Otatin sitten sukset esille. Kerrospukeuduin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan unohtamatta nilkan- ja ranteenlämmittimiä. Joskus urheilukaupasta ostetut hiihtosormikkaat tuntuivat uskaliaan ohuilta, joten niiden päälle vedin vielä villaiset sormikkaat. Hiihtokengät ovat melko uudet, koska niissä on kiristysnauhaa, vetoketjua ja tarrakiinnitystä. Kun ujuttelin kenkiä eriparijalkoihini, minulle tuli ikävä vanhoja monojani. Ja vanhoja rotanloukku-, Voitto- ja Y-siteitä. Ehkä muistikuva niiden kätevyydestä liittyy jollakin tapaa nuoremman minän notkeampaan selkään. Monot olivat yksinkertaiset pukea eikä siteiden kiinnittäminenkään ollut liiaksi aikaa vievää.
Nämä nykyiset kärkisiteet on helppo napsauttaa paikoilleen, mutta jos keli sattuu olemaan jäätävä, asiat saattavat mutkistua. Kannattaisi ehkä voidella ne jollakin lukkosulalla. Pari kertaa minulle on käynyt niin, että on ollut ihan pakko palata hiihtolenkiltä sukkasillaan kantaen sekä sauvoja että suksia monoineen. Onneksi eivät varpaat ole kuitenkaan kertaakaan paleltuneet.
Nykyään tulee hiki jo pukeutuessa. Kun vihdoin pääsee ladulle, pelottaa, että suksi saattaa lipsahtaa ikävästi. Loiva alamäki menee melko mukavasti ja siinä sitten harhautuu ajattelemaan, että jospa se selkä siitä vielä norjistuisi ja tulee lähdetyksi liian kauas.
Viime talvena hiihtoyritykset jäivät kahteen kertaan, koska jäälle ei päässyt. Tasamaahiihto ilman sauvoja olisi kai helpointa. Saa nähdä, miten tänä talvena käy. Ensimmäinen kerta on takana. Näin sentään Puijon päivänvalossa, mitä en ole vuosiin tapahtunut.
Kaunis lumikuva Puijolta. Hiihtäminen oli aikoinaan mukavaa. Nyt tuskin uskaltautuisin enää suksille. Jos hankeen kellahtaisin, niin en enää ylös pääsisi. Ja kotiinpaluu sukkasillaan monot ja sukset kainalossa! Jopas on välineet muuttuneet surkeiksi, toista se oli ennen :).
VastaaPoistaOn ollut auton ikkunassa vähän töhnää. Tykkylumien aikana puita kellahtelee kumoon ja ohuet lehtipuut painuvat kaarelle. Yhtenä vuonna tykkylumi teki Kolin lakialueella aikamoista tuhoa, jos nyt luonnon omia toimia voi tuhoksi sanoa.
VastaaPoistaNo nyt voisin jo olla kateellinen.. mutta en kuitenkaan osaisi edes suksia jalkaan laittaa, viimeksi taisin käyttää niitä Y-siteitä..ja ihan ensimmäiseksi isäni tekemiä lenkkisuksia.
VastaaPoistaSimpukka,
VastaaPoistaTuuli oli jo osin pudotellut lumia puista täällä alhaalla, mäen laella kaikki oli vielä valkoista ja turisteja paljon.
Hiihtäminen ei ole enää sama laji kuin ennen. Se on muuttunut tekstiili- ja välineurheiluksi, tai siltä se ainakin tuntuu, kun kaikki ei sujukaan itsestään. En kyllä usko, että minulle olisi hiihtokoulustakaan enää apua. :)
a-kh,
Tuulilasissa oli jäätä, mikä ei ehtinyt sulaa näin lyhyellä matkalla. Kännykällä otin muutaman kuvan. Jätin kameran tarkoituksella kotiin. Ennen sään lauhtumista täällä oli joka paikassa yhtä valkoista.
Sirokko,
Mäystinsuksissa (? se se sana taisi meillä päin olla) ei ollut tuota mainitsemaani ongelmaa. Sukset irtosivat jaloista väärissäkin paikoissa. Y-siteet olivat hyvät. Nykyään hiihdetään kuin balettitossuilla. Kiinnitys on niin kapea aivan monon kärjestä.
Isän tekemät sukset - ihana muisto sinulla. Nyt lapsille hankitaan hiihtopaketteja, jotka sisältävät koko rekvisiitan.
Kuopiolaisille hiihtäminen on varmaankin kunnia-asia, kun teillä on Puijo ja hiintokisat. Toivotan sinulla mukavia hiihtoretkiä.
VastaaPoistaOmat sukseni ovat varastossa, samoin monot. Epäilen, että ne eivät enää kestä hiihtämistä. En ole hiihtänyt 25 vuoteen, kun täällä etelässä harvoin on ollut riittävästi lunta. No, nyt en voi valittaa lumen puuttumista ... Lapsena ja nuorena hiihdin paljon. Pääsin kotiovelta suoraan hangelle tai ladulle.
Vaikka valmistautuminen hiihtoon kuulosti tarinassasi työläältä, tuli mieleen ihan yllättävä ajatus; olisipa mukava lähteä hiihtämään. Sujutella metsän keskellä kaikessa rauhassa ilman kiireen kierää ja katsella luontoa.( Luin tänään jostain lehdestä, että ladulla ei tarvitse väistellä takaa ohi haluavia, sillä se on kiireisempien velvollisuus.) Sukset ovat tallella, vaikka viimeksi niillä on hiihdetty pari vuotta sitten. Mikähän se sidemuoto mahtaa ollakaan, ehkä ne rotanloukut. Monivuotisen kiertoladun tilalle on rakennettu valtava määrä taloja, melkein kaupunginosa, ja nyt pitäisi lähteä auton kanssa etsimään latuja kauempaan. Se vaatii ehkä jo liikaa energiaa.
VastaaPoistaOlivia,
VastaaPoistaHiihtovälineesi saattavat olla juuri sellaiset "helpommat". Nahkaiset monot kestivät kauan, kun niitä hoiti oikein.
Täällä todella pääsee ladulle kaikkialta melko helposti. Se tässä onkin harmittavaa, koska hiihtämiseni ei enää onnistu. Se muistuttaa lähinnä suksilla kävelemistä.
Uutisissa kertovat, miten sielläkin hiihtoharrastus on virinnyt näiden lumisten talvien myötä.
Delilah,
Autolla mekin nousimme tasaisempaa latua etsimään. Muistijälkeni hiihtämisestä on juuri tuo kuvaamasi. Rentouttavaa irtautumista arjesta, rauhallista luonnon tarkkailua ja kuntoilua siinä ohessa. Odotukset ovat edelleen samat, mutta kroppa jäykkä.
Kannattaa lähteä toki kokeilemaan sujuttelua taas, ellei ole esteitä.
On taas kynnys lähteä hiihtämään.
VastaaPoistaViime talven kaatuminen mäenlaskussa on hyvin muistissa. Pelkään, että katkaisen hauraat luuni, syksyinen selkäsärky kun jo laittoi pisteen kuntosalikäynneillekin.
Ehkä saan itsestäni irti sen verran, että hiihdän edes tasaisella maalla. :)
Rosina,
VastaaPoistaYmmärrän. En nyt viime vuosina ole kaatunut, koska hiihtäminen ei ole enää hiihtämistä. Kynnys vesikävelyyn lähtemiseenkin on taas päässyt kasvamaan.
Kuinka mielelläni luenkaan hiihtoretkestäsi. Olen vasta aloitellut Kallaveden jäällä hiihtelyn. Latuja ei täällä päin jäitä ole, mutta eihän lapsenakaan latukoneista ollut tietoakaan. Joten pusken joko omat ladut (juu, hiihtoa se ei ole, mutta ulkoilua ja luonnosta nauttimista kuitenkin) tai sivakoin hissukseen moottorikelkkaurilla. Voiko Puijolla hiihtää semmoinen (kuten minä), joka ei voi kaatua? Jos kaadun, en pääse ylös. Yhtään mäkeä en voi enää laskea. Miestä en vähän väliä tahdo vaivata :). Jospa huomenna, sinne...
VastaaPoistaLastu,
VastaaPoistaOn turvallisempaa mennä hiihtämään sinne, missä hiihtelee toisiakin. On sitten joku, joka auttaa ylös. :) Onko miehesi innostunut hiihtämisestä?
Tasaisella latukoneladulla pysyy paremmin pystyssäkin. Stadionilla voi hiihdellä edestakaisin ja Antikkalan pelloilla (=golf-kentällä) pientä lenkkiä aukealla. Tosin kummassakaan ei ole ihan tasaista, kuten tiedät. Voi mennä omaa vauhtia, ohittajat ohittavat vasemmalta.
Minulle taas nuo moottorikelkkaurat eivät sovi. Tarvitsen raiteet.
Kiitos, Liisa!
VastaaPoistaMieheni ei ole kovin innostunut hiihtämisestä, siksikin valitsimme Kuopiosta kodin, mistä pääsen hiihtämään "kotiovelta" - ja tasamaalle eli järven jäälle. Tulee lähdetyksi. Kovin odottelen latukoneita mutta tänne ne saapuvat helmikuussa, varmaan tiedätkin.
Mutta kun melkein kävylyvauhtia hiihtelen, niin käytän siihen asti hyväksi moottorikelkkauria, vaikkeivät ne kaikkein mieluisimpia ole. -Puijolla hiihtely taitaa pysyä, toistaiseksi, tuumausmyssyssä.
Luulin jo olevani ainoa, joka hämärästi muistaa olleen Voitto-siteet kansakoululaisen ekoissa suksissa ja sitten isompana ne YYt. Mikä lienee noiden siteiden nimi, joita en ole kymmeneen vuoteen avannut enkä sulkenut. Fysioterapeutti sanoi, että hiihto on lonkkavaivaiselle hyväksi, mutta ajatuskin lipsumisesta taakse päin sattuu. Nyt kerrottiin Järvisen keksineen pinnoitteen joka luistaa, muttei lipsu. Sen ihmeen kun vielä näkisi, tarttuisin suksiin minäkin.
VastaaPoistaEllinoora,
VastaaPoistaVoitto-siteet olivat tosi hyvät. Näissä muissa piti käyttää käsiä saadakseen siteen kiinni. Suksenpohjat toki kärsivät Voitto-siteistä.
Voiteillakin saa sukset lipsumattomiksi, jos on taitava suksien huoltaja. Minulla onneksi on. Siksi aina silloin tällöin uskallan kokeilla hiihtämistä. Toivottavasti sinäkin pääset vielä kokeilemaan. Vaikka sitten niillä uusilla järvisillä.