Totista viihdettä

Kun luin hykerryttävän pakinan Kirlahin mukavasta onkireissusta, muistui mieleeni eräs omista kalastamiseen liittyvistä retkistäni. En minäkään mikään kalastaja-eemeli ole koskaan ollut, mutta sopivalla säällä ja sopivaan vuorokaudenaikaan veneestä onkiminen on ollut ihan rattoisaa puuhaa. Varsinkin silloin kun Ahti on ollut antelias ja keskivartalossani oli vielä niin paljon voimaa, että pystyin istumaan veneessä. Soiden ympäröimän erämaajärven ahvenet olivat oudon rusehtavia, mutta porakaivoveteen päästyään kirkastuivat.

Anoppi oli varsinainen kalastaja ja hänen ohjeidensa mukaan särkikaloillekin löytyi todella herkullinen käyttö lähiruokana. Savustus, suolaus kypsentämisen jälkeen suolavedessä, perkaaminen kypsänä ja hiertäminen voin ja öljyn ja mausteiden kanssa maukkaaksi levitteeksi. Tästä ei kuitenkaan ollut tarkoitus kertoa.

Oli tyypillinen sateinen kesäkuun päivä. Olimme sähköttömällä mökillä vähin eväin. Olisiko ollut se sama kevät, jolloin rakensimme vanhan tulipalossa palaneen päärakennuksen uunin liuskekivistä alustaa pihagrillille. Elimme 90-luvun alkua. Oli vielä niin viileää, että kyyt olivat puolikohmeisina sen uunin uumenissa. Suorastaan sävähdin, kun niitä alkoi paljastua kivien raoista.

Kävimme ongella ja saimme muutaman sintin. Tihuutti koko ajan vettä. Savusaunan muuripadan vierellä oli vanhasta tynnyristä rakennettu savustusuuni. Hyttysiä hätistellen odottelimme kalojen kypsymistä ja mietimme, miten työlästä ruuan hankkiminen on aikoinaan ollut. Jos olisi ollut kaunis ilma, olisimme halstranneet kalat nuotiossa tai grillissä. Meitä oli onneksi sillä kertaa vain kaksi. Jos olisi ollut isompi pesue ruokittavana, olisi kyllä tullut äitiä ikävä.

Peruna ja juurikasvit olivat tuskin pinnalla. Suolta löytyi vain muutamia edelliskesän karpaloita, kotieläimiä ei ollut. Eikä kärpäslätkää kummempia ansoja tai aseita. Villivihannekset eivät vielä silloin edes kiinnostaneet. Nyt ehkä tietäisin hiukan paremmin, mitä luonnon vihreää uskaltaisin laittaa suuhuni. Vaikka tämän vuoden yrttiä vuohenputkea, jota löytyy melkein jokaisesta kukkapenkistäkin.

AVAlla on menossa kiinnostava kanadalainen realityohjelma Operaatio Lähiruoka, jossa

paneudutaan tiistaisin lähiruoan saloihin. Voiko perheen ruokkia pelkällä lähiruoalla? Kuusi perhettä ottaa haasteen vastaan. Lähiruokaa suosivat kelpuuttavat lautaselleen vain ruokaa, joka on valmistettu tai kasvatettu omalla lähialueella.Lähiruoan plussiin kuuluvat ruoan tuoreus ja se, että kuluttaja tietää, mistä lautasen sisältö on peräisin. Lisäksi se on ekologista ja tukee paikallista tuotantoa.

Aihe on tänä kesänä todella ajankohtainen. Minua kuitenkin kummastuttaa, että tämä ohjelma on viihdettä. Vakava asia. Olen siis sen sortin tosikko.