Kalajuttu

Löysin mökin vintiltä Saima Harmajan Elämän auetessa Koulutytön päiväkirjoja( WSOY, 1945). Heti ajattelin, että siinä on nyt sen ajan blogi. Kirja on julkaisu hänen 12-13-vuotiaana kirjoittamistaan päiväkirjoista l. vuosilta 1925-1926. Ajattelin vilkaista, mitä hän on kirjoittanut tasan 80 vuotta sitten. 26.6. Lauantain teksti oli jotenkin odotettavaa, nimittäin painontarkkailua: "Äsh! Olen raivoissani! Painan 62 kiloa. Se on hävytöntä, enkä saata sitä uskoa... Olen murtunut!"

Sen sijaan 28.6. hän kirjoittaa naisasiasta: "Luin Hilda Käkikosken (hän on ihanteeni) elämäkerrasta tämän. Se on hänen päiväkirjastaan. Osaan sen ulkoa. "Naisasian tarkoitus on, että jokainen nainen, joka on saanut kodin, tuntisi olevansa onnellinen kodissaan, ja jokainen nainen, jolla ei ole kotia, tuntisi olevansa tarpeellinen yhteiskunnassa ja toisi työllään siunausta ihmiskunnalle." Minä rakastan tuota lausetta. ... Nykyajan nainen, joka kaiken muun maailmassa kehittyessä on luonnollisesti myös itse kehittynyt, vaatii enemmän. Hän vaatii harrastuksia, oppia, elämää kodin ulkopuolella, hän tahtoo miehen elämän oikeudet. Ja mielestäni on väärin, on ikiväärin, ellei hänelle niitä anneta. Ja uskon, että se on Jumalan tahto. Se on selittämätöntä!" Jotenkin yllätti tuo aihe kolmetoistakesäisen kirjoittamaksi.

Oma päiväkirjani ei juuri isoilla aiheilla revittele, kun elämänpiiri on ollut niin suuresti kaventunut jo yli viidentoista vuoden ajan. Lukisin mielelläni enemmän, mutta silmät ja kehontila asettavat reunaehdot. Siksi pitkät blogijorinatkin usein tulee sivuutetuksi, vaikka asia saattaisi olla mielenkiintoinen.

Tämänpäiväinen hämmentävä sattumus, se kalajuttu, löytyy kyökin puolelta. Eilen paistoimme ison palan norjalaista lohifilettä uunissa. Koska se oli niin paksu, otimme kapeasta osasta annoksemme ja laitoimme loput vielä uunin jälkilämpöön muhimaan. Lopun arvannette. Se kala oli siellä uunissa vielä tänä aamunakin kello 10.30! Mitäpä siinä muuta voi tehdä kuin heittää se biojätteisiin. Voi tätä haaskausta!

Sama manseroituna:

Tämänpäiväinen hämmentävä sattumus, se kalajuttu, löytyy kyäkin pualelta. Eilen paistoimme ison palan norjalaista lohivilettä uunissa. Koska se oli nin paksu, otimme kapiasta osasta annoksemme ja laitoimme loput viä uunin jälkilämpöö muhimaa. Ei sempualee lopun arvannette. Se kala näino oli siä uunissa anskattoonny viä tänä aamunakin kello 10. 30! Mitäpä siinä muuta voi tehrä kuin kattonnääs heittää se piojätteisii. Voi tätä haaskausta!

Kuvassa on mökin yli viisikymmentä vuotta sitten palaneen vanhan päärakennuksen uunin jäänteet.

Akkujen lataamisesta

Otsikko tuo mieleen ehkä kesäloman ihanat levolliset hetket ja rakkaat läheiset, mökin rauhan, luostarin hiljaisuuden, metsälintujen konsertit, tyynenä päilyvät vedet. Mitä itse kullekin. Tämä aamu alkoi tavanomaista aiemmin, jo kello neljä. Nousin ylös tutkailemaan säätä ja auringon leikkejä. Tallustelin aamukasteiselle pihanurmellekin vilkaisemaan taivaalle. Päivälehti lupasi vielä ainakin aurinkoisen aamupäivän, joten olimme jo kohta kuuden jälkeen liikkeellä kohti mökkiä.

Noin 30 kilometriä ajettuamme kohtasimme ensimmäisen yllätyksen. Hirvi ylitti ajotien edessämme, onneksi kyllin kaukana. Kaksi vasaa nimittäin seurasi heti kohta perässä. Harmitti, kun kamera oli takapenkillä. Mutta jäihän siitä viehättävä kuva verkkokalvolle muisteltavaksi. Seuraavaksi oli tarkoitus kuvata tienvarren runsasta lupiinikukintaa. Se onnistui, mutta kolmannessa kohteessa se tapahtui. Kameran akuista loppui virta. Onneksi sain kuitenkin otetuksi muutamia kuvajaiskuvia ja nostalgisia kyläkauppakuvia. Mutta mökin päivitys jäi tekemättä. Toisaalta tuntui vapauttavalta vain kävellä ja katsella. Juhannusruusun olisin toki halunnut kuvata ja lilahtavan kurjenpolviniityn.

Jäipä aikaa tutkia muuta. Löysin vintiltä, tosin huonokuntoisen, Otavan vuonna 1909 julkaiseman Asetuskokoelman 24, joka sisältää Maanvuokralain sekä Torpan, lampuotitilan ja mäkitupa-alueen vuokrauksesta annetun Asetuksen ynnä muita niihin kuuluvia säännöksiä. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja vanhahtavaa tekstiä on aina mukava lueskella. Esimerkiksi vaikka otteita Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaista (Annettu 19 p:nä Joulukuuta 1889.) Pitäisiköhän lukea uudelleen Suomen historia?

Ehkä opin tänään sen, että kannattaa pitää mukana vara-akkusettiä vastaisuudessa.

Ikioma fotomaraton

Digikuvauksen helppouden (?) myötä kamerasta on tullut miltei koko ajan mukana kuljetettava kapine. Äskenkin aamuiselle vesijuoksulenkille lähtiessä sanoin H:lle, että otetaanko kamera mukaan. Ei otettu. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi tyvenessä vedessä liikkuessa katse haki kuvakulmia ja kohteita. Tämä alkaa jo tuntua addiktiolta. Äkkiä sitä ihmispoloinen koukkuuntuu, vaikka ei tarkoitakaan.

Useilla paikkakunnilla järjestetään foto- tai digimaratoneja, joissa osallistujille annetaan korkeintaan 10 aihetta, joissakin kamerakin lainaksi ja aikaa rajallinen määrä. Ajan umpeuduttua kuvatiedostot luovutetaan tuomaristolle. Eli käsittääkseni tällaisissa kisoissa ei ole kuvankäsittelymahdollisuutta. Se on siis luomukuvausta.

Itseltäni osallistuminen tuollaiseen kisaan on ehkä mahdotonta, koska olen niin hidas liikkeissäni ja siinä on kiire. Minun fotomaratonini voisi pikemminkin olla pihakeinussa istumista ja pilvien liikkeiden seuraamista. Pilvikuvia minulla taitaa ollakin eniten kukkakuvien jälkeen. Ne kohteet ovat ulottuvilla. Kuvassa eilisen päivän pilvikuva n. klo 12.

Hedelmä (Runotorstai)

Olen pula-ajan lapsi
kohta jo harmaahapsi.
Oli talvisodan pakkanen
palelluttanut omenapuut.
Vain marjojen makeuden
aistivat lapsosten suut.
Vihdoin saapui hedelmälasti
suloiseen Suomeen asti
ja
appelsiini
ensimmäinen ihmetellen kuorittiin.
Siitä riitti
kuudelle. Se tarkkaan tasattiin.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Aamu aukeni sateisena ja ukkospilvet uhkasivat. Aamu-uinnilla sataa ropsautti hiukkasen. Muuten on ollut lievästi ilmaisten helteinen päivä. Ilman kosteus on ehkä korkeahko, koska matot eivät kuivukaan. Näillä kuvilla ja lainatuilla säkeillä haluan toivottaa oikein mukavaa mittumaaria erityisesti Nooralle, Onnille, Oskarille ja Iidalle!

Kaikki palas: Suomen linnut
Suomen kesä, kukkaset,
taas kuin ennen kirkkahina
kisaa järven lainehet.

Jälleen yössä valkeassa
saaret, salmet uneksii,
jälleen päällä metsänpuiden
punapilvi purjehtii.

(Eino Leino, ote runosta Juhannus 1918)

Nuo ihanat kukkamme

Seurailen suurella mielenkiinnolla mm. Iineksen mökkielämää. Mielelläni minäkin kerron ajatuksiani joidenkin kukkien nimistä. Ensimmäiseksi sieppasin käteeni Suomen terveyskasvit, 1982, plaratakseni sen sisällysluetteloa. Kauhukseni havaitsin, taas kerran, miten myrkyllisten kauniiden kukkien ja kasvien ympäröiminä me elämmekään. Kyllähän niiden pitäisi olla tiedossa, mutta kukinnan aikaan se tahtoo unohtua. Omasta pihastakin löytyy aitoukonhattu, kevätesikko, kielo, lehtoakileija, niittyleinikki, punakoiso, lähimetsästä rentukka, oravanmarja ja paljon muuta vaarallista. Kuvassa on kouluaikainen kasvistoni.

Mutta aiheeseen eli kukkien nimien miellyttäviin mielleyhtymiin.

Ahkeraliisa (Impatiens sultani) on tietenkin mainittava ensimmäiseksi. Se ei petä koskaan kukkaloistossaan varjoisissa kasvupaikoissa. Mielenkiintoista oli havaita, että sen venäjänkielinen nimi on muotoutunut samalla tavalla kuin luhtalemmikin. Se on " älä koske minuun" tai "älä satuta minua" Johtuisiko siitä, että sen varret ja kukat irtoavat todella herkästi. Lemmikkihän tunnetaan "älä unhoita kukkana". Lemmikin tieteellinen nimi on vähemmän romanttinen ja viittaa lehtiin, jotka muistuttavat hiirenkorvia.

Kaunokainen (Bellis perennis) on herttainen vihreän nurmikon piristäjä.

Lutukka (Capsella bursa-pastoris) on vaatimattoman näköinen, mutta lutunen on nimi.

Mesiangervo, suopursu ja jasmiini pääsevät listalle huumaavan tuoksunsa vuoksi. Ensimmäiset muistot niistä ovat nimenomaan tuoksumuistoja. Jasmiini on päässyt myös monen tyttölapsen nimeksi.

Tämän mukavan kukkamiellemeemin on aloittanut Arru. Ainakin Tarjuskalla on paljon kukkia, siispä haastan sinut jatkamaan.

Rahaakin palaa helteessä

Kivun kanssa kärvistely helteellä ei ole yhtään sen helpompaa kuin kylmälläkään. Pohjoisparvekkeellakin on 29 astetta kuumuutta. Pihlajat ja syreenit tiputtelevat hissukseen terälehtiään ja jokusen koivunlehdenkin jo huomasin kadulla. Johtunee kuivuudesta. Juhannus on vasta tulossa ja pihlajan kukinta on ohi. Juhannusruusukin on parhaimmillaan ja lupiinit, nuo varottavat vieraskasvit, ovat jo kukassa. Tälläinen helleaalto syö kesän nopeasti. Vesijohtovettä ei kannata paljon maahan lotrata, hyötykasvit olisivat asia erikseen.

Onneksi petarit on nyt kuitenkin pesty ja hetkessä kuivat. Matonpesu odottaa vuoroaan seuraavaksi. Siihenkään puuhaan minusta ei ole kuin tarpeettomaksi päällysmieheksi, joten digikameran näppäilyksi sekin mennee. Juhannus on tulossa ja ehkä pari juhannusvierastakin. Muuten, tässä vauvauutisia odotellessa tuli mieleeni lauantaiaamuna radiosta kuulemani asiaan liittyvä tarinanpoikanen. Isoveljet ja -siskot ovat luonnollisesti aina välillä mustasukkaisia uudelle tulokkaalle. Eräskin jo hiukan vanhempi isoveli nähtyään vastasyntyneen sisaruksen tunnistepantoineen oli tokaissut kateellisena: "Sitä on jo sitten sen kanssa käyty Särkänniemessäkin."

Eilinen posti yllätti ylinopeussakkokirjeellä. Minähän en tietenkään ollut tällä kertaa asialla ja auton rekisterinumerokin oli väärin. Soitimme annettuun numeroon ja hävittäähän se kirje piti. Käsittääkseni tuollaiset kirjeet ovat virallisia asiakirjoja ja niiden kanssa on oltava tarkka. No, kohta tulee uusi, oikea versio.

Ukkosesta vielä

Helle tahtoo uuvuttaa ja pitää muistaa juoda nestettä tarpeeksi. Onneksi asunnossamme on kaksi kerrosta, joista alempi on rakennettu puoliksi maan alle. Ja sälekaihtimet ovat oiva keksintö. Pihakoivun lehtiverhokin estää jonkin verran asunnon kuumenemista. Kahvimukillisen ajan jaksoin istua ulkona ja kuuma tuli.

Samalla jutustelin puhelimessa äidin kanssa toista tuntia. Hänellä oli aivan samat muistikuvat siitä kauheasta ukkosilmasta. Sen olin unohtanut, miten se lehmien sähköpaimenlanka oli hävinnyt. Se oli palanut roihuna sytytyslangan tavoin. Ellei sitä olisi omin silmin nähnyt, kyllä se olisi ollut aivan käsittämätön aitalangan katoamistemppu. Lehmät, muuten, eivät olleet ymmärtäneet aidan katoamista, vaan pysyivät portilla. Viisaita eläimiä. Nehän laidunsivat vallanmetsässä ennen sähköpaimenpoika-aikaa ja joka ilta ne osasivat kotiin. Meillä päin karjankutsuhuutona oli "kuikuikuikuuuuu...." Nykyään sekin on kilpailulaji! Kyseisessä koulussa jaetaan myös puolenkuun palkintoja ansioituneille oppilaille ja opettajille. Ja palkintona on lehmäpatsas! Enpä ollut moisesta kuullutkaan.

Aamupäivällä leikin Flickrillä ja onnistuin saamaan tuohon sivupalkkiin ihan itse (sic) tuon "kuvakon". Ja samalla katselin oikeiden valokuvaajien otoksia. Hiukan tuli sellainen olo, että olisi ehkä kannattanut miettiä kaksi kertaa ennen kuin perustaa erillisen valokuvablogin. Tehty mikä tehty.

Kädet (Runotorstai)

Käsi kädessä

Pieni käsi
puristaa kättäni
pinnasängyn raosta
vielä aamenen
jälkeen.

Tuli se rintama tännekin

Eilinen päivä alkoi aurinkoisena ja jo aamusta hellettä enteillen. Siis tallustelin ensimmäisen kerran veteen, vaikka se vieläkin näytti kovin keltaiselta. Vaarilla oli työpäivä, joten ajankulu piti itse keksiä. Puolen päivän aikaan alkoi tuulla navakasti. Kävin terveyskeskuksessa ja kävellessä piti pari kertaa ihan pysähtyä tuulenpuuskan vuoksi. Silmiä kirvelsi paitsi tietenkin tuuli myös sen nostattama pöly ja hiekka. Lämpömittari näytti 29 astetta, joten ilmassa oli selvät merkit säätilan rajusta muutoksesta.

Illansuussa pilvet alkoivat nousta ja aloin seurata niitä kameran kansa. Kävin rannassa asti, kun mokomat puut olivat muuten joka suuntaan esteenä. Onneksi ukkosrintama ei tullut tällä kertaa edes niin lähelle, että olisin alkanut laskea salamanvälähdyksestä sekunteja. Mutta muistot pahimmista kokemuksista olivat palautuneet mieleen jo aiemmin päivällä. Luin nimittäin Iineksen kuvauksen miten hän toimii maalla ukkosilmalla.

Muistan miten lapsena pelkäsimme ukkosta ja porukalla menimme piiloon johonkin nurkkaan äidin lypsyreissun ajaksi. Oli neuvottu pysymään pois ikkunoiden luota, olemaan pitämättä esimerkiksi ruokailuvälineitä kädessä. Ja jos sattui olemaan ulkona, tuli välttää aukeita paikkoja eikä toisaalta kannattanut mennä korkeiden ukkosjohdattimina toimivien puidenkaan lähelle. Korkean pihakuusen allehan lemmikkilampaamme oli ukkosella menehtynyt. Kumipyöräistä autoa ei tuolloin vielä perheessämme ollut. Joskus kipaisimme pimeään aittaan aitojen lampaanvillavällyjen alle.

Kerran heinäaikaan räsähti oikein kunnolla. Kesken heinänajon. Äiti oli juuri tullut, olisiko ollut mustikan kypsymistä seuraamassa, navetan takaa sähköpaimenlangan alitse pihaan. Kaksi nuorempaa sisarustani olivat purkamassa heinäkuormaa ladossa. Minä olin pikkuveljeni vartijana tuvassa. Salama oli pirstonut koko sähköpaimenlangan olemattomiin ja kaivanut metritolkulla salaojaa heinäladon viereen. Hevonen oli vauhkoontunut, mutta ei sentään ollut kärryineen sännännyt ulos. Tuvassa rahilla istuneelta pikkuveljeltä putosi peltinen mustikkamuki kädestä samalla kun hän putosi itsekin, kun salama vieraili viemäriputkea (?) pitkin sisällä. Se irrotti mm. kaatoaltaan seinästä.

Aitan pääty syttyi palamaan, mutta onneksi sadekuuro oli niin rankka, että sammutti sen. Pelotti mennä latoon katsomaan, mitä sinne kuului. Äiti laittoi minut asialle. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Lehmiltä oli vain mennyt laidun. Jokunen puu oli hajonnut pirstaleiksi. Ja puhelin mykistyi. Lankapuhelinhan se aina kaukaa jo ilmoitteli lyhykäisillä soitoillaan, että ukkosta oli ilmassa.

Aamulla yritin ottaa kuvaa nuppuaan avaavasta akileijasta. Kuvaan tulikin punaherukan raakileita. Ukkosilman jälkeen katsastin pensaan ja kova sade olikin vienyt suurimman osan raakileista mennessään. Olemme luonnonilmiöiden edessä itsemme kokoisia eli pieniä.

Huh huh hellettä

Mittarilukemia en ole tarkastellut, mutta auton seistyä hetken satamassa sen mittari näytti 40 astetta. Ja ulkoilmalukemiahan se mittaa. Aamu oli tietenkin ihanan vilpoisa ja tuuletonkin viideltä. Olen alkanut herätä viimeistään silloin.

Hiukan kävi mielessä illalla ja yöllä, että yrittäisimme toista reissua mökille. Mutta se jäi aikomuksen asteelle, koska vaarin piti käydä tarkistuttamassa lauantaina satuttamansa kylkiluut tai -lihakset. Yskiminen teki nimittäin yllättävän kipeää. Ei onneksi ollut murtumia, lihasrevähtymä vain. Koska hän sai päivystysajan vasta kymmeneksi, mökkireissu piti lykätä tuonnemmaksi. Sitten minäkin vihdoin päätin yrittää kampaaja-aikaa, vaikka istuminen tuottaakin tuskaa. Ja sattumoisin iltapäivällä oli yksi vapaa aika, joten nyt on frisyyri kunnossa ja helppohoitoisempi taas. Mutta työstä se kävi.

Aamulla katselin laiturilta veden keltaista pintaa. Jotenkin ei tehnyt mieli mennä sekaan. Ei ole vielä siitepölyaika ohitse. Sen saattoi todeta myös eilen pestyn auton uudelleen tahmaisesta pinnasta. Mutta tuulet ja veneliikeenne ovat ehkä sekoittaneet siitepölyn veteen tai työntäneet rantahiekalle, koska uijia on riittänyt kiitettävästi. Vaarikin heitti talviturkkinsa tänään. Niin teki varmasti moni muukin.

Minua on alkanut askarruttamaan tämä blogien kommentointi. Se on jotenkin hirveän hankalaa. Runotorstain ja Valokuvatorstain myötä sitä on tullut tehtyä enemmän ja sitten pitäisi jollakin kummallisella kirjanpitosysteemillä pysyä itsensä perässä. Nimittäin, jos haluaa nähdä mahdollisen vastauksen mahdolliseen kysymykseensä. Onkohan olemassa jokin salatieto tästä asiasta Blogistanissa? Vai jääkö jäljelle vain se vaihtoehto, että odottelee vain hissukseen omalla sivullaan? Ja vetäytyy listalta? On kyllä löytynyt paljon hyviä blogeja, jotka, kas kummaa, seitittyvätkin keskenään. Mielenkiintoista.

Juhlapuvussa

Aamu alkoi pilvisenä eikä juuri lupaillut lämmintä säätä. Eilinen meni ihmetellessä naapurin kaksoisjuhlia. Lippu salossa virallisten liputuspäivien ulkopuolella kertoi jo kaiken. Oikein osasin päätellä. Onneksi oli sen verran lämmin sää, että he pystyivät viettämään aikaa myös etupihalla ja lapset tuossa leikkipuistossa. Harvalla on niin isot asunnot, että perhejuhlistakaan selviäisi ilman ruuhkan tuntua. Eli ripustimme pyykit sisälle, vaikka aurinko olisikin kuivattanut ne hetkessä.

Siirsimme viherkasvit parvekkeelle vahvistumaan ja istutimme kesäkukiksi pohjoispuolelle tutut ahkeraliisat. Eteläpuolelle pienikukkaista petuniaa ja lobelioita ja pari hehkuvanpunaista pelargonia. Krysanteemi sai seurakseen lamoavia krasseja. Saa nähdä, viihtyvätkö vierekkäin. Tulppaanit ovat vielä osin ihan hyvässä kukassa istutuspaikasta riippuen ja valkosireeni juurellaan pikkulemmikit on juuri aukeamaisillaan kukoistukseensa. Tosin osa lemmikeistä sai jo lähtökäskyn, kun varaston seinustan ruoho oli jo kasvanut leikkausta vaativaan mittaan. Pihlaja on myös kukassa. En oikein ymmärrä, missä tämä kasvukausi on myöhässä. Tällä leveysasteella tuntuu, että vauhti on liiankin huimaavaa.

Eli luonto on pukeutunut parhaimpiinsa kuten olivat kirkkomusiikkijuhlien osanottajatkin. En ollut pitkään aikaan nähnyt niin paljon kansallispukuisia juhlijoita kuin aamuisessa juhlamessussa. Tuuterin puku erottuu aina joukosta, koska itselläni on sellainen. Se oli yhteinen projekti aikoinaan äidin kanssa. Työaikana se oli tosi kätevä kevätjuhlavaate. Ei tarvinnut joka vuosi miettiä uutta vaatetta lakkiaisiin. Nyt se ei kyllä enää mahdu päälleni. Tai ehkä juuri ja juuri mahtuisi, mutta ahdistaa ja puristaa. Olisi pitänyt osata olla kaukonäköinen aikoinaan ja tehdä seuraava koko. :)

PS. Kuvan ahkeraliisat ovat viime kesältä. Juuri istutetut taimet ovat vielä pieniä.

Aitta

Tässä kuvassa näkyy aittamme kokonaan ja taustana vielä sankka koivikko, joka viime syksynä sai harventua. Vasemmasta ovesta mennään työkaluvajaan, jossa ovat ruohonleikkuukone, moottorisaha, raivaussaha ja paljon muita mökkielämän tykötarpeita. Nurkassa on tosin runsaasti ikiaikaisia suksia rotanloukkusiteineen ja vanhanajan porkkia. Länkiäkin riippuu seinillä. Ja pari vanhan palaneen päärakennuksen ikkunaa. Oven suusta nousee jyrkät portaat ylös avoimeen tilaan.

Siellä oli aikoinaan vanerista rakennettu skeittirata! Silloin olivat muodissa nelipyöräiset rullaluistimet ja alkoi skeittausbuumi Suomessa. Vasta paljon myöhemmin havaitsimme, että aitan katto olikin sisäpuolelta täynnä kontkaamattomia (onkohan tuo oikea termi) nauloja. Siis aika vaarallista touhua ja helteellä peltikaton alla tosi hikistä. Mutta mitä sitä ei lastensa eteen tekisi!

Oikeanpuoleisesta ovesta mennään rakennustarvikevarastoon. Puuta eri muodoissa, vanha keittiökaappi puolillaan Ilves-tölkkejä ja pulloja ja seinillä ikivanhoja kalastusvälineitä. Jokunen myrskylyhtykin taitaa riippua seinien puutapeissa. Oikea pääty on liiteri. Sen ovi on aitan takana, koska toistakymmentä vuotta sitten palanut savusauna sijaitsi siihen suuntaan. Olivat puut lähempänä.

Aittaa olemme kerran nostaneet ja uusineet takaa alimman hirsikerran sortuneen navetan ehjällä hirrellä, mutta kohta kaksikymmentä vuotta näyttää tehneen tehtävänsä ja aitta on taas kallistumassa. Ihana ikivanha aittamme!

Pyöritystä (Runotorstai)

kiertäen kilpaa

ympäri aittaa
auringon polte ei
takaseinää haittaa
urat syvät hirteen uurtaa
koko ajan työssään puurtaa
kuin oravanpyörässä
ihminen pieni
pyörii

seinällään

kärrynpyörä, hellanrinki
entisajan elonkehän
kapineita kerää
kärrynpyöräliikkeeseen
vain unesta
herää


ruostuu sepän taokset
ei enää pyöri lanne
ja väliin päätä puristaa
omituinen vanne

Katsoo kuin lehmä uutta porttia

Uteliaina suuntasimme maanantaina mökille ensimmäisen kerran tänä kesänä. Se sijaitsee korkealla paikalla, joten siellä yleensä kesä kulkee hiukan jälkijunassa. Nyt täytyy sanoa, ettei huomattavaa eroa ollut. Pihlajankukatkin hirviltä säästyneessä yksilössä olivat jo hiukan avautumassa. Isokukkainen punainen kevätesikko oli parhaimmillaan ja kullero aukaisemassa ensimmäistä nuppuaan.

Keittiön hellan uuni suostui syttymään savuttamatta, mikä on harvinaista. H. leikkasi nurmikon ja minä kiertelin kameran kanssa tsekkaamassa paikkoja. Kyllä kissankäpäläkin oli vielä tallella ja kohta avaamassa kukintonsa. Sisällä ei juuri tarennut olla, koska maa hohkaa kylmyyttä lattian läpi pitkälle kesään. Lähipuut olivat pikkulintujen valtakuntaa. Sirkuttivat meitä pois reviireiltään. Lähimmät pesät bongasin saunan verannalta ja tuvan seinustalta puolen metrin päässä seinästä. Ikkunasta pystyi esteettömästi seuraamaan tätä pönttökameraa.

Menomatkalla piti pysähtyä kuvaamaan tien varressa laiduntavia lehmiä ja palatessa pellolla viihtyviä joutsenia. Olen usein käynyt katselemassa lehmien kuvia toisten sivuilta. Nyt on muutama omakin kuva.

Vaativampi palapeli

Tässä tulee nyt vastaus Leenan haasteeseen, joka ei ollutkaan helpoimmasta päästä. Eli haastan tarinameemiin Jukan, Maijun ja Maijamurun. Toivottavasti otatte haasteen vastaan. Ohje:

Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista ottamalla yksi virke ja yksi haastajasi blogista. Ja haasta joilta lainasit, paitsi ei haastajaa.

Ostin tyttärelle Lidlistä sähköllä toimivan grillin, jota hän kokeili tänään aterian valmistamiseen. Sain syödäkseni oikein herkullista kalakeittoa ja jälkkäriksi pannukakkua. Pula-ajan kasvattina kärsin suunnattomia tuskia moisesta ruuan haaskaantumisesta. Olen menossa huomenna olkapääleikkaukseen enkä usko oikein pystyväni seuraavien viikkojen aikana varmaan kovinkaan paljon askartelemaan.

Meemiverkko

Sain ihan mukavan meemihaasteen. Tutkailin aamupäivällä muutamia blogeja tarkoituksena vastata heti. Mutta, mutta. Nyt näyttää olevan niin, että ne blogit, joita säännöllisesti seuraan, ovat toteuttaneet juuri viime päivien aikana kyseisen virkekoostetarinameemin. Jotenkin minusta tuntuu kohtuuttomalta haastaa heidät siihen heti uudelleen. En tiedä, ajattelenko vain minä tällä tavalla. Palannen asiaan tuonnempana, kun tilanne rauhoittuu. Vai etsinkö uusia blogeja? Saa nähdä.

Aamu oli hiukan sateisen oloinen, mutta pakollinen kävely tuli tehtyä. Sitten alkoikin päivän hankalampi osuus. Oikea kehonpuoliskoni ei tällä kertaa taaskaan yhtään tykännyt väkivaltakävelystä, joten tukiliivin kanssa ja lääkkeen voimalla kävimme puutarhamyymälän kautta miniän syntymäpäiväkahvilla. Omaan pihaan ostimme puutarhalta melkein viimeiset portulakat. Punaiset olisin halunnut, mutta oli tyytyminen oransseihin ja keltaisiin. Kuvassa.

Omakotialueen kapeat kadut olivat kauttaaltaan, risteyksiä myöten, täynnä autoja. Onhan lakkiaispäivä. Viisaasti olivat sillä alueella osanneet toimia pyytäessään huputtamaan aluepysäköintikieltomerkin. Jos vaikka parkkipirkot ja lappuliisat olisivatkin töissä. Poislähtiessä eteemme ilmestyi karvaiseksi kissaksi naamioitu auto häntineen ja korvineen. Otin siitä kuvan auton tuulilasin läpi. Enpä ollut ennen moista nähnyt.

Minuuteni matka (Runotorstai)

Yksi puhelu

murskasi minuuteni talon.
Seinät
joustivat tukea antamatta.
Ovet
eivät auenneet enää minnekään.

Ajauduin ulos itsestäni.
Syöksyin syvyyteen,
liukenin lietteeksi.
Kosketin pohjaa.

Tunnustelin sen tukevaa graniittia.
Muistin minäni.
Löysin itseni uutena.

Arpineni tanssin takaisin talooni.

Suihkumeemi

Sain Iinekseltä raikkaan ja puhdistavan haasteen tänä aamuna. Tässäpä vastaus. Samalla haastan Leenan ja Nelikon äidin. Siis vastaa kysymyksiin ja haasta edelleen kaksi ystävääsi.


1. Kuinka kauan viivyt suihkussa / kylvyssä?

En juuri 5-10 minuuttia kauempaa, koska olen sisäistänyt taloyhtiömme vedensäästöohjeiston. Pitempään suihkuttelen, jos paleltaa tai yritän rentouttaa kiristyneitä lihaksia. Amme olisi siihen parempi, mutta sellaista varustusta ei tästä asunnosta löydy. Ihan vain kaarevamallinen suihkukaappi. …

2. Luettele suihkurutiinisi, ts. missä järjestyksessä teet mitäkin?

Aluksi astuttuani suihkukaappiin ja suljettuani sen ovet varovasti tunnustellen säädän veden lämpötilan sopivaksi. Termostaatti kaipaisi muuten säätämistä. Sitten kastelen itseni kauttaaltaan hiuksista alkaen. Levitän shampoon ja samalla annan veden lämmitellä muuta kehoa. Pestyäni ja huuhdeltuani hiukset huolella pesen itseni kiireestä kantapäähän Aqualan L-voiteella, ettei iho kuivuisi. Se ei tietenkään vaahtoa, ja joskus harvoin käytänkin pesulappua Dove suihkusaippuan kanssa, ihan vain tunteakseni sen vaahdon. Joskus kuorin karheita paikkoja Melliksen saunahunajavoiteella. Yleensä en laita hoitoainetta hiuksiini, jos laitan, se on Femellaa. Suihkun jälkeen kietoudun mahdollisimman pehmeään froteepyyhkeeseen. Hiukset kuivailen erillisellä pienemmällä pyyhkeellä.

3. Mitä "syötäviä" tai esim. kasvisperäisiä ainesosia pesutiloistasi löytyy?

Mutaa kuorintaan, shampoossa viinirypäleensiemenuutetta, hunajaa, nokkosta ja hamamelisuutetta hoitoaineessa ja kasvovoiteessa lakka-jotakin. Ovat kaikki niin pienellä präntillä enkä jaksa etsiä suurennuslasia. No persikkaa ainakin vielä. Ja mäntysuopaa.