Jaksaako tällaista tekstiä lukea edes nykyajan kiireinen aikuinen?
...
"Suomen kieli on luonnonrikkaimpia, säännöllisimpiä, helpoimmin muodostuvia ja soinnukkaimpia kieliä maan päällä. Siinä on mitä kaunein kerakkeiden ja ääntiöiden sopusointu, jossa kohden se on italiankielen kaltainen. Siinä ei ole ensinkään noita inhoittavia suhuaaänteitä eikä noita kovia huokuäänteitä, joita tavataan slaavilaisissa ja lapin kielessä. Siinä on aivan määrätty sointu kuin ranskankielessä. Siinä on useampia muotoja ja vähemmän taivutustapoja ja poikkeuksia kuin latinassa, s. o. suurempia etuja ja vähemmän vaillinaisuuksia. Siinä on tavattoman runsaasti sanajohdannaisia ja -yhdistyksiä, kuten kreikan- ja saksankielessä. Se näyttää siis valinneen mitä parasta on kaikissa muissa Euroopan kielissä; mutta koska ei ole mitään täydellistä taivaan kannen alla, niin ei ole suomenkielelläkään sitä, mikä näyttää olevan tärkeämpää kuin kaikki sisälliset edut, nimittäin suurta kirjallista käytäntöä, laajaa alaa, lähempää yhteyttä heimokielten kanssa ja kunniaa olla loistavan hovin puhekielenä."
Kuuluisa tanskalainen kielentutkija, vieras puolueeton mies, Rask kirjoitti nämä sanat v. 1820.
Z. Topelius jatkaa Maamme kirjassa, Lukukirjassa Suomen alimmille oppilaitoksille korjatussa 28. painoksessa vuodelta 1924 (s. 157-8):
Sen jälkeen kun Rask kirjoitti nämä sanat (v. 1820), on melkoinen määrä kirjoja ilmestynyt suomenkielellä, ja sitä on enemmän vertailtu heimokieliin. Sitä tuntevat ja pitävät suuressa arvossa ulkomaalaisetkin kielentutkijat; mutta ruhtinaat ja hovit eivät puhu suomea, ja Euroopan muille kansoille tämä kieli on käsittämätöntä kuin lintujen liverrys. Ainoastaan joskus kuuntelee muukalainen ihmeissään suomalaisten kansanlaulujen sointuvia sanoja. Ja muille kielille käännettyinä hän ei tiedä, kuinka paljon syvää tunnetta on haihtunut. Sillä suomenkieli on kuin läpinäkyvä verho, josta kaikkialta kansan henki kuultaa. Se on vielä löytölapsi Euroopassa, silkkiin kapaloituna, mutta erämaahan heitettynä. Kun tämä lapsi kasvaa ja voi näyttää toteen sukuperänsä, niin tunnetaan se kuninkaantyttäreksi. Se on kerran tuleva yhtä rikkaaksi suurista ajatuksista, kuin se nyt on rikas viattomasta ihanuudesta. Se on kykenevä ilmaisemaan mitä parhainta ja ihaninta ihmissydän on on synnyttänyt. Sillä siihen on Jumala sille antanut suuria, kuninkaallisia lahjoja, ja tätä lasta tulee meidän käsillämme kantaa ulos maailmaan.
Elävä arkisto: Topeliuksen Maamme kirja kilpailee Raamatun kanssa.
Raamattu kilpailee ilmestyskirjojen sarjassa. Suomessa ja latinassa voi kieputella sanajärjestystä vähän miten tahansa. Keskiaika pilasi latinan.
VastaaPoistaa-kh,
PoistaRaamatusta on puhetta tuossa linkittämässäni Elävän areenan ohjelmassa. Maamme kirja olisi eniten luettu Raamatun jälkeen.
Sanajärjestyksellä ei todellakaan ole juuri väliä. Taivutusmuodot erottavat subjektit ja objektit. Tarkat sanajärjestyssäännöt puuttuvat. Kielessämme sanojen kirjaimetkin saavat mennä sikinsokin, kunhan ansimmäinen ja viimeinen ovat oikeita. Ymmärrämme tekstin silti.
Latinaa en osaa. Latinan pro oli pakko suorittaa. Mikä on pakolla opittu ei näköjään jää mieleen.
Minulla on tässä edessäni samainen Topeliuksen Maamme kirja, 38. painos vuodelta 1934.
VastaaPoistaKurkistin huvikseni sivulle 157, ja siellähän tuo aivan ihanainen poimimasi teksti onkin! Nautittavasti Rask kuvaa kieltämme!
Kuvitella, että teos on tosiaan "lukukirja Suomen alimmille oppilaitoksille"! Jotenkin - kun katsoo nykyisiä oppikirjoja, voisi ajatella, että oppilaat ovat taantuneet. Tämän opuksen antia alimmat luokat eivät pystyisi selvittämään millään konstein. Jo lukeminen tuottaisi vaikeuksia. Toki on niin, että nykyään tiedetään enemmän oppimisesta. Silti on pakko verrata opetussisältöjä silloin joskus ja nyt. Miten heppoiselta alakoulun lukukirjat tuntuvat tähän verrattuna.
Iines,
PoistaSiihen itsekin takerruin. Kirjoitin tämän siksikin, että luovun kirjasta piakkoin. Vien sen serkuille, joille se mielestäni kuuluu.
On oppimisteorioita ja -strategioita maailmalle asti viedä ja ne kuuluisat hyvät sijoitukset kansainvälisissä vertailuissa. Kai on vain uskallettava sanoa ääneen, mitä Suomen Kuvalehden artikkelissakin sanottiin. Monen kokelaan kohdalla sensorit pitävät ihmeenä, että sellaisilla äidinkielen taidoilla on yleensä pystynyt lainkaan opiskelemaan lukiossa.
Tekstin isänmaallisuus viehätti minua myös. Hovit tuntuvat kiinnostavan ihmisiä edelleen, omat ja naapurimaan.
Kuka kirjoittaisi seuraavan kuvauksen äidinkielestämme 8-10 vuoden kuluttua? Sen kuvauksen haluaisin lukea.
Tanskalainen kielentutkija Rasmus Rask oli mielenkiintoinen hahmo. V. 1816 hän lähti 6 vuotta kestävälle matkalle, joka suuntautui m.m. Ruotsiin, Suomeen ja Persian kautta Intiaan. Hän halusi edistää äidinkielen merkitystä suomalaisille ja ilmaisi asiansa hyvin kaunopuheisesti sitaattisi perusteella. Olen törmännyt Raskin nimeen eri tilanteissa, joten oli mukava lukea hänen tekstiään.
VastaaPoistaEntinen työtoverini mainitsi usein kansakoulun lukukirjan "Boken om vårt land". Hän ol saanut kirjan isältään. En muista nähneeni kirjaa kummallakaan kotimaisella kielellä, mutta sitä siteerataan usein.
Olivia,
PoistaMinä kopioin käsin nuo lainaukset. Nyt suomentajaa/suomentajia etsiessäni huomaan, että koko (?) kirja löytyy Wikipediasta. Ruotsiksihan kirja ilmestyi ja on mielenkiintoista, miksi suomentajaa ei mainita kuin aivan ensimmäisissä painoksissa. (P. Cajander) Kai siihenkin on ollut syynsä.
Itselläni vielä olevan painoksen selkämyksessä lukee tuo kuuluisa lause: Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Ja kansikuva on sen mukainen.
Viehättää ajatus, että muutamat suuret kulttuuripersoonat ja miksei vähemmänkin suuret saisivat tehtävän kirjoittaa näkemyksensä äidinkielestään. Noita esseitä olisi suorastaan jännittävä lukea. Jokainen olisi varmaan hyvinkin erilainen. Erikoisesti voisin haluta lukea Sofi Oksasen esseen, samoin vaikkapa Antti Nylenin, Timo Hännikäisen, Tommi Melenderin ja monen muun, varsinkin hyvin nuoren runoilijan.
VastaaPoistaIines,
PoistaLukisin minäkin heidän näkemyksiään mielelläni. Kirjailijat tietenkin kirjoittavat omatyylistä kieltään eivätkä kielestä. Yksittäisistä sanoista ja sanonnoista näkee sentään kolumneja joissakin aikaukausilehdissä.
Savon Sanomien Sunnuntailiitteessä on palsta, jossa nykyrunoilijat käsittelevät ajankohtaisia aiheita. Sitä olen mielelläni seurannut.
Tänään kuuntelin Sirpa Kähkösen haastattelua radiosta. Hän selvitteli siinä, mitä kirjoittaminen hänelle on. Siinä ei käsitelty niinkään kieltä, vaan kirjoittamista Hänelle se on kädenojennus lähimmäisille, koska loppupeleissä ihminen on aina yksin tässä kovassa maailmassa. Tarkoitus on tuottaa iloa. Vasta luettuna kirja muuttuu siksi miksi se on tarkoitettu, ellei kyse ole vain kirjoittamisesta terapiamuotona. (Sitä olen harrastanut myös.)
Onkohan esim. äidinkielen tekstitaidon kokeessa ollut tehtävää, jonka aineistona olisivat sadan vuoden välein kirjoitetut kuvaukset äidinkielestämme?
Hyvä ajatus tuo, että nykykirjailijat kirjoittaisivat tämän päivän Maamme-kirjan. Kirja on kivijalka, edelleen. Siinä kieli pysyy ja vaikuttaa. Niin tahdon uskoa.
VastaaPoistaLastu,
PoistaOlen samaa mieltä kanssasi. En ole innostunut ajatuksesta ladata sähköisiä kirjoja johonkin lukulaitteeseen.
Se voi kyllä olla omalla kohdallani tulevaisuuden kuva, koska niitä kai voisi sitten lukea selällään isosta taulutelevisiosta. Tai sittenkin ehkä kuuntelisin mieluummin, ellen itse jaksaisi lukea.
"Sitä kuusta kuuleminen ..." on jäänyt mieleeni ruotsinkielisessä koulussa käytetystä suomen kielen oppikirjasta, joka oli Harry Strengin Suomen kielen alkeet.
VastaaPoistaÄidinkieli on kaikille yhteinen asia. Siksi se on niin tärkeä, olkoon kyse mistä kielestä tahansa. Kirjailijat käyttävät äidinkielen vivahteita ja kauneutta teksteissään ja rikastuttavat tällä tavoin lukijoiden kielenkäyttöä. Suullisesti välitetyt tekstit, esim. laulut ja lorut, toimivat samalla tavalla. Kirja on hyvä kaikissa muodoissan, vaikka paperinen kirja on mielestäni käytännöllisin. Juuri nyt kuuntelen äänikirjaa, jonka lainasin kirjastosta. Lukija on ruotsalainen kirjailija itse, Håkan Nesser.
Olivia,
PoistaOmalla äidinkielellä voi ilmaista syvimmät tunteensa ja ajatuksensa. Jo omat murteet vaikeuttavat keskinäistä viestintää. :)
On hyvä, että maahanmuuttajille annetaan suomen kielen opetuksen ja kulttuuriimme kotouttamisen lisäksi omakielistä opetusta kouluissa, vaikka opettajista saattaa olla pulaa.
Käännös on aina käännös. Kääntäjät tietävät parhaiten, miten työlästä se joskus saattaa olla.