Ulkomittari näyttää kahdeksaa ja sisämittari kahtakymmentä astetta. Kumman koleaa heinäkuun säätä. Eukonkannon MM-kisoissa, kesäteattereissa, herättäjäjuhlilla, häissä, sukujuhlissa ja lukemattomissa muissa kesätapahtumissa on varmaankin hytisty vilusta. Totesin juuri, että meillä ei talvellakaan ole näin vilpakkaa täällä sisällä. Kirjoitan nyt jotakin tässä lämpimikseni.Luettuani Savon Sanomien SU-liitteestä ilmatangosta sain oivan aasinsillan muistella omia tanssikokemuksiani. En muista nähneeni isän ja äidin koskaan tanssineen. Mutta tuo ilmatango, vaikka en sitä siksi vielä lapsena tiennyt, ei kyllä ole mikään uusi keksintö. Olen katsellut sitä pienenä tyttönä kotona ja kirjoittanutkin siitä.
Lukiossa meillä oli hyvä voimistelunopettaja. Tietenkin suoritimme kaikki normaalit yleisurheilujutut, hiihtämiset ja telinevoimistelut permanto-osioineen. Ja kaikki mitattiin ja arvioitiin jollakin skaalalla. Hän opetti myös tansseja. Vanhat tanssit tietenkin, mutta myös esimerkiksi samban askeleet. Nauhuria hän ei käyttänyt eikä levysoitinta, vaan soitti itse kappaleet pianolla.
Ei minulla nuorena ehkä olisi rohkeus riittänyt mennä pyörimään ilmavalssia, -tangoa, -jenkkaa, -polkkaa tai -sambaa itsekseni perunajauhoilla liukastetuille tanssipaikkojen lattioille, mutta niin olisi pitänyt toimia, jos olisin halunnut päästä tanssimaan. 60-luvun alkuvuodet olivat ainakin maaseudulla vielä paritanssien aikaa. Sen verran sain tanssia, että muistan miten kaikki tuntui sujuvan hienosti, jos viejä oli taitava.
Muutama ikävään pettymykseen, siis seinäruusuna istumiseen, päättynyt tanssilavareissu vei sensortin tanssihalut. Eikä kotoa mitenkään kannustettu lähtemään. Mieluummin päinvastoin. Kypsemmällä iällä löysin itämaisen tanssin, josta pidin kovasti. Kävin harjoituksissa säännöllisesti muutaman vuoden, mutta tukirankaongelmani tulivat lopulta senkin esteeksi. Nykyään enää lapsenlapset kyselevät paljettitanssihuivieni perään. Sujuisikohan häävalssikaan enää?
Kuvan perhonen tanssi aikansa ja laskeutui lopulta polulle kuvattavaksi.
Sama vika rahikaisella, en pysty enään tanssimaan. Selkä sanoo ei ja katkennut jalka on siinä samaa mieltä. Mutta kyllä mä vielä sen häävalssin pytyisin. Meidän valssi oli, että ollaan niin kun pääskyset.... Huh kun siitä on kauan. Ens vuonna keväällä jo 40v
VastaaPoistaAmalia,
VastaaPoistaEttä sinullakin. Tukiranka kun alkaa vihoitella, tuntuu että on vain pelkkää selkää koko ihminen. Vie jalat alta.
Omat hääni eivät olleet tanssihäät. Olenkin sanonut, että hyvä kun pääsin omien lasten häissä vihdoin tanssimaan sen häävalssinkin. :) -11 keväällä tulee se 40 vuotta täyteen. Nykyajan häät ovat vallan toisenlaisia. Kaiken pitää olla niin viimeisen päälle ja rahaa kuluu paljon.
Meidän häistä tuli joulukuussa 50 vuotta . Ei tanssittu meidän häissä , tyttären häissä kylläkin . toinen tytär ei näytä kiirehtivän vihille .
VastaaPoistaOdottelen tässä , että tuleekohan syksymmällä kirjoitu innostusta . Kirjoitan sitten siitä miten kuljettiin tansseissa .
Kylmä se on täälläkin , mutta minä tyttö se lämmitin uunin . Oi että on mukavaa löhöillä lämpimän uunin kyljessä .
Kyllimarjaana,
VastaaPoistaIhana, että sinulla on uuni jota lämmittää. Meidän rivitalopätkämme on takaton, joten ei auta kuin lisätä vaatteita.
Olisi mielenkiintoista lukea tanssireissuistasi. :)
Perhonen on silti perhonen vaikka tanssit olisi tanssittu. Sisällämme se elää! _ Juttusi inspiroi omia muistoja, ehkä postailen aiheesta blogissa joskus. Oletko muuten tutustunut senioritanssiin?
VastaaPoistaEllinoora,
VastaaPoistaMuistoja riittää vielä - onneksi!
Senioritanssia kokeilin kaularankaleikkauksen jälkeen ehkä liian aikaisin. Siinä oli liikaa ringissä pyörimistä, josta tuli huono olo, joten jätin sen heti. Tasapainoa treenaakin jatkuvasti voinnin mukaan.