Lipstikkaa lihasoppaan

Aamuyöllä mietin, että pitää muistaa ottaa mökiltä mukaan vielä lipstikan juuria. Päässä pyöri myös vanhat puiset lankarullat, joista ennen vanhaan tehtiin verhoja tai tilanjakajia, miten vain. Pellavaloukku, vyyhdinpuu, surrurrukki ja ne kaikki suloisessa sekamelskassa, kun outoon uneen heräsin ja piti valvoa, vaikka piti nukkua, että jaksaa yhdeksäksi kaupunkiin.

Personal trainerini, jonka luo kaikista mielettömistä kiristyksistä huolimatta eilen illalla yllytyin lähtemään, taitavasti ja varoen osasi helpottaa kävelemistäni. Hänellä on poikkeuksellinen myötäelämisen kyky ja taito valaa uskoa, ettei vuosien myötä hankittu lihaspanssari (!) ykskaks voi hävitä. Siis me haimme sen taas esiin. Pitää malttaa levätä. Olin jo pari päivää käsi kännykällä ollut perumassa koko aikaa. Onneksi en perunut.

Kävin tänään kaupungilla. Nyt on siis tukka hyvin, kaikki hyvin. Käväisi jo mielessäni mennä otattamaan oikea valokuva Liisan Studiossa. (Alkoi nimittäin sataa ja kalliisti maksettu kampaus oli hätää kärsimässä.) Käännyin kuitenkin ovelta takaisin ja menin sadetta pitämään Syöpäyhdistyksen kirpparille. Ostin 50 sentillä englantilais-venäläisen sanakirjan ja totesin, että täällähän näyttää melkein samalta kuin kotona. Lastenkirjoja ei ollut.

Hyvään päivään sattui tuo Leenan haastekin. Vastaan nyt tähän, mutta en haasta ketään edelleen tällä kertaa. Miksikö sitten vastaan? No, minullahan oli kerrankin ihan asiallinen vaatetus, kun sen haasteen sain. Vasta kymmenisen vuotta vanha tummansininen Pola- housupuku. Jakun alla Marimekon valkobeesiraitainen joustopusero, jonka nimeä en tiedä. Ei siis mitään second hand. Jokaisen vaatteen kaula-aukossa oleva pesu- tai muu puumerkki on aina poistettava. Kosketusherkkä iho ei kestä niitäkään. Tavallisesti minä liikun ja oleilen vanhoissa verkkareissa tai legginseissä ja väljissä lämpimissä neuleissa villasukat jalassa. On kai tunnustettava sekin, että ihan vain käväisi mielessä mennä johonkin vaatekauppaan, mutta niitä ei ollut lähellä. Jos olisi ollut joku pyytää kaveriksi, olisin ehkä mennytkin.

Nyt odotan viikonlopuksi vähintään kolmea pikkumiksittäjää ja laturia. Onnin, 4, mukaan on niin, että "jos Suomeen tulee peikko, niin siitä pitää kirjoittaa lehdissä." Akvaariokalat saavat taatusti ruokaa, mutta miten löytyvät kaikki tutut tavarat, kun huonekaluja on siirrelty huoneesta toiseen? Siskonpetissä tulee olemaan hauskaa. Taas teemme muistoja, taatusti muistelemmekin.