Löysin mökin vintiltä Saima Harmajan Elämän auetessa Koulutytön päiväkirjoja( WSOY, 1945). Heti ajattelin, että siinä on nyt sen ajan blogi. Kirja on julkaisu hänen 12-13-vuotiaana kirjoittamistaan päiväkirjoista l. vuosilta 1925-1926. Ajattelin vilkaista, mitä hän on kirjoittanut tasan 80 vuotta sitten. 26.6. Lauantain teksti oli jotenkin odotettavaa, nimittäin painontarkkailua: "Äsh! Olen raivoissani! Painan 62 kiloa. Se on hävytöntä, enkä saata sitä uskoa... Olen murtunut!"Sen sijaan 28.6. hän kirjoittaa naisasiasta: "Luin Hilda Käkikosken (hän on ihanteeni) elämäkerrasta tämän. Se on hänen päiväkirjastaan. Osaan sen ulkoa. "Naisasian tarkoitus on, että jokainen nainen, joka on saanut kodin, tuntisi olevansa onnellinen kodissaan, ja jokainen nainen, jolla ei ole kotia, tuntisi olevansa tarpeellinen yhteiskunnassa ja toisi työllään siunausta ihmiskunnalle." Minä rakastan tuota lausetta. ... Nykyajan nainen, joka kaiken muun maailmassa kehittyessä on luonnollisesti myös itse kehittynyt, vaatii enemmän. Hän vaatii harrastuksia, oppia, elämää kodin ulkopuolella, hän tahtoo miehen elämän oikeudet. Ja mielestäni on väärin, on ikiväärin, ellei hänelle niitä anneta. Ja uskon, että se on Jumalan tahto. Se on selittämätöntä!" Jotenkin yllätti tuo aihe kolmetoistakesäisen kirjoittamaksi.
Oma päiväkirjani ei juuri isoilla aiheilla revittele, kun elämänpiiri on ollut niin suuresti kaventunut jo yli viidentoista vuoden ajan. Lukisin mielelläni enemmän, mutta silmät ja kehontila asettavat reunaehdot. Siksi pitkät blogijorinatkin usein tulee sivuutetuksi, vaikka asia saattaisi olla mielenkiintoinen.
Tämänpäiväinen hämmentävä sattumus, se kalajuttu, löytyy kyökin puolelta. Eilen paistoimme ison palan norjalaista lohifilettä uunissa. Koska se oli niin paksu, otimme kapeasta osasta annoksemme ja laitoimme loput vielä uunin jälkilämpöön muhimaan. Lopun arvannette. Se kala oli siellä uunissa vielä tänä aamunakin kello 10.30! Mitäpä siinä muuta voi tehdä kuin heittää se biojätteisiin. Voi tätä haaskausta!
Sama manseroituna:
Tämänpäiväinen hämmentävä sattumus, se kalajuttu, löytyy kyäkin pualelta. Eilen paistoimme ison palan norjalaista lohivilettä uunissa. Koska se oli nin paksu, otimme kapiasta osasta annoksemme ja laitoimme loput viä uunin jälkilämpöö muhimaa. Ei sempualee lopun arvannette. Se kala näino oli siä uunissa anskattoonny viä tänä aamunakin kello 10. 30! Mitäpä siinä muuta voi tehrä kuin kattonnääs heittää se piojätteisii. Voi tätä haaskausta!
Kuvassa on mökin yli viisikymmentä vuotta sitten palaneen vanhan päärakennuksen uunin jäänteet.
Jos olet selannut Explorerilla blogiani, olet saattanut ihmetellä fonttikoon yhtäkkistä vaihtumista kesken virkkeen. Vika löytyi ja nyt pitäisi näkyä OK.
VastaaPoistaOokko nää syäny kakkia,
VastaaPoistasitä Tammelan torin mustaa makkia.
Oli sitä Nokia Edenissäkin heti aamusta, kun taannoin kävin, mutta meikäpoika ei jaksa pureskella niitä rouheita ja kuoria. Sitä patsi ovat epäesteettisen näköisiä ja makuisia.
Liisa, olipa kiva löytö vintiltä. Harmaja oli nuorempana kovasti lähellä sydäntä, vaikka nyt en ole vähään aikaan hänen tekstejään katsonut. Kovin oli tosiaan kehittynyttä tekstiä 13-vuotiaalle, mutta olihan hänellä jo kokoakin reippaasti:) Kehittyi ehkä niin pian, että olisi ehtinyt täyttää tehtävänsä täällä, kun elämää ei jatkunut kovin pitkään.
VastaaPoistaSe mökki on vanha rappiotila. Kai sieltä löytyisi vaikka mitä, kun jaksaisi etsiskellä. Aluksi jaksoinkin jopa kaivella vanhoja kiviraunioita. Pulloja valtavasti ja tyhjiä lääkepurkkeja. Se oli senaikaista jätehuoltoa. Kaivettiin maahan ja kivikasa päälle, toinen tapa tuntuu olleen upottaa tavaraa vesistöihin tai suohautoihin. Ikäänkuin jotakin asiaa, esinettä ei ole, kun se ei ole silmin katsottavissa.
VastaaPoista