Miksi en osaa antaa mennä elämän myötävirtaan? Sitä vauhtia mitä se milloinkin vie ja mihinkin suuntaan? Olen kai jatkuvaa muutosta vastaan? Uutta normaaliaikaaa ei enää taida olla tulossakaan? Nyt on kello kolme aamuyöllä. Kipu, unet, nastapohjakengillä ja kävelysauvoilla liian pitkät päiväkävelyt huonoilla ja niin liukkailla koko talven kestäneillä liisanliukkailla kaduilla ja kävelyteillä huonossa ryhdissä liian pitkiä matkoja kävelleen nopeasti ikääntyvän ihmisen normaali aamuherätysaikako se tämä varhainen hetki onkin?
Pään harhailevat, rentoutta ja avaruutta kaipaavat ajatukset kiskovat pois lämpimien peitteiden alta ja vaativat kokeilemaan, olisiko tämä aamuyön ainainen uneton tunti juuri se luiovan kirjoittamisen ja arjen ihmeellisten puheluiden ja niiden seuraamusten ihmeellisen seittiverkoston selvennösten muistiinkirjausten hetki? Kokeilen nyt.
Ainakin sanoja löytyy paremmin kuin ristisantehtäviin ja kuvaristikoihin tai numeroita oikeisiin ruutuihinsa sudokujen täyttämisessä.
Jo viime vuoden joulukuu oli erikoinen. Heti itsenäisyyspäivämme jälkeeen minulla alkoi noin kahdeksan viikkoa kestävä sahaavan kuumeilun putki. Kävin toki päivystykseen tarjoutumassa useammankin kerran. Onhaa korona edelleen ns. irti ja kovasti liikkeellä. Ikäihmisiä juoksutetaan päivystykseen ja saman tien kehtotetaan takaisin kotiensa hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen testaamaan ties kuinka monennetta koronatestiä, mikä testi ei todellakaan kerro punaisine viivoineeen, onko kyseistä tautia elimistössä vai ei. On aina virhetestauksesta maininta.Koronan yleiset testauspaikat on ilmeisesti kokonaan suljettu, koska THL on päättänyt, että koronatauti on taakse jäänyttä elämää kuten edellinen koronan kukistanut hallituksemme. On ollut vaalit tässä välissä, on valittu Suomelle uusi presidentti, siis Sauli Niinistölle, koko kansan Salelle seuraaja, joka on parhaillaan pikakurssitettavana vaativaan tehtäväänsä uudessa NATO-Suomessa, mikä määritelmä edelleen tökkii silmää ja muitakin aisteja. Suomi - maailman onnellisin kansa, joka parhaillaan kärsii ja vaikeroi sosiaalietuuksiensa sopeuttamisien kanssa. Muutama ikäluokka ehti jo vieraantua isovanhemmistaan, koska heitä estettiin tapaamasta uusia suvun ihmistaimia heidän ensimmäisen ikävuotensa aikana. Vasta metrien päästä uskalletaan vilkuttaa ja edes hymyillä.
On tämä kirjoittamisen selvästi jäänyt paitsioon viime aikoina. Arkiaskareet ja jokapäiväiset rutiiniaskareet vievät paljon enemmän aikaa kuin nuorempana. Uudet sairauden ja diagnoosit vievät hgyvin noeasti levon jälkeist kuvitellut/palautuneet voimat. Tästä löysin vihdoin oivan aasinsillan varsinaiseen asiaani, jonka halusin jakaa. Uusimman oman diagnoosini. On se totta, kunataas näöen sen paperille mustalla kirjoitettuna. Syöpä se on taas 34 vapaan vuoden jälkeen. Uusi kierros edessä sairaaloita, tutkimuksia, tehohoitoa, kipupumppua,letkuja ja dreeniputkia joka suuntaan, asustajia, lääkäreitä, lääkkeitä, aivosumua ja mahdollisesti uusia päiviä, jatkoaikaa, jonka jo nuoren äitinä sain. Toistuuko sama kuvio? Se jää nähtäväksi. Olin jo unohtanut yli 30 vuoden takaisin vaiheen elämässäni. UUsi erilainen syöpä oli todella äkkipysäys kuin autokolari ikään...
Ruokatorven määrittätätön sarkooma. Suomeksi siis syöpä, joka sairaus vieläkin peilautuu kokijan ja kantajan silmiin ja muihinkin aisteihin poltinkirjaimin kirjoitettuna. Ja se kaikki mitä siihen on liittynyt kuumeiluineen, epätoivoisine yrityksinee tulla otetuksi vastaan päivystäviin sairaaloihin. Verikokeet vihdoin osattiin infektiolääkärin ohjeiden mukaan otattaa sellaiset, että tavallinen päivystävä nuorempi tai vanhempi lääkäri uskalsi ottaa tarkkailuun. Ja heti seuraavan aamun kerrroskuvauksissa löytyin pahanlaatuinen kasvanin. Bingo! Arpa lankesi minulle jo toistamiseen! Sellaine lottovoitto kuitenkin syntyä tällaiseten diagnoosien kanssa tähän hyvinvointivaltioon, vaikka voimmekin pahoin lääkäri-, hoiva- ja sosiaalipalvelujen supistueassa koko ajan uuden SOTEn vaikutuksista.
Työtä tekevät käsiparit eivät lisäänny Tv:n A-Talkien ja A-Studioiden kiusallsien pitkissä poliitikkojen ja kansanedustajien ja puoluepamppujen pajattaessa eduskunnan kyselytuntien tavoin samoja ympäripyöreitä lausumia ja loppuviimelausuntoja koko hyvinvointivaltiomme ja oikeusvaltiomme turvallisuudesta tavallisille kansalaisille perheineen, lapsineen ja vanhuksineen. Tarjotaan digipalveluja meille ikäihmisille väkisin kuin käärmettä pyssyyn tungettaisiin tai pullon Henkeä jahdattaisiin takaisin liian pieneen pulloon. On sota, on korona, on korona takia viivästyneet tuhannet ja taas tuhannet hoitamattomat diagnoosit. Lääkkeitä ei ole jatkuvasti saatavilla sotatilan aiheuttamien viivytysetn vuoksi. Sähköautoa joutaa odottamaan, sairaat odottavat hoitoon pääsyä, alipalkatut sairaanhoitajat ja lähihoitajat suurempaa palkaaa lakkoilujen sijaan. Sopikaa, sopikaa!
Eikö Suomi olekaan maailman paras maa asua, maailman onnellisimmat ihmiset, jotka pitävät parimertrisen suojavyöhykkeen ympärillään kaikissa tiloissa missä mahdollista. Mutta unohtavat maskin käytön ihan kaikkien virusten ja mikrobien leviämisen estäjänä julkisilla paikoilla. Jotka ymmärtävät rakkauden ja kosketuksen kaipuun ja hoitavan vaikutuksen vasta sitten kun ovat itse kärsimyksen kovassa koulussa jäämässä taas kerran luokalleen. Sama mies ja sama nainen. Sama armon kerjäläisten ja syntisten pöytä. Tartu hetkeen! Carpe diem! Memento mori!
