Vanha väistyy

Päivittäiset kävelylenkit vaikeutuvat talven tullen. Liukkaus tuo omat ongelmansa, samoin tuulen hyytämä pakkanen. On ilmaantunut lisää haasteita. En tiennyt vielä tiistaina, että kävin viimeisen kerran vanhalla läppäsillalla. Satuin sinne samaan aikaan, kun toisaalla avattiin vastavalmistunut moottoritie myös etelän suuntaan. Samanaikaisesti kevyen liikenteen väylä siirtyi sillan Kelloselän puolelle.

Tietenkin minun piti seuraavana päivänä lähteä katsomaan, millainen väliaikainen siltaviritys sinne oli rakennettu. Sää ei ollut suotuisa. Koko viikon on pyryttänyt ja tuullut. Sisukkaasti kävelin ensimmäistä kertaa uutta väylää sillan korkeimmalle kohdalle asti. Lumessa oli koiran tassujen jälkiä, pari pyöräilijääkin oli liikkeellä. En ollut ainoa utelias. Ja onhan tuo väylä monelle myös jokapäiväinen työmatka.

Suosaaren kohdalla pysähdyin ja katselin nyt kaukaa niiden koivujen latvuksia ja tuulenpesiä, joiden luokse olin monesti kävellyt ja katsellut vastarantaa. Kuvannut vanhoja veneitä, kaisloja, perhosia ja sen haapanan. Sinne ei olisi enää asiaa apostolin kyydillä. Ne maisemakuvat muuttuivat yhdessä päivässä historiaksi.Uutta reittiä oli toki turvallisempi kulkea kaukana liikenteen melusta, mutta maisemat olivat vielä vieraat. Eikä yksikään puu suojannut viimalta.

Olin toki muutaman kerran ajatellut, että olisi mukava päästä katsomaan ja kuvaamaan työmaata toiselta puolen siltoja. Nyt se muuttuikin pakolliseksi. Kirkkaan kelta-oranssit kieltotaulut pysäyttävät. Niihin on laitettu kartat uudesta reitistä. Korkeimmalla kohdalla näkyi olevan levähdyspaikka. Se ei ollut vielä valmis.

Taidan olla katu-uskottava valokuvaaja. Palatessa oli vielä hämärämpää ja salama välähti viimeisen kuvan kohdalla. Olin jo astumaisillani kävelyputkeen, kun kuulin huudon työmaalta: "Hei, päästiinkö lehteen?"

PS. Toiselta puolen siltaa olevia kuvia pääsee katsomaan klikkaamalla sivupalkin linkkiä "Projekti"