Tuli se rintama tännekin

Eilinen päivä alkoi aurinkoisena ja jo aamusta hellettä enteillen. Siis tallustelin ensimmäisen kerran veteen, vaikka se vieläkin näytti kovin keltaiselta. Vaarilla oli työpäivä, joten ajankulu piti itse keksiä. Puolen päivän aikaan alkoi tuulla navakasti. Kävin terveyskeskuksessa ja kävellessä piti pari kertaa ihan pysähtyä tuulenpuuskan vuoksi. Silmiä kirvelsi paitsi tietenkin tuuli myös sen nostattama pöly ja hiekka. Lämpömittari näytti 29 astetta, joten ilmassa oli selvät merkit säätilan rajusta muutoksesta.

Illansuussa pilvet alkoivat nousta ja aloin seurata niitä kameran kansa. Kävin rannassa asti, kun mokomat puut olivat muuten joka suuntaan esteenä. Onneksi ukkosrintama ei tullut tällä kertaa edes niin lähelle, että olisin alkanut laskea salamanvälähdyksestä sekunteja. Mutta muistot pahimmista kokemuksista olivat palautuneet mieleen jo aiemmin päivällä. Luin nimittäin Iineksen kuvauksen miten hän toimii maalla ukkosilmalla.

Muistan miten lapsena pelkäsimme ukkosta ja porukalla menimme piiloon johonkin nurkkaan äidin lypsyreissun ajaksi. Oli neuvottu pysymään pois ikkunoiden luota, olemaan pitämättä esimerkiksi ruokailuvälineitä kädessä. Ja jos sattui olemaan ulkona, tuli välttää aukeita paikkoja eikä toisaalta kannattanut mennä korkeiden ukkosjohdattimina toimivien puidenkaan lähelle. Korkean pihakuusen allehan lemmikkilampaamme oli ukkosella menehtynyt. Kumipyöräistä autoa ei tuolloin vielä perheessämme ollut. Joskus kipaisimme pimeään aittaan aitojen lampaanvillavällyjen alle.

Kerran heinäaikaan räsähti oikein kunnolla. Kesken heinänajon. Äiti oli juuri tullut, olisiko ollut mustikan kypsymistä seuraamassa, navetan takaa sähköpaimenlangan alitse pihaan. Kaksi nuorempaa sisarustani olivat purkamassa heinäkuormaa ladossa. Minä olin pikkuveljeni vartijana tuvassa. Salama oli pirstonut koko sähköpaimenlangan olemattomiin ja kaivanut metritolkulla salaojaa heinäladon viereen. Hevonen oli vauhkoontunut, mutta ei sentään ollut kärryineen sännännyt ulos. Tuvassa rahilla istuneelta pikkuveljeltä putosi peltinen mustikkamuki kädestä samalla kun hän putosi itsekin, kun salama vieraili viemäriputkea (?) pitkin sisällä. Se irrotti mm. kaatoaltaan seinästä.

Aitan pääty syttyi palamaan, mutta onneksi sadekuuro oli niin rankka, että sammutti sen. Pelotti mennä latoon katsomaan, mitä sinne kuului. Äiti laittoi minut asialle. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Lehmiltä oli vain mennyt laidun. Jokunen puu oli hajonnut pirstaleiksi. Ja puhelin mykistyi. Lankapuhelinhan se aina kaukaa jo ilmoitteli lyhykäisillä soitoillaan, että ukkosta oli ilmassa.

Aamulla yritin ottaa kuvaa nuppuaan avaavasta akileijasta. Kuvaan tulikin punaherukan raakileita. Ukkosilman jälkeen katsastin pensaan ja kova sade olikin vienyt suurimman osan raakileista mennessään. Olemme luonnonilmiöiden edessä itsemme kokoisia eli pieniä.