Riittääkö

Meneillään ja tulossa olevia oikeusjuttuja seuratessa ihmetyttää käsiteltävien ja tietenkin hallittavien aineistojen valtavat sivumäärät. Onneksi minun ei ole koskaan tarvinnut perehtyä yhdenkään riita- tai rikosasian esitutkintamateriaaleihin, mutta perimmäisen totuuden paljastumiseksi olettaisin, että tarkkaa työtä niissä tehdään ja on tehtävä. Onko kirjoitettu sana sanottua painavampi?

Kuihtuuko, kutistuuko kieli? Arkiavautumisen sanoitus sosiaalisessa mediassa muistuttaa melkein puhetta. Ajatusvirtaa. Ei sitä innostuksissaan aina muista, että sanottu sana on kuin ammuttu nuoli. Sitä ei saa takaisin, aiheuttaa se sitten tunnereaktioiden lumivyöryefektin tai on se kuuluisa perhosen hento siivenisku. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Muistan miten keskikoulussa jollakin suolaustunnilla leikittiin juorua vai oliko se huhua. Opettaja kuiskasi ensimmäiselle oppilaalle jonkin lauseen tai virkkeen. Hänen piti kuiskata sama lause seuraavalle ja tämän sitten taas seuraavalle. Viimeinen oppilas sai sanoa ääneen kuulemansa. Ei siinä yleensä ollut jäljellä enää yhtään sanaa alkuperäisestä. Ja sehän sitten nauratti kovasti, mikä sinänsä oli terveellistä, suorastaan kustannustehokasta mielialahoitoa. Näin ollen vastaavia harjoituksia olisi kannattanut tehdä pitkin lukukautta eikä vasta viimeisillä tunneilla, jolloin nauruhepuli oli kai jo muutenkin herkässä.

Eikö muuten yhtä virkettä muista ja pysty toistamaan samanlaisena vai onko joukossa aina velmuja, jotka tahallaan muuttavat viestin sanoja ja sitä kautta sen sisällön? Olkoon kuinka päin vain, kirjoitettu sana on siis painavampi. m.o.t.

Kuva on toissa-aamuinen. Otettu auringonnousun aikaan. Eilinen tuuli ehkä sulatti tuon rannan riitteen.