisi asioita tuonnemmaksi. No, tekihän se kipeää, mutta kestin sen kuin nainen vain voi. Ihan hiukkasen tekivät kipeää myös kaikki laskut, jotka tästä tutustumiskierroksesta lankesivat maksettaviksi. Yhteissumma oli melkein 80 euroa. En enää ihmettele, miten sinne on niin vaikea päästä. Liian paljon päällekkäistä työtä. Ja ajan tuhraantumista toimimattomiin ohjelmistoihin. 

Ennen kuin asettauduin piinapenkkiin, hoitohuoneen ovella käytiin seuraava lyhyt keskustelu:

"Anteeksi, pelittääkö sulla?"
" Ei pelitä."
" Ehkä se myöhemmin pöivällä taas pelittää."