Rönttäkeliä, mutta liikkeellä

En muista pilvien roikkuneen koskaan niin ankean alhaalla kuin eilen puolenpäivän aikaan. Olisi pitänyt olla kamera mukana, jotta olisi voinut kuvata tuon harmauden huipun muistin tueksi. Ei ollut edes kännykkää. Pilvet roikkuivat puolessa välissä Puijon rinnettä. Tummaa metsää vasten ne erottuivat selvästi.

Liikettä kävimme hakemassa Kunttarin altaista. Hiukan vesikävelyä, allasjumppaa kuokkavieraina (luvalla) terapia-altaan matalassa päässä, letkistä ja itsekeksittyjä liikkeitä lastenaltaassa, porealtaassa kiehumista ja pulahdukset kylmävesialtaaseen. Noora ja Maria olivat mukana. Iltapäivällä päiväunet olisivat olleet tarpeen, mutta ei ollut aikaa. Noora halusi ottaa kaiken irti päivästä kummin kanssa. Ajan kokemisen suhteellisuus oli jo sisäistetty: " Mitähän varten aika kuluu nopeasti, kun on oikein mukavaa?"

Tekeminen ja lähteminen kannattaa aina, kun vain pystyy. Vaikka kauppoihin kiertelemään, ellei muuta. Pitää vain valita vähemmän suositut liikepaikat, ettei ahdistu ihmispaljoudesta. Tänään vielä melkein vapaa vesi oli taas itsensä sinistä pikkupakkasessa. Kiersin hidastahtisen lenkin kamera mukanani auringon jo painuttua mäen taakse. Pitää pitää kävelytaitoa yllä. Onneksi kantapiikit riittivät liukkauden estoon. Urheilukenttä tuntui kyllä mullospellolta yöpakkasen jäädytettyä koululaisten tuhannet jalanjäljet. Jääkiekkokaukalon seiniin ammutut laukaukset herättelivät ikäviä muistijälkiä. Piti kiirehtiä nopeasti ohi. Palatessani vesi punersi roosanvärisenä. Kyllä luonto osaa meitä helliä myös tämän synkimmän ja pimeimmän kuukauden aikana. On vain muistettava vilkaista ulos oikealla hetkellä.

Kännykkä piippasi kotikadulla. Matkalaiset ilmoittivat, että tie on suolattu. On vain luotettava. Renkaat ovat hyvät ja auto tukeva. Selkä ei petä, vaikka väsyy. Vielä muutama sata metriä. Perillä. Hyvä minä! Tuikut palamaan ja vaikka tänne. Tai samaa kuuta katsomaan.