1. Veripalttu. Joka kerta kun kotona teurastettiin jokin eläin, kaikki käytettiin hyväksi. Verikin. Veripalttua tehtiin isoilla pelleillä leivinuunissa. Ymmärrän hyvin, että äiti teki sitä palttua eikä verilettuja, koska niiden paistamiseen ei yksinkertaisesti olisi aika riittänyt. Tämä perinneruoka taitaa olla muuttumassa gourmet-ruuaksi, koska ko. hakusanalla löytyy nettikokeilta runsaaasti ennen tuntemattomilla mausteilla ryyditettyjä uusrössöjä. Puolukan kera oikea rautaisannos.
2. Edelliseen liittyy myös tappaiskeitto. Se oli yleensä teurastuspäivän ruoka, koska se valmistettiin nopeasti pilaantuvista sisäelimistä. Savolaisilla on tästä juhlaruokanakin käytetystä keitosta oma versionsa. Meillä ei mykyjä ollut. Jos veripaltun sainkin nieltyä sokerisen puolukkasurvoksen kanssa, tappaiskeiton kaikkia palasia ei luonto ottanut vastaan. Mutta ruuan kanssa ei ronklattu. Piti olla syövinään, vaikka salaa tunkikin niitä vähemmän maistuvia herkkupaloja essunsa taskuun.
3. Siansyltty. Se keitettiin sianpäästä. Muistikuvissani keittäminen kesti melko kauan, se kai maustettiin vain sopivalla määrällä suolaa ja kypsyttyään kaadettiin mataliin astioihin hyytymään. Mitään liivatteita ei tarvittu, vaan se hyytyi ihan itsekseen maukkaaksi leivänpäälliseksi. Juustoja ja makkaroita meillä ei tehty, mutta tätä nykyäänkin myytävää alatoopia kyllä.
4. Uunijuusto. Lehmän poikimisen jälkeen itse asiassa vasikalle tarkoitettu ternimaito käytettiin joko uunijuuston tai pannukakkujen ja lettujen ainesosana. Uunijuusto syntyi ihan hellankin uunissa tuoksuvaksi herkuksi, joka nautittiin kanelin ja sokerin kera. Kätevää, koska kananmunia ei tarvittu. Joskus sitä sai naapureiltakin, joilla oli useampia lehmiä. Tähänkin perinneherkkuun löytyy monta ohjetta netistä.
5. Perunapuuro. Nimikin jo kertoo, että perusainesosana on peruna. Jauhoina meillä käytettiin muistaakseni ohrajauhoja, joiden haudutusaika on ruisjauhoja lyhyempi. Ohjeita tällekin löytyy lukuisia. Itse pidin siitä kovasti. Se nautittiin kylmän maidon ja voisilmän kera, tosin pääruokana. Kylmänä en kyllä muista koskaan syöneeni sitä.
6. Mämmi. Tämä pääsiäisajan perinneherkku on voimissaan edelleen, vaikka tuskin kovinkaan moni enää valmistaa sen itse. Kotonani maltaista ja ruisjauhoista keitetty puuro imeltyi muistini mukaan pitkään puuhellan takanurkassa ennen kuin se jaettiin voipaperilla vuorattuihin tuohiropposiin paistamista varten. Kerman ja sokerin kanssa sitä silloin syötiin. Nyt minulle riittää vain kuorittu maito sen kaveriksi. Maukas mielipiteitä jakava jälkiruoka. Käytetyt mämmiropposten voipaperit silputtiin kananruuaksi.
7. Makaronivelli. Kotona tätä ei keitetty koskaan. Kouluruokana sitä oli mielestäni liian usein, koska en pitänyt siitä. Edelleenkään en pidä makaroniruuista ja uskon sen juontuvan ensitutustumisesta ko. velliin. Myönteiset tai kielteiset makumuistot syntyvät omia aikojaan tilanteiden mukaan. Voihan olla, etten ollut terve syödessäni sitä ensimmäistä kertaa. Kannattaisi ehkä kokeilla nyt uudelleen.
Mieheni on savolais-karjalainen ja lapsuudesta asti tottunut kaikenlaisiin herkkuihin. Itse olen hidas hämäläinen - ruuanlaitossakin. Jotenkin olen kuitenkin aikanani lapset ruokkinut ja saanut maailmalle. Mikä minulle on nostalgiagurmeeta, ei toiselle saata olla edes ruokaakaan. Kuten perunakeitto, talkkunapöperö tai ruispuolukkapuuro. Olen kuitenkin saanut hänet lakkojen ystäväksi. Ja vastaavasti olen joskus leiponut karjalanpiirakoitakin ihan itse.
Makaronivelli, mämmi ja uunijuusto, ihan tässä järjestyksessä ovat minulle tuttuja lapsuudesta.
VastaaPoistaKun ei ollut kuin yksi lehmä, niin liharuokia ei voitu laittaa.
Tappaiskeittoa en ole koskaan saanut edes maistaa.
Talkkunaa sekoitettiin viiliin ja ruismarjapuuro on hyvin tuttua - hyvää edelleenkin.
Teen sitä useammin kuin vispipuuroa.
Mukavia ruokamuistoja.
Kiitos ihanista ruokamuistoistasi. Tappaiskeitto on minulle tuntematon, kaikki muut ruokalajit hyvin tuttuja. Suosikkini on uunijuusto, "kalvdans".
VastaaPoistaPerunapuurosta eli Inkoonpuurosta voisin kirjoittaa esseen. Eri lähteiden mukaan peruna tuli Suomeen Inkoon Fagervikin kartanon kautta. Inkoo on entinen kotikuntani, nykyinen kesäkuntani, joten olen syönyt paljon perunapuuroa (potatisgröt). Äitini valmisti ihanaa perunapuuroa vanhoista perunoista ja ruisjauhoista. Kesäisin puuroa voi ostaa m.m. Inkoon päivänä (kesämarkkinat) juhannuksen jälkeisenä lauantaina tai käsityöläispäivänä pari viikkoa myöhemmin. Puuro maistuu erityisen hyvältä voissa paistettuna miedolla lämmöllä.
Vanha enoni, joka oli viettänyt lapsuutensa Savossa, kuten äitinikin, joi joka päivä kokkelipiimää. Hän asui Helsingin keskustassa ja osti piimää maitokaupasta 1950-luvulla. En koskaan tottunut tähän "herkkuun". Onko kokkelipiimä kadonnut ruokakulttuuristamme?
Voi mitä nostalgisia ruokamuistoja.
VastaaPoistaLapsuuden ajoista asti tutut uunijuusto ja kotona tehty mämmi. Meillä haudutettiin uunissa myös ohra- ja riisipuuro, hellan kulmalla valmistui viili kipoissaan. Alatoopia saatiin jouluna. Karjalanpiirakat, sultsinat, vatruskat, pyöröset, lanttu- ja kalakukot, eihän niitä voi unohtaa.
Oih ja voih! Tappaiskeitto ainoana ei ollut tuttu Suomesta, täällä samantapaista sisälmyssoppaa kyllä tehdään (enkä syö). Veripaltusta en koskaan oppinut pitämään,enkä siansyltystä, mutta kaikki muu on ihan herkkua, harvinaista tosin. Perunapuuro voisilmällä, njam, tai juuri noin paistettuna kuin Olivia edellä sanoi.
VastaaPoistaUunijuustoa olen täällä tehnytkin kun saan maalta aina joskus ternimaitoa, ja makaronivelli on edelleenkin herkkua, huolimatta koulurokailun muistoista.
Ruispuolukkapuuroa saa sentään useammin, äitini tekee saman tapaista myös uunissa kokonaisilla puolukoilla, sanotaan sitä marjamämmiksi, onko tuttu?
Jees, minulle nämä kaikki on gourmeeta!
Mukavia ruokamuistoja, monet tuttuja minullekin. Tappaskeitto ja perunapuuro vieraita. Sianpääsylttyä äitini teki usein juhlapyhiksi. Siitä pidän vieläkin, vaikka lapsena ne hampaat ja silmät vähän kauhistuttivat. Mämmin ja uunijuuston ikuinen ystävä olen, mutta makaronivellistä on niin huonot muistot, että syömättä jäisi nytkin.
VastaaPoistakirjoittaa Maijamuru.
Tappaiskeitto oli aika hyvää. En tiedä saisinko enää alas. Mieheltäni se jäi lautaselle, vaikka kaikkea muuten söi. Minua nauratti katsellessani hänen ilmeitään, kun anoppi eli äitini nosti kattilan pöytään.
VastaaPoistaOlipa mukava lukea lapsuuden aikaisista ruuista. Tehtiin itse kaikki mainitsemasi ruuat, mutta mämmiä en muista äitini valmistaneen.
VastaaPoistaSylttyä tehtiin vasikan ja lampaan päästä, välillä kyllä oikein "kunnon" lihastakin.
Kaikki käytettiin eläimestä hyväksi teurastuksen jälkeen.
Ruispuolukkapuuro oli hyvää, välillä ruispuuron joukkoon laitettiin kuivattua poronsuolalihaa, tahi lehmän riimilihaa.
Erityisellä kaipauksella muistan itse tehtyä kainuun leipäjuustoa, jota loimutettiin saunan tahi pirtin uunin kekäleillä.
Lohta sai kalastaessa siihen aikaan, sitä oli joka muodossa.
Sitä ei paljon muita harrastuksia tarvinnut luontaistaloudessa, kuin arjen pyörittämistä. Päivät täyttyivät siitä.
Karjanhoitoa, porotaloutta ja metsänhoitoa.
Rosina,
VastaaPoistaMeillä viili oli kesäruokaa. Sitä varten oli melko isot erilliset lasikulhot. Piimävelli myös. Se oli myös kesäruokaa, koska siinä vain piimään sekoitettiin talkkunoita ja sokeria. Harrastan sen syömistä edelleen. :)
Olivia,
VastaaPoistaMoneen ruokalajiin sopivatkin vain vanhat perunat. Nyt uustisissa kerrotaan, että maahamme tullee perunapula kevääällä, kun venäläiset ostavat perunamme. Maksavat siis enemmän kuin muut, ja silloin näkyy suomalainen myyvän vaikka maansa.
"Perunapuuro-esseesi" innostamana on kyllä kokeiltava tehdä sitä. "Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa" sopii siis perunapuuroonkin.
Minun on tunnustettava, että kokkelipiimä on saanut olla minulta ihan rauhassa koko Savossa asumisen ajan. Jospa seuraavalla ruokakauppareissulla ostaisi kokeeksi yhden purkin. :)
Simpukka,
VastaaPoistaLeipomispäivinä myös meillä tehtiin uunipuuroa. Ainakin ohrasta. Riisipuuro kuului jouluun. Mannapuuroakin tehtiin enemmän. Muistan vispanneeni puolukkapuuroa pihassa lumihangessa.
Karjalan- ym. piirakat ovat sitä itäistä perinneruokaa, jota pääsi maistelemaan naapurissa, jonka emäntä oli evakko.
Sirokko,
VastaaPoistaSamantapaista näyttää ruoka olleen eri puolilla. Marjamämmi on minulle ihan outo sana. Otankin sen käyttöön, koska teen itse nykyään sitä ruispuolukkapuuroa kokonaisista puolukoista.
Makaronivelli on siis hyvää?
Maijamuru,
VastaaPoistaHei pitkästä aikaa.
Minäkin muistan ne hampaat ja luunsirut alatoopissa. Kyllä kai niitä yritettiin kerätä poiskin ennen hyytymistä.
Koulussa oli kai melkein vain keittoja ja vellejä 50-luvulla. Hyvä että edes niitä, koska monella oppikoululaisella oli pitkä koulumatka.
Mayo,
VastaaPoistaMinulla on selkeä maku- ja tuoksumuisto tappaiskeitosta. En ole päässyt testaamaan mieheni reaktiota siihen, koska navetta oli muuttunut kanalaksi siinä vaiheessa, jolloin hän ensimmäisen kerran istuutui anopin ruokapöytään.
Hän muistaa kyllä, miten meillä syötiin pieniä (?) paistettuja ahvenia. No, sen kokoista kalaa syötiin mitä lammesta saatiin.
Liplatus,
VastaaPoistaEdellisessä vastauksessa kerroinkin, millaisia kaloja meillä oli. Hauet saattoivat olla isoja. Särkikin oli ruokakala. Lohta olen syönyt vasta aikuisena. Ennen syotiin lähiruokaa, nyt Norjan lohta.
Mielenkiintoista kuulla pohjoisen perinneruuista. Vaikka meillä oli lampaita, en muista lammmasta lapsena syöneeni. Jos tai kun liharuokaa oli, ei lapsena varmaankaan tunnistanut, mistä eläimestä se oli lähtöisin. En usko, että pelkästään villan vuoksi niitä lampaita olisi pidetty.
Kainuunjuusto lakkahillon kera on itselleni harvinainen juhlaruoka. Sitä laitetaan kuulemma myös kahvin sekaan, vai kuinka?
Mukava ruokamuistelu. Vesi kihisi kielelle, kun ehdin kohtaan Perunapuuro. Semmoista herkkua en ole koskaan syönyt, mutta tiedän, että takuulla siitä pitäisin. Mies nauraa, että pärjäisin varmaan pelkillä perunoilla. Ilmeisesti tappaiskeitto on jonkin tietyn paikkakunnan ikiomaa herkkua?
VastaaPoistaLaila,
VastaaPoistaPerunasta onkin moneksi. Perusruoka-aineena ehdoton. Muista itsekin, miten huolellisesti varjeltiin, etteivät perunat vain palellu talvella ja kasvukaudella pelättiin perunaruttoa.
Aina viisas Wikipedia sanoo tappaiskeiton olevan savolainen perinneruoka. En ole savolainen, joten ei se ole mihinkään paikkakuntaan sidottu.
Minun lapsuuteni lautasella oli Aku Ankan päällä kauravelliä.
VastaaPoistaa-kh,
VastaaPoistaMeillä oli emalilautasia ainakin muutama, niitä sinireunaisia. Naapurimaassa söin sitten alumiinilautasilta stolovajoissa. Ihan harvoin pektopahoissa.
Kauravelliä on tehty viimeksi viime viikolla.
Inkoonpuuro ja perunamakkara ovat vieläkin herkkujani !
VastaaPoistaMarjamatilda,
VastaaPoistaLuin tuolla aiemmin mainitsemani kirjan Petos lautasella. Sen perusteella tullee katsotuksi aina vain tarkemmin, mitä laittaa suuhunsa. Jos nyt aloittaisi siitä, että hankkisi lukulasit, että edes näkee ne pienellä präntätyt tekstit eri tuotteissa.
Moniteholaseilla en enää pärjää. Alkava kaihi on mukana näköalojeni kapeutumisessa.
Tutkimpa, mitä on perunamakkara. En ole sellaista syönyt. Ryynimakkaroita kyllä.
Vanhempani olivat maalta ja ruokamuistot heillä sen mukaisia. Minä kaupunkilaislapsena kuuntelin sujuvasti ja joskus sain maistaakin jotain maalaiserikoista, jos joku vieras toi herkkuja tullessaan.
VastaaPoistaMiehen kanssa pääsin maalaisanopin kautta tutustumaan moneen makuun. Kerran olin maalla sianteurastuspäivänäkin, mutta minua ei päästetty mukaan verta vatkaamaan, vaan pidettiin visusti tuvassa se aika... Noita teurastusruokia sitten kyllä sain, samoin itse tehtyä mämmiä.
Tänään viimeksi paistoin tuosta samasta talosta peräisin olleesta pakastetusta ternimaidosta pannukakkuja. Hyvää oli.
Makaroonivelli oli minustakin kauheaa. Miksikähän se oli monen muunkin mielestä niin. Muistan kyllä, että eräskin luokkatoverini söi sitä peräti kahdeksan lautasellista. Niin hyvää se hänen mielestään oli.
mm,
VastaaPoistaAika usein olen ajatellut, miten erilaista maalais- ja kaupunkilaislasten elämä on ja on ollut. Ruokakulttuuria myöten.
Tottumusasioita ovat. Myös ennakkoluuloja on paljon. En ymmärrä minäkään makaroonivellin "salaisuutta". Söin kyllä niinkuin muutkin. Ennen ei ollut biojätesaaveja kouluruokaloissa.
Kun pääsin ruokalajiin numero 7, siirryin oitis ajassa yli 50 vuoden päähän. Istuin viileässä koulun ruokalassa. Nenäni edessä oli keittäjän valmiiksi annostelema lautasellinen hieman jäähtynyttä makaronivelliä. Keiton päälle oli ehtinyt muodostua kuorikerros, jossa oli voikiemuroita. Ei ollut keitto ainakaan minun suosikkiruokaa. Eikä monen muunkaan. Keittoa nimitettiinkin suorastaan nenän eritteen mukaisella nimellä.
VastaaPoistaPiri,
VastaaPoistaAivan. Valmiiksi annosteltiin meilläkin, mutta voikiemuroita en muista. Mutta penkkien ja pöytien värit muistan kyllä. Aika moni tuntuu vieroneen kyseistä keittoa, mutta että oma nimikin sille olisi ollut. :)
Tänään opin täkäläisestä päivälehdestä, että tekstissä mainitsemastani veripaltusta käytettiin sanaa ´leppärieska´. Kirjoitettani muistin, että meillä puhuttiin myös ´kiskosta´. Ilmeisesti veri-sanaa haluttiin välttää.