Eräällä Intercultural Communication (suom. kulttuurienvälinen viestintä)- kurssilla oli tehtävänä kirjoittaa essee henkilökohtaista kokemuksista yhteentörmäyksistä eri kulttuurien välillä. Niitähän riittää jo täällä kotimaassa maantieteellisesti akseleilla etelä-pohjoinen, itä-länsi puhumattakaan erilaisista yhteiskuntaluokista lähtöisin olevien, vaikkapa aviopuolisoiden, välillä.
Sanoilla on eri merkityksiä, mennyt aikamuoto saattaa tarkoittaakin tulevaa yms. Ajan ja yhteenottojen l. kantapään kautta sitten opitaan joustamaan puolin ja toisin. Löytyy yhteinen kieli. Taikka sitten ei.
Jotta konflikteilta vältyttäisiin eri kansojen, uskontojen ja kulttuurien välillä, on joskus kuviteltu, että jokin keinotekoinen kieli olisi avain yhteisymmärrykseen. Esperanto ei ottanut tulta. Näin YK:n Kansainvälisenä lukutaitopäivänä tärkeintä on tietenkin pitää mielessä, että jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Tämä tavoite on vielä kovin kaukana, kuten monet muutkin ihmisoikeudet.
On kuitenkin muistettava, että kieli on vain pieni osa viestintää. Sanaton viestintä on usein voimakkaampaa kuin sanat. Siksi täällä verkon keskustelufoorumeilla ja kommenttilaatikoissa törmäämme usein hymiöihin l. tunneikoneihin. Kielitoimiston mukaan niille on lyhyissä verkkoviesteissä selkeä tarve. Minulle oli kuitenkin yllätys, miten valtava määrä niitä on. Verkosta löytyy muuten jo Hymiö-sanakirja, josta voi tarkistaa oudon näppäinyhdistelmän merkityksen.
Lyhyillä tunneviesteillä on ollut ns. sosiaalinen tilauksensa pikaviesteilyssä, mutta (varsinkaan kansainväliseksi) kieleksi niistä ei ehkä ole. Aika näyttää.
Nyökyttelen täällä sanoillesi. Kirjallisessa kanssakäymisessä tunnevivahteet ovatkin se vaikea paikka.Usein tulee tulkittua rivinvälit ihan pieleen. Perinteisetkin välimerkit ovat hyvin ilmaisuvoimaisia. (!) Hymiöt ovat hiipineet näppäilyyn kuin uusina välimerkkeinä. (Pidänkin nerokkaimpina alkuperäisiä, välimerkein rakennettuja. Pomppivat ja vilkuttavat sopivat pelleilyyn ;)
VastaaPoistaKappas, täytyykin tutkia Valittuja Linkkejäsi :)
Marjattah,
VastaaPoistaMuistan miten jo 80-luvulla konekirjoitusopettaja teetätti oppilailla erilaisia kuvioita ja aanelosen kokoisiakin taideteoksia oppilailla, mutta näihin pieniin hymiökuviin tutustuin vasta tekstiviesteissä. Ja niitä hyppiviä ja pomppivia en jaksa ollenkaan katsella.
Oli hauska tutustua linkkisi kautta hymiösanakirjaan. =) On totta sekin, että ilmeillä ja yleensäkin ruumiin kielellä on suurempi merkitys kuin sanoilla. Laulussakin sanotaan: "...hymynaamat valloittaa maan." Ajatuksena esperanto on huippujuttu, mutta se olisi tarvinnut laittaa kouluihin pakolliseksi aineeksi. Silloin se olisi lyönyt itsensä ehkä paremmin läpi. Mitenkähän paljon nuo eri maiden viittomakielet eroavat tosistaan?
VastaaPoistaLaila,
VastaaPoistaEn ole lainkaan perehtynyt viittomakieliin. Netistä löydät samat tiedot kuin minäkin. Mitä elekieleen tulee, niin paljon matkustelleet kertovat selvinneensä vähäisemmälläkin kielitaidolla, siis puhumalla käsillään. Tai vaikka piirtämällä.
En ole seurannut esperantonkaan nykykäyttöä. Kaikki pakollinen yleensä herättää vastustusta.
Pakollinen yleensä herättää vastustusta, totta. Kuitenkin esim. pakkoruotsilla on annettu edes hauras pohja kehittää kielitaitoa myöhemmin, jos vanhempana asenne on muuttunut ja havaitseekin sen oppimiselle perusteluja. Tulee kyllä mieleen sekin, että ensin pitäisi oppia hallitsemaan kunnolla oma äidinkieli sekä suullisesti että kirjallisesti. Mekaaninen lukutaitokaan ei riitä asioiden ymmärtämiseen.
VastaaPoistaSanattomasta viestinnästä muistan erään psykologin luennon, jolla hän ohimennen mainitsi huokaukset. Niitä voi tulkita eri tavalla, riippuen siitä, missä tilanteissa esim. oma äiti huokaili syvästi. Jos aviopuolisoilla on eri käsitys huokausten tulkitsemisesta, syntyy helposti ongelmatilanteita.
VastaaPoistaEsperanto on ehkä mukava harrastus nykypäivän ihmisille. Muistaakseni esperantolla haluttiin alun perin luoda tasa-arvoisempi yhteiskunta.
Taisin joskus eksyä hymiösanakirjan sivuille. Käytän niitä varoen, mutta lyhyissä viesteissä niillä on oma paikkansa.
Laila,
VastaaPoistaHyvä äidinkielen pohja helpottaa uusien kielten oppimista. Ruotsista tuntuu olevan menossa ikuinen kädenvääntö. Maan itäosissa olisi tarvetta venäjän osaajista.
Lukeminen ja ymmärtävä lukeminen ovat kaksi eri asiaa. Itsekin olen usein ollut lukevinani jonkin asian, mutta ajatus on ollut jossakin muualla.
Olivia,
VastaaPoistaOlen kuullut samantyyppisen esimerkin jonkin yksi- tai kaksitavuisen sanan lukemattomista merkityksistä riippuen käytetystä intonaatiosta. Merkitys voi vaihdella empatiasta halveksuntaan. Toimii samoin myös mainitsemissasi huokauksissa.
Mikähän hymiö tähänkin nyt sopisi. Ei mikään, koska on kyse asiatekstistä.
Itse löysin Hymiösanakirjan vasta äskettäin ijlmestyneestä päivälehdestä, joka pitää muuten hymiökoulua kerran kahdessa viikossa.
Intercultural communication.
VastaaPoistaOn todella suostuttava siihen, että kukaan toinen, läheinenkään, ei automaattisesti ymmärrä meitä. Tuossa myöhemmässä kirjoituksessasi kerroit lapsen silmin katsomisesta. Se on varmaan hyvä neuvo myös kaikkeen kommunikaatioon.
Thaimaalaiset sanovat sen sananparressaan: "Katso tarkasti, kuuntele tarkasti, ajattele tarkasti."
mm,
VastaaPoistaVarsinkaan jos ei sano tarkasti. Harvassa ovat puolesta sanasta ymmärtäjät, mutta on heitäkin.
Puhumme liian usein toistemme yli ja ohitse. Tänä minäminäminä-aikana.