Sattumalta USA:n predidentinvaalien tulosanalyysien lomassa katsoin televisiosta osan ohjelmasta Tinan keittiössä. Tavallisesti näkymätön osallinen kertoi siinä mielenkiintoisen ruokamuistonsa. Siitä palautui mieleeni oma ruokamuistoni 70-luvun alusta. Se on ajalta, jolloin riisi oli minulle tuttua vain joulupuurossa. Niin, ja naapurin evakkoemännän piirakoista.Olin päättelemässä opintojani Kiovassa. Suomessa lainarahalla ja pienillä stipendeillä opiskelevalla ei ollut minkäänlaisia painonhallintaongelmia, koska ruokaan ei yksinkertaisesti ollut määräänsä enempää rahaa. Se taas, että edelleenkään painonhallinta ei ole ongelma, johtuu huonosta ruokahalusta, joka on luultavasti jäänne solunsalpaajahoitojen aikana tuputetusta ruuasta. Syön elääkseni ja riittävästi, vaikka terve näläntunne on harvinainen vieras. Nykyisistä ravintola-annoksista minulle riittäisi ainakin kolmeen ateriaan. Pula-ajan elänyt kun ei mielellään jättäisi ruokaa lautaselle.
Siihen ruokamuistoon. Opiskelija-asuntolassamme oli tietenkin yhteiskeittiö. Meitä oli eri puolilta maailmaa. Samalla käytävällä yhdessä solussa asui egyptiläinen perhe, jossa oli kaksi suloista kiharatukkaista lasta. Olimme juuri tulleet ja vasta asettumassa. Ystävällinen perhe kutsui minut ja huonetoverini päivälliselle. Rouva oli valmistanut herkullista, suorastaan taivaalliselta tuoksuvaa currykanaa ja riisiä.
Opiskelijaruokaloista muistan oikeastaan vain pitkät jonot, alumiiniastioiden kolinan, kompotit ja rahkan (sekin uusi tuttavuus tuolloin). Itse pääruokalajit eivät ole jääneet tarkkaan mieleeni. Mutta tuon taiten ja rakkaudella valmistetun kana-aterian muistan aina. Varmasti myös siksi, että kulttuurieromme kulminoituivat aterioidessamme. Etelämaalainen vilkkaus, äänekkyys kontra meidän suomalainen vaitonaisuutemme. Silloin ei vielä järjestetty minkäänlaista valmennusta vaihto-opiskelijoille. Piti vain luovia omin avuin. Koska meistä ei ollut vastaavanlaisten herkkujen valmistajiksi, jäimme ikuiseen kiitollisuudenvelkaan tuolle perheelle.
Tänään muuten haudutin uunissa sitruunapippurilla, tillillä, suolalla, ketsupilla ja Danonen Activia-jogurtilla maustettuja silakkafileitä. Hyvää oli, kun pääsee itse kehumaan. Makea jogurtti sopii siis vallan hyvin ruokakerman tilalle.
Ruokamuistoja-meemi on näköjään kiertänyt joskus blogeissa. Olkoon tämä sitten vaikka myöhäsyntyinen osa sitä.
Jam, herkullisia silakoita! Tuo makean jogurtin, sitruunan ja ketsupin yhdistelmä vie kohti kiinalaista "sweet&sour" makua. Sopii moneen ruokaan. Viimeksi olen ihastunut sweet&sour kirkasliemisiin keittoihin, jotka suurustetaan gelatiinilla / oliks se ennen liivate?
VastaaPoistaUtukka,
VastaaPoistaKyllä se liivatetta on. Silakka on oiva raaka-aine. Lohikin, mutta siihen kyllästyy. Pidän myös sillistä, jota moni ei voi sietää.
Tuosta riisistä vielä. Kansakoulussa taisi olla riisivelliä joskus.
Siis eihän Kuopiosta saa silakoita, vaan silakkafileinä myytäviä lionneita lätkyjä, joissa on ruotopartaa. Kysyin yhdestä marketista kokonaista silakoista ja minulle kerrottiin, etteivät käy kaupaksi. Mikä on helpompaa, kuin silakan perkaaminen? No, muikun ehkä. En ymmärrä varsinkaan ihmisten hinkua syödä lahopuunmakuista pakasteseitiä tuoreen kalan sijasta.
VastaaPoistaAKH,
VastaaPoistaEi saakaan. Pakastefileistä tein. Ryssäyksestä ostin suolasilakoita jääkaappiin silakkalaatikoita varten. Ne ovat ihan kunnollisia. Vaativat vain liotusta.
Kerran ostin tuoretta seitiä. Se ei maistunut pakastettua kummemmalta.
Muistan kun pakastimet tulivat, miten iloittiin siitä, että nyt saa jatkuvasti tuoretta ruokaa tarvitsematta leipoa niin usein tai suolata/kuivata/umpioida jne kaikkea. Nyt pyydellään anteeksi, jos/kun useimmiten raaka-aineet ja leivonnaiset nostetaan pakastimesta. Itsestäni puhun.